Sivun näyttöjä yhteensä

6. lokakuuta 2009

Lisää rotuoppia



Joskus käyn mielessäni keskusteluja Alfred Rosenbergin kanssa, mutta se ei johda mihinkään, koska hän rupeaa aina huutamaan, tosin toisella äänellä kuin teloitettaessa 1946.

Nürnbergin oikeudenkäynnissä hän sai tuomion mm. rikoksista ihmisyyttä vastaan. Hän oli natsien johtava rotuideologi. Tosin edes Hitler ja Goebbels eivät jaksaneet lukea hänen kirjaansa.

Hän ja kanafarmarina aloittanut H. Himmler tarjosivat todisteita saksalaisen tai germaanisen tai arjalaisen rodun ylemmyydestä. Valitettavasti ne todisteet perustuvat oppimattomuuteen, väärinkäsityksiin tai suoriin valheisiin.

Olen yrittänyt sanoa Rosenbergille, että nyt yli puoli vuosisataa natsismin kaatumisen jälkeen, meillä alkaa olla kemiallisia (biologisia) todisteita, että polveudumme kaikki neekereistä. Alfred ei tätä usko, koska hän näkee vain ihon värin eikä ole kuullutkaan geeneistä, tuskin soluistakaan.

Hän puhuu etevästä kulttuurista ja ylpeistä arjalaisista, jotka olivat saksalaisia, vaikka asuivat Intiassa. Sanon hänelle, että myöhemmät eurooppalaiset korkeakulttuurit näyttävät selkeästi olleen tekemisissä Lähi-idässä ennen ajanlaskumme alkua syntyneiden korkeakulttuurien kanssa, etenkin juutalaisuuden, sellaisena kuin se ilmenee Vanhassa Testamentissa, ja arabien, joiden kieli ja kulttuuri alkavat näkyä tuon seudun yleiskielenä aikansa olleesta arameasta.

Osa nykyisestä islamista on läheistä sukua juutalaisuudelle. Ehkä juuri siksi he vihaavat toisiaan niin kovasti.

Ei tarvitse tähdentää, että islamin suuruuden kausi meidän keskiajaksi nimittämässämme vaiheessa oli olennaisesti persiankielistä.

Helsingin Sanomien televisio-ohjelmien esittelijä sivuutti ylimielisesti eilen alkaneen ja tänään uusittavan dokumenttisarjan, joka teki minuun valtavan vaikutuksen. Se oli valtavan hyvin tehty varhaisen ihmisen historia ”Kuinka maapallo asutettiin” (BBC The Incredible Human Journey). Arvioija sanoi ohjelmaa osittain lapselliseksi. Ehkä siksi minäkin ymmärsin ja pääsin yllättymään siitä, että arkeologinen ja ilmaston historiaan liittyvä tieto oli niin uutta ja pätevää, vuoden 2008 tasoa. Tämä tutkimus on Cambrdgessa korkeatasoista. Sitä ei BBC:n ole tarvinnut hakea kaukaa.

Erikoisen harmillista kuolleiden natsien mielestä on bushmannien suvereeni taito elää ajasta aikaan, myös Kalaharin epäystävällisissä oloissa. Heidän kalliomaalauksensa ovat herättäneet nyt hämmästystä; sellaisia ei pitänyt löytyä päiväntasaajan eteläpuolelta.

Itse sain ensimmäisen aavistuksen seudusta ja sen tavoista Ensio Rislakin eli Valentinin matkakirjasta ”Tuolla puolen Limpopon” 1950-luvun alussa.

Bushmannien nykyinen nimitys on San-kansa ja heidän kielensä näyttää hauskalta, koska mm. nimissä on sanan sisällä huutomerkkiä. Noista naksahdusäänteistä esitettiin dokumentissa hyvät näytteet ja ajatus, että nämä kansalaiset siirtyvät edelleen metsästäessään käyttämään vokaalitonta kielimuotoa. Eläimet luulevat kuulemaansa luonnon ääniksi.

Toinen hyvin kiinnostava kertomus, oli san-miesten hyvin vanha metästystapa. Antilooppi pyydystetään juoksemalla – juoksemalla se läkähdyksiin. Antiloopin on pysähdyttävä puuskuttamaan tasatakseen ruumiinlämpöään. Ihminen sen kuin hikoilee. Dokumentissa esitetty pitkänmatkan juoksu vaikutti urheilutieteen kannalta esimerkilliseltä – laahaavaa, hidasta, hirvittävän tehokasta.

Näitä perimämme vanhimpia markkereita kantavia ihmisiä oli luultavasti alkujaan erittäin vähän, vain satoja.

Oma villiintyvä mielikuvitukseni kytkee tähän kaksi virheellisesti korkeakulttuureihin liitettyä piirrettä, kielen ja kirjoituksen sekä uskon tuonpuoleiseen elämään. Vanhin aseteltu eli matkalle varustettu hauta on luultavasti Afrikasta vaeltaneiden Karmel-vuorelle nykyiseen Israeliin kaivama.

Joukko, joka tappaa ja syö toisiaan, ei luultavasti menesty. Joukko, joka eläytyy tulevaisuuteen eli niin kuin me sanoisimme, osaa suunnitella, osaa jonkinlaista kieltä ja kykenee yhteistoimintaan, menestyy ja kauan elää maan päällä.

Kuvitelman perus-demokratiasta ovat pötyä. Niitä on soviteltu myös San-kansaan. Elämäntapa eli siis ravinto ja ilmasto määräävät ryhmän rakenteen, josta tulee usein hierarkkinen.

Meidän vanhojen vaatimuksemme olla mukana perustuu ajatukseen, että osaisimme välittää hengissä pysymisen kannalta tärkeää tietoa, ja lisäksi meillä on suhteita toiseen, kolmanteen ja neljänteen maailmaan. Kuten tiedetään, ajatus toisesta, rinnakkaisesta maailmankaikkeudesta on herättänyt kiinnostusta, mutta ainakin matemaattisesti maailmankaikkeuksia ja siis todellisuuksia voi olla äärettömän monta. Ja äärettömän joukon osajoukko voi olla yhtä suuri kuin kokonaisuus… |N| = |Z+|

33 kommenttia:

  1. Sieni kuvassa on sama kuin viikko sitten, mutta onko hyttynen sama?
    Edellistä...sitä jossa lippu on puolitangossa,ihmettelin. Hautaamiset, kenen, minkä?
    Ihme juttuja se Kemppi kirjuttelee ja kuvaa, hyvä.
    Pekka S-to.

    VastaaPoista
  2. Joo, eiköhän olisi jo aika kertoa mitä silloin aikanaan (1940-luvulla) meidän "oikeasti" maassamme tapahtui.

    Ollaanhan luettu Linnaa ja Päätäloa ylliksemme.

    Nyt vaan täytyisi ottaa jonkun asiakseen ja kertoa uudelleen se, mistä me ollaan ja mitä sodanaikana olimme.


    Kait nyt Kemppinenkin on asiaan perehtytynyt niin, ja sallitua hänelle on, että laitetaanpa asiaa pöytään uudelleen - kuin se oli.

    VastaaPoista
  3. Luonteeseen vaikuttaa maisema.

    VastaaPoista
  4. De Imagiis: - lippukuvassa oli lipunnosto käynnissÄ - juhannus (värit), isänmaa.

    Hämähäkki, ei hyttynen. Mahdollisesti hämä-hämä-häkki.

    VastaaPoista
  5. "Näitä perimämme vanhimpia markkereita kantavia ihmisiä oli luultavasti alkujaan erittäin vähän, vain satoja."
    Ihmislaji kävi tuhon partaalla mitä lie 50 - 80 tuhatta vuotta sitten. Vain nokkelin / röyhkein / onnekkain sukuhaara selvisi. Tämä tiedetään siitä, että olemme toisillemme läheisempää sukua kuin mitä fossiililöytöjen ikä ja laajuus edellyttäisi. Mikä tämän viittä vaille täydellisen tuhon aiheutti, voimme arvailla.

    VastaaPoista
  6. Ad Anonyymi: - yksi kiistelty teoria on supertulivuori Toba, jota katso.

    VastaaPoista
  7. Kärpässienen päällä jalat solmussa istuu Daddy Longleg, mutta en tiedä mikä hänen suomalainen nimensä on. Käsittääkseni ei ole hämähäkki.

    On mahdollista että palelee kuurassa ja kylmässä ja vetisessä olomuodossa.

    Täällä ei tuule enää kuin ihan vähän. Minulla on sellainen tunne, että jos ei enää lämpiä talvea vasten, niin voi tulla kylmä talvi. Tämä siis olisi silloin samanlainen vuodenkierto kuin Suomen 50-luku. Jos asuisi maalla, voisi hiihtää.

    Jukka, käsittääkseni ne uskomattomat maratoonarit tulivat Etiopian ylängöiltä ja samoista puuhista, niiden antilooppien perässä juoksemisesta. Mutta kyllä niillä oli myrkkynuoli joka ne lopullisesti sitten kellisti.

    VastaaPoista
  8. Kemppiseltä jälleen hieman konstapylkkerömäisiä pohdintoja.

    Eilen jo joku täällä yritti kiinnittää huomiota siihen, että Veikko Huovinen, korpikirjailijamme numero 2, on kuollut.

    Kemppinen ei reagoinut eikä ole muistaakseni milloinkaan blogissaan kirjoittanut mitään Huovisesta.

    Mikä mahtaa tehdä Päätalosta Kemppisen mielestä Huovista paremman kirjailijan?

    VastaaPoista
  9. Kuinka maapallo asutettiin?

    Ohjelmassa oli mielenkiintoinen sanaleikki liittyen Punaisen meren ylitykseen ja paikkaan nimeltä Eden.

    Myös juutalaiset viettävät pass over- juhlaa, joskin se on laitettu liittymään Eufratin ylitykseen. Mutta entä jos...

    Vaeltavaa nomadi-kansaa kutsuttiin heprealaisiksi, jonka sanan alkumuoto on "a-var". A-var tarkoittaa pass over, eli ylittää, ohittaa tai mennä ohitse.
    Tällöin "hebrea", "heprealaiset" voisi olla kantasanana verbi, joka juontaa juurensa Punaisen meren ylitykseen ja Edeniin pääsyyn tai sieltä pois lähtemiseen.

    Ja jos laitan mielikuvituksen oikein liitämään, niin vasta masoriitit lisäsivät (hebrea) vokaaleiksi pisteet ja pienet viivat konsonanttien päälle ja alle.
    Saiko jumalille puhua vain naksuttelemalla, kuten San-kansa puhuu luonnonäänillä.

    No, huh, huh.

    VastaaPoista
  10. Mikael Hakim on kertausvuorossa ensi kesänä, mutta siinä Waltari muistaakseni esittää 1500-luvun osmaanivallan tilanteeksi, että persia olisi ollut kirjallisuuden, arabia tieteen ja turkki politiikan kieli.

    Hymyilevässä Apollossa Leino kirjoitti ulkoa siteetaten:
    "Kuka tietävi mistä me tulemme
    - - täällä meidän on eläminen
    Miten taidamme parhaiten"

    Eli menneisyyttäkin kiinnostavampi mutta vaikeampi aihe on tulevaisuus. Ohjelmassa "Epäkorrektia, Tuomas Enbuske" oli eilen esillä selviytyminen vähällä; mitä jos palaisimme "kivikauteen"? Naksauttelisimme metsällä, mutta laulaisimme lapsen vokaliisilla uneen?

    VastaaPoista
  11. ”Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi. Sido ne merkiksi käteesi ja ne olkoot muistolauseena otsallasi. Kirjoita ne talosi pihtipieliin ja portteihisi.” 5 Moos 6:3-9

    ”Kehukoon sinua toinen, ei oma suusi; vieras eikä omat huulesi.” Snl. 27:2.

    mutta

    Olisiko ollut parempi jos H.Himmler olisi ollut muurari tai ehkäpä opettaja - tai kentien jonkun muun ammatin edustaja, kuten vaikkapa leipuri, tai ehkäpä joku hiukan akateemisempi henkilö - kuin se kanafarmari - (entä luomukanala)?

    Esimerkiksi lakimiehen alku?

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Ante_Pavelić

    Tuskin - mutta jospa hän olisikin vain asustellut kouluttamattomana miestenmajassa, kuten Hitler, niin sekö sitten selittäisi enemmän - ja mistä?

    Jos - osa nykyisestä islamista on läheistä sukua juutalaisuudelle, ja jos "he" - ehkä juuri siksi vihaavat toisiaan niin kovasti, niin miksi kristityt sitten ovat tappaneet juutalaisia enemmän kuin muslimit? Sen saman uskontojen sukulaisuuden vuoksiko?

    Eikö se kuulosta hiukan liian helpolta selitykseltä - varsinkin kun se ei ainakaan näin asetettuna selitä juuri mitään.

    Ja mistä sitten johtui Puolassa toisen maailmansodan(kin) jälkeen ilmennyt kova juutalaisvastaisuus?

    ”Katso, siihen aikaan minä teen tekoni kaikille sinun nöyryyttäjillesi. Minä pelastan ontuvat ja kokoan karkoitetut ja teen heidät ylistetyiksi ja mainehikkaiksi jokaisessa maassa, jossa he olivat häpeänalaisina. Siihen aikaan minä tuon teidät takaisin - siihen aikaan, jona minä teidät kokoan. Sillä minä teen teidät mainehikkaiksi ja ylistetyiksi kaikissa maan kansoissa, kun minä käännän teidän kohtalonne teidän silmäinne nähden, sanoo Herra.” Sef. 3:19,20.

    http://de.wikipedia.org/wiki/Das_Judenthum_in_der_Musik

    Muuten aikanaan - juutalaisilla ei ollut minkäänlaisia akateemisia traditioita. Ghettoja alettiin jättää vasta 1800- luvulla - ja silloinkin yliopistoon otettiin etupäässä vain kristinuskoon kääntyneitä juutalaisia. (Nobeleita alettiin jakamaan vasta 1900-luvulla).

    Martti Luther:

    "He (juutalaiset) elävät siis joka päivä vaimoineen ja lapsineen pelkästä varastamisesta ja rosvoamisesta kuten suurvarkaat ja maarosvot, kuitenkin kaikessa katumattomassa turvallisuudessa. Sillä koronkiskoja on suurvaras ja maarosvo, jonka hyvinkin pitäisi riippua hirsipuussa seitsemän kertaa korkeammalla kuin muiden varkaiden...
    Miten meidän kristittyjen on nyt tämän turmeltuneen, kirotun juutalaiskansan kanssa meneteltävä?
    Ensiksi, että heidän synagogansa tai koulunsa sytytettäköön tuleen, ja mikä ei tahdo palaa, se peitettäköön ja umpeen luotakoon maalla, ettei ikänä yksikään ihminen näkisi siitä kiveä eikä kuonaa... Sillä mitä me olemme tähän asti tietämättömyydessämme sietäneet , sen Jumala on antava meille anteeksi ... "

    JNE JNE

    Zacharias Topelius kirjoitti 1875 ”että juutalaiset eivät saa lain mukaan asettua asumaan Suomeen. Sen sijaan laki sallii Venäjän armeijan sotilaiden erottuaan palveluksestaan jäädä Suomeen perheineen harjoittamaan tiettyjä ammatteja. Näin ollen maasta löytyy Helsingistä ja Viipurista pari sataa juutalaista, jotka kaupittelevat vanhoja vaatteita ja huonekaluja ja joilla on omat synagogansa, joissa harjoittavat Mooseksen lain pohjalta uskontoa…”

    Eli Suomen juutalaiset saivat täydet kansalaisoikeudet vasta 26.7.1917 (laki astui voimaan 1.1.1918) ja siis takasi juutalaisille pääsyn melkein kaikkiin virkoihin - ainoastaan Romania oli Euroopan maista Suomea hitaampi kansalaisoikeuksien myöntämisessä juutalaisille.

    http://www.mission.fi/ajankohtaista/blogit/?x397329=w949153

    http://www.youtube.com/user/TheUltimateJew

    ja

    http://www.youtube.com/watch?v=nW_FPf8APiA

    VastaaPoista
  12. Natsien rotuopista rinnakkaisiin maailmankaikkeuksiin täällä sinkoilee miehen aatos.

    Näitä ennenmuinoisia uskoja ja oppeja siunaillessa unohtuu helposti, etteivät niitä kehitelleet tumpelot olleet meitä tyhmempiä.

    Se oli senaikaista tietoa ja esim. kemppismit ovat täynnä vastaavaa tämänaikaisen tiedon kanssa seikkailua.

    Tulevaisuuden kemppiset huomauttavat hymyssä suin (toivoakseni), että nykyiset asenteemme "perustuvat oppimattomuuteen, väärinkäsityksiin tai suoriin valheisiin".

    Wiikin sakinhivustusta seuratessani opin, ettei edes 10 000 vuoden takaisessa pohjolassa voi sanoa asuneen "suomlaisugrilaisia", puhumattakaan jostakin "suomalaisugrilaisesta kielestä" - joten 50 000 vuoden takaisista populaatioista puhuminen provokatiivisessa mielessä on... no, populismia.

    Miten vedämme rajan siihen, milloin nykyihmisestä kehittyi nykyihminen? Jos kaikkien maailman ihmisten yhteinen afrikkalainen kantaäiti eli esim. 160 000 vuotta sitten, niin entäpä hänen äitinsä?

    Nämä rajat ovat ihmismielen vereen vetämiä.

    Kyllä meidän juuremme yltävät ainakin 4,5 miljardia vuotta sitten eläneeseen alkueliöön asti.

    Eri asia on sitten se, millaisia muita ihmisapina- ja ihmispopulaatioita syntyi ja kuoli sukupuuttoon.

    Tai nehän tietysti elävät ja kukoistavat niissä rinnakkaisissa maailmankaikkeuksissa!

    VastaaPoista
  13. Pieni matemaattinen pilkunviilaus:

    Kirjoituksensa lopussa Kemppinen haki mahdollisesti identiteettiä

    |Z| = |N|,

    joka siis väittää, että kokonaislukujen joukon {..,-1,0,1,2,..} mahtavuus on sama kuin luonnollisten {0,1,2,..}.

    Esitetty yhtälö,

    |Z+| = |{1,2,..}| = |N|,

    taas ei ole aivan yhtä lailla mieltä mullistava tieto, eikä täten omaa samaa iskuvoimaa kuin ylempi (joskus jopa määritellään, että Z+ = N !).

    VastaaPoista
  14. Kyllähän ravi on raakaa ja laukka vielä lujempaa, mutta liekö tämä sentään ihmiskuntaan katastrofia aiheuttanut:
    http://www.toba.org/

    VastaaPoista
  15. Kiitos ohjelmavinkistä. Olen nimittäin usein ollut hyvin pettynyt Prisma-ohjelman antiin; on jauhettu samaa asiaa venyttäen koko ohjema-aika, vähän samaan tyyliin kuin Speden vitsit ennen muinoin telkkarissa.

    Sävähdyttävä lause: "Äärettömän joukon osajoukko voi olla yhtä suuri kuin kokonaisuus."

    VastaaPoista
  16. Ad Omnia: kysymyksen johdosta: olin arvellut kirjoittaa Huovisen "Talvituristista", jonka joku kommentoijista mainitsi hiljan.

    Se on järisyttävä kirja ja hyvin eheä.

    Olen kaiketi lukenut hänen koko tuotantonsa, ja tunsinkin jollain lailla. Hoidin jotain tekijänoikeusjuttua aikoinaan.

    Minulla oli tänään junassa "Rasvamaksa". Tarina pystyyn marinoidusta naisesta tuntui aikoinaan aika paksulta. Nyt se saattaa olla hyvinkin ajankohtainen. Hitler-kirjasta en aikoinani pitänyt.

    Ehkä en nyt kirjoita, koska media hoitaa asian. Lisäksi kuolemantapaus luo tietyn varjon - en haluaisi esimerkiksi sanoa poikkipuolista sanaa, jos sellaiseen olisi aihetta.

    Joku sanoi aamutelevisiossa hyvin, että monikaan 50-luvun romaani ei enää elä.

    VastaaPoista
  17. H. Vilen yrittää jälleen, kuten usein ennenkin, todistella iskuvoimaisten yhtälöidensä mahtavuutta. Silloin aina unohtuu tämä: Joukko S on ylinumeroituva jos ja vain jos ei ole olemassa surjektiota.

    VastaaPoista
  18. "Kuvitelman (t?) perus-demokratiasta ovat pötyä. Niitä on soviteltu myös San-kansaan. Elämäntapa eli siis ravinto ja ilmasto määräävät ryhmän rakenteen, josta tulee usein hierarkkinen."

    Tässä on mielestäni päivän epistolan tärkein kohta.

    Ei kukaan järkevä ihminen ole nostamassa mitään ihonväriä ylitse muiden tai rakentamassa mengelemäistä yli-ihmistä juuri vaalean rodun yksilöistä.

    Olisiko vain paikallaan ehkä varovaisesti myöntää, että ihmisten fyysiset ja psyykkiset ominaisuudet ovat sopeutuneet alueen ilmastollisiin vaatimuksiin?

    Tropiikin ihmiset poikkeavat piirteiltään ja luonteiltaan arktisen alueen ihmisistä; kummallekin alueelle olisi valikoitunut ihmisiä, jotka sillä alueella paremmin selvityvät.

    Artiset olosuhteet vaativat suunnittelua ja pitkäjännitteisyyttä; tropiikissa eletään "hetkessä" ja ollaan ehkä iloisempia ja parempia improvisoimaan ratkaisuja pieniin ongelmiin.

    Ja kun tropiikin ihmiset liikakansoituksen vuoksi ajatuvat erilaiseen ilmastoon ja ennen kaikkea erilaiseen kulttuuriin, niin sopeutumisvaikeuksia siitä seuraa kuten olemme nähneet tapahtuvan ympäri Eurooppaa.

    Rasismin yletön pelko lienee johtanut siihen, että jankataan sinisilmäisesti afrikkalaisten ja eurooppalaisten olevan niin samankaltaisia; mutta tietoisesti suljetaan silmät eroilta?

    (Eero Paloheimoa mukaillen)

    VastaaPoista
  19. Lyhyt jatko-osa.

    Ja tässähän muuten Kemppinen kertoo, miksi länsimainen kulttuuri on niin ylivoimainen ja menestynyt:

    "Joukko, joka tappaa ja syö toisiaan, ei luultavasti menesty. Joukko, joka eläytyy tulevaisuuteen eli niin kuin me sanoisimme, osaa SUUNNITELLA, osaa jonkinlaista kieltä ja kykenee yhteistoimintaan, menestyy ja kauan elää maan päällä."

    M.O.T.

    VastaaPoista
  20. Veitikalle ei saa nauraa, sitä mieltähän mm. Pekka Tarkka ja kaikki jäsenkirjakirjailijat olivat aikoinaan. Puolassa siitä kuitenkin pidetään kummasti.
    Sittenhän Huovisella oli myös vääriä mielipiteitä, oikeistolaisia ja militantteja. Niitähän oli myös Celinellä, silti myös sen miehen kirjat ovat täyttä asiaa.

    VastaaPoista
  21. Kärpässienen päällä ei ole hyttynen
    vaan kuollut lukki.

    Menee itikkahommat tällä saitilla säännöllisesti päin prinkkalaa?

    Lumivaaksiaiset ovat hiukan saman näköisiä
    http://hyonteiset.net/foorumi/viewtopic.php?f=8&t=12994&p=55487&hilit=lumivaaksiainen#p55487
    mutta tosiaan selvä lukki tuo kuvassa.

    Joukko kait ylinumeroituva jos ei olemassa surjektiota N:ltä sinne.

    Jos rehellisiä ollaan, äärettömästä ei toistaiseksi ole mitään
    havaintoa ja teoreettisestikin sitä joudutaan käsittelemään vain äärelisen määrällä merkkejä,
    (joille tietysti voi sopia mitä tahansa hölynpölyn mielikuvitus merkityksiä),
    joten..

    Liekö äärettömän olemassaolon väittäminen edes falsifioituva teoria, joten käsite vähän samaa sarjaa kuin Jumalan olemassaolo,
    se vain täytyy subjektiivisesti tuntea, samoin kuin objektiivisen totuuden hyväksyminen aina vaatii.

    Eiku hetkinen, kyllähän äärettömän olemassaolo on falsifioituva sopivassa maailmassa,
    mutta sen positiivinen toteen näyttäminen mahdotonta???
    Menikös tieteen kellopeli nyt rikki.

    Siitä olen varma kuin Descartes että esimerkiksi luvun 7 voi havaita:
    Tuolla lukilla esimerkiksi näyttää olevan vähintään seitsemän jalkaa.

    VastaaPoista
  22. Ehkä juutalaisia ei länsimaisissa yliopistoissa ole kovin paljon ollut ennen nykyaikaa, mutta käsittääkseni rabbi on nimen omaan oppinut ja Talmudin selittäminen ja tutkiminen onkoaa hommaa puhumattakaan Kabbalasta (en tarkoita sitä julkkisten kalifornialaista halpaversiota).

    Juutalaiset lääkärit olivat kuuluisia kautta keskiajan.

    VastaaPoista
  23. Keskia-ajan merkittävin valtio Euroopassa oli Sisilia.
    Ranskaa ja Englanti oli vasta syntymässä, Italia rikki, Espanjasta ei vielä osattu edes haaveilla.

    Salernon yliopistossa opettivat rinnan juutalaiset, muslimit ja kristityt, niin ettei usko ollut kynnys opettamiselle vaan oppineisuus.

    Kaikki saivat tehdä elää, harjoittaa uskoa ja elinkeinoaan, jos noudattivat maan lakeja, ja korkeimmassa oikeudessa istui aina tuomari kolmesta uskontokunnasta, kuninkaan äänen ollessa ratkaiseva.

    Kuninkaan henkivartiokaarti koostui muslimeista, pääministeri oli muslimi, jos valtiovarain ministeri oli juutalainen ja päin vastoin.

    Sisilian avoimuus toi kauppiaat kaikkialta tunnetusta maailmasta tekemään kauppaa sen satamiin ja maksamaan tulinsa sen kassaan.

    Tunisin bey lähetti Sisilian armeijalle laivoja tueksi ja Kairon yliopiston matematiikan ja lääketieteen oppineet vierailivat Salernossa luennoimassa.

    Kaikki meni hyvin, kunnes paavi järjesti maahan ranskalaisen kuninkaan. Ja senhän tietää mitä siitä tulee.


    Sisilian kautta pohjoiseen levinnyt kirjanpito, osakeyhtiö ja kemia törmäsivät sitten Arnon laaksossa pitkäkarvaiseen vuoristolampaaseen, jossa sitten syntyi eurooppalainen markkinatalous ja rahamarkkinat, joilla rahoitettiin renesanssi, patrimonialismi, uskonpuhdistus,porvariston nousu, sananvapaus, teollinen vallankumous...

    Ja olisiko tätä tapahtunut, jos Guisgardit eivät olisi laittaneet oppineisuutta ja uskollisuutta ohi uskonnon?

    VastaaPoista
  24. Mette:

    Onhan siinä oppineella hommaan selitellä Talmudia, joka kokonaisuutena sisältää 2.5 miljoonaa sanaa ja perimätietojen mukaan useampi "rabbi" on osannut ulkoa koko tekstin.

    Eli voidaanko oppineeksi kutsua henkilö, jolla on hyvä muisti.
    No ei varmaankaan, koska nykyisin häntä kutsuttaisiin lakitieteen professoriksi.

    Ja kun taasen Kabbala pohjautuu egyptiläiseen Isis-jumalaan. Ja aikamoisia yhtymäkohtia Kabbalaan löytyy myös Inkojen Viracocha "jumalan" kertomuksista.

    VastaaPoista
  25. "Ja kun taasen Kabbala pohjautuu egyptiläiseen Isis-jumalaan. Ja aikamoisia yhtymäkohtia Kabbalaan löytyy myös Inkojen Viracocha "jumalan" kertomuksista."

    Vai olisiko niin että ihmisen mielikuvitus on sittenkin aika rajallinen ja samantyyppisissä yhteiskunnissa elävät ihmiset pohdiskelevat suurin piirtein samoja juttuja ja kehittelevät niistä samantyylistä läppää?

    VastaaPoista
  26. Hurraa Petja Jäppinen! Sisilia antiikin aikana on jotenkin kiikarissa, mutta siitä eteenpäin Tiikerikissaan asti on ollut aukko ennen näitä oppineita lastuja, joita Ihmiskunnassa ja täällä välillä saa lukea. En ole kehdannut rekisteröityä ihmiskunnan jäseneksi, joten saanko täällä kysyä hyviä lukuvinkkejä Sisilian kuningaskunnan historiaan.

    VastaaPoista
  27. Ehkä on kuitenkin hyvä täsmentää, että kabbalah ei ole kirja.

    Juutalaisten lääketiede alkoi maallistumaan Talmudin kirjoittamisen aikoihin - eli suunnilleen samoihin aikoihin kun Rooman muinaisessa valtakunnassa kiellettiin avioliitot juutalaisten ja kristittyjen kesken. Eli kaiketi siinä mielessä lääketieteellä on vanhat perinteet juutalaisten(kin) keskuudessa, ja joitakin kuuluisia oppineita juutalaisia alalta tunnetaan, kuten esimerkiksi Maimonides, josta tulee kuitenkin mieleen se, että huomattavasti suurempi panos juutalaisilla oli kirjallisuuden kääntämisessä. Aika pientä se kaikki kuitenkin siihen aikaan oli.

    Sisiliassa oli monenlaista porukkaa pääasiassa inkvisition ajamina - ja siis myös juutalaisia.

    Esimerkiksi. Toledo-säädös vuonna 1449 veren puhtaudesta, määräsi, että Espanjassa ei julkisissa viroissa saanut toimia kukaan jolla oli kolmessa polvessa laskien yksikään juutalainen esivanhempi. Espanjahan oli noihin aikoihin julistautunut juutalaisista vapaaksi maaksi ja se juutalaisten karkotuspäätös kumottiin kaiketi vasta 1812 Cádizin kongressin yhteydessä.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Spanish_Constitution_of_1812

    http://www.adl.org/PresRele/ASInt_13/5465_13.htm

    VastaaPoista
  28. Viimeiselle nyymiölle:

    No eihän salatiede varsinaisesti kirja ole, vaan kirjaksi puettu oppi enkelten ajoilta.
    Käsitysten mukaan Kabbala vahvistaa Tooran ja Kabbalan avulla voidaan tulkita Tooraa ja siihen piilotettua salaista jumalallista tietoa. Nyt on vain niin, että Tooraa ryhdyttiin tekemään viisi, kuusisataa luvun taitteessa. Miten voidaan jotain selittää ja vahvistaa jota ei ole tai ole ollut olemassa?

    Maimonides oli sitä mieltä että kristityt on tapettava, eikä heille saa antaa lääkärinhoitoa.

    VastaaPoista
  29. Ad Rienzi
    Laitan sivulleni tiivistetyn Sisilian historian muslimien kukistumisesta ranskalaisten raakalaisten saapumiseen.

    Mitä tulee Toledon päätökseen, se oli voimassa myös Siciliassa käytännössä Italian yhdistymiseen asti.

    Sisilian juutalaisista suuri osa pakeni vuoden 1226 jälkeen, kun Anjoun Kaarle nousi valtaan.

    Varmaa tietoa pakenijoitten suunnasta ei ole, mutta ilmeisesti Granada, Tunisia ja Marokko hyötyivät muuttoliikkeestä, mutta myös Rooma ja Pohjois-Italia saivat osansa.

    Kun Salernon akatemian seuraaja, Napolin yliopisto, kuihdutettiin kieltämällä opetus muilta kuin kirkon hyväksymiltä opettajilta, monet sen oppineista lähtivät myös turvallisemmille seuduille, josta ilmeisesti hyötyi Bologna, Perugia ja Firenze.
    Mutta toisuskoiet oppineet eivät luultavasti jääneet Italiaan.

    200 vuotta Sisiliaa palvellut islaminuskoinen kuninkaallinen kaarti tapettiin kivilouhoksilla lähellä Aversaa, paikka mistä sai alkunsa koko normannivalta.

    VastaaPoista
  30. http://www.youtube.com/watch?v=z3DumWs7Mtw

    VastaaPoista
  31. "Oma villiintyvä mielikuvitukseni kytkee tähän kaksi virheellisesti korkeakulttuureihin liitettyä piirrettä, kielen ja kirjoituksen sekä uskon tuonpuoleiseen elämään. Vanhin aseteltu eli matkalle varustettu hauta on luultavasti Afrikasta vaeltaneiden Karmel-vuorelle nykyiseen Israeliin kaivama."

    Myös neandertalilaisten haudoista on löytynyt kukkien siitepölyä. He siis mitä ilmeisimmin kukittivat vainajiaan. Tätä on pidetty merkkinä siitä että jopa heilläkin oli jonkinlaista uskoa tuonpuoleiseen.

    VastaaPoista
  32. Olen yrittänyt sanoa Rosenbergille, että nyt yli puoli vuosisataa natsismin kaatumisen jälkeen, meillä alkaa olla kemiallisia (biologisia) todisteita, että polveudumme kaikki neekereistä.

    Jos meidän "tulisi" päätellä jotain siitä, että valkoihoiset ynnä muut vaaleamman sävyiset polveutuvat neekereistä, "tulisiko" meidän vastaavasti päätellä jotain siitä, että nimenomaan neekerit näin muodoin ja kaikesta päätellen polveutuvat primitiivisemmistä ja apinamaisemmista olennoista?

    VastaaPoista
  33. kanafarmarina aloittanut H. Himmler ... kiinnostaa vain siinä suhteeessa, että varttinsa kuuluisuudessa venyi 10 vuodeksi. kuinka se on mahdollista. voisiko sikafarmari venyttää tuokion tuplaksi... 20 vuodeksi.

    VastaaPoista