Sivun näyttöjä yhteensä

28. toukokuuta 2009



Harmi että kuva on tuollainen roiskaisu, mutta halusin vain näyttää, että Kindle on yllättävän pieni ja kevyt ja että toisin kuin luulin tuo digitaalinen muste taitaakin olla hyvä keksintö. Teksti nimittäin näkyy suorassa valossa yhtä hyvin tai paremmin kuin varjossa.

Menen näet huomenna silmäklinikalle. Luvassa on ainakin kaksi operaatiota. Pieniä, meinasivat.

Jos nyt kuitenkaan blogia ei muutamaan päivään näkyisi, syy on tuo. Mutta päivällä tiedän enemmän.

Kindle on liian kallis ja selvästi keskeneräinen. Tämä on kakkosversio. DX-niminen on tulossa kesällä, mutta tiettävästi ilman ihmeellisiä muutoksia.

En ole vielä ehtinyt konffata itseäni sisään Amazonin myymälään. He eivät tulli- ja verosyistä myy Pohjois-Amerikan ulkopuolelle. Asia on kuulemma hoidettavissa ilmoittamalla esimerkiksi jonkin hotellin osoite omakseen.

Tämä on kuitenkin selvästi mainio kapine samaan käyttöön, jossa minulla oli vuosia sitten Ipaq – olen syöttänyt koneeseen keskeiset lakitekstit tekijänoikeuslaista ja perustuslaista alkaen.

Amazonin sivuilla selitetään ummet lammet doc- ja pdf-formaattien konvertoinnista lähettämällä ne valtamerten taakse. Minun käyttööni riittää tässä vaiheessa mainiosti se että koje menee tietokoneeseen kiinni suoraan USB:illa ja txt-failit voi siirtää suoraan heittämällä tietokoneen levyasemaksi luulemaan Kindleen.

Toisin sanoen sen kuin muuttaa tiedoston ascii-muotoon. Hyvin kelpaa.

Laitoin kokeeksi mukaan myös junalukemista, tyyppiä Conrad, Lord Jim. Hyvin toimii.

Raportoin jatkossa kokemuksista, mutta ensi tuntuman perusteella kirjan tai pitkän teksti lukeminen tuolla vehkeellä tuntuu miellyttävämmältä kuin tietokoneen näytöltä lukeminen. Lisäksi laitetta voi käyttää selällään sängyssä, kulkuneuvoissa, vessassa jne.

Laitteen heikoin puoli – minulle – on haun hitaus. Tiedän: pdf-faileissa kuulemma linkit toimivat. Nyt täytyy hakea oikea kohta – esimerkiksi lain pykälä – sanahaulla tai vierittämällä näyttöä. Se ei ole ihan hidasta. Asiaa auttaa hiukan se, että ruutu kertoo prosentteina ja hiukan salaperäisenä lukuna, missä kohdin tiedostoa ollaan. Panin laitteeseen tietysti sellaisenkin tekstin, jossa on toistakymmentä tuhatta Kindlen sivua. Ei kone kakistele mutta tosiaan halutun kohdan löytäminen on hakemista. Kun se on löytynyt, kannattaa tietenkin tehdä kirjanmerkki.

Hiukan nyt tuijottelen tätä kapinetta. Toistaiseksi varauksetonta innostusta olen tuntenut iPodista, jonka vanha malli kelpaa suurenmoisen hyvin. En kiinnostunut iPhonesta sen enempää kuin että minustakin näytön nipistäminen sormilla on lystikästä. Toivon ettei puhelinta (ent. Commari eli E 90) tarvitsisi vaihtaa, koska valitettavasti suhtaudun näihin välineisiin samalla tavalla kuin sukkiin ja alushousuihin. Jos tuntuvat hyviltä ja täyttävät tehtävänsä, en jaksa välittää muodikkuudesta enkä hohdokkuudesta.

Se kysymys on mielestäni typerä, syrjäyttävätkö lukulaitteet (kuten Kindleä kuulemma paljon parempi Sony) kirjan. Eivät tietenkään syrjäytä. Molempia tarvitaan. Mutta lehdille tulee nykyistäkin kovemmat ajat.

Kun Kindleä ei saa Suomeen laillisesti, tämä on ystävällisen ystävän tuoma tuliainen jenkeistä. Hänellä näytti olevan omassa kojeessaan mm. N.Y. Times ja joukko aikakauslehtiä.

Tuliaisen tuoja oli Välimäki M., ainoa tohtoreistani, joka on sijoittunut pisteille New Yorkin maratonilla.

IT-raportointi jatkuu pian. HIITin kaverit laittavat korvaavaan koneeseen, joka tulee jälleen olemaan PC, ei Mac, joka minulla on omana läppärinä, Windows 7:ää. Kun se on edelleen keskeneräiseksi tunnustettu käyttöjärjestelmä, se tulee koneeseen XP:n rinnalla, vaihtoehdoksi.

Pojat ovat sitä käyttäneet ja arvelevat, että Vistan väliin jättäminen oli hyvä ajatus.

Siitä enemmän tuonnempana.

10 kommenttia:

  1. Juuri tyhjentelen omaa läppäriäni koska tuo meidän Make, siis veljenpoika, haluaa laittaa siihen Windows 7:n. Hän ja kaverinsa, ammattimieheä allalla kaikki tyyni, kehuvat sitä. Paljon on nopeampi kuin Vista ja helpottaa tekemistä.

    Saa nyt nähdä, miten äijän tässä käy.

    VastaaPoista
  2. Olen käyttänyt pari kuukautta Cybook Gen3:sta. Siitäkin huolimatta, että siinä on eräitä puutteita, olen edelleen innostunut.
    Paino 174 g on ratkaiseva. Kiva lukea selällään sohvalla. Koko junamatkalla sopiva. Mahtuu povitaskuun.

    Isomman vempaimen hankin heti ensi vuoden alussa, kun Plastic Lostic tuo sellaisen markkinoille. Wlan ominaisuus olisi tietenkin mainio, niin ei tarvitsisi edes nähdä USB:n käytön vaivaa.

    Sanokaa miniun sanoneeni, että lehdet ja oppikirjat nämä laitteet tulevat vielä syrjäyttämään.

    Bibliofilia on asia erikseen.

    VastaaPoista
  3. Olen myös kovasti ihmetellyt sitä miksi mediatekniikan uusien innovaatioiden pitäisi aina korvata jotain vanhaa. Jossain viestinnän oppikirjassa muistettiin mainita, että itse asiassa mikään tekninen uudistus ei ole tähän mennessä vielä korvannut vanhaa: sähkötys ja jopa telexit ovat edelleen käytössä, vaikkakin käyttö toki on harvenemaan päin. No, onhan meillä vielä radiosähköttäjien ammattikuntakin liittoineen.

    Toinen uutuus johon olen viime aikoina ollut pähkinöinä on Applen iTunes U, eräänlainen avoin yliopisto johon on kerätty tallenteita eri huippuyliopistojen luennoista. iTunesin kautta homma toimii kuten muidenkin podcastien kanssa tilauspohjalta, ja kun iPodin luento on lusittu loppuun asti järjestelmä lataa seuraavan jakson. Tarjontaa löytyy mm. Yalen, Stanfordin ja Oxfordin yliopistoista. Stanfordin luentovalikoimasta löytyy mm. muuan Lawrence Lessig, joka luennoi aiheesta "Free Culture, Copyright and Future of Ideas".

    VastaaPoista
  4. Suosittelen Kemppiselle iPod Touchia, siinä on ja siihen kesän softapäivityksellä on luvassa samat temput kuin iPhonessa lukuunottamatta sim-kortin ja mikrofonin puutteesta johtuvia eroja, joista mikkiongelmakin on kierrettävissä.

    Kaikissa kiertyvänäyttöisissä on ongelmia makuuasennossa, ruutu pitäisi olla lukittavissa paljon helpommin. Kuulitteko muuten Saksassa sattuneesta tapauksesta, jossa migreeniin vedoten sairaslomalle jäänyt sai potkut, koska jäi kiinni samanaikaisesta Facebook-päivittämisestä. Kuulemma ei auttanut väite sängynpohjalta iPhonella tapahtuneesta säätämisestä...

    VastaaPoista
  5. Alexius kirjoitti...
    Windows 7:n. ... kehuvat sitä. Paljon on nopeampi kuin Vista ja helpottaa tekemistä.

    Kas perkele, mitähän laitevalmistajat tähän sanovat.
    He kun ovat tottuneet siihen että joka m$-käyttiksen päivityskierroksella on raudat pantava uusiksi.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi sanoi...Ubuntu ja windows 7
    "A bit of a flippant one - just how many mouse clicks does it take to install an OS with the default options?"
    Näähän o ihan törkeitä lukemia.

    VastaaPoista
  7. Niin, Kindle ei varmasti tapa kirjaa ihan heti. Siinä ei ole kirjan hajua. Vaikka televisio tappoikin radion. Ja videonauhuri elokuvateatterit.

    Useimmiten uudet teknologiat löytävät paikkansa ja asettuvat rinta rinnan vanhojen kanssa. Toisaalta pankkiautomaatit murhasivat aika monta pankkineitiä, jotka pahaa-aavistamatta sahasivat oman oksansa kauppaamalla innokkaasti pankkikortteja asiakkailleen, kultaisella 80-luvulla.

    VastaaPoista
  8. Tämähän se on. koneen käyttäjää kiinnostaisi vain saada teksti ruudulle tai talteen taikka musiikki tai kuva soimaan... eikä pätkän vertaa kiinnosta onko se pdf vai xyz... kunhan on nopein ja tarkin mahdollinen jollakin optimointisuhteella... mutta nörtit eivät ymmärrä.... ollenkaan.

    pitää ladata se tai tämä tai tuo ja asetella ne, nämä ja nuo. ja päivittää ja buutata ihan päivittäin ja just kun ei haluaisi. perrrr....heentupa sentään. koska lopettavat itämaisten radioiden valmistamisen ja siirtyvät asiaan? mua ei vois vähempää kiinnostaa onko se xp, vista vai 7 tai linuxin versio tämä tai tuo.

    aika yksinkertaisia käyttöliittymiä saisi: kuva ruutuun, ääni korviin, viesti menemään tai tulemaan ja kalenteri.

    Voi vitt... net har ingenting annat den här gången.

    VastaaPoista
  9. moon ladannu 7:n 64 bittisenä. ja on hyvä. 32 bittisenä vissiin sama kuin vista... en tiedä. en ole kokeillu.
    mut näinköhän 7:n harrastelulisenssi loppuu kun kaupallisesti valmis? sit on siirryttävä kokonaan ubuntuun. Siin on muuten wine emulaattori, jolla voi ajella windows -ohjelmia haluamassaan moodissa (windows 98:sta eteenpäin)

    VastaaPoista