Sivun näyttöjä yhteensä

14. syyskuuta 2008

Ulkoministerille asian tynkää



Wikipedia on täynnä vaalimainoksia

- ”This article is a Stubb”.

Taitavaa!

Vaikka ulkoministeri Stubbilla on ominaisuuksia, jotka herättävät minussa vastenmielisyyttä, kuten älykkyys, urheilullisuus ja ainakin ajoittain ilmenevää taipumusta rehellisyyteen, en voi olla pitkin hampain myöntämättä, että hän tuntuu olevan lupaava nuorukainen.

Kuinkahan Kanerva olisi käynyt elokuussa, kun oli kireä tilanne ja monenkielisiä ronkelisti puhuteltavia herroja?

Etenkin kun Halonen ja Tuomioja menivät jollain vaikeasti selitettävällä tavalla muodista joskus alkuvuodesta, ja monista muistakin merkkihenkilöistä on sanottava samaa kuin Aino Kassinen ennen Hymy-lehdessä kadonneista arvoesineistä:

- ”Ei tule takaisin”.

Tapanani on kiirehtiä antamaan neuvoja etenkin silloin kun niitä ei pyydetä.
Venäjän hallitsijoilla oli useita vuosisatoja tapana heitättää neuvottelemaan tulleet vieraiden valtojen edustajat eli lähettiläät tyrmään, joskus vuosikausiksi. (Jos Saagasvili kutsutaan Moskovaan, ajatus voi olla, että mielellään valmiiksi varttikilon palasina.)

Myös omat emissaarit saivat Moskovassa sitovia ohjeita.

Muuan sai muinoin tehtävän neuvotella liettualaisten Jagellojen ja puolalaisten Lubomirskien kanssa. Moskoviitteja otti raskaasti päähän kuningas, jonka päätökset voitiin noin vain kumota aatelismiehen päähänpistosta (liberum veto). Niinpä emissaaria kiellettiin ehdottomasti paljastamasta päätään mokoman kuninkaan tai kenen muunkaan liettualaisen puolipakanan tai puolalaisen pellen edessä.

Tehtävän saanut älykäs ja urheilullinen henkilö käsitti, että diplomaattiset tehtävät menisivät reisille, jos hän hiippailisi lätsä päässä paanien parissa. Maailma on sellainen paikka, jos ihmiseltä helposti putoaa hattu tai pää.

Hän keksi ratkaisun, johon Ulkoministeri viittasi tänään televisiossa, taatusti lähdettä tuntematta. Hän sanoi, että on eri asia, puhuuko hän ETYJ-hattu päässä, vai Suomi-hatussa.

Oivallinen kielikuva on ymmärretty vanhastaan väärin. Se on kielikuvien kohtalo valitettavan usein.

Tarkoittamani muinainen moskovalainen diplomaatti pani tehtävänsä suorittaakseen kaksi hattua päällekkäin. Kohottamalla päällimmäistä hattuaan hän pysyi puheväleissä isäntien kanssa. Pitämällä sisemmän hatun – arvattavasti kotiseudullaan suositun soopelilla päärmätyn patalakin kutreillaan - hän toimi silti kotona annettujen ohjeiden mukaisesti.

Ja niinpä edelleen puhutaan ”jokin lakki päässä”. Esimerkkimme tähdentää, ettei hatun vaihtaminen ole tolkun miehelle tarpeen.

Mielestäni tämä kahden päähineen politiikka on mielenkiintoisempi kysymys kuin esimerkiksi EY:n ”kahden lautasen” ongelma, jolla tiedotusvälineemme vaivaavat itseään ja lukijoitaan.

30 kommenttia:

  1. Kaksi lautasta on pähkinä vain, jos niihin on tarkoitus tilata eri sapuskat. Mutta kuka luulee suomalaisilla olevan valinnanvaraa?

    Eikö Stubbilla olekin kypärä päässä?
    Saarnaa kuin pappi.

    VastaaPoista
  2. Ruotsin riisuttua itsensä lähes ilkosilleen aseista olisi Suomessa toimittava täysin päinvastoin. Georgia hässäkkää hyväksikäyttäen puolustusministeri vaati lisää määrärahoja sotilaspuolustukseen. Pahimpien Natovastustajien pitäisi olla innolla mukana tässä vaatimuksessa. Ennenkuin Suomi on pahemmin sitoutunut Naton käskytykseen on puolustusstrategiamme ja sen taso aivan itsemme päätettävissä. Tulevissa liittymisneuvotteluissa itsenäisempi asema olisi takuumme. Pääministerin toteamus poliittisen vastakkainasettelun postumisesta Venäjän ja USA väliltä pitää paikkansa – sen on korvannut taloudellinen vastakkainasettelu – valtiokapitalismi/markkinaliberalismi. Uhka on kasvottomampi ja armottomampi.

    JR50

    VastaaPoista
  3. Stubb näyttää piristävältä tuulahdukselta Tamminiemen varjossa kiituttavassa Mäntyniemen kaislikossa.

    Hänessä voi aistia sotakulttuurisukupolven jälkeisen ajan alkua. Vihdoin myös Suomessa.

    Lipponen, Halonen, Tuomioja pelkäävät Koivistoa; Vanhasen porukat Kekkosta, osa myös Marskia, kuten kaikki kokkarit.

    Mutta onko Stubb todellinen uudistaja vai susi lampaan vaatteissa? Hänen puheennuottinsa kuullostaa ajoin sotilaspapin julistukselta: minä vaan teen tehtäväni, mikä minulle on palvelijana annettu.

    Tulee mieleen nöyrät maalaispojat keskitysleirien vartijoina.

    VastaaPoista
  4. Ad Heikki Rönkkö:

    Hyvä kysymys. Tiedämme että emme tiedä vastausta.

    Vastaus häämöttää silloin, jos presidentinvaalien tullen kehissä ei nähdäkään Niinistöä vaan jompikumpi nuorista herroista.

    Mietin kokoomukselaisia, koska en ole huomannut Kepun enkä Demarien nuorissa kyvykkäitä henkilöitä. Minulla on kyllä huono näkö.

    Stubbin ikäisten (s. 1968) lasten isänä arvioin, että S. vetää tietoisesti ja taitavasti 10 - 15 itseään nuorempien sanoitusta ja säveltä.

    VastaaPoista
  5. Entä jos hattuna on peruukki/kypärä ja uutta tuotantoa jo tarvitaan, kun kysyntä on niin suuri. "Pelottava on tunnetun puolustusasiantuntijan ja kolumnistin Eric Margolisin toteamus Toronto Sun -lehdessä:

    - Evankelikaalisuudesta on tullut republikaanisen puolueen virallinen uskonto ja rouva Palinista sen uusi ylipapitar."

    Nuotin tunnistaminen on tärkeää.

    VastaaPoista
  6. Tuntuuhan se kerrassaan oudolta, kun ei tarvitse enää hävetä suomalaisuuttaan.

    VastaaPoista
  7. Valtio-/virallisen vierailun hattujen ongelma selvitettiin tyhjentävästi Yes Minister -sarjan jaksossa The Official Visit.

    VastaaPoista
  8. Joku kai laski että Nato on halvempi vaihtoehto. Hyvää ei saakaan halvalla koskaan.

    VastaaPoista
  9. Stubb kieltämättä vaikuttaa näppärältä henkilöltä, vähän liiankin näppärältä. Usein vain liika vauhti tuppaa kostautumaan, etenkin suunnistuskisoissa.

    VastaaPoista
  10. Kielikuva hatuista

    Veditteköhän tämän hatusta? Tunnen tarinan, mutta että se olisi kausaalisessa suhteessa tähän kielikuvaan... En nyt taaskaan ole lähteiden äärellä, mutta muistamme hyvin eri hattujen käytöstä puhumisen olevan kansainvälisessä käytössä myös Venäjän, Puolan ja Latvian nykyisten tai entisten alueiden ulkopuolella nimenomaan merkityksessä useamman roolin jakomielisyyden hallinta. Konkreettista taustaa ei myöskään tarvinne hakea noin läheltä, vaan paljon kauempaa ja suuremmin yhteisestä kulttuuriperinnöstä on havaittavissa päähineiden monikäyttöä, viittaan nyt pelkästään faaraoiden kaksoiskruunuun.

    Ikäistään nuorempi

    Olen suurinpiirtein ulkoministerimme ikäinen. Meille monelle on ollut tapana käyttäytyä vanhempiemme sukupolveen nähden pikkuvanhasti, mehän pidimme teitittelystä jo koulussa ja frakkeja osakunnassa. Silti esimerkiksi minua teidän sukupolvenne pitää ikäistäni nuorempana. Oikeasti meitä nuoremmat ovat elämännautiskelijoiden polvi, joista ei hyvin artikuloitua asiapuhetta saa irti, se on sellaista kimiräikköstelyä koko ilmaisu. Siis hieman mutkikkaana teesina esitän, että pidätte meitä ja käytöstämme itseämme nuorempina vain koska ette meidän iässämme olisi käyttäytyneet näin uusasiallisesti, vaan vasta meitä vanhempina, jos silloinkaan. Syntimme on muistuttaa sitä, mitä teidän vanhempanne olisivat ilman sotaa olleet. Jäikö tähän järkeä.

    VastaaPoista
  11. Kemppisen pakinat ovat tunnetusti aivotoimintaa virkistävää, mutta eikö tässä ole kyse erittäin vakavasta aiheesta, nimittäin päätöksentekijän esteettömyydestä. Kahta hattua on hyvä pitää päässä, tällöin yleisö voi tehdä omat korjaukset arvovallalla annettuihin lausumiin. Professorit Andersson, Tikka sekä Mäenpää eivät ole nähneet mitään ongelmaa YA:n oikeuteen harjoittaa mitä tahansa elinkeinoa verovapaasti.
    Vuositasolla on kuitenkin kysymys sellaisesta roposesta kuin 25.000.000€.
    P.S. Herrojen toinen myssy on YA:n hallituksen puheenjohtajan myssy.

    VastaaPoista
  12. Jotenkin mulla kalskahti se Stubbin sanonta, et (jotenkin näinhän se oli?): "pitäähän sitä, kun isänmaa kutsuu". Ja varsinkin toi isänmaa-sana nosti mun niskavillat pystyyn.
    Jos yleistän: en ole koskaan pitänyt Stubbin tyylisistä itsevarmoista ihmisistä. Ne on pelottavia. Siis nimenomaan... ne.

    VastaaPoista
  13. Periaatteellisista syistä ei ehkä kannata tarjota rauhanturvaajia rajanaapurin muille rajoille kolmansia maita vastaan. Turvaajia löytynee kauempaakin.

    VastaaPoista
  14. Ano: "Ruotsin riisuttua ..aseista ...poliittisen vastakkainasettelun poistumisesta Venäjän ja USA .. sen on korvannut taloudellinen vastakkainasettelu... Uhka on kasvottomampi ja armottomampi..."

    Koska Suomella ei voi olla turvanaan omaa sotilaallista uraaniasetta, niin kokonaismaanpuolustuksen kannalta 3 – 5 avoimalaa lisää voisi ajaa lähes saman asian. Haasteellisuudessaankin nämä ovat kuitenkin paremmin hallittavissa kuin apommit. Vientisähkön muodossa maanpuolustuksemme maksumieheksi saadaan kutkuttavasti ruotsalaiset - kerrankin.

    VastaaPoista
  15. Uudessa Kanavassa Inna Rogatchilla tuntuu olevan näkemys Stubbista. Hän siteeraa Stubbin puheesta kohtaa, jossa tämä kertoo että avoimen kofliktin keskellä olisi järjetöntä yrittää analyysin laatimista. Ensin on Stubbin mukaan ratkaistava konflikti ja vasta sitten analysoitava.

    Rogatchi: "Voisi olla hyvin iloinen Alexander Stubbin puolesta, kun hän kykeni olemaan "todella optimistinen" keskellä verenvuodatusta, joka jatkui vielä päivien, kokonaisen viikon ajan. Voi vain tervehtiä innokkaasti uusia sivistyksen periaatteita, joiden mukaan hyökkääjää ei voi sanoa hyökkääjäksi, kun tehtävänä on "konfliktin ratkaiseminen". Mutta millaista - tai miten järjenvastaista - on taitotieto, jonka avulla konflikteja ratkaistaan analyyseihin turvautumatta?"

    Olen seurannut Stubbia niin heikosti, että en tiedä, onko yllä oleva helppoa ja halpaa haukuntaa. Luultavasti on. Mitä tulee herra ministerin ikään ja tyyliin, on sanottava, että minulle tulee useammin mieleen deodoranttimainos kuin sotilaspappi. Muistattehan, ikätoverini: Aina on tilaa sille, joka käyttää.

    VastaaPoista
  16. Toimittaja Umayya Abu-Hanna kysyi Stubbilta Suomen Kuvalehden (1/2005) haastattelussa millaisista asioista hän tunsi häpeää.

    Stubb vastasi ”En keksi mitään. Pienenä poikana olen tölväissyt jotakuta.”

    Psykologit sanovat, että yksinkertaisin tapa kohdata oma häpeä on paeta ja kieltää tunteen olemassaolo kokonaan. Häpeän kieltäjät/salaajat ovat usein luonteeltaan vahvoja täydellisyyteen pyrkiviä, velvollisuuden- ja vastuuntuntoisia suorittajia, jotka peittävät sietämättömän tunteen mm. uppoutumalla töihin.

    Stubb on itse todennut meppinä ollessaan, että ”Minun on yksinkertaisesti oltava tehokas töissä - "work hard, play hard". Olen vähentänyt turhanpäiväistä palloilua ja Internetissä surffailua enkä käy edes työlounailla, sillä ne ovat ajanhaaskausta. Vedän vain sämpylän tai keiton”.

    Onko Suomella work-a-holic ulkoministeri, joka ei tiedosta häpeänappulaansa?

    VastaaPoista
  17. ad mummo

    eikös se ole niin, että hyökkääjä ei pidä itseään brutaalina agressaattorina vaan jonkun ylevämmän asian airueena. on hyvä kuvitteellisesti hypätä hyökkääjän aatemaailmaan, muutoin ei keskustelua synny vaan näkee miekasta ainoastaan väärän pään sen sekunnin ajan, minkä ehtii.

    VastaaPoista
  18. Ad mika lako

    YA:lla ilmeisesti tarkoitetaan Yliopiston Apteekkia. Yliopiston Apteekin liikevaihto oli 255,5 miljoonaa euroa vuonna 2007. Yliopiston Apteekki tilitti omistajalleen Helsingin yliopistolle vuonna 2007 yhteensä 45,1 miljoonaa.

    Mikä se roponen 25.000.000 euroa oikein on?

    VastaaPoista
  19. "Etenkin kun Halonen ja Tuomioja menivät jollain vaikeasti selitettävällä tavalla muodista joskus alkuvuodesta"

    Eikös sama ongelma vaivaa myös koko sos.dem.aatetta, koska ympäri Eurooppaa demarit saavat köniinsä poliittisella rintamalla?

    Ja on todettava, että Suomessa SDP:n johtoon valittu keskinkertainen ja puhelias luokaopettaja ei ainakaan demarien tilannetta paranna. Luulen ma. Unelmista huolimatta.

    Stubb on raikas tuulahdus kotimaisessa politiikassa; älykäs ja rohkea sälli.

    Miehen ainoa, paha moka ja äärimmäisen epäisänmaallinen teko oli Tuomiojan törkeä kampitusyritys sieltä Byrsselistä käsin. Toivokaamme, että mies tuntee ko. asiasta pienoista ja ansaittua häpeää.

    VastaaPoista
  20. Vaikken varsinaisesti uskokaan, että olisimme erityisen valittu kansa, voi viime kevään silloin oudolta tuntuneelle poliittiselle episodille löytää syksystä johdatuksen tuntua.

    Aika on uusi, niin myös onnistumisen edellytykset.

    VastaaPoista
  21. - "Stubbido." - "Ilman Stubbia Suomen EU-politiikka olisi hampaatonta."

    Stubbilla alkaa olla lyhyessä palvelusajassa jo monta hyväntahtoista kiusoittelunimeä, mutta "nuorukainen" hän ei ole.

    "Nuorukainen" kuulostaa halventavalta jo pitkälti keski-ikää käyvästä miehestä. Pojitteleva asenne kertonee valitettavan yleisestä nykyisestä hämähäkinseittejä keräävästä näkökulmasta.

    Vahdinvaihdos sodanjälkeen alullepannusta ikäpolvesta heidän jo keski-ikäisiin lapsiinsa taisi käydä yllättömän mutkattomasti.

    Ehdotan jo pitkään tarvittua täydellistä vastaavaa vahdinvaihtoa hallituksesta virkamiehiin. Eteenkin se alati hikisen näköinen monomaanikko valtiovarainministeriöstä joutaisi mennä.

    Pelkään kuitenkin, että sukupolvi, jonka alullepanon aikana kondomeja olisi pitänyt jakaa säkkikaupalla, pysyy vallassa vielä pitkään pelkän pöhöttyneen massan voimalla. Ja silkkaa tuhoa seuraa.

    Tässäpä tekstiehdotus "suuren sukupolven" hautakiveen: "Emme tehneet lapsiemme elämästä parempaa kuin omastamme. Emme tuhonneetkaan heitä. Tukahdutimme ne."

    En äänestä enää kokoomusta, keskustaa kuin SDP:täkään. Heidän täysin harkittu kyyninen tulonjakopolitiikkansa lyö isoa lovea jo väestöön. Tuhoa jatketaan vielä seuraavaankin sukupolveen.

    Tulisko uuden sukupolven Suomen hallitsijoista parempia? Ei välttämättä. Väestöltään Suomi on niin pienilukuinen, että pätevää henkilöstöä ei löydy täyttämään edes hallitusta saati virkamieskuntaa.

    Disclaimer: Tämä kirjoitus on tehty humalassa, kuten suuri osa tämän palstan kirjoituksista tuntuu olevan.

    VastaaPoista
  22. Jotenkin mulla kalskahti se Stubbin sanonta, et (jotenkin näinhän se oli?): "pitäähän sitä, kun isänmaa kutsuu".

    Kuka lie kutsunut - en minä ainakaan.

    Tulee toinenkin mahdollisuus mieleen: Stubb haluttiin pois Euroopan areenoilta tekemästä epävirallisia Suomi-linjauksia ja kotimaahan missä on helpompi pitää lieassa.

    VastaaPoista
  23. Olen ennenkin lainannut vanhaa sanontaa "kun jumala antaa viran, hän antaa myös järjen", ja lainaan taas.

    Erityisen selvästihän se näkyy juuri Stubbissa, tässä iloisessa karjalaispojassa. Tähän hän mielestäni itskin viittasi hattu-vertauksellaan, ja monella muullakin lauantaiaamun lausumallaan.

    Mutta ottaako jumala sitten järjen pois, kun virkakin on mennyt? Sitä ihmettelen usein, kun joku iso herra tehtävänsä jätettyään antaa yllättäviä julistuksia juuri niistä asiosta, joista aiemmin vastasi.

    VastaaPoista
  24. Minusta olisi hyvä jos saataisiin vahvasti suomalaismielinen ulkoministeri.

    VastaaPoista
  25. Mikä on "vahvasti suomalaismielinen"?

    Kolmen varsin suojeluskuntanatsi?

    VastaaPoista
  26. po.
    Kolmen vartin suojeluskuntanatsi?

    VastaaPoista
  27. toipila sanoi...
    Ad mika lako

YA:lla ilmeisesti tarkoitetaan Yliopiston Apteekkia. Yliopiston Apteekin liikevaihto oli 255,5 miljoonaa euroa vuonna 2007. Yliopiston Apteekki tilitti omistajalleen Helsingin yliopistolle vuonna 2007 yhteensä 45,1 miljoonaa.

Mikä se roponen 25.000.000 euroa oikein on?”
    On aina hauska huomata, että auditoriossa on joku hereillä! Esittämäni luku oli vuodelta 2001. Onnittelut Kari Raivoille, kymmenen prosentin ”korkoa korolle”-kasvu on hyvä esimerkki huippuyliopiston ensiluokkaisesta liikkeenjohtokyvyistä. Herrat Andersson, Tikka sekä Mäenpää ovat käsittääkseni toimineet myös ylimääräisinä KHO:n hallintoneuvoksina. Nämä apteekkielinkeinoa sivuavat asiat kuuluvat KHO:n toimivaltaan.
    Tietääkö kukaan, millainen myssy heillä oli päässä KHO:ssa?

    VastaaPoista
  28. Stubb on hyvä renki, en silti usko, että on hyvä johtaja. Hän sanoi sen itsekin eilen radiossa. On kiva ammatti ja saa tavata paljon ihmisiä. Samalla tämä on vaarallista, ellei siihen liity myös itsereflektiota, mutta sitäkin uskon, että Stubbilla on. Sen sijaan en ole aivan varma, miten hyvin hän uskaltaisi vastustaa ajatuksia, joiden rooli ei ole meille mieluisia: jotenkin tuntuu, että Stubb on herkkä mieheksi eikä sillä lailla luo uskottavuutta vaikka hänet vaihdettiin juuri uskottavuussyistä Kanervasta. Mutta Kanervan uskottavuus on parempi suhteessa omiin ihmisiin (tuttu jätkä, jätkän tavat, reilu meininki) siinä missä presidentti Halonenkin on saanut suosiota. Mutta samalla voimme kysyä; missä ovat heidän (!) sokeat pisteensä: mitä he eivät ole nähneet siinä missä Stubb kenties jättää näkemättä itselleen häpeällisiä asioita.

    Olisiko sama musta aukko molemmilla? Kumpikaan eivät näe sitä ns. rumaa mitä silti on sisäänrakennettu mutta tässä itse olisin silti kallistunut Kanervan puoleen; minä uskon, että Paavo Lipposen tyyppinen alfa-uros tai Kanervan tyyppinen joskus roisi jätkä ovat sittenkin lähempänä totuutta kuin Stubb jos totuus laitettaisiin keskiöön. Samalla totuus on hirvittävän vaikea asia laittaa mihinkään keskiöön. Mutta turvallisuus olisi seuraava ja siinä voi olla, että Stubb sittenkin pärjää paremmin koska Stubb on uskottavampi sitten kun on päätösten aika: kyse on vain se, ettei poikaa vietäisi liian pitkälle pois maamme kulttuurista johonkin muuhun (vaikka se näyttäytyisi kulitivoidummalta).

    Häpeästä olen samaa mieltä: Eurooppa on aina paennut häpeää ja heittänyt luovat siksi aina muualle; mm Amerikkaan. Kipataan "lika" pois, siivoaminen on siis mennyt aivoihin. Ikävää on, että luova silti viihtyy vähän liassakin. Menee siis lapsi pesuveden mukaan ihan konkreettisesti.

    VastaaPoista
  29. Jos ulkoministeri ilmoittaa olevansa vahvasti amerikkalaismielinen, niin hän ei minusta oikein sovi ulkoministeriksi.
    Siihen asti tunsin jotakin sympatiaa miestä kohtaan, kunnes hän ilmoitti olevansa amerikkalaismielinen.
    Suomen ulkoministerin pitäisi olla vahvasti suomalaismielinen ja Yhdysvaltain ulkoministerin sitten amerikkalaismielinen.
    Setä Niccolo on sanonut tästä sitten vähän enemmän.

    VastaaPoista
  30. Mutta ottaako jumala sitten järjen pois, kun virkakin on mennyt? Sitä ihmettelen usein, kun joku iso herra tehtävänsä jätettyään antaa yllättäviä julistuksia juuri niistä asiosta, joista aiemmin vastasi.

    Ehkä sitä yhtäkkiä vaan huomaa että jää aikaa ajatella, mitä olikaan tekemässä.

    VastaaPoista