Sivun näyttöjä yhteensä

4. elokuuta 2008

Musiikillisuus?

Joku kommentoijista kysyi, miten mahtaa olla oman musikaalisuuteni laita. Asiayhteys oli lyriikka ja fundeeraukseni aihe syvästi epämusikaaliset runoilijat ja proosan ”musiikillisuus”.

Kysymys on aiheellinen, vaikka se varmaan esitettiin ilkeys mielessä.

Nykyisin ihmisen musikaalisuudella tarkoitetaan ainakin kahta aivan erilaista asiaa.

Musikaalisuus on toisaalta kyky ja taito tuottaa musiikkia niin että muut ihmiset saavat siitä musiikkina jonkinlaista mielihyvä.

Toisaalta musikaalisuus on kyky ja taito saada mielihyvää musiikista.

Mielestäni koko asia on tässä.

Tuohon mielihyvään vaikuttaa oma alttius, ympäristö ja oppiminen.

Musikaalisuutta mystifioidaan monin tavoin ja se on ymmärretty tahallaan ja vahingossa väärin.

Oma sukupolveni kasvoi siihen luuloon, että musikaalisuus ja kyky tuottaa säveltasoltaan suunnilleen oikeita säveliä olisi sama asia. Musikaalisuuden näki siis suoraan koulutodistuksen laulun numerosta.

Oma musikaalisuuteni oli 8. Arvosana on nähdäkseni aivan oikea.

En osaa laulaa läheskään puhtaasti, paitsi joskus. Tunnistan säveltason useimmiten. Jos joku kysyy kesken kappaleen, mikä on tuo sävel, jonka vasket vetäisevät, sanon että se on B, ja niin se useimmiten onkin. Kun mietin, alan empiä. Joskus tunnistan sävellajin. Joskus osaan luetella kuulon perusteella myös murtosointuja eli seuraamaan modulaatioita. Niinkin on käynyt, että olen virittänyt kitaran tai viulun kohdalleen ilman pianoa ja äänirautaa.

Mutta juuri tuo jälkimmäinen musikaalisuus lopetti jo varhain tuon edellisen musikaalisuuden eli soittamisen ja laulamisen. Soitin kirkonkylän kanttorille pianolla Aaronin neljä vihkoa, asiaan kuuluvan määrän Bachia ja erilaisia pikkukappaleita, mutta ensimmäisen vaimoni vakaasta pyynnöstä lopetin soittamisen, kun vaimoni sanoi aivan aiheellisesti, että myös kosketukseni oli niin ruma, ettei sitä iljennyt kuunnella.

Hän oli oppinut laulamaan ennen kuin puhumaan ja musiikki oli hänen äidinkielensä – mutta hänkin lopetti soittamisen pianokonserttoihin, koska ei ehtinyt mielestään harjoitella tarpeeksi. Eräässä vaiheessa hän meni kamarikuoroon, koska pystyi laulamaan tuntemattoman kappaleen stemman suoraan nuotista. Hän sanoi iloisesti, että YL:n tuntee levyltä aina siitä, että laulu on johdonmukaisen epäpuhdasta.

Myöhempinä aikoina olen oppinut pitämään sormeni kurissa ja suuni kiinni myös siksi, että tuttavapiirissä on joitakin nerokkaan lahjakkaita muusikkoja ja useita erittäin osaavia amatöörejä eli henkilöitä, joilla on muu kunniallinen virka mutta ammattimuusikon taidot.

Itse pystyn löytämään mieleen juolahtaneen tai toisen hyräilemän kohdan orkesteripartituurista ja jos kuitenkin laulan itse, kuulen missä kohtaa ja miten väärin se menee. Mutta mitä siitä – Juice ja Juha Watt Vainio levyttivät teoksiaan ja lauloivat useimmiten aika häiritsevän falskisti, ja toisaalta sellaisia koko maailman ihmeitä kuin Laila Kinnunen – erehtymätön säveltaso ja rytmi eli ns. musikaalisuus – on todella vähän.

Ja sitten peruste näiden sinänsä yhdentekevien asioitten selittämiseen: luulen ja toivon että musiikilla snobbailu olisi hiukan vähentynyt. Minusta sellainen on säälittävää.

Musiikki on niin mieluisaa, koska se ei merkitse mitään eikä hyödytä ketään eikä taatusti jalosta ihmistä. Silti se on alituinen muistutus siitä, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää tai ensi kuulemalta luulisi. (Tässä kirjoittaja viittaa transendenssiin.)

Kun kirjoitan tähän tai muualle, että tuo Bachin kantaatti kannattaa kuulla, haluan kirjoittaa samassa hengessä kuin että palkoherneet maistuvat vielä hyviltä tai että mustikkamaito se on yhtä verraton herkku kuin lapsena ennen. Tai että kohta alkaa löytyä kantarelleja ja suppilovahveroita.

Onhan pannulle melkein potkivana paiskattu vahvero kuin Schubertin c-molli- sonaatti! Värissä tosin on hiukan eroa.

33 kommenttia:

  1. Meillä on suvussa muun hulluuden ohella ihmisiä jotka muistavat.
    Äitini nuorin veli muistaa ulkoa kirjoja, niin että muistaa sivut kuvina päässän, joista voi sitten laskea välimerkit.
    Yksi tädeistäni voi siteerata pitkät pätkät elokuvia.
    Äiti osasi ulkoa autojen varaosaluettelot.
    Serkkutyttö oppi vieraan kielen sanastot kertalukemalla ja 13 vanhana kävi keskusteluja sen seitsemällä kielellä. Ensi vuonna varmaan kahdeksalla.

    Ukki muisti musiikin.
    Kerta kuulemalla ja saattoi verrata esityksiä muistista, vaikka niitten kuulemisella oli vuosikymmeniä välissä. Mutta ei se ikinä omistanut edes levysoitinta, kun siitä ei ole mitään hyötyä ihmiselle.

    VastaaPoista
  2. Esität loppupuolella esseetä kiinnostavan, mutta kiistellyn kannan: musiikki ei "merkitse" mitään. Toisinsanoin: musiikilla ei ole symbolista, representionaalista "merkitystä". Musiikki ei "merkitse", vaan "ilmaisee" jotain inhimillisen olemassaolon keskeisiä piirteitä. Olen itse suht samaa mieltä, mutta alleviivaisin että idea on normatiivinen. Monet rakastamistamina säveltäjistä vanhasta kirkkomusiikista Wagneriin ja Sibeliukseen ovat päinvastoin itse uskoneet musiikkinsa representoivan Jumalan suuruutta tai kansanhengen olemusta. Ovatko he sitten olleet väärässä? Oman musiikkinsa suhteen? Tai mitä meidän - jotka emme jaa heidän maailmankuvaansa - tulisi ajatella heidän musiikistaan, jota kuitenkin rakastamme? Adorno kuuluisasti dissasi Sibeliuksen totaalisesti, mutta luulen että hän pystyi tekemään sen vain koska poliittinen tilanne oli niin tulenarka.

    VastaaPoista
  3. Sienistä en tiedä ja se varmaan näkyy, mutta olisikohan kuitenkin esillä väärät mausteet. Jos on laitoskeittiöihin tottunut, mausta kai viis kunhan ruokaa on riittävästi ja se puoli näyttäisi kuvan perusteella olevan kunnossa. Saivatko muutkin samanlaisen satsin?

    VastaaPoista
  4. Ad Anonyymi:

    Kuvani on sikäli petosta, että se on vuodelta 2005, ja Felix-purkit ovat mukana värikontrastin takia, pippuri muuten vain.

    Hyvin havaittu.

    VastaaPoista
  5. Ad Matti:

    Samaa mieltä.

    Itse taivun tällä hetkellä Sachsin (Musicophilia) hämmästelyyn. Ihme että musiikissa kuullaan rakenteita, kun kuuloelimiin tuleva signaali vaihtelee niin paljon yksilöllisesti.

    Toisaalta laulu on esimerkki musiikistam, joka representoi sanallista sisältöä.

    VastaaPoista
  6. Musikaalisuutta ja sen mittaamista määriteltiin männäviikolla radiossa. Eräänä kaalisuuden perusteena puhujahenkilö piti sitä, kuinka kuulemaansa tajuaa, mitä siitä saa irti. Itämailla muinoin kerrottiin läntisen sinfoniaorkesterin saaneen huikeimmat läpytykset heti viritysmusiikin jälkeen. Se on se kappale, jonka oboe aloittaa n, 442:lla värähdyksellä sekunnissa, jouset soittavatt kvinttejä, käyrätorvet vetävät pätkän Till Eulenspiegeliä ja huilut Syrinxiä.
    Kuten sanot, musikaalisuus on osittain oppimista, mikä voi olla myös rasite - nautinnon edelle menee kuultavan analysointi: sävelpuhtauden, rakenteiden, soitinnuksen tarkkailu.

    Aaroneita soitin minäkin kirkonkylän kanttorin johdolla. Kun pääsin "Iloisiin tansseihin" eri sävellajeissa, tajusin vasemman käden kolmen asennon, sointujen I, IV ja V7 riittävän periaatteessa minkä tahansa musiikkikappaleen säestykseksi. Kun sitten siirryin instrumentteihin, joita soitetaan vain yksirivisillä nuoteilla, vasen käsi jäi pianossa sointumerkkien varaan. Oikealla menee kyllä pahakin primavista kuin vettä vaan.

    Musikaalisuudesta hapankaalisuuteen: eilen jäi jääkaappiin vajaa rasia Rasilaista. Lähden sen nyt tyhjentämään aamupalaksi. Suosittelen hapankaalia vahveroiden kaveriksi.

    VastaaPoista
  7. Kanterelleja saa jo, ainakin etelässä. Tatteja, valko-orakkaita ja haperoita myös.

    Kyllä hienoin kaikista on musta torvisieni. Sillä on niin hieno nimi ranskaksikin, trompette de la mort.

    Mutta kyllä haaparouskukastikekin pottujen kanssa on vallan muhevaa. Sienimakujen Lentävä kalakukko?

    VastaaPoista
  8. Ad Omnia: - kun sanoin "ilkeys mielessä", en halunnut sanoa pahasti.

    Ellen sattuisi tuntemaan syvää vastenmielisyyttä hoemaa "nyt panit pahan" kohtaan, olisin käyttänyt sitä.

    Siinäkin "paha" tarkoittaa samaa kuin minulla "ilkeä" eli "miettimisen arvoinen". "Tuo onkin ilkeä kysymys, pitäisikö ostaa uudet housut."

    VastaaPoista
  9. Minusta on periaatteessa outoa ajatella ettei musiikki merkitsisi, jos sen merkitykselle ei voi antaa tekstuaalista tai verbaalista suoraa selvitystä.

    Mutta tuli mieleeni.
    1800-luvulla oli Japanissa länsimaita vastaan levottomuuksia, joista syystä Hänen Majesteettinsa laivasto evakuoi erään Nagasagissa olleen lähetystön. Laivalta lähetettiin maihin kiväärimiehiä ja säkkipillin soittajia. Miehet marssivat satamasta lähetystöön, läpi mellakan, säkkipillit edessä ja perässä, välissä kiväärimiehet. Takaisin marssittiin neliössä jonka sivulla oli kiväärimiehet ja edessä ja takana säkkipillit, neliön sisällä siviilit.
    Yhtään kiveä ei heitetty.
    Merkitys oli selvä -"Valmistamme teidät helvetin tuskiin jos yksikin kivi lentää..."

    Silloin kun lauloin aktiivisesti, aina kun menin yleisön eteen, latasin itseni jo etukäteen siihen merkitykseen mikä musiikilla on, silloinkin kun en ymmärtänyt laulun sanoista mitään.

    VastaaPoista
  10. Englanninkielinen Sacks-artikkeli (knoppologi minussa kiemurtelee myötäkiusaannuksen kourissa aina kun näkee, että Oliverin nimi on kirjoitettu sillä kaikkein ilmeisimmällä tavalla väärin; se on melkein sama kuin Stendhal-ansaan astuisi) on viety Wikipediasta vähin äänin jonnekin tekijänoikeusinkvisition kammioihin.

    VastaaPoista
  11. Keltaiset vatut vajan edustalla ovat kypsiä ja madottomia ja terävästi rummuttavat männyn kävyn palaset peltikattoa ja oravakin näkyi... varmaan vieläkin, mutta minäpä jo juon kakvia ja herkuttelen tässä koneen edessä. Että saatte tuoreita marjakuulumisia, kun se aika vuodesta on!
    Nuorempi tyttäreni sanoi, että laulan kauniisti. Hämmästyin ja olin onnellinen, nukkumaanhan minä olen häntä laulanut. Viime viikolla, kun soitin Joensuun taidemuseoon ja sitten parin päivän päästä uudestaan, koska silloin vakituisempi oli tietämässä milloin näyttelyhakemukset pitää jättää, niis tämä vastasi: Tämä puhelu tuli nyt museon puolelle! Tarkoitti että en ole sopiva henkilö kyselemään näyttelyaikaa museon puolelta.
    Oikeus kokonaisvaltaiseen elämään, miten sen voi toteuttaa kiduttamatta muita "rumalla kosketuksella"... äänet parantavat ja mitä kaikkea merkitsevätkään. Siskon tyttö jatkaa lauluopintojaan Sibelius akatemiassa - kirkkomusiikin puolella, se on toinen maailma. Mutta nälkäänsä saa keittää, laulaa ja soittaa ilman kokin papereita. Herraisä!
    Kerran luulin tulleeni hulluksi, kun Jyväskylässä Galleria Harmonian oven avatessani päässä kuului Toru Takemitsun All in Twilight - mitä vielä - raput ylös kivuttani Timo Kiprianoff siellä istui soittamassa ja opettajansa Osmo Palmu kuunteli ja muutama muukin. Outoa - yleensä siellä on hiiren hiljaista.
    Toissa päivänä kun kyydissä olija otti penkistä kiinni, luulin kääntyväni väärin, kun samalla näin kieltomerkin - vaikka merkki on aina siinä kieltämässä polkupyörällä ja traktorilla ajon - tosiasiassa tie on väärin kalteva.
    Pienesti epänormaali tilanne ja pasmat hetken ulalla.

    VastaaPoista
  12. Kumpi oli ensin, musiikki vai kieli?
    Musiikki, runous, kieli ja tässäkö järjestyksessä kun 20.000 vuotta kehityimme.
    Vihellyskieli (silbo), pygmien naksutus, intiaanien hyräilyt, ovatko jäänteitä alkuperäisestä "kielestä" josta olemme taantuneet puhumaan puhetta?
    Kuvaako kansanmusiikki kansallisuuksien luonnetta paremmin kuin puhe?
    Miksi reagoimme voimakkaammin tuutulauluun? Mikä rytmi siinä rauhoittaa? Gerotransendenssi?
    Kuinka paljon hypnoosi liittyy "musiikkiin" tai "lausuntaan".
    Musiikki taatusti jalostaa ihmistä.

    nimim. Ensimmäiset kantarellit paistettu jo viikko sitten. Voisessa kermakastikkeessa, lisäten puoli ruokalusikallista soijaa.

    VastaaPoista
  13. Ilkeääkö kysyäkään, että eikö Sibeliuksenkin sanottu nähneen musiikki väreinä?

    Ja JK näkee siis myös?

    Aallonpituuksistahan on kyse molemmissa, joten mikä ettei.

    VastaaPoista
  14. Olet kertonut tuon ensimmäisen vaimosi suhtautumisen musiikkiisi muutamassa yhteydessä ennenkin. Joka kerran se järkyttää minua. Jutusta on toki tullut hauska, ja vaimosi, jos olisi vielä muistamassa, muistaisi luultavasti sanansa jotenkin toisin. Mutta että tahdot kutsua tuollaista "aivan aiheelliseksi"!

    Toivottavasti soitat sitä pianoa nykyään paljon.

    Mutta sama kai se on kirjoittajienkin kanssa. Muistan nuoruudestani eräitäkin kirjoittavia miehiä. Aina minä piilotin heidän silmiltään pienimmätkin opiskeluesseeni. Luultavasti heistä ei kukaan koskaan sanonut mitään pahaa teksteistäni, ehkä jopa päinvastoin, mutta oleellista oli tunne, ei totuus.

    Luojan kiitos vanhempana on helpompaa. Täällä minä nyt kirjoittelen uhmakkaasti keskellä lahjakkaita miehiä ilman pelkoa ja piiloja.

    VastaaPoista
  15. http://www.youtube.com/watch?v=iNXnxXP8PVw&feature=related

    VastaaPoista
  16. Jumalan suuruuden ylistämisestä musiikin keinoin tuli mieleeni:

    Monia vuosia sitten olin viettämässä iltaa uusien ystävien kotona. Puhe siirtyi musiikkiin, ja illan isäntä alkoi - hieman yllättäen - kertoa, että hän saa omansa suoraan ylhäältä. Siis toimii vain musiikin tuotantovälineenä, kanavana pyhille sulosoinnuille suoraan luojansa nuottivihosta.

    Tällaiseen ilmoitukseen oli toki äkkiseltään hieman vaikea suhtautua, mutta kohteliaan ilmapiirin vallitessa asiasta ei käyty väittelemäänkään.

    Vihdoin isäntä päätti viihdyttää meitä näillä viesteillään iankaikkisuudesta, istui kosketinsoittimen ääreen... ja alkoi pimputella kammottavan noloa amatöörijatsia, kakkosvitosprogressiota pahimmasta päästä.

    Tunnelma jatkui vaivaantuneena esityksen jälkeenkin, eikä siihen sittemmin palattu.

    En tiedä, mitä olin odottanut, mutta en ainakaan tätä. Tuntemattomat ovat herran tiet, eikä ole svengissäkään kehumista.

    VastaaPoista
  17. Schubert B-duuri/Sokolov

    VastaaPoista
  18. Vai niin, että "kunniallinen virka mutta ammattimuusikon taidot" - (vittuillessaan sanottu, ymmärrän)
    aika moni "ammattimuusikon taidot" omaava on kai sanonut, että jos kunniallisella musiikilla eläisi, tekisi sitä mieluummin kuin päivätyötään (näin loman jälkeisen työviikon alussa eri hyvä sauma pohtia) - mutta ei elä: siksi räkälöissä umpihumalaisille coveroi The Final Countdownia.
    ....btw. Oli tuossa paikka, esittelin uusia biisejäni pro-ammattilaiselle(sovittaja/tuottaja/äänittäjälle). onhan ne kai okei, se sano. Huh!
    vain laiskan läksy: nyt viikko niiden ankaraa treenaamista.

    kariav sanoi...
    ”Kuten sanot, musikaalisuus on osittain oppimista, mikä voi olla myös rasite - nautinnon edelle menee kuultavan analysointi: sävelpuhtauden, rakenteiden, soitinnuksen tarkkailu.”
    Analysointi vähentää kapasiteettia, jota musan rakenteita ei-analysoiva, käyttää elämykseen. Tämä näkyy selvästi aivojen mielihyväkeskuksen skannerauksessa.
    Senkin voi opetalla: ulos tietämisen (ja pätemisen) kiroista.

    VastaaPoista
  19. On sanottu, että kaunokirjallisuuden lukemiseen kaikki ovat hyviä syitä, paitsi että se olisi jotenkin hienoa; vaikka onhan se suurenmoista. Elät vain kerran, jollet lue romaaneja. Hetket ovat kuin ratapenkalta nähtyjä vilauksia ilman runojen kameraa.

    Sama on vielä suuremmin laita musiikissa. Musiikki se vasta jalostaakin, siis muokkaa ja vahvistaa mielen lihaksia. Harvassa halauksessa elää sen, minkä Rahmaninovin tai Chopinin pienkappaleen kuulemalla ja oopperassa useinkin sielu voi muokkautua enemmän kuin monessa ihmissuhteessa.

    Musikaalisuus kykynä tuottaa on tehokas, sillä jo pienen melodian viheltämällä tai yhden vinon fortissimon heläyttämällä saa saman elämyksen kuin lausumalla runon.

    Väitetään, ettei aivoilla ole aikamuotoa, muistot ja pelot koetaanm nykyhetkessä. Ei aivoilla ole "tekijänoikeuttakaan" (eikä lähioikeuksia, ennen kuin joku kysyy), tahti Verdiä tai Shakespearen silosäe elähdyttää omasta suusta päästettynä kuin siinä ilmaisisi aivan itse.

    Kemppinen kirjoitti: "Ihme että musiikissa kuullaan rakenteita, kun kuuloelimiin tuleva signaali vaihtelee niin paljon yksilöllisesti."

    Hetkinen, tässä tarkoitetaan varmaankin ihmetellä värien kuulemista? Rakenteiden havainnointi kai perustuu sävelkorkeuksien, taukojen, rytmien ja äänenpaineen havainnointeihin, olettaisin niiden tulevan havaituiksi korvaluiden rakenne-eroista huolimatta jotensakin samansuuntaisina. Ei kysytä, mitä piditte Cagen teoksen 4'33" soitinnuksesta.

    VastaaPoista
  20. Ad Rienzi et alii:

    audiolabran pojat väittävät ja alan kirjallisuus tähdentää, että kaikuisa korvakäytävä muuttaa myös perussignaalia. Ihminen ("wetware") muuntaa tämän myös yliääniltään takkuisen signaalin tavalliseksi ja puhtaaksi (esim.) C-duuriksi.

    Argumentti: todistettavasti virheellinen tasavireisyys unohtuu kuulijalta nopeasti. A koetaan A:ksi, vaikka viritys olisi puolen sävelaskeleen alueella ( esim. 413-448 Hz). Alussa siis kuulostaa erikoiselta, mutta se menee ohi, kun aivo adaptoituu.

    VastaaPoista
  21. Kemppinen kirjoitti: " - -kunniallinen virka mutta ammattimuusikon taidot"

    Näissä tilanteissa on niin usein kyse lääkäreistä, että se ei selity pelkästään tuon viran (viime vuosiin asti) kovin korkealla kunnialla.

    VastaaPoista
  22. Väitetään, ettei aivoilla ole aikamuotoa, muistot ja pelot koetaan nykyhetkessä...

    Elämä on kaameeta, sanoi Kalle, ja pyörtyi taas.

    VastaaPoista
  23. Tuosta snobbailusta: minulla oli ystävä (on jo vuosi sitten tuhkattu), joka väitti vuosikausia ja kiukkuisesti olevansa täysin nuottikuuro. Lisäksi hän sai varsinaisen raivokohtauksen, jos hänen läheisyydessään edes mainittiin musiikkia. Mahtoi olla rasitus hänen avopuolisolleen, joka (kuten minäkin) rakasti jazzia ja swingiä ja joutui unohtamaan tuon ilon.

    Yllätin kerran ystävältäni pinon äänilevyjä ja levysoittimen. Hänellä oli mm. "Silkkitie"- TV-sarjan säveltäjän tuntematon LP, jonka olisin siltä istumalta vaikka ostanut, mutta en uskaltanut edes hiiskahtaa.

    Kerran paljastui, että häntä oli julmasti pilkannut Kivi Larmola, jolla oli jonkinlainen musiikkiyhtye. Tästä oli ystäväni niin tullut alemmuudentuntoiseksi, että kielsi itseltään kaiken musiikin. Larmolan "orkesteria" taas minulla on kerran ollut onnettomuus kuunnella (noin 30 sek.). Kaivopuistossa oli illalliset, joiden kunniavieraana oli kirjailija John Brunner, mitä sivistynein britti. Kivi Larmolan orkesteri aloitti. En ole ikinä nähnyt täyden ravintolan tyhjenevän yhtä nopeasti - pojilla oli nupit niin kaakkoon, että ikkunaruudut helisivät ja henkilökuntakin pakeni keittiön ovesta ulos.

    Veimme kunniavieraan Helsingin asemaravintolaan, jossa hän keskusteli kultivoituneesti sicence fictionista ja fantasiasta pitkälle pikkutunneille.

    Niin että minusta ystäväni antoi snobin nujertaa itsensä loppuelämäksi.

    VastaaPoista
  24. "...ovatko jäänteitä alkuperäisestä "kielestä" josta olemme taantuneet puhumaan puhetta?"

    JarmoM on jäljillä.

    Entäpä itsensä matkoille ylisiin ja alisiin rummuttavat shamaanit? Siinä taitaa olla tuutulaulun alkujuuri.

    Olen ennenkin kertonut, että minua harmittaa oma vähäinen musikaalisuuteni. Edes shamaanimatkalla en lankea loveen niin liukkaasti - jos lainkaan - kuin esim. kaikki naiset.

    Oi, miksen syntynyt tummana.

    VastaaPoista
  25. Puhelin- ja varaosaluetteloita hauskempaa on painaa mieleensä musiikkia. Aikaa myöten ei tarvitse levyä, soitinta eikä kuulokkeita. Voi soittaa täysillä.

    VastaaPoista
  26. Matkiminen on myös mielen kyky.

    Stephen Wiltshire oli Oliver Sacksin broidin potilas, jonka David Sacks oli tuntenut jo kolmivuotiaasta asti.
    ( http://www.youtube.com/watch?v=7ZTGaCCrjyA&feature=related )

    Oliver Sacksin kirjassa An Anthropologist on Mars, Sacks pohtii, että voitaisiinko Wiltshiren piirrokset nähdä myös syvemmässä merkityksessä luomuksina.

    Musiikki vaikutti kyseiseen kaveriin hyvinkin voimakkaasti. Sacks kirjoitti muistikirjaansa, että autismi katoaa, kun katseli Wiltshireä tanssimassa Tom Jonesin tahdissa.

    Matkimiskyky; ei-verbaalinen ja ei-käsitteellinen, oli homo erectuksen tärkein tapa havaita ja oppia.

    Eli että rajoitukset voivat toimia myös vahvuuksina, että ei kai kaikkea ole pakko osata niin helkutin hyvin, että vähempikin voi riittää.

    http://www.youtube.com/watch?v=znrjbo9QRLk

    VastaaPoista
  27. Snobi on henkilö, joka pilkkoo, ruotii, panee palasiksi, kertoo, miten äänet selitetään teknisesti. Snobi postimerkkeilee. Mikään ei kosketa snobia omakohtaisesti eli eksistentiaalisesti. Hifistit ja gastronomit ovat usein snobeja.

    Toisin sanoen he ovat välineurheilijoita ja keikareita, jotka kotkottavat merkkivaatteiden perään. Snobi elää statuksesta, ja status puolestaan on konventionaalista, eli snobi on korporaatioiden ja standarien vanki. Hän inhoaa massaa, mutta on siitä riippuvainen, koska ilman tylsää ja harmaata massaa hän ei erottuisi; snobi kammoksuu omaa keskinkertaisuuttaan. Snobi on siis huomionhakuinen, joten hän tarkkailee hirveästi ympäristöään eikä näin ollen voi kuunnella itseään.

    Näitä mielikuvia minussa herättää sana snobi.

    Musiikki on niin vahva ilmiö, että tämän sortin keikarointi ja musikaalisuus eivät käy yksiin.

    Musikaalisuus on varmasti kykyä saada mielihyvää, mutta on sen oltava enemmänkin. Sen täytyy olla kykyä tulla ravistetuksi pois paikoiltaan (ek-staasi). Porvarillisten standarien näkökulmasta tämä järkkyminen on epäterveyden merkki, niin kuin siis liikutukset, jotka voivat olla hyvin fyysisiä ja hallitsemattomia.

    Minusta musikaalisuus on sitä, että pääsee ek-staattiseen tilaan taikka niin sanottuun transsiin vaikka näppäilemällä yhtä kieltä.

    Musiikki niin kuin taide yleensä on avain, joka avaa olemassalossa sellaisia ulottuvuuksia, joita mikään muu henkinen funktio ei avaa.

    Tästä näkövinkkelistä johtuen menetän malttini, jos kuulen elitistisiä puheita "taidemusiikista", jolla tarkoitetaan vain jotain tiettyä äärimmilleen hinkattua ja puunattua tyyliä, josta yleensä käytetään ilmaisua klassinen musiikki. Terveisiä vain Rondo-lehteen.

    Vain snobit ja muut hifistit puhuvat "taidemusiikista".

    VastaaPoista
  28. Jussi: kuvassa on youtubessa minun perheeni
    :)

    VastaaPoista
  29. Kemppinen:

    "Musiikki on niin mieluisaa, koska se ei merkitse mitään "

    Aivan. Musiikilla ei ole semantiikkaa, jos kliseet, joita etenkin elokuvamusiikki on luonut, jätetään pois. Kukin voi luoda musiikille oman viitekehyksen, ellei säveltäjä ole antanut teokselleen nimeä.

    Itse generoin musiikkia kuvista:

    www.synestesia.fi

    Itse kukin voi pohtia miten kuva vaikuttaa kuuntelutapahtumaan

    VastaaPoista
  30. Don Jusa kirjoitti: "Tästä näkövinkkelistä johtuen menetän malttini, jos kuulen elitistisiä puheita "taidemusiikista", jolla tarkoitetaan vain jotain tiettyä äärimmilleen hinkattua ja puunattua tyyliä, josta yleensä käytetään ilmaisua klassinen musiikki. Terveisiä vain Rondo-lehteen.

    Vain snobit ja muut hifistit puhuvat "taidemusiikista"."


    Vaikuttaa mielenkiintoiselta. En kuitenkaan päässyt kärryille, millaisessa suhteessa toisiinsa käytät termejä "klassinen musiikki" ja "taidemusiikki".

    VastaaPoista
  31. Ad Johannes Knektman

    Sanottiinko siinä että mitä keskihajontaa oli käytetty? Ei sinällään että tuolla mitään merkitystä olisi, kunhan vain olen utelias. Itselläni kun sattui testissä tulemaan yksi noista natsijohtajien luvuista.

    Tarina on lehdestä: La Aventura de la Historia Año 8 No. 85 pp. 18-26: "Nuremberg 1945.." / David Sola. Älykkyysosamäärätestit olivat lähinnä sivuosassa ja sivutuotteita liittoutuneiden kuulusteluille. Niistä ei ollut oikeastaan enempää kuin mitä kirjoitin.

    VastaaPoista
  32. Älykkyydelle on olemassa ihan hyvä määritelmä: "Älykäs selviää tilanteesta johon viisas ei joudu".

    Ja tätini määritelmä viisaasta: "Viisas on fiksu, jolla on kokemusta"

    VastaaPoista