Sivun näyttöjä yhteensä

10. huhtikuuta 2008

Santorinin vaarallisuudesta

En millään keksi, miten historiaa olisi kerrottava, muta olen saamaisillani idean, Salaisista eläimistä, vai mikä tuon mainion sarjan nimi nyt oli.

Juoni eli suuret linjat eli vaikuttavat voimat eli juuri se, mitä historiasta opetetaan yliopistotasolla, ovat toisarvoisia. Oivalluksiin ja yhteyksiin auttavat ja tunteisiin vetoavat pikkuasiat ovat tärkeimpiä.

Onneksi tämä oivallus on tunkeutunut myös oikeaan historiantutkimukseen. Mitä Ryti kirjoitti päiväkirjaansa Hitleristä. Merkintä ei ole välttämättä tottakaan, mutta se vaikuttaa syvästi lukijaan. Merkintä oli arvostava.

Haeskelin jotain asiaa Modesty Blaise –jännityskirjoista, jotka olen lukenut kauan sitten pariinkin kertaan ja joista olen suomentanut muutamia. Yhdenkään juonta en muistanut edes osapuilleen mutta sitä enemmän henkilöitä ja tilanteita.

Harhaileva muistini oli sekoittanut henkilöhahmoja vääriin kirjoihin. Se hullu revolverisankari-pappi ei ollutkaan kirjassa A., vaan kirjassa B., ja siinä oli se Modestyn ilahduttava havainto, että tuo häntä parempi ampuja treenasi ja esitti taitojaan aina normaalimatkalta. Niinpä sankarittaremme nitisti hänet 50 metrin päästä. Ase oli Star .45. Vaikeaa mutta mahdollista, jos on harjoitellut.

Oletteko huomanneet, että elokuvassa Rokka joukkomurhaa lumessa tarpovat venäläiset ylipitkältä matkalta, siis konepistoolille. Vaikeaa mutta mahdollista.

Tässä tulevat kuvaan Salkkarit, Dumas ja Dickens.

Pitkässä ja polveilevassa tarinassa ei ole tarkkaan katsoen päätä eikä häntää, koska juonta ei ole tarkoitettu päättymään. Kyllähän Copperfield päättyy ja muskettisotureistakin tulee vanhoja, ties kuinka monen tuhannen sivun jälkeen. Sherlock Holmeseissa, jotka ovat suurta kirjallisuutta, on kuulemma nokkelia juonia ja ällistyttäviä käänteitä, jotka johtavat rikollisten paljastumiseen. En muista niistä yhtään. Mutta muista mainiosti ”Punatukkaisten kerhon” ja tiedän, että Baskervillen koira ulvoi kammottavasti nummella. (Englannin nummilla on rämeitä ja suonsilmiä.)

C.K. Chesterton, joka oli merkittävä kirjailija eikä luonut ”Isä Browneissa” parasta tuotantoaan, oli unohtumaton tyyppien ja tilanteiden rakentaja. Mark Twain ei ollut huono hänkään.

Olen kerrannut ja lukenut oikeastaan aikamoisen määrän isoja ja laajoja ja moniosaisia historiateoksia, joista eräät ovat erinomaisen eteviä. Hapuilen kohti sellaista käsitystä, että on olemassa toinenkin, tehokkaampi tapa.

Tutki innostuneesta kommentoijan ystävällisesti mainitsemaa verkkopaikkaa Atlas of World History. Se on keskeneräinen ja hiukan karkeatekoinen mutta oikeastaan tosi hyvä. Silti siinä on tämä sama ongelma. Kiinan historian ja bantujen historiaan ja kaikkeen on liitetty tekijöiden tärkeänä pitämiä seikkoja, jotka eivät kuitenkaan taida olla tärkeitä. Bantuista mieleeni jäi yksi uusi tieto. Joskus 1700-luvulla heimoilla oli karjaruhtinaita, jotka asuivat kivirakennuksissa korkealla alamaistensa, karjan kimpussa jykertävän kansan yläpuolella.

Paljon parempi maininta kuin joki turhanaikainen taistelu.

Otsikko on huomautus suuresti lisääntyneiden televisiokanavien ja siis ohjelmien vaarallisuudesta. Ykkönen lähettää parhaaseen katseluaikaan arkena, kuten tänään, hieman epäilyttäviä ja mahdollisesti heppoisia historiadokumentteja. Tänään kerrottiin Santorinin eli muinaiselta nimeltään Theran tulivuorisaaren räjähdyksestä ja tsunamista, joka särki suuren osan Kreetan minolaisesta kulttuurista ja teki suurvallasta haavoittuvan mannermaan miesten – mykeneläisten – hyökkäyksille.

Syitä ja selityksiä oli yksinkertaistettu amerikkalaiseen tapaan. Jälleen kerran Wikipedia näyttää etevyytensä. Siinä näet todetaan aivan oikein, että minolaisen Kreetan tuhosta ja tuhon syistä kiistellään edelleen erittäin kiivaasti. Siinä jopa mainitaan se tosiasia, että hiukan kiharaisista syistä tuon historian (ei kaikkien aikojen) suurimpiin kuuluvan paukun ajoitus on ongelmallinen. Tenttivastaus on 1 630 eKr., mutta hiiliajoitusten kalibrointi ei ole oikein onnistunut, eikä selvää dendrokronologista näyttöä sattuneesta syystä ole.

Tuo sana, jolla voi helposti esimerkiksi masentaa tätinsä, siis dendrokronologia, on dekkarimaisen fiksu ajoitusperinne – vertaamalla pikkutarkasti kalibroituja hiili- ja elektroluminenssiajoituksia on rakennettu puiden vuosirenkaista katkeamaton sarja. Jos jostain löytyy mikä tahansa orsi tai kirvesvarsi, sen vuosirenkaiden ”käsialasta” eli suhteellisista leveyksistä voidaan lukea täsmällisesti se vuosi, jona tuo puu lakkasi kasvamasta. Ja kun käytössä on ollut jopa kivettynyttä puuta, käytettävissä on kymmenen tuhannen vuoden kartta.

Fiksua.

Mutta ei siis pidä uskoa ihan heti kaikkea, mitä television tiedeohjelmissa kerrotaan.

Minulla on pelko, että nuo ohjelmat ovat välillä suhteellisen vähäisessä määrin tieteellisiä. Mainitsemani Wikipedian artikkeli (Minoan civilization) on esimerkillinen siksi, että siinä on laaja lähdeluettelo, joka johtaa erilaisiin kiistaisiin kannanottoihin.

Kävin kerran 70-luvulla Knossoksessa, mutta silloin oli liian kuuma. Ihmeellinen kulttuuri ja toden totta salaperäinen korkeakulttuurin sammuminen. Viisas mies se Waltari, kun sisällytti tämänkin Sinuheen; Minea oli kreetalainen.

Ehkä minä en lue Sinuhea enää seitsemättä kertaa. Olin huomaavinani, että Aku Ankan taskukirjoista on tullut myyntiin pienikokoinen laitos. Jospa se olisi sopivasti popularisoitu… Taannoinkin kollega katsoi junassa pitkään ja paheksuvasti, kun koetin hädissäni piilottaa Werner Heisenbergin kirjan Der Teil und das Ganze.

23 kommenttia:

  1. Kuuntelimme juuri vaimon kanssa Sinuhen äänikirjana.

    Loistava kuvitus.

    VastaaPoista
  2. "Kuva, jonka he muodostivat minusta oli väärä, mutta koske se oli heidän käsityksensä minusta, en korjannut sitä..."

    Kirjoittiko Veijo Merikö "Peiliin piirretty nainen" -romaanissaan näin? Ei välttämättä, mutta enpä googleta. Jossain esseessään Meri sanoi että "ihminen on sivistynyt vasta kun hän siteeraa väärin..."

    Voi olla, että.

    VastaaPoista
  3. Katsoikohan kukaan Herman Görin-dokkarisarjaa. Herättikö ajatuksia, epäilyjä ja mitä olennaista jätettiin kertomatta? Huh, huh.

    Lukaiskaapa maaliskuun Sotilasaikakauslehti ja sieltä Sampo Ahton kirja-arvostelu. En kerro mistä aiheesta.
    Yritin etsiskellä kommentteja netistä, mutta olivat poistetut/sensuroidut eri keskustelufoorumeilta.
    Ahto siis laittoi sormensa todella pahaan sotkuun. Jos joku saksalainen olisi vastaavan kirja-arvostelun tehnyt, niin olisi jo saanut syytteen. Sampo Ahtokin voi saada.

    No, aihe sivusi myös Nürnbergin oikeudenkäyntiä...

    Miksi helkutissa maailmassa voi vielä olla aiheita, joista ei saa vapaasti ja julkisesti eikä asiallisesti keskustella? Niin kuin tämä Nürnbergin oikeudenkäynti.

    Viimeksi luin junassa Barbara Thieringin kirjan Jesus the man. Luulivat varmaan minua joksikin Kaptahiksi.

    JarMom

    VastaaPoista
  4. Minä kävin Knossoksessa 1980-luvun alussa ja kyllähän siellä kelit oli silloinkin helvetin kuumat ja paikat kuin tsunamin jäljiltä - vaikkei se tsunami sinne asti kuulemma yltänytkään, mutta viis pikkuseikoista: pitää kuunnella historian siipien havinoita ja harjoittaa collingwoodlaista historiallisen tapahtuman rekonstruktiota: - toisin sanoen istua nojatuolissa pohtimassa empaattisin mielin joskin kriittisesti historiallisen agentin syytä toimintaansa.

    'Kerro minulle tsunami, kuka sinä oikein olet ja miksi sinä niin raivoat', kysyi myös Eino Kaila, vaikkei idealisti ollutkaan.

    VastaaPoista
  5. oivallus se tämäkin on;

    "jokainen on toinen eikä kukaan ole itsensä."

    pikkuasiat; kuten kokemus omasta kuolevaisuudesta?

    mutta entä ne yhteydet?

    onko huoli yhteys?

    missä se historia tapahtuu?

    onko sen ymmärtäminen tilannesidonnaista?

    eikö se jäsenny juuri tarjoamiensa mahdollisuuksien puitteissa parhaiten?

    eikä määränsä puitteissa.

    (pitää myös muistaa horisontaalisuus ja vertikaalisuus)

    pyritäänkö "historialla" ymmärtämään olemista?

    meidän kaikkien olemista, sekä oman olemisemme suhdetta siihen?

    vai jonkun muun asian olemista

    kehityksen vai edistyksen vai minkä

    uhkien olemista? suhteessa meihin? olemiseemme?

    "vasta suhde siihen, mikä on toista kuin oleva, avaa olevan olevana ja siten suhteen olioihin, toisiin ihmisiin ja myös omaan itseen"

    olemisen esittäminen ajattelulla ("historialla"? voiko sen kohdata?)

    vai

    olemisen muistaminen.

    "Jumala on kuollut"

    siis tämä olevaa kokonaisuudessaan koskeva kokemus menetti voimansa sellaisena

    jos kyse on tiedon paikkansapitävyydestä

    niin onko silloin kyse kivettyneiden puiden iän arvioimisesta, eli viime kädessä tekniikasta joka pystyy siihen (täytyyhän silloin tietää, että se "tekniikka" ei fuskaa, eli yhä "paremmasta" "tekniikasta")

    siis mieleen tulee "kone" jossa on se kaikki tieto
    (tai ainakin halutaan olevan)

    ne historialliset kartastot elävinä ja kaikki se muu mitä tahansa
    ja kaikki vielä kompaktissa koossa.
    jokaisella olisi tietysti sellainen, tai ehkä olisikin vain yksi keskusyksikkö, johon jokaisella olisi jonkinlainen yhteys käytettävissään, joku kännykän tapainen kenties, vai kypärä, joka laitettaisiin päähän, tai ehkä sellaiset "auralasit"

    sen avullako me sitten ponnistelisimme kohti tietoa olemisestamme (sisäistäisimme sen kaiken)

    vai ymmärsinkö taas jotakin väärin

    eikö ollutkaan kyse tekniikan olemuksesta, eli hallintakyvystä

    vaan siitä

    minkä rajalla me oikein seisomme, eli

    ihmisen köyhyydestä

    eli siitä, että

    ihminen ei ole omien kykyjensä alullepanija

    ja "ajasta" ennen "historiaa"

    VastaaPoista
  6. Historian solisevat purot ja kuohuvat virrat saavat alkunsa pienistä lähteistä, joista kuva kertoo usein sanoja vuolaammin.

    Näimme viikonloppuna Teeman dokumentin "don Herman", uransa alkuvaiheissa mm.parlamentin herra puhemies.

    Virallisen Italian ystävä henkeen ja vereen, Il Capon henkilökohtainen kaveri, rehevän runsas renesanssi-ihminen, askeettisten puoluejohtajien keskellä erikoinen ilmestys; taiteen, kauneuden ja hyvyyden kyltymätön puolustaja, jolle järjestettiin valtakunnan komeimmat häät itse Fuhrerin läsnäollessa,

    Kansallinen sosialisti jonka voisi kuvitella istuneen panssaroidun auton takapenkillä knalli päässään.

    Johtaja jonka polvet tutisivat vain Fuhrerin edessä. Kaiken romahdettua uskoi voivansa sopia riidat henkilökohtaisella tasolla ympärysvaltioiden johtajien kanssa kaunaisten pikkunilkkien estämättä.

    VastaaPoista
  7. Faktaan tulee aina fiktioita sen olemassaolevan mielikuvamaailman mukaan. Taustalla on yllättävän
    samat perustarpeet ja mieltymykset
    mystiikkaan ja ne saavat aina vain
    uusia nimiä.

    ks. hauska
    http://www.youtube.com/watch?v=vNZfejk8Ezc

    VastaaPoista
  8. Kemppinen heitteli taas tärppejä niin moneen suuntaan, että pyörin tässä vauhkona tietämättä mihin suuntaan ryntäisin.

    Modestysta tuli mieleeni se kohta, jossa hän voittaa mestarimiekkailijan - joka miekkailee siis vaistomaisesti sääntöjen mukaan - siten, että antaa tämän tökätä miekkansa olkapäähänsä, ja toisen riemuitessa haavoittavaa osumaa tappaakin tämän äkkipistolla kurkkuun. Ei mitenkään reilua.

    Mutta mitä hävettää juristin silmissä on lukea Heisenbergiä? Nobel-palkittua kvanttifyysikkoa, meidän kvanttimaailman paradokseihin hurahtaneiden kotitarveteoreetikkojen puolijumalaa?

    Minäpä luin Heikki Räisästä eilen. Siinä vasta kova pappa - kristilliset oppirakennelmat huojuvat kuin Jotunin talo hänen käsittelyssään. Olen samaa mieltä hänen kanssaan esim. Antti Eskolan kääntymyksestä. Siinä on jotain ärsyttävää besserwissermäisyyttä, samaa kuin oli jo hänen tunnustaessaan sitä toista oppia.

    VastaaPoista
  9. "vasta suhde siihen, mikä on toista kuin oleva, avaa olevan olevana ja siten suhteen olijoihin, toisiin ihmisiin ja myös omaan itseen"

    kuka näin sanoo, Jussi?

    Tällä asiasisällöllä mennään tämä päivä - kiitos!

    VastaaPoista
  10. Maalaus voi esittää kertomusta, mutta siinä kaikki tapahtuu samanakaisesti.

    Kummisetä-elokuvissa juonenkääntet voivat olla heiveröisiä ja lapselle (minulle aikoinaan) ne olivat liian vaikeita käsitettäväksi. Silti ne jättivät syvän jäljen vangitessaan ilmapiirin ja mielenlaadun. Juoni siinä on sivuseikka.

    Bob Dylan sai opetusta maalaustaiteeseen 1970-luvun alussa. Siitä vaikuttuneena hän koetti kirjoittaa laulujenkin tarinat niin, että kaikki tapahtuu samanaikaisesti. Tangled up in Blue ja sen sellaiset mestariteokset.

    Nykyajan elokuvat eivät ole kehityskertomuksia eivätkä evankeliumikirjallisuudelle tyypillistä "olipa kerran" -kerrontaa tyyliin "sitten hän meni galileaan, sitten hän paransi pietarin anopin, sitten hän ajoi riivaajan, sitten hän meni kapernaumiin, sitten hän julisti kansalle, sitten hän ratsasti aasilla jerusalemiin".

    Nykyään kronologia on niin säpäleinä, että juoni, kun sellainen on, hahmottuu vasta lopuksi, jos hahmottuu.

    ihmisen elämä on sellainen: juoni hahmottuu vasta lopuksi, jos hahmottuu. Mutta ei ole varma, onko ihmiselämä "suuri kertomus". Tai on niin sanottuja suurmiehiä, jotka jo lähtökohtiensa lahjoina ovat saaneet eväät, joiden turvin elämän dispositio on mahdollinen. Enemmistö on heitteillä.

    minusta nykytaide ilmentää tätä epäröintiä: mistä tietää, onko tässä "evoluutiossa" mitään tolkkua. Siksi ehkä kuvataan tunnelmia, mielialoja, ohikiitäviä hetkiä.

    Outoa siinä on, että tällainen kuva on staattinen, se pysyy paikoillaan, kun siinä ei välttämättä ole selvää kausaliteettia. Tai jos tämä outous onkin harhaa, kyseessä on kausaliteetin puuttumisen toinen puoli: täysi kaaos, eikä mahdollisuutta hahmottaa syitä ja seurauksia. Jolloin merkityskin on vaikea seuloa.

    Milloin olemme nähneet elokuvan, jossa keskeistä on hyvän kierre? Paljon helpompi on hahmottaa kausaliteetti tuhon kierteessä, joka on kiihtyvä ja kumulatiivinen. Kun yksi pieni asia menee pieleen, lopulta elämä kaikessa täyteydessään menee päin seiniä.

    Poikkeuksena on sinänsä erittäin suosittu nousu ja tuho -kaava. Tuore American Gangster on tällainen kertomusm, kuten myös kaikki Rooman imperiumi -miniatyyrit. Iso kuva esittää hegeliläistä kuvaa vastakohtiensa kautta kohti suurempaa synteesiä pyrkitää kulttuuria. Nykyajan säpäleisyys vain panee epäilemään, onko mitään päämäärää, telosta.

    Tällä silmällä nähtynä nykyelokuva saattaa merkittävällä tavalla ilmaista, miten hukassa ihminen tänään on.

    Tulipa sanottua taas pitkästi.

    VastaaPoista
  11. Teeman Göring-dokumentin jälkeen etsin netistä, mitä tapahtui natsijohtajien lapsille. Hakusanoilla "Nazi children" löytyi ihanteellisia kuvia näistä lapsista. Edda Göring (synt. 1938) on elossa. Hän on innokas natsi kuten niin monet muutkin natsieliitin lapsista.

    Näin 1980-luvulla Kanadassa elokuvan "Dark Lullabies", jossa yritettiin keskusteluyhteyttä natsisukujen ja juutalaissukujen jälkeläisten välillä.

    Tuon dokumentin mukaan joillekin vanhempien natsitausta oli hirvittävä taakka, mutta monien oli edelleen vaikeaa myöntää, että vanhemmat olivat olleet väärässä.

    Vielä järkyttävämpi on ollut niiden lasten kohtalo, joita "tuotettiin" arjalaisen rodun valiokappaleiksi ja annettiin natsieliitin koteihin kasvatettaviksi.

    VastaaPoista
  12. Olen antanut teille tunnustuksen "Blogging with a purpose".

    http://sundqvist.blogspot.com/

    VastaaPoista
  13. Chesterton ja Father Brown

    Koska olen asiaa pitänyt esllä, tarkennan aiempaa: tokikaan Father Brownit eivät ole parasta Chestertonia, mutta tyylikkäät chestertonismit ovat parasta Father Browneissa; siksi tekstit ovat käännöksinä kovin valjuja.

    Tiedeohjelmista joukkoviestimissä

    TV-dokumenttien suurin ansa on, että ne kokeneena luulee nähneensä jotain. Jollei kysymys ole kekseliäistä havainnollistuksista tietonemallein tms, vaan raa'asta esittämisestä, näkeminen on kovin vaillinaista. Sen huomaa kun käy paikan päällä - Eduskunnan istuntosali tai Mona Lisa ovatkin aika pieniä; Pietarin prospektit tai arkeloginen kaivuutyö kovin pitkiä: niiden draama perustuu muuhun kuin luulisi. Kuvaa enemmän pitäisi luottaa puheeseen, mutta sitähän on TV:ssä vähän ja ainakin tuontidokkareissa se on sliipattua (mutkat suoriksi), ylidramaattista (kulmat teräviksi) ja toisteista (siellä on paljon kertauksia YLEltä onneksi puuttuvien mainoskatkojen kohdalla). Nautinkin tiedeohjelma-annokseni paljon mieluummin radiosta, viimeksi ihastelin Avaruusradiaattorin mukana Pohjois-Chilen erämaaobservatoriota. Kuinkahan erilaiselta se näyttää syksyllä ensi-iltaan tulevassa James Bond -elokuvassa, jota siellä kuulemma on kuvattu.

    Värikäs audio-Sinuhe

    CD:llä on kaksi versiota, Lars Svedbergin lukema ja YLE:n kuunnelmasarja honkasineen. Jälkimmäinen on cinemascope äänikirjaksi, edellinen paikoin hätkähdyttävästi kuin Olavi Paavolaisen Synkkä yksinpuhelu (sama näyttelijähän on lukenut senkin, tallennetta ei tietääkseni saatavilla).

    Hitler häissä

    Göring tietysti tapaus sinänsä. Mutta adjutantti von Bülowin muistelmista jäi mieleen, että Führerin toimiminen avioliiton todistajana tuntui olleen aika yleinen suosionosoitus. Mielenkiintoista sinänsä. Sopii siihen henkilöpiirteeseen, jonka Rytin päiväkirjamerkinnästä tai Perikato-elokuvasta paikoin huomasi. Kuten Jörn Donner elokuvaa kommentoidessaan totesi, sehän juuri sävähdyttää, että voit olla hellä koirallesi ja huomaavainen läheisillesi, mutta silti peto. Vähentäköön se omahyväisyyttämme - "pakanatkin niin tekevät".

    Hävettävää junalukemista

    Kemppisen tyypillinen kompa on olla häpeävinään sitä, mitä ei tarvitsisi; joskus vielä saamme hänet kiinni päinvastaisesta tai ainakin havaittavasta epätarkkuudesta .

    Räisänen talon huojuttajana

    Kiinnostavaa, Tapsa P, mitä luit Räisäseltä? Tiedemiehenä hän oli ensimmäisiä mediassa näkyviä moderneja eksegeettejä (raamattuteologiaksi sitä nykyisin sanotaan), minulla ei ole muistikuvaa hänen dogmaattisista (opillisista) edesottamuksistaan. Kirkomme oppihan ei ole koskaan ollutkaan naiivi käsitys Raamatusta taivaasta tipahtaneena "esikoraanina".

    VastaaPoista
  14. Mielenkiintoista ja UUTTA mainitsemassasi tv-ohjelmassa oli se että kesällä 2006 joukko arkeologeja, tsunamieksperttejä ja muita eksperttejä kokoontuivat Kreetalle ihmettelemään monta metriä merenpinnan yläpuolella olevia kerrostumia, joista löytyi simpukoita, eläinten luita, rakennusjätteitä yms. Alettiin tutkia laajempia alueita Theran tulivuoripurkauksen aihettaman tsunamin vaikutusten arvioimiseksi, ja yksi hypoteesi (ei uusi sinänsä) oli että Theran pamaus oli luultua rajumpi ja tosiasiallisesti saattoi olla alkusysäys minolaiskulttuurin häviämiselle. Ei ohjelmassa yksinkertaistettu amerikkalaiseen tapaan yhtään mitään, eikä wikipedian artikkeli "Minoan civilization" näytä etevyyttään millään lailla. Siinähän väitetään samoja asioita kuin kyseisessä tv-ohjelmassa: "KINGSTON, R.I. – August 23, 2006 – An international team of scientists has found that the second largest volcanic eruption in human history, the massive Bronze Age eruption of Thera in Greece, was much larger and more widespread than previously believed".

    VastaaPoista
  15. Ad Johan Stjernberg:

    Toisaalta siellä kuuluu olevan muurattuja seiniä ja muuta vastaavaa, jonka olisi kaiken järjen mukaan pitänyt huuhtoutua tsunamin mukana.

    Vertailuksi - mayojen suhteellisen äkillinen romahdus. Hyviä selityksiä on aika monta, mutta ne ovat osittain toisensa pois sulkevia ja osittain sellaisia, ettei tiedä, vaikuttivatko ne rinnan vain peräkkäin.

    Tämän tyyppisestä ongelmasta elegantti esimerkki on Turpeisen "Nälkä vai tautiko tappoi", jossa mietitään 1868-1869 nälkävuosia.

    VastaaPoista
  16. "Juoni eli suuret linjat eli vaikuttavat voimat eli juuri se, mitä historiasta opetetaan yliopistotasolla, ovat toisarvoisia. Oivalluksiin ja yhteyksiin auttavat ja tunteisiin vetoavat pikkuasiat ovat tärkeimpiä."

    Tämä lienee tuttua monelle psykoterapeutille, koulukunnasta riippumatta.

    Mutta mitä historiasta oivalletaan, ellei juonta? Yksittäisiä kohtauksia? Joukkojen tunne-elämää? Päätösten monipohjaisuutta? Kätköön jääneitä yksityiskohtia? Kuvia kuvien päällä?

    Minäkin etsin vääristä kirjoista henkilöitä. Usein ihailen itseäni siinä: miten hyvin henkilö X olisikaan sopinut tähän, miten loistavasti mieleni yhdisteleekään!

    Jos juoni poistetaan, jää runo. Olen joskus yrittänyt ajatella elämääni ilman juonta: että se ei jäsentyisikään siten, mitä tein silloin ja siellä, kuka mies oli kaukana ja kuka lähellä, mihin pyrin, mitä pelkäsin, oliko rahaa ja miksei.

    Ja tuleehan sitä outoja muistoja ilman vuosilukuja, tunteita, joita ei kutsu, käsittämättä jääneitä hetkiä, jotka eivät tunnu liittyvän mihinkään mutta ovat silti muistoina vahvemmat kuin järjellisesti kerrotun henkilöhistorian kohokohdat.

    VastaaPoista
  17. Nyt vasta mieleeni juolahti, että häpesikö Kemppinen Heisenberg-kirjaansa siksi, että WH:n roolista ja motiiveista natsien atomipommiprojektissa on kiistelty? Ihan viime vuosinakin.

    Minäkin näin sen näytelmän Bohrista ja Weisenbergistä muutama vuosi sitten. Ja ainakin minuun moraaliseen korvaani särähti se koko näytelmän läpi kulkeva näkemys, että amerikkalaisten pommin kehitys oli jotenkin jalompaa ja hyväksytympää kuin saksalaisten.

    VastaaPoista
  18. Rosoisen raamatun luin, Rienzi.

    Räisänen kaltaiset tutkijat saavat minut aina hyvällä tuulelle - heillä on rohkeutta katsoa kortit loppuun asti.

    Aika kuvaavaa on se, että Räisäsen lukion oppikirjaksi 80-luvun alussa kirjoittama teos hyllytettiin siksi, että "kansan uskonnollinen vakaumus ei kestä sitä, mitä teologisessa tiedekunnassa (...) on opetettu". Sitaateissa on osa ylitarkastajan perustelua.

    Kirjaa vastaan äänestivät mm. Juva ja Wikström.

    Tämä pitäisi kysyä Parnasson blogissa, mutta eikös se piru juuri samoin sanoin perustellut Karamazovin Ivanillekin totuuden pimitystä Jeesuksesta? Että kansa ei kestä totuutta?

    VastaaPoista
  19. Ad Tapsa P:

    Hyvä kun kysyit - ei suinkaan. Heisenberg nyt sattui olemaan tuossa junakasissa.

    Näin saman näytelmän ja esitin itselleni saman kysymyksen.

    VastaaPoista
  20. Ad pirkko a

    Ajatus oli tältä kaverilta......

    http://www.youtube.com/watch?v=9_vYz4nQUcs

    VastaaPoista
  21. ad rienzi,

    Itse asiassa ihminen, jolla on suhteellisuudentajua, saattaa hävetä periaatteessa hienoja, ylpeilyn arvoisia asioita. Esimerkiksi liian vaikean (korkeaa matematiikkaa, vaikeatajuista sosiologiaa tai harvinaista kieltä) teoksen lukeminen julkisessa kulkuneuvossa on epäsosiaalista. Ihmiset alkavat epäillä, että lukija tekee heistä pilkkaa. Miettikää ihmistä, joka lukee ruuhkabussissa esim. Gasiorowitzin Quantum Physicsiä tai Bourdieuta alkukielellä.

    Vastaavalla tavalla kunnollinen ihminen ei koskaan tuo esille hyviä arvosanojaan, nopeaa valmistumista, hyvää palkkaa tai muita kateutta herättäviä asioita. Loppujen lopuksi on melko sama, onko ihminen istunut neljä vuotta linnassa taposta vai neljä vuotta yliopistossa vääntämässä väikkäriä. Outo tyyppi se on joka tapauksessa. :-)

    VastaaPoista
  22. Häveliäisyydestä

    Erastotenes, hyvä ihminen, opettaa suhteellisuudentajua. Suhteet ovatkin tärkeitä, oli tajua eli ei.

    Kyllä minäkin häveliäisyyden tunnen. Yritän väistää luokkakaverien kyselyt työstaä, en mainosta osoitettani ja kuiskaan monimerkkihuollossa automerkin. Häveliäisyys ilmenee siis vaikenemisena ja peittämisenä - housut jalasssa (paidalla ei minun kohdallani niin väliä) ja älykkökirja siis junassa piiloon. Mutta näistä tapauksista kertominen on vähän kuin kilpailisi ykkössijasta vaatimattomuudessa.

    VastaaPoista
  23. Ihmiset alkavat epäillä, että lukija tekee heistä pilkkaa.

    Tuijotelkoot jonnekin muualle jos loukkaa. Eikä tarvitse olan ylikään lukea.
    Vastuu on kysyjällä; ei pidä kysyä jos ei halua kuulla vastausta. Samaten ei myöskään pidä katsoa, jos ei halua nähdä. Jos toisen kirjanlukemiset loukkaavat, on syytä ihan suosiolla pysytellä kotosalla. Ja siirtää koti valkotakkisten valvontaan.

    Eikä tuollainen ole enää häveliäisyyttä. Häveliäisyys on sitä ettei bussissa kailoteta kännykkään yksityisasioita (tai mielellään muutenkaan kailotella). Pornolehti olisi eri asia. Tai seteliin niistäminen.

    VastaaPoista