Sivun näyttöjä yhteensä

2. joulukuuta 2007

Auto vai housut?

Hain monta päivää syytä kirjoittaa huonoista autoista. Teki mieli myös mainita siitä, miten mutkikasta on tulkita vakuutusyhtiöiden listoja kolarialttiista autoista, joissa henki on herkässä.

En sitten päässyt innostumaan, en edes siitä, että yksi turvattomista autoista oli ruotsalaisen vakuutusyhtiön mukaan Citroen, jota itse ajan. Kysymyksessä oli nimittäin 1993 lopetettu malli.

Lopulta käsitin, mitä ajoin takaa.


Järkevä kysymys on, vaihtaako housuja vai autoja.

Minulla on suvun valokuvia kesänvietosta. Huonompi kaupunkipuku toimi loma-asuna, ja sauna lämmitettiin kravatti kaulassa, pikkutakki päällä. Olin itse mukana, tosin vastikään opiskelijan vapaa-ajan asuksi kelpuutetuissa farkuissa, mutta äidin neuloma villapaita päällä.

Kun ostin housut (ja kaupanpäälliseksi lihavamman puhun) ja vedin päälleni lievästi homoseksuaalisen Harris-tweed takkini (nahkavahvikkeet kyynärpäissä), käsitin vasta, että olen monta henkilöä.

Se on suuri muutos. Kulttuurintutkijoiden väitteet eivät pidä paikkaansa. Emme me vanhemmat miehet enää liputa vaatteilla, autoilla, kengillä, taskuliinoilla, parralla, kampauksella, silmälaseilla emmekä varsinkaan hopeisilla savukekoteloilla henkilö, joka muka olemme.

Sitä vastoin olemme mukana roolileikeissä.

Käyn kylmän rauhallisesti jopa kaupungilla hiukan reikäisissä tuulipuvun housuissa, koska en tunne tarvetta olla kukaan. Jos olen toisen asialla, esimerkiksi tahtomassa rahaa tutkimukseen tai apurahoja oppilaille, päällä on oltava parasta. Tämä on ehkä piintymä vanhasta virkamiesmaailmasta - toisen asia olisi hoidettava paremmin kuin omat asiat.

Ennen oli aivan selvää, että ylilääkärillä oli Rover, menestyskirjailijalla valkoinen Mersu, ja Erkon hellimällä erikoistoimittajalla BMW (sellainen jossa on kantokahva takaluukun kannessa).

Aikakausia siten Tuomioja, Taipale ja heidän siipimiehensä (kuten minä) käyttivät vakosamettipukua, lippalakkia ja Marimekon Jokapoika-paitaa ja Marimekon kassia.

Ei tarvinne mainita, että jotkut käyttävät edelleen...

Nuo vetimet olivat yhteiskunnallisen ja luultavasti seksuaalisen avarakatseisuuden tunnuksia. Eläköön keskiolut! Alas portsareiden mielivalta!

Siis auto ja sen miehekäs murina: varsinkin nyt, kun itseään voi pettää liisaamalla liian kalliin auton, on täysin yhdentekevää, millä ajaa. Parempi olisi ajaa junalla.

Emme tarvitse ajo-ominaisuuksia, passiivista turvallisuutta emmekä varsinkaan kilonewtoneita, koska emme autoile, vaan siirrymme paikasta toiseen.

Viittaamani ja linkillä varustamani listat osoittavat laajasti ottaen, että tavalliset henkilöautot ovat riittävän hyviä.

Kesällä ostin Stockmannilta huonot housut. Myyjä vähän ihmetteli mutta löysi ripeästi erilaisista muoveista valmistetut upslaakihousut, jotka todet totta ovat juna- tai lentomatkan jälkeen paljon siivomman näköiset kuin paraskaan villa.

Entä muu? En tiedä. En yleensä kehtaa tai viitsi mennä ravintolaan syömän yksin. S-ryhmän Rosso on O.K. Ruoka on hyvää, vaikka ei herkullista. K-kaupan valmissalaatti on mainio lounas.

En tiedä, ketkä syövät niitä hörhellyksiä, joista kerrotaan kirjoissa ja televisiossa. Oma herkkuni on näkkileipä, jonka päällä on sardiini. Ruuista mainitsisin hernekeiton, spagetin ja etenkin karjalanpaistin.

Kuvittelen, että herrasväet söivät ennen monimutkaisemmin.

Entä mööpelit? Tästäkään en ole varma, mutta olen saanut Ikea-herätyksen vanhan Lundia-uskonnon lisäksi. Kukaties on paikallaan, että olohuoneessa on yksi kallis sohva ja jokin muu tarpeeton kapine, mutta muut mööpelit ovat käyttöä varten, ja Sotka, Masku ja Ikea myyvät juuri sellaisia.

Konttorituolia en riskeeraisi, koska siinä voi olla selkä kysymyksessä - mutta tavallinen Isku tai vastaava on monikymmenvuotisen kokemukseni mukaan jopa parempi kuin Martelan ja muiden ihmeviritykset.

Samaan terveys-sarjaan kuuluvat jalkineet. Ainakin näillä keleillä olen onnellinen, että ostin jotkut vihreät kumisaappaat Partio-Aitasta ja korvasin niillä sileiksi kuluneet Nokian kontiot. Ei tee mieli rikkoa luitaan turhan päiten. Me olemme tässä asuntoyhtiössä kaikki sen verran vanhoja ja laiskoja, että hiekoituksen kanssa on niin ja näin.

Ehkä enemmän niin kuin näin.

25 kommenttia:

  1. Nykyautot ovat huonoja. Merkistä riippumatta. Kaikenlaista turhaa krumeluuria, jolla ei paikasta toiseen liikkumisessa (sitä vartenhan auto on) ole mitään tekemistä. Pelkkää riesaa.
    Tuttavallinen naisihminen, - ei enää ihan tyttönen-, kävi juuri autokoulua ja sai sen jotenkin suoritettuakin. Kouluautossa oli kaikki mahdolliset herkut tietysti. Sen kanssa käytiin sitten liukkaan kelin harjoituksissa ja oppilas ihmetteli, että kuis noi muut autot tollai luistelee. Johon opettaja: joo ne on noita vanhempia, ei ole luistonestoa sun muuta. Kortti tuli ja talvi myös. Ensimmäisellä ajokerralla omalla autolla mentiin sitten kuusiaidan läpi naapurin puolelle. Ei ollut luistonestoa ei.
    Minusta on rikollista opettaa porukkaa ajamaan vehkeillä, joista he vasta uneksivat. Todellisuus iskee ikävästi.
    Mutta Lundia on hyvä. Kestää isältä pojalle ja sen minkä nykyasuntojen välipohjatkin.

    VastaaPoista
  2. Ikeasta varoituksen sana.

    Vajaan vuoden vanhasta tuolista pultti poikki.

    Kaularangan venähdys, ruhjeita ja mustelmia.

    Tarjosivat 44€.

    Nyt en ota heiltä mitään, mutta kalliimmaksi tämä heille tulee.

    VastaaPoista
  3. Konttorituoleihin sellainen lisäys, että varmista niissä olevan viisi jalkaa. Jos on vain neljä, tarvitset kypärän, sillä ennemmin tai myöhemmin kaatua rymähdät selällesi.

    Maalaisjärjellä hoitaen ja vaivoja kuunnellen tavallinen vanhempikin auto hoitaa tehtävänsä kelvollisesti.

    Koen erilaiset turvallisuus- ja vaarallisuudesta kertovat kauhistelu-tutkimukset myynninedistämisjuttuina. Ja tarjoavat raflaavia otsikoita sanomalehdistölle.

    Katso nyt itse Sitikkaasi. Tutkimukset osoittavat, että tuollaisen auton ajajana sinun pitäisi olla joko pyöreässä huoneessa tai mullan alla.

    En ole siellä vielä itsekään, vaikka ajan 1992 vuosikertaa olevalla amerikkalaisella maasturilla. Sen tarjoamaa käytännöllistä tilaa en pois vaihtaisi.

    Jos vaihtaisin, uuden auton "ekologinen jalanjälki" olisi suurempi, kuin mitä nautiskeluni nykyisellä aiheuttaa.

    Kilometrejä kertyy alle 5 000 vuodessa, ja sen kestävät puhkihinkkautumatta myös huonomman puvun housut.

    VastaaPoista
  4. Minusta oli kovin huvittavaa, kun kerran kaarroin duuniin vuorineuvoksen hylkäämällä jenkkiraudalla. Herätti melkoista paheksuntaa. Auto maksoi 3 000 euroa. Huoltokulut about 0, bensakulut hiukan enemmän, mikä sopi vähäisiin ajomääriini. Jos olisin ilmestynyt paikalle 30 000 euron kinnerillä, olisin saanut olla rauhassa. Kun auton koristeelliset takavalot oli potkittu rikki huomasin järkevämmäksi luopua. Vain Suomessa. Saksalaisesta en luovu.

    VastaaPoista
  5. Uusi Nokiasatu on käden ulottuvilla. Autoistetaan Aasia pienillä sähköautoilla, joiden jalanjälki olisi murto-osa nykyisten ekologisista jalanjäljistä.

    Analogisesti on huomattava, että jos Aasia ottaa käyttöön vessapaperin, Suomeen tulee rutkasti rahaa. Maapallon kaikki metsät menevät kuitenkin päin peppua eikä riitäkään.

    VastaaPoista
  6. Miksi maksaa mausteista, ruoka on vain vatsan täyttämistä varten.

    Kun kynttilä sammuu, on jokainen nainen kaunis.

    Miksi sisustaa tai maksaa osoitteesta, koti on vain suoja luonnonvoimia vastaan.

    Auton tarkoitus on vain siirtyä paikasta A paikkaan B.


    Kaikki nämä ovat tottakin, mutta eivät vivahteikkaammalle sielunrakenteelle (ennen puhuttiin kulttuuri-ihmisestä) oikea ja riittävä kuva asioista. Vastaavasti inakaan minä en viihdy tällä blogilla vain siksi, että täältä saa usein uutta tietoa.

    Mikä ei tarkoita, että kannattaisin autoihini mitä tahansa viihdevitkutinta hinnalla millä hyvänsä tai millaista tahansa luonnon tuhoajaa tahansa.

    VastaaPoista
  7. ad hups (sähköautoista)

    Verkottuminen on vähentänyt liikkumistarvetta.
    Pään kanniskelun sijaan monelle riittäisi tekstin, kuvan ja äänen siirtäminen. Kaikkeen se ei käy.
    Eiköhän perusteta Kiinaan Valco valmistamaan sähköautoja ja keräämään tuloja valtiolle. Saadaan Kemppisenkin eläke maksettua.

    VastaaPoista
  8. Kansanedustajista vain Sinisalo ajoi Ladalla. Ajo-ominaisuudet ratkaisevat, mutta saattoihan se ole Konelan lahjus.

    VastaaPoista
  9. Ad Hotanen:
    Ja Tiedeonantajan kolumnisti oli "Mustan Volgan kuljettaja".

    VastaaPoista
  10. Fenner on oikeassa. Joku on sanonut: mitä enemmän turvasysteemejä, sen turvattomampi maailma. Eikä syy-seurausjärjestys ole välttämättä sellainen, kuin äkkipäätä luulisi.
    Erilaisilla turva- ja varoitinvempaimilla on sellainenkin ulottuvuus, että ihmiset vähät välittävät ennaltaehkäisystä. Sekin on jonkinlaista uusavuttomuutta. Mitäpä sitä kynttilöitä ja avotulta vahtimaan, onhan palo-, häkä- ym. kaasuvaroittimet. Joista kyllä todennäköisesti on paristot jo ajat sitten tyhjentyneet. Veneilijöille vaadittiin jossain seurassa kaasuvaroittimia, jos oli nestekaasukeitin. Helvetti. Hyvään merimiestapaan kuuluu sulkea kaasupullo viimeistään yöksi. Täytyyhän nykymaailmassakin joitain asioita muistaa tehdä säännöllisesti. Mutta kun se on niin vaivalloista.
    Kyllä pian varmaan vaaditaan kypärän käyttöäkin purjehtijoille ja keinutuolissa kiikkujille. Voi tulla puomi päähän tai Lundian kulmatolppa takaraivoon.
    No, sivusi vain lievästi aihetta, mutta meikäläisellä on niin kovin vähän mielipiteitä vaatteista sun muista räteistä. Tai paremminkin ne ovat äkkinäisiä. Mukavuus ja käyttökelpoisuus ovat tärkeintä. Huovisen tyköistuvaa säämiskähaalaria en ole vielä kokeillut. Taitaa olla pirun kallis. Meindlin pitävartiset vaelluskengät ovat hyvät. Pitävät rasvattuina vettä, istuvat kuin hyvä hansikas ja voittavat kumisaappaat mukavuudessa. Ja kestävät kävellä Suomen päästä päähän.

    VastaaPoista
  11. Hotanen kirjoitti: " Kansanedustajista vain Sinisalo ajoi Ladalla. Ajo-ominaisuudet ratkaisevat, mutta saattoihan se ole Konelan lahjus."

    Uskalias väite ja todennäköisesti väärä. Lada oli vuosia Suomen myydyimpiä autoja ja on vaikea uskoa, ettei vuodesta 1971 tähän päivään (=Ladan myyntiaika Suomessa, joka siis jatkuu edelleen) olisi tuhansien kansanedustajien joukossa muita.

    Herroista ministeri (arvonimi) Tankmar Hornia kuljetettiin jonkin aikaa Ladalla. Ajo-ominaisuudet olivat kuljettajan vastuulla, jalkatilat jokainen Ladassa kyytiä saanut tietää ahtaaksi. Horn ei ollut pieni mies.

    VastaaPoista
  12. "Entä muu? En tiedä. En yleensä kehtaa tai viitsi mennä ravintolaan syömän yksin. S-ryhmän Rosso on O.K. Ruoka on hyvää, vaikka ei herkullista. K-kaupan valmissalaatti on mainio lounas.

    En tiedä, ketkä syövät niitä hörhellyksiä, joista kerrotaan kirjoissa ja televisiossa. Oma herkkuni on näkkileipä, jonka päällä on sardiini. Ruuista mainitsisin hernekeiton, spagetin ja etenkin karjalanpaistin."


    Tämmöistä tuulipukukansan ja sen edustaman junttikulttuurin ylistystä oli tämän päivän kemppinen. Jälleen masentaa ja vielä enemmän.

    Olen vähän samalla linjalla kuin tuo sokea tohtori, että kyllä kait ihminen tarvii sitä "kaunista turhuutta" jaksaakseen potkia eteenpäin tässä arjessa.

    Tietenkin spagetti, hernekeitto ja karjalanpaisti ovat hyvää arkiruokaa, mutta kateeksi välillä käy kun katselee välimeren maiden monipuolista ja perinteikästä ruokakulttuuria.

    Ja ennen kaikkea sitä nauttimisen ja kiireettömyyden henkeä, joka leijuu noiden onnellisten, lämpimässä ilmastossa asuvien kulinaristien ruokailuhetkessä.

    (Vaikka on myönnettävä, että myslilautasellinen kera sokerin, sanomalehteä lukiessa, on ravitseva hiilihydraattipitoinen ateria, jonka voi hyvillä mielen heittää naamaansa ennen hiihtolenkkiä. Pohjoisessa asiat ovat kenties toisin?)

    Päivän kysymykseen vastaan, että housut , koska valkokaulusköyhäläinen/keskiluokkainen ei voi muuta edes valita.

    VastaaPoista
  13. Ota velga, osta Volga, Volga loppuu ennen kuin velga.

    VastaaPoista
  14. Ad Persault:

    Olin kaavaillut pakolliseksi juoppokypärää perjantai-illoiksi.

    VastaaPoista
  15. Tarkemmin ajateltuani on tunnustettava, että kyllä vaatteet miestä kuljettavat. Meikäläistäkin. Ylioppilaaksi jotenkin lutviuduttuani oli mietittävä tulevaisuutta. Eräs valintakriteeri oli: ei hommiin, jossa pukupakko. Olin jonkin aikaa Saksassa kielikursseilla ja asuin sikäläisessä perheessä, jonka pää oli tavattoman sivistynyt flyygelillä Mahleria (ihan totta) soittava eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja. Ankeana aamuna muutamana tuo loihe kysymään mitäpä aion ruveta opiskelemaan, kun palaan Suomeen ja ( tottakai) yliopistoon. Saksan taitoni oli huonohko, mutta "geologi" vääntyi saksaksikin suht. helposti. Niinpä herra sitten kanniskeli ehtymättömistä varastoistaan alan kirjallisuutta iltalukemisiksi. Ja niin siinä kävi, että geologiaa lukemaan. En pystynyt kuvittelemaankaan, että geologi tarvitsisi pukua. No ei tullut geologia, mutta tuli mitä tuli niin pukua en ole työssäni tarvinnut. Nastaa!

    VastaaPoista
  16. Olin kaavaillut pakolliseksi juoppokypärää perjantai-illoiksi.
    Juopoilleko kypärä?
    Vaiko selville semmoinen, jossa on visiiri ja korvatulpat etteivät juopot näy tahi kuulu?

    VastaaPoista
  17. Muovihousuista.

    Nämä tekokuidut ovat sen vuosisadan aikana, jonka olen niitten kehitystä seurannut, kovasti paljon kehittyneet, enkä suhtaudu enää niihin ihan niin nihkeästi, kuin aikaisemmin ja ne todella saattavat näyttää päivän matkakäytön jälkeen yhtä siisteiltä kuin lähtiessä; tosin oikea laatuisesta villasta tehty matkapukukin näyttää yhtä hyvältä lähtiessä kuin saapuessa, mutta on paljon mukavampaa päällä.

    Keinokuitujen käyttö erityisesti yhdessä luonnollisten materiaalien kanssa toimii jo oikein hyvin. Ihan kokonaan ei saada kummankaan materiaalin parhaita puolia esiin, mutta heikkouksia saadaan kyllä neutraloiduksi kiitettävällä tavalla. Nämä uudet korkealaatuisista sekoitteista tehtävät kankaat saavat sijansa minun ensikevään golf-valikoimassani.

    Eräs oiva sekoite matkapukuihin on sellainen, rakenteeltaan vakosamettia muistuttava, jossa on 35% polyamidia, jossa tukevammat loimilangat toimivat ikään kuin jousen tavoin, palauttaen kankaan muodon. Kun villaa kuitenkin on 65%, pääsee villan termoplastisuus ja hydroskooppisuus vielä näyttämään hyvät ominaisuutensa. Tämä artikkeli ratkaisi sen, että liitän sen ensi vuonna molempiin kokoelmiin.

    Myös paidoissa pieni määrä tekokuitua tuo ihan kivasti ryhtiä ja varsinkin tähän vuoden aikaan, kun ei hirvittävästi hikoile, voi sekoitepaita olla oiva ratkaisu.

    Ajatus silittämättä siististä paidasta on kuitenkin minun näkökulmastani aika koominen. Kyllä sellainen paita siistimpi on kuin silittämätön "ei-silitttämättä-siisti", mutta ei se tarkoita että se olisi siisti, vaan eron kyllä näkee, kun mies jolla on silitetty paita seisoo tuollaisen vilunkipaidan vieressä.

    Itse otan vanhemmat, kuluneet vaatteet mukaan kun Espanjassa tai Italiassa. Me keräämme nämä vaatteet ns. palkintomatkalaatikkoon ja sieltä sitten mukaan sen verran kuin tarvitsee ja voin jättää ne sinne ja saan laukkuuni mahtumaan enemmän juustoa.

    VastaaPoista
  18. Olenkohan taas ainoa keski-ikäinen nainen tällä palstalla...anyway.

    Olen ostamassa huusholliin uutta liettä eli sähköhellaa. Yli kolmenkymmentä vuotta oman huushollin muonittajana ovat opettaneet vaatimaan ominaisuuksia. Miesten kielellä: en halua käytettyä ladaa, vaan jaguarin. Haluan päästä kokkauksesta helpolla, tehdä ruokaa tehokkaasti. Kun sitä kumminkin on joka päivä tehtävä.

    Tunnen itseni ikivanhaksi kun nuori kloppi sähköliikkeessä alkaa opettaa että tämä on uuni ja nämä keittolevyt. Kun kysyn katalyttisestä sisäpinnasta tai ajastimista, saan ihan kummia selityksiä.

    Mitenkähän se poika osaa myydä playstationeja ja tietokoneita, kun perheen perustyökalustakin on näin heikot tiedot...

    Ihan oikeasti: moni myyjä saisi paljon enemmän kauppaa, jos malttaisi kuunnella ja pohtia, mitkä ovat asiakkaan TODELLISET tarpeet.

    Voin ihan hyvin jättää ostamatta sähköiset kirsikankiven poistajat ja muut turhakkeet, mutta se, että varttunut (virttynyt) nainen haluaa kovaan käyttöön kovaa laatua, tuntuu olevan outo ja kummallinen asia.

    Kirjat meillä on Lundiassa. Ei 50 metriä mihinkään muuhun järjestelmään sovinnolla tai sopuhintaan mahtuisikaan. Ei notku eikä natise (niinkuin emäntänsä välillä).

    VastaaPoista
  19. Missä mun 'kommenttini' on?

    Liekö kamelin selkä katkennut;
    pysyvä sensuuri alkanut?

    VastaaPoista
  20. Ad Rauno Rasanen:
    Lähetäpä vielä kerran.

    Sensuuri nukkuu - viimeksi kuluneiden neljän kuukauden kuluttua olen jättänyt julkaisematta pari kahteen kertaan tullutta kommenttia ja yhden haistattelun.

    Sitä vastoin Elisa ilmoittaa tekevänsä jotain ylläpitoa ja Blogger luultavasti samoin niin että nämä tulevat vähän miten sattuu.

    Postaaminen kuuten vaatii sekin uein monta yritystä.

    VastaaPoista
  21. ad metameta Penk

    Ei tälle nyt enää kukaan naura, mutta menköön...
    *
    ad hevonen

    Suomalaisen arvoitusperinteen parhaimpia paloja kylmän sodan, 'pysähtyneisyyden' sekä Suomen ja Neuvostoliiton välisen ystävyyden ajoilta.

    'Idän ihme lännen kauhu, perseestä nousee sininen sauhu. Mikä se on?'

    Alkaa V:llä. Ei ole Vittu. Loppuu a:han...Ei ole Viina. Keskellä on l-kirjain. Ei ole Valma. Keskeltä löytyy myös g-girjain. Ei ole Vulgaari. Toinen kirjain on o. Ei ole Volggari. Viimeinen kirjain on edelleenkin a. On Volga.

    Jos ei naurattanut, niin mene saunaan hikoilemaan (pitkäksi aikaa), tule pois ja kippaa viisi pulloa olutta 10:ssä minuutissa.

    Sen jälkeen ymmärrät.

    VastaaPoista
  22. Auto on tosiaan monelle tarpeeton. On junat, bussit ja taksit. Mutta jos auton hankkii, niin kinneri tarpeeseen ja toinen, jossa on tyyliä ja tunnelmaa.
    Vanha Auburn vois olla kiva nykäistä kauniina päivänä esiin - mutta siinä näyttää pahus Tiivi-Taavilta. Otan vinkistä vaarin ja laitan nahkapaikatun tweedinikin kierrätykseen.

    Ukkini ajoi taksia perämetsissä 20 luvulla. Joku hänen kuviensa kantikas olisi mieleeni. Saisi ajaa nahkakypärässä Kolin rinteille telemarkkia harrastamaan kuten nimimaalarit.

    Kerran perämetsistä palatessa minut ohitti kangaskattoinen kantikas purjeet lepattaen. Olin kateudesta kalpea. Semmosen vielä hommaan. Kestokulutushyödykkeen parhaasta päästä. Murinaa on ainakin rekkarissa (MR-?)

    VastaaPoista
  23. ad keski-ikäinen nainen

    Hyvä on semmoinen, missä on ihan tasainen pinta koko liedessä (keraaminen?) ja uunissa kiertoilma ja lisäksi mikroaaltomahdollisuus ja grillausmahdollisuus. Sammuttaa ittensä, jos ottaa kattilan pois tai menee lämpö överiksi. Ajastimet tietty.

    VastaaPoista
  24. Petja

    I lowe you.

    You is a man whit Character...

    VastaaPoista