Sivun näyttöjä yhteensä

27. marraskuuta 2007

Autojen korjaamisen historia

Näin tuollaisen kirjan Amazonissa, ja miltei kyynellyin. Tuollaista kulttuurihistoriaa haluaisin kirjoittaa, jos osaisin.

Tiilet isoisän autokorjaamorakennukseen lyötiin käsin. Työmiehenä oli siirtolainen, jonka sukunimi oli Isrikki. Työnjohtajana oli tätini mies Uki ja insinöörinä oli insinöörienoni Pate, ”keltainen vaara”. Inssit käyttivät ruman keltaista työtakkia, kun taas kunnon monttööreillä oli överhaalarit.

Ihmettelen vieläkin, että isoisä perusti siis kaikkien kauppaliikkeiden rinnalle juuri autokorjaamon, kun samaan aikaan Peldan Lapualla ja Koivisto Seinäjoella ja aikanaan Rinta-Joupit alkoivat rikastua myymällä autoja.

Ehkä se johtui siitä, että enoni – Nurmen ”klopit” olivat käteviä käsistään ja halukkaita purkamaan kuorma-autoja pelkällä jakoavaimella ja ruuvimeisselillä. Vähä vähältä he oppivat myös kokoamaan niitä, mutta enoni Aku oli kyllä lahjakkuus. Hänellä oli se outo intuitio , että hän tiesi viisi minuuttia ennen kuin auto korvasi sen koivun ympäri korjaamolle, mikä siinä oli vikana. Käyntiäänestähän vian kuuli kuka tahansa. Jopa minä erotin ainakin Pösön jakohihnan helinän.

Ainakin yhden kesän oli korjaamon työkalukopissa antamassa ja ottamassa takaisin työkaluja ja osaisin ehkä vieläkin silmämääräisesti sanoa pelkistä jengoista, onko koneruuvi Withworth vain SAE. Joku toinen erotti tuumaiset ja senttimittaiset vilkaisulla. Muistelen että kaksitahtisissa Saabeissa olisi ollut tuumaiset ruuvit?

Autokoulun kuorma-autona oli Thames tai Bedford. Ainakin kerran olin mukana, kun kannentiiviste vaihdettiin tien päällä. Moottori oli luultavasti aivan sama kuin Fordson- tai Ferguson –traktorissa, joten kansi irtosi jakoavaimella ja pultit kiristettiin sormituntumalla vähän sinne päin. Momenttiavain saattoi olla, mutta ei sellaisia hienouksia yleensä käytetty.

Työsuojelusta ei ollut mitään hajua. Happopulloja kanniskeltiin pikkupoikien voimin siihen huoneeseen, jossa akkuja ladattiin.

Autokorjaamolle tuleminen oli jotenkin häpeällistä. Auton omistajan piti osata itse korjata autonsa. Korkeintaan jokin sylintereiden hoonaaminen tai venttiilien hiominen vaati maksettua työtä. Automiehellä saattoi olla männänrenkaita lompakossa, sekä käytettyjä että käyttämättömiä.

Toisen kerran mentiin Lummukkaan ja mukana oli tuulettimen hihna katkenneen tilalle. Olisikohan siellä ollut pulassa Kuusiston rouvan Singer – sen merkkisiä autoja oli. Tai ehkä rovasti Hautasen eli Vauhti-Villen Kansanauto. Volkswagen oli siihen aikaan liian vaikea sana, eikä ”folkkari” ollut levinnyt maakuntiin. Rovasti sai köllinimen siitä, ettei hän jumalisena ihmisenä koskaan ajanut hyli neljääkymmentä, ei edes Lapuan suoralla eikä Longin oikoosella. Vai olisiko se ollut Karin Nikolain Kaiser tai Henry J? Se jäi mieleen, ettei monttööri viitsinyt tehdä muuta kuin vähän höllätä laturin mutteria. Hän haki pinosta propsin ja väänsi sillä niin että pääsi muljauttamaan kiilahihnan paikalleen ja sitten mutteria vähän kiinni. Siinä!

Isän puoleiset sukulaiset, varsinkin Kemppisen Jussi, olivat olleet auton kanssa vaikka missä. Tosi automiehen tunsikin siitä, että hänellä oli vaihdekeppiä vasten nojallaan pöytäviinapullo, koska ei sitä aivan selvänä hirvinnyt ajoon lähteä. Talvella, sotien aikana kumminkin, saatettiin ottaa hirmupakkasilla koko kampiakseli sisään mukaan. Akusta ei ollut huolta, koska sellaista ei ollut. Auto käynnistettiin veivillä, ja siinä sai olla tarkkana peukaloittensa kanssa, sillä veivi potkaisi.

Vielä isän ensimmäisessä Citroen ID:ssä muuten oli käynnistyskampi, vaikka en muista, että sitä olisi jouduttu koskaan käyttämään.

Kulttuurihistorian summa on selvä – tietyt sukupolvet korjasivat talojaan ja tavaroitaan (jatkuvasti). Etenkin henkilöautojen tekniikka muuttui 1990-luvulla ratkaisevasti ja dramaattisesti. Luullakseni nykyiset uudet autot eivät ole lainakan ”korjattavissa”. Ei niille voi tehdä mitään, ja auton alla makaava mies on kadonnut kulttuurimme kuvasta.

En tiedä, onko tätä osattu kyllin korostaa. Nykyinen henkilöauto on virtuaalikone. Se on kuin Java-engine.

Edelliset kymmenen tuhatta vuotta ihminen oli bricoleur eli näprääjä (Lévi-Strauss, Derrida, Guattari). Nykyisin tuo sana, joka oli ennen englanniksi tinkerer on hacker. Tietokoneohjelmien kanssa näprätään; tietokoneitten kimpussa enää vähän.

Ihminen rakensi ja muutti ympäristöään puheen lisäksi teoilla, jotka ihanteellisessa tapauksessa olivat hiukan älyttömiä, oikullisia, itsetarkoituksellisia.

Onko niin että tekniikan kehitys eli tämä henkilöauton tie kiintoavaimesta tosiaikaiseen tietokoneanalyysiin, joka mahtuu hyvin yhden ihmiselämän kokemuspiiriin, on jollain pahaenteisellä tavalla ratkaiseva?

Ei intissä ennen purettu ja koottu kiväärin lukkoja ja konekiväärejä taistelutilanteita varten. Toiminta oli rituaalista – koneympäristön valtaan ottamista.

19 kommenttia:

  1. Kommentoimalla kirjoitusta osoitan, etten ymmärtänyt sitä. No, antaa silti mennä, kun kerrankin luulen pystyväni pätemään: helinä tulee kuivakytkimestä, jakohihnahan vinkuu ulisee tai laakerivikaisena jurmuttaa. :-)

    VastaaPoista
  2. Autoilu on akkojen ja palkollisten hommaa.

    Äitini kokosi ja purki minkä hyvänsä bensakoneen ja luultavasti olisi tehnyt sen silmät sidottunakin.
    Enimmillään taisi olla hänellä töissä noin 40 henkeä, joista suurin osa asentajia.

    Se fixus-mainoksen nainen, joka luettelee niitä varaosia perustuu äitiini, jos kohta äitini käytti töissä yleensä nahkatakkia ja oli tapahtumaaikaan likemmäs nelikymppinen kiharatukkainen brunetti.

    Olin kerran mukana ostamassa varaosia. Vuosi oli noin -77 tms.
    Helsingissä oli aikaan varaosaliike Knuutila ja sen tiskillä oli nuori mies, joka meni puhuttelemaan äitiäni, niin kuin jotakin jolppia.

    Äitini mittasi miehen nysän katseellaan ja antoi tulla tyyliin...
    "Kahdeksan kertaa 352 141 111 C/drs6, neljä kertaa 100 154 c 68, mutta jos ne on sitä punaista pakettia, ne on uutta erää, enkä ota, sitten neljä kertaa 8552b7/stv55, kaksi kertaa 785 22B, ja kato että ne on kanssa B:tä. No pistä vielä pari 776 662 541:stä vanhaan pösöön ja 125 555 321/477C:tä relluun, jos sitä vielä on?"
    Tilanne meni ohi kaverin todellisuuden ja se jäi kynä kädessä tuijottamaan, kun vanhempi, äidin tuttu, myyjä tuli pelastamaan sitä.

    Mutta tunnustan, harkitsin akkamaisesti ajokorttia viime keväänä, mutta kun selvisi, että autot tehdäänkin naisten mitoille, eikä miehen kenkä mahdu sinne polkimille, niin hylkäsin naurettavan aatoksen ja matkustan vastakin takapenkillä.

    VastaaPoista
  3. Edelliset kymmenen tuhatta vuotta ihminen oli bricoleur eli näprääjä (Lévi-Strauss, Derrida, Guattari). Nykyisin tuo sana, joka oli ennen englanniksi tinkerer on hacker. Tietokoneohjelmien kanssa näprätään; tietokoneitten kimpussa enää vähän.

    Voinee nähdä näinkin: tuhennet vuodet ihmisen luovaa toimintaa ohjasi Suurinnovaattori. Upeat katedraalit, miljoonat neitsyt Marian ja Messiaan kuvat rakkauden syntymisestä (joskaan ei Suomessa koska täällä on vain Simbergin ahdistus), Sikstuksen kappelin maalaukset ym. pyhitettiin yhdelle ja samalle asialle, taivaallisen "tehtävänantajan" mittakaavalle.

    Meidän aikana jokaisessa asuu pieninnovaattori. Maailman valloittaneet henkilöauto ja kännykkä todistavat yhtä ja samaa ihmisen mittakaavan voittokulkua.

    Kyllä niitä tietokoneita muuten vielä näprätään. Pääkaupunkiseudulta löytyy yhä alan erikoisliikkeitä, joista löytyy komponentteja viritelmiin, ja netistä voi tietysti tilata mitä vain.

    VastaaPoista
  4. Tietotekniikka on tullut autoihinkin ja pilannut aikaisemman osaamisen ilon. Kun viela 70-luvulla tehtya autoa osasi kuka tahansa huoltaa niin nykyisia eivat osaa korjata edes merkkihuoltamon kaverit. Kunhan tuuppaavat tietokoneen piuhan autoon kiinni ja vaihtavat osia kunnes virheilmoitukset lakkaavat.

    VastaaPoista
  5. ad Jukka,
    Sivuhuomautukseesi haluaisin todeta, että kyllä periatteessa aseiden lukkojen purkaminen on tarpeen osata unissaankin. Suomessa on vain ollut käytössä meidän molempien aikana niin käsittämättömän käyttökelpoinen rynnäkkökivääri, että siihen ei tule häiriöitä. :-)

    VastaaPoista
  6. Ad /mek:
    1960-luku oli viimeinen hyvä kymmen. Ei ollut vielä muoviosia eikä lastuaivoja moottorin käyntiä sotkemassa. Maalattiapajat hoitivat kaikki hommat. Silloin vieläpä pakoputkihitsaritkin olivat kunniassaan.

    Ad petja:
    Oletko varma, että äitisi oli äiti ja sinä poika.

    Ad telemakhos:
    Niin, mutta löysä jakopään ketju helisee ja rallattaa.

    VastaaPoista
  7. Ad Erastotenes Aleksandrialainen :

    En ole pitänyt rynnäkkäkiväriä edes kädessä. Oulussa 1963 oli käytössä sotilaskivääri, vanha Pystykorva.

    Sen lukkoa sitetn purettiin.

    VastaaPoista
  8. Mitäs täällä tänään höpistään?Eivät kilise kuivakytkimet ei jakohihnat vaan jakopään ketju, joka aikaa myöten on kulunut väljäksi. No, nuo ovat pikku- eli sivuasioita.
    Pääasia on tämä autojen kehitys tähän kammottavaan nykyhetkeen. Olen ilmiselvä masokisti, sillä omistan jo kolmannen samanmerkkisen auton, jonka lukot eivät toimi kuin kesällä, jos lämpötila sattuu olemaan plussan puolella.
    Eivät toimineet vanhat mekaaniset, eivät vähän nuoremman keskuslukitteiset, joista sentään selvisi repimällä lukitusyksikön irti ja heittämällä sillä vesilintua. Viimeisen mallin (ei sekään kovin uusi) sähköisesti ohjatut ovat eivät ole koskaan toimineet kunnolla talvella. Kaksi kertaa olen tullut autosta ulos sivuikkunan kautta. Ovet eivät auenneet sisäpuoleltakaan. On se vaan turvallista. Olen sen verran sukupuolieliintynyt, että seuraava auto on kyllä Lada, elleivät sitten rupea niihinkin asentelemaan näitä härveleistä typerimpiä.
    Olen vahvasti tietoinen siitä, että tämä ei ole mikään autopalsta, mutta pitkään Kemppistä lukeneena uskalsin tämän turhautuneen vuodatuksen tänne ulostaa. Ns. keskustelupalstoille minusta ei ole osallistujaksi.
    Eikös jo löytynyt ainakin epäily yhdestä meren jäihin uponneesta, josta matkustajat eivät päässeet ulos, koska sähköiset lukot eivät toimineet. Jos nykyautolla uskaltautuu jäille, on ajettava ovet ja ikkunat auki. Tätä nykyaikaa.

    VastaaPoista
  9. No niin! Autoilu on kulttuurihistoriaa. Ja paljon muuta.

    Puolustukseksi Petjalle: Meidänkin suvussa ovat naiset korjanneet autoja.

    Kerran sattui isoäidilleni niin (siihen aikaan tietysti nuori tyttö, emäntäkoulutusta kirjasivistyksen lisäksi saanut)että oli matkalla Turusta sinne laivarahtina tuodun Scheiblerin omnibussin kyydissä kohti Uuttakaupunkia. No, moottori rikkoutui Laitilan Kodjalan kylässä. "Kätevä emäntä" sitä yritti korjata, mutta hevosilla (4 kpl) se seuraavana päivänä perille vedettiin.

    Tämän jälkeen suvussamme eivät miehetkään ole automobiiliin koskeneet.

    Siis noin sataan vuoteen.

    Vaikkakin neuvostoliittolaisen Ladan kanssa poliittisista syistä jotakin kaupankäynnin kaltaista kai 70-luvulla mm. tullimuodollisuuksien vuoksi harjoitettiin.

    VastaaPoista
  10. Tämäpä sattui, luen tätä odottaessani autoa "pika"huollosta. Ketään nimeämättä on todettava, että kyllä olisi nälkäiselle ja tehokkaalle huoltamoyrittäjälle huikeat mestat pääkaupunkiseudulla, tämä kohtelu ja asiakkaan ajan tuhlaaminen on tavattoman huonoa. Ennen luulin sen johtuvan henkilökunnan ylenkatseesta kärryyni; nyt kun ei sitten enää ole sitäkään alemmuudentunnetta, huono palvelu tuntuu entistä sietämättömämmältä.

    Telemakhos kirjoitti: "Kommentoimalla kirjoitusta osoitan, etten ymmärtänyt sitä."

    ...ja että kommentoimattomuudella väittää ymmärrystä? Hyvä ajatus, tämähän antaa kommentoinnille jalon syyn: ylpeyden välttämisen. Harvoin olen ekshibitionismiani (paremmin) perustellut.

    Kemppinen kirjoitti: "Ei intissä ennen purettu ja koottu kiväärin lukkoja ja konekiväärejä taistelutilanteita varten. Toiminta oli rituaalista – koneympäristön valtaan ottamista.
    "


    Huomautan, kuten Kemppisen suku varsin hyvin tietää, että muissa aselajeissa ja vähän muutenkin meillä on ollut ja etenkin nyt on isänmaan puolustukseen käsiaseita paljon vaativampia laitteita, joita varus(sic!)miespalveluksessa sitten otetaan antaumuksella haltuun vähintään kuin isät ennen. Ja kyllähän rynnäkkökivääriäkin ihan jo puhdistuksen vuoksi puretaan&kootaan, vaikkei sen lukkoa.

    VastaaPoista
  11. Meillä oli pystykorvat ja Suomi-konepistooli M31 käytössä kesään -72 asti. Sitten me isommassa asemassa olevat saatiin uunituoreet rynkkärit. Samaan aikaan sotapukukin vaihtui uudempaan. Eli kasarmilla oli käytössä vielä tuo pussihuosu-systeemi.

    Lauantaisin pääsi muutamana kuukautena 2 tuntia aiemmin lomalle se, joka purki/kokosi pystykorvan lukon nopeimmin. Kyllä tuosta pura/kokoa-hommasta hyötyä sotatilanteessa olisi ollut. Sen verran huonosti puhdistetuja, matkalla likaantuneita ja jäätyneitä lukkoja tuli nähtyä ihan intinrauhan aikana.

    VastaaPoista
  12. "Olen ilmiselvä masokisti, sillä omistan jo kolmannen samanmerkkisen auton, jonka lukot eivät toimi kuin kesällä, jos lämpötila sattuu olemaan plussan puolella."

    Omistat selvästi Renaultin; onnea vaan.

    Kirjoitus toi mieleen nuoruuden ja 80-luvun.

    Ajelin silloin setäni hienolla Moskovitsillä vm-74. Yhä muistan, miten juhlavalta tuntui käynnistää auto veivillä; mikä tietenkin edellytti muistaakseni saranoiden varassa liikkuvan rekisterikilven kääntämistä alaspäin ja veivin asettamista oikeaan koloon.

    Joka kerta veivatessani mossea käyntiin, kuulin korvissani vuosien jylinän.

    Sitäå vain ihmettelin, kun jotkut olivat puhuneet jostain takapotkusta ja sitä kun en koskaan huomannut....

    VastaaPoista
  13. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka mitä.

    Veivi. Vielä noin kymmenkunta vuotta sitten teillämme liikkui laitteita, jotka tottelivat merkki- ja mallimerkintää Lada 1200 L (nimenomaan L-malli). Siinä oli paikka veiville, reikä puskurissa ja kampiakselin hihnapyörän päässä veivin kolot. Veivi oli siitä kätevä, että sytytyksen säätö oli helppoa, veivillä pyöritettiin moottoria ja virranjakajaa ja yleismittarilla saatiin sytytys kohdalleen (yleismittarin piippaus-asento, joka ilmaisee piippaamalla kun virtapiiri on kiinni).

    Täysin musta alue julkisessa kirjoittelussa, siis sellaisessa jota monet voivat helposti löytää on jälleenrakennusajan ja heti sen jälkeisen ajan koneet. Maamoottorit, niiden pyörittämät laitteet, kuorma-autot, traktorit, ym. ym.

    Täysin musta alue on traktorien käyttö metsätöissä. Kuvio oli mielenkiintoinen, se meni suunnilleen näin. Maanviljelijä osti kalliilla velkarahalla (tai pitkään säästäen) traktorin ja alkoi ajaa sillä rahtia, jotkut omia puita hankintasopimuksella, jotkut mitä vaan tavaraa kenen toimesta vaan. Eräässä vaiheessa traktorilla rahdin ajamiseen vaadittiin mm. 2 hehtaaria peltoa ja muut edellytykset.

    Koneet eivät välttämättä kestäneet kauan, jotain rasituksdesta kuvaa, että traktoreilla saatettiin viedä yksi "heikkikallellinen" (2 akselinen puuunkuljetus junanvaunu) kerrallaan ja painoa lisäsivät kuormaimet, aluksi mekaaniset vinssit apulaitteineen, myöhemmin hydrauliset kuormaimet.

    Eli yrittäjän oli hankittava suhteellisen heikko traktori, joka ei välttämättä sopinut olleenkaan peltotöihin, joten niitä varten oli oltava toinen traktori tai hevonen. Sitten oli hankittava peräkärry, mahdollisesti myös traktorireki ja siihen kuormain. Monesti kuormain oli vinssimekanismilla toimiva ja kuormauspuomilla varustettu, myöhemmin hydraulinen kourakuormaaja eli "hiiappi".

    Laitteet vaativat kovasti rakentelua ja huoltoa, ne piti pystyä tekemään itse ainakin osittain, mielummin mahdollisimman paljon.

    Tämän jälkeen kone rikottiin noin vuodessa, kahdessa, jotkin saattoivat kestää kolme, neljä vuotta.

    Huollon tarve: Mikäli ensimmäisillä Valmetin dieseleillä ajettiin kahta vuoroa, niin täydellinen koneremontti oli tehtävä vähintään kaksi kertaa vuodessa.

    Riskit olivat yrittäjällä ja metsäfirmat käyttivät tilannetta hyväkseen.

    Koneet olivat usein melko prototyyppejä ja tarkoitukseen sopimattomia. Muutama esimerkki: Pikkuvalmet aivan liian pieni, ensimmäiset diesel-valmetit eivät kestäneet kunnolla, Fordsoneista Major alkoi olla oikeaa kokoluokkaa, samoin Volvo 350 ja siitä plagioitu Zetor 3011 jossa oli 3 sylinterinen moottori tai 4011 jossa oli 4 sylinterinen moottori.
    Oma lukunsa oli tietysti kylmäkäynnistys jossa ehdottomia olivat suoraruiskutus-dieselit, esim. Zetor 4011, olen itse hangannut käyntiin kyseistä mallia olleen jo melko huonokoneisen traktorin käyntiin 20 asteen pakkasesta ilman lämmitystä. Kone oli seissyt reilun viikon. Apuna puolipuristus ja pakkosyöttö.

    Mikä teki Volvoista ja Zetoreista suosittuja koneita, Volvoista rakennettiin mm. ensimmäiset metsäkoneet, eli ajokoneet. Se oli ehdottomasti ns. ajovoiman otto, eli ulosottoakselin sai pyörimään vaihteiston pykälien mukaan, näin voitiin helposti käyttää vanhasta kuorma-autosta rakennettua peräkärryä jossa oli vetävä akseli. Tämä vaati kärryyn asennetun suunnanvaihtajan, jossa oli tarvittava välitys (riippui traktorista), että akselit saatiin pyörimään oikein. Lisäksi vaadittiin vaihdelaatikko tai esim. kaksinopeuksinen vetopyörästö kärryn taka-akseliin.

    Aikamoisen haavoittuvaa tekniikkaa siis.

    Täytyy muistaa, että sen ajan öljyt olivat jotain aivan muuta kuin nykyään.

    Talvet saattoivat lisäksi olla äärettömän kovia, runsaslumisia, kylmiä ja ne tuhosivat monen laitteet ja useiden työntekijöiden tai yrittäjien terveyden.

    Monissa tapauksissa yrittäjän terveys kesti ensimmäisen koneen iän ja kun kone olisi pitänyt uusia, yrittäjän oli jo terveyden takia lopetettava. Työ vaati vähintään kaksi ihmistä.

    Joten kaiken kaikkiaan olisi kiva kun joku kirjoittaisi siitä miten nykyinen metsäkoneteollisuus polkaistiin alkuun improvisoimalla ja yrittäjien suurella riskillä.

    Tästä korjaamisen historiasta voisi kirjoittaa vaikka mitä, mutta tässä jotain.

    VastaaPoista
  14. adCatulux
    Ei, kyllä ne ovat (olivat) näitä nelimastoparkkeja kaikki. Saksalaista laatua siis. Ranskalaiseen en ole koskaan sortunut (autoon siis). Kiitos kuitenkin osanotosta!

    VastaaPoista
  15. Ad Antti:

    Kiitos kommentista. Yritän osoittaa sormella kulttuurihistorian kavereille. Lisäksi aineisto olisi paperilla ja kertojia kehissä.

    Yksi lisäys: käsitykseni mukaan traktoreihin littyi 50- ja 60-luvulla erittäin voimakas sotilaallinen intressi, joka sitten näkyi hinnoittelussa ja muussa. Luulisin että kun hevosottolautakunnat havaitsivat asiansa vanhentuneeksi, liikekannallepanosuunnitelmat suorastaan rakentuivat tietyn, maatalouden kannalta ylisuuren traktorikannan varaan.

    Mutta tämä on arvaus.

    VastaaPoista
  16. Sotilaallinen intressi koski pitkälle 1970-luvulle saakka nelivetoisia maastoautoja, kuten Land ja Range Roveria, Jeepiä, Nivaa ja muita vastaavia. Verohelpotuksen saamiseksi niissä piti olla erillinen voiman ulosotto lisälaitteen. Jos ei ollut, maahantuoja sellaisen kehitti. Pesukoneen tai sirkkelin käyttäminen tunturissa koettiin Pääesikunnassa tärkeänä, näemmä.

    VastaaPoista
  17. Oikeassa autossa on sähköllä vain pyyhkijä ja vesi. Huolto on halpaa ja kaikkialla on sen osaajia. Niitä tehtiin 70 luvulla.

    Aikovat tapattaa edulliset, kestävät ja hyvin pidetyt autot käyttömaksuilla. Kinneriähän mie en ota.

    VastaaPoista
  18. Jos haluaa toimivan auton niin silloin kannattaa hankkia aito jenkki.Ei mitään Korean Letukkaa vaan aitoa US-kamaa.

    Saatana kun jenkkipoika tekee autoon jotain sähköllä pelaavaa niin se pelaa maailman tappiin.

    Ne kävi Kuussakin jo 60-luvulla,muut ei ole päässeet vieläkään.Yleensäkin jenkkitekniikka on aina ollut toimivuuden kannalta ylivoimaista.

    VastaaPoista
  19. Jenkkiautoista:

    Chrysler 300cc:n omistajat, jonka roolin täpärästi vältin, eivät ole kovin vakuuttuneita sähkölaiteosaamisestakaan.

    Tuosta autosta muuten voi - nyt ihaillen - todeta miten USA:n lahja maailman designille on möhkälemäisyys. Tässä se toimii, ei kaikessa.

    VastaaPoista