Sivun näyttöjä yhteensä

28. lokakuuta 2007

Tee, tupakka ja oopiumi I

Biomoraalisten aineiden historia on talousjärjestelmän historiaa.

Keskiajan omituinen maustekauppa oli tietysti uhkapeliä. Pelimerkit voivat olla sinänsä arvottomia, jos niillä saa kultaa. Niillä sai.

Joitakin uusia mausteita – muskottia, inkivääriä – arveltiin varmaan lääkkeiksi.

Tuollaista sanaa kuin ”biomoraaliset” aineet ei ole olemassa, mutta sen näyttää kirjoitettuna hauskalta. Puhe on siis valmisteista, joilla on jokin todellinen tai luuloteltu vaikutus ruumiiseen ja siten sieluun eli mieleen.

Tyypillinen biomoraalinen aine olisi yksisarvisen sarvesta jauhettu pulveri tai pullollinen vettä nuoruuden lähteestä. Viidennen elementin etsintään ei tarvinnut ryhtyä, koska Aristoteles oli selvittänyt asian tyhjentävästi. Ilma, vesi, maa ja tuli ovat kaikki katoavia. Koska taivaalla ei mikään katoa eikä muutu, se ei koostu näistä neljästä, vaan viidennestä, jota nimitettiin eetteriksi.

Nykyiset viisi elementtiä ovat sitten neste, kaasu, kiinteä, plasma ja informaatio.

Halutuimpia biomoraalisia aineita olivat tietysti sukuviettiä nostattavat Viagran edeltäjät. Menekki oli merkittävän vakaa.

Tee keksittiin Kiinassa vuonna 2737 e.Kr.s. eräänä torstaina puoli kuuden aikaan. Asiasta on kyllä erimielisyyttäkin. Sekään ei ole varmaa, keksittiinkö se myös Intiassa. Se on varmaa, että teellä arveltiin olevan terveyttä edistäviä vaikutuksia, että teen juomista pidettiin herraskaisuuden merkkinä ja että teen juominen tuntui monista muuten vain mukavalta.

Hyppään tupakan historian yli; siitä on kirjoitettu. Lisäksi olen suuttunut Scandic Patria-hotellille, joka keksi juuri lopettaa savulliset hotellihuoneet, joten keksin vastaavasti lopettaa Patriassa asioinnin. Kysymys ei ollut kenenkään terveydestä, vaan rahasta, majoitusliikkeestä kerrotaan. Sitä olisi kuulemma ansaittava lisää karsimalla turhia mukavuuksia ja pitämällä hinta ennallaan.

Tupakoinnin arveltiin parantavan mm. keuhkotautia vielä sotien aikana. Lääkärit eivät olleet tuota mieltä, mutta tupakoija itse väittivät, että se auttoirmia alkaa kärventää, torkkuva herää.

Ihmeellisiä unia antava oopiumi opiskelija- ja taiteilijapiireissä suurta muotia 1700-luvun ja 1800-luvun taitteessa, ja muiden ohella englantilaiset ja ranskalaiset runoilijat kirjoittivat siitä paljon ja kirjoittivat myös sen vaikutuksen alaisina. Baudelaire kirjoitti keinotekoisista paratiiseista (Les paradis arificiels) 1860 ja englantilainen de Quincey oli julkaissut 1822 kuuluisan kirjansa Erään oopiuminsyöjän tunnustuksia.

Heroiini on tunnetusti lääketehdas Bayerin moka – sitä myytiin lasten yskänlääkkeenä ja sitten keinona vierottaa morfiinista, kunnes kävi ikävästi ilmi, että valmiste muuttuu nautittuna morfiiniksi. Nämä ja luonnonkasvista kehitetty kokaiini ovat tietysti teollisia tuotteita, kun taas unikon oopiumi on ollut sinänsä tunnettu vuosituhansia.

Mielenkiintoista on ylhäisille tarkoitettujen ja vanhaan maanviljelyyn kuuluneiden aineiden muuttuminen teollisiksi massakulutuksen kohteiksi, koska niin moni tällainen elimistöön tarkoitettu aine on luonut patologisen kultin tai riippuvuuden.

Tunnetuimpia patologisen eli siis sairaalloisen kiihkon kohteita ovat siis tee ja tupakka. Oopiumi huomattiin kieltää aika myöhään – kun parempia aineita oli jo tarjolla.

Samaan sarjan on tietenkin lisättävä kahvi.

Alkoholi on mutkikkaampi kysymys, koska olut on ehkä vanhempi keksintö kuin leipä, ja käyttämällä eli fermentoimalla valmistetut juomat ovat kuuluneet kulttuuriin ”aina”. Hallusinogeeneista voisi epäillä sama – mutta kun en tunne asiaa kunnolla, en sano siitä mitään enkä etenkään halua keskustelua lain kieltämien aineiden kiitettävistä puolista.

Viinanolton kieltäminen oli teollistuvan yhteiskunnan ratkaisu, ja vielä suurempi virhe kuin kieltolaki. Kielto ei tainnut liittyä viinan kiroihin vaan varainhankintaan. Meillä Venäjällä viinavero on ollut aina yksi ensijaisista tulonlähteistä.

Teen ja kahvin juontia ei ole tietääkseni kriminalisoitu niin kuin kova viinan juonti vanhastaan ja tupakanpoltto nykyisin, mutta kovina aikoina ne on kyllä pantu hapeneesti kortille, joten niistä on tullut nopeasti valuuttaa.

Berliinissä nainen maksoi 1945 neljä savuketta (amerikkalaista).

(...)

19 kommenttia:

  1. Scandic-hotellit ovat saa tanasta. Ei mitään tolkkua. Roskiksessa kolme pientä irrallista muoviosaa johon pitäisi lajitella jotenkin jotain tavaraa. Ei irtonaista saippuaa. Voimien takaa puristettava joitain putkiloja, joista ei tiedä tuleeko shampoota, pesuainetta vai kenkienkiilloketta.
    Ja se valojuttu. Haluan palata hotellihuoneeseen jossa palaa VALO. On kodikasta. Kesti hetken kun hoksasin laittaa matkalaukkuihin varalle itse räpelöidyn kortin jonka aina jätän siihen ihme viritykseen seinällä ja valot päälle. Kohta ne keksii, että luottokortti on jätettävä siihen koska sähkö maksaa ja se veloitetaan asiakkaalta.
    Joku ihme terveys,siistiys ja alttiuskusetus noissa eko-hotelleissa.
    Ja tupakaa voi noissa polttaa ainoastaan hihitellen sängyn alla kun siivooja tulee. Siellä sitten rivouksia voi vapaasti huudella siivoojalle kun on juonut baarikaapin viinat.

    Minulla ovat keuhkot kunnossa. Kaksi askia CAMEL-tupakkaa päivässä auttaa asiaan. Aina olen pysynyt terveenä. Kohta kyllä menee hermot Ahtisaareen ja Tehyyn. Eikö ne voisi laittaa sinne eduskuntataloon Lipposen kanssa kirjoittelemaan muutamaksi vuodeksi joitain juttuja, vai milloin se Lipposen opus oikein valmistuu. Konsensusbyrokraatista toimintaa, kuten lakitieteen isä, keisari Cofiaanus, vuonna 1321, kello 12:10, tammikuussa ajatteli ja kirjoitti.

    VastaaPoista
  2. "enkä etenkään halua keskustelua lain kieltämien aineiden kiitettävistä puolista"

    Mistä moinen epäkemppismäinen haluttomuus?

    VastaaPoista
  3. Sokerikin on huume. Alkoholin viattoman valkoinen vaan eipä harmiton sisar.
    (Kuka tahansa sokerihumalassa riehuvaa lapsilaumaa kaitsemaan joutunut voi vahvistaa tämän tieteelliseksi varmuudeksi)

    VastaaPoista
  4. Kyllä hallusinogeenit kuuluivat myös suomalais-ugrilaiseen shamaaniperinteeseen ikiaikaisesti. Sienten nauttiminen, joka nykyään on rikollista, oli jumalallisen johdatuksen lähde. Vanhassa shamaanismissa laitettiin naiset syömään kärpässieniä, ja ukot joivat sitten virtsan. Naiset toimivat siis pahimpien myrkkyjen suotimina - olivat siis aikalailla esineellistettyjä. No, osa pyhää seremoniaa nuo menot olivat. Tuskin tapahtui kovin monta kertaa vuodessa. Mutta kun tiedämme nuorukaisten ikiaikaisen kokeiluvietin, niin eivätkähön penteleet rikkoneet vastoin hyviä tapoja ja perinteitä silloinkin - myös tässä suhteessa. Irti ihmisen mieli korkeimpiin sfääreihin kuitenkin on aina vetänyt - ja tulee vetämään.

    VastaaPoista
  5. "Berliinissä nainen maksoi 1945 neljä savuketta (amerikkalaista)."

    Ei nyt sentään liioitella. Ei tuolla määrällä naista saanut ostettua. Korkeintaan muutaman hetken ns. lihallista toimintaa. Kommarivenäläisten valuutta mahorkka ei edes käynyt maksuksi, joten ne eivät maksaneet vaan käyttivät kunnon kapitalistisian menetelmiä eli varastivat pildenkäyttöaikaa ilman vastiketta.

    VastaaPoista
  6. Päänsärkyyn aspiriinia, yskään heroiinia ja hammaskipuun kokaiinia.

    VastaaPoista
  7. Kahvi oli jonkin aikaa kiellettyä 1700-luvulla. Kyse oli merkantilismista ja yritettiin estää rahan liikkeitä, ei muusta.

    VastaaPoista
  8. Alkoholi on mutkikkaampi kysymys, koska olut on ehkä vanhempi keksintö kuin leipä

    Eivätköhän pihlajanmarjat ja muut hedelmät liene käyneet puissa, pensaissa ja maassa jo ennen oluen keksimistäkin?
    Siltä kannalta alkoholin "keksiminen" on lähinnä sitä, että älyää/erehtyy noita suuhunsa laittaa. Monet eläinlajit tekevät niin.

    VastaaPoista
  9. Kemppisen tekstistä

    Edita julkaisi hiljattain Tom Standagen opuksen "Kuusi lasillista historiaa", jossa historia esitellään raaka-aineiden (kivi, pronssi, rauta) asemesta jaoteltuna oluen, viinin, viinan, kahvin, teen ja Coca-Colan otsikoimiin kausiin. Kirja on kuin pitkitetty Valittujen Palojen tai Hesarin kuukausiliitteen artikkeli: nokkela ja sujuva, mutta kärsii jotenkin uskottavuusongelmasta.

    Viinaverosta "meillä Venäjällä" on tuore Ilmari Susiluodon laaja pakina Vilpittömän ilon valtakunta - viina ja Venäjä (Gummerus). Vaikka teksti ei ole kovinkaan nokkela tai sujuva, se tuntuu kokonaisuutena varsin uskottavalta.

    Lappeenrannan vähäisestä majoitustarjonnasta ei taida Patrian sijaan löytyä Kemppisen tasoista vaihtoehtoa. Imatran valtionhotelli tietysti olisi, mutta mahdottoman kaukana Skinnarilasta.

    Jarmomille:
    "Haluan palata hotellihuoneeseen jossa palaa VALO. On kodikasta."


    Hotellihuoneelta ei pitäisi odottaa kodin valoa ja lämpöä. Jotkut asiat vain eivät toimi niin - esimerkiksi teehetki on kodikas kaikkialla, mutta kahvikupillinen ei sitä ole kotonakaan. Kahvissa ja hotelleissa on kiihkon ja jännitävän anonyymiyden paahtamaa papua.

    Minusta tämä valokontrolli avainkortilla on parhaita hotellien muutoksista, lähes yhtä hyvä kuin luopuminen voinapin kokoisista ja laadultaan usein ala-arvoisista irtosaippuoista; kun vain olisi desinfioivat savetit, joilla voisi itse pyyhkiä seinätelineessä olevan puristettavan putkilon puhtaaksi ennen omaa käyttöä...

    VastaaPoista
  10. Muuten voitaisiin suunnuntain kunniaksi eksyä miettimään muinaisten suomalaisten shamaanikulttuuria ja kärpässieniä, ellei jopa madonlakkeja.

    Luulisin että kyse on sekä uskonnosta että biodynamiikasta.

    VastaaPoista
  11. Mä olin parikymmppisenä olevinani eksistentialisti ja poltin Camus suurena esikuvana Gaulois-tupakkia (eläköön Gallia!).

    Nyt olen tupakoimaton eksistentialisti - ollut jo pirun pitkään.
    Mutta ei se ole 'oikeaa' eksitentialismia.

    Katsokaa nyt vaikka sitä Camus'n kuvaa, jossa 'katumuksentekijätuomarillamme' on rööki suussa. Eksistentialisti polttaa tupakkia(kin) ihan omalla eksistentialistisella tavallaan.

    Jää meinaan James Dean toiseksi.

    VastaaPoista
  12. Minuakin kiinnostaa, nimittäin hallusinogeenithan ovat kuuluneet Suomeen jo ennen Suomea =D Punainen kärpässieni, tuo oiva ei-ruokasieni, on tuottanut monenmonta mielenkiintoista elämystä. Samoin erilaiset psilo-sukuiset sienet. Erilaisten noitatutkimusten mukaan myös vilja, jossa on torajyviä. Torajyvien sisältämä myrkky lienee aika lähellä kemiallista lysergihapon dietyyliamidia. Kukaan ei ole vielä kieltänyt kärpäsieniä eikä torajyviä. Ei edes psiloja, joita tuossa äskettäin joukolla näytettiin etsivän ,D Kärpässienien nauttimisohje vain on sen verran hupaa tavaraa: syötetään se ensin kaverille, kerätään virtsa talteen, juodaan virtsa. Näin ei omat munuaiset lopeta toimintaansa. Kaverin ehkä tai sitten ei. Punaista kärpässientä nimittäin kerrotaan syödyn keitettynä korvasienten tapaan ilman mitään vaikutuksia - huimaaviakaan!

    VastaaPoista
  13. Biomoraalisia aineita kai ovat ne, joiden käytön kieltoon liittyy moraalisia motiiveja, joko todellisia tai keksittyjä. En lukisi tupakkaa näihin aineisiin, koska melkeinpä kaikki tupakan ainesosat ovat ihmiselle erittäin vahingollisia. Tupakan merkitys sydän- ja verisuonitautien aiheuttajana on selvä. Korrelaatiota ja kausaliteettia moniin syöpäsairuksiin on olemassa. Niille, jotka eivät pelkää keuhkosyöpää, voisi näyttää keuhkoahtaumataudin terminaalivaiheessa olevia potilaita. Aika paljon pitää nautinto elämänsä aikana saada, että se komensoi loppuelämän viimeisten vuosien jatkuvat tukehtumisen tunteen. Ja kaikkien näiden sairauksien hoito maksaa.

    Sitä paitsi poltetun tupakan savu ja sen jäänteet haisevat pahalle. Piipun ja sikarien, ainakin vähäisemmässä määrin käytettynä, hieman vähemmän.

    Jos joku nauttii tupakkansa muodossa, josta ei aiheudu hajuhaittoja, nauttikoon minun puolestani. Mutta jos esimerkiksi ravintolassa käynnin (ennen tupakkalakia) jälkeen on pakko pestä kaikki vaatteet ja käydä suihkussa ennen normaalien ihmisten seuraan liittymistä, haitta ei ole ihan vähäinen.

    VastaaPoista
  14. Ad Dr. Blind:

    On siellä Sokoshotelli Lappee...

    VastaaPoista
  15. Ad Omnia:

    Tämä kärpässieni on kai ollut tiedossa kauan ja liittyy selvästi shamanismiin.

    Erikoisuus:Waltari "Neljä päivänlaskua" ilmestyi kohta sotien jälkeen ja on suuren kirjailijan hauskimpia kirjoja. Siinä pelataan luultavasti fantasiatasolla kärpässienellä ja pontikalla.

    VastaaPoista
  16. Lappeenrannan Patriassa sai vielä viimekesänä huoneen tupakoiville. Vaikka kuului Scandic-ketjuun. Aamiaisella tosin ja ehkäpä oli teollisuusrasvaa tarjolla voin sijasta... kuten nykyisin niin monessa hotellissa on tapana tarjota.

    VastaaPoista
  17. Ad Alo:

    Olet tietysti oikeassa ja oikealla asialla. - Jutussani puhutaan myös oopiumista ja tupakan kuvitelluista hyvistä puolista.

    VastaaPoista
  18. Sitä paitsi poltetun tupakan savu ja sen jäänteet haisevat pahalle. Piipun ja sikarien, ainakin vähäisemmässä määrin käytettynä, hieman vähemmän.

    Et voi olla tosissasi sikarien suhteen. Sikarit ovat pahempia kuin tupakka; savu on epämääräisesti koiranpaskan hajuista. Sitä aromia onkin todella kiva kantaa hiuksissa ja vaatteissa.
    Toki haitta on suhteellisesti vähäisempi, kun niitä poltetaan vähemmän (sitä kai tarkoitit) mutta vastaavasti sivullisena kohdalle sattuessa kuin negatiivinen lottovoitto.

    VastaaPoista
  19. Sokos-hotelli Lappee

    Tämä tiedossa, kokemuksia on jo usealta vuosikymmeneltä. Alhaalla olevan ravintolan (nimi muuttunut N kertaa) marmoripihviviikot olivat 1980-luvulla kova juttu. Mutta ympäristö on aika erilainen kuin Patriassa. Betonitylänköä kutsuttiin ennen Taivaallisen rauhan aukioksi, mutta "Iso"Kristiinan ja tietysti Tiananmenin 1989-tapahtumien jälkeen se kulkee kai vain nimellä ruma harmaa aukio (vrt. Moskovan päätori, jonka nimi alkukielellä alunperin merkitsi kaunistakin aukiota).

    VastaaPoista