Sivun näyttöjä yhteensä

21. syyskuuta 2007

Sähköisestä lukemisesta

Eräät Shipley ja Schwalbe näyttävät kirjoittaneen kirjan sähköpostin tuhovoimista – Pandoran klikkaus. Luin arvostelun tai esittelyn kirjasta ja päädyin välittömästi takaisin Antti Tuuriin ja blogiini ja kommentteihin.

Kirjoittajat ja arvostelija eivät ehkä ole päässeet asian ytimeen. Sähköposti on kehittymätön kulttuuri.

Kirjoittajat sanovat, että e-mail on valkokangas, jolle vastaanottaja heijastaa pelkonsa ja harhaluulonsa. Sellainen kirjekin on, ja kirja samoin.

Lukeminen on yhtä vaativaa työtä kuin kirjoittaminen.

Molemmat vertautuvat hirren veistämiseen kirveellä. Yksi huono lyönti, ja teelmä on susi. On aloitettava alusta. Toinen huono lyönti, ja saapas tulee täyteen verta.

Kirjeissä ja kirjoissa meitä auttavat vakiintuneet käsityksemme. Ainakin vielä sotien aikana ”kynämiehet” ansaitsivat tupakoita kirjoittamalla toisille kirjeitä. Yliopiston kirjastossa on suuret määrät kirjeen kirjoitusoppaita. Pelkistä puhutteluista on julkaistu vankkoja kirjoja.

En tiedä, millaista postia J. Jonkka saa, mutta Hakkila-Simolan kaavakokoelman varjossa kasvaneet juristit osoittivat kirjelmänsä Valtioneuvoston Herra Oikeuskanslerille. Kun oli päästävä alaikäisenä naimisiin, lupaa oli haettavat Tasavallan Herra Presidentiltä.

Olin epävarma kirjoittaessani virkakirjettä kaupunginviskaalille, joka oli vapaaherra. En vieläkään tiedä, oliko asiasta mainittava. Saksassa titteleiden Doktor ja Ritter sijoittaminen oikein vastaanottajan nimen eteen on kohtalaisen vaikeaa. Seher geehrter Herr Doktor Hans Ritter von und zu… tai jotain sinne päin. Itävallassa näitä pitäisi vielä käyttää.

Joku kirjoitti minulle kommentissa „herra Kemppinen“. Olen tottunut suhtautumaan tuohon tahallisena kunnianloukkauksena. Ennen vanhaan eduskunnassa, kun Fagerholm oikein suuttui, hän osoitti sanansa ”herra” Kekkoselle, ei kansanedustajalla eikä tohtorille.

Ihailin elokuvan Insider oikeudenkäyntikohtausta, jossa syyttäjä hiillostaa todistajaa ja aloittaa ”Now listen, Mr…” ja todistaja keskeyttää: ”It’s Doctor for you.

Britit otsikoivat sähköpostinsa poikkeuksetta Dear NN. Ja perässä on Yours truly. Suomessa ”hyvä” tuntuu vähän hankalalta, paitsi jos siihen panee koko nimen perään. ”Hyvä Jukka Kemppinen – laskunne on nyt kuukauden myöhässä…”

Opiskelijat kirjoittavat pirteästi ”Hei!” Perttu kirjoittaa ”Hyvää päivää!” Martti kirjoittaa joskus meilin alkuun ”No niin”, joka on fiksu oivallus.m

Mutta sähköposti on huonon ja huolimattoman kirjoittamisen paraatikenttä. Luulisin että jokainen on nähnyt ja saanutkin viestejä, joiden sananmuotoa olisi totisesti voinut harkita. Kuulemma kosiminen ja avioeron ehdottaminen sähköpostilla tai tekstiviestillä on nykyisin tavallista.

Voisi olla viisaampi käyttää puhelinta tai pistäytyä toisen puheilla. Sähköpostin lähettäjä ei saa tietää, miten vastaanottaja reagoi. Keskustelutilanteessa voi yleensä paikata erehdyksiään ja niin voi puhelimessakin. Kuulumisten kysyminen johdattaa vastaukseen, joka on melkein poikkeuksetta mitäänsanomaton, mutta kertoo kumminkin, ettei toinen ole raivopäällä. ”Eipä tässä sen erikoisempaa.”

Väittävät että useammin kuin harvoin selän takana panetteluksi tarkoitettu viesti päätyy myös sille, jota panetellaan. Postilistat ovat siitä kamalia.

Tylyys ja tympeys näyttävät olevan e-mailin default-sävyjä.

Blogi on välillä hosumalla koottu teksti, varsinkin jos sitä kirjoittaa joka päivä. Jos se on kirjoitettu huolella, törmää ongelmaa. Sitä ei lueta huolella, vaan samalla tavalla kuin sähköpostia.

Painettu teksti ja etenkin kirja panevat istumaan aivan erilaisessa asennossa. Hienointa on julkaista lyhyitä runoja. Kun sivulla on vain muutama sana, lukija ajattelee ilman muuta, että ne on valittu suurella huolella.

Blogin erikoisongelma on omakohtaisuus ja joskus päiväkirjamaisuus. Te ette, lukijat, usko, ettei ainakaan minun kirjoituksiini voi uskoa. On niin paljon sellaista, mistä en mainitse yhtään mitään. Se Kemppinen, joka välittyy kirjoituksistani, on minulle melkein tuntematon henkilö.

Olkoon esimerkki vielä kerran Antti Tuuri. – Minulla on isoja aukkoja uusimman kirjallisuuden lukeneisuudessa. Jotkut vanhat – Haanpään esimerkiksi – luen vähän väliä kokonaisuudessaan uudelleen ja tunnen tekstin siis tarkoin. Paljon uutta on jäänyt väliin.

Tuurin varhaistuotannon tunnen ja muistan. Osa hänen kirjoistaan on jäänyt tykkänään väliin syistä jotka eivät johdu kirjoista eivätkä minusta vaan olosuhteista. Kun vaimoni teki kuolemaa 1990-luvun alussa, en lukenut kaunokirjallisuutta moneen vuoteen. En kyennyt. Oli sellaisia aikoja, ettei ajatus seurannut lipsahtamatta edes sanomalehtiä. Luullakseni sama koskee Kari Hotakaista ja Jari Tervoa. Pahaan aikaan ilmestyneisiin kirjoihin jää pahoja mielteitä aivan niin kuin taloihin, joissa on tapahtunut pahoja asioita. Ja sitten asuin ulkomailla. Suomeen palattua ei niin tiennyt, mitä täällä oli julkaistu, eikä ehkä kiinnostanutkaan, mikä on tietyisti outoja virheellinen asenne.

Nuoruuden lennokkaina vuosina luettuun tarttuu sellaista vauhdikkuutta, jota tekstissä ei itse asiassa lainkaan ole. Mielikirjan uudelleen lukeminen voi olla harkitsematon teko.

Tämän takia en haluaisi olla kirjallisuusarvostelija. Tämän takia olen kirjoittanut suhteellisen vähän arvosteluja mutta sitäkin enemmän esseitä.

Valistustyö tuhoaa joskus lukunautintoa. Kirjoitan tässä blogissa aika kauan sitten, miten hämmästynyt olin, kun käsitin, että Volter Kilpi on suuri kirjailija siitä huolimatta, että Helsingin Sanomat sanoo hänen olevan suuri kirjailija. Olin siis virheellisesti haistanut hienostelua ja snobismia sieltä missä sitä ei ollut.

Ja jotkut kirjailijat ovat vaikeuksissa julkisen minänsä kanssa. Matti Klinge julkaisee (myös) erittäin hyviä kirjoja. Jörn Donner on julkaissut oivallista, mietteliästä proosaa. Kirjailija Jari Tervo ei ole se sama henkilö, joka pelleilee televisiossa.

Ja vielä: kustantajat pitävät useimmiten huolen siitä, että julkaistu kirja ei ole mikään sähköpostiviesti eikä blogi, vaan useaankin kertaan kirjoitettu, läpi ajateltu kokonaisuus.

Sopiva neuvo olisi kirjoittaa tärkeiden tekstien ensimmäiset versiot hankalassa asennossa huonolla kynällä ryppyiselle paperille.

41 kommenttia:

  1. Joku kirjoitti minulle kommentissa „herra Kemppinen“. Olen tottunut suhtautumaan tuohon tahallisena kunnianloukkauksena.

    Tuo on ruma ja snobistinen tottumus. Samoilla äänenpainoilla voidaan osoittaa halveksuntaa käyttämällä "oikeatakin" tittelia - joskin ehkä vähemmän osoittelevasti lukuunottamatta ei-akateemista kontekstia.

    Toisaalta tohtorin arvonimen käyttäminen kuvastaa arvonantoa oppiarvoa kohtaan, virkaan kuuluvan virkaa kohtaan. Herra kohdistuu enemmän henkilöön. Pelkkä sukunimi taas on holhoava jopa käskevä, etunimi puolestaan ylen tuttavallinen. Koko nimen käyttäminen on painotetun neutraalia, mutta nimen poisjättämisen voi tulkita etäiseksi.
    Ei siis voi voittaa, jos kuulija näin haluaa.

    Se, että nykyään epäformaalissa kontekstissa osoitetaan edes jonkinlaista arvostusta, on suhteellisen harvinaista.
    Kiitos ja kumarrus vaan; näytetään sitten sitä keskisormea tarpeen mukaan jälkikäteen.

    VastaaPoista
  2. Ex oriente lux.

    Tuntuu jotenkin epikseltä (epäreilu), etuilevalta herätä normaaliin aikaan Aasiassa ja huomata, että Parahimman Kemppisen blogiin on ilmestynyt uutta nautittavaa, joka ohittaa internetin sähköiset uutiset ja pistää ajatukset liikkeelle heti aamulla.

    Todellakin, ihmisessä on monta puolta. Kasvokkain henkilö ei ole sama kuin sähköinen henkilö ei ole sama kuin kirjailija henkilö.

    Olen monesti harmitellut, ettei edesmennyt ystäväni, ideanikkari Arto Kytöhonka päässyt kokemaan ja vaikuttamaan sähköisessä mediassa sen nykyisessä internet-muodossa vaan joutui rajoittuneesti tyytymään silloiseen sähköpostiaikakauteen.

    VastaaPoista
  3. Yllätyin anonyymin tavoin, että "herra Kemppinen" olisi tahallinen kunnianloukkaus. Olisin voinut itse tuota käyttää (en tiedä olenko), koska arvoja ja titteleitä teillä on niin monta etten tiedä mikä niistä kuuluu valita, mutta olisin luullut sanan "herra" olevan neutraalin kunnioittava normaalikäytössä – varsinkin miestä puhuteltaessa.

    Sähköpostien tylyys on tuttua, olen yrittänyt itse pehmennellä viestejä varsinkin ulkomaiden ihmisille, joita ei ole koskaan tavannut. Dear alkuun, please-sanan kohtuuviljely, konditionaalimuodot ja kohtelias lopetus (käytän muotoa "Best regards", en tiedä onko se oikeaoppinen) taitavat auttaa jo ihmeesti.

    Kaukoidän ihmisten olen nähnyt käyttävän ylenpalttista kohteliaisuutta (täkäläisellä mittapuulla), joka sotkee jo viestintää. Puhuttelu Sir voi toistua monesti joka virkkeessä.

    VastaaPoista
  4. Ad Anonyymi:
    Voisi kirjoittaa kokonaisen jutun näistä titteleistä ja nimikkeistä. Esimerkkini "tohtori" ioli tietysti härnäämistä. En kuule enkä käytä sitä koskaan. Minusta itsestäni sanottuna "herra" olisi liioittelua.

    Mutta ilmiö on kiinnostava. Eikö "neiti" olekin nykyisin hyvin kummallinen, suorastaan loukkaava nimeen liitettynä? Ja olenko oikeassa siinä, että ravintoloissakin "neidin" on korvannyut "tarjoilija"?

    Itse puhuttelen työpaikallani mielelläni tohtoreita johtajiksi puliukkojen muinaisen kohteliaisuuden muistoksi - "Voisko johtaja jeesaa markalla?"

    VastaaPoista
  5. Minusta on asiallista aloittaa tuntemattomalle suunnattu viesti aina aivan kuin kirjoittaisin kirjettä: "Herra Professori/Tohtori, -- Kunnioittavasti Teidän." Yleensä vastausviesti on huomattavasti rennompaa tyyliä, minkä jälkeen omankin tyylilajin voi vaihtaa kevyemmäksi. Tyylilajin valinta kannattaa jättää korkeampiarvoiselle. Samanarvoiselle voi kirjoittaa rennostikin.

    Kun omat opiskelijat sen sijaan kirjoittavat, pidän kyllä huolen siitä, että tyylillisesti rennohkoissa vastausviesteissä on allekirjoituksena nimi ja virka-asema. Tällöin opiskelijan oikeusturva on taattu: hän näkee minun kirjoittavan työasiassa eikä joudu miettimään, mikä osuus tekstistäni on omaa yksityisajatteluani, mikä puolestaan viranomaistoimintaa. Kaikki siinä yläpuolella on viranomaistoimintaa, josta lähden, mikäli tarvitsee, linnaan.

    VastaaPoista
  6. Sähköpostissa - kuten puheessakin on joskus se vaara, että sanoo, mitä ajattelee. Siitä huolimatta on ollut tapana viestiä - tai ehkä juuri siksi.

    Esimerkiksi: miksei kännykässä ole pinkoodattua lokeroa muovikorteille ja parille setelille? Kameralla voi sentään jo kuvata lupalaput...

    VastaaPoista
  7. Kun aikoinaan harjoittelin alalle Pörssiklubilla,asiakkaat kutsuivat tarjoilijoita neideiksi (fröken) tietäen tasan tarkkaan useimpien olleen rouvia.

    Itseäni pojiteltiin, mutta kun äijät ryhtyivät äksyilemään he vaihtoivat hyvinkin kylmäkiskoiseen teitittelyyn. Kauhulla muistelen vieläkin akateemikko Aallolta ja pääjohtaja Fagerholmilta saamaani läksytystä, erästä sotahullua everstiä unohtamatta.

    Neidittelyyn liittyi mielestäni myös monia eri asteita/merkityksiä,johtuen äänenkäytöstä, eleistä ym. kuten puheessa muutenkin.

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaessaan: ”että Volter Kilpi on suuri kirjailija siitä huolimatta, että Helsingin Sanomat sanoo hänen olevan suuri kirjailija”, Herran ja omasta armostaan viisas Jukka Kemppinen osuu (taas) asian ytimeen.

    Mutta: toden näköisesti kovinkunnioitettu kanssakansalainen Kemppinen elää sen erhetyksen vallassa, että Helsingin Sanomien kriitikot ja lehden käyttämät asiantuntijat olisivat sivistynyttä väkeä ja näin ollen kelvollisia valistamaan vapaita suomen kansalaisia ja ohjaamaan heitä hyvän ja isänmaallisen kirjallisuuden pariin. Toisin on laita.
    Yhtä tolkutonta on otaksua, että väärät tiedot ja hölmöt ajatukset muuttuvat 18-vuotiaan kesätoimittajan kautta kuljettuaan ’objektiiviseksi tiedonvälitykseksi’. Näin on laita. Sen kertovat journalistiliiton ohjeet hyvästä lehtimiestavasta.

    Minulla on T-paita, jossa teksti: ”Olen lukenut Alastalon salissa”. Olen siitä ylpeä.

    Met, jotka luimme Volter Kilven Alastalon salissa-teosta uudestaan ja yhä hartaammin jo ennen kuin Kilvestä tuli neitsyt, jaksamme hämmästellä: mikä hitto siinä nyt niin ylen vaikeaa ja työlästä on?
    On suuri ja ylevä ansio se, että James Joyce, William Faulkner, Robert Musil ja Volter Kilpi kirjoittivat ikään kuin eivät välittäisi lukijoiden huonosaattoisuudesta ns. paskaakaan ja juuri tästä syystä tulevat heistä välittäneeksi.
    Hyvä kirja on vääjäämättä hankala. Se pitää lukea niin monta kertaa, ettei kompastele kielellisiin lillukanvarsiin ja jatkuvasti törmäile oman ymmärryksensä rajoihin lailla kovaa lyödyn squashpallon.
    Aikanaan opettaessani Joensuun yliopistossa pygmeille ja vunukoille kirjallisuutta, tulin muotoilleeksi otaksuman, että sellaista kirjaa, jota ei kannata lukea monesti, ei kannata lukea ensimmäistäkään kertaa. On pelkkää insinööritaidon puutetta etten tiedä, kuinka tämä olisi käytännössä mahdollista, mutta onneksi johdonmukaisuus on hengellisesti vähäpätöisten ihmisten ominaisuus.
    On subjektiivinen asiantila, että Alastalon salissa on suurenmoinen teos vaikka Helsingin Sanomat niin sanovat.
    On objektiivinen seikka se, että Alastalon salissa on suurenmoinen kirja vaikka Helsingin Sanomia ja suomalaista sivistyneistöä ei olisi olemassakaan.

    Kunnioittaen
    Eino Maironiemi

    VastaaPoista
  9. Aivan, joku onneton taisi aiemmissa kommenteissa käyttää juuri tuota "neiti"-taktiikkaa yrittäessään vähätellä keskustelukumppaniaan. Taktiikka taitaa perustua jääkiekkoon, jossa "neitikiekkoilu" tarkoittanee yritystä pelata sääntöjen mukaan (sinänsä mielenkiintoinen keissi tutkijalle). Kerran taisi tulla sähköpostia, jossa oli puhutteluna herra. Otin -tuiluna, mitä se olikin. Mutta tässäkin on nykyisin menossa iloinen kielipeli: hauskaa tituleerata nuoria vastavalmistuneita herra ja neiti maistereiksi, ilahtuvat. Kavereiden kanssa herra tohtori ja arvoisa tohtori toimivat oikein kivasti. Kyllä näillä titteleille mukavasti höystää kahvitaukoja tyyliin "insinööri on hyvä ja ottaa lisää pullaa". Neitikin menee työkaverin kanssa, kun muistaa sopivasti asettua myös itse sanailun kohteeksi. Tuo koko nimen käyttö puhuttelussa on kyllä tehokas etäännyttämiskeino: kerran sain tuttavalliseen työviestiin vastauksena puhuttelun "hyvä etunimi sukunimi", joka kyllä sinänsä jo riitti vastaukseksi eli oli torjunta (kyseessä siis kollega). Harvinainen tapaus, jäi mieleen juuri siksi.

    VastaaPoista
  10. Sähköpostin tietty kehittymättömyys viestintävälineenä ilmeni myös tutkimuksessani. Sain viitteitä siitä, että avoin ja tiettyä ammatillista käytäntöä edellyttävä oppimisympäristö tuki oppimista enemmän kuin sähköpostiviestintä.

    VastaaPoista
  11. Mitä ilkeämpi aikomus, sitä enemmän titteleitä.

    H.V. on aika kiva, kun sen voi lukea niin monella tavalla.

    Mutta kyllä se "Hyvää huomenta, herra tohtori" piristää aina!

    VastaaPoista
  12. Titteleillä voi hyvin ivailla. Varsinkin Hesarin mielipiteissä.

    Matti Vanhasesta jätin joskus pois pääministerin.

    Toisen kerran mainostin allekirjoituksen diplomi-insinööriyttä.

    Demokratiassa on hyvätkin puolensa.

    VastaaPoista
  13. Googlen mainokset ovat kivoja. Nytkin kehoituksen kirjoittaa "hankalassa asennossa huonolla kynällä ryppyiselle paperille" alle oli ilmestynyt mainos hyvistä työpöydistä :-)

    olli

    VastaaPoista
  14. Sedis, arvannet kenelle Melleri-vainaan tokaisu H.V.H.V.H.V. oli osoitettu. Lanseerauksen aikoihin (hyvin kauan sitten) se todettiin käyttö- ja kierrätyskelpoiseksi.
    Puhuteltu ei muuten pahastunut, tosin kuittaus ei muistu mieleen.
    ;-)

    VastaaPoista
  15. Minua tökki Tuurin varhaiset kirjat niin, etten lukenut myöhempiä. Se on tietysti järjen ja tunteen köyhyyttä, mutta kun ilmestyi paljon muutakin kuin Tuuria. On valittava, jos kaikkeen ei yllä. Pakosti jää valitsematta sellaistakin, jonka lukeminen olisi oikein ja kohtuullista, jos romskuja täytyy lukea. Olisi hyvä hallita Haavikon kyky: "Jo ensimmäisestä lauseesta näen, kannattaako kirja lukea." Ehkä se oli Haavikon tapa ilmaista, ettei hän lue kaunokirjallisuutta. Haavikko ei koskaan tarkoita muuta kuin mitä sanoo.

    VastaaPoista
  16. Kinky Friedman puolestaan kertoo jossain kirjassaan, kuinka häntä puhutellaan puhelimessa "assholeksi". Hän keskeyttää jyrkästi: "It's Mr. Asshole to you!"

    VastaaPoista
  17. Kansalainen Kemppinen:
    Puhutteluista: Minua ärsyttää rouvitteleminen suhteettomasti; en ole koskaan ollut rouva! Kansalainen Welhotar olisi sopivan neutraali.
    Sähköposteista: Totta, usein tulee kirjoitettua juuri siten kuin sillä hetkellä ajattelee, täyttä tajunnanvirtaa, hetkeäkään harkitsematta. Lähetä-painiketta painaessaan jo katuu. Tähän auttaa jälleen vanha kikka eli tärkeä asia lepäämään hetkeksi, vaikka vain 10 minuutiksi luonnoksiin.
    Blogeista: No, minulla se on täyttä päiväkirjaa, luettujen kirjojen listaamista, kipu- ja tuska-asiaa eli dokumenttia lääkärille samalla.
    Kirjoista: Volter Kilvestä en nyt puhu mitään. Mutta Klingeä ja Donneria arvostan kovasti. Toisaalta - luen niin paljon potaskaa, että väliin osuu todellisia helmiäkin. Pakkohan se on, noin niinkuin tilastollisestikin.
    Ystävällisesti, sincerely Yours,
    Kansalainen Welhotar

    VastaaPoista
  18. Frank kirjoitti: "Ex oriente lux."

    ..."et ex occidente luxus", jatkoi Stanislaw Jerzy Lec.

    VastaaPoista
  19. Titteleistä sähköpostissa

    Viitisen vuotta sitten jouduin viesteilemään yhdysvaltalaisen asiakkaan Euroopan-pääkonttorin erään johtajattaren kanssa. Hän on saksalainen kreivitär ja-uskokaa tai älkää-arvonimi sisältyy hänen email-osoitteessaan näkyvään nimeensä. Nimi oli kovin konstikas muutenkin, joten jouduin aina poimimaan osoitteen address bookista, muuten se meni väärin. Mietin, kuinkahan jenkit viestivät hänelle, varmaan tyyliin "Hi Graefin, what's up ? Love Jim".

    Titteleistä Lappeenrannassa

    Ainakin kun vielä itse siellä asuin, eli 1980-luvulla, oli täysin pätevää ja luontevaa käytöstä esittäytyä puhelimessa vaikka pöytää ravintolasta varattaessa "Täällä insinööri/metsänhoitaja/johtaja/rehtori tms. Strengell, päivää". Ja jos esittäytyi varatuomariksi, muistettiin aina kutsua takaisin tuomariksi. Nyt täällä etelässä tuntuisi hankalalta edes reklamaatiota tehdessä mainita titteliä, vaikka siis asiayhteys ammattitaidon varoittavalle ilmaisemiselle olisi täysin korrekti.

    Loppumuodollisuudet kirjallisissa viesteissä

    Kaikissa oikeusasteissa työskenneltyäni totuin "kunnioittavasti"- lopetukseen. Sehän ei kuitenkaan siviilipuolella istu. Mutta ei business-kontekstiin minusta istu "ystävällisesti"-lopetuskaan; ymmärrän hyvin, että viraston kirjaamo allekirjoittaa sillä tavalla saateviestin asiakirjakopioista, onhan alamaista syytä rahoitella korkean lähettäjätahon tällä erää vaarattomista aikeista. Mutta kaikissa muissa tilanteissa parhain lopetus on "parhain terveisin".

    VastaaPoista
  20. (Tätä tulee nyt hassusti pätkittäin)

    Polgara kirjoitti:" Minua ärsyttää rouvitteleminen suhteettomasti; en ole koskaan ollut rouva!"

    En halua vihjata mitään käsitystä Polgaran iästä, mutta on todettava, että Kemppisen ikäluokan simpsakoilla daameilla on yleisesti käsittämätön vierastus rouvittelua ja teitittelyä kohtaan. Rouvittelu sikseen, mutta kun itse työn vuoksi ja muutoinkin aina ja ehdottomasti teitittelen kaikkia teini-iän ylittäneitä vieraita ja/tai asiakkaita, on hyvin turhauttavaa saada tästä toistuvia marinoita suurten ikäluokkien rouvilta ja neideiltä.

    Hesarin Kilpi

    Muutama vuosi sitten Hesarissa oli "lukupiiri" Alastalon salista. Kynäilijä pysyi nimettömänä, mutta aika yleinen veikkaus oli Tervo. Kilpihän on esillä Tervolla ainakin Minun sukuni tarina -romaanissa ja tietääkseni hänen toisen poikansa nimi olisi Volter.

    VastaaPoista
  21. Ad Anonyymi:

    Armas J. Pulla: "Jees, leskiyli-insinöörskä, sanoi herra Ryhmy."

    VastaaPoista
  22. Ad Dr. Blind:
    Joku kertoi minulle aikoinaan, miten yksi heistä teekkareista oli hyvin suosittu pöytää ravintolasta tilattaesa, tämä kun oikeasti oli kreivi Mannerheim.

    Kuulin että tilaus - pöytätilauksen yhteydessähän on ilmoitettava nimi - aiheutti vipinää niin Seurahuoneella kuin Savoyssa.

    Toisaalta hyvän päivän tuttuni Adlercreutzit (arkkitehtiperhe) taisivat mainita jossain vaiheessa, etteivät yritä edes luetella sukunimensä kirjaimia. Turha toivo.

    Reivi Roitsin elämä lienee edellyttänyt sitä ystävällisyyttä ja sujuvuutta, jota hän järkkymättömästi osoitti. Puhe on siis radio kreivi Carl-Erik Creutzista, jonka ylimääräinen ongelma oli tietenkin kaikkien tuntema puheääni.

    VastaaPoista
  23. Tuo "johtaja" on mainio... Muutamat lapsuudenystäväni ovat omineet sellaisen kortteihinsa. Aivan silkkaa pilailunhaluaan. Siis kaverit, jotka jo pentuna nauroivat "johtaja" -tittelille, kun se on niin nasevan mitäänsanomaton. Jokainen on oman elämänsä johtaja. Tosikoilla on siinä edessä pää... oikeastaan peräpää. Voisimme yhdessä keksiä ylittämätömiä etuliitteitä johtaja -titteliin.
    Pyh vuorineuvoksista. Mutta ollapa kaksineuvos.

    VastaaPoista
  24. Saksan tasavaltalais-aateliseen etikettiin kuuluu, että aatelisarvo on osa nimeä, eikä sitä saa sieltä pois kuin oikeuden päätöksellä joka on kuulemma monta vuotta kestävä prosessi. Näin ollen, jos on Baron von Tiesenhusen, niin se tulee viralliseen osoitteeseen.

    Keisarikunnan aikana systeemi oli yksinkertaisempi, kun aatelisarvo oli arvo, josta saattoi luopuakin, mutta tasavaltalaiset tekivät senkin niin pirun vaikeaksi.

    VastaaPoista
  25. Ad Petja Jäppinen, Esq.:

    Olet oikeassa, kuten yleensä.

    Myös tohtori (Dr.) on Saksassa osa nimeä. Olen nähnyt sitä passeissa.

    Meillä on voinut mennä vähän Ruotsin malliin. Ainakin kirjekuoriin kirjoitan pelkän nimen.

    Sitten nämä liikkeenjohtajat ovat Amerikasta tulleessa perinteessä vaikeaselkoisia, nämä CIO:t ja vice presidentit.

    Tiesittekö muuten, Petja ja toiset, että "isännöitsijä" tarkoitti ennen samaa kuin toimitusjohtaja nykyisin. Vanhoissa matrikkeleissa vilisee sahan isännöitsijöitä yms.

    Talvi- ja jatkosodan kaatuneiden luettolassani on yksi sirkuspelle. Sukunimi on Sariola. Nykyisin tuon kiitettävän ammatin harjoittajat ovat kai taiteilijoita tai artisteja.

    Sen olen maininnut näissä kirjoituksissani usein, että "itsellinen" oli yhteiskunnan kaikkein pohjimmainen toisten nurkissa asuja. Nyt kai se on noussut jonkinlaiseksi kunnianimitykseksi.

    Sydämeni sykähti lämpimästi, kun vuonna 1970 käräjiä istuessani sain tilaisuuden kirjoittaa: tuotiin sisään vangittu varatuomari Sejase.

    Sepä soinnahti!

    VastaaPoista
  26. Saavuttuani nykyiseen kypsään ikääni olen ottanut vapauden sinutella sähköpostissa kaikkia nuorempia henkilöitä ja kollegoita. Kun kuitenkin teen sen isolla alkukirjaimella, ei kukaan ole tainnut panna pahakseen.

    Mitä arvelet, tuntuisiko tällainen tapa Sinusta epämiellyttävältä?

    VastaaPoista
  27. Kemppinen kirjoitti: "- - vuonna 1970 käräjiä istuessani sain tilaisuuden kirjoittaa: tuotiin sisään vangittu varatuomari Sejase. Sepä soinnahti!"

    Mikä lie ollut pikkujuttu, mutta auskultoidessani kerrottiin totena (mutta vahvan nimettömyyden ja epäilyttävän hämäryyden peittämänä) juttua käräjillä liikennejutussa vastanneesta oikeus- tai olisiko ollut hallintoneuvoksesta. Kysymys alituomarin kelpoisuudesta käsitellä vähintään kahden vuoden vapausrangaistusasteikolla olevan syyksilukemisen yhteydessä korkeimman oikeuden jäsenen tuomitsemista viralta.

    VastaaPoista
  28. Ad Martti Mäntylä;

    Tuota sinuttelua sähköpostissa ja puhelimessa olen miettinyt ja päätynyt samaan tulokseen kuin Sinä.

    Nykyisellään sinuttelu on mielestäni asiallisesti muotoillen asiallinen lähtökohta aina kun toimitaan omalla nimellä ja ilmoitetussa asiassa.

    Suuri poikkeus: virkatehtävä tietyissä ammateissa. Tuomarinpöydän takaa teitittelin kaikkia. Luulen että armeija ja poliisi toimivat samoin ja luulen että piispat ja rovastit sinuttelevat.

    Katsoin e-maileistani. Joku tuntematon eversti evp. oli meilannut mainitakseen, että piispa Malmivaara oli sodan aikana aktiiviupseeri, toisin kuin olin väittänyt. Huomaan vastanneeni mm. "...kiitän lähettämistäsi tiedoista ..."

    Mutta kyllä siinä on mukana luokkayhteiskuntaa. Kun kirjoitin Haloselle joitakin vuosia sitten kutsuakseni häntä tilaisuuteen, taisin miettiä ja päätyä otsikkoon "Arvoisa Tasavallan presidentti - hyvä Tarja", ja näin pintapuolisen tuttavuuden ja monien yhteisten tuttavien takia.

    Omassa pohdinnassani jätin mainitsematta, että en pidä viisaana opiskelijan e-mailiä. joka alkaa "Heippa Jukka" ja jatkuu jollain erivapauden pyynölläö. Sellaisia tulee välillä. Nykyiset korkeakouluopiskelijat ovat mielestäni tavattoman asiallisia ja tuntevat eron kohteliaan sinuttelun ja töksäyttelyn välillä (kaupassa: mitäs sulle?).

    Suurempi ongelma kanssakäymisessä on tässä iässä muistaa ihmisen etunimi oikein, Ja sukunimi.

    Ainakaan lapseni eivät pidä hyvänä, että sanon heille:"Kuule... mikäs sun nimesi olikaan?"

    VastaaPoista
  29. "Joku kirjoitti minulle kommentissa „herra Kemppinen“. Olen tottunut suhtautumaan tuohon tahallisena kunnianloukkauksena."

    Heh. Tuo herroittelu on satunnainen tapani netissä jo useamman vuoden ajan. Mutta nyt vasta tajusin, että sitähän tosiaankin voisi käyttää loukkauksena aika näppärästi (se ei tietenkään tässä tapauksessa ollut tarkoitukseni). Täytyy alkaa harkitsemaan tarkemmin, missä yhteyksissä sitä voi käyttää.

    "Ennen vanhaan eduskunnassa, kun Fagerholm oikein suuttui, hän osoitti sanansa ”herra” Kekkoselle, ei kansanedustajalla eikä tohtorille."

    Olen sen verran nuori, ettei minulla ole mitään tietoa tuollaisesta. Sen sijaan herra Kekkosesta tulee mieleen Eläkeläisten biisi Herra Kekkonen. Sitä voisi kuvailla jopa melko ylistäväksi suhtautumiseksi Kekkoseen.

    VastaaPoista
  30. Kirjoitin omalle blogilleni asiasta enmmänkin, mutta minun likituttavapiirissäni puhutellaan yleensä miehiä sukunimellä, ja mm.puhelimessa ja muutamassa muussa tilanteessa herroitellaan, se on vain jotenkin tapana.

    "Kuule... mikäs sun nimesi olikaan?"

    Mummollani oli tapana lapsiaan puhutellessa luetella nimet, "Lahja, Eljas, Vieno...." ja lopettaa kun oikea osui kohdalle.

    Kun niitä oli melkein 20, niin...

    VastaaPoista
  31. Ad Sedis:

    Tuomas Anhava harrasti puhelimessa asiallisia puhutteluja: "Kuulehan kuule, teidän saatanallinen ylhäisyytenne..."

    "Niin, teidän jalosukuisuutenne?"

    Josta johtuu mieleeni selän takana käytetty nimitys, joka oli tarkoitettu aika ilkeäksi. "Neitimaisteri" oli Annamari Sarajas, joka ilmeisesti sitten tästä sydämistyneenä väitteli ja heittäytyi professoriksi.

    VastaaPoista
  32. Ad Anonyymi:

    Jaoin itsekin aikoinani titteleitä. Naapurin pikkupoika oli "lapsineuvos" ja toinen koiramme oli vt. nuorempi koira.

    Tunnetuin tällaisista on varmaan "pikkukamarineuvos".

    Muuan Mikko Repbolt tunnettiin aikoinaan Helsingissä yksinomaan nimityksellä "huutokauppaneuvos".

    VastaaPoista
  33. Ad mr_Zombie:

    Tämä herra-vitsailu kiinnostaa minua, koska muistan sellaisenkin ajan, jolloin Suomessa käytettiin Italian tapaan titteleitä yläkanttiin niin että ylioppilasta puhuteltiin maisteriksi ja pastoria rovastiksi.

    Arvaisin, että herraan liittyy syövereitä, sillä eivät vanhan kansan toverit mielijohteesta korvanneet sitä "toverilla". Neuvostoliiton aikana "gospodin" taisi olla todella paha puhuttelu.

    Mielestäni suomalainen isäntämies ei liioin pitänyt tuosta sanasta, koska herrat olivat erikseen. Ennen sotia talollinen tai talokas oli tavallinen merkintä siinä ruudussa, johon oli merkittävä arvo tai ammatti.

    Senkin muistan kokemuksesta, kun ammattinimike "sekatyömies" käytännössä kiellettiin. Se ei ole tarpeeksi sosialidemokraattinen.

    Itse olen tuominnut ihmisiä vankilaan jopa nimikkeellä "toimeton sekatyömies".

    Eträälle oppilaalleni suosittelen jatkuvasti uraa autonapumiehenä. Hän tietää, että sellainen ammatti oli aikoinaan olemassa.

    "Hevosmies" tarkoitti yleensä mustalaista ja "käsityöläinen" mustalaisnaista. Puhe on siis romaneista.

    VastaaPoista
  34. Kyllä minulla on tuttavia, hieman itseäni vanhempia, jotka edelleen ilmoittavat titteliksi sekatyömies.

    Eräs kaverini oli autonapumies, ennen kuin palasi takaisin kouluun.

    VastaaPoista
  35. Dr. Blindin Loppumuodollisuudet kirjallisissa viesteissä:

    Kun lähetän viranomaiselle kirjelmän kuten esimerkiksi valituskirjelmän päätän sen yleensä sanalla "kunnioittavasti". Sen liitteenä oleva saatekirjelmä on sitten taasen päätetty "ystävällisesti".

    Tosin tämä saatekirjelmähän luetaan ensimmäiseksi. Eli ensin ollaan ystävällisiä ja sitten kunnioitetaan.

    Tämä siitä syystä, että kiitollisuuteni viranomaista kohtaan kasvaa, jos tämä on viitsinyt lukea puperrukseni loppuun asti.

    VastaaPoista
  36. Jukka Kemppinen kirjoitti:

    Omassa pohdinnassani jätin mainitsematta, että en pidä viisaana opiskelijan e-mailiä. joka alkaa "Heippa Jukka" ja jatkuu jollain erivapauden pyynölläö. Sellaisia tulee välillä. Nykyiset korkeakouluopiskelijat ovat mielestäni tavattoman asiallisia ja tuntevat eron kohteliaan sinuttelun ja töksäyttelyn välillä (kaupassa: mitäs sulle?).

    Kun luennoimme 90-luvulla erästä kurssia ystäväni kanssa, sai hän opiskelijalta sähköpostin joka jonkinlaisen jo minulta unohtuneen tervehdyksen jälkeen jatkui:

    "Mielestäni on suurta homoutta että ..."

    Tämän jälkeen tuli kolme kurssin käytännön järjestelyihin liittyvää epäkohtaa joista yksi oli aiheeton, toinen aiheellinen, mutta vähäinen ja kolmas aiheellinen ja sangen merkityksellinen.

    VastaaPoista
  37. Puhutelen professoria herraksi, silloin kuin hän perustelee argumentaationsa vetoamalla omaan asemaansa "suomen johtavana alan asintuntijana".

    Lainopissa tämä ilmiö ei ole harvinainen, valitettavasti.

    Olen myös valitettavasti törmännyt ilmiöön, jossa tarkoituksella jätetään mainitsetta jokin titteli.

    On paljon vakuuttavampaa kirjoittaa perustuslakivaliokunnan lausunnon lopuksi professori X, kun Y:n hallituksen puheenjohtaja. Lausunto käsittelee tietenkin Y:n ydinliiketoiminta.

    VastaaPoista
  38. Saavuttuani nykyiseen kypsään ikääni olen ottanut vapauden sinutella sähköpostissa kaikkia nuorempia henkilöitä ja kollegoita. Kun kuitenkin teen sen isolla alkukirjaimella, ei kukaan ole tainnut panna pahakseen.

    Itse ainakin koen juuri tuon tavan äärettömän loukkaavaksi mielistelyksi. Tuotahan harrastavat kaikki kaupustelijat ja mainostelijat, jotka jotain haluavat. Eivät muuten tunnu osaavan muitakaan kirjoitussääntöjä.
    Kyllä minua ainakin saa teititellä ja sinutella suhteellisen vapaasti, mutta isoa alkukirjainta käytettäessä pitää kyllä kirjoitusasun vastata edes jotain käyttämääni nimeä.
    Ainakaan vielä ei passissa lue "Sinä Te".

    VastaaPoista
  39. Ei millään pahalla, mutta ei paljon muutenkaan: onhan huolet titteliherroilla!
    Parhain terveisin ja kunnioittaen ;)

    VastaaPoista
  40. Myös ainakin UK:n vielä pystyssä olevat pankit kirjaavat esim. luottokortteihin Dr. tittelin niille, joilla se todistetusti on. Pitää kuulemma käydä tutkintotodistusta pankissa vilauttamassa tätä muutosta tehdessään. Syynä tämän suosioon on se, että tällöin on huhujen mukaan paremmat mahdollisuudet tulla siirretyksi karjaluokasta businessluokkaan mannertenvälisten konferenssimatkojen lennoilla.

    SFU - suitable for ungrade merkintä boarding passiin ja turistiluokan ollessa ylibuukattu tohtorishenkilöt ja muut käytöstapaiset mutta rahattomat yläkertaan ilmaisen shampanjan kimppuun.

    VastaaPoista