Sivun näyttöjä yhteensä

17. syyskuuta 2007

Korkea oikeus matalalla

Isoveli- ja Maanjussi –ohjelmaformaatit ovat peräisin Yhdysvaltain korkeimman oikeuden nimityskaruselleista. Niin luulen.

Jos on olemassa keskiverto amerikkalainen, hän tuntee nimeltä ja ulkonäöltä kaikki yhdeksän korkeimman oikeuden jäsentä eli kahdeksan herraa tuomaria ja presidentin.

Suomessa kukaan keskiverto suomalainen ei tunne nimeltä yhtään tuomaria, eikä keskiverto juristi osaa sanoa mitään järkevää ainoastakaan korkeimman oikeuden jäsenestä, jos sattuukin muistamaan jonkun nimeltä.

On aika yrittää selittää, mistä tämä ero.

Euroopassa, jolla tarkoitan tällä kertaa vanhaa EY:tä, vain Englannissa tuomarit ovat tunnettuja henkilöitä – ja sielläkin vain muutama harva. Pohjoismaissa tuomarit eivät kirjoita edes muistelmia. Tiedossani on sellaisia viimeisten kahdensadan vuoden ajalta yhteensä kymmenen.

Asianajajia muistetaan, mutta ei aina hyvällä.

Meidän järjestelmämme on hyvä. Viimeksi nimetty U.S. SuprC:n jäsen Sam Alito ilmaisi asian hämmästyttävän hyvin: peleistä muistetaan pelaajat ja juoksut tai maalit – ei erotuomareita. Kun se pääasia on se peli, ei tuomaritoiminta. Tuomareiden erehdykset muistetaan.

Jan Crawford Greenburg julkaisi juuri kirjan Supreme Conflict. The Inside Story of the Struggle for Control of The United States Supreme Court. Se on vaivoin lukemisen arvoinen. Luin sen kumminkin.

En ole aivan varma, kenen pussiin kirjoittaja puhuu, mutta kokonaisuus on tyyppiä "Jokisen eväät".

Olin välillä sitä mieltä, etteivät tuomarit ole kiinnostavia.

Muutin mieltäni.

EY on osoittanut lainsäädännön rajat eli siis mahdollisen ja huulluuden horistontin.

Tätä nykyä lainsäädännöllä yritetään saada aikaan sellaista, mikä ei ole todellisuudessa mahdollista. Säädökset edellyttäisivät koneistoa, joka toimisi niiden säädösten mukaisesti, ja toista koneistoa, joka valvoisi niiden noudattamista, ja kolmatta koneistoa, joka määräisi seuraamukset sääntöjen noudattamatta jättämisestä.

On helppo nähdä, että jossain tulee seinä vastaan – ei riitä ihmisiä eikä rahaa.

Liikenteessä on sääntöjä aika paljon. Toiset niistä ovat tärkeitä, toiset eivät. Toisia valvotaan, toisia ei. Kokonaisuus toimii itse asiassa aika hyvin. Järjellisiä päämääriä voi edistää näillä säännöillä ja valvonnalla.

Niin kuin Reino Paasilinna tietää, liikennekuolleisuus on pudonnut kolmessakymmenessä vuodessa lähes kolmannekseen. Samaan aikaan liikenne (liikennesuorite) on kasvanut ties kuinka paljon. Mutta aikana, jonka muistan, Suomen liikenteessä kuoli yli 1 000 ihmistä vuodessa. Se oli 70-luvun alkua.

Vaikka autot ja tiet ovat parantuneet niin paljon, myös kattonopeudella ja turvavyöpakolla on suuri merkitys.

Hirviömäinen sakottamiskäytäntömme, jota vastustan, mahtaa sekin vaikuttaa. Mielestäni päiväsakot eivät todellakaan sovi rutiinirikoksiin. Mökkimatkalla vaihdetaan kuskia. Isä saa sakkoa 10 000 euroa, isosisko tuhat ja nuorempi veli 50, vaikka sakkojen lukumäärä on sama. Onko tämä nyt laitaa?

Koko yhteiskunta ei toimi liikenteen tavoin. Jos kaikkia verotettaisiin todella oikeudenmukaisesti, valtion pitäisi kaksinkertaistaa budjettinsa verohallinnon vuoksi. Jos sairaaloissa hoitovirheiden määrä haluttaisiin laskea puoleen nykyisestä erittäin matalasta tasosta, sairaaloiden kustannukset nousisivat ainakin kaksinkertaisiksi.

Jos ihmettelette tätä väitettä, ajatelkaapa että jokainen lapsi, jolla on vähän pää kipeä, ja jokainen humalainen, joka valittelee muun ohella päätään, olisi silloin toimitettava röntgenin lisäksi vahvakenttämagneettikuvaukseen. Oireen taustalla voi olla (alle yhden prosentin todennäköisyydellä) piilevä verenvuoto tai kasvain, joka ei ilmene muulla tavoin.

Siis tarvitsemme tuomioistuimia aivan kälytännön syistä, ja EY-tuomioistuin alkaa olla esimerkki aika järkevästä toiminnasta sotkuisten säädösten perkaamisesta käyttökelpoisiksi.

Suomessa en itse näe sitä aikaa, mutta ehkäpä lapseni näkevät tilanteen, jossa meillä on yksi ylin tuomioistuin tutkimassa vakavia ja periaatteellisia rajanvetokysymyksiä, ja sitten muita putiikkeja. Olen näkevinäni, että perustuslakivaliokunnan, korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden tehtäviä voisi yhdistää, ja oikeampi lakien soveltaminen voitaisiin jättää hovioikeuksille. Viimeksi mainitulla tarkoitan "nyppimistä" eli asiaa oikeastaan vaikuttamatonta oikomistaja viilaamista, johon ylioikeudet panevat nykyisin käsittämättömän paljon aikaa.

Kenties nykyisiin käräjäoikeuksiin tai niiden alapuolelle syntyy ”rauhantuomareiden” järjestelmä, joka muistuttaa nykyistä sovittelua. Rikosasioista nykyisinkin 90 prosenttia on todellisuudessa ongelmattomia, ja ne voisi hoitaa huomattavan kevyesti ja nopeasti. Todellisuudessa ongelmaton on esimerkiksi rattijuoppous, joka on myönnetty tai verikokeella todistettu ja jossa korvauspuoli ei jätä kysymyksiä avoimiksi.

Vanhempi amerikkalainen kirjallisuus kertoo taistelevasta korkeimmasta oikeudesta. Sotien jälkeen poliittinen elämä oli niin mullin mallin, että jopa Joseph McCarthyn kaltainen heittiö pääsi pahantekoon ja J. Edgar Hooverin salainen poliisi (FBI) piteli jopa presidenttejä kuristusotteessa.

Silloin tuomioistuimet tarttuivat pakon edessä ensin rotuongelmaan ja sitten kansalaisvapauksiin, ja merkittäviä muutoksia syntyi. Sitten todettiin, että esimerkiksi Alabamassa sekä ehkäisy että abortti olivat rangaistavia tekoja, ja oli otettava kantaa siihen, onko tämä laitaa. ”Federalismi” on amerikkalainen vaikea kysymys – liittovaltion ja osavaltioiden toimivallan ero. Tuossa tapauksessa ehkäisy luettiin yksityisyyden suojan piiriin (privacy – myös ”yksityisasia”, jolle viranomaisilla ei ole asiaa kuraisine jalkoineen), ja varhnaisvaiheen abortti katsottiin usein ehdoin enemmän raskaana olevan naisen kuin lainsäätäjän asiaksi.

Siinä vaiheessa useimmat olivat villiintyneet näkemän tuomarit joko liberaaleina tai konservatiiveina. Sellainen jako oli ja on jopa Yhdysvalloissa tuomareista itsestään outo, ja eurooppalaisille merkillinen. Ylivoimaisesti useimmat tuomarit ajattelevat, että kaikkihan riippuu laista ja jutusta ja että ani harvoin tuomarilla on edes tilaisuutta päästä osoittamaan jotain vanhoillisuutta tai vapaamielisyyttä.

Mainitsemassani kirjassa on vastoin kirjoittajan tarkoitusta se ansio, että kuvassa vilahtelevat vanhan taistelukauden suuret nimet, kuten John Paul Stevens ja kieltämättä William Rehquist, liberaalien ja konservatiivien ikonit.

En tiedä, kenen asialla tämä journalisti-kirjoittaja on, mutta hänen päätelmänsä on vakuuttava. Nykyinen, vanhoillisempi korkein oikeus koostuu kyllä hyvistä ammattilaisista, mutta George W. Bush onnistui muuttamaan tuomioistuinta. Esimerkiksi The New York Timesin ja Washington Postin ja muunkin itärannikokn establishmentin mielestä kelloa käännettiin roimasti taaksepäin.

Presidentti John Roberts ja nuorin jäsen Sam Alito ovat vertaistensa arvostamia ammattilaisia. Ja tietysti tuomioistuinten on muututtava ja tietysti niissä on oltava erilaisia ajatusmaailmoja.

Vanhan vitsin mukaan Learned Hand sanoi Oliver Wendell Holmesille: make justice – jaa oikeutta. Ja Holmes sanoi, ettei se ole hänen työnsä, ”I apply law”, minä sovellan lakeja. – Hand ja Holmes ovat vuosisadan legendaarisimpia nimiä ammatissaan.

Jako on oikea ja ikuinen. Jotkut yrittävät parantaa yhteiskuntaa tuomioistuimen päätöksillä, jotkut yrittävät soveltaa lakia tunnollisesti sellaisena kuin lainsäätäjä on tarkoittanut.

Aivan tarkkaan ajatellen tämä jännite on jokaisen tuomarin päässä, ja etenkin korkeimmassa oikeudessa tuo ensin mainittu vaihtoehto ei ole meilläkään täysin vieras, vaikka kukaan tuomari ei valitsisi sanojaan noin. Joku voisi ehkä puhua epämääräisesti ”lain tarkoituksen” toteuttamisesta. Mutta silloin kun ei toteuteta lakia vaan lain tarkoitusta, silloin tavallaan mennään lainsäätäjän alueelle.

Meikäläisittäin tässä ei ole mitään uutisarvoista. Jotkut lait ovat niin vanhoja tai niin epäselviä tai niin puutteellisia, että tuomioistuimen on aivan pakko tekaista niille ”tarkoitus”.


- - -

Jatkan vielä huomenna. Kirjoittelen täältä Lappeenrannasta miten parhaiten ehdin.

Huomenna vuorossa on Suomessakin hyvin tunnetun Dworkinin uusi kirjoitus, jossa hän ilmaisee suuren epätoivonsa edellä käsitellyn U.S. korkeimman oikeuden ja sen kahden uusimman jäsenen johdosta.

Outoa ettei hän lyö erikseen halolla Antonin Scaliaa, joka on ainoa henkisesti tasapainoinen tuomari porukassa. Hänen mielestään maailman paras tuomari ja miellylttävin ihminen on Antonin Scalia, ja kun Antonin Scalia sanoo näin vähän väliä, asiat ovat parhaassa mahdollisessa kunnossa parhaassa mahdollisessa maailmassa.

24 kommenttia:

  1. Vaikeita ajatuksia päiväsakoista.

    Ei kai ylinopeussakon määrällä ole tarkoitus ostaa yhteiskunnalle vastaaavaa hyötyä kuin syntyy vaaraa - vaan saada ihmiset olemaan ajamatta ylinopeutta, koska mahdollinen vahinko on niin suuri?

    Eli sakkorangaistuksen ole tarkoitus olla käyttäytymiseen vaikuttava negatiivinen hyöty? Jos se on liian alhainen tuloihin nähden ei sillä ole vaikutusta käyttäytymiseen.

    Jos taas sakko asetetaan niin korkeaksi että se varmasti tuntuu kenelle tahansa, voi se olla täysin katastrofaalinen matalampituloiselle, joka taas ei myöskään toimi yhteiskunnan kannalta.

    Vai oliko mielessäsi vankeusrangaistus sopivampana negatiivisena hyötynä?

    VastaaPoista
  2. Kemppinen kirjoitti: "Olen näkevinäni, että perustuslakivaliokunnan, korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden tehtäviä voisi yhdistää, ja oikeampi lakien soveltaminen voitaisiin jättää hovioikeuksille. - -tarkoitan "nyppimistä - -"

    Eikö tuollainen nyppiminen edellytä yhtä ainoaa pinsettiotetta, kuudella menee muhennokseksi. Kuuluuko tähän esimerkiksi "kampaaminen jakaukselle", siis arvovaltaisesti sen toteaminen, että kyse ei ole tuosta vaan tästä asiasta vrt. perusteeton etu -pohdinnat.

    VastaaPoista
  3. Minusta meidän järjestelmäämme pätee sama kuin Yhdysvaltojen järjestelmään. En pidä sikäläisestä oikeuskulttuurista yhtään, mutta se toimii yllättävän hyvin. On toiminut jo pitkään.

    Meillä työnjako perustuslakivaliokunnan ja korkeimpien oikeuksien välillä toimii pääpiirteissään hyvin. (Merkittävin ongelmatapaus on mielestäni KKO:2005:34, jossa mielestäni KKO:n olisi tullut antaa valitusosoitus KHO:hon, mutta tämä jätettiin tekemättä. Tapauksen merkityksettömyys osoittaa, ettei valittamisen aihetta juuri ole.)

    Meikäläinen ja amerikkalainen järjestelmä ovat kovin erilaisia, mutta ne ovat toimineet pitkään ja varsin sujuvasti. Ei tällaista järjestelmää pidä mennä korvaamaan. Mistä tietää, toimiiko uusi edes yhtä hyvin kuin nykyinen?

    VastaaPoista
  4. En ymmärrä juridiikasta ja tuomio-istuinlaitoksen historiasta mitään. Siksi luinkin tämän merkinnän hyvin tarkkaan ja mielessäni heräsi joitakin pinnallisia ajatuksia.

    Kuinka paljon USA:n tuomareiden tunnettuus johtuu siitä, että oikeudenkäynnit siellä kaikkiaan ovat enemmän viihteellisiä ja näytelmällisiä kuin Suomessa tai Euroopassa yleensä? Tätä draamallisuuttahan tv-sarjoissa käytetään hyväksi kyllästymiseen saakka . Oikeudenkäynti ei taida muutenkaan olla samalla tavalla "vakaa" kuin meillä, tulee kuva siitä että retoriikka on kohtuuttomankin ratkaisevassa asemassa. Ja eikös uusia todisteitakin voi tuoda saliin ihan puskasta kesken puheenvuoron.

    Rivien välistä ymmärsin, että jenkkituomareiden puolueettomuuteenkaan ei aina ole luottaminen, koska he saattavat edustaa leimallisesti jotain poliittista eturyhmää. Suomessa taitaa olla jonkinlainen tuomioistuimen itsesäätely, vaikka presidentti meilläkin tuomarit muodollisesti nimittää.

    Onko meidän tilanteemme siis oikeasti parempi tällaisena kun tuomarit eivät henkilöidy, eikä heidän taustoistaan ole kovin paljon tietoa? Vai jääkö jotain oikeasti arvokasta tajuamatta tämän "anonymiteetin" takia.

    VastaaPoista
  5. Mikalle.
    Minä olen ehdottanut päiväsakon tilalle yhteiskuntapalvelua. Niin ja niin monta päivää palvelusta, kuin tulisi päiväsakkoa.
    Koska yhteiskuntapalvelu ei kuitenkaan saisi tuottaa haittaa ulkopuoliselle, ihminen voisi tehdä tämän omassa työssään, jolloin valtio vain veisi palkan niiltä päiviltä.
    Yhteiskuntapalvelluun tuomitun suorittavan pitäisi pitää sitten palvelusta suorittaessa maripaitaa, jonka selässä ja rinnassa lukee "TUOMITTU RIKOLLINEN".

    Tai ei sentään maripaitaa, kansainväliset sopimukset kieltävät kaiketi sen?

    VastaaPoista
  6. Olen miettinyt tuota päiväsakkoasiaa. Yleensähän noita jättisakkoja napsahtaa liikennekäyttäytymisestä. Sen sijaan muista lainrikkomisista noita huimia rapsuja ei näe juuri koskaan. Pitääkö tästä siis päätellä, että rikkaat eivät juuri muista lievistä (sakoilla rangaistavista) rikoksista jää kiinni.

    Ei siis pahemmin törmää lööppeihin tyyliin:

    - "Euron suklaapatukka maksoi yritysjohtajalle 50000"
    - "Mottasi kaveria kännissä - 500 euroa kipurahaa ja SADAN TONNIN SAKOT"

    Minulle ei ainakaan ole tullut vastaavia näköpiiriin.

    VastaaPoista
  7. Hyvä Jukka. Ei liity päivän postaukseesi, mutta mikä on arviosi Old Bailey -sivustosta lähteenä:

    "A fully searchable online edition of the largest body of texts detailing the lives of non-elite people ever published, containing accounts of over 100,000 criminal trials held at London's central criminal court."

    VastaaPoista
  8. ad anon,

    Ihmiset vastustavat yleensä niitä rangaistuksia ja pakkotoimia, jotka voivat koskea heitä itseään.

    Vuonna 1919, kun edellistä perustuslakiamme säädettiin, muistissa olivat tuoreena Ohranan erilaiset sensuuri- ja puhelinkuunteluyritykset, jotka olivat kohdistuneet juuri perustuslain säätäjiin. Nyt noita perusoikeuksia sopii kaventaa, kun voi luottaa siihen, että jonkun muun postia luetaan tai puhelinta kuunnellaan.

    Vastaavasti liikennne on ainoa elämänalue, jossa normaali ihminen joutuu helposti lain nurjalle puolelle. Tämän vuoksi Kemppinenkin vastustaa juuri liikenteen päiväsakkoja: hän voi itse saada niitä. Minä kannatan moisia suursakkoja, sillä en aja autoa. :-)

    VastaaPoista
  9. Päiväsakot on ihan hyvä järjestelmä. Ja oikeudenmukainen. Auto on tappoväline. Huolimattomat ja vastuuttomat käyttäjät saavat autosta tappavan aseen.

    Jollekin 80 euron sakko on ISO raha ja pistää miettimään.
    Jollekin 80 euron sakko ei merkitse yhtään mitään, eikä pistä miettimään.

    Joku voi olla sitä mieltä että auto valtiolle törkeissä tapauksissa. Siinähän paskiaiset oppisivat miettimään. Olisi ihan oikein. Ei autoa, tappavaa asetta, kelle tahansa pidä antaa.

    Jokainen kuski on omasta mielestään hyvä ja luotettava ajaja. Näin varmasti usein on. Mutta kun tulee se toinen ajaja vastaan... ja itse viillettää 20 ylinopeutta, kumpi on syyllinen kun ruumiita tulee.

    Tämän päivän blogia oli kiva lukea. Ainakin 30 mielenkiintoista pointtia yhdistetty todella sujuvasti yhteen. Pisti miettimään...

    VastaaPoista
  10. Löytyykö Suomesta rohkeita syyttäjiä ja onko heillä mielestänne riittävät valtuudet taistella esim. isoja yrityksiä vastaan yhä korporativisoituvassa maailmassamme? Jenkeistä mieleen tulee mm. Enronin käräyttäjä Eliot Spitzer.

    VastaaPoista
  11. Jos tähän teemaan jotakin sanoisi: olkaa te kaikki kärsineet huoletta(?), Tuija Brax on remmissä.

    Hänessä on jotakin joka tuo mieleen, niin mitä?

    Heidi Hautalan, vai DDR:n? Vai hänet, joka ulkoisti arvokeskustelun salaiselle poliisille?

    VastaaPoista
  12. Näinhän se menee:

    Ajokortti on lupa rikkoa tieliikennelakia tiettyyn hintaan tietty määrä suhteessa tuloihin.

    Kun menettää ajokortin, joutuu noudattamaan lakia, ettei kysytä ajokorttia vahingossakaan.

    Ja näin meillä kuolee liikenteessä todella vähän ihmisiä. Pois tietenkin ne ihmiset jotka ovat suunniteltu tapettavan tiensuunnittelu vaiheessa.

    VastaaPoista
  13. Tää ei voi olla totta. Tuomarihan ei ole tärkeä niin kauan kuin hän tekee "oikeita" päätöksiä. Eli pysyy haarukassa eikä lankea "vääriin". On aivan sama lukeeko siellä tuomiossa Tuppurainen vai Tappurainen tuomarin kohdalla... Ciceroon pysähtyy omatkin tietoni antiikin "juristeista", eikä hänkään tainnut olla tuomari.
    Mutta illuusio siitä, että Tuppurainen voi olla henkeäsalpaavan - ellei veret seisauttavan merkittävä tuomari - pitää meidät kilpasilla. M.A. Nummisen sanoin: juostaan jänikset maailmankartalle tms.

    VastaaPoista
  14. Ad Erastotenes

    "...liikenne on ainoa elämänalue, jossa normaali ihminen joutuu helposti lain nurjalle puolelle."

    Näin on laajasti ottaen. Mutta palatakseni muutaman päivän takaiseen kunnianloukkausteemaan: on pieni ammattikunta, joka joutuu usein "lain nurjalle puolelle", vaikka sen edustajat ovat pääsääntöisesti mitä lainkuuliaisimpia kansalaisia.

    Tarkoitan päätoimittajia. Viimeisten 10-15 vuoden aikana Suomessa on yhä enemmän ruvettu tekemään rikosilmoituksia ja tutkintapyyntöjä kunnianloukkausrikoksista. Tämä ei koske vain ip-lehtiä ja vastaavia, vaan kaikenlaisia lehtiä. Yhä useammin jutut johtavat syyteharkintaan ja myös syytteisiin, ja edelleen tuomioihin.

    Vastaavat päätoimittajat ovat ihmisiä, jotka eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia, mutta riski sellaiseksi ajautumiseen on suuri ammatinvalinnan myötä. Useimmitenhan he eivät ole edes nähneet tekstiä, josta vastaavat käräjillä. Tässä on tullut hiljattain pieni lainviilaus ja kirjoittajalle enemmän vastuuta, mutta päätoimittajan vastuu pysyy.

    Tuskin tätä on kukaan tutkinut, muuta lyön vetoa, että ylemmän keskiluokan porukasta päätoimittajilla on suurin riski tulla rikoksesta epäillyksi. Esim. maakuntalehtien päätoimittajat ovat kukin joutuneet rooliin jopa kymmeniä kertoja, vaikka useimmiten asia on päättynyt esitutkinnan lopettamiseen tai syyttämättäjättämispäätökseen.

    VastaaPoista
  15. Vallan kolmijaossa säätäjä sitoo ratkaisijan kädet, joita ilman ei ole täytäntöönpantavaa. Tämä ehkäisee mielivaltaisuuksia.

    Aukkoja on. Joku on aivan hukassa, jollei laissa lue esim: "mitä edellä on säädetty kanasta, sovelletaan myös kukkoon". Toinen pitää lisäystä tyhmänä, koskei lainsäätäjä voi muuta tarkoittaa.
    Tulkinnallisuus raivostutti mopoilijaakin. Code Penal oli Waterloonsa juristeja vastaan.

    Järjen käyttö on sallittua, mutta mielikuvituksen käyttöä on rajoitettu mm. perusoikeuksien kohdalla. Rajoituksia ei saisi tulkita tarkoitetun, jollei ole nimenomaan säädetty. Tuomarin on sanottava milloin keisarilla ei ole vaatteita.

    Suomalaisten iloksi ovat tulleet myös Eurooppatuomioistuimet. Tuorein Suomelle maksanut mielettömyys oli kieltäytyminen hyväksymästä nimeä Axl. Kansalla on hauskaa.

    VastaaPoista
  16. PS

    veikkaan, että petjan linkistä on jäänyt /a> pois. korjautuikohan tällä.

    VastaaPoista
  17. ad anononyymi,

    Cicero oli tuomari, sillä hän palveli Roomaa sekä preetorina että konsulina. Molempiin virkoihin kuului tuomiovaltaa.

    Roomalaisten suhtautuminen oikeuteen oli kiitettävän mutkatonta: jokaisen sivistyneen miehen oletettiin kykenevän istumaan oikeutta. Periaatteessa näin olisi oltava edelleen. Kauppaoikeudessa on kyllä usein kyse niin epämiellyttävistä sopimusteknisistä seikoista, että se sopii paremmin oikeusalan insinööreille eli juristeille, mutta rikos-, hallinto- ja perheoikeuden pääperiaatteiden tulisi olla jokaisella sivistyneellä ihmisellä hallussa.

    VastaaPoista
  18. Ad Erastotenes Aleksandrialainen:
    Cicero oli lisäksi asianajaja. "Murder Trials" (Penguin) sisältää muutamia koko historian parhaita oikeudenkäyntipuheita. Suullinen käsittely.

    Roomalaisista juristeista ehkä kuuluisimpia olivat tietenkin Ulpianus, Papinianus ja Paulus.

    Sivistystä janoaville: Corpus Iuris Civilis (600-luku - Justinianus) oli jännittävästi laadittu lakiteos, joka koostui keskeisin osin näiden ja muiden puolen vuosituhannen takaisten juristien lausumista. He olivat siis juridiikassa samantapaisia auktoriteetteja kuin jumaluusopissa kirkkoisät.

    VastaaPoista
  19. Ad Omnia:

    Ystäväni Rami tähdensi, että suurtuomareiden replikoinnissa oli mukana sanaleikki:"Make justice, Justice."

    (USA:ssa Justice on vain korkeimman oikeuden tuomareista käytetty nimitys. Muuta ovat "judges".)

    Tuomiohin kirjoitetaan esim, Black J., jolloin J. ei tarkoita etunimeä vaan sanaa justice. Samoin usein Englannissa.

    VastaaPoista
  20. Kirjoitat suurista aiheista.
    Minulla on kysymys pienestä aiheesta. Se kuuluu kuitenkin alaasi. Toivon, että ehdit joskus vastata tähän.

    Millainen "yksityisyydensuoja" on lemmikkieläimellä tai oikeammin lemmikkieläimen omistajalla? Saako ottaa kadulla tai muulla julkisella paikalla valokuvia esimerkiksi koirista tai kissoista? Saako kuvia käyttää blogissa? Ovatko tässä tilanteessa sääntöinä hyvät tavat vai suojaako laki lemmikkieläimen omistajaa?

    Oma kokemukseni on, että lemmikkieläimen omistaja on mielissään siitä, että hänen lemmikkiään kuvataan. Kukaan ei ole myöskään koskaan kieltänyt laittamasta lemmikkieläimensä kuvaa blogiin.

    Mutta entä jos koira on vilistänyt ohi ja olen ottanut siitä kuvan? Saanko laittaa kuvan blogiini? Entä jos olen ottanut valokuvan kauan ennen Internetiä ja blogeja?

    TV:ssä näkee kuvia ihmisisistä ja eläimistä. Lupaa ei ole kysytty. Mutta mitä tapahtuu, jos joku laittaa toisen ihmisen omistaman koiran kuvan mainokseen?

    VastaaPoista
  21. Päätoimittajien "surkeaa asemaa käy sääli". Lehdet ovat erikoisasemassa, että pystyvät keräämään yksityisestä kansalaisesta vaikka minkälaisen juoru- ja huhukokoelman ja piilottelemaan sitä selkänsä takana.

    Jopa viranomaiset ovat kehnommassa asemassa, koska joutuvat näyttämään asianomaiselle hänestä talletetut tiedot, korjaamaan virheet ja tietojen muututtua joutilaiksi, joskus jopa hävittämään ne.

    (Tästä voisi saada aasinsiltaa yhteen seuraavan päivän teemaan -- yksilön selviämiseen isonveljen valvovasta ja holhoavasta syleilystä.)

    VastaaPoista
  22. Erastotenes Aleksandrialainen kirjoitti:
    "- -jokaisen sivistyneen miehen oletettiin kykenevän istumaan oikeutta. Periaatteessa näin olisi oltava edelleen. Kauppaoikeudessa on kyllä usein kyse niin epämiellyttävistä sopimusteknisistä seikoista, että se sopii paremmin oikeusalan insinööreille eli juristeille, mutta rikos-, hallinto- ja perheoikeuden pääperiaatteiden tulisi olla jokaisella sivistyneellä ihmisellä hallussa."


    Et tarkoittane, että rikos-, hallinto- ja perheoikeuden alueella jokaisen sivistyneen ihmisen tulisi pystyä toimimaan tuomarina; etkä - fiksuna miehenä - varsinkaan, että tuomaroida saisi yleisten periaatteiden varassa. Sopimusoikeuden alalla tuo vielä menisi kärjistyksenä, hallinto-oikeudessa ei mitenkään.

    Nimimerkki auskultoinut liikejuristi

    VastaaPoista
  23. ad dr blind,

    Tarkoitan lähinnä sitä lainsäädännöllistä ideaalia, että lait säädettäisiin selkeiksi. Niin selkeiksi, että niitä voisi soveltaa ammattitaidottakin, muutaman tunnin aiheeseen perehtymisen jälkeen.

    Pääperiaatteiden hallitsemisesta olen sitä mieltä, että sivistyneen ihmisen olisi kyettävä normaalitapauksissa:
    *tekemään pätevä testamentti ja avioehto
    *kirjoittamaan järkevä valitus menettelyvirheen sisältävästä päätöksestä
    *arvioimaan tavallisista rikoksista tulevia rangaistuksia ja kyseessä olevaa rikosta
    *perimään oikeudessa riidaton velka
    *hoitamaan mitä tahansa asuinhuoneiston vuokraukseen liittyvää asiaa oikeudessa tai sen ulkopuolella
    *tekemään, mikäli varsinaiseen hallinnonalaan liittyvä asiantuntemus on hallussa, oikein toteutettu hallintopäätös. (Kuulemiset, tiedoksiannot ym.)
    *kirjoittamaan tällaisesta päätöksestä tehtyyn valitukseen vastine
    *tunnistamaan, milloin omat taidot eivät riitä

    Nämä ovat mielestäni sellaisia seikkoja, jotka tulevat jokaiselle meistä joskus eteen. Tällaisella tasolla asiat tulisi käydä läpi lukiossa.

    VastaaPoista