Sivun näyttöjä yhteensä

20. joulukuuta 2005

Oikeus, roomalainen



I
Nyt jätämme tutkimatta tämän roomalaisen oikeuden,
joka perustui kuitenkin niukkuuteen,
kuten maahan, vaskeen ja orjuuteen.
Se oikeus sijaitsi taivaissa, ius summum.

Ja velvollisuus oli oikeuden kahle,
joka pakottaa
toisessa päässä nilkkaa ja toisessa
vartijaa, esivaltiasta.

Mutta oikeus, se mikä sijaitsi taivaissa,
oli hyvän ja oikean taito,
kyky jakaa kullekin se, mikä hänelle,
säätynsä mukaan, kuului.

Silti tämä korkea oikeudellisuus vaati tiedon
tämän- ja tuonpuoleisista,
lintujen lennosta, uhrieläimen salatusta rakenteesta,
kuusta ja kokkotulista yön seitsemällä kukkulalla.

Mutta kenties tämä on erehdys meiltä,
joille mikään vieras ei ole inhimillistä.

II

Ja nyt kuulemme kummatkin kavioiden äänet.
Toiset pakenevat päistikkaa menneisyyteen,
samaan maailmaan kuin hopearaha ja keisari
ja Rooman kotkat;
ja toiset äänet karkaavat tulevaisuuteen
päin kuperaa ajan rantaa.

Niin on oikeus valloillaan.
Me panemme tämän merkille,
kun seisomme kummeksuen ajan kielekkeellä,
missä menneisyys ja tulevaisuus leikkaavat sekunnin kerrallaan
hiukset hulmuten
ja koetamme käsittää,
mikä todella on muutoksen suunta ja suuruus.

Mutta ei lakimies osaa differentiaaliyhtälöitä.
Rooma ei osannut edes
jakolaskua. Siksi se jaettiin.

Mutta kenties tämä todellakin on erehdys
eikä talossamme ole toivoa
eikä ammatissamme lattiaa,
mistä lehdistö on toistuvasti maininnut,
kun se on ottanut asiatoimekseen
selvittää meitä, lakimiehiä,
ja meidän tekojamme.


III

Kun arvo menee tasan, ei jää jaettavaa.
Kun ääni on annettu,
alkaa soitto ja laulu.

Talossamme oli puhelin, jossa luki Valtio – Riks,
ja ryijy jonka toimi oli pitää katto korkealla
ja seinät kohtuulliseksi katsottavan
välimatkan päässä toisistaan.

Siihen aikaan, sotien jälkeen,
laillisten olojen palattua
kohotettiin kamarissa laseja,
katsottiin paljonko kello on lyönyt,
ja tuomiorovasti seisoi pihassa synkkänä
kuin uhanalainen laji.

Kun arvo menee tasan, ei jää ääntä.

Laki on on laella
ja kutsuu pyhää pelkoa.
Ahdistus on tie vastuuseen
ja vastuu on oikeuden
kaksoisjumaluus nyt
kun me jätimme tutkittavaksi ottamatta
roomalaisen oikeuden eikä
historiallista koulukuntaa enää ole.

Esinevastuu, velkaoikeus,
patenttivastuu, tuottamusoikeus.
Kun karitsa murtaa seitsemännen sinetin
ja tuo käsille kirjan josta
kaikki tuomitaan vastoin
oikeudenkäyntimenettelystä rikosasioissa
annettuja säännöksiä,
silloin me näemme kasvoista kasvoihin,
emmekä kuin nyt, kuin kuvastimesta.

Laki luetaan, asia ajetaan
ja tuomio lankeaa kuin sade.

Tämä on vain lain laulu. Vaillingin
kattaa vain armo.

2 kommenttia:

  1. KKO Koskelo tämän runon innoittajana?

    VastaaPoista
  2. Ei. - Kirjoitin blogiini Koskelosta ja muista viiko, kaksi sitten.

    Runon kirjoittamiseen menee viikkoja, kuukausia tai vuosia.

    Suhtaudun erityisesti runoihin blogissa aivan yhtä juhlallisesti kuin kirjoissa julkaistaviin. Oma runo saattaa kulua hiomisesta puhki. Suomennoksista olen eräistä tehnyt jopa 90 versiota.

    Koskeloa muuten en lainkaan tunne henkilönä mutta tuomioistuimista tiedän. Seuraava kova haaste on kansainvälinen yhteydenpito, joka on ollut tuomioistuimilla eri syistä heikkoa. Koskelolla on loistavat edellytykset tähän. Hän on iältään ja kuulemma temperamentiltaan sopiva virastopäällikön epäkiitolliseen tehtävään. Suomen korkeimmassa oikeudessa presidentti joutuu sekä istumaan juttuja että hoitamaan hallinnon ja taistelemaan budjetista.

    Vaativa tehtävä.

    VastaaPoista