Sivun näyttöjä yhteensä

12. huhtikuuta 2018

Punssileivos



Etunurtsi on haravoitu ja osa peltoa. Roinaa on siirretty syrjään ja pistelty kasseihin kuljetettavaksi sorttiasemalle. Viime aikoina lapsenlapset ovat tehneet suuren osan ikävästä työstä. Hiukan ihmeissäni mietin, että olin itse alle kolmenkymmenen, kun muutin näihin huoneisiin. 

Eilen kerroin jälleen kerran, että vanhempieni asunto on inventoitu niin että minulla on käsillä dokumentaatio suomalaisen keskiluokan noususta 1918 – 2018.

Vasta eilen, samalla hetkellä kun näin, että on punssileivoksiakin, käsitin tavoittaneeni jotain, mihin en ole ymmärtänyt pyrkiäkään.

Asiaa ei heti huomaa viime remonttien jälkeen, mutta asun itse kotimuseossa, joka sisältää yhden kertomuksen suomalaisesta keskiluokasta 1970-luvulta alkaen. Esineillä ei ole psyykeä, mutta voin kyllä milloin tahansa kättä ojentamalla ottaa esiin jotain omaani yli 50 vuoden takaa. 

Kun katson lapsenlapsia, jatkuvasti huomaan jonkin tavan seisoa tai sanoa, jotka muistan itse sangen kaukaa. Puhe ei ole sukulaisuudesta. Puhe on ihmisistä.

Käymässä oli ystävämme, lääkäri. Kotikäynti. Verenpainetta ei mitattu, mutta kihtiä pantiin kuriin. Iltapalan jälkeen ystävämme hämmästytti meidät esittämällä sangen hyvin ulkoa Ilpo Tiihosen pitkän runon, jossa oltiin muun muassa Moskovitshin takapenkillä ja tansseissa. Laulettiin ja säestettiin.

Hän, ystävämme siis, on lääkäröinyt minua vuodesta 1983, ja laskin tänään, että hänellä on ehkä ollut tähän mennessä 100 000 potilasta. Tarkoitus kuulemma on jatkaa vielä ainakin yhdeksän vuotta. Työpaikka on ollut lääkäriasema, pitkään Helsingin keskustassa.

Ikuistetaan nyt pronssilaatan puuttuessa aluksi tähän blogiin, että tunnen siis ihmisen, joka on kuunnellut huolellisesti sataa tuhatta suomalaista. Tiedän hänen tapansa ja hän kertookin niistä, tietenkin nimittä. 

Vanha potilas ja ystävä poti jotain pientä, mutta istui oudosti ja rupesi sitten juttelemaan seisaaltaan. Lääkäri katseli myös ilmeitä ja aavisti haimasyövän.

Ehkä monet lääkärit toimivat samalla tavalla. On kuunneltava ja samalla mietittävä, mitä ei kuule, ja ymmärrettävä, mitä ei näe.  

Tieteen, siis myös lääketieteen, sopiva malli on karttalehti. Ajatelkaa tiekarttaa tai navigaattori karttaa tai kymmenen kertaa kymmenen kilometrin karttalehteä. Sen ymmärtää ja siitä on apua. Ihminen ei voi koskaan nähdä sellaista. Ihminen katsoo yhteen paikkaan kerrallaan ja tarkan näön alue on näkökentässä hyvin pieni.

Kartan jokainen piste on kuvattu suoraan ylhäältä. Ihminen ei näe niin.  Aistimuksen, tässä esimerkissä reitin Helsingistä Porvooseen, muodostavat aivot, eivät silmät.

Taiteessa on sama. Kuunnellessani musiikkia, tuttua kappaletta, en välttämättä tiedä, kumpi on suurempi ilo, hetki juuri ennen säveltä vai heti sen lakattua kuuumasta. Liike.

11. huhtikuuta 2018

Vastauksia ja vastuuta



Stalinin Georgian vaiheet on huolellisesti hävitetty ja niistä tienneet ihmiset ammuttu viimeistään 1938. Uusimman elämäkerran mukaan varainhankinta varastamalla näyttää hyvin todennäköiseltä. Politiikassa siitä tuli sitten normaali käytäntö. Käsitys Stalinin toiminnasta tsaarin salaisen poliisin (Ohranan) ilmiantajana näyttää sekin luultavalta. Asia jää auki. Itse Stalin sekä keksi että hyväksyi todisteet kulloisenkin tarpeen mukaan.

Tieto Leninin testamentista, jonka mukaan Stalinia ei missään tapauksessa saa pitää korkeassa puoluetehtävässä, on tosi. Toisaalta hyvin vanhaksi elänyt Molotov sanoi Stalinia lampaaksi Leninin rinnalla, joka oli pelkkä peto.

Kunniansa päivillä Stalin jäi historiaan omien, uskollisten, venäläisten kannattajansa murhauttajana. Lukumäärä oli ankarimmillaan ainakin tuhat päivässä, kaikkiaan vähintään 1,3 miljoonaa. Sitä ennen oli pakkokollektivoinnin yhteydessä menehtynyt muutamia miljoonia ihmisiä, enimmäkseen ukrainalaisia.

Huolimatta maailmansodan alun jättiläismenetyksistä, jotka ovat nekin Stalinin vastuulla, koska Saksa pääsi vastoin yksityiskohtaisia vakoilutietoja ja varoituksia yllättämään, nyrkkisääntönä voi sanoa, että Stalin maksoi Venäjälle verta enemmän kuin toinen maailmansota.

Tämän vuoksi minulle yksi historian suurista ironioista on nykyvenäläisten yhä kasvava Stalinin palvonta. Suomessa palvotaan myös Putinia, ehkä siksi, että hän palvoo Stalinia.

Minulle puolustussota on eri asia kuin hyökkäys. Edellä luetellut takia minulle Stalin oli sairaampi roisto kuin Hitler. Läntinen viihde on kuitenkin pitänyt huolen siitä, että SS esiintyy pahempana kuin NKVD (KGB). Ei kahta voi panna pahemmuusjärjestykseen? Kyllä voi. Juuri sitä teemme esimerkiksi rikosoikeudessa.

Vastauksia Palmesta. Pääministeri Palmea vihattiin Neuvostoliiton myötäilijänä. Itse asiassa hän oli USA:n myötäilijä. Mielenosoitukset Vietnamin sotaa vastaan ja jatkuvat lausunnot olivat pientä verrattuna Naton signaalitiedustelun sillanpääaseman vartiointiin. 

Oletteko tulleet ajatelleeksi, miksi Ruotsilla ja Suomella ei ollut ennen paljonkaan yhteistyötä turvallisuusalueella eli Neuvostoliittoa -Venäjää vastaan? Vielä Palme piti kiinni ajatuksesta, että Suomi kuuluu idän etupiiriin.

Ihailen Tage Erlanderin toimintaa ja suurin osin hänen edeltäjänsä Per Albin Hanssonin.   

Palme antoi poliittiselle julkisuudelle kasvot, ja se oli paha erehdys. Ei intellektuelleja pitäisi nimittää näkyviin tehtäviin. Tämä nykyinen Löfven on hyvä. Vaikka katsoisi kuinka tarkkaan, silti ei muista, miltä hän näyttää.

Erkki Tuomioja on hyvä mies. Tähän asiaan ei kuulu, että olen hyvinkin usein eri mieltä hänen kanssaan. Mutta Palmen kritiikkiäni perustelen selvennyksellä: ajatelkaapa Tuomiojaa pääministerinä. Uskottava pääministeri, Suomessa ja Ruotsissa, uskoo Paasikiveä: ”Ei pidä olla oikeassa ajattomalla ajalla.”

10. huhtikuuta 2018

Entiset ihmiset



Otsikko on suomennos Neuvostoliitossa käytetystä nimityksestä. Etenkin 1930-luvun suuren terrorin aikaan teloittamisen syyksi riitti vanhempien yhteiskunnallinen asema tai äidinkieli, siis esimerkiksi suomi. 

Vauhtiin päästyä syyksi riitti myös näiden puuttuminen. Yksi marsalkka Tuhatshevskin rikoksista oli suvun jonkin asteinen aateluus. Tuossa yhteydessä vaiettiin siitä, että myös Lenin oli aatelinen. Stalin oli taustaltaan georgialainen murtovaras.

Professori Seppo Hentilä viittasi eilen syntymäpäivähaastattelussaan, että Suomen vuoden 1918 kostotoimiin saattoi vaikuttaa myös suomenruotsalaisen voittajaväestön ylemmyyden tunne. Se kohdistui Suomen suomalaisiin. Hän ei mahtunut mainitsemaan, että etenkin Tampereen taisteluissa johtotehtävissä oli runsaasti myös ruotsalaisia vapaaehtoisia. 

Tampereella kaatui ruotsalainen upseeri Olof Palme. Hän oli paljon myöhemmin Sveavägenillä murhaajan luotiin kuolleen pääministeri Olof Palmen setä. Tuo Tampereella kaatunut oli ehtinyt esitellä käsityksiään suomalaisuudesta myös kirjallisesti. Ruotsi tarvitsi Suomen ruotsinkielisen sivistyneistön takaisin omaan yhteyteensä, ettei rahvas ottaisi valtaa.

Rahvas valitsi sitten aikanaan veljenpojan sosiaalidemokraattiseksi pääministeriksi. Mielenkiintoista, ettei Ruotsissa vieläkään tunnusteta, että se oli virhe.

Ruotsin entisen ihmiset eli siis perinteinen yläluokka vähätteli vain norjalaisia yhtä sydämensä pohjasta kuin suomalaisia. Voisin kutsua asiasta todistamaan Urho Kekkosen tai Kustaa Vilkunan tai Ilmari Turjan, mutta kaikki ovat pysyvästi siitä toimesta estyneitä.

Olen Hentilän kanssa samaa mieltä siitä, että Suomen historia olisi kirjoitettava aivan uusiksi vuosilta 1919-1939. Lisäisin, että osa III eli ”Suomi Ruotsin siirtomaana 1953-1983” olisi kirjoitettava samalla. 

Suomen arvioitiin olevan rähmällään Neuvostoliiton suuntaan vuosikymmeniä sotien jälkeen. Neuvostoliiton suhtautuminen Suomeen oli kuitenkin osa Neuvostoliiton Ruotsin politiikkaa. Ruotsi oli rähmällään Yhdysvaltojen suuntaan. 

Uusimman ajan historiaa eli 1984-2018 ei voi kirjoittaa, koska kukaan ei oikein tiedä, mitä tapahtuu.

Vanhastaan Ranska ja Venäjä ovat ratkaisseet Euroopan sisäiset asiat. Se oli suuri asia, että 1918 Suomi ja heti perään Ruotsi ryhtyi Saksan alusmaaksi, ja sitten Saksa meni ja hävisi maailmansotansa samana vuonna.

Tilanne palasi ennalleen 1940-1941. Saksaan nähden Ruotsilla ja Suomella ei ollut pienintäkään liikkumavaraa. Tanska ja Norja olivat Saksan miehittämiä.

Osoitan vielä sormella Hentilän muotoilua. Hän oli nuorempana hyvin kiinnostunut Itä-Saksasta, opiskeli siellä ja kirjoitti tutkimuksia. Kiteytys DDR:stä on hyvä: maa ilman kansaa. Ajatus tuo mieleeni Italo Calvinon Marco Polon suuhun paneman kertomuksen kadonneesta kaupungista, josta oli jäljellä vain erivärisiä johtoja muistona menneisyyden viestiyhteyksistä ajalta ennen kuin talot katosivat. Mutta onko Suomesta tulemassa tuollainen entisten ihmisten alue?

9. huhtikuuta 2018

Tikka


-->

Palokärkiä täällä on ollut vuosikymmeniä, ja muita tikkoja. Sekään ei ole ensimmäinen kerta, että joku innostuu tosissaan pellin palasta. Siihen on varmaan selitys, jonka moni tuntee. Minä en tunne.

Aurinko on nyt hyvä kello. Ennen puolta kuutta kahvi tahtoo olla juotuna. Pian sen jälkeen tikka aloittaa ja jatkaa pitkälle puoleen päivään.

Kävin valokuvaamassa sen pellin ja otin sen tähän kuvaksi. Mieleeni tuli kaivos tai konttorityö. 

Hämmästyin, kun en siis tiennyt mitään Varlam Shalamovista. Nyt minulla on jo Kindlenä Penguinin englanninnos ”Kolyma Tales”. Eri muodoissaa saa myös The New York Review of Booksin klassikkojen sarjaan. Katsokaa tekin. ”NYRB classics”. Välillä olen miettinyt, kuka nämä mahtaa valita.

Tein hiukan listaa, mitkä pitäisi ostaa ja lukea. Kun olin päässyt sataan kirjaan, olin valinnut sata.

Kuka ei tietäisi, että se kaanoni, joka käydään tavalla tai toisella läpi myös yliopistolla, ei koostu parhaasta kirjallisuudesta. Henkilö joka uskoo parhaaseen kirjallisuuteen ja luetteloihin sellaisesta, on onnen  omiaan tuomittavaksi esimerkiksi professoriksi.

Hieno kirja ja sen lukija on liikkuva yhteys, eräänlainen kone. Juuri Shalamov taisi toistaa, ettei kirjan ensimmäisen lukemisen kokemusta korvaa mikään, ei esimerkiksi sen toinen lukeminen tai väitöskirjan kirjoittaminen siitä.

Joku muu, sanoisin että Lagercrantz Ruotsista oli kai saanut tehtäväkseen markkinoida oudompaa komitean valintaa eli siis vuoden nobelistia, ja kirjoitti, että hän kadehtii ihmisiä, jotka ensimmäistä kertaa elämässään tutustuvat tähän kirjailijaan, jonka nimi on Isaac Bashevis Singer. Unohtamistani syistä, jotka saattoivat olla pakottavia eli henkilökohtaisia, aloin suomentaa paljon Tammelle. ”Shosha” oli ensimmäisiä. Ylimalkaan käsittääkseni, mistä on kysymys, luin paljon Singerin teoksia ennen kuin aloitin.

Tuossa tapauksessa mainosteksti oli aiheeton. Senkin jälkeen kun olen toden totta suomentanut muun muassa Singerin novellit (Vanhaa rakkautta, Kuin oma poika) ja paljon muuta ja vilkuillut sivukäännöksiä muihin eurooppalaisiin kieliin ryhtymättä kuitenkaan opettelemaan jiddišiä, unohdan heti häpeän ja himon enkä muista, onko suomentaja ollut Liisa Ryömävai olinko se minä, koska teksti on niin hyvää.

Ei ole tikkaa ettei taulua ja puhkeavan metallin ääntä.

Nyt käsitän Shalamovista, miksi pidän niin Singeristä. Kolme viikkoa pohjoista tekee ihmisetä elukan, sanoo Shalamov, mutta mainitsee myös, etteivät eläimet pysy hengissä Kolymassa, eivät hevosetkaan kestä. Syy saattaa olla se, ettei hevonen kai osaa inhota.

Shalamov, joka siis näyttäisi olevan samaa käsittämättömän korkeaa tasoa kuin Camus tai Orwell parhaimmillaan, muuten esittää verkostakin löytyvissä muistiinpanoissaan (What I Saw and Learned in Kolyma Camps), että jos Stalin olisi tuominnut syyllisiä tai tavoitellut jotain oikeaa surmauttaessaan ainakin 23 miljoonaa Neuvostoliiton kansalaista, hän ei olisi kestänyt vallassa kahta päivää. Shalamovin mielestä venäläisyyden perushimo on ilmiantaminen ja itsesääli (uhriutuinen) sen johdosta. Ajankohtaista?

8. huhtikuuta 2018

Asiaton oleskelu



Kävin vasiten katsomassa tolppaa, jonka päähän oli sinkityillä ruuveilla kiinnitetty emaljikilpi. ”Asiaton oleskelu laiturin toisessa päässä kielletään.”

En nähnyt enää ruuveja. Myös kyltti oli poissa eikä tolpasta ollut edes kuoppaa maassa. Rautatieaseman tunsin, mutta se jäi tietymättömäksi, millaista liike- tai elinkeinotoimintaa siellä tätä nykyä harjoitetaan. Mielestäni asemapäällikön nimi on ollut yleensä Ahola tai Alho, ellei sitten Hietanen.

Ruuvit olivat siis jatkaneet matkaansa. Minä olin jäänyt paikalleni. Eikä aikaa ollut kulunut kuin runsaat 60 vuotta.

Oli minullekin tullut mieleen tarjota lakimiesmatrikkeliin kohtaan ”Harrasteet” ilmoitus ”Asiaton oleskelu asemilla”, mutta se oli pyyhkäisty pois. Ei se päätynyt painettuun kirjaan. Miten minä olisin tiennyt, että ne suuttuvat noin vähästä. Se yksi kustannustoimittaja oli kyllä epäilyttävän nokkava, ja lienee sellainen vieläkin, ellei ole kuollut.

Tätini meni sen kyltin ja muttereiden ohi kylälle ja kotiin. Arvelen saaneeni uhkavaatimuksen. Siinä oli käynyt niin, että olin tullut pari viikkoa sitten armeijasta – sen kyltin taakse oli pinottu Talvisodan aikana arkutetut vainajat, joiden osaa nyt kadehdin.

Ei siinä armeijassa ollut mitään erikoista, mutta menihän se toisaalta pieleen. Kolme ja puoli kuukautta sairaalassa, ensin Oulussa ja sitten Tilkassa, käänsi uran. Luovutin ruskean kenttäasun ja aliupseerioppilaan nauhan pois ja siirryin takaisin pussihousuihin. Työ varuskunnan keittiöllä oli tavattoman antoisaa. Iltapäivällä luin perunavarastossa Colin Wilsonin ”Sivullisen ongelmaa”. Sotilaskotiin tuli jopa Parnasso.

Perheeni oli siis muuttanut sillä aikaa Pohjanmaalta Helsinkiin,, josta itse tiesin, missä päin se on. Määräyksen mukaisesti olin lukenut oikeustieteellisen pääsykoekirjat ja lisäksi R. Sohmin ”Instituutiot”. Se oli se alkuteos (1884). Suomennos oli supistelma ja muutenkin omituisen oloinen.

Olin päättänyt, että jään Kallen avuksi kirjoittelemaan laskuja ja nostelemaan pahvilaatikkoja seuraavien neljänkymmenen vuoden ajaksi. Koska enomiehet olivat omillaan, siellä olisi ollut kokonainen huone ja puoli hetekaa käytettävissä. Istuin mielelläni matkustajakoti Suojassa (entinen Lotta-kahvila) siellä Sillan talon toisessa kerroksessa ja luin sanomalehtiä. Tein muistiinpanoja yleispoliittisesta kehityksestä. Otin selvää, millaisia olivat Laosissa Ruukkujen tasangolla käytetyt rypälepommit.

Tein kompromissin. Menin junaan ja löysin Helsinkiin. Ilmoitin tulevani pääsiäiseksi takaisin maalle.

Voi  olla että mielialaan vaikutti tieto, että luokkatoverit ovat vielä armeijassa; heillä oli vielä RUK kesken.

En säälinyt itseäni, koska kukaan muukaan ei säälinyt. Voi olla että pari kiristettävää ruuvia olisi ollut tarpeen. Ylioppilaskirjoituksetkaan eivät menneet mainittavasti. Yleisarvosana nyt kuitenkin oli l.


Mutta mutterit ovat edelleen poissa. Katsoin verkosta DINit Würthin sivuilta. Löytyy eikä maksa paljon.