On tarkoituskin

 

 

Todellisuus on mielikuvituksen tuote, uljas.

 

Neurotieteilijät, eräiden käyttäytymistieteiden osaajat ja yhteiskuntatieteitä harjoittavat voivat kaikin mokomin lopettaa tähän.

 

Minä kuitenkin jatkan, että mielestäni Proust oli oikeassa jo nuorena miehenä ja sitten kaiken ikänsä. 

 

Hän oli etsimässä kadonnutta aikaa.

 

Hanke vaikuttaa yhtä hullulta kuin erään hänen virkaveljensä haikailu menneen talven lumista. Villon oikein kyseli niiden perään.

 

Meitä on joka lähtöön. Jotkut meistä luulevat, että kadonneessa ajassa olisi jotain arvokasta. Kuvitelma siis on, että sitä kannattaisi etsiä. Kadonnutta aikaa. Arkijärki toteaa ajatuksen hullutukseksi.

 

Me kuitenkin järkeilemme, että tulevaa aikaa ei ole vielä olemassa ja jopa nykyhetki näyttää sotkeutuvan Zenonin paradoksin. Nykyhetkeä ei oikein näe mikroskoopillakaan, koska mittakaavasta huolimatta se katoaa ennen kuin sen ehtii havaita. 

 

Jos ihmisen tarkkaavuuden mitta on usein mainittu 10 – 15 sekuntia kerrallaan, nykyhetki on niin pitkän ajan päässä menneisyydessä kuin tarkkaavaisuuden siirtäminen siihen kestää.

 

Lapsekas selittäminen loppuu yleensä tähän. Proust kirjoitti haukotuttavalla tavalla jostain, minkä oli muistavinaan pitkien aikojen takaa. Mitä siitä?

 

Siellä on taustalla ajatus, että muiston virittäminen muuttaa sen. En malta olla vertaamatta, joidenkin tutkijoiden kiukuksi, että mieleen pukkaa teoreettinen fysiikka, joka tietää ja on todistanut, että pelkkä mittaaminen voi vaikuttaa mitattavaan. Kuuluisan teorian mukaan emme mitenkään voi selvittää samanaikaisesti elektronin paikkaa ja liikettä (kulmamomenttia).

 

Proust oli asialla ennen kuin Heisenberg. Muistamalla jonkin asian muutan muistikuvaa. Kielevät kirjoittajat ovat maininneet synapsien välisen raon ja hahmotelleet mitä tapahtuu kemiallisesti tai sähköisesti, kun jokin kulkee raon yli synapsista toiseen.

 

Proustin yksi hienous on oivallus, että ihmisen muuttuessa menneisyys muuttuu. ”Kadonnut aika” eli menneisyys löytyy, mutta muuttuu koko ajan. Siksi sitä kuvaava kirjoitus, esimerkiksi romaani, ei voi tulla koskaan valmiiksi. Proust itse ponnisteli ja onnistui. Hän korjaili ja lisäili käsikirjoitustaan vielä kuolinvuoteellaan – kuolinkohtausta, muuten.

 

Proustin muistojen maailma oli eräänlainen kuplakammio, osittaisdifferentiaaliyhtälö, jossa näkyy muutoksen suunta ja nopeus. Siksi hänelle realismi oli hullutusta ja keksitty totta. Siksi hänen romaaninsa on itse asiassa tietokirja. Minulle se on tieteellinen tutkimus. Ja muistien maailma on moniulotteinen vektoriavaruus.

 

Katselen aikaikkunastani ulos. Näköpiirissä olevalla tekniikalla ei pystytäisi valmistamaan tuollaisia mäntyjä. Ne toimivat aurinkovoimalla ja tuulivoimalla.

 

 

Nimittäjä

 

Joiltakin lukijoilta näyttäisi kadonneen käsitys, mitä he tässä lukevat.

 

Tämä blogi ei ole somea eli sosiaalista mediaa. Kysymyksessä ei ole keskustelupalsta. Kommentit ja niiden kommentit ovat silti tärkeitä.

 

Tämä on täysin maksuton. Lukeminen ei maksa mitään, mutta minäkään en saa miltään suunnalta yhtään kolikkoa tästä. Jopa arvostelemani kirjat ostan omilla rahoillani kaupasta. Materiaalina on myös tietoa maksullisilta verkkopaikoilta, joista maksan itse.

 

Ratkaisu on omani. Se taitaa olla harvinainen. Järkevä se ei ole.

 

Toisin kuin esimerkiksi Klinge, en pidä päiväkirjaa, enkä liioin pyri hänen tavallaan esittämään tässäkään kiinnostavia havaintoja tai painavia mielipiteitä.

 

Päiväkirja tämä ei ole siksikään, että tekstini ei ole rehellistä. Se ei kuvaile uskottavasti, mitä ympärilläni tapahtuu ja mitä mielessäni liikkuu. 

 

Se kirja, joka näiden blogienpohjalla tehtiin 2014, oli eräänlainen kokeilu. Kustantaja oli aulis. Tuotto oli vaatimaton, ja taisin tarjota kommentoijille, joiden tekstiä oli kirjassa, osuuden tekijänpalkkiosta, joka olisi ollut suuruusluokkaa 0,24 euroa per juttu. Ennakkolupia en voinut pyytää, koska en tiennyt enkä tiedä kommentoijien nimiä. 

 

Tulos oli kiinnostava. Tällaiset tekstit eivät toimi kirjana. Arvelen että nämä ovat jotain sukua sarjakuville. Lukija tottuu siihen, että jos sattuu olemaan aikaa, katsoo mikä on päivän sana. Toinen mieleen tuleva tapa, kaiketi nyt jokseenkin unohtunut, oli joidenkin ihmisten tottumus lukea aamulla jae tai pari Raamattua sattumalta auenneesta kohdasta.

 

Käytän joskus ”Ikuisia ajatuksia” tai isompia sitaattisanakirjoja samalla tavalla. ”Virhepäätelmät ovat virhepäätelmiä silloinkin kun ne ovat muotia.” ”Puolueettomuus on välinpitämättömyyden mahtaileva nimitys, ja välipitämättömyys tietämättömyyden.” (C.K. Chesterton.)

 

Kommentteihin on ilmestynyt selvästi asiaakuulumatonta  jankutusta. Se on loppu nyt. Kun saman asian lukee kerran toisensa jälkeen, kun kommentit lonkeroivat eri asioissa niin että en itse saa niistä selvää ja kun sanailu menee inttämiseksi, tämä ei ole oikea paikka. Asianomaiset saavat perustaa omat bloginsa tai perustaa omat verkkopaikkansa.  Tämä on miu verkkopaikani ja päätän sen sisällöstä. Ellei se miellytä, aina voi surfata muualle.

 

Koska olen 77-vuotias, tähtään arvosanaan 8-. Kiitosta en kaipaa. Kullakin saa olla oat mielipiteensä, mitta kirjallisuudessa ja moraalissa on yhteinen piirre. Johonkin on vedettävä viiva. Jos kuihdumme, alkaa kyllä olla aikakin.

Tärppi

 

Bill Brysonin ”At Home”, yksityiselämän lyhyt historia, on tärppi. Siitä tulee yhtä kuuluisa ja suosittu kuin 2005 suomeksi ilmestyneestä ”Lyhyt historia lähes kaikesta”.

 

En ole yksimielinen. Tämän aihepiirin tunnen. Luennoin siitä vuosikaudet Turun yliopiston kulttuurihistoriasta. Kysymyksessä on Ranskan annalistien koulukunnan painotusten muutoksesta. Kumma kyllä LeRoy Ladurien ”Montaillou” oli tuota samaa – keskiajan kerettiläisten yksityiselämää. Alalta kirjoittivat myös italialaiset ja siitä ilmestyi kuusi paksua osaa sisältävä Dubyn – Ariès’n teossarja, englanniksi A History of Private Life. Suomessa ja etenkin Ruotsissa on tehty hyvää tutkimusta aiheesta.

 

Brysonin kirja on historiallista journalismia, joka keskittyy Isoon Britanniaan ja Yhdysvaltoihin ja jättää nämä manner-eurooppalaiset peruslähteet jokseenkin maininnatta. Hän on ottanut lähtökohdakseen vanhan pappilan, jossa hän asuu, ja kiertää sen huoneissa kertoen, mitä hänelle tulee mieleen niistä.

 

Koska olen todella selvillä useista Brysonin käsittelemistä aiheista, en osaa pidätellä hämmästelyäni. Joku – luultavasti jotkut –ovat tehneet erinomaisen taustatyön. Asiat on esitetty oikein, myös ensi näkemältä uskomattomalta tuntuvat.

 

Ongelma on asiayhteyksien heiveröisyys. Hän puhuu rahasta ja rikkaudesta mutta hyvin vähän taloudesta. On ansiokasta vetää esiin Englannin maatalouden romahdus vuodesta 1870 alkaen mutta ongelmallista hypätä maailmansodat kokonaan yli ja vain todeta, ettei suurmaanomistajia enää ole ja että maaseutu on aika tyhjää.

 

Toisaalta kavallan tieteellisen taustani sanomalla, että historiaa oppii hyvin anekdooteista. Minusta on hauska lukea, miten Ranskan Ludvig XIV:n ankaran homoseksuaalinen veli niitti urhoollisuudellaan kunniaa taitelukentillä korkokengissä ja meikattuna, silkkinauhat liehuen.

 

Bryson korostaa hyvin vahvasti viktoriaanisen ajan yleistä tunnekylmyyttä ja naisten ja lasten sortamista. Se on totta ja se loi ”englantilaisuuden” sellaisena kuin me tunnemme sen – tunneilmaisut tukahdutetaan hintaan mihin hyvänsä. Mutta se ei ole totta. Suuri suunnanmuuttaja Charles Dickens mainitaan vain ohimennen, vaikka jo ”David Copperfield” on tarina lapsesta ja nuoresta miehestä raakalaismaisen maailman armoilla, ja perässä tuli monta samanlaista kirjaa, jotka vaikuttivat hyvin voimakkaasti.

 

Yhtä huomiotta on jätetty saksalainen ja sveitsiläinen (Pestalozzi) kansanopetus ja itse Rousseau jotka aukoivat aivan uusia näköaloja osattomien elämään. Suomessa olisi ollut Topelius ja Tanskassa H.C. Andersen.

 

Oudostuttaa, että kun kuvatun kaltainen pappila ja iso kartano ovat englantilaisen romaanin ja edelleen elokuvan perustaustaa, niistä ei puhuta. Ei edes siitä, miten tosiasioiden vastaisi nämä Abbey-sarjat ovat.

 

Outo yhteenveto. Kirja tarjoaa erinomaisia lukuhetkiä ja hauskaa ja hyödyllistä sirpaletietoa, enimmäkseen vailla asiayhteyksiä. Mutta eräät jaksot, kuten Orkeny-saarten merkillinen pronssikauden kulttuuri, tarina siitä, miten Stonehenge melkein myytiin amerikkalaisille pois kuljetettavaksi ja vaikkapa T. Edisonin hieman tavanomaista oikeampi henkilökuva saavat suosittelemaan.

 

Nimellisyydestä

 

Hyvää keskustelua.

 

Silti on syytä täsmentää. Ihmiset, joiden on vaikea kirjoittaa tällaiseen blogiin oikealla nimellään, eivät ole yläluokkaa eivätkä välttämättä leuhkaa väkeä.

 

Minulla on melkein valmiina kirjoitus käsiaseista. Nykyinen lupakäytäntö on yllättävä ja mielestäni ilahduttavan hyvä. Mainitakseni vain pistoolit ja revolverit, sellaisten joutuminen vääriin käsiin on käytännössä aika hyvin estetty. Tähän juttuun keksitty avainhenkilö, eli lupahakemuksiin erikoistunut poliisihenkilö, saattaa olla kiinnostunut taiteellisista ja tieteellisistä asioita, joita tässä blogissa välillä käsitellään. Mielestäni on oikein hyvä, ettei tuo henkilö profiloidu nimellään, koska hänet vedettäisiin heti tarpeettomaan keskusteluun esimerkiksi siitä, miten isopistoolilla kilpailevan henkilön on osoitettava urheiluharrastuksensa säännöllisyys ja tuloksellisuus.

 

Esimerkkini heijastaa sitä, että olen itse entinen ampumaluvan haltija. Luovuin siitä, kun en jaksanut käydä enää varuskunnan radalla harjoittelemassa enkä liioin pärjännyt alkuunkaan nuorille kersanteille seuran kilpailuissa. 

 

Samanlainen ”avainhenkilö” on ihminen, joka tuntee yksityiskohtaisesti suuren vankilan valvonta- tai turvallisuusjärjestelmän. Samanlainen on nuori diplomi-insinööri, joka kehittää energiaverkon kyberturvallisuusjärjestelmää; heitä on Suomessa ainakin kymmeniä. Erittäin salaisia ovat ensi linjan hävittäjälentäjät eli ne, jotka nyt päivystävät parhailla koneilla. Olin huvittunut ja juoruan tässä, että kuulemani mukaan eräillä sotilashenkilöillä ei ole puhelinnumeroa eikä st-tunnusta. Heidän nimiäänkään ei erityisesti pidetä esillä.

 

Jos tuollaiset avainten haltijat haluavat harrastaa esimerkiksi kirjallisuutta ja musiikkia, se on erinomainen asia.

 

Sitten on kieltämättä joitakin ”isokenkäisiä”, jotka ovat maininneet minulle lukevansa nämä jutut ja kommentit. He eivät kommentoi, mutta minua itseäni pitää ryhdissä tieto, että eräät maan asiantuntevimmat lakimiehet lukevat. Isokenkäisillä tarkoitan tässä itseäni parempia juristeja. Luulen että yksi syy kiinnostukseen on heille tärkeä näkökulma. Tässä näkyy mielestäni, ainakin ajoittain ja kohdittain, niin sanottu valistunut kansalaismielipide.

 

En muuten ole kovin ihastunut siitä, että jotkut tärkeissä tehtävissä olevat kommentoivat eri asioita mediassa ”yleisellä tasolla” tai suorastaan ”yksityishenkilöinä”. Minä voin sanoa, että mielestäni rikoslain kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevia säännöksiä olisi kehitettävä. Noita pykäliä tuomarina soveltavan ei pidä ottaa julkisesta tuota kantaa, vaikka ajattelisi samoin. Sellaisessa olisi piiloviesti, jossa vihjattaisiin, että laki on huono, Huonoja lakeja ja epäonnistuneita pykäliä on vaikka mitkä määrät. Sellaisista voi hyvin puhua esimerkiksi oikeusministerin asettaman komitean jäsenenä. Itse olen puhunut. 

 

Lääkäri ei ole koskaan yksityishenkilö. Lääkärinä hänen on annettava apua kenelle tahansa, myös kesälomalla ja yöllä, ellei siis toista lääkäriä saada hätiin. Ennen tämä käsitettiin joskus väärin. Kahvikekkereillä ihmiset saattoivat ryhtyä jaarittelemaan vaivoistaan aivan loputtomasti. Itse tein virkatuomarina joskus sen, että kun joku halusi keskustella uudesta hovioikeuden ratkaisusta, sanoin etten voi puhua asiasta, koska tuomareita sitoo neuvottelusalaisuus. Ratkaisua harkittaessa suljettujen ovien takana käydyistä keskustelluista ei saa puhua, ja käytäntö koskee kyllä myös sellaisia juttuja, joissa ei ole itse ollut mukana tuomarina. Tuo lain kielto on perusteltu. Ratkaisua haettaessa väittely on tarpeen. Olen usein kuullut repliikin: ”Hyväksyn sitten enemmistön kannan pitkin hampain. Tärkeintä että tähän saadaan jokin ratkaisu.” Tuo tarkoittaa, että tärkeämpää kuin ”miu parhaana pitämäni ratkaisu”.

Nimettömyydestä

 

Kommenteissa vilahtelee kahta käsityskantaa. Jotkut pitävät pahana, että ihmiset kirjoittavat tänne nimettöminä tai nimimerkillä. Toisilla ei näytä olevan mitään sitä vastaan.

 

Useat merkittävät verkkopaikat sallivat keskustelu vain niille, jotka liittävät kommenttiinsa oikean nimensä. Varsinkin uhkaavat ja yliäreät kanavat pitävät sääntönä sala-ampumista.

 

Olen koko ajan eli pian 17 vuotta sallinut anonyymit ja osoittanut välillä pitäväni nimimerkkejä täysin ymmärrettävinä.

 

Näinä päivinä on mainittu Erastothenes eli EA, jonka kommentointia arvostan suuresti. Hän ei ole kukaan kautta maan tunnettu henkilö mutta toimii avaintehtävässä. Olemme tavanneet kerran tai kaksi, kun yhteinen tuttava esitteli. Kahden emme ole pitäneet yhteyttä.

 

Nyt kommenteissa vilahti demokratia ikään kuin perusteluna, että kyllä nimet pitää ilmoittaa. Olen päinvastaista mieltä. Tuohon jylhän arvoitukselliseen käsitteeseen kuuluu myös salassapito. Perustuslakikin näyttää olevan tarkka vaalisalaisuudesta. Toisin sanoen kansalaisella ei ole vähintäkään velvollisuutta ilmoittaa, ketä äänestää.

 

Kysyttiin minultakin, kun olin tuomari, olenko niitä Tuomiojan äänestäjiä. Sanoin että nämä asiat pidän omana tietonani, vaikka muistaakseni Erkki T.:aa en olisi edes voinut koskaan äänestää, koska hän on ollut aina listoilla Helsingissä ja minä äänestäjänä yli puoli vuosisataa Uudellamaalla. Olinko hänen kanssaan samoilla linjoilla, sen pidän omana tietonani. Sen sijaan haukuskelin häntä Nato-asiassa aivan hiljan, sen verran rumasti, että hiukan hävetti. Mutta asia on mielestäni iso.

 

Jos pappi on homo ja hänellä on vanhanaikainen ja itkuin äiti, voi olla hyvin viisasta, että ottaessaan asenteen asiassa pappi tekee sen nimettömästi. Virka on sellainen – samoin kuin opettajan virka – että se on hoidettava yhteisten ohjeiden mukaan.

 

Kuulin kerran peruskoulun opettajasta, joka ei käsittele opetuksessaan kehitysoppia, koska uskoo Raamatun sanaan. Mielestäni hän on väärällä alalla. Muussa tehtävässä hän saa uskoa ja julistaa käsityksiään, mutta opettajana hän on sidottu siihen, mitä evoluutiosta on ilmi tuotava.

 

Pörssiyhtiön johdolle on asetettu suitset suuhun. Todenkin tiedon kertominen on rangaistavaa, jos se on ns. sisäpiirin tietoa eli omiaan vaikuttamaan yhtiön osakkeiden arvoon. Puolustusvaliokunnan jäsenten ja asianomaisten ministerien on syytä olla aivan hiljaa eräistä vakoilutiedoista.

 

Ilkka Remes saa tietenkin kirjoittaa vaikka mitä vieraan vallan iskusta Maarianhaminaan ja Olkiluotoon. Asiantuntijat eivät sano mitään haavoittuvuudesta sissihyökkäystä vastaan. Lehtimies saa kirjoittaa yhtä ja toista julkisuuden henkilön terveydentilasta, mutta häntä hoitaneen lääkärin on vaiettava.

 

Menisin niin pitkälle, että vaikka urheilu on peli, erotuomarit toimivat mielestäni oikein, kun eivät kommentoi ehkä jälkipuheita aiheuttaneita tuomioitaan.

 

Maailma kuitenkin muuttuu. Nukkuessani muistin kadonneen ammatin: puistonvartija. Muistelmissa ja Muumissa esiintyy tuo kaikkien lasten vihollinen. Kenelle tahansa avoin puisto keksittiin vasta Englannissa 1800-luvulla. Tosin annettiin ymmärtää, että olisi hyvä, elleivät huonommat ihmiset änkeäisi puitten siimekseen.

 

Kuvassa onneton kyklooppi, jolle Odysseus valehteli nimekseen ”Eikukaan”. Mokomakin.

 

Päivän sana

(kuva © Le Monde)

Ylen uutinen kuuluu näin:

 

”Entinen presidentti Donald Trump vaati perjantaina jyrkkää muutosta Yhdysvaltojen lähestymistavassa mielenterveysongelmiin ja koulujen turvallisuuden uudistamiseen.

 

Trump puhui Yhdysvaltain suurimman asealan lobbarijärjestö NRA:n vuosikokouksessa Houstonissa.

 

– Meidän on muutettava jyrkästi lähestymistapaamme mielenterveysongelmiin. Lähes kaikilla näillä epämuodostuneilla mielillä on sama profiili, kertoo uutistoimisto Reuters hänen sanoneen.

 

Trump torjui vaatimukset tiukemmasta asevalvonnasta ja sanoi, että kunnon amerikkalaisille pitäisi sallia ampuma-aseet, joita he tarvitsevat puolustautuakseen "pahaa" vastaan.

 

– Pahuuden olemassaolo on yksi parhaista syistä aseistaa lainkuuliaiset kansalaiset, hän sanoi National Rifle Associationin jäsenille.

 

Trump syytti tapauksen politisoinnista demokraatteja. Yhdysvalloissa demokraatit ovat pitkään esittäneet kiristyksiä aselakeihin.

 

Hän kritisoi puheessaan myös Yhdysvaltain Ukrainalle antamia apupaketteja ja sanoi, että rahat olisi pitänyt käyttää koulujen turvallisuustoimiin.

Lähteet: STT, AFP, Reuters”.

 

Asia on hyvin vakava. On tuskin mahdollista, että Trump ei olisi republikaaneille erittäin merkittävä poliittinen voima. Nähtävästi USA:n meneillään oleva prosessi ei riipu edes Trumpista. Hänelle on seuraajia, jotka näyttävät yrittävän ylittää esikuvansa.

 

Ongelma on laaja. Äänestäjien mielessä abortti on suuri asia mutta kouluampumiset ei. Keinoksi ehdotetaan aseistautunutta poliisia jokaiseen maan kouluun ja yleisemmin ”hyvien amerikkalaisten aseistamista pahoja vastaan”.

 

Tuo viimeksi mainittu kuulostaa jäätyneeltä sisällissodalta.

 

Yksiselitteinen ja asian kannalta tarpeeton viittaus Ukrainaan kuulostaa tietoiselta Putinin asian edistämiseltä ja vihjaavan, ettei Ukrainan tapahtumilla ole merkitystä.

 

Hiukan oudosti mielessäni pyörii moskovalainen kadullakulkija, joka Suomen televisiouutisissa piti ”erityisoperaatiota” hyvänä asiana, koska ”maailmanherruuttamme ei saa vaarantaa”. Venäjällä siis olisi maailmanherruus, luultavasti siksi että sillä on runsaat ydinaseet.

 

Trumpin maailmankuva onkin hyvin venäläinen. Sillä ei ole merkitystä, paljonko omia kuolee. Sikäli kuin sisäisiä ongelmia esiintyy, mielisairaalat täyteen. Vähin muunnoksin tuota voisi samoa myös kiinalaiseksi ajattelutavaksi.

Bundesarchiv

 Molotov replied that the Soviet Government considered it as its duty definitively to settle and clarify the Finnish question. No new agreements were needed for that. The old German-Russian agreement assigned Finland to the Russian sphere of influence. 

 = = =

Alkuperäisen sopimuksen korjaamiskysymyksessä Liettuaa ja Lublinin vojvodikuntaa koskien Molotov korosti, että Neuvostoliitto ei olisi tiukasti vaatinut näitä korjauksia, jos Saksa ei olisi sitä halunnut. Mutta hän uskoo nyt, että uusi ratkaisu on molemminpuolisille intresseille soveltuva. Tässä kohden valtakunnan ulkoministeri tokaisi, että Venäjä ei todellakaan ole tehnyt näistä oikaisuista ehdottomia vaatimuksia, mutta on joka tapauksessa toiminut voimakkaasti niiden toteuttamiseksi.    

Molotov toisti uudelleen, että neuvostohallitus ei olisi kieltäytynyt jättämästä asioita sellaisiksi kuin ne alkuperäisessä sopimuksessa olisivat olleet. Joka tapauksessa Saksa on vastaantulostaan Liettuassa saanut vastakorvauksena alueen Puolasta.    Johtaja tokaisi tässä, että taloudellisesti katsoen ei tässä vaihdossa voi puhua vastakorvauksesta.    

Molotov otti sitten puheeksi Liettuan aluekaistalekysymyksen ja korosti, että neuvostohallitus ei ole vieläkään saanut Saksasta mitään selvää vastausta tässä kysymyksessä. Se odotti kuitenkin kannanottoa.    Bukovinaa koskien hän myönsi, että tässä on kysymyksessä ylimääräinen salaisessa pöytäkirjassa mainitsematon alue. Venäjä on rajannut vaatimuksensa lähinnä pohjois-Bukovinaan. Nykyisessä tilanteessa täytyisi Saksalla olla ymmärtämystä Venäjän intresseihin etelä-Bukovinassa. Myöskään tässä Venäjä ei ole saanut sitä koskevaan kysymykseensä mitään vastausta. Sen sijaan Saksa on taannut Romanian koko valtioalueen ja jättänyt etelä-Bukovinaa koskevat Venäjän toivomukset täysin huomiotta.    Johtaja vastasi, että Saksalle merkitsisi huomattavaa vastaantulemista, jos Venäjä miehittäisi ylipäänsä osankin Bukovinaa. Suullisen sopimuksen mukaan tulisi entisen Itävallan alueiden kuulua Saksan vaikutuspiiriin. Muutoinkin Venäjän vyöhykkeeseen kuuluvat alueet on nimeltä mainittu kuten Bessarabia. Bukovinasta ei sopimuksessa ole sanaakaan. Lopuksi vielä sanan 'vaikutuspiiri' tarkkaa merkitystä ei ole laajemmin määritelty.Joka tapauksessa Saksa ei tässä ole vähimmässäkään määrin toiminut sopimusta vastaan. Molotovin vastaväitteeseen, että Liettuan aluekaistaleilla ja Bukovinaa koskevilla korjauksilla verrattuina niihin korjauksiin, joita Saksa on toisaalla aseiden kautta saanut, ei ole suurta merkitystä, vastasi Johtaja, että ns. aseelliset korjaukset eivät ylipäänsä ole sopimukseen kuuluvia asioita lainkaan.    

Molotov pysyi kuitenkin aiemmin lausutussa mielipiteessään, että molemmat Venäjän toivomat korjaukset ovat vähämerkityksellisiä.    

Johtaja vastasi, että jos Saksan ja Venäjän yhteistyön tulee näyttää positiivisia tuloksia tulevaisuudessa, täytyisi neuvostohallituksen ymmärtää, että Saksa on kamppailussa elämästä ja kuolemasta, jonka se haluaa tulee kaikissa oloissa päättyvän menestyksellisesti. Sitä varten tarvitaan joukkoa taloudellisia ja sotilaallisia edellytyksiä, mitkä Saksa kaikissa oloissa haluaa varmistaa itselleen. Jos Neuvostoliitto olisi vastaavassa tilanteessa, Saksa tulisi ja sen täytyisi silloin osoittaa puoleltaan samanlaista ymmärtämystä Venäjän vaatimuksille. Vaatimukset, jotka Saksa haluaa varmistaa, eivät ole Venäjän sopimuksen vastaisia. Saksan toive välttää tuntemattomiin seurauksiin johtava sotaa Itämerellä, ei merkitse rikkomusta Saksan-Venäjän sopimukseen, minkä mukaan Suomi kuuluu Venäjän vaikutusvyöhykkeeseen. Romanian hallituksen toivomuksesta ja pyynnöstä annettu takuu ei ole mikään Bessarabiaa koskeva sopimusrikkomus. Neuvostoliiton tulee tehdä itselleen selväksi, että minkään laajemman yhteistyön puitteissa tulee kummankin maan tavoitella aivan toisen suuruusluokan etuja kuin niitä merkityksettömiä korjauksia, jotka nyt ovat keskusteltavana. Paljon suurempia onnistumisia on siinä tapauksessa saatavilla edellyttäen, että Venäjä ei nyt etsi etuja niillä alueilla, joista Saksa on sodan kestäessä kiinnostunut. Tuleva menestys on sitä suurempi, kuta enemmän Saksa ja Venäjä onnistuvat, selät vastakkain ulospäin taistellen, ja on sitä pienempi, mitä enemmän kumpikin maa rinta rintaa vasten seisovat vastakkain. Ensimmäisessä tapauksessa maailmassa ei ole mitään mahtia, joka voisi vastustaa näitä molempia maita.    

Molotov ilmoitti vastauksessaan olevansa samaa mieltä Johtajan viimeisestä johtopäätöksestä. Hän korosti tässä neuvostojohtajien ja erityisesti Stalinin näkemystä, että tulisi olla mahdollista ja tarkoituksenmukaista syventää ja aktivoida molempien maiden välisiä suhteita. Mutta jotta näillä suhteilla olisi kestävä perusta, tulee ratkaista sellaisetkin kysymykset, joilla tosin on vain vähäinen merkitys, mutta jotka pilaavat saksalais-venäläisten suhteiden ilmapiirin. Suomi kuuluu näihin kysymyksiin. Venäjän ja Saksan välisellä hyvällä yhteisymmärryksellä voitaisiin tämä kysymys ratkaista ilman sotaa, mutta Suomessa ei tule olla saksalaisia joukkoja eikä maassa tule esiintyä poliittisia mielenosoituksia neuvostohallitusta vastaan.    

Johtaja vastasi, että toinen asiakohta ei missään tapauksessa ole keskustelun kohde, koska Saksalla ei näiden asioiden suhteen ole vähäisintäkään tekemistä. Muutenkin demonstraatioita on helppo järjestää ja jälkeenpäin on vaikea selvittää, kuka todellinen alullepanija on ollut. Saksan joukkoja koskien hän voi vakuuttaa, että kun yleiseen yhteisymmärrykseen päästään, Suomeen ei saavu enää yhtään saksalaista joukkoa.    Molotov vastasi, että katsoi suomalaisten valtuuskuntien lähettämisen Saksaan tai suomalaisten merkkihenkilöiden vastaanoton Saksassa olevan mielenosoituksia. Saksalaisten joukkojen maassaolo on muutenkin seikka, joka on tuonut Suomelle kaksijakoisen asenteen. Esiintyy esimerkiksi iskulauseita kuten "sellainen ei ole suomalainen, joka julistaa hyväksyvänsä Venäjän ja Suomen rauhansopimuksen" ja vastaavia.    Johtaja vastasi, että Saksa on aina toiminut tasoittelevasti ja niin Suomi kuin ennen kaikkea Romania on saanut neuvon hyväksyä Venäjän vaatimukset.    

Molotov vastasi, että Venäjän hallitus katsoo velvollisuudekseen saattaa Suomen kysymyksen järjestykseen ja selkeäksi. Siihen ei tarvita mitään uusia sopimuksia. Vanha Saksan ja Venäjän sopimus asettaa Suomen Venäjän etupiiriin.    Johtaja ilmoitti yhteenvetona tähän kohtaan, että Saksa ei halua Itämerelle mitään sotaa ja että Suomi nikkelin ja puun toimittajana on ehdottomasti tarpeellinen. Se ei poliittisesti ole kiinnostava eikä, toisin kuin Venäjä, Saksa ei ole yhtään Suomen aluetta miehittänyt. Saksalaisten joukkojen läpikulku päättyy muutoinkin näinä päivinä. Myöhempiä kuljetuksia ei sitten tapahdu. Ratkaiseva kysymys on, onko Venäjällä aikomus ryhtyä sotaan Suomea vastaan.    

Molotov vastasi tähän kysymykseen jonkinverran välttelevästi todeten, että kaikki sujuisi ongelmitta, jos Suomen hallitus luopuisi kaksijakoisesta asennoitumisesta SNTL:ää kohtaan ja kun väestössä lakkaisi kiihotus Venäjää vastaan (sellaisten iskulauseiden esille tuominen, joista edellä mainittiin).    Johtajan argumenttiin, että hän pelkää Ruotsin puuttuvan seuraavalla kerralla Venäjän ja Suomen sotaan, Molotov vastasi ettei hän osaa sanoa Ruotsista mitään, mutta hänen täytyy kuitenkin korostaa että niin Saksalla kuin Neuvostoliitolla on intressiä Ruotsin puolueettomuutta kohtaan. On itsestään selvää, että molemmilla mailla on intressiä rauhaan Itämerellä, joskin Neuvostoliitolla on täysi mahdollisuus varmistaa rauha tällä alueella.    J

ohtaja vastasi, että kenties toisaalla Euroopassa on koettu, kuinka myös maantieteelliset seikat voivat yllättäen rajoittaa myös parhaita sotilaallisia aikomuksia. Siksi hän voisi kuvitella, että uuden konfliktin sattuessa Ruotsiin ja Suomeen pystytettäisiin jonkinlainen vastarintapesäke, joka tarjoaisi lentotukikohdan Englannille ja jopa Amerikalle. Tämä pakottaisi Saksan puuttumaan asiaan. Hän (Johtaja) tekisi sen kuitenkin kovin vastahakoisesti. Hän jo eilen mainitsi, kuinka Salonikissa on ehkä syntynyt tarve väliintuloon ja Salonikin tapaus riittää hänelle täysin. Hänellä ei ole mitään halua joutua ryhtyä jälleen toimiin myös Pohjolassa. Hän toisti, että tulevassa yhteistyössä molempien maiden kesken voidaan saavuttaa aivan toisenlaisia tuloksia ja rauhan jatkuessa Venäjä kyllä tulee saamaan kaiken, jonka se katsoo sille kuuluvan. Kysymys on ehkä vain 6 kuukauden tai vuoden viivästymisestä. Sitäpaitsi Suomen hallitus on juuri lähettänyt nootin, jolla se haluaa sitoutua mitä läheisimpään ja ystävällisimpään yhteistyöhön Venäjän kanssa.    

Molotov vastasi, että sanat eivät aina vastaa tosiasioita, ja pysyi jo aikaisemmin ilmoittamassaan näkemyksessä, että rauha Itämerellä voidaan varmistaa absoluuttisesti kun Saksan ja Venäjän kesken Suomen tilanteesta voidaan saavuttaa täysi selkeys. Hän ei ymmärrä näin ollen, miksi Venäjän tulisi lykätä toivomustensa realisoitumista puoli vuotta tai vuosi. SaksanVenäjän sopimus ei sisällä mitään aikamääriä eikä kummankaan osapuolen kädet etupiirialueellaan ole sidottuja. Viitaten Venäjän toivomuksesta tehtyihin sopimusmuutoksiin Johtaja totesi, että Itämerelle ei saa syntyä sotaa. Konflikti Itämerellä aiheuttaisi Saksan-Venäjän suhteille ja tulevalle suuren luokan yhteistyölle suuren rasituksen. Hänen käsityksensä mukaan tuleva yhteistyö olisi kuitenkin tärkeämpää kuin toisen luokan kysymysten ratkaisu tällä hetkellä.    

Molotov vastasi, että kysymys ei ole sodasta Itämerellä vaan Suomen kysymyksestä ja sen ratkaisemisesta viimevuotisen sopimuksen puitteissa. Johtajan kysymykseen hän vastasi, että hän näki tämän ratkaisun olevan samaa mittakaavaa kuin Bessarabiassa ja reunavaltioissa ja pyysi Johtajaa ottamaan kantaa.    Kun Johtaja vastasi siihen, että että hän voi vain toistaa, että Suomeen ei saa syntyä sotaa, koska sellaisella sodalla voi olla kauaskantoisia vastavaikutuksia, Molotov totesi, että tällä kannanotolla keskusteluun on sisällytetty uusi edellisvuotisessa sopimuksessa ilmaisematon momentti.    Johtaja vastasi, että Venäjän-Suomen sodan kuluessa Saksa, huolimatta vaarasta, että Skandinaviaan voitaisiin siinä yhteydessä perustaa liittoutuneiden tukikohtia, noudatti velvollisuuksiaan Venäjää kohtaan ja neuvoi Suomea aina myöntymään. Tässä yhteydessä valtakunnan ulkoministeri korosti, että Saksa oli mennyt jopa niin pitkälle, että se kielsi Suomen presidenttiä käyttämästä saksalaista kaapelia radiopuheessa Amerikkaan.    

Johtaja selitti edelleen, että kuten Venäjä aikanaan oli maininnut, että Puolan jako voi johtaa Saksan-Venäjän suhteiden kiristymiseen, hän samalla suorapuheisuudella sanoo nyt, että että sota Suomessa aiheuttaisi samanlaisen rasituksen Saksan-Venäjän suhteille ja pyysi venäläisiä osoittamaan tässä tapauksessa juuri samaa ymmärtämystä kuin mitä hän oli osoittanut vuosi sitten Puolan kysymyksessä. Venäjän diplomatian nerokkuudella varmaankin sellaiset välineet ja keinot voidaan löytää, joilla sellainen sota voidaan välttää.    

Molotov vastasi, ettei hän voi ymmärtää Saksan pelkoa siitä, että Itämerellä syntyisi sota. Viime vuonna, jolloin kansainvälinen tilanne oli Saksalle huonompi kuin nyt, Saksa ei nostanut kysymystä esille. Täysin siitä huolimatta, että Saksa on miehittänyt Saksan, Norjan, Hollannin ja Belgian, voittanut täydellisesti Ranskan ja uskoo myös kohta voittavansa Englannin. Hän (Molotov) ei näe, mistä näissä oloissa sodanvaara Itämerellä voisi tulla. Hänen täytyy vaatia, että Saksa ottaa saman asenteen kuin edellisvuonna. Jos se sen tekisi ilman ennakkoehtoja, Suomen kysymyksen yhteydessä ei varmuudella syntyisi mitään hankaluuksia.Jos se asettaa ennakkoehtoja, syntyy uusi tilanne, josta täytyy sitten keskustella. Vastauksena Molotovin lausumiin sotilaallisten vaarojen puuttumisesta Suomen kysymyksessä Johtaja korosti, että myös hän ymmärtää jotakin sotilasasioista ja että on täysin mahdollista, että Ruotsin osallistuessa mahdolliseen sotaan Amerikka saa jalansijaa noilla alueilla. Hän (Johtaja) haluaisi lopettaa sodan Euroopassa ja voi nyt vain toistaa, että uusi sota Itämerellä toisi rasitteen saksalais-venäläisille suhteille ja sen seuraukset Ruotsin tuntemattomasta asenteesta johtuen eivät ole nähtävissä. Julistaisiko Venäjä sitten sodan Amerikalle, jos se Suomen konfliktin yhteydessä suorittaisi väliintulon?    

Kun Molotov tähän totesi, että tämä kysymys ei ole aktuelli, Johtaja vastasi, että on liian myöhäistä päättää silloin, kun asia tulee aktuelliksi. Kun Molotov sitten ilmoitti, ettei hän näe mitään merkkejä sodan puhkeamisesta Itämerellä, Johtaja vastasi, että siinä tapauksessahan kaikki on kunnossa ja koko keskustelulla on vain puhtaan teoreettinen luonne. 

Yhteenvedossaan valtakunnan ulkoministeri korosti, että    

(1) Johtaja on ilmoittanut, että Suomi pysyy Venäjän etupiirissä ja että Saksa ei tule ylläpitämään joukkoja siellä:    

(2) Saksalla ei ole mitään tekemistä Suomen Venäjän vastaisissa mielenilmauksissa. Se tulee käyttämään vaikutusvaltaansa vastakkaiseen suuntaan;    

(3) molempien maiden yhteistyössä ratkaisevaa on pitkän ajan merkitys, mikä sekin menneessä ajassa onkin jo tuonut mukanaan Venäjälle suuria etuja, ja joka tulevaisuudessa tulee osoittamaan sellaisia etuja, joihin katsoen ne asiat, joista nyt keskustellaan, tulevat näyttämään täysin merkityksettömiltä. Suomen kysymyksestä ei ylipäänsä ole mitään syytä tehdä ongelmaa. Ehkä kysymyksessä on vain väärinkäsitys. Muutoin Venäjä strategisesti on rauhansopimuksellaan Suomen kanssa täyttänyt kaikki vaatimuksensa. Mielenosoitukset voitetussa maassa eivät ole aivan epätavallisia ja jos Saksan joukkojen läpimarssi on voinut tuoda esille Suomen väestössä tiettyjä reaktioita, ne tulevat läpimarssin lakatessa kuitenkin katoamaan. Kun näin asioita katsoo realistisesti, ei Saksan ja Venäjän välillä vallitse mitään erisuuntaisuuksia.    

Johtaja korosti, että kumpikin osapuoli ovat siitä periaatteesta yksimielisiä, että Suomi kuuluu Venäjän etupiiriin. Sen sijaan, että jatkettaisiin puhtaasti teoreettista keskustelua, pitäisi mieluummin siirtyä tärkeämpiin ongelmiin. --- Tässä kohden keskustelua Johtaja huomautti myöhäisestä ajankohdasta ja ilmoitti, että mahdollisten Englannin ilmahyökkäysten vuoksi on parempi keskeyttää keskustelut nyt, kun pääkohdat lienevät nyt tulleet riittävästi keskustelluiksi. Yhteenvetona hän totesi, että jatkossa mahdollisuudet varmistaa Venäjän edut Mustalla merellä tutkitaan ja ylipäänsä Venäjän myöhempiä toivomuksia sen tulevaa asemaa maailmassa koskien täytyy ottaa tarkasteltavaksi.    

Loppusanoissaan Molotov totesi, että koko joukko suuria ja uusia kysymyksiä on tullut Neuvostoliiton eteen. Neuvostoliitto mahtavana maana ei voi seisoa syrjässä Euroopan ja Aasian suurista kysymyksistä.    

Hän alkoi sitten vielä puhua Venäjän-Japanin välisistä suhteista, jotka ovat viime aikoina parantuneet. Näyttää siltä, että parantumista tapahtuu vielä nopeammalla tempolla ja kiitti Valtakunnanhallitusta sen ponnisteluista tähän suuntaan.    

Japanin ja Kiinan välisiä suhteita koskien Venäjän ja Saksan tehtävänä on varmasti huolehtia niiden sopimisesta. Kiinalle tulee varmistaa kunniallinen ulospääsytie, vielä enemmän nyt kun Japanilla on nyt mahdollisuus saada "Indonesia". 

Berliini, marraskuun 15. päivänä 1940. Schmidt 

Lähde: Die Beziehungen zwischen Deutschland und der Sowjetunion 1939-1941. Dokumente des Auswärtigen Amtes. H. Laupp'sche Buchhandlung, Tübingen, 1949. 

Lähdemateriaalissa tämä ja toinen Hitlerin ja Molotovin keskustelu on julkaistu kokonaan. Käännös ja lyhentäminen: Pauli Kruhse. Kuvareportaasi Molotovin vierailusta ulkomaille tarkoitetussa "Signal"-propagandalehdessä, Deutscher Verlag, no. 17, Dezember 1940 

chrome-extension://efaidnbmnnnibpcajpcglclefindmkaj/https://histdoc.net/pdf/NaSo1940-11-13.pdf 

https://histdoc.net/history/velikie1939_e.html 

 = = =

Visurin - Murtorinteen kirjasta oli arvostelu Historiallisessa Aikakauskirjassa ja nyt uudessa numerossa tekijöiden vastine (1/2022).

Tässä blogissa on jatkuvasti keskusteltu Stalinin sähkeestä. Edellä on muistio Molotovin ja Hitlerin tapaamisesta, johon sähke oli tarkotettu.

Blogin keskustelussa on epämääräisyyttä ja jopa tarvetta johtaa argumentaatiota johonki suuntaan. En pidä mielekkäänä sen jatkamista ilman lähdeanalyysiä. 

En pidä keskustelun jatkamista vuoden 1940 valtapolitiikan käänteistä tässä blogissa tässä vaiheessa tarpeellisena. Kiinnostunut lukija huomaa tästäkin, ettei keskustelijoilla ollut tarvetta puhua totta eikä ilmaista päämääriään - siis Hitlerillä, Ribbentroplla ja Molotovilla.

Sitko

 (Kuvassa V. Gordon Childe)

 

Hidasta oli arkeologian kehitys. Troijan löysi hyvinkin tietämätön maallikko; kaikki asiantuntijat nauroivat vatsansa kuralle ajatusta, että keksittyjen runojen takana olisi jotain todellista. Troija kuitenkin löytyi, ja ennen pitkää ainakin 11 tai 13 Troijaa sen merkillisellä tavalla Homeroksen kuvaaman alta ja päältä.

 

Englannin Orkney-saarten Skara Bray ei ole vieläkään kuuluisa. Myrsky paljasti 1850 todella kummallisen kymmenen talon kylän. Mielenkiinto ei herännyt. Paikalta käytiin kyllä ryöstelemässä erilaisia matkamuistoja. Arkeologian suuri nimi Gordon Childe, perin juurin kummallinen mies, sai skotlantilaisena professorina johtaakseen kaivauksia, mitä hän ei oikeastaan osannut eikä halunnut tehdä.

 

Mutta ennen pitkää käsissä oli puun puutteessa kivestä latomalla tehty kylä, jossa oli istuimia, makuusijoja, ikkunoita, putkia ja jonkinlainen käymäläjärjestelmäkin. Sen kukoistuksen ajaksi osoittautui Childen aluksi arvaamaan 500 eaa. sijaan 3100 eaa. Se oli siis vanhempi kuin pyramidin ja Maltan kallioasumukset eli luultavasti maailman vanhin ihmisen itselleen pystyttämä rakennelma.

 

Seuraavat kysymykset olivatkin tosi pahoja, eikä niitä ole selvitetty. Keskeisiä asioita on keksitty ympäri maapallon paikoissa, joilla ei ole voinut olla keskinäistä yhteyttä. Sellainen asia on maanviljely, sellaisia ovat pyörä, koiran kesyyntyminen ja tietenkin pandemiat. – Orkneyltä muuten löytyivät vanhimmat tunnetut kirput.

 

Otsikkoni viittaa siihen, että maanviljelyn kehityksestä on estetty ainakin 38 toisistaan paljon poikkeavaa selitystä. Esimerkiksi ohrasta ja vehnästä on tosi pitkä matka leipään ja olueen. Miten ihmeessä moni keksi, että jauhetun, kastellun jauhoseoksen eli taikinan pahentuminen auttaa asiaa? Hiiva, joka on välttämätöntä, on sieni, ja sen verran lähellä hometta, että erehtyä voi.

 

Olen mietiskellyt – kimmokkeena Gordon Childen kova kommunismi, josta hän piti kiinni melkein itsemurhaansa asti 1957 – että jospa temppeli ei olekaan temppeli.

 

Minulla on tämä hanke osoittaa ammottava aukko oikeushistoriassa. Kauppaoikeus ja siis esimerkiksi yhteisöt ja vakuutukset eivät ehkä ”kadonneet”, kun ne näyttivät kadonneen Länsi-Roomassa. Entä jos Itä-Rooma ei Bysantti noudatti vuosituhansia kestänyttä perinnettä. Jospa ”temppeli” on nyykielellä ”liikeyritys”?

 

Voitokkaiksi osoittautuneet monoteismit syntyivät kauppateiden risteyksiin jokilaaksoihin tai malmia tuottaville saarille. Jumalat olivat yleisesti ottaen vaarattomia, ja on pakko kysyä, miksi vakavat keisarit innostuivat Jeesuksesta valtakunnassaan, jossa on kautta aikojen ollut mielenkiintoista mysteerimöhinää? – Heille eli siis esimerkiksi Konstantinuksella ja myöhemmin Justinianukselle oli hyötyä uudesta opista. Jos ja kun uskovaiset kantoivat itse uhrina – nykykielellä veronsa – perille temppeliin, tämä taatusti helpotti sotakeisareita, joilla oli aina käsi karthagolaisten tai persialaisten kurkussa.

 

Ja papeilla oli koulutus lukemiseen ja kirjoittamiseen. Sekin varmaan ilahdutti. Kehitttiin keinot, ettei yksikään sielu pääse livahtamaan veroista. Lopulta suuren skisman jälkeen roomalaiskatolinen kirkko kehitti jopa derivatiivit! Ane eli optio, jonka maturiteetin määrää jonkun kuolema, oli kyllä kerta kaikkiaan suurenmoinen keksintö. Sen huomasivat paremmat kauppiaatkin, jotka panivat Lutherin ja muut yksinkertaiset ”puhdistamaan” uskoa eli puhdistamaan kirkkorakennukset arvoesineistä. Vielä Italian eli Genovan ja Venetsian pankit syntyivät Pyhän hengen huoneiden ympärille.

 

Kirkko oli etevämpi kuin EU. Se perusti kiireesti kaksi kerjäläismunkistoa, sillä kun kerjäläinen varastaa, sen huomaa heti. Toinen porukka eli dominikaanit harjoitti oppineisuutta ja toinen eli fransiskaanit piti yhteistä kansaa kurissa kansan kielellä. Ja pian paaviksi pääsi lähinnä pankkiirisukuun kuuluva, Medici, Borgia, Sforza tai vastaava.

 

Vahinko ettei kreikan taitoni riitä Bysantin tunnetusti kiemuraisen diplomaattisen kielen sävyjen ymmärtämiseen, mutta tässä olisi avaukseni: jatkuva puhe isästä ja pojasta ja yksisyntyisyydestä ja muusta tarkoitti todellisuudessa aivan muuta. Ja tässä olisi myös alaviite kysymykseen yksijumalaisen juutalaisuuden hyvin tunnetusta etevyydestä kaupankäynnissä ja kabbalasta eli opista, että heprean tai arameankielinen teksti tarkoittaa aina jotain muuta kuin näyttäisi…

Tietosana

 

Keisari Yongle päätti teettää tietosanakirjan ja oli sanansa mittainen mies. 

 

Kirjaan tuli kaikki, mitä tiedetään ja mitä ennen on tiedetty. Vuosi oli 1408. Teokselle tuli laajuutta 250 miljoonaa sanaa. Siitä on tallella kopioina ehkä 3 prosenttia. Eurooppalaiset hävittivät niitä ahkerasti 1800-luvun sodissa, ja kauaskatseiset keksivät ruveta keräilemään kirjarullia. Yhdysvalloissa todella iso raha liikkuu museoissa. Esimerkiksi Suomessa yleisesti hyväksytty ajatus, että muinaismuistot menevät valtiolle eikä sellaisilla ansaitse, on monin paikoin Amerikan mantereella outo.

 

Runsaat kymmenen vuotta sitten tuo Yonglen tietosanakirja jäi toiseksi. Nyt maailman laajin tietosanakirja on Wikipedia. Se on myös ylivoimaisesti maailman suurin ”kirja”, ehkä kohta 10 kertaa laajempi kuin Encyclopaedia Britannica laajimmillaan. Minulla oli viimeiseksi jäänyt painettu sarja, muutamia kymmeniä isoja niteitä. Käytin sitä viisi kertaa vuodessa. Wikipediaa käytän luultavasti joka päivä. Vaikka sen suomenkielinen versio tuntuu tällä hetkellä kääntyneen kohti vähäpätöisyyttä, en osaa olla ihmettelemättä.

 

Ennen ihmiset halusivat rahaa ja mainetta ryhtyäkseen johonkin vaivalloiseen. Omien havaintojeni mukaan tuossa verkon tietosanakirjassa on ainakin englanniksi paljon sellaista yhdellä istumalla luettavaa, minkä käsittää mielellään. Katsokaa vaikka ”kantasolu” ja sitten ”solu”.

 

Wikipediakaan ei valitettavasti sisällä kaikkea tietoa. On syytä epäillä, että menneisyys on kuvattu siinä vajavaisesti. Tulevaisuutta ei selosteta lainkaan.

 

Kirjailija Jorge Luis Borges julkaisi 1942 novellin tai jotain sen suuntaista britti John Wilkinsin kolmesataa vuotta aikaisemmin ehdottamasta keinotekoisesta kielestä. Siinä Borges tapansa mukaan valehteli sujuvasti kiinalaisesta tietosanakirjasta, jossa oli kiinnitetty suurta huomiota esityksen johdonmukaisuuteen. 

 

Pari vuosituhatta oli haaveiltu kielestä, jossa sanat ja kohteet olisivat sama asia. ”Mies” olisi kirjaiminakin miehen näköinen. Juuri tästä kreikkalaiset kinasivat kovasti.

 

Kaikki kirjan eli maailman asiat oli jaettu seuraaviin ryhmiin:

-       keisarin omat,

-       balsamoidut,

-       opetetut,

-       juottoporsaat,

-       merenneidot,

-       tarunomaiset,

-       kulkukoirat,

-       tähän luetteloon kuuluvat,

-       hulluna tärisevät,

-       lukemattomat,

-       hyvin ohuella kamelinkarvasiveltimellä maalatut,

-       ja niin edelleen,

-       ne jotka ovat äsken rikkoneet astian,

-       ne jotka kaukaa katsoen vaikuttavat kärpäsiltä.

 

Borgesin lista saavutti mainetta, kun Michel Foucault otti sen tutkimuksensa ”Les mots et les choses” (Sanat ja asiat – tiedon arkeologia) alkuun. Hän ei kuitenkaan käsittänyt, että Borgesin ajatus sisältää jotain uutta informaatiosta. Informaatio on fysikaalista, ja se on koodattu kvanttijärjestelmän tilaan. 

 

 

Vongoiva

 

Ystäväni ja ikätoverini Jussi sanoi kävelleensä taas kerran alakautta Vongoivalle ja viettäneensä siellä aikaa.

 

Erämaa, tässä tapauksessa UKK-kansallispuisto, on myös ihmisten maailmaa. Kiinnostuin kun näin verkosta, että ”Mystinen Vongoiva” on edelleen retkeilijöiden mielessä. Mielikuvan luojaksi mainitaan isäni Kullervo. 

 

Järkyttyneellä äänellä esitetty kunniamaininta: hän on käynyt Vongoivalla, näyttä olevan edelleen voimassa, vaikka se on 60 vuotta sitten ilmestyneistä kirjoista.

 

Syy on ilmeinen. Maan tai koko pohjoisen ehkä parhaalla retkeilyalueella tuo rajanpinnan tunturiseutu on oikeasti kaukana ja tuntuisatuloita nousten ja laskeutuen raskas kulkea. Kesäkelillä sinne pääsee mönkijällä, jonka käyttöä on tietysti rajoitettu, ja talvella kelkalla. Rajamiehet kulkevat, mutta jopa sotilaallisesti kysymyksessä on tyhjiö tyhjiössä.

 

Ilmeisintä reittiä suoraan pohjoisesta sinne pääsee ehkä yhdellä yöpymisellä, mutta sanoisin kyllä että kaksi. Ovat sinne erilaiset ultraihmiset juosseetkin ihmeteltävässä ajassa. Kartalla matkaa autolta tulee ainakin 40 kilometriä linnuntietä suuntaansa.

 

Joka tapauksessa Luirojärvellä kuuluu olevan sesonkiaikaan kämpät täynnä ja kymmeniä telttailevia yöpyjiä, mutta Vongoivalla voi olla jokseenkin tyhjää.

 

Karttoja katselee nyt vähän toisella silmällä kuin ennen. Venäjällä on kaksi maailman vahvimpiin kuluvaa sotilasaluetta niillä seuduilla, Murmanskin satama ja Severmorsk Vienanlahden rannassa. Kuolan niemimaan sisäosat Imandra-järven seudulla on tuhottu ja myrkytetty karmealla tavalla. Yliopiston siellä käyneiden tutkijoiden raportti on ikävää luettavaa. Asukkaista en osaa sanoa; tiettävästi Neuvostoliitto kielsi sekä saamelaiset että porot.

 

Tunturin valokuvaaminen on uskomattoman vaikeaa. Kamera on yksisilmäinen mutta ihmisellä on silmiä kaksi. Tunturi kaatuu kuvassa. Isäni myönsi itse, että hänen Sokostin kuvansa, Lupukkapään rinteestä Luirojärven yli, on jossain määrin taidon ja erittäin suuressa määrin onnen tulos. Sää, vuodenaika, valaistus, kaikki on osunut kohdalleen.

 

Käytyäni kirjojani varten läpi ainakin 22 000 valokuvaa tuosta alueesta olen mietiskellyt, millaista on nyt. Dronen käyttö rajavyöhykkeellä on luvanvaraista, mutta juuri etsimättä verkosta löytyy kaikella huolella kuvattuja uusia vaelluskertomuksia. Vongoivan räystäs – valtava jyrkänne – on saman luokannähtävyys kuin Kuikkapään jyrkänne.  

 

Suosittelen videota

https://viimeistamuruamyoten.com/vaellus-mystiselle-vongoivalle-ukk-ruskavaellus/

Vastaavia löytyy helposti, mutta epäilen, että ammattikalustolla tehtyä, huolella leikattua dokumenttia saa odottaa. Kyllä sen kaluston joutuisi enimmäkseen kantamaan.

 

Ilokseni olin oikeassa. Dronen näkymät ovat… huikaisevia. Ympäri käydään. Isäni ihastui alueeseen ilmasta nähtynä. Hänen ”dronensa” oli Junkers Ju-88 ja vuosi 1944.

Vinhan kirjakauppa

 

Ruovedellä kävin viimeksi Vinhan kirjakaupassa joitakin vuosia sitten ja sanoin, että se oli sitten siinä. Suomen viimeinen kirjakauppa.

 

Tänään lehtiuutinen sytkäytti. Kirja-alalta tuntemani Mikko Vartiainen ja Otavan Pasi Laine, jota en tunne mutta epäilen Helsingin Vainion kirjakaupan pojaksi, ovat kunnostaneet vanhan rakennuksen ja aloittavat verkkokaupan oikean kirjakauppatoiminnan paikalla.

 

Vihje lukijoille: vanhanaikainen automatkailu Suomessa on erikoisen hyvä ajatus nyt. Tamperelta kannattaa lähteä väärään suuntaan eli Kangasalle ja katsoa kirkonkylä, esimerkiksi vanha Jalmari Finnen rakennus, jossa ainakin hiljan oli täyshoitola, ja Keisarinharju, keikkua oksalla ylimmällä ja kipata kahvit Vehoniemellä. Sen jälkeen takaisin pohjoiseen Orivelelle (Orivesi), jonka tunnetumpi nimi on Tape Koiviston srajakuvien ansiosta Mämmilä. Mukavaa tietä suuntaan Jäminkipohja - Ruovesi ajaessa on Kallenaution kestikievari, oikeastaan museo, ja tien varressa pienempiä lapsia ihanasti hirvittävä ryövärinkuoppa, josta ilmi elävät maantierosvot muinoin ryntäsivät ryöstelemään ohikulkijoita.

 

Ruoveden kironkylä valittiin Radiokuuntelija-lehden yleisöäänestyksessä Suomen kauneimmaksi 50-luvun puolivälissä, ja sitä se on edelleen. Auton voi työntää parkkiin kirjakaupan luona. Jalan voi käydä kauniisti katselemassa Runebergin lähdettä. Runeberg oli kotiopettajana paikkakunnalla.

 

Ennen kirkolle tuloa on syytä jarruttaa Kautun kanavalla Ruhalassa. Vaikka Silanpäällä oli mielessä hiukan etelämpänä oleva Murolen kanava, elokuva ”Elokuu” kuvattiin Kautussa. Paikkakunnan kahta kartanoa isännöivät Aminohvit. Metsässä oli ennen ”Aulikin aukio”. Laulajatar Aulikki Rautavaara oli von Essenin rouvana ja lienee halunnut milloin yhtä, milloin toista mukavaa, kun metsääkin meni. Ja sitä ennen asiaan kuuluu Juicen ”Jäminkipohja blues”, joka on kyllä murheellinen; muistan kun Korppoon Pohjan saha kukoisti, kunnes lakkasi kukoistamasta.

 

Tutustuin kirjakauppaan ja sen omistajaan Vinhaan kesällä 1965. Minut esitteli paikkakunnalta ollut kunnanlääkärin tytär Aili Palmén. Sain jopa nähdä Lapuan liikkeen muistona säilytetyn kangastilkun, joka oli revitty punaupseeri Niemisen housuista Vaasan torilla vuonna 1930.

 

Vinhan, joka oli Mäntän Serlachiusten kaveri, oli kiivaan isänmaallinen mies, samoin kuin vapaaherra, kunnanlääkäri Einar Palmén, jonka isä oli E.G., jonka isä oli J.Ph. Yliopiston rehtori Ernst P., joka oli perkeleen kova kiroilemaan, oli juuri samaa sukua.

 

Pohjoisempana on jalkamatkaa vaativa Helvetinkolu. Koveron seutu on maisemallisesti huimaa. Ja sitten tulee Virrat, jonka asukkaita santaan virtoilaisiksi, ja muun muassa Torisevan pystyjyrkät kalliot.

 

Kaikkea tätä katsellessa on hyvä olla eväänä keitettyjä munia ja pullossa maitoa.

 

Paluumatka Tampereelle on mukava tehdä vanhaa tietä Teiskon kautta. Siellä on Paarlahdessa kummasti autoa hypähdyttävä Aunessilta, joka on ikuistettu eräästä muusta asiasta muistettuun Hannu Salaman romaaniin ”Juannustanssit”. Salama oli Teiskosta ja tuolta sillalta bussi ajaa romaanissa Näsijärveen kohtalokkain seurauksin.

 

Kirjakauppiaat liittänevät listaani esimerkiksi kirjailijat Heikki Asunnan, joka kuulemani mukaan tapasi huutaa kuin junan pilli höyrylaiva Tarjanteen tai Pohjolan kabinetissa, hänkin ihan isänmaallisuuttaan. Laiva lähti Tampereen Mustalahdesta (huvipuiston vierestä), kohdalta jossa leijailee Väinö Linnan henki ja Kalle Päätalonkin, hän kun tuli timpuriksi ja käymään Tekua heti sodan jälkeen.

 

Voi yhden kerran!

Aivoturso

 

Neuroplastisuus on hyvä sana tuntea.

 

Vielä äskettäin luultiin, että aivot ja keskushermosto ovat mitä ovat eivätkä käskien kasva. On siitä jo kyllä jonkin verran aikaa, kun tuttavani kasvatti hermoa jalkaansa. Hän oli tehnyt perisuomalaisen virheen eli naisväen motkotettua koko matkan, että taas saa tuhertaa märkien puiden kanssa tulta hellaan, kun sataa ja liiterin katto on rikki, hän kiipesi kylmän raivon vallassa katolle korjaustarvikkeiden kanssa.

 

Seuraus oli se tavallinen, putoaminen ja jaloissa yhteensä seitsemän murtumaa. Jalkaterän voimisteluttaminen liikkuvaksi kesti yli vuoden mutta onnistui. Isälläni taas toinen jalkaterä jäi vähän lerpuksi, kun hän kaatui niskoilleen mökkirannassa ja sai neliraajahalvauksen.

 

Muuan neurotieteen uranuurtaja toteutti mielestäni hiukan ilkeämielisen kokeen. Lontoon takseilta vaadittu kaupungin tuntemus on kovaa luokkaa. Suomessa takseilla oli ennen autossa hakuteos. Hämärässä luin sen nimeksi ”Panomiehen käsikirja” vakka se oli palomiehen. Siihen oli listattu myös, mistä katu alkaa ja mihin se päättyy. Kirjasta oltiin mustasukkaisia niin etten onnistunut hankkimaan sitä. En siis tiedä, kerrottiinko siinä, mahtuuko kadun päässä kääntämään auton. (Olen itse peruuttanut Salonpiästä 3,5 kilometriä enkä halua toistaa tuota harjoitusta.)

 

Neurotieteilijä todisti, että kadunnimet oppineiden suhareiden aivoturso (hippocampus) oli isompi ja komeampi kuin vertailuhenkilöiden.

 

Sellainenkin käsityskanta on, että ahkera muistin harjoittaminen voi auttaa toipumista aivovammojen jälkeen jopa paremmin kuin lääkkeet. Haluaisin täsmentää, että opeteltavaksi suositellaan kieltä tai musiikkia.

 

Joku täällä jaksaa mellastaa, että matematiikka ei ole tiede. Ehkä se ei ole liioin kieli, vaikka siinä on monia samanlaisia piirteitä. Monet merkittävät matemaatikot ovat maininneet sanan ”mystinen” kuvatessaan, miten puhtaan matematiikan kehitelmät löytävät joskus vastineen fyysisestä ympäristöstä. Yhtälön ei siis pitäisi tarkoittaa mitään, mutta sepä tarkoittaa.

 

Gödel, joka oli hullu mies, väittää Gabelsbergerin järjestelmän mukaan laatimissaan laajoissa pikakirjoitusmuistiinpanoissa, että maailmankaikkeuksia on monia ja ettei tämäkään laajene, vaan pyörii laskennallisten akseliensa ympäri. Tämä kuulemma johtuu suoraan Einsteinin yhtälöistä.

 

Muuan matematiikan ja fysiikan osaajien ryhmä väittää löytäneensä hyvin pieneltä nanoalueelta, jossa eräät luonnonlait tunnetusti lakkaavat vaikuttamasta niin ettei esimerkiksi painovoimalla näyttäisi olevan ihmeempää merkitystä kvarkkipuurossa, alueen jolla havaitun hiukkasen sisältä löytyy suuremi hiukkanen. Siis maatuska-puunukkeilmiö siinä muodossa, että maatuskan sisällä on alkuperäistä isompi nukke. 

 

Tämä tarkoittaa, että tuolla eV-alueella matematiikka menee uusiksi. Se antaa myös tuulta kaltaiseni maallikon purjeisiin, joka arvelee, että kukaties eräät pahat ongelmat, kuten pimeä aine, ovatkin matemaattisia eivätkä fysikaalisia.

 

Sääli ettei Gödel merkinnyt läheskään kaikkia oivalluksiaan muistiin. Mutta hän oli, kuten sanottua, paranoidisen psykoosin syömä. Onneksi hänen pyykkärin näköinen vaimonsa oli hyvä leipomaan omenastruudeleita ja wieninleikkeitä, joita Gödel tosin ei syönyt.