Sivun näyttöjä yhteensä

4. heinäkuuta 2017

Lapualaisooppera



Jonkun pitäisi kirjoittaa oivaltava essee Arvo Salon ”Lapualaisoopperasta”, jonka Ylioppilasteatterin ensi-illasta tuli viime vuonna 50 vuotta. Ihmettelin tekijänoikeusjuttua, joka siitä syntyi. Korkeimman oikeuden ratkaisu löytyy Wikipedian linkillä. Se oli 1971-II-44.

Minulla on syykin muisteluun. Olin Arvo Salon asianajaja tuossa jutussa. Kapteeni evp. Artturi Vuorimaa, joka oli omalla nimellään yksi näytelmän henkilöistä, väitti kanteessaan, että tekstiin oli lainattu liikaa hänen tekstiään teoksesta ”Kolme kuukautta Kosolassa”.  Laskuni maksoi kustantaja, Tammi.

Oikeudessa oli todistamassa isänmaan miehiä, kuten Yrjö Soini (Agapetus) ja Kauko Kare. Salon sitaatteihin tukeutumista selvittivät muiden ohella Tuomas Anhava ja Kai Laitinen.

Muistan teoksen näyttämöllä. Se meni vuoroon vanhalla ylioppilastalolla ja Työväenopiston auditoriossa. Innostukseeni sekoittui kummastusta. Useat näytelmän henkilöistä, siis esikuvista, olivat vielä elossa, ja jotkut asiaan liittyneet tunsin. Tiesin viidakkorummun kautta, että Lapuan suunnalta ei ryhdyttäisi rymistelemään. Eturivin mielestä Vuorimaa oli luettava pienempiin profeettoihin.

Juttua ajaessani en tiennyt mutta sain tietää, että näytelmässä keskeinen suutari Mätön surmaaminen, johon Kosolan talvisodassa kaatunut Pentti-poika oli sekaantunut, aiheutti kummallisuuksia tuomioistuimissa. Paikallinen alioikeus osoitti nähdäkseni lain rajat ylittävää myötämieltä mustapaitaisia kohtaan, ja myös Viipurin hovioikeudessa äärioikeistolaisuus oli kunniassa. Oikeuskansleri Makkonen teki sen, mitä oikeuskansleri ei oikein saisi tehdä, eli sekaantui vireillä olevaan juttuun, mutta syyttäjän kautta. Ennen sotia muuten Turun hovioikeudessa kanneviskaalina kommunisteja vastaan ajettuihin juttuihin syventyi suurella tarmolla myöhempi presidenttiehdokas Olavi Honka (”Honka-liitto”).

Muistan kummastelleeni Vuorimaata, joka tuli tehneeksi mainosta näytelmälle, jossa hän ja hänen kaverinsa esitettiin pahoina ja monin kohdin naurettavina.

Poliittista vääntöä käytiin kulttuuritaisteluna. Lapualaisooppera oli yhtä tärkeä mittari kuin Salaman Juhannustanssien oikeudenkäynti, koska viimeksi mainitussa radikaalia ääntä säesti   liberaali porvarillinen joukko eli Otava ja sen myötä merkittävä osa kirjailijakuntaa. Syytteessä oli Salaman lisäksi vuorineuvos Kari Reenpää, jolla en tiedä olleen vapaamielisyyteen viittaavia kantoja, toisin kuin jo kuolleella serkullaan Heikki Reenpää vanhemmalla, joka oli lähellä Rytiä ja Ståhlbergiä. Kari Reenpäälle tuo oikeusjuttu saattoi olla myös henkilökohtainen murhenäytelmä.

Mutta nykyinen tulkinta Lapualaisoopperasta pasifismin ja fasismin kuvauksena ei ole oikea. Työväenlaulut tulivat ja myös työläiset oppivat 1966 useimmille vieraan ”Riistäjät ruoskaansa selkäämme soittaa, vastassa valkoinen armeija on…”

Rähmällään olon aikakaudelle tarkoitetaan suhdetta Neuvostoliittoon. Sotia edeltänyt oikeistoliikehdintä oli hyvin sisäpoliittista, ja taustalla oli Kansalaissota ja ”Venäjän ikeestä vapautuminen” vuonna 1918. Ehkä Vuorimaa oli vielä 1960-luvun lopulla samaa mieltä kuin Pohjanmaalla jotkut, että talvi- ja jatkosodat olivat Vapaussodan jatkoa. Minusta ne olivat osa suurvaltapolitiikkaa.

Vuonna 1966 eliitti vaihtui. Kortit jakoi Kekkonen. Rahalla politikoivat saarrettiin Kansallispankin holviin. Kekkonen oli oikullinen diiva. Kun revyyteatteri meni hänestä radiossa pitkälle, revonnahka tuli myyntiin.


Minulta kysytään, miksi nälvin pikku Halla-ahoa. Vastaan että olen seurustellut fasistieneli väisin oikeassa olevien kanssa koko ikäni; aatteita voi vaihtaa, ja sitä tehdään. Asenne säilyy. Sinimustien jälkeen oli ”temokraatit”, sitten stallarit ja nyt tämä tavattoman suomalainen metelikansa. Mutta Lapualaisooppera oli käännekohta. Tuomioistuimissa entiset rintamaupseerit katsoivat, että pöyhistyneelle isänmaallisuudelle saa nauraa.

3. heinäkuuta 2017

Opissa


Tämän kirjoituksen kuvan selitys on hyvin yksinkertainen ja vaikea. Yhdessä. Olemme yhdessä. Itse olen opissa. Pienen lapsen silmistä näkyy taivas.

Sain vauvalta ilmaiseksi poliittista opetusta. Eilen oli onnekas päivä valokuvien kannalta. Useat yli sadasta onnistuivat ja tämä yksi erikoisen hyvin. Molemmat kuvassa esiintyvät henkilöt sanovat selvästi ilmeellään ja katsellaan, me kuulumme yhteen.

Puhe ei ole sukulaisuudesta, vaikka sitäkin kieltämättä on.

Ihmislajin historian ja suuren osan biologiaa voi hahmottaa kahtiajaoksi ’yhdessä – erikseen’.

Se on sääli, että Jeesuksen erikoinen asema ymmärretään johdonmukaisesti väärin. Ensin oltiin sitä mieltä, että kaikki oli tulkittava kirjaimellisesti ja että kysymyksessä oli Jumalan poika, joka teki ihmeitä. Kun tulkintatapa muuttui pari sataa vuotta sitten, Uuden testamentin tarinat alettiin ymmärtää kansansaduiksi, ja yhteyksiä folkloreen onkin löytynyt paljon.

Samalla on unohdettu, että tämä luultavasti todella elänyt ihminen, jonka puheista on vain välillisiä eli toisilta kuultuja kertomuksia, oli ainakin oman aikansa johtava intelektuelli.

Jostain tuntemattomasta syystä noihin aikoihin eli useita huippuja, jotka yleensä eivät jättäneet jälkeensä omia kirjoituksia, paitsi Platon. Juuri kukaan muu ei ollut yhtä yllättävän yksinäinen ja omaperäinen, paitsi ehkä Buddha.  Tosin Buddhan nimissä oleva julistus on hyvin lähellä aikakauden Intian monia suuntauksia ja koulukuntia. Myös Jeesuksen aikana essealaisten kirjoitukset eli Kuolleen meren kääröt, jotka ovat oikeita ja joista ainakin osa on myös oikealta ajalta, sisältävät Raamatun lukijalle hyvin tutunomaista asiaa.

Kun nyt kirjoittelen jatkuvasti ajankohdan asioista ja sanon välillä jyrkästi eräistä ilmiöistä, haluan kiinnittää lukijan huomion näennäisesti yksinkertaisreen kahtiajakoon yhdessä- erikseen – tai vielä helpommin ’me – muut’.

Esimerkiksi joillekin ’me’ on suomalaiset eli ”kansa”. ’Muut’ on maahanmuuttajat ja ruotsinkieliset. Vastustettava joukkoon myös ’eliitti’, joka ei kuulu meihin vaan sortaa meitä ja vehkeilee päämme menoksi.

Jotta tuossa ajattelussa olisi edes hiukan johdonmukaisuutta, olisi ehkä ajateltavissa, että eliittiä on kahta lajia, pahaa ja hyvää. Halla-aho lähimpineen on samassa asemassa kuin kommunistijohto oli vielä taannoin. Pakostahan virallisen ja avustuksin tuetun poliittisen puolueen puheenjohtaja on poliittista eliittiä. Ellei näin ole, sitten mitään eliittiä ei voi ollakaan. Mutta tämä hyvä eliitti toimii kansan hyväksi ja kansan tahdosta. Niin teki jo Lenin. Ei myöskään Stalin tavoitellut valtaa, vaan toimi pyyteettömästi kansan parhaaksi. Niin hän itse sanoi ja sitä hänen nimittänsä kannattajat toistivat.

(Lisäksi hän voitti toisen maailmansodan, kuten eilenkin huomautettiin kommentissa, eli siis ilman Englannin ja sitten Yhdysvaltojen osallistumista sotaan ja valtavaa varusteluapua. Minkähän takia se Stalin niin kovasti tiukkasi toisen rintaman avaamista eli maihinnousuja ensin Afrikkaan ja sitten Italiaan ja Normandiaan?)

Eilisissä kommenteissa viitataan myös hyväksyvästi väitteeseen, ettei Suomi voi olla koko Euroopan sosiaalitoimisto. Mielestäni voi ja ajatus olisi hyvä. Eurooppaan pyrkiviä on joka tapauksessa perattava. Suomalaisilla voisi olla osaamista suurten henkilötietomäärien käsittelemisessä. Se on eri asia, mistä rahat ja työpaikat otettaisiin. Tuskin täältä, kun ei ole mistä ottaa.

Olemme tottuneet siihen, että suuri määrä johtajiamme on roistoja. Nyt ongelman toinenkin puoli on näkyvissä. Jokin määrä johtajiamme on hulluja. Laura Saarikoski kirjoitti hyvin, että Trumpin temput on ovelasti suunniteltu kääntämään huomio tärkeistä asioista kuohuttaviin pikkuasioihin, kuten henkilökohtaiseen törkeyteen, useimmiten Twitterissä. Ajatus on klassinen. Tavallisin esimerkki on Ranskan siirtomaasodat. Kun sisäinen tilanne meni vaikeaksi, oli saatava aikaan sota jossain hyvin kaukana.

En ole vakuuttunut tuosta perustelusta. Minusta näyttää, että Trump on mieleltään sairas ihminen. Hän on siinä määrin oman hermotoimintansa kahleissa, että häneltä puuttuu halun lisäksi kyky harkita, miten hän voisi parhaiten käyttää hyväkseen toisia ihmisiä.

Tässä on lainaus skitsofreniasta lääkärinkirjassa kirjoitetusta:

”Nykyisen määritelmän mukaan skitsofrenian diagnoosi edellyttää, että henkilöllä on ilmennyt vähintään kuukauden ajan ainakin kaksi sairaudelle ominaisista viidestä oiretyypistä:

Harhaluulot

Aistiharhat

Hajanainen puhe (esimerkiksi toistuva selvä puheen syrjähtely tai epäyhtenäisyys)

Pahasti hajanainen tai outo käytös tai selvä motorinen jäykkyys tai kiihtyneisyys (katatonia)

Ns. negatiiviset eli puutosoireet (tunneilmaisujen selvä latistuminen, puheen selvä köyhtyminen tai tahdottomuus).

Näiden oireiden lisäksi skitsofrenian diagnoosin edellytyksenä on, että sairastuneen sosiaalinen toimintakyky on merkittävästi heikentynyt ja että tämä toimintakyvyn heikentyminen on kestänyt yhtäjaksoisesti muutaman kuukauden ajan.”

Yleisellä tasolla nuo erotuskriteerit ovat kaikki loitontumisesta yhteisestä meidän maailmasta.

Yhteisyys eli kosketus toisiin ihmisiin näkyy jo muutaman viikon ikäisistä vauvoista. Tulkintani mukaan intellektuelli Jeesus tarkoitti juuri tätä sanoessaan (Mark. 10):” …joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niin kuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.” Se ei tarkoita tietämättömänä tai avuttomana, vaan turvautuen. Yhdessä. Tänäkin päivänä kaste on yhteyteen ottamista.


2. heinäkuuta 2017

Luolassa luikitaan


Haluaisin kirjoittaa huolettomista asioista jotain iloista. Lukijoillekin tulisi hyvä mieli. Surullisista asioista kirjoittaminen on sekä tyhmää että masentavaa. Kukaan ei halua lukea sellaista. Itse saan entistäkin huonomman nimen. Pian juttujani kaihdetaan yleisesti ja lopulta joudun käymään kaupassakin valepukuisena, jottei kukaan kaataisi kiukuissaan maustehyllyä niskaani.

Missään tapauksessa ei pitäisi kirjoittaa, että kun luin aamun lehdestä kirjoituksen Halla-ahosta ja sitten toisen kirjoituksen Martin Scheinistä, ne tuntuivat minusta saman asian eri puolilta. Tämä on järjenvastaista, koska Halla-ahon ajatukset ovat minulle hyvin vastenmielisiä ja järkyttävän epäloogisia, kun taas Scheininin kanssa olen jokseenkin aina ollut samaa mieltä kaikesta, paitsi mitä nyt hänessä mielestäni oli nuorempana hiukan turhan iso annos sosialistia.

Edellisen asia on kansallismielisyys eli ”Suomi ensin” ja jälkimmäisen ihmisoikeudet. Scheininin yhteydessä kysytään, olemmeko koko ihmiskunta taantumassa luolamiehiksi. Halla-aho taas mielestäni on luolamies. Tai ehkä on täydennettävä, että hän on kuin jokin joka luikertelee luolan valottomuudessa.

Tämän kirjoituksen asiasisältö on huomautus, että ”luolamies” on Darwinin jälkeen käyttöön tullut käsite, joka oli tarkoitettu vitsiksi tai pilkaksi. Erilaisia ”villimiehiä” on kuvailtu kauan, mutta oikeastaan eläinlajina tai ainakin ratkaisevasti erilaisina kuin ihmiset. Tunnetusti suomalaisia tai ehkä saamelaisia on kuvattu tällaisina epätoivon villeinä (Tacitus).

Luolamiehiä ei ole ollut koskaan olemassa. Monista luolista on löydetty ihmisten jäännöksiä tai työn jälkiä. Se johtuu siitä, että tietyntyyppisissä luolissa jäänteet säilyvät paremmin kuin taivasalla. Nykyisten tietojen mukaan esimerkiksi kivikaudella asuttiin kodan kaltaisissa majapaikoissa, jotka usein olivat siirrettäviä. Kun luolia käytettiin, se oli tilapäistä. Varastoina tai suojapaikkana vihaisia eläimiä vastaan ne saattoivat olla hyviä, mutta lämmittäminen ja yleisemmin tulen polttaminen oli ongelma, ja samoin veden saaminen.

Edelle kirjoitettu oli tietysti tarpeetonta. Luolaies tarkoittaa metaforana raakalaista, jolla ei ole ihmisen tunteita eikä käsitystä moraalista. Lähimmäisenrakkaus ja lain noudattaminen ovat tunnetuilla tavoilla muuntuneet myös uskonnoiksi ja ateismiksi (”jumalaa ei ole olemassa” on käyttäytymisohjeeksi eli laiksi muuttunut havainto tai johtopäätös).

Lähimmäisenrakkaus epäitsekkyytenä eli jopa hengen uhraamisena toisen (jälkeläisen) puolesta ei kuitenkaan erota ihmistä eläimistä. Dawkinsin ”Itsekäs geeni” näyttää sisältävän ajatuksen, että yksittäisen geenin ”itsekkyys” eli kemiallinen pyrkimys edistää monistumistaan johtaa eräissä tapauksissa geeniä kantavan lajin edustajan epäitsekkyyteen esimerkiksi uhrautumalla.

Dawkins edustaa sitä tutkijapolvea, joka sekoitti pahanpäiväisesti luonnontieteelliset (biokemialliset) havainnot ja moraaliset eli siis filosofiset ongelmat.

Nähdäkseni Dawkins oli yksi niistä, joka kuvitteli liikaa eläinlajeista ja siis ihmisestä. Emme ole edes itsekkäitä. Siihen olemme liian tyhmiä. Emme kykene siihen ”itsekkyyteen”, joka onnistuu mjuun muassa geeneiltä ja bakteereilta loistavasti.

Monien muiden eläinten tavoin ihminen pystyy syömään itsensä sukupuuttoon, ja sitä tapahtuu jatkuvasti. Mahdollisesti jotain sellaista on tapahtumassa juuri nyt. Päivän termi on elinympäristön tuhoaminen.

”Luolamies” jätti henkiin naaraan, jonka kanssa sillä oli mahdollisuus saada parempia lapsia. Sellainen naaras löytyi todennäköisesti oman yhteisön ulkopuolelta. Geenipoolin kasvattaminen oli hyvä ajatus, sillä sitä mukaa kuin lapsia syntyi, ne voi panna kovaan työhön. Halla-ahon aate eli toisenlaisten ihmisten liikkumisen rajoittaminen on siis esimerkiksi nykyperuskantasuomalaisille tuhoisa.

Scheinin ymmärtää, että ihmisoikeudet ovat vale. ”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan.” Kannatan ja vaadin Scheininin tavoin ihmisoikeuksia.

Arvioin kuitenkin, että kysymyksessä on huono runonsäe, jolla ei ole tekemistä todellisuuden kanssa. Useimmat ihmiset eivät synnyt tasavertaisina. Jos niin pääsisi tapahtumaan hiukankin laajemmin, se olisi lajin loppu. Sekä biologisesti että sosiaalisesti lajit elävät järjestelminä erilaisuudesta.

Tasavertaisuus – mitä se sitten mahtaa tarkoittaakaan – ei ole kannatettava tavoite vaan kaihdettava vaara. Vakuutan tuntevani aika hyvin tasavertaisuuden ja tasa-arvon erilaiset kuvaukset, muun muassa elämän varjelemisen periaatteen ja mahdollisuuksien tasa-arvon.

Zweigin kuvaus kesä-heinäkuun vaihteesta 1914 on paras tuntemani. Hän kertoo muutamalla sivulla, miten edistyksen, kehityksen ja muun humanismin lapset muuttuivat muutamassa tunnissa, joskus parissa vuorokaudessa verenhimoisiksi pedoiksi ja alkoivat murhata toisiaan miljoonittain, eikä ensimmäinen maailmansota ollut oikku tai mutaatio, koska sama toistui pian, 1939. Kesällä 1914 talvisodan henki valloitti koko Euroopan.

Molempien tässä käsiteltyjen herrojen erehdys on darwinilainen. Evoluutio eli muutos ja siihen liittyvä valinta ovat eri asioita kuin kehitys eli asioiden tuleminen paremmiksi.

Edistys ja kehitys ja niihin liittyen ihmisoikeudet ei ole ilmiö eikä periaate eikä järkevä tavoite. Itse ajattelen, että se on kohde, johon on pyrittävä osa osalta, pala palalta, vaihe vaiheelta, unohtumatta ettei Satumaata ole olemassa, päämäärää ei ole. Vastaus on keinot. Tavoite on keinot. Päämäärä on erehdys tai huijausta. Ja käytännön tekemistä riittää. Hyvä alku on tunnustaa, että Hitler, Stalin ja nyt Trump ovat kukin saaneet tilaisuutensa siksi, että niin suuret joukot ovat keskittyneet haaveisiin ja ummistaneet silmänsä tosiasioilta.