Kirjavat päivät

Henkilökohtaisten menemisten ja tulemisten kirjaaminen on ihan tyhmää. Kallion kirkosta tuli ensimmäistä kertaa mieleen, että ehkä se ja Tampereen tuomiokirkko olivat poliittisia kannanottoja. Arkkitehti Lars Sonckin yhteiskunnallisista mielipiteistä minulla ei ole tietoa. Molemmat kirkot otettiin käyttöön suunnilleen samaan aikaan ennen ensimmäistä maailmansotaa. Tampereella on ne aidosti upeat maalaukset.

Suurkirkosta eli Helsingin tuomiokirkosta keksin eilen ensimmäistä kertaa ihastuttavan näyn kun aikailin käytävällä hämmästyttävän runsaan yleisön purkautuessa Cantiksen konsertista, Jouluoratorion jälkimmäisestä osasta. Takanani joku täti-ihminen tai mummo (siis minua nuorempi) sanoi seuralaisilleen, että kyllä hänestä Requiem on vielä hienompi teos.

Kaikessa hiljaisuudessa toimii tiettävästi Requiem-seura, joka ehkä harrastaa niitä vähemmän tunnettuja sielumessuja. Suosikkini on Dufay, koska se on kadonnut. Kuunneltavaksi mainio on Ockeghem. Joskus tuntuu, että erinomainen taide on viestikapula, joka oli vähän hukassa 1500-luvun alkupuolelta. Isä Bach sen sitten tietenkin vastaanotti ja kiidätti sitä edelleen sellaista vauhtia, ettei Usain Bolt olisi kestänyt kyydissä.

Tiesittekö te, että se uudempi eli nykyinen ”Täällä Pohjantähden alla” on kirkkomuusikko Petri Laaksosen sävellys? Minä en tiennyt. Hautajaisissa ajattelin, ettei tämä voi olla Chydeniuksen, koska virren harmoniat menevät niin oikein. On vaikeaa luoda taiteessa jotain pientä. Nyt ajankohtainen talven matka eli Schubertin Winterreise on esimerkki. Laulut ovat todella yksinkertaisia, ja kokemus kertoo, että niitä voi mielellään laulaa myös huonosti, ellei siis muuta osaa. Ne ovat silti kauniita.

Oma suursuosikkini Nathalie Stutzmann on muuten juuri julkaissut levynä koko ”Winterreisen”. Se on Spotifyssä. Muut mielipiteet sallitaan; minua viehättää Stutzmannin taito saada periaatteessa normaalilla klassisen laulun tekniikalla syntymään vaikutelma, joka tässä tapauksessa kuulostaa keskiajan musiikilta. Kukaties kysymyksessä on hyvin taitava ohentaminen, ja tietysti tämän laulajattaren erikoisuus, poikkeuksellisen suuri ja tasaisesti soiva ääniala.

Jo aika kauan sitten löysin Kirkkonummen kirjastosta paksun levykotelon, jossa oli kaikki Fischer-Dieskaun ja Gerald Mooren Schubert. Rippaaminen otti aikansa, mutta kyllä on ollut ahkerassa käytössä. En ole edelleenkään varma, ovatko heidän uudelleen masteroidut levynsä parempia. Soinnin kapeus, pienet rahinat ja viat jotenkin lisäävät nautintoa. Ehkä ilmiö on sama kuin se, ettei huono paikka kirkossa todellisuudessa häiritse. Musiikin sointikuvan toispuoleisuus unohtuu nopeasti ja erilaiset epäpuhtaudet ovat asiaankuuluvia. Sekin kiekuva altto on varman jo haudattu, jonka ennen epäilin matkustelevan ympäri maata ja laulavan milloin missäkin kuorossa, aina niiden, joiden esityksiä lähetettiin radiossa. Se nyt vain on niin, että avaimenreikätenori, naukuva altto tai liian lujaa laulava toinen tenori, jonka vibrato vipattaa kuin lampaan häntä, siirtää kyllä tehokkaasti ajatukset maallisiin. Se on kuin melkein kaikkien mieskuorojen harjoittelemattomuudesta johtuva surina eli himmeys – se lisää uskottavuutta aivan kuten mustat kynnenaluset.

Kieltämättä on musiikin alue, josta en pidä, taustamusiikki. Sitä on niin vanhanaikainen, ettei oikein rohkeus riitä taksimiehen puhuttelemiseen. Onhan siinäkin ammatissa taisteltu monet taistelut tekijänoikeusjärjestöjä vastaan ja kukaties joku mitättömään musiikkiin erikoistunut paikallinen ula maksaakin heille radion pitämisestä päällä. Sopiva vippaskeino on tietenkin valehdella tarvitsevansa taustahiljaisuutta puhuakseen puhelimessa ja soittaa sitten johonkin niistä omista puhelimistaan, jotka eivät ole päällä. Niitä on monta.

En ymmärrä tätä taustamusiikkia kohtaan tuntemaani vastenmielisyyttä. Kotona ja kylässä on seinillä taustataidetta, ja se tuntuu oikein kivalta. Taustakirjallisuuden kuluttaja olen ollut vanhastaan.

Parhaiten musiikki, nimenomaan yksinkertainen musiikki, toimii hauteena. Toissapäivänä olin totisella tuomiolla, kun piti siis lähteä niihin kirkkoihin ja konsertteihin, mutta bensa oli vähissä ja tankin lukkopesä oli jäätynyt lujasti umpeen. Käväisin jopa kysäisemässä Jaskalta, joka neuvoi viemään kärryn marketin marketin halliin.

Jostain tuli oivallus. Niitä apteekissa myytäviä geelipusseja, jollainen löytyi komerosta, neuvotaan käyttämään kylmänä kääreenä tai lämpimänä kipeän kohdan hauduttamiseen. Geelipussissa luki että kaksi minuuttia mikrossa. Vein kuuman pussin autolle, tuli laittamaan kahvit, palasin toteamaan tulokseen ja ajaa karskautin komeasti erikoisen kylmälle bensa-asemalle. Kaikkea ne keksivät kun tällaisen sinisen geelinkin.

Hanki ja jää

Kun sain laajan ja vaikean patenttiartikkelin käsistäni, olen entistä innostuneemmin koonnut Lappia ja Pohjoista koskevia kirjoituksia ja kuvia. Ei mene monta viikkoa ennen kuin Rovaniemen kirjastot saavat taas kyytiä. Lisäksi voi olla, että kunhan kykenen tutkimuksillani selvittämään, mille päiville pääsiäinen osuu tänä vuonna, olisi laittauduttava Lontooseen ja Cambridgeen.

Neljä tai viisi tuhatta vuotta sitten Sahara oli vihreä. Nyt tiedetään se suuri joki, joka purkautui Niilin suuntaisena Välimereen. Tiettävästi Australiassa on syvällä maan alla maailman suurin ”järvi”, makean veden säiliö. Afrikassa on ehkä hyvin runsaasti fossiilista pohjavettä.

Sekä reaalisosialismi että irreaalisosialismi perustelivat väitteitään sivuuttamalla ympäristön. Sana ”maa” tarkoitti viljelysmaata. Maanomistus oli kaksisataa vuotta suuri riidan aihe, vaikka ei maata voi omistaa.

Sukupolveni suuri erehdys oli teologia, se tietty poliittinen yhteiskuntaoppi, jossa tosiasioita johdettiin sanoista. Ennen oli sanottu ”Jumalan tahto”, ja sitten sanottiin ”tuotantosuhteet” tai ”riisto”.

Sellainen ajattelutapa on olemassa, että tosiasioista johdetaan sanoja. Katselen pohjoista ja uskon, että kasvit, eläimet ja muut ihmiset siirtyvät sinne, missä on mahdollisuus säilyä hengissä, ainakin jonkin aikaa.

Vuosikymmeniä opetin omaa luuloani, että kehityksen polttopiste vaelsi hitaasti Lähi-Idän jokilaaksoista Välimeren pohjoisrannalle ja siitä sille seudulle, jossa EU:n hallintorakennukset nyt sijaitsevat eli Pariisin – Lontoon akselille. Yhä ajatellaan, että seuraavaksi kehitys menee Kiinaan, elleivät sikäläiset tikahdu sitä ennen omiin myrkkyihinsä.

Yritys ymmärtää paleoklimatologiaa on vaikea, koska niin suuri osa kirjallisuudesta on viritetty ympäristönmuutoksen ja kasvihuoneilmiön ympärille. Samalla tavalla kuin vuosikymmeniä sitten ajattelun tukijaloiksi riittivät sellaisetkin käsitteet kuin ”herra” ja ”työläinen”, nyt on ”päästöt” tai ”fossiilinen polttoaine”.

Erehdys on niin helppo osoittaa nyt. Lineaarinen ekstrapolaatio ei toimi historian selittämisessä. Tuo matematiikan termi tarkoittaa ”yhdistä pisteet ja keksi jatko itse”. Maapalloa ajatellen idea olisi, että ainakin lähitulevaisuus voitaisiin arvioida lähimenneisyyden tosiasioista.

Lähitulevaisuus on kuitenkin yhtä laskematon kuin öljyn hinta. Ainakaan minä en osaa sanoa, miten vuodet 1918 ja 1939 johtivat vuoteen 2015 ja erittäin vakaaksi kuvattuun valtioon.

Jääkausien ja niiden välisen ajan lämpövaihtelujen suuri syy on maapallon akselin vaappuminen ja planeetan kiertoradan muutokset. Niitä on laskettu jo aika kauan, ja kun nyt on runsaasti tuloksia jääkairauksista ja merenpohjan kerrostumista, tietokonemallit viittaavat aivan hurjiinkin ilmastonmuutoksiin. Ehkä maanviljely ja ehkä ihmislajin valtava runsastuminen liittyy hurjaan lämpöpiikkiin. Jopa Islannissa ja Grönlannissa keskilämpöätila ehkä nousi noin tuhat vuotta sitten jopa kymmenellä astella. Jos näin on, keskiaika ja rutto-pandemia eivät juuri muita selityksiä kaipaa. Ja tämän ajatuksen esittävät nyt järjestöjen (NASA) ja yliopistojen edustajat.

Vastaavasti voisi miettiä yleiseurooppalaisen 30-vuotisen sodan suhdetta ilmanalaan, joka oli usean tuhannen vuoden mittakaavassa aivan epätavallisen huono eli siis kylmä ja märkä. Ja täällä oli jollain tavalla opittu elämään, kun on lämmintä ja märkää.

Mutta paha tapamme istuu lujassa. Ilmaston muutokset johtuvat muka ulkoisista syistä kuten maapallon asennosta suhteessa aurinkoon ja auringonvaloon, tai ihmisistä, kuten teollisuuden ja kaupunkien päästöistä. Miksi joko tai?

Tuokaan tähtitieteellinen selitys ei ole tyydyttävä. Siihen liittyy vaikka kuinka paljon vaikeasti laskettavia systeemisiä eli tässä tapauksessa maapallon pinnalla vaikuttavia tekijöitä. On esimerkiksi mahdollista, että Pohjois-Amerikan suuren jääjärven murtautuminen valtamereen tapahtui niin äkillisesti, että se sekoitti vähäksi aikaa eli muutamiksi tuhansiksi vuosiksi merten virtaukset.

Kun historiallisen ajan suuret vaihtelut ovat eräin osin ilmeisiä, tämä on jälleen kerran Suomen historian alaa kuuluva kysymys, mikä on ”Suomi”, jonka historiaa pitäisi ymmärtää. Ja sivukysymys, joka päivä sanotaan että Venäjä on aina ollut ja on aina oleva naapurimme. Se nyt ei ole totta. Ympäristö, etenkin ilmasto, vaikutti Venäjään ehkä enemmän kuin muihin Euroopassa. Mikä sen sanoo, ettei itäinen naapurimme ole muutaman vuosikymmenen kuluttua esimerkiksi… Norja?

Kehlo

Luulin viatonta kysymystä vitsikkääksi. Mikä on esimerkiksi ’kehlo’. Se oli etenkin puinen, laakea viiliastia. Siitä ei suoraan syöty, vaan otettiin lautaselle, ja yritettiin samalla raappaista keltaista kermapintaa, jota nykyisissä kaupan tuotteissa ei juuri ole.

Nykysuomen sanakirja ei sekään kelpaa antikvariaateille. Myynnissä sitä on. Hinnat ovat kahdenkympin korvilla. Se on vähän kuusiosaisesta niteestä. En neuvo ostamaan teosta. Se on vanhentunut ja jokseenkin vähäkäyttöinen. Itse käytän sitä tosin jatkuvasti. Rakastan teoksen kirjallisuusesimerkkejä. Ne eivät ole kuitenkaan verrattavissa brittien suureen sanakirjaan (OED), jota varten muistaakseni käytiin läpi kaikki englanniksi kirjoitettu tai painettu teksti ainakin 1700-luvun loppuun. Ensimmäisessä painetussa laitoksessa sitaatteja oli lähes kolme miljoonaa. Uusinta painettua laitosta ei tule, ja elektronistakin voisi epäillä. Verkossa olevat kilpailijat ovat kaikkine puutteineen suunnattoman suosittuja helppoutensa vuoksi.

Etsin nyt itsekin eräitä sanojani. Kommentin lähettäjän kysymä ”lerkutella” näyttää olevan murresana samoin kuin esimerkiksi Hannu Salaman käyttämä, samaa tarkoittava ”hemputella”. Kysymys on miespuolisen olion virtsan heittämisen loppuvaiheesta. Harva ikääntyneempikään herrahenkilö on erikoisen ylpeä kusiraidasta housujen etumuksessa.

Vaasan Jaakkoo kirjoitti 1920-luvulla pakinan, jossa hän oli kysyvinään eduskuntaherroilta, mikä se on se ’astalo’, joka silloin liitettiin rikoslain pahoinpitelyä koskevaan pykälään. (Se poistettiin lakitekstistä taannoin.) Jaakkoo kyselin pohjalaisen kansan puolesta, missä niitä astaloita myydään, lyödäänkö sillä vai paukahtaako se, ja muuta asiaan kuuluvaa.

Kysymyksessä on kielimiesten munaus. Vanhasta kielestä otettiin rikoslakiin sana ja valehdeltiin, että se on sekä yleinen että osuva. Ja kukaan ei tuntenut sitä. Kysymyksessä on esine, jolla lyödään ja joka ei ole pelkästään ’ase’. Kirves, Jaakoon mainitsema puukko ja nykylukijalle ehkä tuntematon pannunjalka olivat käypiä tappeluvälineitä. Pannunjalka oli metallista valmistettu, sopivasti kahvalla varustettu teline, joka laskettiin tulelle tai hiillokselle ja jonka päälle tuli keittoastia, kuten pannu. Suosittu oli myös nykyisille tappelijoille tuntematon puntari. Niitä ei näe enää kauppatorillakaan. Puntari on kädessä pideltävä vaaka, tanko jonka toisessa päässä oli paino ja toisessa päässä koukku ja keskellä painomerkinnöillä varustettua tankoa pitkin liikkuva kahva. Esimerkiksi kala ripustettiin koukkuun ja kahvaa siirrettiin niin että tanko tuli vaakasuoraan. Paino luettiin asteikolta.

Puntarit olivat alkujaan puisia, minun nuoruudessani metallisia. Ja puntari oli siis hengenvaarallinen astalo, koska sillä lyödyn henki oli katkoilla. Väittäisin että kauppatoreilla puntarin oli ahkerassa käytössä vielä muutama vuosikymmen sitten. Minultakin taitaa löytyä digitaalinen ”puntari”, jossa on koukku niin että sillä voisi punnita isonkin lohen, jos sellaisen saisi. Laitteen peruskäyttö – tarpeellinen – on matkalaukun punnitseminen ennen lentokentälle lähtöä. Nämä turvaihmiset ovat tulleet kovin krantuiksi viime aikoina.

Lapsuuteni hienoin vaaka oli osuuskaupan varastolla. Ensin ajettiin hevonen kärryineen ja heinäkuormineen puolen pallokentän kokoiselle alustalle ja merkittiin paino muistiin. Kuorman tyhjentämisen jälkeen isäntä, hevonen ja kärryt punnittiin uudelleen, ja erotus oli myytäväksi tuotujen heinien paino.

Äidinkielen sanakirja on kieli-ihmisten suuri päähänpinttymä. E.N. Setälä melkein kaatoi Turun yliopiston ennen sotia suhdattomalla sanakirjahankkeellaan. Tiettävästi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran seinät pullistelevat tänäkin päivänä erilaisista sanastuksen tuottamista lapuista. Etymologiset sanakirjat ovat nekin hankalia käyttää ja verkkoversiot puutteellisia. Suomessa ongelmana ovat murteiden lisäksi sukukielet. Perinteisesti sana-artikkelissa mainitaan ainakin kahdentoista lähikielen versiot niin että lerkuttelemasta työn ääreen kiiruhtanut henkilö saa selvän, mitä esimerkiksi ’lammas’ on aunuksen, tverin karjalan kielessä tai viron kielessä ja kahdessa kieleksi katsotussa murteessa.

Aitoa murresanakirjaa emme luultavasti koskaan saa. Pienempiä sanastoja on runsaasti. Ne ovat hyvinkin käyttökelpoisia. Paksu opus on myös Helsingin slangista. Murteen ja slangin periaatteellinen ero on kielioppi. Slangissa puhekielestä eroavat yleensä vain sanat, murteessa myös rakenteet. ”Et sinä tätä ymmärrä” on Turun murteelta maistuvat tapa kysyä ”ymmärrätkö”. Väitteeltä kuulostava lause on kohteliaaksi tarkoitettu kysymys.

Minusta yksikielinen sanakirja on vanhentunut ajatus. Vielä Veijo Meri julkaisi hauskan mutta arvauksia liian usein tosiasioiksi väittävän kirjan. Muuan tutkija nimesi tuon kirjan kaunokirjalliseksi erikoisuudeksi. Se on hyvin sanottu. Riitaa haastaakseni väittäisin itse, ettei sanoja merkitystä ajatellen varsinaisesti ole olemassa erillään käyttöyhteydestä. Te ja minä olemme varmaan samaa mieltä siitä, mitä tarkoittaa ”blogi”, mutta joku kolmas inttää, ettei sana ole suomea, ja neljäs ilmoittaa, ettei ole mokomaa kuullutkaan. Vastaavasti jotkut teistä eivät ole varmoja, mitä tarkoittaa ”pakina” ja tuskin kukaan käyttää itse kansanlaulun sanontaa ”oi, jos armas lähtisi papin pakinoille, hentukseni heittyisi ja taipuis talosille”.