Sivun näyttöjä yhteensä

27. syyskuuta 2024

Tietosanat



Vanha historiatieteen selitys “miten se todella tapahtui” (L. Ranke) lienee ohitettu. Suhteellisuusteorian lyhyt ja virheellinen tiivistelmä saattaa päteä: riippuu havaitsijasta ja havaintopaikasta ja lisäksi havainnon kohteesta. “Kaikki on suhteellista” ei vihjaa, että kaikki on vähän sinne päin, vaan että myös havainnot ovat suhteessa moneen seikkaan. Esineen massa määrää painovoimaa mm. suhteessa muihin esineisiin. Kuun painovoima vaikuttaa maapallolla - vuorovesi.

En osaa päätellä, vaikuttiko Musta surma kirjapainotaidon keksimiseen, enkä sitä, mikä oli taudinaiheuttajien ja ilmaston merkitys muutokseen, joka meidän kirjoissamme on keskiajan päättyminen ja uuden ajan alku.

Miksi lukeminen taantuu eri puolilla maailmaa ja samanaikaisesti eräiden poliittisten suuntausten perustelut tuovat mieleen menneisyyden hurjimmat salaliittoteoriat.

Populismia olivat taisteleva sosialismi ja natsismi. Molemmat tukeutuivat innostaviin ajatuksiin, joissa ei tainnut olla perää.

Kapitalistit rikastuvat riistämällä lisäarvoa, toisteltiin. Kapitalismi ja lisäarvo jäivät epäselviksi käsitteiksi. Juuri tällä hetkellä ei näe väitettävän vastaan, etteikö tuottavuuden kasvu olisi hyvä asia. Isoisieni aikaan ajateltiin, että tuo kasvu menee vain “konnain kukkaroon”, vaikka sen on ansainnut “kansa”. 

Hyllyssäni on suomalaisia 30-luvun kirjoja, joissa kerrotaan, ettei neekereistä ole huippu-urheilijoiksi, varsinkaan pitkän matkan juoksussa, koska heidän rodulliset ominaisuutensa eivät salli sellaista. USA:n armeija ei halunnut kouluttaa 1940-1945 värillisiä upseereiksi eikä etenkään afro-amerikkalaisia lentäjiksi. Sellainen koulutus olisi aiheuttanut heille aivotulehdusta.

Itse epäilen olleeni väärässä koko ikäni. Katselen mitä tietosanakirjat maksavat antikvariaateissa. Enimmäkseen niitä ei edes oteta sinne myytäväksi. 

Kirjoitin myös Otavan suureen ensyklopediaan 100 tai kaksisataa artikkelia, joista osa oli vaikeita, tyyppiä “perintöoikeus” tai “ranskalainen chanson”. Olin julkaissut etenkin sanomalehdissä ainakin jutun viikossa vuodesta 1961, ja joskus 1990 se meni hurjaksi. En ole jaksanut edes skannata kaikkia tuon ajan juttujani, kun niitä on niin paljon. 

Pidin kiinni Orwellin ajatuksesta, joka on tietosanakirjamainen. Kirjoittaja ei saisi varsinaisesti näkyä. Asian pitäisi puhua. Kirjoituksissa pitäisi ottaa välimatkaa. Hyvä teksti olisi kuin puhtaat silmälasit. Lasi - teksti - ei näy, vaan helpottaa ja tarvittaessa suurentaa. 

Katselin pelottavan laajaa kirjaa, leksikografian historiaa. Siinä on tuhat sivua sanakirjoista Mesopotamiasta nykyaikaan. Sana- ja tietosanakirjoissa ei ollut kysymys siitä, miten joku kirjoittaja käsittää jonkin asian. Kerrottiin lyhyesti, mikä on esimerkiksi vompatti ja mitä se on englanniksi. Viimeksi tutkimani verkkoartikkeli käsittelee maailmanhistorian suurimpia rakennuksia. Haluan tietää, miten suuria todella ovat eräät pronssikauden röykkiöt, ja haluaisin ymmärtää, miksi pyramideja ja niitä suurempi Stonehenge rakennettiin. En siis hae tulkintoja, vaan niin sanottuja tosiasioita. Kysymykseni “miksi” jää ikuisesti vastaamatta.

Vierasta itse hiukan oppi- ja aatehistoriaa. Kun tässä on edelleen taustalla Klinge, nostan esiin akateemikko Eino Jutikkalan, joka ehkä oli Suomessa 1900-luvun historiantutkimuksen suurin nimi. Ei muuten kannata ottaa puheeksi sitä jatkosodan aikana tehtyä Itä-Karjala -koostetta. Olen yksi niistä aika harvoista, jolla oli tilaisuus puhua Jutikkalan itsensä kanssa asiasta. Hän leimasi omanin osuutensa armeijan antamaksi tilaustyöksi. Mutta “Suomen talonpojan historia” on suuri klassikko, joka ilmestyi jo 1942 ja jota tekijä täydeni myöhemmin. Monien muistama “Uuden ajan taloushistoria” on tenttikirja. Se on kompilaatio, mutta edes Saksassa ei ole aivan vastaavaa.

Puhuin Jutikkalan kanssa kuoleman historiasta. “Nälkä vai tautiko tappoi” oli hieno, ja sain kuulla, että akateemikko tunsi hyvin Ariès’n uraa uurtavan työn ja G. Dubyn mbet hient tutkimukset.

Arvailen mitä Jutikkala olisi ajatellut AI:n avaamista mahdollisuuksista. Tästä asiasta olen keskustellut usein Markku Kuisman kanssa. Totuus nimitäin on, että ihmisten elämää ja toimeentuloa ajatellen oleellinen asiakirja-aineisto on ehkä 95-prosenttisesti tutkimatta. Nythän meillä on työn alla myös 1800-luvun perukirjat, joista tekoäly kerään talo talolta tiedot ihmisten varoista, veloista, kiinteästä ja irtaimesta omaisuudesta.

Se se on jotain. Nkiin - omaa väitöskirjaani varten sain vain selville, että Kansalliskirjastossa on 1600-luvulta alkaen monikymmenosaisia kirjasarjoja riita-asioista eli siis esimerkiksi nimetyn ylioikeuden kaikki ratkaisut perintöriidoissa tai “työsopimusjutuissa” joinakin vuosikymmeninä. (Työsopimuksia ei ollut ennen 1800-luvun loppua, saneltuja työehtoja vain).

Esimerkiksi naisen tai lapsen asema esimerkiksi Suomessa tai Preussissa 1800-luvulla olisi selvitettävissä erinomaisesti. - Painettuihin kirjoihin tukeutuen tuollainen työ olisi käytännössä mahdotonta.

Tuota ja vanhempaa aineistoa käyttäen pääsisi etenemään lempionelmassani. Banhan ja niin santun roomalaisen oikeuden peruskäsite näet ei ollut omistusoikeus, vaan velvoite (obligatio). Kuten eräskin varhaisjuristi kirjoitti: velvoite on oikeuden kahle, joka pakottaa (vinculum iuris).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti