Sivun näyttöjä yhteensä

10. syyskuuta 2018

Tannerin syöpä


Lasse Lehtisen kirja ”Väinö Tanner, itsenäisen Suomen mies” Otava 2017 9789511307303 ei nähdäkseni saanut erikoisempaa huomiota. Syy on minulle epäselvä.

Minulle suoraan sanoen käy harvoin kotimaisen, historiaa koskevan kirjan ääressä, että tulisin täysin yllätetyksi. 

Lehtinen kertoo kirjassaan ja painaa Tannerin kirjeet – keskeinen jäi lähettämättä ja on siis Tannerin perheen arkistosta, jota Lehtinen on päässyt käyttämään.

Kirjeessä Tanner kertoo 1936, että hänellä on juuri todettu peräsuolen syöpä, joka on tappava. Heti sen jälkeen kerrotaan, että Suomessa Tannerin ystävä myöhempi pääjohtaja Oskari Reinikainen otti tarvittavat yhteydet, ja Tannerin leikkasi Tukholmassa Karoliinisessa instituutissa ainoa kirurgi, jolta suolen poistaminen ja avanteen tekeminen vatsan puolelle onnistui. Etenkin Tannerin vaimo Linda toteutti mahdottoman. Tieto asiasta ei levinnyt lainkaan. Se oli leviämässä lääkärien kautta – kuten yleensä käy – mutta rouva onnistui katkaisemaan senkin.

Olen kysellyt muutamilta ammattilaisilta. Kukaan ei ole tiennyt Tannerin syövästä. Erikoista kyllä, kukaan ei tiedä siitä vieläkään, koska Lehtisen kirjaa ei ole luettu. Vielä erikoisempaa: media ei ole pitänyt asiaa edes mainitsemisen arvoisena.

On maailman mittakaavan sensaatio, että tällainen avannepotilas onnistuu jatkamaan vaikeissa työtehtävissä, siis Pohjoismaiden suurimman osuusliikkeen johtajana, kansanedustajana, viisi vuotta yhtenä sotakabinetin kolmesta päättävästä jäsenestä, siis yhdessä Mannerheimin ja Rytin kanssa,  rauhantekijänä, ”sotasyyllisenä” vankilassa kaksi ja puoli vuotta, jo siellä ja se jälkeen Neuvostoliiton ja Kekkosen järkkymättömänä vastustajana ja taas johtajana, kansanedustajana ja puolueensa johdossa melkein kuolemaansa asti, yli 80-vuotiaaksi.

Vankilassa hän kertoi lääkärille vaitioloon vannottaen asiasta ja saunassa lienee käyttänyt huolellisesti pyyheliinaa. Elannon vaatturi oli saanut erikoistehtävän kohta leikkauksen jälkeen.  

Lehtien sanoo, ettei Tanner ollut syövän jälkeen enää sama mies. Mielestäni tulkinta on oikea. Politiikassakin käytännön eli pragmaattiset näkökohdat joustavasti huomioon ottaneesta miehestä tuli nopeasti yhä suoraviivaisempi, kompromisseja vierastava ja etenkin Kekkoselle ja Paasikivelle ikuisesti katkera. Paasikivi tiesi yksityiskohtaisesti, miten monin tavoin Tanner rakensi rauhaa 1940 ja 1944. Kekkosesta Tannereilla oli hyvin kielteinen käsitys jo 30-luvulta.

Esittäisin omana arvionani, että Tanner muuttui, kuten suurmiehet hyvin usein muuttuvat, kannattajilleen taakaksi. Kommunistien torjuminen 1940-luvulla oli vielä yksi isänmaallinen suurtyö. Stalinin ja sitten Hrustshevin toimista Suomen uittamiseksi yhä selvemmin itäblokkiin ei ole tätä nykyä epäilyä, vaikka eräät tutkijat ovat keskittyneet itsepäisesti Kekkosen suhteellisen harvoihin suoraan Suomen etuja edistäneisiin toimiin. Tanner sitä vastoin oli ajamassa puoluettaan voimattomuuden tilaan ja hajalle ensin toimimalla Väinö Leskisen taustavoimana. Seurauksena oli lähinnä Kalevi Sorsa, josta ei voi kirjoittaa kirjaa ”itsenäisen Suomen mies”.

Mielestäni kirja on hiukan löysä ja toistoinen, mutta ei sitä ole minulle kirjoitettukaan. Lehtisen ajatus näyttää olevan oikea. Väinö Tanner alkaa olla unohtunut nimi – vaikka hänen suuri elämäntyönsä Elanto elää vielä firmana HOK-Elanto, joka sitten onkin Suomen suurin. Melkein koko muu punapääoma on mennyt. Neuvostoliitto ja kommunismi ovat menneet. Väinö Tanner eli 1881 – 1966. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1900 ja muuten tapasi ennen lokakuun vallankumousta sekä Leninin että Stalinin ja oli entinen ministeri (senaattori) hävittyään puolueensa vallankumouksellisille ja vetäydyttyään täysin syrjään puoluetoiminnasta, jota hän ryhtyi rakentamaan tyhjästä 1919 päätyäkseen pääministeriksi 1926. 

Lehtisen sankari, jonka kirjoittaja leimaa Koiviston omin sanoin tannerilaiseksi, oli Mauno Koivisto. Olen samaa mieltä ja tiedän, että parikin blogini kommentoijaa kertoo taas kerran Koiviston aiheuttaneen 1990-luvun pankkikriisin. Itse kerron taas kerran, että Koivisto luotsasi maata Neuvostoliiton ja reaalisosialismin kaatuessa. Koko kansantaloutemme oli sekasorrossa, ja Euroopan kartta muuttui ennennäkemättömästi ja Suomen liukui kohti EU:ta.

Toisin sanoen Koivisto onnistui siinä missä Tanner ei. Se taisi olla juuri Lehtinen, joka oli juonimassa Ahtisaaren presidentiksi.

Menneisyyden kirjoista kannattaa kaivaa verkosta esiin vuorineuvoston ja professoreiden laaja lista ”ei sosialistia presidentiksi” 


Pääargumentti oli Paasikiven ja Kekkosen luoma ulkopoliittinen linja, ”arvokkain perintö jonka uusi presidentti saa”.

Vaikka Tanner-kirja ulottuu vain juuri ja juuri Koivistoon. Lisäisin kuitenkin omana puumerkkinäni, että tällä hetkellä meillä istuu presidenttinä sanan syvällisessä mielessä tannerilainen henkilö, ja SDP kipuilee vanhakantaisen ammattiyhdistysliikkeen kanssa, juuri kuten Tanner vuosikymmeniä.



19 kommenttia:

  1. Professori Kemppisellä lienee "ruuhkavuosinaan" (kuten naistenlehdissä sanotaan) ollut muita kiireitä, kun ei aikoinaan tullut lukeneeksi Jaakko Paavolaisen Tanner-elämäkerran vuonna 1984 ilmestynyttä kolmatta osaa, joka kattoi vuodet 1924 - 1936. Sieltä ainakin minä luin Tanneria 1936 kohdanneesta,edellä kuvatusta vakavasta sairaudesta. Paavolainen spekuloi tuolloin vielä silläkin, että sairaudella mahdollisesti oli vaikutusta Tannerin lopulliseen kääntymiseen "isänmaallisille" linjoille, kun elämän rajallisuus konkreettisesti tuli näköpiiriin. (Ja tosiaan: jatkosodan euforiavaiheessa itse Suur-Saksan johtaja, Rytin "nerokkaaksi luonnehtima", antoi Tannerista ylistäviä mainesanoja.)

    VastaaPoista
  2. Wikipediassa on tieto Tannerin syövästä.

    VastaaPoista
  3. "tällä hetkellä meillä istuu presidenttinä sanan syvällisessä mielessä tannerilainen henkilö"
    voisipa puhua yhdennäköisyydestä; en tuosta ole itseanalyysiä tehnyt, miksi käännyin hänen kannattajakseen - varmaan samasta syystä kuin Tuomioja.

    VastaaPoista
  4. Lasse Lehtinen kertoo julkisissa tilaisuuksissa mainioita anekdootteja. Toistan tässä yhden. Linda Tanner kuuluu sanoneen: Väinö tietää kaiken menneisyydestä, mutta tulevaisuutta hän ei ymmärrä, koska hänellä ei ole lainkaan mielikuvitusta.

    Väinö Tannerin oma kirjallinen tuotanto olisi mitä luultavammin jäänyt suppeaksi ilman vankilatuomiota. Lienee ollut enemmän toiminnan mies? Kuitenkin hän kirjoitti tarvittaessa erinomaisen luettavasti ja ilmeisen nopeasti. Firabelina syntyi myös joukko suomennoksia. Ne on jo aikaa sitten unohdettu, kuten alkuperäisteokset. Viimeiset neljä käännöstä valmistuivat vankilassa. Vielä tuolloin pätevät englannin osaajat taisivat olla harvassa. Alex Matson tulee toki mieleen, mutta sen jälkeen seuraa pitkä hiljaisuus.

    VastaaPoista
  5. Tanner-järkäle on odottanut sohvan vieressä vuoroaan, ja tullut karusti ohitetuksi, kun sain pitkästä aikaa proosaherätyksen ja heitin iänikuiset sotahistoriat vaihteeksi nurkkaan. Kaikkea muutakin mielenkiintoista luettavaa on ilmaantunut ja lisää on tullut kannettua kotiin Hämeenlinnan toiseksi viimeisen kirjakaupan nurinmenorääppiäisistä. Maininnan ansaitsevat ainakin Tommi Liimatta ja Torgny Lindgren.

    Asiani ei ole kuitenkaan lukemiseni tahi lukematta jättämiseni - se nyt ei ketään kiinnosta - mutta Lasse Lehtinen pitää tämän viikon keskiviikkona esitelmän Tannerista Hämeenlinnan raatihuoneella paikallisen Paasikivi-seuran vieraana klo 12, mikä saattaa jo joitakuita kiinnostaa.

    VastaaPoista
  6. Kiirehdin kommentoimaan toisen näkemyksen pankkikriisin syyllisestä: Minä syyttäisi Holkeria. 80-luvun lopulla hälytyskellojen olisi pitänyt soida, ja olisi pitänyt hillitä menoa esimerkiksi poistamalla asuntolainojen vähennysoikeus ja shokkikorottamalla peruskorkoa. Mutta nuo olisivat olleet epäsuosittuja toimenpiteitä, ja hallituksella ei ollut vatsaa ja sukuelimiä tehdä niitä. Niinpä velkaantuminen jatkui, pää tuli vetävän käteen, vaalitappio tuli kuitenkin, ja lopuksi tuli paha lama ja pankkikriisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että olet täällä. Asiastasi asuntoluottojen korkojen verovähenysoikeuden kaventamisesta, ikuista jankkausta, sanoisin asiassa edetyn mutta toiseen suuntaan kuin arvaatkaan.

      Lainaraha on tulkittavissa tuotannontekijäksi (malliin maa, työvoima, koneet) ja kirjattavissa kuluiksi.

      Homma edellyttää rahamiespiiriä hedgefund peiteliivein. Sellainen briljeeraa silläkin että osakepääomaksi käy henkinen pääoma ja sosiaalinen pääoma. Osaaminen ja suhteet vanhalla suomella.

      Entisten avioerojuristien ja elatus- ja tapaamisoikeusriitelijöiden ja liikennerikosEnskojen saappaat on vaihdettu korkokenkiin ja golfjalkineisiin.

      Liikejuristeja ei ollut kuin yksi tehdaspaikkakuntaa kohti. Koulutuslaitoksia "tiedekuntia" kai sittemmin lisättiin ja kusessa ollaan.

      Mutta kuten Tapani Tölli kansanedustaja Torniosta ymmärtää: siitä on lähdettävä, mihin on tultu.
      Lukisin ensin malliksi ja oman itseni kohennustarpeen tunnistamiseksi, uusimmasta Foreign Affairs numerosta Adam Toozen vain 11 sivuisen järisyttävän avoleikkauksen, kohdevalospottien alla What the World Should Have Learned in 2008. Siis olisi pitänyt oppia. Mutta kukas valmis sitä nyt oppilaaksi. Paitsi nuoret rahamiehet. Kuulin ihan korvalleni uskottuna että niiden urheiluautojen podcasteissa näitä kuunnellaan ja takapenkeillä on kirjoja. Tällä kaverilla oli innovatiivisen juridiikan alueella menossa läpilyöntisöövis, jolla finassilaitoksen panema etukäteissäästämisen este asuntohintarallilta lakaistaan sivuun. Ja Suomi nousee vaaleihin asti. Antti Rinne on panttivanki.Jukka Sjöstedt

      Poista
    2. Pähkinän kuoressa lyhykäisesti kiteytettynä: 1990-luvun Suuren Laman syntymekanismi alkoi siitä, kun rahamarkkinoita vapautettiin vuodesta 1985 eteenpäin ilman samanaikaista markan kellutusta.

      Poista
    3. Sattuipa Sjöstedtillekin lipsahdus: ei Tapani Tölli ole Torniosta, vaan Sievistä Pohjois-Pohjanmaalta ja entinen Tyrnävän kunnanjohtaja. Tornio puolestaan kuuluu Lappiin.

      Poista
    4. Lappi, Lappi Lapland, meillä sydämessämme ain' on. Oi Rovaniemen kuutamo ja illat siel, kun tulitikun sytytin ja se loppuun paloi ja käpristyi, mustaksi muuttui kun sieluni, ja muualla kauppala roihusi kuin revontulet. Ja Pohjanhovi soi, oi Pohjanhovi PERREKKELE... (= DONNERRRRWETTER), se soi ja soi, jenkkaa tai polkkaa kuka ties, mut' koskaan unhoita en ma sua voi EN, worvärts, Hennelore. (kihlattuni Wuppertaalista, nache bai Hannover)

      Poista
  7. On se ylipääsemätön ikuisuusongelma joillekkin tuo Venäjä. Se oikeuttaa jopa Koiviston puuttumisen oikeuslaitoksen raakoihin toimiin em. pankkikriisin aikoina.

    VastaaPoista
  8. Tanner oli tavattoman ahkera ja aikaansaapa mies, jolla oli hyvä ymmärrys ja moraali ja jota voimakas kunnianhimo ajoi eteen päin, miinuspuolella sitten, että oli äreä eikä erittäin hyvä ihmistuntija. Taisi olla yksitotinenkin, missä savolainen verenperintö ei tullut esiin. Lasse Lehtinen sen sijaan on oppinut leppoisan savolaisuuden, vaikkei syntyperäinen olekaan. Kirjaesittelyt sujuvat mukavasti, täällä meidänkin "Kirjakekkereillä", ja niin minunkin tuli uutuus luetuksi heti tuoreeltaan.

    Lehtisen kirja oli sopiva ainakin minulle, jonka historian tuntemus on hataraa - koulun historianopetuskin päättyi ensimmäiseen maailmansotaan! Tosin hajanaisia tietoja on nyt tullut vähän paikatuksi, Suomi-100 kun pursusi monenlaista opusta, faktaa ja fiktiota. Lähdeviitteiden puuttuminen ei haitannut, vähän tiivistetympi kirja olisi kyllä voinut olla. Aviopuolisoiden välinen kirjeenvaihto antoi lisävalaistusta; mielenkiintoinen persoona, taidanpa vilkaista niitä Tannerin päiväkirjojakin. EG

    VastaaPoista
  9. Kannattaa lukea myös Matias Kaihovirran arvostelu Lehtisen kirjasta (Hufvudstadsbladet, 12.11.2017). Niin tulenarkaa tekstiä, että Hbl ei julkaissut sitä verkkosivullaan, siitä seuranneen debatin vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hyvä, että joku avasi kurkistusaukon tämän blogin panegyyrikkojen rakentamaan yksimielisyyden muuriin.

      Poista
    2. En ole lukenut kirjaa vielä, eikä Kaihovirran arviota anneta meidän lukea Hbl:n verkkosivulta, mutta oudoksuttaa, ettei kirjailija vastaa asiallisiin argumentteihin vaan omaksuu ad hominem -hyökkäyksen.

      Poista
  10. Iso-Väiski kyllä suhtautui Pikku-Väiskiin epäillen jo 40-luvun lopussa. Mutta näki hänet sitten varmaan vaihtoehtona liialliselle luisumiselle vasemmalle eli itään.

    Voihan sen syy-seuraussuhteen noinkin ajatella: sodan aikana ja sen jälkeen Tannerista tuli NL:n ja sen suomalaisten lakeijojen sylkykuppi, hallistusvastuuseen pääsemiksi tarvittiin Paasio 1963 ja suunnanvaihto "pari piirua vasemmalle", vaalivoitto 1966, ja viimein 1969 puoluekokouksessa Rafu tempaisi Sorsan täydellsiestä pimennosta yllätysvetona puoluesihteeriksi.

    Mutta muuten Kemppisen kommentti Sorsasta on mielenkiintoinen. Olisiko noin?

    VastaaPoista
  11. Tannerin hallitus 1926 oli melkoinen ihme: vuoden 1918 sodan hävinnyt puolue muodosti vähemmistöhallituksen, eikä sen vastapainoksi syntynyt vielä mitään lapuanliikettä. Torpparit oli vapautettu ja muutenkin meni taloudellisesti hyvin. Kansa keskittyi työntekoon. - JR

    VastaaPoista
  12. Ei hetikään ollut. Vuonna 1918 sodan hävinnyt puolue eli Suomen vanha, jakamaton työväenliike oli kovin eri asia kuin 1920-luvun uusi, tannerilaiseksi liukuva SDP. 30-luvulla liukuma jatkui, puoluesihteeri K. H. Wiikin, "puolueen marxilaisen omantunnon" tilalle Tanner nosti Aleksi Aaltosen, "Pussisen pojaksi" sanotun,jonka Erkki Tuomioja aikoinaan arveli tehneen jo 30-luvulla yhteistyötä Etsivä Keskuspoliisin ja sen seuraajan kanssa. Puolueen bulvaanina toimi Harvala, mutta kaikki langat olivat Tannerin käsissä. ASS:ille tuli lähtöpassit. Irvokkain symbolinen merkitys voitaneen laskea sille, että 1939 Siltasaaren työväentalo jo liputti siniristillä "vapaussodan" vuosipäivänä 16. toukokuuta. Loppu olikin sitten jo freesisti ilmaistuna "historiaa": Sauluksesta oli (ehkä sairastumisensakin vauhdittamana - siitähän "ammattilaisetkaan" ante Lehtinen eivät kuulemma mitään tienneet - lopullisesti Paulus, ja pienemmän apostolit kuten juuri Aaltonen, lapualaisten aikoinaan pahasti muiluttama Hakkila ym. ei kun viivana perässä aina Kaukopään tehtaiden pistoraiteen salonkivaunuun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän kävi niin ikävästi, että sodan seurauksena vanha työväenpuolue hajosi kahteen osaan, joista toinen sidottiin lujasti suomalaiseen kapitalismiin ja toinen vielä lujemmin neuvostovenäläiseen kommunismiin. Väliin jäi kai porukkaa, joka yritti jatkaa itsenäisellä poliittisella linjalla, mutta tuli nujerretuksi.

      Poista