Sivun näyttöjä yhteensä

28. marraskuuta 2013

Menneisyys muovinen



Järjestin itselleni käärmenäyttelyn. Vielä on soitettava pojille. Verkkovirran kanssa ei pidä pelata. Toistaiseksi on ilmassa kysymys, eikö ole keinoa kiertää runsaiden virtajohtojen ongelmaa. Siivouksessa niitä kertyi noin 30. Kaikki muuntavat verkkovirran 12 voltiksi, mutta ampeerien ja milliampeerien lukemat vaihtelevat kovin.

Seuraavaksi hakukoneen oli kerrottava, miten lerppua nyt luetaan. Sievästi nimikoiduissa nimilapuissa luki ”kirjeitä 1993” ja ”tekstejä 1994”. Jokseenkin varmasti tiedostot ovat samoja kuin levyillä.

Eilen oli haukea. Paremman puutteessa pieniä ruotoja nosteltiin asetille, jossa luki ”IV P”. Se oli alpakkaa eli uushopeaa (Neusilber, nickel silver – kuparia, sinkkiä ja nikkeliä). Kevytmetalliakin olisi. Kovametallia löytyy. Hauki oli hyvää.

Olen moittinut vanhempiani ja uhannut raastuvalla. Sitten kuulin, ettei raastuvanoikeuksia enää ole. Sitä paitsi heillä on perheessä ilkeitä juristeja. Kanneperusteeni olisi ollut vahingonkorvaus siitä, että käyttivät mokomat sota-ajan ala-arvoisia korvikeaineita minua laatiessaan. Muovi on maailmassani kovin myöhäinen tulokas. Olen jopa muistavinani, miten tuo sanamuodoste vaivalloisesti sivuutti puhdasta suomea edustaneen nimityksen ”lastiikka” (plastik, plastic).

Pelkään että se oli pelkkää ilveilyä, mutta väitettiin Uiton Eelin ainakin aikovan nikkaroida visakoivusta hulahoop-vanteita. Jos haluatte, katsokaa Wikipediasta. Villityksen aiheuttanut vanne tuli markkinoille 1957. Noin vuoden kuluttua Olavi Virta oli levyttänyt iskelmän lannevanteesta. Kai sen piti laihduttaa. Laulaja itse ei tainnut ottaa keinoa käyttöönsä.

”Rihkamakauppias” oli jopa ammattinimike. Tuon ammatin harjoittajat esittäytyivät kyllä mieluummin kauppiaiksi. Romukaupan kunnianarvoisa nimike sietäisi palata käyttöön. Ehkä se on joutunut ahtaalle kaiken kalliin romun keskellä, josta ei puutetta ole.

Jos elinkeinonharjoittajalla oli käytettävissään liikepaikka, hänestä saattoi tulla sekatavarakauppias. Siirtomaatavaroita taas myytiin vain kaupungeissa, kolonialvaruhandel. Se luki oikein kyltissä. Lyhyttavaraa myytiin myös meidän talossa. Salaperäinen nimitys viittasi muun muassa neuloihin, nappeihin ja neppareihin.

Kaksi sanomalehteä ja kolme kommentoijaa ovat, eivät ehkä toisistaan riippumatta, kiinnittäneen huomion kirjoittajiin, jotka lavertelevat yhä enemmän itsestään. Suuren sanomalehdet ensisivuilla voi aivan hyvin kirjoittaa, mitä tarhassa tapahtui ja kuinka kummia kauppaan kuului.

Tässä on yhteys edesmenneisiin pakinoihin. Ehkä sitä oikein opetettiin – jutelmassa ja juhlapuheessa on järkevää etsiä yhteinen jalansija. Kertomalla kävelleensä metsässä voi vedota niihin, jotka hekin ovat kävelleet metsässä. Keino ei liene niitä tehokkaimpia.

Tausta on sitten todella mielenkiintoinen. Toistuvasti mainitsemastani väitöskirjasta käy ilmi, etteivät arvostelijat eivätkä lukijat käsittäneet Kalle Päätalon Iijoki-sarjan tekniikkaa. Se on minä-kerrontaa, vaikka päähenkilö on ”hän”, Kalle.

Vuosisatoja kertomakirjallisuudessa on käytetty joko universaalikertojaa tai minä-kertojaa. Ensin mainitun muistatte Seitsemästä veljeksestä ja Linnalta. Kertoja näyttää olevan kertomuksen ulkopuolella. Hän tietää kaiken. Linna heittäytyi melkein jumalaksi romaaniensa alussa ja lopussa. Kivi sanoi käyvänsä nyt kertoilemaan. Tässä on tietysti ajatuksena näytelmä, jossa on vain poikkeuksellisesti kertoja. Ihmisiä lappaa näyttämölle ja heidän pitäisi puheillaan, eleillään ja asuillaan selvittää, mistä on kysymys.

Minä-kerronnan suomalainen mestari oli Waltari suurissa historiallisissa romaaneissaan. ”Minä… kirjoitan tämän… En ylistääkseni… jumalia, sillä jumaliin olen minä kyllästynyt…”

Tässä on kaksi kikkaa. Minä-kertoja joutuu turvautumaan temppuihin mennessään aiheeseen, jota tuo ”minä” ei ollut näkemässä. ”Samaan aikaan kirkonkylässä porvarit kokoontuivat…”

Päätalo edelleen esimerkkinä – on valiteltu, että talvisodan ajan kuvaus on outo. Asevelvolliset vain pelaavat korttia ja kirjoittelevat värssyjä vihkoon, vaikka kansakunta kouristelee kuoleman tuskassa. Mutta kuvaus on oikea. Ihminen, kun on ihminen, toimii kuin torakka. Mielen täyttää se, mitä on kulloinkin käsillä. Sökörinki on tärkeämpi kuin Summa, varsinkin kun viimeksi mainitusta ei sensuurin oloissa tiedetä oikeastaan mitään.

Toinen kikka. Mikään minä-kerronta ei ole totta. Huonompi kirjoittaja tosin voi kuvitella sellaista. Se Päätalo tai Linna, joka kirjoittaa ”niin kuin asiat tapahtuivat”, on kiinni kirjoittamisen hetkessä. Tapahtumissa mukana ollut oli dramaattisesti toisessa asemassa. Sodassa taisteluun joutunut ei tiennyt, että hän säilyy hengissä ja laatii kerran selvitystä kokemastaan.

Eli suurinta jälkiviisautta edustavat esteettömät todistajat.

Mitäkö tein kun Kennedy murhattiin? Mietin asiaa viikon, kaksi. Olin asevelvollisena sotasairaalassa ja luin kirjoja. Iltaisin ja öisin, kun neiti Lämsä ei ollut salissa, keskustelimme lajitovereiden kanssa siitä ja sen kestävyydestä. Dallasin tapahtumat eivät kiinnostaneet.



29 kommenttia:

  1. Tekstin perusteella blogisti on syönyt kärpässienikeittoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trolli on ollut viikon syömättä..
      Siksi mättää..

      Poista
    2. Hönö - Kemppisen alter ego?

      Poista
  2. Niin,

    Koteihin tarvittaisiin pienjänniteverkko, esim 25 V. Olisi passeli monelle laitteelle ja valolle. Se yksi voltti hukkuu liityntäjohtoon. Sitä saisi tavallisetkin ihmiset ropeloida.

    Sellainen villityshän oli aikoinaan että huoneen poikki pingoitettiin kaksi vaijeria jossa oli halogeenilamppujen tarvitsema jännite, siihen sitten ripustettiin lappuja sivusuunnassa vapaasti ja sopiva määrä. -ruma oli

    VastaaPoista
  3. Niin vielä,

    Aloituskuva sopisi kansikuvaksi opukselle: Standardoinnin ja patenttien merkitys nykyaikana. -Jos sellainen olisi kirjotettu.

    VastaaPoista
  4. JK: "...etteivät arvostelijat eivätkä lukijat käsittäneet Kalle Päätalon Iijoki-sarjan tekniikkaa. Se on minä-kerrontaa, vaikka päähenkilö on ”hän”, Kalle."

    Ohoh... nyt tuomari taitaa puhella omiaan ja muistella muita kuin Iijoki-sarjan kirjoja (poikkeuksena Nälkämäki).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, kävin tarkistamassa kirjastossa, että Tapsa on oikeassa. Eli kyllä Kemppinen nyt erehtyy raskaasti. Iijoki-sarjan päähenkilö ei ole "hän, Kalle", vaan "minä, Kalle".

      Täällä tiedetään aina Päätalosta paljon, mutta lukeminenko on jäänyt vähemmälle?

      Poista
  5. Kiven herkuttelevan jaaritteleva avaus oli varmaan Cervantesin innoittamaa: "Eräässä La Manchan kylässä, jonka nimeä minua ei lainkaan haluta palauttaa mieleeni... " Sitä ennen on johdannossa puhuteltu "joutilasta lukijaa".

    Minä-muoto kutsuu välittömästi mukaan suuriin kertomuksiin tai pitkiin romaanisarjoihin: "Call me Ishmael". "Longtemps je me suis couché de bonne heure".

    1960-luvulla oli säpsähdyttävää, kun Godard käytti kolmannen persoonan imperfektiä ensimmäisen persoonan preesensin paikalla. Se oli etäännytystä ja ironiaa, mahdollisesti myös huumoria.

    Kun Kennedy murhattiin, sitä käsiteltiin seuraavana päivänä koululuokkani oppitunnilla. Se jäi mieleen myös, koska se oli varmaan minulle ensimmäinen kerta, kun koulussa käsiteltiin ajankohtaista maailmantapahtumaa. Kyseessä oli kansakoulun toinen luokka, mahdollisesti iltapäivävuoro. Samoihin aikoihin kuulin koulussa ensimmäisen venäjänkielisen ilmaisun, Novaja Zemlja. Myöhemmin ymmärsin, että siellä oli räjäytetty kaikkien aikojen suurin maanpäällinen ydinkoe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiksu kommentti! (Pakko sanoa kun erehdyin haukkua ettei täällä ole enää fiksuja kommentteja.On niitä, muitakin. - Ja Anonyymien raikasta suusanallista keskustelua keskenään.)

      Poista
  6. Blogin ”lastiikka” kaivoi muistista esille menneitä muoviesineitä.

    ”Pakeliittinupit radiovastaanottimen" etureunassa herättivät ansaittua kunnioitusta jo alle kouluikäisenä, varsinkin kun niihin ei pitänyt lasten koskea. Aikuiset loihtivat nuppeja kääntelemällä esille rätiseviä radiolähetyksiä. Salaperäisyyttä lisäsivät nuppien välistä löytyneet mystiset paikannimet, kuten Motala ja Hilversum.

    Naapurin isäntä tuli joskus kalareissulta puuveneellään ja manaili lahdelle ilmestynyttä ”kuttaperkkavenettä”, joka sotki isännän verkot ja poistui kovalla metelillä paikalta. Guttaperkka taitaa olla luonnonmateriaali, mutta sana tuntui sopivan hyvin luomaan ylenkatsetta muoveja ja muuta uutta kohtaan.

    VastaaPoista
  7. Kemppistä on jäänyt selvästikin kaivelemaan, että hän joutui sotasairaalaan eikä hän ollut rintamalla tai edes asevelvollisena, hän luki vaan kirjojan sairaalassa myös silloin, kun Kennedy ammuttiin!
    Vaikea trauma tuntuu miehellä olevan kyseessä, kun siitä sodasta ja sen sellaisesta pitää nyt sitten kirjoitella jatkuvalla syötöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole mikään pakko lukea näitä kemppisiä. Tulee mieleen vanha piika joka valitti että joku mies puhui hänelle hävyttömyyksiä tunnin ajan puhelimessa.

      Poista
    2. Miten se voisi kaivella, ettei ollut rintamalla, kun ei ollut vielä edes syntynyt silloin.

      Poista
    3. Kotirintama kestää!

      Poista
    4. Minua kaivelee 70-luvulla sotilassairaalassa menettämäni suntiskengät. Olin saanut vaihdettua varusvarastolla itselleni hyvät kesävänrikki Knaapin entiset kengät. Sairaalaan joutuessani kengät jätettiin yhteiseen varastoon ja tietysti joku oli ne vaihtanut. Olisin minä ne voinut ottaa sängyn viereenkin jos olisi ollut älliä. Kaikki tavarathan ainatahtoivat vaihtua huonompaan ellei niitä itse ollut vaihtamassa parempaan.

      Poista
  8. Omat muistikuvani sotilassairaalasta 70-luvun alusta: isot kasat pornolehtiä vuoteiden jalkopäissä. Niitä sairaalan mummot paheksuivat. Vierailulla käyneet kenttäpiispa ja Puolustusvoimain ylilääkäri sen sijaan kiinnostuneina vilkuilivat. Päällimmäiseksi muistoksi siitä ajasta kuitenkin jäi Moody Bluesin musiikki, joka soi potilashuoneessa lähes yötä päivää. Ne kappaleet ovat syöpyneet mieleen.

    VastaaPoista
  9. Pikkupoikana mietin mietin kamalasti mitä "Lyhyttavara" tarkoittaa. En kehdannut sitä keltään edes kysyä.(Koska ajattelin että se on jokin itsestäänselvä asia. Ja minua pidetään tyhmänä kun semmosta kyselen.) Ei ollut Wikipediaa. - Ihmettelin vain...

    VastaaPoista
  10. "Kaksi sanomalehteä ja kolme kommentoijaa ovat, eivät ehkä toisistaan riippumatta, kiinnittäneen huomion kirjoittajiin, jotka lavertelevat yhä enemmän itsestään. Suuren sanomalehdet ensisivuilla voi aivan hyvin kirjoittaa, mitä tarhassa tapahtui ja kuinka kummia kauppaan kuului."

    Janne Virkkunen manaa kirjassaan Päivälehden mies jälkeensä jättämän Hesarin pääkirjoitussivujen tyylin alentumista omien asioiden juoruiluksi. Välillä se niin taisi ollakin, mutta on, ainakin pääpiirteittäin, jälleen kohentunut entiselleen kun Mikael Pentikäinen vaihtui pikavauhtia Kaius Niemeen.

    VastaaPoista
  11. Appropo, lastiikki!
    Olen lukenut kirjasta Isän huone, jossa kulttuurivaikuttajien tyttäret kertovat isistään, että "muovi" on Lauri Hakulisen oivallinen sanasepite. Sama professori on myös huonokuntoisena sairaalapotilaana, kai turhaa joutenoloa välttääkseen, kehittänyt "senkalle" suomalaisvastineen "lasko".
    Suosittelen kirjaa: fiksut naiset, isiensä veroiset, asialla!

    VastaaPoista
  12. >> Kaikki muuntavat verkkovirran 12 voltiksi, mutta ampeerien ja milliampeerien lukemat vaihtelevat kovin. <<

    ... ja napaisuus DC -liittimen koon ohella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisinaan olen kaivanut jäteasemalta täysin toimivaa elektroniikkaa, jonka pettyneeltä uloskantajalta on ilmeisesti jäänyt huomaamata, että vekottimessa on japanilainen napaisuus: plussa onkin maa.
      Ihmiset saisivat ilokseni heittää enemmän pois toimimattomaksi luulemaansa elektroniikkaa.

      Poista
  13. Ennen muovia ja lastiikkaa oli tosiaan kuttaperkka. Mitähän materiaalia oli se kulkukauppiaalta ostettu pusero, joka kovettui pakkasessa ja repesi ensi kerran kaatuessani. Kennedyn murhasta kuulin Vaasan Huutoniemellä radiosta aikaisin aamulla ennen Rompalle lähtöäni. Se uutinen järkytti, tuntui yhtä epäoikeudenmukaiselta kuin erään täydellisen olennon ristiinnaulitseminen pari tuhatta vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Se uutinen järkytti, tuntui yhtä epäoikeudenmukaiselta kuin erään täydellisen olennon ristiinnaulitseminen pari tuhatta vuotta sitten."

      Se järkytys olisi kansakunnilta saanut kyllä molempien tapauksessa jäädä normaalin suruajan mittaiseksi. Tässä kun katselee miljardien murhattujen ja kaltoin kohdeltujen elämien ruumisröykkiöiden päältä, niin pari legendaksi kehiteltyä, mutta kovin tavanomaiseksi toiminnaksi ihmisten välisessä kommunikoinnissa muodostunutta murhaa tyhjänpäiväisiksi elokuviksi, miljooniksi kirjoituksiksi ja salaliittoteorioiksi tahkottuina näyttävät enimmäkseen naurettavalta satuilulta, ihmisluonteen raakuuden peittely-yritykseltä. Ovat edelleen vain hämärtämässä sitä väkivallan todellisuutta, jossa alati suurin osa maailman väestöstä ja muusta eliökunnasta joutuu elämään.

      Tällä menolla parin tuhannen vuoden kuluttua JFK:n legenda on samassa asemassa muinoin ristillä tapetun matkasaarnaajan kanssa.

      Poista
    2. Guttaperkka on sukua kumille mutta kovaa. Minulla on guttaperkkaa vissiin suussa - Wikipedian mukaan siitä tehdään juuritäytteet.

      Poista
  14. Tartun tuohon Kennedyn murhaan. Olisiko John selvinnyt jos päähän osunut luoti olisikin mennyt isommalta puolelta ohi. En ole löytänyt tietoa tuosta. Oliko kaula/niska osuma jo tappava ? Milloin Lee Harvey kuljetti kiväärinsä kirjavarastoon ? Elämäkerroista asiat tietysti selkenisivät.

    VastaaPoista
  15. Aika virtaa vauhdilla, vasta eilen tulivat muovi köydet joita käytettiin uutuuttaan hetki jopa hevosten valjastuksiin kun perinteiset nyörit eivät kelvanneet. Valkoiset nailonpaidat värjättiin ruma punaiseksi heti kun värejä sai.

    Yhteen asiaan kuitenkin haluasin selvityksen, ketä olivat "pesulan" tytöt sotien melskeissä. Olen kuullut asiasta monia tarinoita, kukaan ei kuitenkaan ole asiasta tietääkseni julkisesti puhunut, onko se vaiettu salaisuus.

    VastaaPoista
  16. Hieman ihmetyttää, ettei Kemppiä Kennedyn kuolema koskettanut? Ettei vaan Pohojanmaan poika aatellut: "Notta, sitä saa mitä tilaa..."
    Paimion Kinon parkkipaikalla peliteltan hoitaja kiskaisi töpselin irti "levarista" kesken Gröönin Eikan suudelmin suljettuja kirjeitä ja korotti uutisääntä radiosta: "Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy on tänään murhattu Dallasissa!" Kellon piti olla minuutin yli kymmenen, kun polkaisin Tunturin käyntiin tietoisena siitä, että huomenna ehdin vielä täyttää viisitoista, mutta siinä se sitten elämäni onkin! Syttyy maailmansota... atomisota! Venäläiset on sen varmasti tappanu! Vasta aamu-yöstä sain... painajaisunta.
    Linnan suuret avaukset ovat molemmat pirullisia piikkejä raamatulle, kirkolle ja papeille.
    terv. pekka s-to.

    VastaaPoista
  17. Ad Omnia: - kovin arkinen totuus: Kennedyn kuoleman aikaan olin sotilassairaalassa aika kovassa kuumeessa, joka jatkui sitten reumaattisena. Taisi muuten olla yli neljänkymmenen sisään mennessä.

    VastaaPoista