Sivun näyttöjä yhteensä

13. lokakuuta 2013

Taistelujen kirjat





Anteeksi kontrafaktuaalinen eli järjenvastainen aloitus, mutta jos Paavo Väyrynen osaisi kertoa, hänellä sitä vasta kerrottavaa riittäisi.

Olen Suomen historian kavereille kitissyt yrityshistorian tutkimuksen vähäisyydestä. Valitus menee vähän väärään paikkaan, koska hyviä ja erittäin hyviä tutkimuksia sodanjälkeisen ajan vaiheista on kuitenkin tehty joltinenkin määrä. Avainasemassa on luonnollisesti Kuisman KOP:n historia (”Kahlittu raha, kansallinen kapitalismi. Kansallis-Osake-Pankki 1945 – 1995”, 2004)  tiukan asiallinen mutta lukuelämyksenä wagneriaaninen.  Kiinnitän nyt tilaisuuden tullen huomion myös tutkijaryhmän hienoon saavutukseen, Stockmannin historiaan (”Hulluja päiviä, huikeita vuosia”, 2012).

Mietin valtionyhtiöiden ja valtion laitosten ongelmia ja jäin selaamaan ja lukemaan täynnä isoa tietoa ja pieniä ilkeyksiä olevaa Esko Rekolan muistelmateosta (”Viran puolesta”, 1998). Rekola veti erään muutoksen, joilla eräitä valtion toimintoja yhtiöitettiin ja eräitä ei. Muistelma on aihepiiriä valmiiksi tuntevalle samalla tavalla virkistävä ja syventävä kuin monineuvoisen Mikko Juvan muistelman sivistyksen tantereilta, etenkin yliopistolta. Tosin Juva muisteli tietääkseni vain suullisesti toimintaansa SYP:n luottamustehtävissä. Papillis-yliopistollisen uran haarakkeen selitys oli yksinkertainen. Vaimo oli omaa sukuaan Brofeldt ja Brofeldt oli omaa sukuaan Kymi Kymmene. Monien unohtama linkki on Juhani Ahon etevä veli, joka ei tullut suomentaneeksi perheen sukunimeä.

Suomen elinkeinoelämässä ja valtionhallinnossa valtaeliitin muodosti komppanianpäälliköiden ja tulenjohtoupseerien sukupolvi. Jälkimmäisiä olivat esimerkiksi Max Jakobson ja Jaakko Pöyry – sekä Esko Rekola, lähes jatkuvasti ministerin tehtävissä istunut asiantuntija, pääammatiltaan puolueisiin sitoutumaton. Tulenjohto taisi jäädä Rekolalta hiukan vähemmälle; Murtajan tykistörykmentin adjutantti hän oli, ja voitti rintamanosan tietokilpailussa valistusupseeri Matti Kuusen. Saman sukupolven huomattavia miehiä on muuten vielä yksi hengissä, Heikki A. Reenpää. Hän oli suurpommitusten aikana Helsingin ilmatorjunnassa, muistaakseni adjutanttina. Perinteisesti näitä sodan onnistuneesti läpi käyneitä siviilimiehiä lueteltaessa mainitaan ensimmäisenä Päiviö Hetemäki ja toisena Väinö Leskinen, ässärykmentin uhkarohkea upseeri talvisodasta.

Olisi mieluisampaa lukea tätä historiaa ja kirjoittaa siitä. Yleisö kuitenkin haluaa sotaa ja sotahistoriaa. Kirjakaupat ja antikvariaatit puhuvat karua kieltä, vain sota ja käsityöt menevät kaupaksi; keittokirjat ja puutarhakirjat ovat kansainvälistä tuotantoa.

Haluaisin itse kirjoittaa 1920-luvun tai 1980-luvun kulttuurihistorian, mutta en kirjoita, koska en tiedä noista vuosikymmenistä juuri mitään. Taloudesta ja elinkeinotoiminnasta kirjoittaisin kulttuurihistoriana, koska en tiedä, miksi talous ja perinteinen korkeakulttuuri heijastelevat toisiaan. Mainitkaa te 1920-luvun alkupuolen tai 1980-luvun suuria romaaneja, runokokoelmia, sävellyksiä, arkkitehtuurin tai muotoilun alan teoksia jne. (On niitä, mutta modernismi oli muuttunut tutkivaksi tai tilittäväksi, kuten Antti Tuurin ja Erno Paasilinnan merkittävissä teoksissa.) (Pauli Matti Juhani Leskinen oli vauhdissa jo edellisellä vuosikymmenellä ja samoin oikeastaan Eppu Normaali.)

Suomalainen musiikki ja musiikkiyleisö muuttuivat kesällä 1975. Arvostelijoiden kiireesti hylkäämä ”karvalakkiooppera” tuli kerralla, ”Ratsumies” kesäkuussa ja ”Viimeiset kiusaukset” syyskuussa. Sen jälkeen eivät mummobussit ole lakanneet vyörymästä Savonlinnassa ja Helsingissä.

Viimeksi puheena olleiden radio- ja televisiolaitteiden valmistamisesta Nokian kauan kestäneeseen matkapuhelinteollisuuteen on reitti. Esko Rekola mainitsee nopeasti Saloran, sen sukupolvenvaihdoksen, liiketoimia varten hankitun helikopterin ja sitten kuvaputkitehtaan.

Nykyinen yleisö on aika lailla unohtanut poliittisten puolueiden käsityksen valtion yritystoiminnasta. Ostettiin tai perustettiin jotain mieletöntä ja sitten kärsittiin tappiot eli siirrettiin ne veronmaksajille. Elinkeinoelämä, myös yksityinen sektori ja pankkitoiminta, oli idänkaupan vääristämää, ja pahasti.

Elektroniikka arvioitiin tulevaisuuden alaksi jo 1970-luvulla. Ennen pitkä näkyvä televisioiden ja mikrotietokoneiden valmistaja oli Nokia. Nokialla oli alkujaan hyvät suhteet Mauno Koiviston vastustajiin. Siitä mieleen tuli viitata Paavo Väyrysen luultavasti muistamaan.

Saattoi syntyä sellainen suhdanne, että vasemmisto selvitti suurin kustannuksin, miten vaikeaa kaupankäynti todella on, vaikka käytettävissä olisi julkisia varoja. Yrityksiin siirtyneet poliittiset tähdet, kuten Eero Rantala ja Ulf Sundqvist, eivät varsinaisesti saaneet sijaa historiassa. Siten yhä suurempi osa poliittisesta kentästä oli valmis myötäilemään, kuten vuoden 1995 jälkeen alettiin sanoa, markkinavetoista kotimaan teollisuutta.

Vähä vähältä on unohtunut, että valtio osakkeenomistajana on ongelma. Nykyinenkin laki sallii valtiolle ainoana omistajana tarpeellisen toimintavapauden. Asiat päättää viime kädessä valtioneuvosto eikä osakeyhtiön hallitus. Valtioneuvosto on yhtä kuin yhtiökokous, ja asianomainen ministeri toimii valtioneuvoston tuella. Kasvava ongelma on se, etteivät yleinen mielipide ja media muista tehdä eroa yhdenyhtiön ja tavallisen osakeyhtiön välillä. Toinen kasvava ongelma on suuryhtiöiden osakkeen omistus. Erittäin laajasti kiinnostus kohdistuu yhtiön osakkeen tuottoon, ei yhtiön asioiden hoitamiseen.

Yllättävä johtopäätös on, että osakeyhtiömuoto ei toimi halutulla tavalla, kun toimijana on todellisuudessa valtio. Tarpeelliset puheet yksityistämisestä ja yhtiöittämistä kuuluvat tämän otsikon alle. Valtion tai kunnan osakeyhtiö on ehkä liian usein ollut julkisyhteisön keino vältellä joitakin velvollisuuksiaan ja johtajien tapa vältellä vastuuta julkisten varojen käyttämisestä. Tämä on pieni repliikki menneisyyden lehdiltä tämän hetken kuntauudistukseen. Tarvittaisiin myös valtiouudistus.

20 kommenttia:

  1. Valtiota vai osuustoiminta? Tällaiset sammot, kuten koskivoima tai Fingrid eivät kelpaa valton yrityksille. Kunnat myyvät rahapulassa monopolistisia sähkölaitoksia. Samaan aikaan osuusliike laajentaa toimintaa ilman lööppejä lähialueilla. Tällainen liike, jolla ei ole tarvetta syödä siemenperunoita ja joka on nyt myös pankki voisi toimitaperiaatteensa vuoksi soveltua kansallisvarallisuuden haltijaksi julkista sektoria tai osakeyhtiötä paremmin.
    Osuusliike Talvivaara

    VastaaPoista
  2. Arkkitehtuurin osalta kysymyksen 20-lukua koskeva osa on vaikea, varsinkin jos "hyvä" ei riitä vaan vaaditaan "suurta". Useimmat sijoittavat modernismin alun 20-lukuun, mutta itse asiassa Le Corbusierin kuuluisa manifestikin ilmestyi ranskaksi 1923 ja englanniksi vasta 1927. Suomessa 20-luvun alkupuolen vallitseva tyyli on oikeastaan "kansallisromantiikka" jossa Art Nouveau on korvattu pohjoismaisen 1500-1700-lukujen ajan vaikutteila - paljon punatiiltä ja klassisoivia muotoja. Esimerkkejä: Sonckin satamamakasiinit Helsingissä, Lindgrenin Säynätsalon kirkko, Frosteruksen Vanajan kartano ja Kallioiden (Kauno S. ja Oiva) SOK:n pääkonttori ja Imatran voimalaitos. Nuoremmat kuten Alvar Aalto puuhailivat riisutumman klassismin parissa, vanhimpana esimerkkinä varmaan Välikankaan Puu-Käpylä, Kaarlo Borgin suunnittelemat puoli Töölöä alkoivat valmistua vasta vuosikymmenen puolivälin jälkeen.

    AW

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 80-luvun alkupuolelta löytyy ainakin Leiviskän Myyrmäen kirkko joka on jo aika hyvä ehdokas "suureksi" eikä Kirkkonummen seurakuntatalokaan hassumpi ole. Pietilältä valmistui Delhin suurlähetystö ja Tampereen Metso-kirjasto joka taitaa jakaa mielipiteitä (minä pidän). Moni pitää Sipisen Tapiolan kulttuurikeskuksesta (minä en oikein) ja Pekka Salmisen Lahden teatteri on tavallaan aika hieno.

      AW

      Poista
  3. Milloin siitä Donnerin Mammutista tulee juttua? Siitähän piti riittää kirjoittamista useankin blogin verran. Odotan mielenkiinnolla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malta. Ryhdyin ottamaan selvää, millä kohdin Donnerin mieli on muuttunut. Hänen laajan tuotantonsa alkupäässä on kirjoja, joita ei paljon muistella, kuten Uusi maammekirja ja maailmankirja sekä Matka tuntemattomaan maahan, joka on Ruotsi.

      Yllättäviä tuloksia tuottavat myös Gabriel- ja Jakob-romaanit verrattuna nykyhetkeen.

      Oli Donnerista mitä mieltä tahansa, yli 50 vuotta kestänyt aktiivinen kirjoittaminen on merkillinen ilmiö.

      Poista
    2. Esikoisteos 18-vuotiaana vuonna 1951, yli 60 vuotta sitten!

      Poista
    3. Yli 60 vuotta julkaistuja kirjoja.

      Vilkaisen muutaman vuoden välein Uutta maammekirjaa tarkistaakseni, tuleeko joskus aika, jolloin olisin jostain kohdasta eri mieltä. Vielä viimeksi ei ollut tullut. 2000-luvun Donner ei ole sanonut mitään mielenkiintoista.

      vuorela, tampere

      Poista
    4. Tuohonhan ei edes blogisti-setä pysty!

      Poista
  4. Hesarin tilauslaskun mukana tuli ruotsalaisen Bonnierin Tammi- kustantamon mainos.

    VastaaPoista

  5. Sirkka Hämäläisen nariseva ääni naulitsee ilmiön nimeämällä sen : "kahlittu raha,kansallinen kapitalismi" ,on mitä mitä oivin ilmaus yhteisen rahamme, sosiaalidemokraattisen, isänmaallisen kansanliikkeen aikakaudelle. Ilmausta voisi jopa Teemu Keskisarja kadehtia paitsi että hän pudottelee näitä virkistäviä koskena tyrskähdellen kuten Erehtymättömät, otsikon ja kirjan lukeneet tietävät. Pikakurssin tehdasrunouteen tarjoaa Metsäperkeleen esipuhe by Teemu Keskisarja. Runous? : se mikä paljastaa ilmiönsä ihmisen hengelle, ei silvo kuten kirurgia tai muu sellainen "tiede".

    Kahlittu raha -ja "vapautettu" raha jota jälkimmäistä Sirkka Hämäläinen ylisti Frankfurtista siihen mittaan että Hannu Taanila poltti päreensä "mikä kumman vapautettu" -setelihän se on tai hopealantti. Nikkelimarkka kävisi laulusta. No, suuremmoisia hahmoja jokaiikka, mutta kun olen siellä ennenkin ollut, niin kerron. Rahasta tuli löysää kun sitä raaputettiin kiveen. Tai savilevylle ja levy uuniin. Ja sitten taskusta toiseen. Savea piisaa. Se on siinä. Ihmisten välisen luottamuksen juttu.

    Siltä varalta että jotkut pettävät ja tehdas-pankki -laitoksellaan murskaavat käsityöläiset ja lähikauppiaat, oli pankkiosakeyhtiöiden säätelyä ja lakeja. Jos kohta myös takalautaa keskuspankkilaitoksen muodossa. Se on moninaista kuten luottamuksen ja petoksen sielulliset väänteet ovat. --Jos näistä hienoista kirjoista jotakin jää kaipaamaan se on kyllä tämä voluntaristinen hetteikkö kun raha ei perustu kultaan eikä valtioonkaan, vaan ihmisten vuorovaikutukseen ja sen normiutumiseen / normittamiseen.

    Yksi normittaminen oli velkakirjojen tiukempi pakottaminen muotoihinsa,vekselilainsäädäntö Suomessakin Snellman/Aleksanteri II aikana. Lisää tätä sorttia oli "maa"kaupan vapauttaminen eli tajusuomeksi, että pitäjiin sai perustaa kauppapuoteja kun ennen oli ollut pakko asioida rantaruotsalaisen Kokkolassa tai Pietarsaaressa tai Kuopiossa. Samaa lajia vallankumousta oli kun elinkeinoihin yrittäjäksi pääsi kuka hyvänsä -polkemaan säätyrajojen yli porvariksi. Tähän kun pani vielä osakeyhtiöt isosina niittämään pienet (ja sellaisiksi säädetyt) nurin -vieläpä company Limeted luvalla eli vastaamatta veloistaan, niin ihmiset loivat elämänsä uudeksi -kuten tällaiseksi sosiaaliseksi mediaksi. Hyvä Snellman ! Ja etenkin isänsä joka merien miehenä tunsi uudet asiat Liverpoolin satamasta, ja Hullista.

    Hörppii vesilastia taas kirjoitteluni. Sanoisin että kulttuurihistoriaa arjen elinkeinoperheenä ja -kylänä kuvaa Väinö Linna. Kauppiasluokan komea kirjoihinpano olisi Tigerstedtin Hackman kronikka Viipurista. Rekiretkiä, kamariteatteria ja -soitantaa. Ja sen kamarin sievistämistä pitseillään ja kahvikupeilla. Oman minänsä korkeuttamista jumalankuvaan peilaten.Eikä taakkautuen työvoima/koulutus/projekti ohjeistuksilla ja päivityksillä.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  6. Tarvittaisiin myös valtiouudistus.

    Nimenomaan, rumien hallitseman vähemmistöjen paratiisin tilalle normaali läntinen demokratia. Suomen ruotsalaisille oma Marskinmaa, jossa itsetuntoa kasvatettaisiin polvenkorkuisesta alkaen sotamarsalkan nimeä kantavassa lastensuojelujärjestössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään sanottavaa, mutta kommentoit silti.

      Poista
    2. Sjöstedt, älä viitsi mollata Kamusta!

      Poista
  7. "Ostettiin tai perustettiin jotain mieletöntä ja sitten kärsittiin tappiot eli siirrettiin ne veronmaksajille."

    Eikö tämä ole hiukan yksipuolinen kuva: onhan valtio perustanut puunjalostus- ja metalliteollisuutta sekä Imatran voiman. Osa on ollut menestystarinoita - silloin - pääomakäyhässä maassa. Enkä nyt moittisi Valconkaan eetosta, vaikka floppi tulikin.

    VastaaPoista
  8. "valtio osakkeenomistajana on ongelma."

    Tätä voisi avata hieman lisää.

    "...etteivät yleinen mielipide ja media muista tehdä eroa yhdenyhtiön ja tavallisen osakeyhtiön välillä."

    Omistajanohjauslaissa pitäisi selkeästi erotella valtion kahtalainen osakkeenomistus ja siitä seuraava omistajanohjaus:

    - osakkuus pörssiyhtiöissä

    - valtion yksin tai enemmistöosakkaana omistamat yhtiöt, joissa ohjausvallan tulisi olla rajoittamaton, mutta julkisuuden olla vastaavasti tavallisia yhtiöitä suurempi - puolustussalaisuuksia lukuunottamatta.

    VastaaPoista
  9. Kyllähän näin vuosina 1984-1989 hilpeimmän teini ikänsä elänyt muistelee lämmöllä Eppu Normaalin lp:tä "Kahdeksas ihme". Pidän sitä kyllä Eppujen ehdottomasti parhaana levynä. Se taisi ilmestyä 1985. Ja Juiceltahan ilmestyi oikeastaan parhaat levyt 80 luvun aikana. Heittelen lonkalta nimiä, "Ajan henki, Boogiteorian alkeet, Xv yö, Pyromaani palaa rikospaikalle ja varsinaisena helmenä ainakin minulle, kovimpaan teinihormooniaikaan "Yölento". Hector teki parhaat levynsä 70 luvulla, tai mistäs sen vielä tietää, olihan hänen viimeisensä aivan huippu. Vaikea muistaa mitä tuli luettua kasari aikana, ainakin Stephen Kingiä ja sotahistoriaa. Kaduttaa nyt kun en ollut vielä silloin löytänyt Kalle Päätaloa ja Iijoki-sarjaa, pidin niitä, setänikin suosikkeja mahdottoman pitkäveteisinä kirjoina. Kuinka vähän sitä ymmärtääkään siinä iässä.

    VastaaPoista
  10. On ehkä hieman harhaanjohtavaa sanoa, että arvostelijat kiireellisesti hylkäsivät "karvalakkioopperat". Ainakin sen perusteella mitä Viimeisistä kiusauksista tiedän, oli lehtiarvostelijoiden reaktio myönteinen tai jopa erittäin myönteinen (esim. Tawaststjerna Hesarissa). Toinen asia on se, että nuoret säveltäjät halusivat korostaa sukupolvi-identiteettiään isäkapinan avulla. Tässä on tyypillinen presentistinen harha: tämä nuorista vihaisista vanhoiksi ja vaikutusvaltaisiksi sittemmin muuttuneiden napina saattaa hämärtää sen mitä arvostelijoiden valtavirta aikanaan ajatteli ja kirjoitti. Kiinnostava yksityiskohta on myös P.Haavikon haluttomuus tunnustaa Viimeisille kiusauksille mitään taiteellisia meriittejä. Varmaankin hänelle oli hankalaa, että VK oli kaikin tavoin hänen libretoimaansa Ratsumiestä kypsempi ja syvällisempi kokonaistaideteos. Vielä vuosikymmeniä myöhemmin Haavikko nimitteli Suomen Kuvalehdessä VK:a "kansanoopperaksi", joka suuntautui Ratsumiehen eetosta vastaan.

    VastaaPoista
  11. JK: "Yrityksiin siirtyneet poliittiset tähdet, kuten Eero Rantala ja Ulf Sundqvist..."

    Eikös tuo ole hieman väärä todistus Rantalan Emasta?

    Hänhän teki ensin uran edistysmielisessä osuuskauppaliikkeessä eli OTK:ssa ja siirtyi sieltä sitten suoraan politiikan huipulle kauppa- ja teollisuusministeriksi Miettusen hätätilahallitukseen 1975.

    Rantala tuli siis asiantuntijana politiikkaan, eikä päinvastoin kuten mm. Sundqvist ja moni muu. Toki hän on demari- ja ay-sukua, mutta oliko hän ennen ministeriyttään mitenkään mukana politiikassa?

    VastaaPoista
  12. Spekulanttia kiinnostaa yhtiön osakkeen tuotto, sijoittajaa yhtiön tuotto.

    VastaaPoista
  13. "Spekulanttia kiinnostaa yhtiön osakkeen tuotto, sijoittajaa yhtiön tuotto"

    Melkein oikein: spekulanttia kiinnostaa osakkeen arvonnousu, pitkäaikaista omistajaa osinkotuotto.

    VastaaPoista