Sivun näyttöjä yhteensä

20. lokakuuta 2013

ADHD-vanhus





Oma taudinkuvani on tuossa otsikossa. Keskittymisvaikeudet, ajatusten harhailu, huolimattomuusvirheiden runsas esiintyminen; työmuistin häiriöt ja unohtelu; uusien tehtävien aloittamisen vaikeus; vaikeus toimia järjestelmällisesti ja pitkäjännitteisesti; harkitsemattomuus eli impulsiivisuus; mielialojen ailahtelu; toistuva stimulaation etsiminen, taipumus pitkästyä, kärsimättömyys; vaikeus toimia yleisesti odotettujen mallien mukaan; luovuus ja intuitiivisuus; alisuoriutumisen tunne ja tunne siitä, että asiat eivät ole hallinnassa.

Vika taitaa olla perinnöllinen. Äitini valittaa aivan samaa.

En nyt vitsaile enempää. Tarkkaavaisuushäiriöt ja muistisairaudet ovat monille niin karua todellisuutta, ettei se naurata vähääkään.

Erinäisiä vaikeita häiriötiloja pahentaa ikävästi perinteinen suhtautumistapa. Kysymys on muka ”henkimaailman asioista”, joista selviytyy ummistamalla niille silmänsä. Kokemuspiirissäni on ikävän paljon ihmisiä, joiden vanhuuden vaiva on voimattomuuden, kiukun ja häpeän keitos. Kun se palaa pohjaan, tilanne on vaikea.

Elämänpiirin suppeutuminen on väistämätön mutta sinänsä tervetullut ilmiö. Kun ihminen on seitsemänkymmenen ja ehkä yli, hän ei kelpaa kenttätöihin, koska samoilemisen ajat ovat ohi. Mielessäni käväisee esimerkkinä maanmittariksi valmistuminen ennen aikaan. Maanmittausauskultantti sai varautua viettämään kesänsä jossain soilla, kuusi viikkoa tulille hyttysten syöttinä, kuusitoista tuntia päivässä jalkojen päällä ajoittain hyvin vaikeassa maastossa.

En muista kuka se oli, joka joutui ensimmäisenä suurena virkatehtävänään laatimaan kartan Enontekiöltä. Viimeisessä kurvassa Lätäsenolla meni vene nurin ja eväät ja mittauslaitteet perässä. Se ei ollut edes syy tinkiä aikataulusta. Ei siinä mennyt kuin neljättä viikkoa, ennen kuin oli alamaista hankittu täydennystä.

Luin sanomalehdestä katsauksen kotimaiseen kirjaan sotapsykoosista. Se on hankittava; luvassa on uutta tietoa. Rupesin muistelemaan, kun olen näet tottunut ajattelemaan, että ikääntyminen ja joskus hyvinkin äkillinen henkisen kestokyvyn menettäminen saattavat olla ilmiöinä sukua toisilleen. Muistettuani hain Halstin muistelmateoksen keskimmäisen osan ja siellä se onnellinen sanavalinta oli.

Halsti kertoo suurhyökkäyksen ensimmäisestä päivästä ja divisioonan komentopaikalle tulleesta tuttavasta, joka oli menettänyt rykmenttinsä. Osa oli kuollut, osa jäänyt haavoittuneina jalkoihin, osa harhaili aivan lyötynä pitkin metsiä. Siinä oli sitten liikennettä eri suuntiin, ja tarina kulkee niin, että vasta puolen päivän kuluttua Halsti ja hänen esimiehensä Pajari huomasivat ja kuiskivat toisilleen, että tämä edestä tullut komentaja oli ”henkisesti tajuton”. Kohta hän sai piikin pakaraansa ja nukkui autossa ja alkoi olla noin vuorokauden kuluttua hyvinkin toimintakykyinen. Halsti luonnehtii, että tuollainen tila, jonka hän oli nähnyt ennenkin, on ominainen pohjaltaan herkille mutta tavattoman tunnollisille ihmisille. Senkin jälkeen kun todellisuudentaju ja arvostelukyky ovat kadonneet, he jatkavat toimintaa ja vastaavat kysymyksiin täysin järkevästi. Vain tarkkaan katsomalla näkee, että he suhtautuvat kaikkeen näkemäänsä kuin unennäköön. Mikään ei mene perille. Vasta jälkitilassa tulevat pikapaniikit äkillisistä äänistä ja ne muut tutummat oireet.

Lähes kaikki ihmisen rakenteelliset puutteet ja viat on haluttu käsitellä henkisenä vajavaisuutena tai merkkeinä huonosta luonteesta. Lääketieteen ja psykiatrian kehittyessä yhä useammalla ilmiölle on kuitenkin löydetty syitä, jotka liittyvät esimerkiksi aivojen toimintaan tai sisäeritykseen eli siis asioihin, joille ihminen ei mahda mitään, ainakaan vähässä ajassa.

Vanhentuminen on samaa. Ihmistä onnitellaan, jos hän on – yleensä perinnöllisistä syistä – välttänyt vanhentumisen tunnusmerkkejä, ja lähes surkutellaan, jos hän on niihin sortunut. Molemmat ovat yhtä asiattomia suhtautumistapoja.

Sama muuten koski lapsuutta. Lääketieteen ja myöhemmän kasvatustieteen uranuurtajat pyrkivät luonnehtimaan pieniä lapsia epäonnistuneiksi aikuisiksi. Vielä minun muistissani ovat vakavat kasvattajat, jotka luulivat voivansa hakata ”pahan” pienimmistä.

Sanomalehti on mielen pirstoutumisen kuva. Sivulla ja aukeamalla on asioita, jotka eivät liity millään tavalla toisiinsa. Ihmisen on opittava hyppäämään asiasta toiseen ja kolmanteen, ja hän oppii. Valitettavasti netti on tässä vielä pahempi. Itse käytän paperia ja kynää keinona. Kirjoittaminen ja lukeminen tuo koko ajan mieleen asioita, joita pitäisi katsoa esimerkiksi Wikipediasta. Ja sieltä löytyy muuta kiinnostavaa. Kirjoittamalla mieleen putkahtavat asiat paperille säilyttää helpommin mielessään asian, jonka kimpussa oikeastaan oli.

Jos kirjoittaisin näitä merkintöjä huolellisemmin, tulostaisin tekstin ja kävisin sen kynän kanssa läpi. En ole koskaan oppinut korjaamaan itse kirjoittamaani edes välttävästi näytöllä. Nuorena olin aika hyvä suurta tarkkuutta vaativissa toimissa. Olin oppinut kustannusliikkeessä sekä oikolukemaan että korjaamaan kieltä. Kun ”Immateriaalioikeudellisia oikeustapauksia” oli 80-luvulla käsikirjoituksena, paketti painoi 25 kiloa. Kirjaan tulivat kaikki tekijänoikeuden ja niiden muiden alojen ratkaisut. Etenkin asia- ja aakkoshakemiston laatiminen kynäpelillä kävi työstä. Minulla on jossain tallessa useita arvosteluja, joissa ihmetellään opuksen virheettömyyttä. Totta puhuen kirjapainovaiheessa kyllä meinasi henki mennä.

Nyt aamun avaus on vähintään 47 minuuttia kohtalaisen vaikeaa mutta kiinnostavaa tekstiä mitään muuta tekemättä. Aamukirjana on menossa David Abulafian ”The Great Sea”. Onneksi jäljellä on vielä 690 sivua. Sitten tulee "Copyright in Video Games".

27 kommenttia:

  1. Milloin on vuorossa Aurejärven "Kovaa peliä"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kemppisen blogikirjoitus olisi nektariinia huomionhakuiselle narsistille...

      Poista
  2. Nuorempana miehenä kuin kirjoittaja sanon tämmöistä, koska en koskaan ole ollut vielä vanha jotta tietäisin mikä on tautia ja mikä asiallista: mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän alkaa mieli seikailemaan haarautuvia polkuja. Ns. fokus pyrkii katoamaan koska sen tilalle astuu yleisempi katsomus, inhimillisyyden yleinen laulu. Lyhyen kertaavan muistin yli kulkee aina "sitä toista", assosioivaa muistiainesta, ja ennenkuin huomaakaan on miettimässä linnuista ennustamisen lyhyttä historiaa ja kokonaan unohtanut että kissanruokaa piti ostaa.

    Kovalevy täyttyy, hakuajat kasvavat. Myös ristiinkytkennät.

    VastaaPoista
  3. No, no..olette nuorempi kuin äitini.
    Hän sanoo, että jos joku kutsuu häntä vanhaksi...tulette perässä, jos saatte elää.
    Eikä tämäkään ole vitsailua.

    VastaaPoista
  4. >>Halsti kertoo suurhyökkäyksen ensimmäisestä päivästä ja divisioonan komentopaikalle tulleesta tuttavasta, joka oli menettänyt rykmenttinsä.<<

    Halsti kertonee evl. T.V. Viljasesta, joka muistaakseni oli hautautunut hetkeksi maan alle juoksuhaudan reunan sorruttua ja siitä toipuminen sillä taisi kestää melko pitkään.

    Hermot petti Halsillakin Kiestingissä 1941 vain kuukauden kuluttua sinne saapumisestaan. Hän vei saksalaisen pataljoonan suoraan vihollisen eteen ja paljon porukkaa kaatui. Halsti sai "kölitaudin kylmetyttyään" mutta oikeasti hermoja taidettiin Oulussa hoitaa ja sen jälkeen hän lähti joksikin aikaa kouluttamaan saksalaisia talvisodankäyntiin. Tuli hänestä myöhemmin III AK:n huoltopäällikkö eli laillaan kait toipui siitäkin suosta.

    Mutta nyt 1944 Valkeasaareen.

    Nykyaikainen suurhyökkäys ja sen torjumisen edellytyksiä

    http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/86815/NykyaikainenHy__kk__ys_netti.pdf?sequence=1

    Maanpuolustuskorkeakoulu

    Nykyaikainen suurhyökkäys ja sen torjumisen edellytyksiä
    T.V. Viljanen, 1946


    Viljanen ylennettiin everstiksi 19.11.1944 ja ylennys on kuulemma astunut voimaan 23.6.1944.

    ---

    Valkeasaaren tappioista analyysiä Oesch:n malliin:

    Ensin pitää erottaa mistä tappiot koostuvat! Tappioiksi lasketaan kaatuneet, haavoittuneet, kajahtaneet eli taistelukyvyttömät, karkurit tai hiippailijat ja kadoksissa olevat!

    JR1:n tappioista myöhemmin tehtyjen selvitysten perusteella:

    Tappiot kaikkiaan 872, joista haavoittuneita 396 eli noin 30% rivivahvuudesta!


    K.L. Oesch:n kirja Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944, Otava, 1956.

    Oesch kertoo kirjassaan lyhyesti mitä tapahtui.

    Sivu 153 kertoo näin:

    31.5.-44 laaditun vahvuusilmoituksen mukaan JR1:n vahvuus oli jotakuinkin täysi. Kirjoissa oli kaikkiaan 3448 ja rivissä 2926 upseeria, aliupseeria ja miestä.

    Taistelussa mukana ollut pst-upseeri (maj. Pekkarinen) mainitsee jälkeenpäin laatimassaan kertomuksessa tappioista seuraavaa:

    10.6. klo 15.00 pataljoonien kokoonpanon jälkeen (Lintulan maastossa) todettiin kaatuneita, haavoittuneita ja vielä kadoksissa olevia n. 60% alkuperäisestä taisteluvahvuudesta.

    Myöhemmin 11.6. Onkamojärvellä todettiin tappioiden kaatuneiden, haavoittuneiden ja kadonneitten osalta Valkeasaaren taistelussa olleen n. 20% taisteluvahvuudesta.

    10.6. iltapäivällä oli siis 40% rykmentistä hajalle lyötynä, ilman käskyä rivistä poistuneita, eksyneitä ja hiippareita, jotka seuraavana päivänä koottiin.

    Olihan 30%:nkin tappioista huolimatta runsaasti 2000 miestä rykmentin rivivahvuudesta jäljellä. Palautettakoon vertauskohtina mieliin Talvisodan Taipale, Kollaa, Summa, jatkosodan Talin taistelut ym. joihin osallistuneiden joukkojen kestokyky todella raskaista tappioista huolimatta on tunnettu ja tunnustettu.

    Sivu 155:

    Tappioluku 872 kaatunutta, haavoittunutta ja kadonnutta: Kaatuneiksi ja haavoittuneiksi ts. sirpaleiden ja luotien koskettamien yhteismäärä voidaan summittaisesti arvioida noin 550:ksi.
    (Koska haavoittuneita oli 396, olisi kaatuneita normaalisuhteen mukaisesti oillut n. 170, siis kaatuneet ja haavoittuneet yhteensä n. 550) Loput 872:sta oli kadonneita, hiippareita, tärähtäneitä jne, ei siis ammusten vahingoittamia. Kaatuneiden ja haavoittuneiden määrä taisteluvahvuudesta oli siis pyöreästi 20%.

    Sivu 156:

    Tappioluvut, ensin 60% ja sitten 20% rykmenttiä uudelleen koottaessa, puhuvat selvää kieltä hajaantumisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halsti kertoo Kiestingissä tapahtuneesta kylmettymisestään. Oliko siinä jotain muutakin mukana, sillä hänen erehdyksensä oli maksanut rutkasti saksalaista verta!
      Toki hän Torniossa 1944 valutti saksalaisverta uudemman kerran, vieläpä ihan eri mittakaavassa...

      Muistelmien osassa 2, Aika vaatii veronsa, on sivuilla 188-189 hyvä kuvaus myöskin henkisestä depressiosta ja omantunnon syistä hänen johdettuaan saksalaisen SS-osaston suoraan ennen tuntemattomaan venäläiseen tukikohtaan ja se aiheutti kovat tappiot saksalaiselle osastolle.

      S. 189:

      "Ylittäessämme vetistä nevaa törmäsimme ennestään tuntemattomaan venäläiseen tukikohtaan, jolloin joukko joutui pakokauhun valtaan ja kerralla menetti toista sataa miestä kaatuneina ja haavoittununeina. Minä jouduin suojautumaan veden täyttämään kuoppaan, josta pääsin pois vasta pimeän tultua. Kipujen aaltomainen tuleminen ja kasvaminen aina kiihtymisen ja omantunnonvaivojen yhteydessä viittasi kuitenkin myös psyykkisiin syihin."

      Sivulla 191 hän kertoo kuinka Oulun lääkärit saivat hänet kuntoon. Olikohan kiukkuinen eturauhanen joku extra lisä entisille "omantunnon vaivoille" ja Talvisodassa saaduille "selän paukkuvaivoille" ?)

      Hän lähtikin sairaalasta päästyään Niinisaloon opettamaan saksalaisille talvisodankäyntiä kolmeksi viikoksi. Marraskuussa 1941 hänet siirrettiin III AK:n huoltopäälliköksi, eli ei hän kovin kauaan depistään potenut. Kertoipa vain (s. 189) kuinka helpoksi kaikki ihmishenkiä koskemattomat päätökset tulivat tuon saksalaisepisodin jälkeen.

      Poista
    2. Tuo Halstin kertoma saksalaisten joukkojen "opastus" on hieman vaikeaa paikantaa, jopa ajallisestikin.

      Elämän valtasuonet -kirjassa olevassa kirjeessään, Halsti kertoi olleensa vain "täsmälleen kuukauden rintamalla". Hän aloitti urakkansa käymällä mm.14.8.1941 Div. J:n komentajan, ev. Palojärven kanssa Turtolan komentopaikalla tutustumassa tilanteeseen.

      Elämän valtasuonet -kirjan sivulla 191 hän kirjoittaa 13.9. 1941 matkalla Oulun sotasairaalaan näin: "Nyt sain vaikeahkon täräyksen melkein samaan kohtaan ja se päälle jouduin tarpomaam pari peninkulmaa ennenkuin pääsin resiinaan. Palasin vasta yöllä. siitä on nyt pian pari viikkoa eikä ole lakannut särkemästä." - "Täsmälleen kuukauden ennätin tehtäviäni hoitaa...". Harmi että juuri tämä kirje on lyhennetty, s. 191-192 sivulla sanotaan näin: "-tässä isä kertoo Turtolan rykmentin kriittisestä tilanteesta Kiestingissä, kirje on kuitenkin kovin pitkä, joten siitä tässä vain osia.-"

      Tuon kirjeessä kerrotun "parin viikon ajoituksen mukaan" se suolla makaaminen olisi tapahtunut elokuun viimeisinä päivinä. Silloin tuo KKP 13 sopisi siksi saksalaiseksi yksiköksi ja silloin Halsti itsekin oli silloin käymässä SissiP 3:n komentopaikalla ko. osaston mukana.

      Kyseessä oli joko Os. Schreiber 22.8 tai KKP 13 komentajanaan evl. Michalke 31.8.

      Hyvä kuvaus eräästä Os. Schreiber:n taistelutapahtumasta löytyy esim.Karhusen Vienan sissit -kirjasta sivuilta 150-160. Os. Schreiber yöpyi SissiP 3:n leirialueella 22.8 ja jatkoi matkaansa aamulla joutuen heti kiivaaseen taisteluun kärsien heti alussa kovia tappioita. Kaatuneita ja haavoittuneita oli jo alussa 30 ja haavoittunieta virtasi SissiP 3:n JSP:lle. Se joutui pyytämään apua Os. Turtolalta päästen lopulta jatkamaan matkaansa kohti mottia jonne se oli menossa avuksi.

      Hyvösen Kiestingin motti -kirjassa kerrotaan samasta tapahtumasta sivulla 93:

      22.8.1941 "Saksalaiset menettivät kaatuneina ja haavoittuneina jo taistelun alkuvaiheessa yli 30 miestä ja joutuivat hajalle lyötyinä venäläisten sekaan. He olivat jo hätää kärsimässä. Motista hälyytettiin kapt. Breithozin pataljoonasta 1.5 komppaniaa apuun. Nämä hyökkäsivät idästä rautatien pohjoispuolitse ja pelastivat hajalle lyödyn saksalaisosaston venäläisten kynsistä. Os. Schreiber saapui mottiin väsyneenä ja nälkäisenä, taistelussa lyötynä yksikkönä, ilman ampumatarvikkeita, osa aseensakin menettäneinä. Perille tuli 217 miestä, sen alkuperäinen vahvuus on tuntematon."

      Jos kyseessä oli KKP 13 komentajanaan evl. Michalke ja tapahtuma-aika 31.8.1941, niin Karhusen Vienan sissit -kirjassa kerrotaan sivulla 160 näin: "Illalla saaui Ryhmä Könösen komentopaikkaan divisioonan esikuntapäällikkö majuri Halsti mukanaan Div. J:lle alistetun KKP 13:n komentaja, everstiluutnantti Michalke. Kolmikomppaniaisesta KKP 13:sta tuli motin ympärille kaksi komppaniaa länsi- ja yksi sen itäpuolelle."

      Hyvösen Kiestingin motti -kirja kertoo KKP 13:sta sivulla 124 mm. näin: "Pataljoona oli erittäin tulivoimainen yksikkö, jonka miesvahvuus oli noin 1000 miestä ja aseistuksena mm. 44 konekivääriä, 6 kranaatinheitintä, 12 pienoisheitintä jne." Maintoja KKP 13:sta löytyy myös sivulta 140.

      Karhunen Veikko Vienan sissit - Sissipataljoona 3 jatkosodassa 1941-43
      WSOY, 1976, 488 s., 1. painos

      Hyvönen Osmo Kiestingin motti - Sota Vienan Karjalassa kesällä 1941
      Pohjois-Suomen tykkimieskilta, 1986, 224 s., 1. painos

      Poista
    3. Halstin teksteistä paistaa selvä besserwisser-henki. Luin aikoinaan 1980 -luvulla Suomen Kuvalehdestä hänen juttujaan ja kiinnostuin kirjoittajan tuotannosta jopa siinä määrin, että myöhemmin hankin kaikki Halstin kirjat, myös sen Isänmaan historia -oppikirjankin Suomen puolustuslaitoksen opettajille ja oppilaille. Siinäpä vasta onkin suorasukainen oppikirja nuorille upseereille ja heidän oppilailleen.

      Alkulauseesta lainaten yksi lause:

      "Suuri on myös se mahdollisuus, että nuoret upseerit, jotka useinmiten joutuvat historianopetuksen antamaan, eivät aina löydä sitä oikeaa henkeä, jonka täytyy olla opetuksen pohjana, jos siitä halutaan saada todellista hyötyä."

      Mitä taas "oikeaan henkeen" tulee, niin Halsti oli AKS:n valajäsen nro 630.

      Lähde: s.379 Neljätuhatta veljestä, sataneljä elämäntarinaa. AKS:läinen elämänkerrasto. Toim. Matti Kuusi, Ville-Paavo Aitola, Wsoy 1991

      W. H. Halsti: Isänmaan historia Suomen maanpuolustajia varten, Otava 2. painos 1938


      Halstia hieman ruotiakseni, olen joskus ihmetellyt hänen 2. kirjaansa, eli 1939 ilmestynyttä teosta Suomen puolustaminen - Suomen puolustuskysymyksen ja puolustusmahdollisuuksien pääpiirteet. Mitä jokaisen kansalaisen tulisi tietää näistä asioista, Otava 1939. Kirjan alustahan sensuroitiin pois melkoisesti, lähinnä kait politiikkaa sisältäviä sivuja. Muu osa kirjasta oli kuin "valloitusopas viholliselle", jossa kerrottiin kaikki Suomen puolustuksen heikot paikat. Ilmestymisajankohta 1939 ennen Talvisotaa oli sellainen, että voi vain olettaa kuinka NL:ssa kirjaa tutkittiin ja huolella!

      Oma kappaleeni on sensuroitu versio eli 2. painos vuodelta 1939. Siinä on omiste "Res. ups. kok Heikki Pirilä" ja lahjoitusteksti "Parhaimmat nimipäiväonnittelut sotavuonna 1940 Eeva"

      Kirjan viimeisellä aukeamalla takakantta vasten on koko sivullinen täynnä nimikirjoituksia, jotka lienevät Pirilän kurssitovereita tai sotakavereita. Niitä on kaikkiaan 36 kpl ja ne on niin selvästi kirjoitettuja, että kaikista saa helposti selvän. Olen joskus miettinyt että moniko noista jäi sotareissulleen?

      Halsti Wolf H. Suomen puolustaminen - Suomen puolustuskysymyksen ja puolustusmahdollisuuksien pääpiirteet. Mitä jokaisen kansalaisen tulisi tietää näistä asioista, Otava, 1939, 166 s., 2. painos

      Tämä uusintapainos pitäisi kuulemma olla "täysi versio" kirjasta, sitäpä ei ole sattunut vielä kohdalle:

      Halsti Wolf H.: Suomen puolustaminen, Otava, 2006, 216+karttaliitteet, Näköisp. v. 1939

      Tässä näytteitä Halstin kirjoituksista Suomen Kuvalehteen vuonna 1941:

      SK 31 2.8.1941 Me piirrämme miekalla rajan s. 1030-1031

      http://aijaa.com/EKGmM2

      SK 31 2.8.1941 Me piirrämme miekalla rajan s. 1030

      http://aijaa.com/3DGTbb

      SK 31 2.8.1941 Me piirrämme miekalla rajan s. 1031

      http://aijaa.com/qENyHO

      Tekstin pystyy lukemaan zoomaamalla + -painikkeesta kuvan tarkemmaksi.

      Poista
    4. Aikamoinen pakkomielle tämäkin.

      Poista
    5. Mielenkiintoinen kysymys on myös tappiolukujen vaikutus yksikön toimintakykyyn. Muistelen, että USA:lla olisi tuossa suhteessa "huonoimmat" luvut. Tuossa arvioinnissa Suomi taisi pärjätä ihan tyydyttävästi. Se on selvä, että mikään joukko ei kestänyt Neuvostoliiton 1944 aikaisia tykistökeskityksiä.

      Poista
    6. "Tuli hänestä myöhemmin III AK:n huoltopäällikkö eli laillaan kait toipui siitäkin suosta."

      Voi tuon nähdä eräänlaisena "maitojunanakin": ei ollut komentajaksi eikä edes esikunta- tai operatiivisen osaston päälliköksi.

      Poista
    7. >>Aikamoinen pakkomielle tämäkin.<<

      Sinä tylsämielinen: ÄLÄ lue Kemppisen blogia tai edes kommentteja / juttuja, jos noin jo ahdistaa...

      PITÄÄHÄN Kemppisen juttuihin saada sotaa edes vähäsen malliksi. Sota myy ja Kemppinen varmasti tietää senkin. Kohta taas miljoonat paukkuu...

      Nytkin K:lla oli Halstista pieni maininta ikään kuin "syöttinä". No kala kävi koukkuun. EIHÄN tämä ole pakkomielle, vaan ihan pelkkä harrastus.

      Poista
  5. Heh, heh! Ennen oli aamuerektio, sitten tuli muotiin aamupuuro ja nyt on menossa vihon viimeinen "villitys" eli aamukirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs tuossa. Onhan sillä jo tuollainenkin... :=)´

      Kemppinen Jukka Elämän varjo, muuan yökirja
      Kirjapaja, 1996, 192 s., 1. painos

      Eikä mikään hupikirja!

      Poista
    2. Yömyssykirja siis...

      Poista
  6. Oma taudinkuvani on tuossa otsikossa. Keskittymisvaikeudet, ajatusten harhailu, "huolimattomuusvirheiden runsas esiintyminen; työmuistin häiriöt ja unohtelu; uusien tehtävien aloittamisen vaikeus; vaikeus toimia järjestelmällisesti ja pitkäjännitteisesti; harkitsemattomuus eli impulsiivisuus; mielialojen ailahtelu; toistuva stimulaation etsiminen, taipumus pitkästyä, kärsimättömyys; vaikeus toimia yleisesti odotettujen mallien mukaan; luovuus ja intuitiivisuus; alisuoriutumisen tunne ja tunne siitä, että asiat eivät ole hallinnassa."

    Eiköhän noista oireista kärsi puoli maapalloa, enemmän tai vähemmän. Minun taudinkuvani ihan varhaisesta teini-iästä saakka, varsinkin tuo stimulaation tarve joka johtaa oravanpyörään.

    VastaaPoista
  7. "Tarkkaavaisuushäiriöt ja muistisairaudet ovat monille niin karua todellisuutta, ettei se naurata vähääkään."

    Tuntuu kuin olisi ATK-korppu, jonka ympärillä pyöritetään magneettia. Lopulta ihmisestä ei jää mitään, mikä on tehnyt hänestä juuri tuon ihmisen (persoonan). Voi ihmistä!

    VastaaPoista
  8. Erittäin mielenkiintoinen kolumni. Uskoisin, että kyseiset ”ADHD-tuntemukset” koskevat luovuudesta riippumatta lähes kaikkia eläkkeelle siirtyneitä ihmisiä. Tuttavani, joka on entinen menestynyt myyntipäällikkö, ehdotti, että uusia eläkeläisiä varten pitäisi järjestää koulutusta. Kyseinen henkilö sortui ahdistuksessaan pelaamaan kaikkia rahansa hedelmäpelissä.
    Eräs toinen tuttuni (diplomaatti) taas kertoo, että hänen eläkkeelle jääneet tuttavansa (monet suurlähettiläitä) ovat kuolleet hyvin nopeasti eläkkeelle siirryttyään.
    Klassinen tarina eläkeläisten haasteista on pienyrittäjäpariskunta, joka on raatanut koko ikänsä, viettänyt lyhyet lomansa Espanjassa ja haaveillut vuosikymmeniä muuttavansa eläkkeellä Espanjaan tai Thaimaahan. Vuoden kuluttua muutosta unelma on kuitenkin sortunut alkoholiin.
    ---
    Sotapsykoosista, tai sen seurauksista on kirjoitettu Suomessakin hieno romaani, eli Marko Tapion Aapo Heiskasen viikatetanssi.
    Sotapsykoosia, joka lienee silkkaa pakokauhua ja pelkoa, ei voine kuitenkaan rinnastaa henkiseen romahdukseen rintamalla, josta Kemppisen mainitsema rykmentinkomentaja lienee kärsinyt. Romahdukset liittynevät toivottomaan tilannearviointiin ja kuukausia tai jopa vuosia jatkuneeseen ylirasitukseen. Toisin kuin psykoosista hermoromahduksesta selvitään yleensä riittävällä levolla.
    Toinen tunnettu rykmenttinsä menettänyt upseeri oli JR 25:n komentaja Ilmari Pallari, joka rykmentin hajottua kannaksen läpijuoksussa yritti rauhoitella miehiään. Silminnäkijäkertomusten mukaan Pallari oli kiinnittänyt parranajopeilinsä kuusenoksaan, ajeli muina miehinä partaa ja yritti samalla rauhoitella miehiään. Parranajo taisi jäädä Pallarin viimeiseksi rykmentinkomentajana, sillä pian päämaja hyllytti komentajan. Historia ei kerro oliko Pallarin erottaminen perusteltua.

    Myös Kenraali Erik Heinrichs kärsi ankarasta sotaväsymyksestä. Ainakin pariin otteeseen kävi niin, että Heinrichsin toimintakyky ja ymmärrys reaalimaailmasta pettivät kokonaan ja paikalle oli kutsuttava lääkäri. Lääkärin määräämän levon ja lääkityksen myötä kenraali sitten palautui – ainakin näennäisesti – entiselleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kuvataan 2 "toimintahäiriötä" yhdessä jutussa: Toinen, eli Oesch, oli 1941 ylirasittunut ja sijainen, joka tuli, rasitti itseään kenties "ylettömästikin".

      Legenda jo eläessään -sarjassa julkaistu Sinerman kirja Taavetti Laatikaisesta kertoo suoraan hänen 3 päivän ryyppyreissunsa Viipurin valtaamisen aikaan 1941.

      Sinerma Martti Taavetti Laatikainen - Legenda jo eläessään
      WSOY, 1978, 279 s., 1. painos

      Oesch oli ylirasitunut ja ei kyennyt enää nukkumaan... Kirjassa sanotaan, että operaatiota oli valmisteltu niin kiihkeästi, että hyökkäyksen alettua piti O pistää "lepäämään" ja kun ei oltu varmoja sairauden laadusta niin tuo Taavetti pistettiin sijaiseksi, siis ryyppäämään, ja Valo Nihtilä siis toteutti valmista suunnitelmaa(nsa)

      s. 100-111 Laatikainen määrättiin IV AK:n komentajan, Oesch:n, sijaiseksi.

      s. 108 IV AK:n päiväkäsky kertoo, että Laatikainen oli Oesch:n sijaisena 26.-28.8.1941 eli siis 3 vuorokautta.

      s. 108 Niiden kolmen vuorokauden aikana Kenraalimajuri Laatikainen olisi voinut elää ja kokea sotilasuransa korkeimman huipun, mutta niin ei tapahtunut, vaikka asiakirjat kertoivatkin hänen komentaneen IV-AK:aa juuri tuolloin.

      Laatikainen veteli siis känniä putkeen 25.8-28.8 ja Nihtilä johti esikuntapäällikkönä IV AK:n sotatoimia.

      Ilmaantuessaan taas ihmisten ilmoille hän kirjan mukaan sanoi "Tässä minä nyt siten olen"...

      Poista
  9. Oliko Törni ADHD? Nyt hänen tekemisilleen etsitään korkeampia motiiveja, mutta oliko hän samanlainen vipeltäjä kuin Matti Nykänen?

    VastaaPoista
  10. Sotilaskeskusteluun - tulihan Halstista komentaja, viransijainen Vuosalmella ja sitten rykmentin komentaja Lapin sodassa, jossa hän ansaitsi Mannerheim-ristin.

    VastaaPoista
  11. "Voi tuon nähdä eräänlaisena "maitojunanakin": ei ollut komentajaksi eikä edes esikunta- tai operatiivisen osaston päälliköksi."

    Eipä tuntutunut tuokaan tietävän aiheesta paljoakaan, mutta kommentoipa kuitenkin :=)

    En viitsi kirjoittaa tietoja Kadettiupseerit 1920-1970 (s. 140-141) matrikkelista, mutta Halsti näyttää toimineen mm. taktiikan opettajana Sotakorkeakoulussa 1936-1937 jne.


    Halstin sotilasura lyhyesti Wikistä:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Wolf_H._Halsti

    -lokakuussa 1939 Halsti nimitettiin 5. divisioonan huoltopäälliköksi.
    -Jatkosodan alussa (1941) Halsti oli ensin 12. divisioonan esikunnan operatiivisen toimiston päällikkönä
    -1941 syksyllä siirty suomalais-saksalaisen Divisioona J:n esikuntapäälliköksi Kiestinkiin.
    -marraskuussa 1941 Halsti ylennettiin everstiluutnantiksi ja hänestä tuli III armeijakunnan huoltopäällikkö.
    - maaliskuussa 1944 kenraalimajuri Aaro Pajari nimitettiin 3. divisioonan komentajaksi ja Halsti hänen esikuntapäällikökseen.
    -Halsti oli jonkin aikaa Jalkaväkirykmentti 11:n komentajan (Vuokko) sijaisena Vuosalmen taisteluiden loppuvaiheissa heinä-elokuussa 1944.
    -Lapin sodassa Halsti oli 3. divisioonan mukana Tornion maihinnousussa 1. lokakuuta 1944 Jalkaväkirykmentti 11:n (JR 11) komentajana. (Sittemmin JR 1 v. 1944)
    -Halstille myönnettiin Mannerheim-risti lokakuussa 1944 lähinnä ansioistaan Tornion valtauksessa.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Jalkav%C3%A4kirykmentti_11_(jatkosota)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorry, nyt anonyymi häpeää: tämä on jäänyt ohi vaikka osa Halstin kirjoista, esim. 1939 onkin tuttu ja historia rakas. Tämä vain osoittaa, että ihminen voi olla nykyaikana enintään yhden alan syvällisesti hallitseva.

      Poista
  12. Lisää Halstia kehiin, please!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. >>Lisää Halstia kehiin, please!<<

      No jatkan vielä vähän lisää:


      Itse olen lukenut lähinnä Halstin muistelmat ja Halstin 3 osaista sotahistoriasarjaa Suomen sota 1939-1945. Se taisi olla muuten 1. melkoisen laaja ja suomenkielinen katsaus viime sotien tapahtumiin Suomessa ja ilmestyi jo 1955-57.

      Halstiin liittyen minua kiinnosti hänen kertomuksensa Suomen Kuvalehteen -kirjoittelusta vuonna 1941. Siitä hän kertoo muistelmien osassa 2, Aika vaatii veronsa. Myöskin Ilmari Turjan omissa muistelmakirjoissaan kirjoittama versio tapahtumien kulusta on kiinnostava. Erikoinen episodi sekin. Samaa aihetta käsitellään Turjan Päämajassa -näytelmässäkin. Sokerinsyöttäjäksi oli pantu Hanell, joka oli hetken Yleisesikunnan päällikkönä kun "Paukka-Heikki" eli Heinrichs teki Suur-Suomea rajan takana.

      Tarina kerrotaan tarkkaan kirjassa nimeltään TURJA JO ELÄESSÄÄN – ILMARI TURJA - WSOY 1986

      Tuossa kirjassa on Heinrichs:n sota-aikaisen adjutantin, myöhemmin puolustusvoimain komentajanakin tunnetun, Lauri Sutelan kirjoittama juttu erääseen lehteen kyseisestä aiheesta. Sutelaa kuulemma vaivasi ankarasti tuo monien kuvittelema Heinrichs:n "pilkkaaminen" näytelmässä. Sutela varmistikin ihan Turjalle soittamalla ja kysymällä ketä sillä sokerinsyöttäjäkenraalilla tarkoitetaan. Turja kuulemma vastasi, että se ratsastava kenraali oli tietysti Hanel, kenraaliluutnantti ja että eihän se Paukka-Heikki ratsastanut Mannerheimin kanssa. Heinrichs oli kyseisenä aikana ihan muualla kuin Päämajassa, siis Karjalassa. Harvalla näytelmän katsojalla lienee aavistustakaan siitä, että Heinrichs oli juuri tuohon näytelmän sokerin syötön aikaan poissa Päämajasta ja hänen tehtäviään hoiti sijainen, Edvard Hanell.

      Halsti on kertonut vuoden 1918 tapahtumia koskien jo 12 vuotiaana poikasena ampuneensa yhden "punikin" ja hän kertoi sen tyyliin "joko hän tai minä".

      Halstin muistelmien 1. osassa on luku Partiopoika sodan jaloissa, sivuilla 77-100. Siinä luvussa hän kertoo sivulla 83 kuinka "Sotani alkaessa olin siis 12 vuoden 5 kuukauden ikäinen."

      Sivulla 89 on tällainen kohta: "Siinä paikassa, aivan Sipoon kirkon nurkalla, surmasin tietoisesti ensimäisen kerran ihmisen. Willem-setä oli oppilaaseensa hyvin tyytyväinen. Se olikin joko-tai tilanne meille."

      Halsti toimi saksalaisten tulkkina ja näki ruumiita ja teloituksiakin jatkuvasti missä liikkuikin saksalaisten "vankkurikaravaanin" matkassa. Hetkessä hän kertoo olleensa niin tottunut kuolemaan, ettei häntä kertomansa mukaan edes enää oksettanut, ei vaikka mitä näki. Sekin perhe, joka oli käsistään ja kielistään pöytään naulattuna tapettu pistimin ja naiset puukoilla, ei herättänyt sen kummempaa kauhistelua. Naisilla, joista toinen oli nuori keskenkasvuinen tyttö, oli vielä puukot selässään.

      Willem-"setä", joka oli saksalainen kersantti, piti häntä tulkkinaan ja opetti ampumaan ja Halsti besorkkasi itselleen amerikkalaismallisen kiväärin ja haulikon, joiden sanoi olevan itsellään vieläkin (1973) muistoina. Halsti otti kertomansa mukaan osaa erään mökin piiritykseen ja ammuskeluun, jonka tuloksena mökin "asukkaat" antautuivat. Kaikki 5 antautunutta ammuttiin, tosin mukana olleiden paikallisten toimesta, eräskin haulikolla päin naamaa niin, että pää hajosi. Siitäkös Willem-"setä" suuttui kun oli antanut kunniasanansakin... Toki sekin kerrottiin kuinka kamalia punikkeja nämä 5 antautunutta olivat olleet paikallisia kohtaan ja että paikalliset vain tasasivat tilejään eli kostivat. Hän näki alastomia punaisia, joiden sukuelimien päälle oli laitettu heidän jäsenkirjansa jne...

      Halsti Wolf H. Mies elää aikaansa - Muistelmat 1905-1939
      Otava, 1973, 312 s.,1.painos

      Poista
  13. On noita eläkeläisiä mennyt montakin ensimmäisien vuosien aikana. Minusta päälimmäinen syy on tarpeettomuuden tunne, ei ole pakko tehdä jotain joka pitäisi pirteänä ja vireänä. Tämä nyt ei suoraan sovi blogistin "taudin" kuvaan. Kuitenkin, jotain järkeenkäyvää on löydettävä muuten tulee noutaja!

    VastaaPoista