Sivun näyttöjä yhteensä

22. syyskuuta 2013

Paha Englanti





Iso Britannia toimi omien etujensa vuoksi Suomen vahingoksi 1944-1948 ja oli ylpeä siitä. Perfisious Albion (petollinen Englanti – vuosisatoja käytetty nimitys; myös viime sotien aikana suosittu).

Ajankohtainen yleistys, ja minun tiivistykseni Evansin ja muidenkin tutkimuksista. Hädän hetkellä uskon paneminen Englantiin tai Yhdysvaltoihin on yhtä hullua kuin Natsi-Saksaan tai Neuvostoliittoon.

Saksaan vastuulliset poliittiset piirit eivät uskoneet vuoden 1942 jälkeen. On mahdollista, että Mannerheim ja Ryti höyrähtivät 1941. Neuvostoliittoon luottamista vaadittiin 1944-1991 moniäänisesti. Oman käsitykseni mukaan täällä ei uskottu. Ei myöskään Kekkonen.

Suurvallat olivat ”Paasikiven linjalla”. Paasikivi ei ollut. Ei myöskään Kekkonen.

Evans ei taida edes tuntea käsitettä ja keskustelua, mutta muotoilisin näin: rähmällään olemisen Neuvostoliiton edessä keksi Englanti, joka myös harjoitti sitä ahkerasti Tshekkoslovakian kumoukseen 1948 ja Berliinin kriisiin asti. Suomen suhteellinenkin itsenäisyys oli jo Churchillin ja hänen jälkeensä Attleen mielestä mennyttä, mutta kuitenkin Suomen kustannuksella saattoi yrittää kohottaa osakkeitaan Neuvostoliiton silmissä. Sekään ei kyllä sitten onnistunut.

Meillä on tutkijapiirien ulkopuolella arveltu, että Englanti oli ”äänettömänä yhtiömiehenä” Helsingissä majailleessa valvontakomissiossa Neuvostoliiton pelossa. Englantiin ja Amerikkaan oli haettu yhteyksiä ja yritetty tukeutua ainakin vuodesta 1943, mutta aina tuloksetta.

Hyväntahtoinen arvio on ollut, ettei Englannilla ollut oman sodankäyntinsä vuoksi mahdollisuuksia antaa muuta kuin sympatiaa.

Helena P. Evansin kirja diplomatian harhautuksista (Diplomatic Deceptions. Anglo-Soviet relations and the Fate of Finland 1944-1948) ilmestyi 2011 SKS:n kustantamana. Teos on johdonmukaisesti arkistolähteisiin perustuva tutkimus ja kirjoittaja nähtävästi suomalaissukuinen, suomea osaamaton tutkija. Hän opettaa yliopistossa Abu Dhabissa.

En löydä verkosta enkä tavanomaisista lähteistä ainuttakaan mainintaa enkä arvostelua kirjasta. Syy on kirjan, suomalaisten tutkijoiden tai minun, joka en löydä hakemaani. Luulen että tulen viisaammaksi, kunhan muistan kysäistä joltakin tuon ajan poliittisen historian tuntijalta. Nyt olen omillani ja selvästi oman akateemisen osaamisalueeni ulkopuolella.

Kirjassa on jokin määrä ikäviä virheitä. Sinänsä vaaratonta on että esimerkiksi suomalaiset nimet ja paikannimet on kirjoitettu niin johdonmukaisesti väärin, että jokin tarkastus on pettänyt. Kirjoittaja kiittää suomalaisia kollegoitaan. Kunpa joku heistä tai kustantaja olisi käynyt tekstin läpi. Itsekin tekstin viimeistelemättömyydestä nuhteita saaneena sanon, että tutkijaa tulee väkisinkin epäilleeksi samanlaisesta leväperäisyydestä myös tosiasioitten käsittelyssä.

Kun kirjoittaja on ollut käännettyjen tai englantilaisten ja häntä varten käännetyn asiakirja-aineiston varassa, ei ole yllättävää, että jotkut hänen käsittelemänsä asiat olisi ollut helppo löytää julkaistustakin aineistosta. Sieltä löytyy myös perusteluja, jotka poikkeavat Evansin esittämistä.

Teos ei kuitenkaan ole amatöörimainen. Ison Britannian arkistoja on käytetty hyvin laajasti ja ilmeisen osaavasti. Neuvostoliitosta ei näyttäisi olevan mitään.

Kärjistän edellä, että Suomen kohtalot eivät ole yhdentekeviä Englannille ja Yhdysvalloille. Ne toimivat mielellään Suomen vahingoksi. Joku voisi ajatella, että kytkeytyminen Natoon heikentäisi Suomen kriisinkestoa.

Evansin aineisto viittaa siihen suuntaan, että Ison Britannian ulkoministeriö toimi ajoittain samanlaisella taidolla kuin heidän ulkomaantiedustelunsa. Tämä ilkeys viittaa maan avuttomuuteen vakoilijoiden otteessa. Ulkoministeriö keskittyi arvovaltakysymyksiin ja hallinnonhaarojen keskinäiseen nahisteluun.

Tarkoitus ei ollut, että Neuvostoliitto veisi Itä-Euroopan ja itäisen Keski-Euroopan satelliiteikseen. Niin kuitenkin kävi, ja Churchill oli sopimassa asiasta Stalinin kanssa. Hyppylaudalla oli Kreikka ja osittain Lähi-Itä. Ja sitten sanotaan, ettei historia toistaisi itseään!

Miten merkittäviä Evansin tulokset lienevätkään, suomalaiselle yleisölle tulee terveisiä. Jokin osa Suomen kohtalosta ja kohtelusta ratkesi Italiassa 1943. Se oli Liittoutuneiden ensimmäinen tilaisuus ryhtyä saaliinjaolle. Neuvostoliittoa ei pahemmin noteerattu ja Italian itse asiassa hyvin suosittu kommunistipuolue jäi ilman tahtomaansa tukea.

Roosevelt ja Churchill olivat julistaneet, että alueluovutukset käsiteltäisiin lopullisen rauhanteon yhteydessä. Kun Neuvostoliitto ainakin suomalaisten ymmärtämättä löi lukkoon alueluovutukset välirauhansopimuksella syyskuussa 1944, soraääniä ei kuulunut mistään. Rauhansopimus tehtiin 1947. Silloin Ison Britannian ulkoministeriössä todettiin, että Suomen itsenäisyys on ollut jo kauan mennyttä eikä tämän itäblokin satelliittimaan takia kannata muutenkaan enää surra, kun lopullinen miehitys on edessä.

27 kommenttia:

  1. "Itsekin tekstin viimeistelemättömyydestä nuhteita saaneena sanon, että tutkijaa tulee väkisinkin epäilleeksi samanlaisesta leväperäisyydestä myös tosiasioitten käsittelyssä."

    Ja näin sanoo mies, joka samassa kirjoituksessa itse murjaisee komeasti jo lähtökuopissa "Perfisious Albion"...

    VastaaPoista
  2. Toinen mielenkiintoinen teos on Henrik Lunden "Finland's war of choice", joka kärsii samoista ongelmista kuin nyt käsittelemäsi. Erityisen mielenkiintoista tuossa kirjassa on amerikkalaisesta näkökulmasta kirjoitettu kuvaus Suomen ja Saksan suhteesta.

    Kuvauksessa on otettu suurvallan näkökulma. Lunde esittää Suomen ja Saksan suhteen asiallisesti suunnilleen samassa valossa kuin suomalainen historiankirjoitus, mutta esittää nämä tosiasiat Saksan sodanjohdon osaamattomuutena. Suomen esitetään olleen täysin opportunistinen myötäsotija, joka ei ollut vähimmässäkään määrin sitoutunut Saksan tavoitteisiin sodanpäämäärien tai edes operatiivisten toimenpiteitten tasolla. Kaiken kruunasi se, että Saksa antoi Suomelle merkittävät määrät materiaaliapua, jonka käyttöä se ei voinut poliittisesti kontrolloida.

    Tulee vähän mieleen, että kirjalla on kaksi sanomaa:
    a) Israelissa, Afganistanissa ja Irakissa amerikkalaisten liittolaishallitukset pitävät amerikkalaisia vähän samaan tapaan "panttivankeinaan". Kirjailija käyttää Suomea esimerkkinä siitä, että tämä ei johda hyvään lopputulokseen.
    b) Kirjailija kritisoi peitellysti Suomen nykyistä turvallisuuspolitiikkaa, johon Lunden esittämät huomiot sopivat sellaisinaan. Suomi ei edelleenkään sitoudu sopimustasolla Yhdysvaltojen liittolaiseksi, mutta käytännössä nauttii liittolaisen asemasta useimmissa merkityksellisissä asioissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JK: "On mahdollista, että Mannerheim ja Ryti höyrähtivät 1941."

      Huono sanavalinta tuo "höyrähtivät", sillä se voi saada asioihin perehtymättömät luulemaan, että he hurahtivat natsioppeihin. Sitähän he eivät tehneet, mutta sen sijaan he tietenkin uskoivat Saksan lyövän Neuvostoliiton aika nopeastikin. Eihän Suomi muuten olisi myötäsotijaksi lähtenyt!

      Muuten yhdyn tuohon Lunden arvioon, että Suomi oli myötäsotijana täysin opportunistinen. Niinhän valtiot tekevät, sekä isot että pienet. Tänäkin päivänä.

      Nykypäivään verrattuna suurin huolenaiheeni onkin, etteivät nykyiset päättäjämme ymmärrä olla opportunisteja! Toisin sanoen eivät harrasta reaalipolitiikaa, vaan höyrähtävät sinisin silmin maailmanparannukseen. Etenkin suvakkiosasto puolueesta riippumatta huolettaa minua.

      Poista
    2. Tuota on kai tosiaan syytä täsmentää. Viittaan tietenkin miekantuppipäiväkäskyyn ja puheisiin. Samaan hengenvetoon: Saksan voittoon oli kesällä 1941 "perusteltu aihe uskoa". Ranska oli kaatunut kahdessa viikossa, Englanti oli polvillaan eikä USA ollut sodassa.

      Poista
    3. Britannian sotataloudesta on David Edgerton kirjoittanut kirjan "Britain's War Machine" jossa hän aika hyvin perustein argumentoi että Britannian hallitus ei missään tilanteessa päätellyt olevansa häviämässä sotaa, ei ainakaan 1940 eikä edes japanilaisten alkumenestyksen jälkeen. Myös tuotantoluvut ilmeisesti kertovat samaa.

      Poista
  3. Englannin (poliittisista) tekosista Suomen päänmenoksi syksyllä 1939 ei taida olla julkaistuna paljonkaan mustaa valkoisella. Eikä ole monta vuotta aikaa siitä, kun luin lehdestä kuinka Englanti jatkoi syksyn 1939 Suomeakin koskevien asiakirjojen salassapitoaikaa muistaakseni peräti 50 vuotta eteenpäin. MIKSI?

    Hyvä kirja aiheeseen liittyen:

    Nevakivi Jukka Ystävistä vihollisiksi - Suomi Englannin politiikassa 1940-1941 Tammi, 1976, 250 s., 1. p

    Nevakivi Jukka Apu jota ei annettu - Länsivallat ja Suomen Talvisota 1939-1940 Wsoy, 2000, 366 s., 1. p

    Toinen kummallinen, Suomea ei ehkä niinkään koskeva, juttu on Rudolf Hessin Englantiin lentoa koskevien asiakirjojen julkistaminen. Sitä ei luultavasti tehdä ihan heti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sangen hyvä on Apunen- Wolff, Pettureita ja patriootteja. Taistelu Suomen ulko- ja puolustuspolitiikan suunnasta 1938 - 1948.

      Poista
    2. Mutta missä on JJ, eli missä viipyy J.Kemppisen kirja talvi- ja jatkosodasta ja "vaaran vuosista"?

      Poista
  4. Niin kovin luonnollista...

    Brittien intressit ja joukot olivat Keski-Euroopassa ja Valimerella. II maailmansodan viimeiset ja kylmansodan ensimmaiset taistelut kaytiin Klagenfurtista ja Triestesta. Kommunistiblokki (lue Tito) oli valtaamassa naita kaupunkeja. Britit pani stopin ja heilla oli aseellista voimaa siella. Pyysivat ja saivat Stalinilta myonteista suhtautumista.
    Klagenfurtin torilla Britti panssari laski putkensa alas kohti Titon panssareita, ja Titon sakki uskoi. Lahtivat pois Klagenfurtista ja Itavallasta.

    Niin etta brittien alueella Stalin oli myotamielinen Briteille joten tottakai Britit olivat myotamielisia Stalinille pohjolassa.

    VastaaPoista
  5. Erittäin valaiseva kirjoitus. Kiitokset.

    VastaaPoista
  6. "mm... helevetin hyvväääh vinnish yapping voorsees laik tis pruuv :-)".
    YA

    Post Scriptum

    Kunhan saan parit aparaatit niin blogini nimeksi tulee:

    VIHTAHOUSUN VIILLEKKEITÄ, jonkin tovin savottaan perehdyttyäni mutta tiedotusvälineistä en paljosti piittaa, mielenmaisemaani vain iloksi ja terhakkuudeksi olen päättänyt kaunistaa. Opin sen täältä, kuinka ollakaan, eräs erikoisuuteni on että olen oppinut kun opettaja on hyvä ja hyvän opettajan tunnistan vaistolla, ehkä liiankin helposti. Lukekaa Salomon Saarnaajan seitsemäs luku.

    Yksityisajattelija

    P.P.S.
    Saattaa olla että kirjoitan epäanonyyminäkin, katsotaan nyt, mitä saadaan järjestymään.

    Suurkiitos professori Kemppinen!

    VastaaPoista
  7. Natsi-Saksa ja Suomi toimivat v. 1940-1944 omien etujensa mukaan, mm just Iso-Britannian etuja vastaan, ja olivat ylpeitä siitä alussa aatteidensahumalassa.

    VastaaPoista
  8. "rähmällään olemisen Neuvostoliiton edessä keksi Englanti, joka myös harjoitti sitä ahkerasti Tshekkoslovakian kumoukseen 1948 ja Berliinin kriisiin asti."

    Hiukan meni mutkat suoraksi. Churchill pohti II lopussa sodan jatkamista NL:a vastaan ja keksi käsitteen "rautaesirippu". Atleesta noin voitanee sanoa. Kyllä myöntyväisyyspolitiikan isä pikemminkin oli naivi Roosevelt ja tämän käskyjen täytäntöönpanija ylipäällikkö Eisenhover, joka esti länsiliittoutuneiden hyökkäyksen Berliiniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät menneet. Berliinistä oli sovittu kauan ennen hyökkäystä, 1943. "Rautaesirippu" alkoi esiintyä myöhemmässä merkityksessään 1945, sodan päätyttyä Euroopassa, ja yleiseen tietoon se tuli Churchillin puheesta maaliskuussa 1946.

      Churchill oli Teheranissa "prosenttisopimuksella" Stalinin kanssa edistänyt rautaesiripun syntymistä.

      Todellista myöntyvyyspolitiikkaa oli Puolan meno. Englantihan oli liittynyt sotaan Puolan takia. Ajan täytyttyä Neuvostoliitto nimitti Lubliniin oman "Puolan hallituksensa".

      Päivän kirjoitus keskittyi Englantiin, koska Rooseveltilla ja Trumanilla ei ollut osuutta Suomen kohteluun. USA ei ollut teknisesti sotaa käynyt osapuoli. Siksi länttä edusti Helsingissä valvontakomissiossa vain Englanti.

      Poista
    2. Käsite "Rautaesirippu" syntyi ensimmäisessä maailmansodassa ja sitä käytti ensimmäisenä Belgian kuningatar Elisabeth, syntyjään Baijerin herttuar. kun hän totesi saksalaisten hyökättyä Belgiaan, että Rautaesirippu on laskeutunut minun ja heidän välilleen.

      Poista
    3. En ole koskaan käsittänyt sitä naiviutta jolla Churchilliä käsitellään yhä Suomessa. Todellisuudessa mies oli opportunisti sekä sotaa ihannoiva imperialisti. Churchillin maailmankuva kiteytyi hänen iskulauseeseensa:

      "Maailmanhistoria on sotien historiaa". Hänen ulkopolitiikkansa peruste oli Saksan vihaaminen ja diskriminointi oli kyse keisarin, Weimarin tai Hitlerin Saksasta. Jos hän eläisi hän taatusti vihaisi myös Merkelin Saksaa. Tässä suhteessa hänellä oli paljon vakaampi ulkopoliittinen linja kuin Paasikivellä joka käänsi takkia ainakin neljä kertaa 40 vuoden aikana.

      Poista
  9. Stalinilla oli periaatteessa -Kim Philbyn y.m Gambrigen viitosten kautta- tieto Britannian aikeista. Mutta ongelmana että lähimpiä miehiäänkin epäili kaksoisagenteiksi ja pelkäsi disinformaatiota.
    Britannian johtajilla oli sodan päätyttyä paljon suomea tärkeämpiä aiheita. Olihan koko imperiumi käymistilassa monine itsenäisyys pyrkimyksineen.
    Venäjän vallankumouksen jälkeen britit perustivat suomalaisista punakaartilaisista "Muurmannin suomalaisen legioonan". Oliko tarkoitus hyökätä suomen saksalaismielistä hallitusta vastaan, minkä saksan luhistuminen sitten teki tarpeettomaksi, vai muodostaa sillanpää bolhsevismiä vastaan.

    VastaaPoista
  10. Ainakin Jaroslaw Suchoples on arvioinut Evansin kirjan American Historical Review'ssa:

    http://ahr.oxfordjournals.org/content/117/5/1657.full.pdf+html

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
  11. Vera Lynn 'White Cliffs of Dover' juohtuu mieleen!
    Papa Bue's Viking Jazz Band on myös jotain vastaavaa levyttänyt.
    Kaunista kuunneltavaa.

    Asiassa Englantia koskien mietin että kieli, language, on virus.
    Jos vaikka lingua franca eli bad english on puhutuimpia kieliä, eihän sen tarvis ole tarkoittaa että all english is all bad, ("..man, no!", sanoisi amerikkalainen)
    All englishmen are not bad men. They are men.
    Kaikki Englannin miehet eivät ole pahoja. He ovat miehiä.
    Missäs muuten naiset, höh, no, jatketaan.
    Sci-fi kirjallisuudessa on käsitelty sukupuolisidonnaisen he / she - jaottelun korvaamista. Mikäli vaikkapa tarinan hahmon sukupuolella ei ole merkitystä on ehdotuksena ollut 'e'.
    Hyvin näppärää (nifty) mutta mitähän siitä seuraa?

    Sama pätenee 'engelsmanneihin'.
    Heitäkin on hyviä ja 'vähemmän hyviä'.
    Englannin kielestä on sanottu että se on kieli joka erottaa kahta kansakuntaa, mutta kuka sanoi? Phft, olen unohtanut!
    Eivätkö voisi sopia vaikkapa tämän yksinkertaisen asian?
    Siinä saattaisi olla englantia puhuvan ihmisen helpotus, tiedä sitten, ainakin kirjailijoilla on uutta luovia ehdotuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos jättäisit tajunnanvirtasi suoltamatta.

      Poista
    2. "Language is a virus - from outer space", sanoo kirjailija William Burroughs Laurie Andersonin levyllä (joko Land of the Brave tai Big Science). Asialla ei spekuloida sen enempää.

      Poista
  12. Eihän tuo Englannin suhtautuminen Suomeen maailmansodan aikana ole uutinen. Yksityiskohdat ovat tietysti mielenkiintoisia.
    Onko brittejä juuri koskaan kiinnostanut mitä Pohjolassa tapahtuu ?
    Jos olisi, puhuisimme englantia, lipussa olisi valkosinipunaista raidoitusta ainakin jossain kulmassa ja kuvernementtitalossa hoilattaisiin kunniaa Kuningattarelle.
    Mikä ei tietenkään ole lainkaan surkea visio. Enemmän naurua, laulua ja tummaa olutta.

    Ehkä se on sittenkin geopoliittisesti mahdollista vain Kanadassa, ei täällä.

    VastaaPoista
  13. Ad Anonyymi ja Ripsa: Askarruttavat tuumintapläjäykseni askarruttavat itseänikin ja olen jo tästä sanonut aiemmin, en ymmärrä kuinka ajattelen, se on mysteeri.
    Ad Anonyymi visioija: Geopoliittisesti maapallon ydin on rautaa ja magneettinen,
    siitäkään ei tarvinne käydä spekulatiivisia keskusteluja, katsoo kompassiinsa vain.

    terv. nimim. Yksityisajattelija.

    VastaaPoista
  14. Aika tunnepitoisia kommentteja asiasta ovat immeiset lähetelleet.Ei Suomella ole eikä voi olla ratkaisevaa merkitystä esim. briteille tai jenkeille.Tai edes sveduille.Mutta ei heitä siitä pidä syyttää tai asiasta loukkaantua.

    VastaaPoista
  15. Koskaan ei kuitenkaan pidä unohtaa sitä tosiasiaa että sodan lopputulokset pitää arvoida vasta 30-50 vuoden viiveellä. Nykyisin tiedämme jo että sodan suurimmat häviäjät olivat tietysti Iso-Britannia sekä Neuvostoliitto. Molemmat menettivät imperiuminsa.

    Saksa puolestaan on (yhä) kukkona Euroopan tunkiolla.

    VastaaPoista
  16. Suomen rajathan sovittiin jo Teheranissa 1943. Muuallakaan NL ei luopunut vuoden 1941 rajoista.

    Mitä länsivaltojen "myöntyvyyspolitiikkaan" tulee, niin Stalinhan se pyysi hartaasti toista rintamaa, mutta Churchill ei suostunut peläten mieshukkaa. Ei tosin ole mitään varmuutta, että aiempi maihinnousu olisi onnistunut.

    On aika ymmärrettävää, etteivät Roosevelt ja Churchill halunneet uhrata omia kansalaisiaan Itä-Euroopan takia, joissa heidän maillaan ei ollut elintärkeitä etuja.

    VastaaPoista
  17. Englanti on aina ollut imperialistinen roistovaltio ja tulee aina olemaankin.

    Taisi olla juuri vuosi 2002 kun Englanti jatkoi 1939 syksyn, Euroopassa syttyneeseen sotaan liittyvien, diplomaattisten asiakirjojen salassapitoaikaa peräti 70 vuodella eteenpäin.

    "Vihavainen itse kertoi olevansa valmistelemassa julkaistavaksi mielipideseurantaan ja tiedusteluun liittyviä asiakirjoja yhdessä Venäjän tiedeakatemian kanssa ja osana laajempaa kansainvälistä projektia. "Valitettavasti Venäjällä noudatetaan samaa sääntöä kuin Englannissa, ja nimiä peitetään dokumenteista 70 vuoden ajaksi", kertoi Vihavainen."

    https://www.ennenjanyt.net/4-02/071002.htm

    https://www.ennenjanyt.net/4-02/rentola.htm

    https://www.ennenjanyt.net/4-02/sisal.htm

    VastaaPoista