Sivun näyttöjä yhteensä

6. syyskuuta 2013

Kiitos hetkistä, herrat




Suomi on niin mainio maa asua, koska hävisimme sodat.

Suoriuduttuaan sotakorvauksista ja aluemenetyksistä saimme presidentiksi lakitieteen tohtorin, jonka oma opportunismi sattui käymään enimmäkseen yksiin sen kanssa, mitä 50 vuotta sitten kutsuttiin nimellä ”yleinen etu”.

Tänään julkaistun elämäkertateoksen mukaan sama mies johdatti niin sanotun rauhanopposition jäsenenä rauhaan. Se on uustulkinta.  Itse olin luullut, että aselepoon oli pyritty jo kauan ja porukalla, koska sota oli selvästi menetetty ja tarkoituksena oli varjella maa miehitykseltä. Neuvostoliitto oli vaatinut 24.6.1944 ehdotonta antautumista. Syyskuussa samana vuonna tuota vaatimusta ei esitetty.

Paljon puhuttua stalinismi ja yhtä paljon puhuttu rähmällään olo Neuvostoliiton edessä liittyivät Neuvostoliiton uhkailun ja määräilyhalun äkilliseen kasvamiseen 1970-luvun alussa. Ehkä Prahan kevät 1968 oli nostanut karvat pystyyn. Myös Suomen sisäpolitiikassa ratkaisevat äänet antoi ”suuri itäinen vaalipiiri”, kuten siihen aikaan sanoimme.

Suomalaiset oppivat sen, minkä tohtorit unohtivat tänään kirjoitettaessa uudesta elämäkertateoksesta. Puheet ovat asia erikseen, teot toista. Me puhuimme silloin, mitä sylki suuhun toi, ja sorvasimme päätöslauselmia. Samaan aikaan teimme tarmokkaasti itsestämme tarpeellisia Euroopassa. Onnistuimme.

Näillä taustoilla opimme käyttämään keittiön porrasta. Ratkaisu on ollut kokko yhteiskunnan tasolla selvä. Kaikki käyttävät keittiön porrasta, jottei paraatipuolelle tule turhaan siivoamista.

Eilen tästä asiasta kirjoittaessani sivuutin tunnetun käytännön, joka oli olemassa kauan ennen asuntohallitusta. Ehkä se on ollut käytössä jo ennen keittiön keksimistä eli vuosituhansia. Asioita nimittäin voi hoitaa ”keittiön kautta”.

Sanonta tarkoittaa, että esimerkiksi pääministeri järjestää esimerkiksi tutkijalle esimerkiksi rahoitusta hyvän hallintotavan vastaisesti. Hanke hoidetaan keittiön kautta.

Sanonta viittaa keittiön oven käyttämiseen ja siten salakähmäisyyteen.

Luulen löytäneeni yhden syyn siihen, miksi eräistä asioista nousee todella kova huuto. Tavallisinta on väittää, että media yllyttää. Se on tietenkin totta. Yhä suurempi osa lehdistöä luo puheenaiheita ja yrittää sitten elää niillä. Toisaalta kumminkin yleisön kiukku on välillä aitoa ja myös jälkikäteen arvioiden oikeutettua. Turhan usein syynä on ylettömänä pidetty etujen kahmiminen.

Taisin olla itse tässä blogissa yhtenä ulvomassa joidenkin johtajien silloin mielettömiltä tuntuneista lahjapalkkiosta joskus noin viisi vuotta sitten.

Voi olla, että Suomi oli todella maa, jossa todellinen tasa-arvo oli kunniassa. Sekin selittyisi sodilla. Ikävässä mielessä ”arvovalta” eli auktoriteetti on tasa-arvon vastakohta. Jo ”Tuntemattoman sotilaan” raivokas, ennen näkemätön ja koskaan toistumaton kirjasota koski auktoriteettien eli siis upseerien aseman horjuttamista. Linnan tuomitsijoiden joukossa oli merkittävä osa maan kenraalikuntaa, hyvin näkyvänä hahmona Adolf Ehrnrooth. Viisaammat esittivät saman vastaväitteen kuin Agathon Meurman ja sitten hiukan muunneltuna August Ahlqvist Aleksis Kiven veljeksistä: ”Minä tunnen Suomen kansan, eikä se oli tällaista.”

Piiloviesti on väite, ettei upseereille todellisuudessa jermuiltu.

Ennakkotapaus oli Haanpään ”Kenttä ja kasarmi”, joka oli koitua kirjailijalle kohtalokkaasti. Siinä kuvataan epäluuloa ja herravihaa, joka kohdistuu esimiehiin. Perusasenne ylempiin on viha, halveksunta ja pelko.

Miten asian laita todella on, siitä minulla ei ole aavistustakaan. En liioin usko, että asia olisi täsmällisesti tutkittavissa. Luuloni on, että tuo perusasenne elää ja voi hyvin. Ihmisillä on tapana muun muassa luoda omat ihanteensa, joita paremmilla ihmisillä on tapana vähätellä. Esimerkiksi tarjoutuu rillumarei-kulttuuri.  Siinä ei nähty mitään mielekästä, mutta kansa piti. Tuota omien sankareiden nostamista ja heille laulamista ei suinkaan keksinyt Helismaa, vaikka tekikin hyvää jälkeä. Perinne oli vahva sotia edeltäneen ajan kupleteissa ja sitä ennen erinäisissä kansanlauluissa, etenkin niissä, joita me herrat nimitämme ”rekilauluiksi”, vaikka ne ovat renkutuksia ja sellaisiksi tarkoitettuja. Vallesmanni lakituvas’ hikoili ja hääri, kun hummeripoika lompakostaan satasia kääri…”

Ainoa rohto tuohon tautiin on tasa-arvon merkkien antaminen. Jonossa ei kiilata, vaikka olisi kuinka kallis palttoo päällä. Eikä mielistely ole tasa-arvoa.

Tasa-arvon ajatus saattoi vaurioitua vaikeasti viime vuosisadalla, jolloin moni diktatuuri väitti luoneensa todellisen tasa-arvon. Moni tiesi, ettei se ollut totta. Ehkä tämän hetken taloudelliset vastoinkäymiset voi kääntää opetukseksi. Se ei ole paras, joka tienaa eniten. Tasa-arvoa tähdensi ennen suomen kielessä toinen, iskevä sana, reilu. Voiko ihmisestä sanoa kauniimmin kuin että hän on reilu? Tämänkin mainosmiehet ovat huomanneet. Reilu kauppa… Reilua peliä on se, että kukin iskee kuin Impivaarassa.


20 kommenttia:

  1. Juttu vaikuttaa kyllä hieman "kyökin puiolella" kirjoitetulta sekavalta tekstiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikäläinen on aina viihtynyt kyökin puolella. Olen kokannutkin todella paljon itseoppineena ihan tavallisia sapuskoita.

      Anononyymi lienee näitä hienostoihmisiä, jotka eivät näytä ymmärtävän meitä tavallisia pulliaisia ollekaan.

      Poista
  2. Sota-ajan asenteisiin tarjoan taas tätä mainiota kirjoitelmaa:

    "..Kotiin pääsivät kaikki miehet, joilla ei ollut armeijassa tehtyjä syntejä. Meidänkin komppaniamme hajosi. Mäkelä joutui nostomiehiä kouluttamaan. Minä jouduin Myllykosken työväentalolle kurikomppaniaan, johon oli kaikki rikolliset kerätty kaikista joukko-osastoista. Meidän komppaniasta joutuivat minun kanssani Impert ja Huvinen. Kurikomppaniassa meillä ei ollut mitään hommaa, kunhan oltiin. Ruoka oli huonoa. Niin huonoa ruokaa en ole eläissäni syönyt kuin siellä. Aamulla keitettiin ohrapuuroa, eikä sen kanssa saatu kuin keinotekoista huonoa mehua. Illalla sitten puurontähteeseen laitettiin vettä ja pilaantunutta hevosenlihaa.

    Meillä oli komppanian päällikkönä joku merikapteeni, joka oli jatkuvasti humalassa eikä välittänyt, missä me olimme ja mitä teimme. Vääpelinä oli vanhempi mies, joka kiroili tulevansa hulluksi meidän kanssamme. Päivät vietimme Kymijoen rannalla. Herrojen rouvat valittivat, että alastomat sotamiehet valtaavat heidän uimarantansa. Ensin he ujostelivat, mutta kyllä he meihin lopulta tottuivat ja oltiin sekaisin kaikessa sovussa. Pyykin me pesimme siten, että sidoimme vaatteet rautalankaan, rautalanka puuhun kiinni ja vaatteet koskeen. Päivän kun koski oli niitä huuhtonut, vedimme pyykin maihin.

    Eräänä iltana, kun tulimme talolle, siellä oli käynyt myrsky. Joku majuri, jolle kuului valvoa kurikomppanian elämää, oli tullut tarkastamaan komppaniaa. Siellä ei ollut kuin joku mies ja komppanian päällikkö humalassa. Komppanian päällikkö eikä vääpeli tiennyt, missä miehet olivat. Majuri oli huutanut ja raivonnut, että hän panee linnaan päällikön ja vääpelin. Meitä nauratti vääpeli, kun hän alkoi sekoamaan meidän takiamme. Hän tuli kymmenen jälkeen tupaan katsomaan, joko tuvassa on hiljaista. Miehet pelasivat korttia. Vääpeli huusi: petiin ja hiljaisuus. Pojat sanoivat, että älä huuda, menee peli sekaisin. Silloin vääpeli otti ja ampui laipioon. Miehet sanoivat, että älä helvetissä, siellähän asuu komppanian päällikkö, ammut vielä sen."

    http://nettiradiomikaeli.internetix.fi -> sota-aiheiset jutut -> Sotaherrat eivät tiedä rintamamiehen arjesta mitään -> "Ikäni olen ollut demokraatti" - Taipaleen taistelujen veteraani Edvard Kuivalainen muistelee sotavuosia

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Minun sankarini ei ollut Tapani Löfving, vaan eräs Vuoksen varren mies, joka tarrasi kaverinsa sääreen, ja "paholaismaisin kasvoin" kysyi: "mihi sie määt?"

    Olisivatko epäluulo ja herraviha kuitenkaan olleet Haanpään keksimiä, vaikka hän niitä kuvasi ja sai niskassaan kärsiä? Reijo

    VastaaPoista
  4. Kyllä me - Jukka hyvä - monet 70-lukulaiset kuvittelimme että kommunismi pelastaa Suomenkin. Tätä eivät kaikki enää kehtaa muistaa... ehkä ovat viisaasti dementoituneet. Tai sitten muuta. Useimmat vallankumouksellisista tosin nukkuvat jo nurmen alla, kiitos rasvaisen juuston ja punaviinin! (Molemmat maistuivat.) - Itse ajattelen niin, että mikään ei minua enää säpsähdytä... paitsi jos joku heittäisi minua käsigranaatilla, todennäköisesti räjähtäisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnätte rehellisesti, se on arvostettavaa. Onhan erehdyksiä ollut aina - suuntaan jos toiseen. Mummo varoitteli ääripäihin ryhtymästä. Hyvä neuvo.
      Ups. ei herrasmies

      Poista
  5. Salakähmäisyys, säädyttömyys, saamattomuus. Olisipa tower Lipponen asialla. Onneksi J. Donner sanoo raikkaasti kuulumisensa.

    kpassi

    VastaaPoista
  6. Reilu peli, sanoi setä kun risti lastensuojelun sotamarsalkan nimeen.

    VastaaPoista
  7. Diktaattoreilla on tapana toimia kyökin kautta,nimittää itse löytämiään asiantuntijoita tärkeisiin tehtäviin, virkatie ohittaen. Niimpä Stalin laittoi aluksi alemman lähetystösihteeri Jartsevin ,käymään sittemmin talvisotaan johtaneita alueluovutus ja vaihto tunnusteluita.Oman ulkoministeriön tietämättä.
    Myös Mauno Koivisto kertoi että KGB-tie oli nopein tapa pitää yhteyttä neuvostojohtoon.
    1970-luvulla Helsingin rautatientorilla kävellessäni näin asemarakennuksen itäänpäin antaneet n.s keisarin paraatiovet avoinna. Paikalla kuhisi univormu asuisia poliiseja ja upseereita. Kekkonen nousi autosta ja kiipesi portaat.Oli lähdössä lappiin hiihtämään. Järjestetäänkö nykyäänkin presitenteille tälläisiä tahattoman komiikan spektaakkeleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jartsev ei puhunut alueluovutuksista eikä -vaihdoista yhtään mitään, vaan ehdotti sopimusta, jolla Suomi sitoutuisi ottamaan NL:lta vastaan sotilaallista apua.

      Sinänsä on totta, että Stalinilla oli tapana uskoa enemmän niitä tietoja, jotka hän sai epävirallisesti.

      Poista
  8. Kuinka reilua oli se, että Nokia osti omia osakkeitaan markkinoilta vuosien 2003–2008 aikana omien nettisivujensa mukaan yhteensä 18 683 365 593 eurolla. Rahalla on saatu 1 173 336 200 osaketta, joten osakkeiden keskihinnaksi tulee 15,92 euroa.

    Lehtitietojen mukaan osinkoihin Nokia käytti saman jakson aikana 9,7 miljardia euroa eli hiukan yli puolet takaisinostoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on aiheellinen kysymys. Aikaisemmin osakeyhtiölaki kielsi yhtiötä pitämässä hallussaan omia osakkeitaan pidempään ja niitä muutenkaan hankkimasta eräiden erikoistilanteiden ulkopuolella.

      Tämä kysymys on yksi esimerkki niistä varsin monista tilanteista, joista puhuttaessa ilmoitan heti, etten osaa niitä kunnolla. Käsken soittaa Mähöselle tai Villalle.

      Poista
    2. Omien osakkeiden osto johtui siitä, että USA:ssa osinkoja verotetaan eri tavalla kuin Suomessa. Amerikkalaisia omistajia osingot eivät olisi hyödyttäneet yhtä paljon kuin suomalaisia, ja heitähän oli enemmistö.

      Poista
  9. Kentästä ja kasarmista puheenollen, siinä kerrottu taoaus, jossa kapiainen polkaisee terävän kannon alokkaan vatsan läpi, kiertää edelleen kaikissa varuskunnissa 'tositarinana'.

    VastaaPoista
  10. Adolf Ehrnrooth ylennettiin kenraalimajuriksi reilu vuosi Tuntemattoman sotilaan ilmestymisen jälkeen.

    VastaaPoista
  11. Täysin samaa mieltä. Kerrankin.

    Paitsi tästä sanonnasta ”keittiön kautta”. Arvon blogistin esittämä esimerkki on paremminkin "tiskin alta".

    Keittiön kautta tarkoittaa kyllä, että jokin asia hoidetaan epävirallisella tavalla, yksityisesti, mutta siinä on vivahde-ero tuohon esimerkkiin.

    VastaaPoista
  12. "Taisin olla itse tässä blogissa yhtenä ulvomassa joidenkin johtajien silloin mielettömiltä tuntuneista lahjapalkkiosta joskus noin viisi vuotta sitten."

    Asia ei ole parantunut. Pitäisi saada herrojentulot sidottua muun kansan tuloihin, että säästöt tuntuisivat sielläkin suunnalla.

    Herraviha on muuten ihan terve piirre yhteiskunnassa. Auktoriteetti, vallankäyttö ja muu "paremmuus" pitää aina voida perustella ja niitä pitää aina epäillä. Herraviha pitää enimmät aristokraattiset tunteet kurissa muistuttamalla noista ja siitä, että raja saattaa tulla vastaan nopeammin kuin luulisi ja silloin ei kannata olla ollut sitä ylittämässä.

    VastaaPoista
  13. Blogia pitempään seuranneena tiedän Teidän usein kirjoittavan omalle isällenne, mutta olisiko aika vihdoin kysyä, mitä omat jälkeläisenne näistä "Marski Elää"- jutuista ajattelevat?

    Ja missä taas vaihteeksi piileksii Rienzi, tuo Hitlerin lemppariooperasta nimensä saanut blogistin sielunpaimen?

    VastaaPoista
  14. Sodan voittajat: USA, Kiina ja Intia
    Sodan häviäjät: Neuvostoliitto ja Iso-Britannia
    Sodan hyvät toipujat: Japani, Saksa, Itävalta ja Suomi.

    Neuvo kaikille: älkää lyökö lukkoon kantojanne voittajista ja häviäjistä liian pian tykkien kuman vaimennettua. Ottakaa 30-50 vuoden aikaperspektiivi.

    Olisi muuten jo aika antaa tunnustus Hitlerille Neuvostoliiton romahduksen alkuunpanemisesta. Suurin ansio tietysti kuuluu Stalinille joka opetti "neuvostokansan" elämään valheessa. USA:n osalle jäi enää lahon oven potkaiseminen kumoon. Reykjavikissa vuonna 1985 tehtiin sitten historiaa kun siellä allekirjoitettiin Neuvostoliiton luokkasodan antautumisasiakirja.

    Mitä muuta asiasta voisi sanoa kuin että: "It smelled like a victory".

    VastaaPoista
  15. Väinö Linnan asema suomalaisen virallisen totuuden äänitorvena olisi jo aika kumota. On nimittäin jokseenkin selvää että Linnan kirjat edustivat alkavan suomettumisen ja kaunaisen sosialidemokratian tendenssiä.

    Kaatakaa Väinö Linnaa edustavat patsaat ja vähän äkkiä.

    VastaaPoista