Sivun näyttöjä yhteensä

16. kesäkuuta 2013

Tarkoin katsomisesta





Tarkemmin katsoen ilmeet vaihtuvat isänmaan kasvoilla samaan tapaan kuin nyt tiedämme ihmisestä. Se muuan televisio-ohjelma (Lie to Me) pari vuotta sitten oli juuri niin älykäs ja oivaltava, ettei sitä sitten viitsinyt seurata muutamaa jaksoa enempää.  Siinä tällainen tohtori erotti paljaalla silmällä ne pienet ilmeet, jotka kasvojen sata lihasta panevat risteilemään ihmisen kasvoilla myös tilanteissa, joissa hän itse mieluummin kätkisi ne.

Kuunteleminen on erittäin vaativaa. Ehkä siksi hyvä käytös edellyttää, että on kuuntelevinaan, vaikka ei kuuntelekaan. ADHD-häiriöisillä aikuisilla on mielessään oma seuraava ja sitä seuraava repliikki ennen kuin keskustelukumppani on saanut monta sanaa suustaan.

Maku ei joidenkin tutkimusten mukaan tahdo mahtua edes kellokäyrälle eli normaalijakautuman rajoihin. Yhdeksänkymmentä euroa maksava viinipullo sisältää myös hyvin kokeneiden ja paljonharjoitelleiden koemaistajien mielestä jopa yhdeksänkymmentä kertaa parempaa viiniä kuin kympin tai viitosen pullo, myös jos niissä molemmissa on samaa viiniä.

ADHD:n sijasta autismiin taipuva lukija, jollaisia toivon teidän enimmäkseen olevan, ymmärtää esimerkistäni, että puhun tuossa asiasta, josta en tiedä mitään. Mutta erotan minä litteän veden vissystä. Syystä tai toisesta raanavesi on englanniksi ja ranskaksi lituskaista (flat / plat) kun taas vissy ja muut hiilihapokkeet ovat piereskeleviä (petillant).

Eikä meilläkin ollut aikojen alussa hölmöilevää hedelmäviiniä? Eikö juuri se saavuttanut nuorison jakamattoman suosion?

Nämäkin syvähenkiset ajatukset kiersivät mielessäni, kun käytin äitiäni kuulontutkimuksessa, ja hyvä lääkäri mainitsi sen nykyisin selvän asian, ettei ihminen kuule korvillaan, kuten hän muuten ei liioin näe silmillään.

Ilman kuuloelimiä ei tietenkään ole varsinaista kuuloakaan, mutta aistimus on prosessi, josta vastaa aikoinaan pilkkanimellä ”wetware” tunnettu kokonaisuus, nimittäin keskushermosto ja sen kruununa aivot. Wetware lienee myös tietotekniikassa tärkeämpi kuin hardware ja software. Toisin kuin Nokia Apple ymmärsi, että puhelimella kuulee paremmin, jos se on söpömpi. Luullakseni tämä ajatus olisi kokeellisesti todeksi osoitettavissa.

Näinä aikoina muutenkin mieltäni kiinnittäneen valokuvauksen suuri nimi Punkari mainitsi joko televisiossa tai lehdessä, en muista kummassa, että valokuvauskoneen laatu ja laji ei merkitse ihmeitä tavoiteltaessa kuvia, joita toisetkin pitävät hauskoina.

Tätä olen ollut itse kokeilemassa. Hieman yllättävää oli, että jopa printteinä eli oikeina valokuvina (10 x 15 cm) kympin, satasen, tonnin ja kymppitonnin maksavilla kameroilla otetut kuvat iltaöisestä Senaatintorista talvella eivät havaittavasti poikenneet toisistaan. Se halvin oli neuvostoliittolainen, merkiltään kukaties Lumo tai sitten Kiev, ja kallein oli laakafilmikamera, Linhof.

Tuo ei ole mikään sääntö. Jos kuvaa potkupallokilpailua tai Jukolan viestiä yöllä, tavallisilla laitteilla jää tietenkin kuvitta, myös nykytekniikalla.

Tarkoitus on vain sanoa uudelleen sama, mitä minulle ovat toistelleet vaihtelevalla menestyksellä ammattilaiset. Ensin pitää katsoa, jotta voisi nähdä. Kun on aikansa katsonut, on etsittävä kamerasta reikä, LCD, tähyslasi tai vastaava, jollaisia sanotaan etsimeksi, ja otettava huomioon se ikävä tosiasia, että valokuvalla on reunat, itse asiassa neljä reunaa. Kun on aikansa tähtäillyt, voi painaa nappia, ja lintu lentää. Aikojen alussa valokuvausliikkeissä käytettiin etenkin lapsia kuvattaessa saksivarren päässä olevaa leikkikalulintua, ja kuvaaja sanoi sopivaa ilmettä tavoitellessaan, että nyt katso lintua. Watch the bird.

Mielestäni kovan luokan ammattilaisen voi tunnistaa siitä, että hän katsoo syrjäkarein, kun haluaa nähdä tarkasti. Joku – luultavasti isäni – oli sitä mieltä, että toisen maailmansodan kotimaisissa ilmavoimissa hengissä säilyminen riippui kovastikin periferianäöstä. Vaikka muistelmat kertovat useimmiten sankarillisista hävittäjälentäjistä, siellä oli paljon väkeä konetykin väärällä puolella eli vastaanottavassa päässä. Siksi mahdollisimman varhainen havainto ja todella kiireinen väistö ja pakoon porhaltaminen kävi henkivakuutuksesta.

Ne muutamat kerrat, kun olen saanut seurata asiansa todella osaavan maalarin työskentelyä muotokuvan ollessa työn alla, nämä eivät mielestäni paljonkaan katsoneet kuvattavaa, jonka näköisyyttä oli tavoiteltava, vaan vilkaisivat, vilkuilivat vähän väliä.

En tiedä, olenko alkuunkaan oikeassa, mutta kirvesmiehet ja muurarit toimivat mielestäni samoin. Ehkä terävän näön alueella on jotain tyhmentävää. Epätarkkuus eli roso puuttuu ja sen mukana kaikki.

14 kommenttia:

  1. Täällä yksi enemmän aspergerinen kuin adhd:einen lukija. Ei varmasti diagnoosiin asti, mutta jos miettii ihmistyyppinä mihin päin on kallellaan.
    Pitää jatkaa ajatustasi eteenpäin ja tuumailla, miten terävänäköisyyden ja epätarkkuuden ajatusta voisi soveltaa pohdiskellessa kirjoittamista ja kirjallisuutta.

    VastaaPoista
  2. Kuvat Kemppisten verannalta ovat aina hienoja!

    VastaaPoista
  3. Itselläni on refleksi reagoida nopeasti vaikka horroksesta näkökentän reunamilla tapahtuvaan, kuten esimerkiksi putoavaan esineeseen, niin nopeasti, että sen kiinnisaamisen tajuan yleensä vasta kun esine on jo kädessäni.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  4. Suunnistaja (taitava sellainen) Jukolan yössä toimii periaatteessa samalla vilkaisutekniikalla. Lukee kartasta vain rastiväliltä olennaisen, jättää muun omaan arvoonsa. Samalla muodostaa kartalta näkemästään ennakkovision mieleensä ja vertaa sitä koko ajan eteen tulevaan maastoon. Korjausliikkeet sitten sen mukaan. Seuraava rastiväli on jo vilkuiltu ennen rastille tuloa ja lähtösuunta valmiiksi selvä.

    Hieno tapahtuma nykyään televisiostakin katsottuna. Voi katsella kuinka mestari työskentelee (ja tekee inhimillisiä virheitä) ja kuinka amatöörikin voi siellä seassa nautiskella kauniista suomalaisesta alkukesän yöstä. Käsittääkseni niitä harvoja urheilulajeja, joita inhimillinen ahneus ei ole vielä täysin pilannut = raha ei lajissa virtaa. Olympiastatus voisi olla tässä mielessä kuolemansuudelma suunnistajillekin. Taloudellisten realiteettien vuoksi huippusuunnistajat joutuvatkin kouluttautumaan insinööreiksi, lakimiehiksi, lääkäreiksi, opettajiksi. Siinä olisi jollekin sosiologille mielenkiintoinen aihe tutkia (= suunnistajien koulutustausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkinolen laittautunut vuosikymmeniä katsomaan televisiosta Jukolan viestin kuvia. Olen innostunut myös kaupunkisuunnistuksesta, jossa rastit on tietenkin hajoitettu, mutta katsoja voi seurata yksittäisiä kilpailijoita ja heidän reitinvalintojaan GPS-tiedoin. Siis graafinen kuva ja livekuva vuorottelevat. Hurmaavaa!

      Poista
    2. Ääreisnäkökentän avulla taas suunnistaja rekisteröi mihin epätasaisessa metsämaastossa askelensa asettaa, senkin harjaantumisen kautta täysin automaattisesti.

      Poista
  5. Siinä tällainen tohtori erotti paljaalla silmällä ne pienet ilmeet, jotka kasvojen sata lihasta panevat risteilemään ihmisen kasvoilla myös tilanteissa, joissa hän itse mieluummin kätkisi ne.

    Ja kun tuossa ed. blogikirjoituksessa puhuttiin kasvin lehdistä niin....

    Tässäpä tämän päivän lainaus HS-lehtykäisestä:

    "Minkälainen toiminta voisi olla yhä verovapaata?

    -Tällainen naapuriapuun vertautuva kukkien kasteleminen. Se on nyt mietinnässä, että onko se veronalaista vai ei, sanoo ylitarkastaja Manninen."

    Tässä oiva esimerkki periferianäöstä. Kuinka sitten leikataan naapurin nurmikko, otetaan lehdet laatikosta ja pidetään talo asutun näköisenä, jotteivät varkaat ilmaannu asukkaiden ollessa lomamatkalla?
    Juu, verollista toimintaa. Watch the bird taxman!

    VastaaPoista
  6. Kiev oli aikoinaan melko laadukas kamera. Lomo taas oli ja on jotakin ihan muuta, mutta sitä saamme kiittää taiteenlajista nimeltä lomografia.

    VastaaPoista
  7. Jos kuvaa vaikkapa aukolla f/8, ajalla 1/50 s, kuvakulmalla 46 astetta (en osannut tehdä tuohion asteen merkkiä) kolmen metrin päässä olevaa kohdetta, on suhteellisen yhdentekevää, millainen kamera on, kunhan se nyt jotakuinkin on säällinen. Objektiivin laatu tietysti vaikuttaa jonkin matkaa, mutta kyllä se kuitenkin on ratkaisevaa, mihin on kameransa sijoittanut, mihin tähdännyt ja milloin laukaisee, jotta kuvassa olisi muillekin jotain tarjottavaa. Jos tuo edellämainittu pohjautuu jonkunlaiseen ajatukseen siitä, mitä on aikeissa kuvallaan sanoa tai näyttää, on ihan kohtuulliset mahdollisuudet onnistua edes mitenkuten.
    Tottakai harrastaja haluaa hyvät välineet, se on aina eduksi ja mukavaa, mutta kuvien laatu ratkeaa kuitenkin muualla. Itsellänikin on aina ollut sellaiset laitteet, että niillä olisi saanut parempia kuvia kuin olen osannut ottaa, niin nyt kun laitteet ovat suhteellisen hintavat kuin silloinkin, kun ne olivat hintahaitarin alapäästä. Ja jos nyt saisin käteeni vaikka takavuosieni kameran, Canonin F1 rungon, josta tietysti aika jätti jo vuosikymmeniä sitten, yhä rajoitteena olisi enemmän oma kykyni kuin kameran mahdollisuudet. Vaikka olen joitakin kymmeniä vuosia välissä opetellut.

    VastaaPoista
  8. Joo, siristää silmiänsä, ottaa lasit pois, ei spennaa ...

    VastaaPoista
  9. Nyrkkeilyä (amatööri-) harrastaneena tiedän miten korvaamaton "periferianäkö" on. Koska... iskut tulevat aina jostakin, mahdollisimman ovelasti. (Harvemmin kehätuomarilta, kumminkaan.) - Tuota näkökykyä voi myös kehittää.

    VastaaPoista
  10. "... ilmavoimissa hengissä säilyminen riippui kovastikin periferianäöstä."

    Tämä kai liittyy siihen, että silmän tarkimman näön alue on keskellä, mutta äärinäkö erottaa kuuleman liikkeen herkemmin. Samoin hämäränäkö on parempi reuna-alueella.Ilmiö todennäköisesti liittyy evoluution siten, että ne, jotka silmäkulmissaan havaitsivat saaliin/saalistajan liikkeen jäivät jatkamaan sukuaan.

    VastaaPoista
  11. Tämän reuna-alueella tapahtuvan nopean näköhavainnon olen kokenut monesti liikenteessä, kun käännyttyäni isolle tielle pelästyn lähes takapuskurissa kiinniajavaa autoa. Ilmeisesti olen lähes tiedostamatta vilkaissut silmäkulmasta ja päättänyt, että tuonhan eteen minäpoika kerkiän hyvin.

    VastaaPoista
  12. ADHD, asperger, ADD jne kuuluvat - vielä tällä erää - autismiryhmän häiriöihin.
    Niiden diagnosointi on vaikeata ja ylidiagnosointia tapahtuu.

    http://www.divacenter.eu/DIVA.aspx

    Asia on niin laaja ja uusi, että parasta ehkä on odotella, mitä asiassa vielä kehittyy.
    Ennenkuin assosioi kovin laajasti.

    VastaaPoista