Sivun näyttöjä yhteensä

11. tammikuuta 2013

Lautamiehistä






Oikeusministeri Henriksson tuntuu olevan todella pätevä tehtävässään. Tällä arviolla en tarkoita, että olisin erikoisen usein samaa mieltä hänen kanssaan. Riittää että hänen nimissään esitetyt ajatukset näyttävät jatkuvasti olevan miettimisen arvoisia, ja myös perusteluja esitetään.

Tuomarien riippumattomuutta on erittäin aiheellisesti korostettu ja tuettu. Mutta siinä rinnalla oikeushallinnon on oltava itsenäinen ja aktiivinen. Tässä mielessä menneisyydessä on nähty kaikenlaista. Asiantuntevien henkilöiden pestaamisen ministeriöön muuten pani vauhtiin T.M. Kivimäki, juristiprofessori, hankkimalla surkean nuoren mutta jo sopivalla tavalla vihaiseksi osoittautuneen Y.J. Hakulisen kansliapäälliköksi.

Hakuliselle kertyikin huiman monipuolinen lakimiesura asianajon ja tuon hallintokeikan jälkeen – oikeusneuvos, professori ja hovioikeuden presidentti. Martti Rautiala tosin oli myös kihlakunnantuomari, mutta hän oli vain pätevä toisin kuin loistelias Hakulinen (joka usein myös lankesi loistavan älyn alituiseen seuralaiseen, älyttömään arroganssiin tunnettuine seurauksineen).

Ministeriön ajatus lautamiesjärjestelmän säilyttämisestä ja valinnan muuttamisesta arpomiseksi on kiinnostava.

Kuten arvaatte, olen samaa mieltä kuin tässä asiassa viime aikoina mielipiteen ilmaisseet virkajuristit, entiset kollegani. Lautamiehistä ei ole varsinaisesti mitään hyötyä mutta ei paljon haittaakaan.

Eräs professorikollega aiheutti kuulemma pahaa verta ilmoitettuaan kyllästyksissään japanilaiselle yliopistolle, että hänestä yhteistyö oli ollut ”mostly harmless”. Japanissakin siis tunnetaan Linnunradan käsikirja liftareille.

En kuitenkaan sanoisi lautamiehille, että terve, ja kiitos kaloista (So Long, and Thaks for All the Fish).

Lainvalmistelijat saisivat luvan ottaa vielä kerran painimaaottelun sen kysymyksen kanssa, miten maallikkoja voisi käyttää hovioikeuksissa. Mielestäni siellä heitä ehkä tarvittaisiin – ja tietyissä riita-asioissa enemmän kuin rikosjutuissa. Mutta myös hovioikeudessa olisi mahdollista lisätä maallikkoasiantuntijoiden käyttöä. Asiassa kun on se ongelma, että jossakin remonttiriidassa molemmilla osapuolilla on oma asiantuntijansa, joista toinen sanoo vakuuttavasti juu ja toinen yhtä vakuuttavasti ei. Jos taustalla on niinkin tiedollisesti mutkikas asia kuin vaikkapa home, riidan ratkaisija on pulassa. (Homeita on niin kovin monenlaisia ja jotain riippuu myös niille altistuvan herkkyydestä.)

Esitetty pelko, että keskenään tuomarit mökkiytyvät juttuihinsa, on aiheellinen. Ennen eli minun aikanani tuomarit saattoivat suhtautua pirullisuuttaan vihamielisesti tavalliseen elämään ja tavallisiin ihmisiin. Nykyisin tuollaista asennetta aiheuttavat aina vain kireämmin tulkitut esteellisyyssäännöt. Tätä nykyä saatat olla jäävi istumaan doping-juttua, jos olet käynyt katsomassa Salpausselän kisoja. Tuollaisissa tunnelmissa moni tuomari alkaa varoa kaikkea tavallisten ihmisten tapaamista.

Enpä ole itsekään käynyt eläessäni bingossa, mutta Ruotsin laivalla reissattiin, 80-luvulla, nääs. Ja kuten Hilja-mummuni (s. Kivennavalla 1901) huokaisi 80 täytettyään:” Tiskolois en o’ käynt. Viel’.” (Diskoissa.)

Maallikkojen käyttäminen törkeissä rikosasioissa lienee amerikkalaista tartuntaa. Todisteluvaikeudet noissa asioissa ovat enimmäkseen oikeudellisia eli kysymyksiä tuomitsemisperinteen soveltamisesta (esimerkiksi ns. todennäköisyystahallisuus). Riita-asioista olisin valmis siirtämään lasten huoltoa koskevia riitoja ”rauhantuomareille”, joita näillä palstoilla on usein kannatettu.

Lautamiesten arpominen olisi jotain ilmoittautuneista valitsemista, ei kunnanvaltuustojen ehdottamien nimittämistä.

Pääperuste asian miettimiseen on luuloni, että maallikkojen istuminen tuomarinpöydän takana lisäisi omalta pieneltä osaltaan ihmisten uskoa, että kyllä siellä töitä tehdään. Tunnustan että tämä on laiha luulo. Periaatteessa lautamiesjärjestelmä toimi silloin kun jäsenet olivat paikkakunnalla tunnettuja ja arvostettuja henkilöitä – ja tuomarit usein vieraita. Sitä maailmaa ei enää ole.


25 kommenttia:

  1. Lautamiehissä on joukossa täydellisiä kaheleita.

    Ja kaikkein pahimpia ovat, jotka sattuvat olemaan samoilta seuduilta kuin kantajat taikka vastaajat.

    VastaaPoista
  2. Lautamiehiä vähätteli jo Volter Kilpi, jonka supersuositussa romaanissa Alastalon salissa lautamies Lahdenperä kuvataan tomppeliksi, jonka ainoa taito on istua vakavana ja järkevän näköisenä, leukapielet jäykkinä, ja lausua ylimalkainen kantansa jämerän kuuloisesti ynnä sopivissa kohdissa räjähtää nauramaan ylimielisen tuomarin sutkauksille.



    VastaaPoista
  3. HEI!

    Olen ollut lautamiehenä jo parikymmenä vuotta, ja tässä lähes ainoa perusteluni siihen, miksi lautamiehiä tarvitaan: vaikka olen paljon parjatulla julkisella sektorilla töissä, en ole elämässäni nähnyt yhtä tehottomasti toimivaa organisaatiota t kuin on käräjäoikeus.

    Eli meitä maallikoita tarvitaan sinne pyörittelemään silmiämme ja taivastelemaan syyttäjien hitautta, haasteiden perillemenemättömyyttä ja esitutkinnan löperyyttä. Jos meitä ei siellä olisi, alan ammattilaiset eivät koskaan ymmärtäisi nolostua.

    Itse asiasta: minulla on ollut kunnia haastaa muu lautakunta yhteensä viisi kertaa. Joka kerta olen hävinnyt, mutta ainakin kerran on hovi taipunut kannalleni - muista tapauksista en tiedä - mikä on oikeastaan ihan tyhmää, eli ei ole mitään (helppoa) keinoa seurata edes itse päättämiään tapauksia ylemmissä oikeusasteissa.

    Ja joka kerta olen oikeassa ollut, ja erityisesti puheenjohtaja, jota muut lautamiehet ovat lammasmaisesti totelleet, väärässä ollut.

    Touko Mettinen
    (nimimerkki)
    haluasi jo herastuomariksi, muttei tiedä, kuinka pääsisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio havainto anonyymi: "Jos meitä ei siellä olisi, alan ammattilaiset eivät koskaan ymmärtäisi nolostua." Kuten blogistimmekin toteaa: "...usein myös lankesi loistavan älyn alituiseen seuralaiseen, älyttömään arroganssiin tunnettuine seurauksineen." Meiltä Paimiosta lähti 60-luvulla, suuren kunnioituksen saattamina, lakia lukemaan vain kaksi jätkää. Molemmat perin älykkäitä (ja röyhkeitä!)Nolostuminen tai väärässä oleminen ei kuulunut heidän arsenaaliinsa. Eli olkoot lautamiehet oikeuksissaan ja saattakoot nämä arrogantit (a`la Kemppi, Virolainen, Paimjom pojat ym.)joskus edes nolostumaan.
      pekka s-to.

      Poista
    2. Nimimerkki Touko Miettiselle tiedoksi: Muistamani mukaan ainakin siinä tuomiokunnassa, jossa itse olin aikanani notaarina, herastuomariksi nimitettiin jokainen lautamies kymmenen vuoden lautamiehenä toimimisen jälkeen.

      Lautamiehistä voisi olla enemmän iloa, jos he lausuisivat enemmän ääneen näitä ihmettelyitään. Tuppasivat nimittäin vain enimmäkseen olemaan hiljaa ja korkeintaan nyökyttelemään, kun puheenjohtaja kysyi, onko joku samaa mieltä.

      Poista
    3. TM:n tehottomuusesimerkeistä ei taida yksikään koskea käräjäoikeutta organisaationa.

      Oikeuden toimintaan vaikuttavat hyvin monet poikkeukselliset seikat: alioikeuden keinottomuus sille tulevien töiden määrän, ajoituksen ja laadun hallintaan; tiukat annettuina tulevat menettelysäännöt ja resurssit; ja riippuvuus muiden reagoinnista, kuten yksinkertaisesti jo tiedoksiantojen onnistumisista parttien toimintaan. Kyllä kaikkea tätä voi hoitaa paremmin tai huonommin, mutta vertaaminen useimpiin muihin ympäristöihin on hyvin hankalaa.

      Poista
  4. Katso asiasta tarkemmin

    http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2013/01/685-lautamiehet-oikeusturvan-tuki-vai.html

    VastaaPoista
  5. "Ministeriön ajatus lautamiesjärjestelmän säilyttämisestä ja valinnan muuttamisesta arpomiseksi on kiinnostava".

    Tuo on kyllä jo ikivanha ehdotus, jota on pohdittu monasti Suomessakin. Monissa maissa se on käytössä, mm. jury-tuomioistuimissa.

    VastaaPoista
  6. >> Oikeusministeri Henriksson tuntuu olevan todella pätevä tehtävässään. <<

    Miten tuollaista voi sanoa ihmisestä, joka aikoo lain voimalla kieltää maailman vanhimman ammatin harjoittamisen? Selvä ihmisoikeuskysymys.

    Tässä kirjassa esitellään ammattia harjotetun kautta maailman historian. Pikkuturkilla ne on aina isotkin turkit hankittu!

    Bassermann Lujo Maailman vanhin ammatti - Kulttuurihistoria
    Gummerus, 1967, 332 s., 1. painos

    P.s. Kyllä Suomen ruotsalaisetkin omat huoransa tarvitsee...

    VastaaPoista
  7. Meillä ovat kasteissansa insinöörit ja diplomi-insinöörit, sekä merkonomit ja ekonomit...
    Lakiopinnot on saatava myös jaettua vastaaviin keskiasteen kolutuksiin. Tämä on kansalaisten ja yhteiskunnan etu. Kenenkään muun etua ei kannata ajatella, sillä töitä riittäisi molemmille lakikasteille. Tämä olisi jopa EU:n etu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ammattikorkeakoulussahan voi opiskellessa oikeustradenomiksi.

      Poista
    2. Tarkoitin tilanteita jossa pikku-asianajajat hoitavat pikkujuttuja ja pikku-tuomarit vähäpätöisempiä juttuja. Isot jutut jäisivät psykopaateille ja muille lakialan asiantuntijoille.

      Poista
  8. Ruotsissa halutaan eroon hovioikeuksien ja kamarioikeuksien lautamiehistä http://www.svd.se/opinion/brannpunkt/slopa-namndemannen-i-overratterna_7254765.svd Suomessa tuomioistuimista vähennetään henkilökuntaa luonnollisen poistuman kautta eli eläkkeelle jääneen virka lakkautetaan, koska ei ole rahaa maksaa palkkaa. Sen vujoksi lautamiesten tulo hovioikeuksiin, kun tuomareita ja kansliahenkilökuntaakaan ei enää ole tarpeeksi, ei liene mahdollista.
    Citizen Jane

    VastaaPoista
  9. Tyttäreni on tehnyt asiasta Pro gradunsa viime syksynä: "Lautamiehet lakimiesten silmin -- tutkimus lakimieskunnan asenteista lautamiesjärjestelmää kohtaan 1800-luvulla ja nykypäivänä". Tutkimus on historiallis-vertaileva ja siinä keskitytään nimenomaan lakimiesten asennoitumiseen.

    Nepotismisyistä suosittelen, erityisesti osaa "Yhteenveto ja johtopäätöksiä", jossa viitataan muiden maiden maallikkokäytäntöihin.

    VastaaPoista
  10. Ongelmahan tuossa uudessa järjestelmässä olisi se, että lautamiehet arvottaisiin siihen tehtävään ilmoittautuneiden joukosta, siis halukkaiden. Epäilykseni on, että halukkaiksi ilmoittautuisi yleensä niitä, joita ei siihen tehtävään kannattaisi valita.
    Mitäpä jos valittaisiin lautamiehet niistä, jotka eivät siihen tehtävään suurin surmin ilmoittaudu, voitaisiin saada ihan hyvä joukko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olli K:n viimeisen kappaleeb menettely on ideana jury-systeemien otosvalinnan arvonnassa. Populaatiosta raakataan ensin oikeuden ja armon ammattilaiset (esimerkiksi tuomarit ja papit).

      Poista
  11. Johan on blogistilla - kuvan mukaan - leuhkat eväät...

    VastaaPoista
  12. Ad Omnia: - ohimennen tiedoksi yllä kommmentoidun johdosta, että alempi oikeudellinen korkeakoulututkinto on ollut käytössä 100 vuotta ja tuottaa nykyisin hyvää väkeä mm. tuomioistuimiin. Linjan nimi on ouikeusnotaari ja se on nivottu juuri EU:n vaatimuksiin. Ennen se oli alempi oikeustutkinto.

    Hyviä oikeudellisia osioita, esimerkiksi kauppaoikeutta, on sisältynyt "opistotason" kursseihin aikojen alusta.

    VastaaPoista
  13. Nyt en käsitä. Tämä oikeusministeri kävi juuri Vaasassa ja luulin todella että tuli tänne tapaamaan lautamiehiä.

    Siis eikö heidät ole valittu poliittisten puolueiden jäsenistä? Kun tästä keskusteltiin niin puhe oli siitä, että muissakin ihmisissä voi olla viisaita kuin poliittisten puolueiden jäsenissä.

    No, live and learn.

    VastaaPoista
  14. ***Oikeusministeri Henriksson tuntuu olevan todella pätevä tehtävässään.***

    No ei oikein siltä vaikuta. Ettei vain olisi vääryysministeri tai peräti -kanisteri?

    ---



    Yhteiskunta 10.06.2011

    Susanna Kuparinen & Jari Hanska

    "Fifille vuodettu muistio paljastaa, että Kokoomus ja RKP jarruttivat hallitusneuvotteluissa harmaan talouden valvontaa ja ehkäisyä. Puolueiden neuvottelijat vaativat poistoja keskeisimpiin toimenpiteisiin.

    Fifi sai haltuunsa hallitusneuvotteluista viisisivuisen muistion (PDF-tiedosto). Kyseessä on harmaan talouden työryhmän pohjapaperi, joka paljastaa työryhmän neuvotteluasemat 25. toukokuuta, viikkoa ennen kuin kuuden puolueen pohjalta käydyt neuvottelut katkesivat.

    RKP vastustaa viranomaisrekistereiden jakamista kaikkien harmaan talouden torjuntaviranomaisten käyttöön.

    "Se olisi toiminut aivan liian tehokkaasti harmaata taloutta vastaan", harmaan talouden tutkija Markku Hirvonen kommentoi tuoreeltaan Fifille.

    Syynä RKP:n linjauksille Hirvonen näkee puolueen taustavaikuttajat, kuten Björn Wahlroosin kaltaiset suursijoittajat.

    Varovaisten arvioiden mukaan Suomi menettää kansainvälisen sijoitustoiminnan veronkierron seurauksena 800 miljoonaa euroa vuodessa. Yksi syy on se, että ulkomaisten sijoitusyhtiöiden ei tarvitse ilmoittaa Suomen veroviranomaisille sijoittajien henkilöllisyyttä.

    Pohjapaperissa tilanne pyrittiin korjaamaan:

    "Suomessa toimivilta etävälittäjiltä vaaditaan vuosi-ilmoitukset sijoituksista".

    Sama velvoite on jo Ruotsissa käytössä, mutta RKP vaati kohdan poistettavaksi.

    Ruotsalaisen kansanpuolueen neuvottelijana harmaan talouden työryhmässä istui pietarsaarelainen kansanedustaja, pankkijuristi Anna-Maja Henriksson. Hän on toisen kauden kansanedustaja.

    Anna-Maja Henriksson, onko harmaa talous mielestäsi vakava asia?

    "Tietysti se on tänä päivänä ongelma Suomessa kuten monessa muussakin maassa. Meidän on syytä tehdä kaikkemme, jotta harmaa talous eli svart ekonomi, saadaan aisoihin. Siihen ei ole yksinkertaista reseptiä."

    "Matkailu- ja rakennusalalla ongelma on erityisen suuri. Yksi käytännön asia, josta on jo aiemmin ollut yksimielisyyttä on se, että jokaisella rakennustyömiehellä pitää olla tunnistekortti ja veronumero. Riippumatta hallituspohjasta tätä kannattavat kaikki."

    Mitä mieltä olet hallintarekisteröinnin laajentamisesta?

    "Meidän pitää pyrkiä mahdollisimman avoimeen järjestelmään. Samalla on myös otettava huomioon mikä on järjestelmä muualla, ettei naapurimaahan valu kaikki rahat."

    Puhut viranomaisvalvonnan tiukentamisesta ja avoimuudesta. Miksi RKP:n edustajana kuitenkin vaadit neuvotteluissa esimerkiksi sitä, että harmaan talouden viranomaisvalvonnan rekisteritietoja ei saa jakaa kaikkien valvontaviranomaisten kesken?

    "Mistä sä olet kuullut tuollaista?"

    Tässä se lukee mustaa valkoisella työryhmänne muistiossa, joka on päivätty 25. toukokuuta.

    "Se työ oli silloin pöydällä."

    Niin, mutta olette vastustaneet valvonnan tiukentamista.

    "Työ oli keskeneräinen."

    Miksi Suomessa toimivilta etävälittäjiltä ei saa vaatia vuosi-ilmoitusta?

    "Mulla ei ole nyt papereita tässä."

    Te olette sananmukaisesti vaatineet niin.

    "Mistä sä olet saanut nämä tiedot?"

    Ei vaikuta siltä, että ajaisitte laajempaa avoimuutta.

    "Mä en kommentoi."

    Erittäin mielenkiintoista Anna-Maja Henriksson (Rkp) EI suostu vastaamaan ylläolevaan asiaan vaikka olen sitä useasti kysynyt.

    Nyt kaikki Suomalaiset tekemään pimeästi töitä nykyinen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (Rkp) hyväksyy sen."

    VastaaPoista
  15. Mää löysin hometta viime kesänä kellarista. Ovenkarmi oli alkanut homehtua 60-vuoden jälkeen. Home oli tosi sinnikästä. Korjasin sen itse ja homma maksoi 50 euroa, uudet karmit ja kiinnikkeet. Jos olisin myynyt taloin tuolloin ja home olisi paljastunut ostajalle. Olisinko menettänyt koko kauppahinnan oikeudenkäynti kuluina? Tarkoitan siis sillai, että lakimiehet keksivät erinomaisen tienistin itselleen tapauksesta. Rakenne oli muuten sellainen, ettei kosteussulkua tunnettu lainkaan rakennusaikana. Osaatteko muuten selittää, miten hyvin yksikertainen ongelma saattaa muuttua erittäin monimutkaiseksi oikeudessa tai muussa julkisessa käsittelyssä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten yhdestä sipulista voi tulla monta kerrosta ja yhdestä kasasta monta jyvää?

      Poista
  16. "Asiassa kun on se ongelma, että jossakin remonttiriidassa molemmilla osapuolilla on oma asiantuntijansa, joista toinen sanoo vakuuttavasti juu ja toinen yhtä vakuuttavasti ei."

    Tähän ei ole ratkaisu maallikkotuomarit, koska lähtökohtaisesti heidän erityistietojaan ei voida käyttää, vaan se, että tuollaisissa jutussa käytettäisiin oikeita, tuomioistuimen itse nimittämiä asiantuntijoita. Kaikkein parasta olisi lainmuutos, jonka mukaan voitaisiin heti ostajan havaittua home- tai kosteusvaurioita erillisen hakemuksen perusteella myyjän kuulemisen jälkeen määrätä virallinen asiantuntija. Tuolloin tuollaisen laatuvirhejutun asianosaisten ei kummankaan olisi tarvetta hankkia omaa asiantuntijatodistajaa ja näille mahdollisesti vahvistavaa lisätodistajaa.

    Maalikoiden käyttö edellä esitetyin tavoin olisi sitäpaitsi vastoin oikeudenkäynnin avoimuutta kun tuollaista henkilöä ei voitaisi vuorokuulustella pääkäsittelyssä. Vakuutusoikeudesta on tuollaisista asiantuntijajäsenistä huonoja kokemuksia tuossa suhteessa.

    VastaaPoista
  17. "Esitetty pelko, että keskenään tuomarit mökkiytyvät juttuihinsa, on aiheellinen. Ennen eli minun aikanani tuomarit saattoivat suhtautua pirullisuuttaan vihamielisesti tavalliseen elämään ja tavallisiin ihmisiin."

    Ei tuota pelkoa voi täysin sulkea pois. Oikea ratkaisu siihen kuitenkin lienee monijäsenisten tuomarikokoonpanojen käyttö.

    Lisäksi ongelma "ennen" on ehkä aiheutunut siitä, että tuomarit ennen olivat selvästi yläluokkaa kun he nyt lienevät samaa keskiluokkaa.


    Sama ongelma lienee kaikkialla yhteiskunnassa. Mistäpä alkoholisoitunut, syrjäytynyt ja vähän koulutettu "reppana" saisi myöskään vertaisensa poliisin, lääkärin tai lastensa opettajan.

    VastaaPoista
  18. "Riita-asioista olisin valmis siirtämään lasten huoltoa koskevia riitoja ”rauhantuomareille”, joita näillä palstoilla on usein kannatettu."

    JK ei liene tietoinen, että tämä on hoidettu paljon paremmin asiantuntija-avusteisella sovittelulla ("Follo"-malli).

    "Lautamiesten arpominen olisi jotain ilmoittautuneista valitsemista, ei kunnanvaltuustojen ehdottamien nimittämistä."

    Tässä on vain se ongelma, että jos lautamieheksi arvottaisiin niitä tavallisen kanssan edustajia, jotka eivät tiedä edes hallituspohjaa, ts jotka eivät ole lainkaan kiinnostuneita ympäröivästä yhteiskunnasta, voitaisiin mennä ojasta alikkoon. Nykyiset, puolueiden kautta valikoituneet lautamiehet kuitenkin kuuluvat siihen kansalaisten vähemmistöön, jotka ovat kiinnostuneet yhteiskunnasta ja haluavat vaikuttaa siihen.

    Ehkä jonkinlainen avoin ilmoittautumismenettely ja valtuuston tekemä valinta voisi olla hyvä kompromissi varsinkin jos media seuraisi prosessia ja siten takaisi, että myös puolueisiin kuulumattomia valittaisiin.

    VastaaPoista