Sivun näyttöjä yhteensä

4. kesäkuuta 2009

Nainen joka ei tullut vanhaksi



Kummitätini kuoli eilen. Hän oli tädeistäni vanhin eli olisi täyttänyt 88. Otsikko on sikäli epätarkka, että aivan viimeiset aikansa hän eli aivoverenvuodon vaurioittamana. Mutta vanhaksi hän ei koskaan tullut!

Kun häneltä kaatui kihlattu jatkosodassa, hän ryhtyi toimimaan ja otti lopullisesti vastuulleen kahdeksan nuoremman sisaruksen koulimisen.

Se on aivan totta: kuvassa joka on vuodelta 1938, on perheen kolmet kaksoset. Kummitätini on toinen nainen oikealta. Ensimmäinen oikealta, Aino, osui käymään hänen vuoteensa vierellä aivan viime tunteina.

Hautajaisissa juhannuksen alla tullaan puhumaan vainajan iloisuudesta ja positiivisuudesta. Niin on hyvä, vaikkei se ole totta. En pääse hautajaisiin, koska minulla on juuri silloin pieni silmäleikkaus, vaikea siirtää. Siksi esitän muutaman sanan hänen muistokseen tässä ja nyt.

Hänellä oli hyvin epätavallinen kyky käsitellä synkkiä asioita ja myös omaa taipumustaan masentumiseen. Kun hänet nähtiin, hän oli iloinen. Kun hän ei sitä ollut, silloin häntä ei nähty.

Minulla oli harvinainen onni istua hänen kanssaan viime vuosina keittiön pöydän ääressä monestikin iltakaudet, joiden aikana käytiin läpi arkojakin asioita. Olin sekä hänen kummi- että lellipoikansa ja ilokseni säilytin tämän aseman aina eivätkä hänen omat poikansa tietääkseni tykänneet siitä huonoa.

Aviomiehen, Ukin kuolema leukemiaan, oli ollut hänellä ankara asia. Hän käveli joka ilta joen Passin puolella itkemään, kun siellä ei liikkunut ihmisiä. Jos joku kuitenkin tuli, hän teki itsestään tuokiossa reippailijan, tervehti iloisesti.

Uki-setä oli tietenkin peräisin Ilmasotakoululta ja ilmaisesti omaksunut elämänasenteensa talvisodassa, jossa Impilahden Kenraalimotti ja osa Kitelän mottia olivat heidän perheensä metsissä. Itse hän oli Kollaan-Loimolan hiihto-osasto Hiipijässä. Impilahti jäi, ja aikanaan jäi elämäkin.

Viime aikoina on lopulta havahduttu muistamaan sota-ajan sankareita, joista monet olivat naisia. Arjen sankarit unohtuvat joskus. Sankariksi sanon sellaista ihmistä, jolla on voimaa kantaa toisten kuormia ja uskallusta ylittää itsensä.

Kummitätini oli monen muun puuhan ohella purjelentokerhon puheenjohtaja, ja hänen oli määrä hypätä malliksi miehille laskuvarjolla, mutta äitinsä kielsi. Hän oli keskeisesti mukana nuorisoseurassa, Martoissa, partiossa vetämässä kolkkapoikia eli siis monessa.

Kun hän luovutti kauppaliikkeensä nuorempien käsiin ja osti mökin Pernaalta, hän meni ensi töikseen kursseille ja teki pienempiä puutöitä ja sitten kokonaisen puutarhakeinun omin käsin. Sitten hän kutsui isänsä, tämän pitäjänkuulun pykmestarin ja tuhattaiturin, katsomaan uuden harrastuksensa tulosta. Vaikka isä ilmeisesti yritti parhaansa, huomautettava ei löytynyt.

Pari mainitsemisen arvoista asiaa tulee mieleen niiden lukemattomien lisäksi, jotka olivat vain meidän keskeisiä.

En usko että hänellä olisi koskaan ollut vihamiehiä tai edes kadehtijoita. Hänellä oli niin hyvä pelisilmä, että hän osasi kääntää asiat helapääksi huumoriksi ajoissa.

Toiseksi hänellä oli hyvin kehittynyt taju siitä, mikä on maailmassa mahdotonta ja mihin taas voi pystyä, vaikkei kukaan luulisi.

Hän tuli kysymään minulta eräässä meillä kotona pidetyssä tilaisuudessa, luulenko että tämä paikalla ollut pappi pahastui, kun hän kouluja käymättömänä ihmisenä oli puhunut kaikenlaista. Sanoin että näin ja huomasin ja ei pahastunut, vaan oli kiitollinen.

Tuo pappi, professori Tuomo Mannermaa – luullakseni Suomen kirkon kaikkein arvostetuimpia ja syvällisimpiä hengenmiehiä – tuli vuorostaan kysymään minulta, kuka olikaan tuo ihmeellinen nainen, joka osasi lohduttaa häntä niin hyvin hänen vaimonsa kuoleman johdosta.

Sanoin että hän oli Vieno, kummitätini Pohjanmaalta.

9 kommenttia:

  1. Arjen sankarittaria nämä tädit. Vastuuta ottivat isommastakin katraasta vaikka huushollin varusteet olivat ihan muuta kuin nykyään, kaikki oli tehtävä käsin ja osattava konstit. Katselin hiljan Suomen murteiden sanakirjaa. Sanat löytyvät aakkosista, mutta kuka tekisi sellaisen murresanakirjan, josta voisi katsoa, millaisilla sanoilla esimerkiksi pyykinpesua kaikkine vaiheineen on eripuolilla Suomea kuvattu. Tottahan joka vaiheelle on oma sanansa ja ne sanat vaihtuvat kun automatiikka vapauttaa naiset koneenhoitajiksi.

    Tämmöisten tätien mukana menee uskomaton määrä arjen hiljaista tietoa, sanavarastoa ja oppia työnteosta eikä kukaan edes kovin lujaa perään huutele.

    Mistä niitä puhtaita paitoja tulee?

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jukka, jälleen kerran. "Ihmiset voidaan jakaa kahteen joukkoon. Niihin, jotka pystyvät kohtaamaan lähimmäisen hädän ja niihin, jotka eivät pysty".

    VastaaPoista
  3. Kauniita sanoja kummitädistäsi, teit hänestä ihmisen.

    Aina silloin tällöin tapaa onneksi ihmisiä, joiden ansiosta jaksaa uskoa inhimillisyyteen. Jos sellaisen tapaa lapsena, se näköjään vaikuttaa ajatteluun tervehdyttävästi.

    VastaaPoista
  4. Jos nyt ei ole syytä kadehtia niin ainakin kaivata kertomasi laisia muistoja.

    VastaaPoista
  5. Saattavat taas olla meneillään suuret kuolonvuodet. Itselläni edellinen kerta oli vuonna 1974, jolloin osui yhdettoista hautajaiset samaan vuoteen.
    Viime vuonna kuoli äitini liki 97-vuotiaana ja kymmenen päivää hänen jälkeensä vaimoni siskon mies, ikätoverini. Tapahtumien muokkaus mieleen mahtuviksi on vielä vaiheessa. Kumpikin jätti runsaasti iloa ja valoa jälkeensä. He olivat niitä ansioituneita työnsankareita kunniamerkeittä.

    Hypähdän eiliseen. Venäjän pääministeri Putin kävi kertomassa, mitä tulee ajatella kaasuputkihankkeesta. Hän peitteli hermostuneisuuttaan ylimielisyydellä kertoessaan Matti Vanhasen miinatiedoista. Vanhanen kun on saattanut ihan omin käsin pidellä niitä!
    Miinat sisältävät erilaisia kemiallisia yhdisteitä, jotka vapautuessaan vaikuttaisivat Itämeren veden laatuun. Teräspalloissa on ainakin typpeä, klooria, elohopeaa ja eri hapettimia. Putkilinjalla näitä pallukoita on tuhansia, joten erkkikään ei niitä kaikkia pysty ehjinä sivuun siirtämään.
    "Kemia on kavalin kaikista tieteistä", sanoi isä-Kiljunen.
    Samaa mieltä on Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  6. Otan osaa. Samanlaista vaikuttavaa ihmistä en ole saanut kohdata, tosin iän ja kokemuksen itselle karttuessa tajuaa välillä yllättäen, että on ollut tilanteissa, joissa luuli muiden omalla tavallani käyttäytyneen pidäkkeettömän vapaasti, siis itsekkäästi, ovatkin jotkut todellisuudessa soveltaneet suurta malttia ja sydäntä. Eli lähimmäisen laatu on havaintokyvystäkin kiinni.

    Kaksi irtoasiaa tuli mieleen:
    1 Sota-ajan parisuhteet - kaikki tuntemani sodan pariutumisiässä eläneet menivät naimisiin joko sota-aika aiemmin hankitun tai silloin löydetyn seurustelukumppanin kanssa TAI pariutuivat vasta myöhemmin sodan jälkeen tapaamansa kanssa. Kysymys: mahtoiko olla yhtään vakituista julkiparia, joka olisi uskaltaa malttanut vihkiytyä vasta sodan jälkeen?

    2 Mahtoi olla metsänhoidollisesti kiperää odotella, missä kunnossa oma metsä olisi motituksen tai muiden sotatoimien jälkeen. Millaistahan oli metsittää tykistökeskitysaukeita tai siistiä käymälänä olleita lehtoja (tai latoja!). Veivätkö miinat monia siviilejä; mehän ajattelemme itärajan erämaita mainioina miinoituskohteina, sodassa rintama voi mennä rintamaillakin.

    VastaaPoista
  7. Kummitätisi oli ansainnut kauniin muistokirjoituksen, jonka olit tehnyt. Minun mummoni asui myös viime vuotensa Kauhavalla, ja hänestä minulla on erikoisia muistoja.

    VastaaPoista
  8. Tämei ny kuulu asiahan, mutta mahtaakhan rohovessorin huusholli Kirkkonummella olla ent. Neuvostoliiton tukikohta-aluehella? Epäälen, notta ootta siinä tapaukses perehtyny hyvinkin perusteellisesti aluehen historiahan. Hairaasin nimittään paitti kulukeehnani föliyhyni Ylöjärven Paletin halavasta kiriakaupasta Jari Leskisen ja Pekka Silvastin "Suljettu aika - Porkkala Neuvostoliiton sotilaallisena tukikohtana vuosina 1944-1956". Jouruun lukemhan sen siltä istumalta. Oli kun jännitysromaani.
    Terveesin Lissu

    VastaaPoista
  9. Mikähän siinä oli, että Lotat jäivät taka-alalle kun sota loppui kun sodan jälkeisiä aikoja puitiin.

    Tuliko Lotista kaikkien miesten hyväntekijöitä, ja näin näihin aikoihin asti ovatkin olleet pimennossa.

    Mutta nythän on toisin.

    VastaaPoista