Sivun näyttöjä yhteensä

17. syyskuuta 2008

Tuikeat ongelmat



Hämmästyin kun yksikin Kaitsu näytti, miten kaikki Macin ikkunat saa avatuksi näytölle samanaikaisesti.

Siitä tuli mieleen Windows Vista.

Vistaa ei ole ihan ongelmattomasti saatavissa käyttöön TKK:lta. Lappeenranta ei tunne edes Office 2008:aa.

Sangen usein kysyn viisaammilta neuvoja, ja näistä viisaammista merkittävä osa on nykyisiä tai entisiä oppilaitani. Neuvo on, että ei ole syytä siirtyä XP:stä.

Tilanne olisi toinen, jos asianomainen suorastaan rakastaisi ajurien metsästämistä ja vaikkapa erinomaisesti toimivan Applen näytön sopeuttamista käyttöjärjestelmän oikkuihin.

Visuaalisen hurjastelun tarpeen tyydyttää Mac. Läppärissä on Leopard.

Silti olen altis höpö- ja hupahommille.

Nyt juolahti mieleen kokeilla Google Desktopin uusinta versiota sivupalkissa, ja – bingo!

Kolme suurta olemassaolon ongelmaa ratkesi.

Jokseenkin vaikea ongelma on selvittää, mikä päivä on meneillään. Tiedän – Outlookissa on, Wordissa on, Google näyttää päivän, kun kirjoittaa ”date:” - mutta useimmiten sitä päivää joutuu miettimään puhuessaan puhelimessa tai kirjoittaessaan.

Todella vaikea ongelma on selvittää, mikä viikko on meneillään. Jostain tullut muoti on kysyä, sopiiko tapaaminen ”viikolla 41”. Viimein huomasin, että Commarin kalenterissa on viikkojen numerointi – mutta silti!

Kolmas ongelma on panna tietokoneeseen ääni päälle ja pois (Volume mute). Ponnisteltuakin alapalkissa on erilaista pikkuroinaa, josta on etsittävä kaiuttimen kuva.

Ihan riittävä ratkaisu on siis Google Desktop varustettuna näillä widgeteillä. Mukaan voi ottaa myös muistivihon, johon voi sysätä puhelinnumeron (vastaajasta) tai muuta vastaavaa.

Tämä ei ole tietokoneopetusta. Nämä ovat samanlaisia asioita kuin maailman parhaat kirjanmerkit, PostIt –tarrat, joita kannattaa ostaa tai varastaa aina kun näkee. Tai ne mielenkiintoiset muovitetut rautalangat, jollaisia saa ihan ilmaiseksi muun muassa monien sähköjohtimia sisältävien kojeiden mukana. Niiden keräily kirjoituspöydän laatikkoon siihen tehtävään varattuun rasiaan maksaa vaivan ja pelastaa monesta pulasta.

Muovipussien tarpeen voi hoitaa ostamalla kaupasta suuren määrän, esimerkiksi kerrassaan kaksikymmentä avattavaa ja suljettavaa pakastepussia. Jo muinaiset kiinalaiset olivat sitä mieltä, että erilaisten latureiden, USB-johtojen ja muiden harmillisen tärkeiden tavaroiden säilyttäminen pakastepussissa, jossa on mukana nykyisen tai entisen työpaikan käyntikorttiin raapustettu avainsana, kuten ”puhelin”, säästää tuskaa, verta, hikeä ja kyyneleitä.

Ja jos jostain löytyy sellainen hotelli, jossa on matkustavaiselle ompelutarvikkeet, se pakkaus kannattaa varastaa ja panna kotona talteen.

Ei kukaan löydä marketista lankaa, neulan ja ennen kaikkea sen huikean rautalangasta ja pellistä valmistetun hightech-tuotteen, jota käyttäen langan pujottaminen neulan silmään on suoranainen ilo.

31 kommenttia:

  1. Eipä taida yliopistoilta viisaita käyttöjärjestelmätuntijoita löytyä.
    Lähes kaikissa yliopistoissa MS:n ohjelmat eivät toimi kunnolla ja/tai niissä on paljon vikaa. Kun taas suurissakin yrityksissä ja konserneissa MS:n Vistat ja XP:t toimivat kuin kehräävä kissa. Ja jopa työntekijät osaavat niitä käyttää.

    Yliopistossa oli aikoinaan kauhea mumina, ettei Windows 95:stä kannata siirtyä XP:n käyttäjäksi, koska XP on raakile eikä se toimi yliopistojen koneissa.
    Nyt, yllättävää kyllä, XP onkin mitä mainioin käyttis, jossa kannattaa pysyä.

    Vistasta on tiedotettu täysin selvästi minkä(laisiin) tason koneisiin se voidaan ja kannattaa asentaa. Löytyy jopa ilmainen ohjelma, jolla kannattaa oman koneensa kapasiteetti tutkia, kannattaako, tai voiko Vistan siihen asentaa.

    En tiedä yhtäkään suurempaa yritystä, joka olisi joutunut nykyisin tai oikeastaan ennenkään ajureita metsästämään Vistaan. Nämä on tiedostettu jo ennen Vistan hankintaa. En tiedä fiksuja Vistan käyttäjiä, jotka olisivat Vistalle ajureita joutuneet etsimään.
    Syy on ehkä siinä, että fiksut yritykset ja käyttäjät ovat lukeneet Vistan "käyttöohjeen" ennen Vistan hankkimista ja asentamista.
    Yliopistoilta puuttuu se tuiki tärkeä sisälukutaito, josta syystä tietotekniikan taitamus maamme yliopistoissa putoaa kuin kapisen kissan pershaavat kaivoon, verrattuna lukutaitoisten maiden vastaaviin.

    Vistaankin saa helpostit alapalkkiin tiedot viikkonumerosta, päiväyksestä, lämpötilasta ja äänenkin pois päältä.

    Olisi hyvä kuulla tarkat perustelut, miksi Vistaan ei kannata siirtyä XP:stä?

    VastaaPoista
  2. Unohda neulominen ja laita Ubuntu.

    VastaaPoista
  3. Ehkä en ihan tajunnut, mutta sitä tapahtuu yhtenään, noin minuutin välein...

    Tämä voi olla kokeilemisen arvoinen tuttavuus tai sitten ei. Tosin arvelen, että se on tuttu tuote.

    http://store.apple.com/us/product/TP185LL/A

    Eräässäkin firmassa varkaat kävivät kesän alussa ja parisenkymmentä uutta läppäriä lähti sieltä mukana. Syyttivät itäistä ilmansuuntaa ja ihmettelivät rosvojen rohkeutta, kun oli kamerat ja kaikki.

    Näihin vielä uudempiinkin masiinoihin tuli XP, että ei oikein visva vedä. Niille tulee kiire sen seuraavan kanssa...

    Chrome tuli myös Macille.... en ole asentanut.

    "Kun Google julkisti Chromen, yhtiö teki hyvin selväksi, että suuri kiitos kuuluu avoimen lähdekoodin selaimelle Firefoxille ja Applen Safari-selaimessa käyttämälle WebKit-ohjelmistomoottorille.
    Google jätti kuitenkin tuolloin mainitsematta, että se käyttää Chromessa myös Microsoftilta peräisin olevaa koodia. Tämän huomasi vasta nyt Microsoftilla työskentelevä Scott Hanselman, joka totesi Googlen käyttäneen selaimensa ohjelmoinnissa Windows Template Libraryä. Microsoft avasi kyseisen koodikirjastonsa vuonna 2004. (Asiasta kertoi uutispalvelu Cnet.)
    Chromessa käytettiin myös Microsoftin alunperin sisäiseen käyttöön suunnittelemaa rajapintaa. Google sai näin useilta ulkopuolisilta hyökkäyksiltä estävän Data Execution Prevention -ominaisuuden, joka toimii Windows XP SP2-versioissa, toimimaan myös vanhemmissa XP-versioissa.
    Microsoftin Arun Kishan varoittaa vastaavanlaisten yhtiön sisäisten ohjelmistorajapintojen käytöstä. Mitään takeita jatkuvalle tuelle ei ole, jolloin päivitykset voivat rikkoa yhteensopivuuden."

    VastaaPoista
  4. Mikä ovat lanka, neula ja neulansilmä? Mihin niitä käytetään?

    VastaaPoista
  5. XP:tä saa vielä. OEMminä ja tupla-asennuksissa. Hankin juuri yhden Professionalin OEMminä eikä tarvinnut ostaa hilavitkutintakaan. Logiikkansa sopii kuin hansikas. Office 2003:n samoin. Olisipa niitä 64 bittisinä.

    VastaaPoista
  6. Ad Frank:

    Olet siis laiha. Vaikka professori saa yliopistolain mukaan esiintyä luennolla housujen vetskari auki, vyötärönapin laukeaminen ennen julkista esiintymistä saa tukeutuamaan ompelutarvikkeisiin. Samoi kriittisen paidannapin katoaminen.

    Neuvo nuorisolle (tekin tulette vanhoiksi): toilettikassiin hammasharjan ja päänsärkypillereiden väliin kynsisakset ja tuo pihistetty ompelutarvikepakkaus.

    Olen minäki ollut niin laiha ett vyön puuttuessa piti tehdä puukon kärjellä housun kaulukseen kolme reikää ja vetäistä vitsassilmukalla kiinni (kuulemma sota-ajan pöllintekijöiden konsti).

    VastaaPoista
  7. Mitenkähän olisi innovoida "karvahattumallit" tieto- ja informaatiotekniikkaan koska yhteensopivuudet ja toiminnat ovat suurelle osalle meistä ennakoimattomia.

    Kuka olisi 10 vuotta sitten digiboksia ostettaessa ymmärtänyt kysyä,saati informoitu, että virran sammuttaminen poistaa tekstitysasetukset. Varsinkin kun yleinen käytäntö ja suositus oli pitää laite stanby tilassa.

    VastaaPoista
  8. Joo, itellä on XP - päivitetty SP3 - eikä ole hinkua vaihtaa.
    Mutta kirjailijoita kiitän heidän altruistisista ponnisteluistaan. Pölyn puhaltaminen vääryyden päältä on yksi tapa niskotella - niiden mielestä, joille on petattu suloisesti ja runsaasti sen seitsemää sorttia ym.

    "Silti nokittelu ei tuota kirjallisuutta. Ihminen joka yrittää nujertaa ”ne” kokee saman kuin kaikki kummituksia karhaavat."

    Sama pätee elävässä elämässä viikolla 38 vuonna 2008.

    "Todettakoon tässä "pöytäkirjan" ulkopuolella, että kun puolalaisten mahdollista lakkoa käsiteltiin, niin rakennusliiton suomalainen aluetoimitsija lähti lomalle jättäen puolalaiset oman onnensa nojaan."

    Ja Yle sanoo - Julkaistu 16.09.2008, klo 20.33 (päivitetty 16.09.2008, klo 21.21)
    Olkiluodon ydinvoimalan rakennustyömaata uhkaava lakko on peruuntunut tiistai-iltana.

    Puolalaiset ovat kuulema kimpassa huutaneet STRADA eli PETOS. Mutta huonoa kirjallisuutta ei kannata julkaista.

    VastaaPoista
  9. Minä alan olemaan ihan varma siitä, etten tulevaisuudessa uskalla käyttää tietokoneita ollenkaan. Keltaisissa liikun jo nyt. Minun puhelimeni tekee myös omia pikku hauskoja juttujaan edelleen; nyt stockmannin takkiosasto soittikin yllättäen GSM-Suomen numerosta missä on o4 alkuinen numero vaikka stockan numerot alkavat 121 josta soittivat ensimmäisen kerran. Tästä kyseisestä firmasta soittivat myös ja halusivat välttämättä tulla käymään. Minä odotin; ei kukaan tullut. Pelleilivät ja kukaan ei vastannut siinä numerossa mistä oli soitto tullut. Oli joku call-center ja sinne ei voinut soittaa eikä jättää viestejä. Yksisuuntaista siis. Nyt ahdistavat koko ajan ja hakevat soitoilla, jotka katkeavat heti kun vastaan. Ei mitään kuulu ja yritystä ei oikein löydy mistään luettelosta; on vain suuri määrä irrallisia puhelinnumeroita.

    Tähänkö maailma menee? Yksipuolista ns. sotaa jota harjoitetaan kunnes köyhimmät kuolee ja sitkeimmät antautuvat vaikka eivät edes tiedä mistä syystä?

    Viestittimet ovat muuttuneet taktisiksi sotakalustoiksi, joiden käyttö on hengenvaarallista ellei tiedä kenen puolesta/ketä vastaan sotii. Jos ei sodi ollenkaan on siis vaarassa koska voi olla, että väläyttää suustaan sellaisia asioita, joiden rooli rikkoo heidän jonkun sotasuunnitelmaa?

    Antakaa vanhat puhelimet, kirjeet ja luotettavat kirjoituskoneet takaisin. Please.

    VastaaPoista
  10. Kiitos vinkeistä. Vihdoinkin saan kaikki irtopiuhat järjestykseen ja nimikoitua.

    VastaaPoista
  11. Juha Virkkunen in memoriam jo eilen.

    Tämän runon haluaisin kuulla.
    Mutta myös jo hänen muistoaan kunnioittaen myös puolalaisten arkipuheen Olkiluodossa.

    Jukka Kemppiseltä mm. Äkkisyvä ja Luonnollinen metsä täällä on.

    Kirjain kiipeää kirjaimen selkään
    ja alkaa siitä.
    Ala huonemieheksi.
    pure sitä häntään.

    Jokainen käpy on huiskin haiskin
    mestariteos tällä tähdellä.

    ---
    Entäs hesarin vuosikertapinostot Juha Virkkusen ja Kaisu Alopeuksen keittiössä 70-luvulla. Altruismia.

    VastaaPoista
  12. XP:tä saa vielä. [...] Hankin juuri yhden Professionalin OEMminä eikä tarvinnut ostaa hilavitkutintakaan. [...] Office 2003:n samoin. Olisipa niitä 64 bittisinä.

    XP:tä on, en tiedä saako vielä ostaa. Se on oikeastaan sisuksiltaan sama kuin Windows Server 2003. 32-bittiset ohjelmat toimivat, mutta esim. ponnahdusvalikot (context menu; WinZip, jne.) ja ajurit vaativat 64-bittistä koodia.

    VastaaPoista
  13. Entiset oppilaat ovat kyllä hyödyllisiä. Minä palkkaan omiani milloin mihinkin. Nytkin yksi 15-vuotias hankkii minulle oikeanlaisen muistikamman, asentaa sen ja kertoo kaikki asiat, joita en ymmärrä.

    Sovitut tapaamiset kannattaa kirjoittaa käteen. Se ei yleensä huku. Ja jos ei itse muista katsoa kättään, joku kuitenkin kysyy siitä.

    VastaaPoista
  14. Maltan tuskin odottaa sitä hetkeä, kun Kemppisen blogista avautuu juttu, joka ruotii läpikotaisin käsitöiden terminologiaa ja eri työtapojen välisiä eroja.
    Neulominen, ompeleminen ja kutominen kun menevät osaajienkin suussa suloisesti sekaisin. Tikkuamisesta, kraataroimisesta ja muusta puhumattakaan. Ovatko murre-eroja vai mistä on kyse tässä kielenmurroksessa?
    Kemppinen saattaa senkin tietää ja ymmärtää.
    Odottaessa ompelen anorakin valmiiksi ja luon uuden villapaidan silmukat.

    VastaaPoista
  15. Suurkäyttäjät eivät monetkaan ole päivitettäneet Office 2007:nkään. XP:hen on niissä siirrytty vastaikään. Kysäisin eräänkin minulle läheisen Suomessakin toimivan organisaation it-hankintoja suunnittelevalta (istuu USA:ssa) asiasta. Hän totesi lakonisesti, että lukuisten intranettisovellusten ja käyttäjäkoulutustarpeiden paineessa into ei kerta kaikkiaan riitä sählätä 145.000 käyttäjän ja vielä useamman laitteen kanssa kuin just so seldom. Käyttäjien ja tukijoukkojen kompasteluun menevä aikakin on valtava investointi.

    Minusta ainoa oikea paikka kellonajalle on ruudun vasen ylänurkka. Onnistuu heti, kun tajuaa vaihtaa alapalkin yläpalkiksi. Päivämäärän näkee kun vie osoittimen kellonajan päälle.

    Commareissa oli aika hyvä kalenteri, S60:ssä sellaista kuitenkaan ei ole, joten E90 on tältä osin rampa - esimerkiksi päivältä toiselle siirtyvää palaveria ei voi copy-pastata. Kemppisenkin kaipaamaa viikkonumeroa ei muuten näe päivänäkymästä. Kuten ei muuten S60:ssä näe tekstiviestien aikaleimaakaan, pitää kelata esiin viestin tiedoista, joka ei edes näy Valitse-valikon avausnäkymässä.

    Kemppinen kirjoitti: "Neuvo nuorisolle (tekin tulette vanhoiksi): toilettikassiin hammasharjan ja päänsärkypillereiden väliin kynsisakset ja tuo pihistetty ompelutarvikepakkaus."

    Älkää noudattako tätä neuvoa, jos matkaatte sujuvasti eli lennätte pelkin käsimatkatavaroin. Kokemusta on.

    VastaaPoista
  16. Rienzille:

    Oma kokemukseni tuon maan koulutustarpeesta ja muutoshalukkuudesta on toisenlainen.

    Käyttäjien ei luonnollisesti tarvitse tietää käyttöjärjestelmästä/infrasta mitään, jos asiat on kunnolla hoidettu. Esimerkkinä 12 yrityksen toiminnasta ja koulutustarpeesta (pienin 150 työasemaa, suurin 12.000) osoittaa, että pelkästään esmes Excelin ja Wordin oikeaoppinen hyödyntäminen koulutuksen kautta tehostaa ja säästää työajan käyttöä jopa 30 prosenttia. Aikamoinen säästö yritykselle. Homma hoituu muutaman viikonlopun koulutuksella, johon käytetty raha tulee nopeasti yritykselle takaisin.

    VastaaPoista
  17. Jarmom:
    "Olisi hyvä kuulla tarkat perustelut, miksi Vistaan ei kannata siirtyä XP:stä?"

    Wau! :D
    No kokeillaanpa täsmää, esim.: älä korjaa, jos ei ole vikaa.

    Entä, mitkähän ovat omat tarkat perustelusi, miksi kannattaa siirtyä XP:stä Vistaan?

    VastaaPoista
  18. Miksikö ei kannattaisi vistaan?
    muutos muutoksen vuoksi saa meidät näpelöimään aikaa täysin hukkaan.

    Dont fix it if its not broken.

    Kehityksen pitäisi tapahtua käyttäjän huomaamatta. Tämähän on kuin murmelin päivä. Vuoden välein saat opetella käyttöjärjestelmiä ja sovelluksia, joiden tarkoitus ei muutu. Mutta ohjelmoijan mielestä on kivaa esim sekoittaa kaikki Wordin hallintapinnat "vähän" uuteen järjestykseen. Elämä olisi muutoin niin tylsää.

    En pitäisi siitäkään, jos rattia, polkimia ja sähkökytkimiä pitäisi etsiä yön jälkeen aina uusista paikoista - esim hanskalokerosta tai istuimen alta vuonna 2007.

    "...suurissakin yrityksissä ja konserneissa MS:n Vistat ja XP:t toimivat kuin kehräävä kissa."

    Jaa-a

    VastaaPoista
  19. ömmiä saa. Ostin jälleen yhden Pro:n

    VastaaPoista
  20. -rh:

    WOW!

    No kokeillaanpa täsmää, esim.: älä korjaa, jos ei ole vikaa.

    Tämä lause kuuluu sarjaan ihmeellisiä selityksiä, jossa ei ole päätä eikä häntää, eikä totuutta nimeksikään. Kunhan on lentolause osaamattomuudesta, jolla yleensä hamatään firman toimitusjohtajaa.

    Ihan yhtenä esimerkkinä näistä mainitsemistani yrityksistä on laitekannan, servujen ja niihin kuuluvien ohjelmistojen jne uusiminen tehokkaampiin.
    Voin ihan kokemuksesta kertoa, ettei nolla 150 yrityksellä ole ollut minkäänlaista ongelmaa "siirtymisessä".

    Luonnollisesti on selvää, ellei tarvetta ole, ei kannata mihinkään siirtyä. Useilla vain on se tarve syntynyt.

    Miksiköhän esimerkiksi Ruotsissa tai Saksassa näitä "siirtymisongelmia" ei esiinny vastaavassa määrin kuin Suomessa? Jotain vikaa tämän maan koulutuksessa, sisälukutaidossa välttämättä on.

    Mainittakoon että minullakin on Ubuntu ja XP (Vistan ja muiden lisäksi) ihan loistavasti pyörinyt kannettavissa jo joitain/useita vuosia, eikä mitään tarvetta niitä ole päivittää.

    VastaaPoista
  21. Miksi setä haluaa avata kaikki Maccin ikkunat?
    Ilmeisesti tarkoitettu temppu on tuon F3-näppäimen painaminen. iKalenterissa ei ole noita viikkoja, mutta hätä ei ole tämän näköinen, painamalla F4-näppäintä saat ruudulle näppäriä pikkuohjelmia. "TNG Calendar Widget" kertoo mikä viikko on nyt. Näkyy olevan numero 38.

    VastaaPoista
  22. Ad Mika Lako:

    Syy on luultavasti työskentelytavan ja työtehtävien. Kun tekee ueita asioita samanaikaisesti, joutuu myös jatkuvasti palauttelemaan mieleen, missä mentiin - luen väitöskirjaa, kirjoitan omaa artikkelia, vastaan blogin kommentteihin ja kirjoitan sähköposteja puhuessani puhelimeen.

    Macin widgetit ovat tietenkin tuttuja.

    Joskus innostuu. Tunnareitten muisteleminen voi olla todella turhauttavaa. Siksi se tieto, että Mac käynnistyy sivuuttaen tunnarit asennuslevykkeeltä omppu pohjassa pudotti kerran sydämeltä todella ison kiven.

    VastaaPoista
  23. ad jarmom

    oikeasti pitäisi tehdä omat käyttöjärjestelmät ja salausalgoritmit rajapintaan, joka ei päästä hupeloita käskysarjoja läpi. Solukalvo. Voitais unohtaa virukset ja niiden skannerit, jotka syövät tolkuttomasti tehoja.

    en väitä olevani asiantuntija, joten pieni leka riittää vastauksessa...

    VastaaPoista
  24. "Olisi hyvä kuulla tarkat perustelut, miksi Vistaan ei kannata siirtyä XP:stä?"

    Esim. protected audio path ja vastaava videolle. Jos ei puhuta eettisistä vioista, voidaan puhua taloudellisuudesta ja energiansäästöstä. Tuo nimittäin tekee täysin turhaa kryptausta ja purkua.

    Sitten on se yleinen resurssisyöppöys - kone pitää päivittää, jotta saisi vastaavaa tehoa ulos kuin mitä XP:stä (puhumattakaan muista käyttöjärjestelmistä, jotka ovat emulaatiollakin jopa XP:tä nopeampia).

    Kolmantena on se klassikko eli taas pitää opetella uusi käyttöliittymä, kun sitä on tarpeettomasti monimutkaistettu. (Ja tässähän on sitten sekin puoli, että ensimmäisenä pitää aina laittaa kaikki oletusarvoisesti päällä olevat turhat ja ärsyttävät kilkkeet pois päältä.)

    VastaaPoista
  25. Jarmom:
    "Luonnollisesti on selvää, ellei tarvetta ole, ei kannata mihinkään siirtyä. Useilla vain on se tarve syntynyt."

    Tai se tarve synnytetään, sieppaanhan se Vista niin paljon enemmän laiteresursseja, että ne on pakko uusia.
    Markkinauskoista sulle mulle -soppaa.

    Back to Linkola.

    Todella, jos ei ole vikaa (tarvetta), mitään syytä ei ole lähteä seikkailemaan Vistojen kanssa.
    Todistustaakan siirtäminen niiden päälle, jotka tuossa oravanpyörässä eivät halua juosta, lienee M$:n pajassa keksittyä sekin; sen verran vaikeaa näillä suoran ajattelun mailla, haiskahtaa.

    VastaaPoista
  26. Onhan sitä kaiken maailman wordeja sun muita, mutta yksinkertainen tekstieditori kuten windowsin notepad ajaa 99 prosenttia käyttäjien tarpeista. Sisältö on tärkeämpi kuin muotoilu. Oikeaan työhön käytetään sitten oikeita työkaluja kuten LaTexiä.

    Hiiren käytöstä luopuminen ja näppäinkomentojen opetteleminen parantaa työtehoa ajansäästöllisesti huimasti. Kusetuskonsulttien myymät kurssit ovat vain rahastusta. Ei niistä oikeata hyötyä ole.

    VastaaPoista
  27. Wordista voin sanoa, että joitakin vuosia sitten löysin uudemmasta Word-versiosta bugin, jota edellisessä ei ollut.
    Sen mammuttimaisen, salatieteellisen lähdekoodin muuttujia ei hallitse enää kukaan.

    VastaaPoista
  28. PotIt-tarrojen käytön kirjanmerkkinä lopetin, kun kuulin, että niiden liima ei tee hyvää paperille. Mutta voi olla, että se on kaupunkilegenda...

    VastaaPoista
  29. Omnioille:

    Minulle riittäisi tekstinkäsittelyyn WordPad, koska tarvitsen leikkaa-liimaa -toimintoja ja muita vastaavia automaattisia liikkeitä.

    Koulutus on tuiki tarpeellista, olkoon kyseessä OpenOffice tai MS Office. Valitettavasti koulutuksia on monenlaista, eivätkä oppimattomat osaa vaatia kunnollista koulutusta, joten humpuukkimaakarit vellovat koulutusalalla.
    (Ensi tiistai 20:00 MOT: EU-hankkeiden Kankkula TV1 Tietoyhteiskunnan nimissä haaskataan koulutusmiljoonia ympäri maakuntia.)


    Ei Vista ole synnyttänyt tarpeita, jos yritys on ammattitaitoisten päättäjien käsissä.
    Ohjelmistot (työpöytä, servut...) kehittyvät, komponentit paranevat, tarvitaan lisää muistia, turvallisuutta ja vaikka mitä.

    Joku jenkkiläinen asianajaja on tyytyväinen Vistaansa, koska saa laadukkaasti katsottua oikeussalin filmit, samalla käydä videoneuvottelua, kymmennen muun ikkunan ollessa auki. Se vaatii jo tehoa komponenteilta. Onhan näitä syitä.

    VastaaPoista
  30. On, mutten vieläkään tiedä syytä, miksi tämä mammuttimainen, puolivillainen teknologia olisi se must.
    Ja ei kai kukaan ammattilainen, en ole tavannut, korkeaa käyttövarmuutta vaativiin tarpeisiin asenna winejä servoiksi.
    Sotakoneissa, jenkkihävittäjän tähtäimessä oli pakolaisbussi, järjestelmä herjasi: olet suorittanut laittoman toiminnon, ohjelma lopetetaan.
    Pentagon oli hieman eri mieltä, ja siirtyi jUnixiin.
    ....

    VastaaPoista