Sivun näyttöjä yhteensä

16. syyskuuta 2008

Niitä ei ole olemassa



Tunnen pari kirjailijaa ja tiedän useita, joiden kirjoittamisen motiivi on ”näyttää niille”.

Sama ajatus taitaa olla monella tieteenharjoittajalla.

Pyrkimys on kannatettava, mutta siinä on ongelma: ”niitä” ei ole olemassa.

Joskus – Päätalo – ”niiden” takana on huolestuttavan läheinen suhde äitiin ja pelottavan vaikea suhde isään.

Silti nokittelu ei tuota kirjallisuutta. Ihminen joka yrittää nujertaa ”ne” kokee saman kuin kaikki kummituksia karhaavat. Vaikka koura tuntuu olevan vihollisen kurkulla, tilinteon hetkellä kohde osoittautuu unikuvaksi.

Tunnen ihmisiä, joita kauko-ohjataan hautausmaalta. Kuollut ja kuopattu omainen säätelee toisten elämää, kun nämä toiset kelaavat mielessään, ”mitä isä / äiti tästä ajattelisi”.

Isän tai isän kulttuurin muuntaminen uhkaavaksi ympäristöksi on sitten eri asia. Franz Kafkan isä oli ”isokokoinen, itsekäs päällepäsmäri”, poikansa mukaan vahva, terve, metelöivä, itsevarma, puhelias niskan päälle pyrkijä”. Hän myös eli poikansa jälkeen mutta ei ehtinyt tuhoamisleireihin, joihin Franzin sisarukset menehtyivät.

Aikuinen taiteilija, joka haluaa todistaa jollekulle jotakin, on väärässä ammatissa.
Itselleen hän tietenkin yrittää todistaa, ja jos se on kerran onnistunut, hän siirtyy seuraavaan vaiheeseen eli todistamaan, että pystyy edelleen tekemään jotain, ja sen jälkeen kolmanteen vaiheeseen, että hän pystyy vieläkin tekemään jotain, ja sitten hän kuolee.
Kirjoittaja kadehtii helposti käsityöläistä. Nikkari tai timpuri saattaa ihan sanoa, että kai sitä on huonompaakin työtä nähty, ja usein tämä on ihan kohdalleen sanottu.
Kirjailija kyllä saattaa sanoa tällaista eräässä humalan vaiheessa, mutta parin lasi jälkeen hän onkin sitä mieltä, että todellisuudessa hän ei osaa mitään ja ennemmin tai myöhemmin ”ne” huomaavat sen.
En onnekseni ole koskaan tuntenut lähemmin ketään nobelistia, mutta sen olen nähnyt ja kuullut lukuisia kertoja, ettei mikään maallinen kiitos riitä hyvälle kirjailijalle.

Tämä – ja soveltuvin osin tarkoitan tässä myös todella vaikeaa tiedettä – johtuu kukaties siitä, että valmis teos on incubus tai succubus, hirviö, tekijän huonomman minä aikaansaannos, luonnonvastaisen haureuden tulos.

Nämä eivät ole aivan uusia ajatuksia. Nuo eroottiset insestipaholaiset mainitaan jo n. 2 400 e.Kr.s. Mesopotamian kirjallisuudessa.

Kaksoisolennosta – der Doppelgänger – on ainakin Markku Envall kirjoittanut etevästi (”Toinen minä”).

Etevän teorian mukaan se, joka kirjoittaa, en ole minä, vaan ”toinen”, joka kirjoittaa minun kauttani. I.B. Singer nimitti sitä pikku paholaiseksi (dybbuk).

= = =

Mitä isiin tulee, näin Uudenmaankadulla pienen gallerian (Taidesalonki Piirto) ikkunassa Sture Gripenbergin hitusen jäykkää mutta ihan laatuunkäypää ilmailutaidetta. Ison Junkersin kuvassa yksi henkilöistä – litografian allekirjoittaneista – on K. Kemppinen.



Hassu tunne kesken asiallisen päivän. Verkosta kävi ilmi, että toisessa kuvassa on

Kyösti Karhilan Messerschmitt Viipurin yläpuolella.

42 kommenttia:

  1. Sture Gripenberg jäi mieleen tosiaan vähän jäykkätyylisenä, mutta hyvin asiantuntevana lentokonepiirtäjänä, ehkä ei niinkään -taiteilijana. Jostakin syystä olin aikanaan huomattavan kiinnostunut ilmailusta ja luin innolla aiheesta ja rakensin pienoismalleja; Revell & Airfix. Haasteena vanhoille ja tietysti niille nuorille - tai sille - joka tätä lukee, voin suositella uskomattoman hienoa paperimallisivustoa http://www.fiddlersgreen.net/

    VastaaPoista
  2. Juu. "Niitä" ei tosiankaan ole. On hyviä, jopa oivallisia töitä, muttei aukottomia. Valmiskin ajatus tuo liudan kysymyksiä. Vastaamiseen voi kuluttaa elämän tai jonkin lyhyemmän määräajan. Kevyesti tai itsekritiikin veitsi kurkulla astellen.

    VastaaPoista
  3. Päihtyneillä ei liene taipumusta itsekriittisyyteen.

    VastaaPoista
  4. JK: ..kirjoittamisen motiivi on "näyttää niille".

    Tämä ilmiö näkyy mm. lavatansseissa. Monesti tämä "näyttäminen" on aistittavissa ihmisten menossa. Siinä helposti ilo karkaa samalla käsistä.

    Mielenrauhani vuoksi olen jättänyt selvittämättä itselleni, miksi lähdemme kotiristin kanssa ulos tanssimaan, vaikka yhtä hyvin voisimme kotona kääriä matot rullalle ja pistää tanssiksi hyvän levymusiikin tahdissa.

    VastaaPoista
  5. Kemppisen uuden blogin kuvituksena on, jos oikein tunnistan, kokoelma valtamerten piikkinahkaisia, merisiilejä. Olettaisin joukossa olevan myös Amerikan rannikoiden "hietadollareita" - niitä dollareita siellä kai vielä riittää...? Hieno taulu: sekin hyvä näyte alkuperäisen luonnon monimuotoisuudesta.

    VastaaPoista
  6. Minä

    Minä oli alussa.

    Minä
    
kasvoi luona Kaikkivallan

    ja kaikki oli se Minä.

    Minä on maailman ajatus,

    työn tulos tuhannen voiman,

    alku, loppukin elämän.

    Muut on muotoja: sisällys
    
ylin vaan on yhteisjärki.

    E. Leino

    VastaaPoista
  7. Pois pilatun voivat kaikki nähdä, mutta pois jätettyä eivät.

    Tämä pois jätetty sitten vaivaa mieltä - siihen lukeutuvat sinänsä vähemmän tärkeät virheet, koska se virheetönkin sisältö on tullut pois jätettyä.

    Pois jätetty (n) on aina jotakin 1 - n, jossa 1 on täydellisyys, jota ei tietenkään voi saavuttaa, paitsi minä (lue = kunkin tekijän minä).

    Kirjoituksessa kaikki oikein, paitsi se mitä siitä puuttuu.

    VastaaPoista
  8. Olen kyllä täysin samaa mieltä, mutta n-i-i-t-ä on kyllä olemassa. Tässä mun pöydälläkin istuu yksi ja sillä on vaaleanpunaiset sukkahousut. Mutta on myös n-i-i-t-ä. Esimerkiksi KGB, CIA ja Vapaamuurarit. On muitakin n-i-i-t-ä. Mutta niitä harvemmin ajattelee ja vielä harvemmin näkee.

    Se Graham Greenen Hiljainen amerikkalainen on minusta erinomainen kirja. Siitä tehty elokuva taas on minusta ihan persiistä. Se kirja on kovin erilainen sotakirja, siis jos vaikkapa siihen Tuntemattomaan vertaa. Sitä ei ainakaan voi lukea ihan partiopoikaromaaninakaan, siis sellaisena seikkailukirjana, mitä ehkä Tuntemattoman lukijoille joskus tapahtuu. Siis ettei nähdä sen kirjan sodanvastaisuutta, kun se sodanvastaisuus siinä saattaa olla juuri sellaisissa yksityiskohdissa, mitä sotaa kokematon ei siitä enää pysty löytämään, tai että niiden löytäminen ainakin on vaikeampaa, kuin sille ikäluokalle, jolle se kirja aikanaan kirjoitettiin.

    Kerroksisuus on mielenkiintoista. Maalipinnoissa, tapeteissa - jos niitä poistaa - kaupungissa - siis eri ikäisissä rakennuksissa, siksi Merihaka tai Itä-Pasila on niin karseen näköisiä, kun se kerroksisuus puuttuu niistä.

    Olisiko noissa kuvapatsaissa - siis jo niiden olemuksessa itsessään, siinä niiden kerronnallisessa historiassa, kerronnan perinteessä - jotakin näyttämisen halua. Miksi ne kreikkalaisten patsaat olivat niin "näköisiä", että menivät tavallaan överiksi. Luulisi, että ainakin niitä tehdessään, se naputtelija olisi halunnut "näyttää", että minähän se teen vielä paremman kun toi mun kaveri, tai vielä "realistisemman". Halusiko se Rodin vain olla yhtä "hyvä" ja entä se kaikki materiaalin ihailu mikä niihin nykyään sisältyy? Korvasiko se materiaali, sen "realismin".


    Mä olen tehnyt eräässä hyvin salaisessa seurassa hommeleita, joista en voi tässä puhua. Niillä on siellä sellainen jännä oikeusistuin, tähdet katossa ja urut ja muuta hienoa. Enempää en kerro vaikka joku kysyisi, jos ne tarvis joskus taas mun apua uudestaan, siis vain siksi. Muikenen kuin vaari. Mutta outoa porukkaa. Seremonia puvut ja kaikki. Se niiden konttori on tässä aika lähellä.

    Erkko on mustamies, sanoi veljeni kerran, mutta se ei tohon edellä kerrottuun liity mitenkään.

    Se on n-i-i-t-ä.

    Mutta kai jokainen poikalapsi sen isäkapinansa joskus aina käy läpi, eikö se ole ihan normaalia. Kuka ankarammin, kuka lievemmin sanaillen siis. Esimerkiksi mun poikani tapailee mua noin kerran vuodessa ja se riittää mainiosti meille molemmille. Me ei olla oikeastaan koskaan riidelty. Mä annoin sille vapaat kädet heti kun se synty. Mä vaan olen niin äijä ja se on mua fiksumpi. Mulla se kapina vaihe oli - no sanotaan suunnilleen noin neljäkymmentä vuotta sitten - faija kävi kyllä kerran laskemassa mäkeä meidän kanssa ja sitten kerran se kysyi multa että olenko homo, kun mulla ei ollut tyttökaveria. Tarjos lohdutukseksi sikaria, joka olikin ihan hyvä. Ei mekään pahemmin riidelty, mä keitin pontikkaa naapurissa ja myin sitä mun luokkakavereille ja join itekin. Ja faija oli aina duunissa. Nastaa aikaa kaiken kaikkiaan.

    Toisia ihmisiä kohtaan pitää olla kohtelias, mä annan aina istumapaikan tarvitseville. En ehkä ole luontaisesti kohtelias, mutta sillä ei ole lopputuloksen kannalta mitään merkitystä. Mä annan sen paikan aina.

    Mä vieroksun yli-ja alipukeutumista yhtä paljon. Samoin yli- ja alitietämistä. Elämä tietysti on täynnään toinen toistaan rikkaampia yksityiskohtia. Ja toinen toistaan köyhempiä.

    Joskus tuntuu, että totuus on kuin hieno puku. Siis että se ei myöskään merkitse sen enempää. Se voi siis olla hieno tai vielä hienompi. Huono totuus ei ole totta, vai pitääkö totuuteen sittenkin uskoa? Oliko se se Saul Bellow vai kuka, joka sanoi, että taide on kuin kaapu, jolla ihminen yrittää peittää oman alastomuutensa. Pätisikö se sama tieteeseen ja uskontoon?

    Musta oli vähän surullista kun se Dizzy Gillespie soitti siellä ruotsinlaivalla kapteenihattu päässä.

    Mä en tykkää erityisemmin funktionalismista tai ergonomiasta. Kyse ei niinkään ole ulkonäöstä. Kyse on siitä olemisesta. Kun se A.Aalto soitti sinne Gutzeitin taloon ja käski poistamaan sieltä jonkun pöydällä olleen pöytävalaisimen, niin se oli musta vähän liikaa. Kuinka joku arkkitehti voi tietää kuinka paljon valoa mä tarvitsen, tai kuinka vähän. Onko siitä olemassa joku normi? Esimerkiksi mä olisin mieluummin mahdollisimman hämärässä aina. Ei nauhaikkunoita, eikä luxeja ja joku sopiva nurkka, missä olisi vielä pimeämpää. Pyöreitä kulmia, sokkeloita. Labyrinttikin käy. Ja mä tykkään nojailla siihen tuoliin juuri sellaisissa kiemuroissa jotka musta tuntuu hyviltä. Mutta näistä omista mieltymyksistäni en kyllä tekisi normia, on hyvin ymmärrettävää, että joku muu ei haluaisi sillä lailla olla ja miksi pitäisikään? Ihan mukavaa sinänsä ihmisten kanssa oleminen. Mieluummin täydessä, kuin tyhjässä ratikassa.

    Eikö se ollut juuri Bergman, joka antoi niille näyttelijöilleen vapaat kädet. Että se siis luotti niihin ihmisiin niin paljon, että uskalsi antaa. Onko luottamuksella jotakin tekemistä uskon kanssa? Voiko uskoa Jumalaan jos ei usko ihmisiin?

    Kun se Kari Suomalainen piirteli sen yhden pilapiirroksen (sanotaanko todella niin) siitä Jeesuksesta siellä Stockmannin lähellä seisomassa jouluruuhkassa, käsi ojossa lanttia pyytämässä, niin sitä kai yleensä ottaen pidettiin sellaisena asiallisena nälväisynä sitä kulutusjuhlaa kohtaan. No nyt siellä saattaa ehkä seisoa yksi tai kaksi tai kolme Romaniasta kotoisin olevaa. Ja jo löytyy mielipiteitä puolesta ja vastaan. "On se niin väärin", siihen kai kaikki osapuolet voivat yhtyä.

    Sitten on vaikkapa Lisa Fischer, joka osaa ottaa high notes.

    http://www.youtube.com/watch?v=JePvjyZ9K0A&feature=related

    VastaaPoista
  9. Äsken yritin niin kauniisti kuin ikinä osaan puolustella yhtä kirjaa ja kahta kirjailijaa, vastaus oli. "Onneksi on nyt kohu hiljentynyt, toivottovasti pysyvästi."

    Pala kurkussa ei ollut vain minun tässä ja nyt.

    Viipurista puheen ollen helsinkiläisille tiedoksi:

    Viipuri-ilta 17.9.2008

    Kirjatalon keskiviikossa vietetään Viipuri-iltaa 17.9. klo 16.30–18. Arkkitehti Petri Neuvosen aiheena on syksyn uutuusteos, Viipurin rakennusperinnön seitsemän vuosisataa. Historian tutkija Rainer Knapas kertoo legendaarisen Monrepos’n kartanon ja puiston vaiheista. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!


    PETRI NEUVONEN

    Viipuri
    Rakennusperinnön seitsemän vuosisataa

    Miltä historiallinen Viipuri näyttää tänään? Miten uuden Venäjän muutosvoimat ovat muokanneet kaupunkia? Mitä kaupungin arvokkaasta rakennusperinnöstä on jäljellä?

    Petri Neuvosen teos kertoo Viipurin historiasta Ruotsin, Venäjän ja Suomen alaisuudessa seitsemän vuosisadan ajalta. Siinä keskitytään kaupungin historialliseen ytimeen, johon kuuluvat linna, historiallinen keskusta ja Pyhän Annan kruunun linnoitus. Teos kertoo, miten monivaiheisen menneisyyden jäljet näkyvät nykyisessä kaupunkikuvassa. Kaupungin historialliset kerrostumat esitellään lukijalle yksityiskohtaisten karttapiirrosten ja runsaan kuvituksen avulla.

    Teos perustuu laajoihin tutkimuksiin Viipurissa sekä Suomen, Ruotsin ja Venäjän arkistoissa. Kirja sisältää myös rakennuskannan inventointiluettelon, jossa on lyhyt kuvaus alueen jokaisesta rakennuksesta.

    ---

    VastaaPoista
  10. No ainakin Päätalon "minä vielä näytän" (niille jotka väittivät isän vain teeskentelvän mielisairautta ja jättäneen tahallaan perheensä elättämättä ja jotka eivät olisi antaneet äidille kunnanjauhoja) oli terveempi reaktio kuin "minä vielä kostan".

    Tuosta taitelijan tyytymättömyydestä: se sopinee Waltariin.

    VastaaPoista
  11. Isä ja äiti jäävät lapsen mielen rakenteisiin sisäiseksi isäksi ja äidiksi. Itsenäistymisen tarkoitus olisi päästä eroon näistä vanhempien jäänteistä.

    Useimmilla siihen auttaa tarpeeksi kaoottinen murrosikä tai pitkä terapia, toisilla se kuitenkin jää vain tapahtumatta.

    Jos vanhemmat riitaantuvat keskenään pahasti ennen lapsen itsenäistymistä, lapsen pään sisällä elävät sisäinen äiti ja isä riitaantuvat yleensä nekin, ja voivat suistaa lapsen raiteiltaan.

    En ole mikään psykoanalyysin asiantuntija, mutta muistaakseni se oli Winnicott, joka lanseerasi käyttöön nämä käsitteet "true self" ja "false self". Suomeksi puhuttiin ennen valeminästä, "valeitse" on kai täsmällisempi.

    Idea on se, että valeitse noudattaa ulkoa annettuja sääntöjä ja määräyksiä, kun taas aito itse edustaa luovaa elämää.

    Saksalainen teologi ja psykoanalyytikko Eugen Drewermann, joka potkittiin pois pappisvirasta, on pohtinut sitä, olisiko kristillisissä käsitteissä "laki ja evankeliumi" oikeasti kyse juuri tästä.

    Meidän kotoisassa luterilaisessa kirkossammehan homma on perinteisesti ymmärretty siten, että laki kertoo, mistä sinun pitää tuntea syyllisyyttä, ja evankeliumi sitten antaa sen anteeksi. Näin ihmisten itsenäistymisyritykset on onnistuttu joskus nujertamaan tehokkaastikin.

    Koko lailla syvällisempi on Drewermannin visio, jossa laki tarkoittaa ulkoa annettujen pykälien konemaista noudattamista. Silloin ihmisellä itselläänkään ei ole välttämättä oikein aavistusta siitä, kuka hän oikein on.

    Evankeliumissa ihminen puolestaan "rakastetaan eläväksi", hän tulee näkyväksi ja luovaksi ja kykeneekin elämään elämäänsä ihan itse. Vasta sitten hänelle voi kehittyä "omatunto" sanan syvimmässä merkityksessä.

    VastaaPoista
  12. Minusta Paronen esimerkiksi taisteli oivallisesti "niitä" vastaan kokoelmassaan "Maailma on sana".

    Hänelle "ne" olivat koko maailmaan tekemät vääryydet ja epäoikeudenmukaisuudet.

    Viha on hyvä moottori. Ehkä se vähän sumentaa, mutta se saa ahkeroimaan.

    Eikös itselleen näyttämisellä ja "niille näyttämisellä" ole aika pieni ero!

    Toki olet siinä mielessä oikeaassa, että kirjallisuuden vaikutus nyky-yhteiskunnassa on hernepyssyn luokkaa. Esimerkiksi rocklyriikka tavoittaa paljon suurempia massoja - ja onhan Bob Geldof aikaansaannoksineen raskaansarjan auttaja verrattuna kehen tahansa kirjailijaan

    VastaaPoista
  13. Jos näkee ja tajuaa, miksi ei tee mitään - ihminen? Miksi et tee mitään - Jussi?

    VastaaPoista
  14. Niin paljon kuin erinäisistä kirjallisuuspiireistä ja -praktikumeista aikanani tykkäsinkin, kirjallisuudesta puhuminen oli aina jotenkin vaikeaa ja turhauttavaa. Ehkei se johtunut vain siitä, etten erityisesti pidä puhumisesta (paitsi lasten kanssa). Se on niin erilaista kuin lukeminen ja kirjoittaminen: kömpelöä, tönkköä, ja aina siihen tulee väkisinkin nokittelua ja nujertamispyrkimystä, ihan elävienkien kesken.

    Succubus on ihana, niin kuin me tytöt sanommme, ja Markku Envall epäilemättä nimenomaan etevä, mutten oikein syttynyt hänen ilmaisustaan koskaan. Ja sen minä tarvitsen, innostuksen, ottaakseni vastaan keneltäkään mitään. Innostuksella tarkoitan raivoakin, vihaa, surua, epätoivoa. Kaikkea, mikä on penseyden vastakohta.

    Kirjoittamisesta tulee mieleeni se yksi Escherin kuva, jossa käsi piirtää kättä, joka piirtää sitä kättä, joka piirtää sitä.

    VastaaPoista
  15. Mitenkäs tuo otsikko linkittää kuvaan eikä sivuun, joka näyttäisi sekä tekstin että kommentit?


    prospero: Viha on hyvä moottori. Ehkä se vähän sumentaa, mutta se saa ahkeroimaan.

    Ei se tosiaankaan ole tunteesta kiinni vaan mitä sillä tekee.

    prospero: Eikös itselleen näyttämisellä ja "niille näyttämisellä" ole aika pieni ero!

    Ero on pieni mutta merkittävä: Kun näyttää itselleen, voit itse hyväksyä tulokset. "Niille" taas ei riitä mikään.

    VastaaPoista
  16. Jussi:
    "... käsi ojossa lanttia pyytämässä, niin sitä kai yleensä ottaen pidettiin sellaisena asiallisena nälväisynä sitä kulutusjuhlaa kohtaan. No nyt siellä saattaa ehkä seisoa yksi tai kaksi tai kolme Romaniasta kotoisin olevaa. Ja jo löytyy mielipiteitä puolesta ja vastaan. "On se niin väärin", siihen kai kaikki osapuolet voivat yhtyä."

    Just, hyvä että joku huomasi. Kun joukkotiedotusväline julisti poliisin suulla ettei saa rahaa antaa hädän- tai puutteenalaisille ihmiselle, taisin siltä seisomalta lähteä rikkomaan esivallan ohjeita. Käsky tai suositus eivät siis ole mielipide, jonka voi aina antaa sujuvasti soljua ja jättää arvoonsa.

    Tuo, mitä Kemppinen tänään jauhattelee on ns. jeesustelukysymys, mutta totta se, tai sanotaan nyt "ne" ovat, ja silloin tällöin hyö esiin pilkahtelevat. Tuuria matkustin haastattelemaan selvittääkseni ne, ovatko ne? Eivät olleet.
    Ei siinä määrin hmmmm ... kuin tieteellisen materialismin selän takana ne omat, ne, jotka ovat jo asian kuin asian selvittäneet.
    Niiden jäljittäminen on joskus vaikeaa: kuka, missä, milloin, mitenkä?

    VastaaPoista
  17. Mutta nyt "ne" näyttävät meille:
    ""Näyttää siltä, että taloustilanne tulee äärimmäisen vakavaksi. Saksalainen analyyttikko TAZ-lehdessä varoitti finanssimaailman Tsernobyl-mahdollisuudesta. Nyt ovat menossa vakuutusmaksut niin sanotusti maksuun. Tästä AIG:n vaikeudet. Mutta summat, joista puhutaan on todella suuria. Saksalainen analyytikko puhuu täysin hallitsemattomasta vakuutusmarkkinoista, joiden volyymi on kaikkiaan 62.000 MILJARDIA DOLLARIA. Vastaa vuoden koko globaalin maailmantuotantoa. Jos nämä markkinat pettävät, merkitsee täydellistä talouden supergauta.

    t. J.Jokisalo

    Tässä TAZ:sta:"

    "Betroffen ist ein vollkommen unregulierter Versicherungsmarkt mit einem Volumen von 62.000 Milliarden US-Dollar. Das entspricht der jährlichen globalen Wirtschaftsleistung. Wenn es in diesem Markt knallt, dann hätten wir den absoluten Supergau. Die Zentralbanken werden alles tun, damit die Situation nicht weiter eskaliert. ""

    VastaaPoista
  18. Kauko-ohjaus hautuumaalta on koko kulttuurin ja elämän perustus että tuho.
    Sankarivainajat ohjaavat ajatteluamme. Kuolleet sielut kirjailijoissa opastavat ajatuksiamme.
    Minun piti rakentaa rantasauna entisen tilalle. Teimme sen käsinveistyistä hirsistä, koska haudan takaa kummitteleva isäni olisi halunnut näin vaikeimman kautta sen tehdyksi.
    En miettinyt mitä kultuurimme ajattelisi, jos olisin rakentanut tavallisen ja modernin saunan vanhaan ympäristöön.

    Jeesus on kuollut, ja kuitenkin kummittelee haudan takaa. Traditiot kummittelevat sukupolvesta toiseen. Sodat syttyvät koska jokainen omii itselleen nämä haudantakaiset kummittelijat.

    Perunkirjoitus määrää tulevaisutemme.
    Halusiko Linna todistaa jotakin jälkipolville, tai Päätalo?
    Vai kunnioittivatko muistojaan kertoakseen ne tuleville?

    Mikä perkele lähes kaikkia isiä vaivaa? Ovat vaikeita paskiaisia ja suurimpia syyllisiä lähes kaikkeen pahaan mitä jälkipolvet tekevät. Ja se periyty...

    VastaaPoista
  19. "A good novel tells us the truth about its hero; but a bad novel tells us the truth about its author."

    G.K. Chesterton
    ja lukija Laihialta

    VastaaPoista
  20. Ad Omnia:
    kuva - kuva-arvoitus - sisältää viittauksen käsityöhön. Äidinäitini sai kunniamaininnan näillä käsitöillä Karkun, Kiikan tai Vammalan jossakin näyttelyssä 1916.

    Mielestäni arvottomampiakin kohteita pidetään seinällä kehystettynä.

    (Tosin tämä on vanhempieni kodissa, jossa on paljon seiniä.)

    VastaaPoista
  21. Ad Jarmom:

    kaavailen tieteellistä läpimurtoa kirjoittamalla uraauurtavan katsaukse isoisäkompleksista.

    Olen kai joskus viitannut siihen, että hämmästyttävän monet merkittävät romaanit on kirjotiettu isoisien, ei isien maailmasta.

    VastaaPoista
  22. Niistä jotakin juttua;

    http://www.kaapeli.fi/book/pesukone.htm

    VastaaPoista
  23. Tunnustus isoäidin taidokkaalle käsityölle!
    Arvaukseni meni vikaan; pienenä näkyvistä kohteista hankala sanoa varmasti mitään. (Laatikossani on ehdottamieni eliöiden kuoria, jotka muistuttavat erehdyttävästi joitakin valokuvassa olevia esineitä. Niistäkin olen nähnyt tehdyn tauluja tai muita käsitöitä).

    VastaaPoista
  24. Ad Kaminiitto:

    Olen huomannut saman. Lavatanssikulttuuriin on tullut koko ajan enemmän narsistista esittämis- ja suorituskeskeisyyttä. Syynä on kai jatkuva kilpatanssikulttuurin medianäkyvyys.

    Ehkäpä tämä suorituskeskeisyys juuri on luovuuden ja elämänilon pahin vihollinen. Samalla tavalla meillä kaikilla kai olisi luontainen halu piirtää, mutta suurin osa meistä ei silti niin tee, koska koulun aivopesu on tehonnut: lupa piirtää on vain niillä, jotka "osaavat".

    Ad Jukka Kemppinen:

    Onkohan alitajuinen tarve toistaa jommankumman (samaa sukupuolta olevan)isovanhempansa elämäntarinaa jokin ihmisen universaali ominaisuus?

    Suomessahan oli 1800-luvun alkuun asti tapana, että perheen vanhimmat lapset kastettiin isovanhempiensa kaimoiksi, ja vasta seuraaville vanhemmat antoivat omat nimensä.

    Ehkä se oli palvelus esikoisille, he tulivat näin paremmin tietoisiksi vääjäämättömästä kohtalostaan.

    VastaaPoista
  25. ... isoisäkompleksista
    öh,
    apokalypsin ensimmäinen sinetti, sellaisena imaginaationa kuin se vihkimyskouluissa ilmeni, ja ilmenee, ja Rudolf Steinerin esitelmä-luonnoksen pohjalta taiteilijoiden retusoimana seisoo (painos lopussa), katselin, että siinä se on "wanhan ja viisaan" arkkityyppi,
    kuin Eero Silvasti -vainaa.

    VastaaPoista
  26. Oikeastaan taitaa olla parempi että näyttämisenhalu purkautuu taiteena. Muilla tavoin purkautuen siitä voi olla vakavampiakin seurauksia ihmiskunnalle.

    VastaaPoista
  27. Ja hämmästyttävän harva haluaa muuttaa lapsuudenkotiinsa, vaikka puitteet olisivat ihanteelliset (ja kanta-asukkaat poissa). Sen sijaan isovanhempien huushollit vetävät puoleensa, kiehtovat ja innostavat tarttumaan toimeen (ja itseensä).

    VastaaPoista
  28. Etteivät vain nuo olisi hiuskoruja. Taito/taide, jota pidettiin yllä erityisesti Satakunnassa.

    Ai nii. Jossain Liperissä päin ne nostavat Junkers-merkkistä pommikonetta. Sisällä on mahdollisesti vielä räjähdyskelpoista tavaraa.

    VastaaPoista
  29. Pörssianalyysi:

    Hei mutta entä jos OSIS on ajanu lentsikalla lehmipoikien kylkeen ????

    Nehä voi kenties ny ruveta muistelemaan syyskuun 11 sijasta
    15. 16. tai jotai lähipäiää .

    Sitä paitti OSIShan uhkas jotain jos tiedotusvälineistä muistan oikein.

    Täähän on semmone oikei monihaarasesti risteileva PÖRSSIOHJUS
    joka vierailee monissa nodeissa pitkin noita hämäräks tarkoitettuja linkkejä
    ...tai ehdollisia tietoliikenneyhteyksia
    joita kai rahotusmaailan instrumenteiksi kutsutaan,
    vai oliko se nimi viela hienompi?

    VastaaPoista
  30. Nytpä minä näytän niille, siis teille, kun myöhästyin eilisestä ketjusta:

    Verhoutumiset: Takki – kirpputori. T-paita - Sydänliitto. Housut – Helsingin Ponnistus. Kengät – appiukko. Kalsarit - Finnet. Sukat - Rauma-Repola. Lakki – Hankkija.

    Tuo viimeinen oli vitsi.

    Lukemiset: Hesari. Tähdet ja Avaruus. Einari Vuorela.

    Teot: Palaverissa 3 h. Töissä 6 h. Ulkona 1 h. Kotona 6 h. Unessa 8 h.

    Mitä isiin tulee, niin Hannu Mäkelän isä kehtasi elää satavuotiaaksi. Ihanneisiä ovat vain nuorena kuolleet.

    VastaaPoista
  31. Ajattelu "niille näyttämisestä" kuuluu samaan sarjaan kuin salaliittoteoriat.

    Ei ole "niitä" eikä ole salaliittojakaan. Silti molempien parissa tuhlataan resursseja mielettomästi. Miksi?

    VastaaPoista
  32. On pelottava ajatus, että kielteisyydellä, on se sitten kostamista tai "todistamista", saisi aikaan hyvää taidetta. Vähän sama kuin ikuinen jankutus siitä, että humalassa ei synny kunnon tekstiä. Entä jos syntyykin? Siinä menisi virkamiehiltä yöunet pitkiksi ajoiksi.

    VastaaPoista
  33. "Omatunto on ääni, joka sanoo jonkun katselevan." (H.L.Mencke).

    Lehden kiertokyselyssä kysyttiin peloista suurinta. Murrosikäinen tyttö oli vastannut: "Että kaikki saavat tietää kaiken".

    "Kaikki" tiedon kohteena on useimmiten hämmästyttävän usein samanlaist:häpeämme kehoamme, sen eritteitä ja viettejä. Kemppinen-radio-ohjelmassa Forsberg toi tällaisen häpeilyn hyvin esiin. "Kaikki" tiedon käsittelijänä on hauska vastakohta Kemppisen päivän otsikossa tarkoitetuille "niille", joille me haluamme näyttää valikoituja juttuja, saavutuksiamme, joita voi esitellå samalla kaikille. Mutta hyvänen aika, jos kaikki saisivat tietää kaikein; roolimme kaatuisivat, seinät olisivat lasia, käymälöissä ei olisi raikastetta...

    "Tunne itsesi, sanoi Sokrates. Jos tuntisit, juoksisit karkuun." (Goethe)

    VastaaPoista
  34. Tunnetuimmat esimerkit "toisesta kirjoittajasta" lienevät Borgesin pikku kirjoitelma "El Otro", jossa hän antaa kaiken vastuun kirjoitelmistaan "tuolle toiselle", itselleen mutta toiselle, sekä taas Borgesin pätkä Shakespearesta, jossa hän tarttuu fraasiin "kaikki ja ei kukaan".

    Tässä, ymmärtääkseni, lähestytään kirjoittajan eräänlaista shamanistista olemusta. Sitä ei pidä väheksyä.

    VastaaPoista
  35. "Lehto lähti. Hetkeksi salpasi hänen hengityksensä tukahduttava pelko. Hiki virtasi hänen kainaloissaan; ja hän pysähtyi mielessään ahdistava tunne , että jotain oli vinossa.

    Mutta kun ajatus paluusta nousi hänen mieleensä,katosi pelko omituisen katkeran vihan tieltä.

    Ei ikinä. Ei milloinkaan. Sitä Ne eivät tule näkemään...."

    VastaaPoista
  36. Noin muuten vaan, että katsokaas MOT ensi maanantaina TV1 klo. 20.00

    VastaaPoista
  37. Jokin kirjoitusten laji on kuin pitsin nypläys, tynnyrin teko tai ojan kaivuu. Lapioitava on. Virkakunta tuottaa niitä pari-kolmesataa vuodessa. Väitöskirjoja taitaa syntyä enemmän. Niitähän tulee noin tuhat vuodessa. Väitöskirjalla on vain yksi vastaväittäjä. Painoksetkin ovat pieniä. Jäävät yleensä hyllyyn.

    VastaaPoista
  38. Jussin polveilevassa kirjoituksessa takerruin Lisa Fischeriin. Upea nainen. Arvasin, että linkin takana Paradiso ja Gimme Shelter. Tosin saman biisin versiointi (St Louis, 1997) on ehkä vieläkin komeampi.

    Nyt soi Pink Floydin "Echoes". Täti kuoli toissaviikolla. Jostain syystä enemmän kuitenkin koskettaa Rick Wrightin poisnukkuminen. Tädin elämäntyö oli rällääminen, Wright puolestaan kirjoitti jokusen unohtumattoman rokkibiisin ja osasi kutoa kitaran ja urkujen kudelmaa niin toisin kuin moni muu.

    VastaaPoista
  39. Hear hear jukkam

    Niistä ei aina ole varmaa tietoa. Niinkin voi sattua, että vanhemmat antavat kersojensa kasvaa, eivät turhaan ylennä tai alenna, kurittavat kun muistavat pullan paistoltaan. Niille on paikka aina - minusta se on lohdullista.

    VastaaPoista
  40. Minusta on ihan käypää tapella "niitä" vastaan. Siis paljastaa omia vääriä mielikuvia tai pilkkoa sytykkeiksi yhteisön toteemeja, antaa elämänvoiman vääntää ulkoinen muoto mutkille, että merkitys murtautuisi esiin niin kuin muuan taideteoria selittä ekspressionismia.

    VastaaPoista
  41. ad rienzi (jos kaikki saisivat tietää kaiken)

    Usko pois. Kaikki paljastuu lopulta, kun siitä ei ole enää mitään hyötyä.

    VastaaPoista
  42. -- ”niitä” ei ole olemassa.
    Onpas, näyttäkää pois, koko aika täällä kurkitaan!

    VastaaPoista