Sivun näyttöjä yhteensä

12. lokakuuta 2007

Kaikkien kansanmurhien äiti

Kuvassa värillä esitetty ne maat, joissa on julkisesti ja virallisesti pidetty todistettuna, että turkkilaiset surmasivat 1915-1916 ennennäkemättömän määrän armenialaisia siviilejä.

Suomi ei lukeudu niihin maihin, mutta on kyllä EY:ssä ollut samassa rivistössä.

Siis Miksi Orhan Pamuk pantiin vankilaan ja eräs toinen näkyvä henkilö ammuttiin, kun he olivat maininneet armenialaisiin sata vuotta sitten kohdistuneen kansanmurhan?

Turkin rikoslaissa on pykälä, joka kieltää tällaiset puheet. EY on kehottanut Turkkia poistamaan sen pykälän.

Ja nyt tuli tupenrapinat, kun amerikkalaiset poliitikot jälleen, Bushin liikuttavista vetoomuksista huolimatta, mainitsivat tuon tapahtuman.

Turkkilaiset itse sanovat täysin loogisesti, että ensinnäkään mitään kansanmurhaa ei ole koskaan tapahtunut, toiseksikaan he eivät sitä tehneet ja kolmanneksi he eivät mahtaneet mitään sille.

Mahdollisesti armenialaiset, jotka ovat pahoja ja ilkeitä ihmisiä, kansanmurhasivat itse itsensä saattaakseen turkkilaiset pahaan valoon.

Armenialaiset ovat kristittyjä, turkkilaiset muslimeja.

Lisäksi turkkilaiset ovat perinteisesti sanoneet, että näissä murhissa, joita ei tapahtunut, ei kuollut yli miljoonaa ihmistä, vaan korkeintaan 300 000, ja hyvä olikin, että heistä päästiin, koska he olivat pahoja ja ilkeitä ihmisiä.

Asia on niin arka, että jopa Wikipediasta löytyy hiukan etsimään ennen kuin asia löytyy hakusanalla Armenian genocide. Hakusanan genocide kohdalla on kaikkea muuta, mutta tähän asiaan vaikeasti havaittava viittaus. Ranskankielinen asiaa koskeva artikkeli on olennaisesti toisen sävyinen kuin amerikkalainen, ja molemmat poikkeavat saksankielisestä.

Minulla on pari kirjaa näistä tapahtumista. Käsi sydämelle: en ymmärrä, miten joku väittää vastaan. Tosin kansanmurhien rakenteeseen kyllä kuuluu tosiasioiden kieltäminen.

Wikipedian tiedot ovat olennaisesti oikeita. Itse asiasta ei ole ollut mitään järkevää epäilyä sitten vuoden 1915. Lukumääristä ja edesvastuullisista on väitelty lännessäkin. Mutta paikalla olleet vihollisvaltioiden edustajat eli saksalaiset ja englantilaiset raportoivat asiasta yhtäpitävästi ja kauhistuneesti ja toimittivat länteen satoja valokuvia ja detaljitietoja.

Onko asia tärkeä? Tavattoman tärkeä.

Hitlerin puhetta ei ole todistettu sitovasti aidoksi, koska muistiin merkitsijä kuoli sodassa, kuten monet muutkin. Mutta Saksan arkistoissa on tällainen asiakirja:

Mitschrift einer Ansprache Hitlers vor Offizieren der Wehrmacht, 22. August 1939

Unsere Stärke ist unsere Schnelligkeit und unsere Brutalität. Dschingis Chan hat Millionen Frauen und Kinder in den Tod gejagt, bewußt und fröhlichen Herzens. Die Geschichte sieht in ihm nur den großen Staatengründer. Was die schwache westeuropäische Zivilisation über mich behauptet, ist gleichgültig. Ich habe den Befehl gegeben – und ich lasse jeden füsilieren, der auch nur ein Wort der Kritik äußert – daß das Kriegsziel nicht im Erreichen von bestimmten Linien, sondern in der physischen Vernichtung des Gegners besteht. So habe ich, einstweilen nur im Osten, meine Totenkopfverbände bereitgestellt mit dem Befehl, unbarmherzig und mitleidslos Mann, Weib und Kind polnischer Abstammung und Sprache in den Tod zu schicken. Nur so gewinnen wir den Lebensraum, den wir brauchen. Wer redet heute noch von der Vernichtung der Armenier?

”Voimamme on nopeutemme ja armottomuutemme. Tshingis-kaani surmasi miljoonia naisia ja lapsia vakain tuumin ja ilo sydämessään. Historian näkee hänessä vain suuren valtioiden perustajan. Minulle on yhdentekevää, mitä heiveröinen länsi-eurooppalainen sivilisaatio minusta ajattelee. Minä olen käskenyt – ja jokainen joka arvostelee tätä sanallakin ammutaan – että sodan päämäärä ei ole jonkin linjan saavuttaminen, vaan vastustajien ruumiillinen tuhoaminen. Siksi olen käskenyt SS Totenkopf-joukkoni toistaiseksi vain idässä surmaamaan armottomasti ja säliä tuntematta puolalaissyntyiset ja puolankieliset miehet, naiset ja lapset. Vain siten saavutamme elintilan, jota tarvitsemme. Kuka enää puhuu armenialaisten tuhoamisesta?”

Sitä on sitten arvailtu, saiko Hitler ajatuksensa juutalaisten ja monien muiden kansojen täydellisestä tuhoamisesta turkkilaisilta. Voi olla.

Stalinista en tiedä. Hän oli kiinnostunut vähemmistökansallisuuksista itse gruusialaisena (Georgia) eli Transkaukasiasta kotoisin olevana. Siellä oli paljon armenialaisia, joita pidettiin pahoina ja ilkeinä ihmisinä.

Amerikkalaisten kannanottoihin vaikuttaa tietysti vaikutusvaltainen armenialaisvähemmistö.

Mutta on siinä muutakin. Armenialaisiin kohdistunut aktio oli islamin ensimmäinen jihad eli pyhä sota. Tapahtumat toivat kansainväliseen oikeuteen käsitteen ”rikokset ihmisyyttä vastaan”. ”Kansanmurha” on sanana toisen maailmansodan ajalta ja meidänkin laissamme oleva ”joukkotuhonta” vielä myöhäisempi.

Sartre sanoi Che Guevarasta, että tämä oli aikamme täydellisin ihminen. Jos Sartre eläisi, hän saattaisi olla samaa mieltä bin Ladenista.

Saddam taidettiin teloittaa nimenomaan kansanmurhasta.

Tuo teko on teollisuutta. Sitä ei voi sivuuttaa sanomalla, että ainahan kansoja on murhattu. Sellainen väite ei ole totta. Vasta ensimmäisen maailmansodan aikana oli olemassa sellainen sotilaallinen, tekninen ja poliittinen organisaatio, että järjestelmälliseen eli teolliseen siviilien surmaamiseen päästiin toden teolla käsiksi.

Ja miksi ottaa kantaa tässä blogissa kaikkiin maailman murheisiin? - Siksi ettei Suomessa pidä vieläkään sanoa, että ryssävihaamme 1918 alkaen sisältyi juuri tätä samaa ajattelua ja siksi että vuoden 1918 ja vuoden 1930 tapahtumissa oli erilaisten työväenaatteiden kannattajiin nähden etnisen puhdistuksen aineksia - oli nitistettävä mukulat myös, ettei punainen basilli leviäisi. Ja olimmehan me keskitysleirien ja järjestelmällisen näännytämisen alalla kärkimaita (Tammisaari, Hennala jne.).

44 kommenttia:

  1. Hei. Wikipediassa on turkinkielinen artikkeli päivän aiheesta: http://tr.wikipedia.org/wiki/Ermeni_soykırımı_iddiaları en vain osaa turkkia, että voisin siihen tutustua. Kuitenkin nähdäkseni artikkelin tasapuolisuus ja tietojen oikeellisuus on asettu kyseenalaisiksi. Tiedä häntä mihin suuntaan niitä pitäisi korjata.
    Terveisin Alexius Manfelt

    VastaaPoista
  2. Niin, kyllähän ryssävihaa Suomessa on ollut vähintään 1600- luvulta asti, eikä taida koskaan loppua.

    Olisko lakimiesten moka tuo "keskitysleirien ja järjestelmällisen näännytämisen ala"?

    Nimittäin valkoisten tarkoitus Vapaussodan lopussa oli teloittaa punaiset syylliset-rikolliset. Ehkä 3-5 prosenttia porukasta. Sillähän niistä olisi päästy.
    Mutta kun ei, niin ei... asiat piti tutkia ja oikeudessa tuomita. Ja sehän kesti ja kesti... Ja juuri tämä tutkinta-ajan pituus oli syynä keskitysleireillä nääntymisiin, kuolemiin ja kärsimyksiin.

    En usko että mukuloita olisi nitistetty mistään erityisessä tarkoituksessa. Yleistystä.

    JarMom

    VastaaPoista
  3. Ad Jarmom:

    Teloituksia toteutettiin yli 6 000. Ulkomaiden reaktion vuoksi kesällä perustettiin leirit ja tuomitseminen siirrettiin lailla perustetuille valtiorikosoikeuksille.

    Tietoista näännyttämistä oli ainakin vaikean elintarviketilanteen vallitessa ruokapakettien kieltäminen: vangeille ei saanut viedä leipää.

    Ensimmäinen yksityiskohtainen analyysi asiasta on varmasti valkoisen professori Robert Tigerstedtin laatima heinäkuussa 1918.

    Punaisten jälkeläisten tappamisen tarpeesta on runsas kirjallisuus, ja ainakin kaksi äärioikeiston lehteä piti tätä ajatusta lämpimänä pitkälle 30-luvulle.

    Korostan hyvin voimakkaasti, ettei tämä ollut "valkoisen Suomen" politiikka. Voittaneen osapuolen pirstoutuminen alkoi heti. Ehkä tavallisin kanta oli jokinlainen häpeily.

    Olen itse sitä mieltä, että taistelutilanteissa ja niiden yhteydessä tehdyt teot tuntuvat erilaiselta kuin myöhemmin tehdet. Tekijätkin olivat eri henkilöitä. Taistelijoiden mentyä vartijoiksi ilmestyi usein aivan vihreitä rekryyttejä ja yli-ikäisiä (yli 40 v.) nostomiehiä.

    Jyrkän linjan kärjessä oli tietysti silmiinpistävän paljon takinkääntäjiä, jotka olivat vielä vuosi sitten olleet ihan eri mieltä.

    Usein kerrotut tarinat isännistä, jotka kävivät hakemassa renkinsä pois leiristä, pitävät usein paikkansa. Viimeksi sattui silmään maininta kansakoulunopettajasta, joka haki kaikki entiset oppilaansa Hennalasta.

    Ja vielä: punaisten tosi rosvot pelastautuivat monissa tapauksissa Venäjälle ja erilaiset kuormastomiehet jäivät kiinni. Näihin "rosvoihin" luen esimerkiksi Kotkan punaisen kaartin lentävän osaston ja Hans Kalmin osaston. Ne kulkivat eri rintamilla tekemässä sellaista, mitä paikalliset kavahtivat.

    VastaaPoista
  4. Näännytysargumentti on aivan pätevä kysymys. Suomen sotasurmat 1914-1922 löytyy sisällissodan jäljiltä vankileireistä 43 nälkään kuollutta. Luku ei tietenkään ole oikea. Sieltä puuttuu mm. minun äitini isoisän isä Carl Huotari, joka (UKK:n lähettämänä) kuoli Kuopion vankileirillä nälkään. Papereissa lukee sydänkohtaus. Kuopiossa ei kukaan kuollut nälkään, siis dokumenttien mukaan.

    Toukokuussa 1918 keskitysleireille määrättiin pakettituontikielto, joka koski myös ruoan lähettämistä punavangeille (poikkeus sairastuvassa olijat, mutta se oli kyllä jo myöhäistä). Pakettituontikielto oli voimassa vain noin puolitoista kuukautta, mutta juuri silloin romahdus leirien olosuhteissa tapahtui. Pakettituontikiellon perustelu oli esimerkiksi Helsingissä se, että punaiset olivat kapinassa ryöstelleet ja jakelivat nyt ryöstösaalista leiriläisille ja saavuttivat täten paremman aseman kuin muut.

    Huotarin Kallen kuollessa nälkään Kuopion kasarmista tehdyssä keskitysleirissä leirin johto ilmoitti, että ruokaa jää tähteiksi, koska "vankien omaisten ruoan tuonti jatkuu uskomattoman suuressa määrässä". Samassa paikassa alaikäinen poika yritti juoda silakasta tippunutta vettä lattialta, minkä rikkeen vuoksi vartija potkaisi häntä päähän.

    Leireillähän säänneltiin järjettömästi - vähäiset annokset olivat usein suolasilliä ja suolasilakkaa - myös ja erityisesti juomavettä. Tauteja riitti, sillä pesuvettäkään ei ollut juuri tarjolla.

    Pois kannettua poikaa ei koskaan enää nähty. Siellä ei sentään ihmetelty sitä epäjärjestystä, niin kuin Haminassa, että "aamulla tuodut vangit ovat vielä hautaamatta".

    Nimimerkki jarmom: tarjolla on paljon sivistävää luettavaa näistäkin asioista. Katse hetkeksi ihmisten keskelle ja tosiasioihin: nälkään, kidutukseen, ryöstelyyn, vangeilta varastamiseen, lasten ja naisten kärsimyksiin, raiskauksiin, hyväksikäyttöön ja muihin vääryyksiin (lesken asema, perheiden kohtelu jne.). Ehkä se avartaisi mieltä helpoista "selityksistä" "tutkinnasta".

    VastaaPoista
  5. Matti Wuori mainitsi joskus keskitysleirit suomalaiseksi keksinnöksi. Sodassa infanttiilit ihmiset pääsevät kanavoimaan pientä luovuuttaan.

    Turkki on reaktiollaan paljastanut menneisyytensä.

    VastaaPoista
  6. Siviiliväestön teolliseen eristämiseen ja surmaamiseen kehitettiin viime vuosisadan alussa ennennäkemättömän tehokkaat keinot. Ensimmäinen tämänsuuntainen toimenpide tehtiin buurisodassa, jossa britit eristivät buuriväestön keskitysleireihin.

    Valkoisesta Suomesta puhuttaessa pitää todellakin muistaa, että merkittävä osa valkoisesta väestöstä (maalaisliitto, myöh. edistyspuoluelaiset) paheksui leirejä ja niiden oloihin puututtiinkin jo kesällä 1918. Toisaalta erityisesti aktivistit, joita ajoi romanttinen näkemys (ja kauhea pettymys) Suomen kansasta, olivat melkoisen halukkaita tappamaan punaiset perheineen. Venäläisethän käytännössä Suomesta tapettiinkin. Esimerkiksi Viipurissa tehtiin venäläisten siviilien joukkomurha, jota on mahdotonta puolustella mitenkään. (Tutkimuskin aiheesta on, Venäläissurmat Suomessa 1914-22, joten ei asiasta ole vaiettu. Sitä ei vain yleisesti tunneta.) Sodan jälkeen politiikka muuttui syksyllä 1918, ja valkoisia venäläisiä pakolaisia alettiin päästää maahan melko laajassa mitassa.

    Uskaltaisin kuitenkin väittää, että kansanmurhia on tehty jo aiemmin. 30-vuotisen sodan aikana Ruotsin armeija miehitti Böömiä vuoden 1637 tienoilla. Maa tuhottiin niin perusteellisesti, että väestö väheni noin kolmesta miljoonasta asukkaasta yhteen miljoonaan. Siellä sotivat meidänkin isoiso...isosetämme. (Eivät esi-isämme, sillä tuosta sodasta ei juuri hengissä palattu.) Jo tuolloin armeijat olivat tarpeeksi laajoja ja tehokkaita tuhoamaan kokonaisen maan maaseudun ja tappamaan väestön nälkään.

    ad sedis,
    Ei ihminen kuole yleensä nälkään eli aliravitsemukseen. Tulee tauti ja tappaa.

    VastaaPoista
  7. Minä vastusta ajatusta virallisesta totuudesta.
    Vaikka pidän niin armenian kuin juutalaisten murhia todellisina, vastusta jyrkästi ajatusta siitä, että niitten epäileminen tai kyseenalaistaminen olisi jotenkin laissa kiellettyä.

    Jos matalaotsaisuutta aletaan kriminalisoida, niin miten minä teitä kaikkia vartioin?

    VastaaPoista
  8. "Armenialaisiin kohdistunut aktio oli islamin ensimmäinen jihad eli pyhä sota."

    Tuo ole aika pielessä. Osmanien valtakuntaa johtivat tuolloin Nuorturkkilaiset, liberaali kansallismielinen liike. Enver Pašša syytti armenialaisia venäläisten puolelle asettautumisesta sodassa. Tavat toteutuksiin ovat jokaiselle kansanmurhiin tutustuneille tuttuja: armoton propaganda, älymystön likvidointi ja lopuksi "siirtolaki", jolla kansanryhmä siirretään tai karkotetaan 'suojaleireihin' keskelle autiomaata. Taakse jäänyt omaisuus takavarikoidaan.

    Jihad aseellisena taisteluna oli vuosisadan alussa kuollut idea. Samalla tavalla kuin nykykristittyjä ei saisi enää kiihotettua ristiretkiin. Aseellisena taisteluna se syntyi uudelleen Pakistanissa Neuvostoliiton Afganistanin sodan aikana ja lähti siitä meeminä leviävään. Tietenkin tuolloiset jihadistit saivat avokätistä tukea Pakistanin ISI:ltä ja CIA:lta.

    VastaaPoista
  9. Turkkilaiset ovat aika tyhmiä, kun kiistävät kaikkien tietämän asian. Paljon fiksumpaa on rehellisesti unohtaa pahat tekonsa. Muutkin unohtavat, kun ei olla koko ajan inttämässä asiasta.
    Kansanmurha ei välttämättä vaadi teollista koneistoa. Tapporaha riittää (päänahka on kätsy todiste). Aina ei tarvita edes tapporahaa, kun varmistetaan, ettei maan entisistä omistajista tule ongelmia (esim. Newfoundland, jonka viimeiset alkuasukkaat saatiin ajettua yhdelle rannalle lahdattavaksi joskus 1800-luvun alussa). Natsien tuhoamisleirit olivat jotain aivan uutta, toki. heillä oli kiire.

    VastaaPoista
  10. Kemppiselle:

    Muistan lukeneeni (pitää tarkistaa) Valkoisen sotavankilaitoksen käsissä olleen 80.000 sotavankia . Hallitus ja eduskunta valmistelivat lakia valtionrikosoikeuksista ja joutuivat tästä riitaan armeijan kanssa.
    Armeija ajatteli erillistuomioistuimen aiheuttavan tilanteen jossa vankileirejä jouduttaisiin vartioimaan kuukausia ja tuhansia ehkä kuolisi.

    Armeija ajatteli, että suurimmat rikolliset ammutaan ja loput päästetään kotiin. Hallitus ajatteli että armeijan järjestelmä oli väärin ja laitonta.

    No, hallitus omi itselleen koko armeijan kenttäoikeusjärjestelmän.
    Olivathan lakimiehet pääosin olleet kenttäoikeuksissa puheenjohtajina.
    Siinä oli kauhean pitkä tutkinta-aika ja asioiden selvittely ja paperisota. ja kun tiedetää, että yli 70.000 punaista tuomittiin valtiorikosoikeudenkäynneissä ja 500 tuomittiin kuolemaan joista sata ammuttiin, niin onhan selvä että tuhansien kuollessa nälkään tauteihin ja muihin, että systeemi oli mätä.

    Kalmin porukka taisi koostua aika nuorista henkilöistä ja saivat Hennallassa aluksi vallan. Kalmin pikkupojat teloittivat ja vartioivat vankeja, kunnes tuli kuri.

    Sedikselle: kyllä olen Vapaussodasta lähes kaiken kirjallisuuden lukenut ja hankkinut.
    Aivan järjetöntä ja kauheaa tapahtui. Takaraivossani on kuitenkin aina se piru istumassa, joka sanoo - entä jos olisi käynyt toisin, kuinka silloin olisi "valkoisten" käynyt.

    JarMom

    VastaaPoista
  11. Ad Anonymous:

    Nuorturkkilaiset suhteessa CUP:en on tavattoman mutkikas asia. Nationalismi sekoitti uskontoon, ja nuorturkkilaiset muuttivat itse asennettaan moneen kertaan.

    En ole samaa mieltä siitä, että aseellinen, taisteleva islam olisi ollut edes henkitoreissaan sata vuotta sitten. Mutta asiantuntemukseni ei riitä selvittämään armenialaisiin ja kreikkalaisiin kohdistuneen kansanmurhan uskonnollisia vivahteita, koskaa asiaan vaikutti myös shialaisuus, sunnilaisuus ja sufismi. Ja yksi kansanmurhan kohde oli assyrialaiset. Ja armenilaiasten kansanmurhassa kurdeilla oli tekijöinä melkoinen osuus.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi kirjoitti:

    Matti Wuori mainitsi joskus keskitysleirit suomalaiseksi keksinnöksi.

    KVG: united states civil war concentration camp

    VastaaPoista
  13. Jarmom: Valtiorikosoikeudessa syytettyinä oli 75575, tuomioita sai 67688, kuolemantuomion sai 555, joista 265 pantiin täytäntöön. Kirjallisuudessa esiintyy jonkin verran tästä poikkeavia lukuja, suunta niissä näkyy.

    Oikeuksia oli 145 kappaletta ja niissä toimi yli 1000 juristia. (VRO: 2 juristia, upseeri + 2 maallikkoa, joista toinen opettaja tai pappi).

    Vapaussodan vankeja kuitenkin teloitetiin, murhattiin ja tapettiin leireillä paljon muutenkin. Syynä mm. vartijoiden sadismi (kidutukset, pahoinpitelyt), kostomotiivit (eri paikkakuntien edushenkilöiden Vapaussodan leireillä suorittama kuolemanpartiointi), vartijoiden tekemät ryöstömurhat (saappaat, vaatteet, jopa raha tms.) ja tilastolliset syyt (esim. Vaasassa: "ruoka ei riitä kaikille, joten ammutaan osa pois" - tai Raahe, jossa jengiä kuoli eri syistä, myös olosuhteista johtuviin sairauksiin enemmän kuin joka neljäs, ja Vapaussodan kuuluimman keskitysleirin Tammisaaren kuolinprosenttiluku on 33,1).

    Näiden päälle tulevat erilaiset valikoidut tai satunnaiset Vapaussotaan liittyvät murhat.

    Vapaussodan valkoisia teloittajia ei koskaan syytetty eikä tuomittu, eikä moni sallisi heistä puhuttavan vieläkään.

    Vaikka pidätettäessä 15-vuotiaat oli määrätty vapautettavaksi 15.7.1918 annetulla käskyllä, valtiorikosoikeus tuomitsi silti 1100 sen ikäistä Vapaussodan pelisäntöjen mukaisesti!

    Armahdukset alkoivat joulukuussa 1918 ja tammikuussa 1919 VRO:t päätetiin lakkauttaa. Valtionhoitaja Mannerheim hyväksyi lakkauttamisen huhtikuussa 1919.

    VastaaPoista
  14. Sartre pannahinen tosiaan diggaili Guevaraa. Heidegger oli kansallissosialisti. Koko eksistenssiphilosoophista viritelmää ei olisi ilman eräitä aatehistoriallisia käsiteviritelmiä, joiden takana kaukana menneisyydessä 700 vuoden päässä tästä hetkestä taaksepäin on se sinänsä kyllä uskottava ajatus, että tahto on intellektin yläpuolella, mikä liittyy siihen ajatukseen, että todellisuudessa on semmoista irrationaalisuutta ja päättömyyttä, jota mikään maailmansisäinen rationaalinen selitys ei pyyhi pois. En tunne Che Guevaran asiaa, mutta mielikuvissani ja tunnetasolla kuvani hänestä ei ehkä ole kovin korkea. Mutta tämä ei lakkaa vaivaamasta: mitenkä näihin eksistentialistisiin juttuihin kuin luonnostaan tuntuisi kuuluvan tietty kovuus ja armottomuus. Se on peloittavaa, sanon ma.

    VastaaPoista
  15. Lisää kammottavuuksia löytyy tuolta alemmista linkeistä.
    Saddam ja Turkki ovat tosin päässeet valokeilaan, mutta meno on villiä monessa paikassa...

    Länsimaisittain ajatellen jotakuta ei ehkä olisi syytä vainota... mutta kehveli kun ne vainoajat eivät ole yhtä fiksua porukkaa.

    Eikä ollut fiksua Suomessakaan punaiset vs. valkoiset. Melko turhaksi osoittautui myös tappelu CCCP vs Finland kuusta katsoen.

    Jos vihattaisiin vain omaa tyhmyyttämme? Silti lienee varustauduttava tappamaan se vielä tyhmempi, joka pyrkii tulemaan meitä muuhun muottiin laittamaan? Aseriisunta kun ei koskaan voine edetä siihen saakka, että nyrkeistä luovuttaisiin. Niilläkin tekee aika kammottavaa jälkeä.

    Olisihan se hyvä, jos tappaminen pitäisi tehdä käsityönä ilman apuvälineitä. Ehtisi vielä harkita - toisin kuin ydinasenappulaa painaessa.

    Vaikka sanotaan, että maailma on tänään juuri niin hyvä kuin se voi olla. Vähän niin kuin pörssikurssit. Miten huomenna?

    ks.

    http://www.refworld.org
    tai
    http://www.unhcr.org/cgi-bin/texis/vtx/refworld/rwmain

    (jos tää tuli tuplasti, niin lukekaa vain kerran)

    VastaaPoista
  16. Tiedä saiko turkkilaisilta. Hitler-kortin vilauttelu kaikenlaisissa yhteyksissä on useimmiten ylimitoitettua - armenialaiset olivat ehkä vain hyvä esimerkki. Tietysti nuorturkkilainen orgaaninen nationalismi edustaa täysin samaa ajatusmaailmaa kuin natsien arjalaisuusajatukset - armenialaisethan olivat ikävästi tiellä ja eristivät turkkilaiset muista suurista turkkilaisista kansoista. Tietysti tosin nationalismi oli monen maan väylä modernisaatioon (jonka mukana useassa paikassa pistettiin ihmisiä hengiltä kuin sikoja). Venäjällä tämä väylä taas oli kommunismi, joka mukavasti oli tarpeeksi erilainen länsieurooppalaisiin malleihin nähden.

    En tiedä mikä täsmällinen merkitys uskonnolla asiassa oli, joten pidän jihadiksi kutsumista uhkarohkeana. Armenialaisethan olivat uskottavampi kansanmurhan kohde kuin esimerkiksi kurdit, joita yleisesti kai pidettiin niin idiootteina ettei heillä olisi edes ymmärrystä vehkeillä Venäjän kanssa.

    Joidenkin mielestä saksalaiset oppivat ihmisten kohtelusta paljon englantilaisilta Afrikassa. (Afrikka-museo Brysselissä on myös karmaisevalla tavalla näkemisen arvoinen: sisäänkäynnissä jo kerrotaan että Belgia toi Kongoon sivistyksen ja vaurauden.)

    Hauskaa muuten miten edelleen Suomen sisällissota herättää kauheita purkauksia. Tai no ei hauskaa. Ainakaan ei väitellä toisesta maailmansodasta koko ajan ja taukoamatta.

    VastaaPoista
  17. Minusta kaikki pojat tuolta seudulta ovat vuosisadat olleet samanlaisia.

    Kun juttelin optimistisena erään kurdin kanssa Kurdistanin mahdollisesta synnystä - hän sanoi, että on parempi, että ei synny. Tappaisimme vain toisemme. Parempi on, että joku halitsee meitä kovalla kädellä, niinkuin nyt.

    "Armenialaisiin kohdistunut aktio oli islamin ensimmäinen jihad eli pyhä sota."

    En ole tuollaista lukenut, mutta jos katsotaan islamin historiaa, tulee mieleen, että se on ollut pyhää sotaa alusta lähtien.

    Islamin kirjoitusten mukaan jokainen ihminen tällä planeetalla syntyy muslimina, mutta monet luopuvat islamista. Tältä pohjalta heidän päämääränsä on saattaa koko ihmiskunta islamin alaisuuteen.

    Kristityt lähetyssaarnaajat ovat "valloittaneet" saman suuruisen alueen kuin muslimit. Muslimit tekivät sen muistaakseni 80 vuodessa - kun kristinuskon levitykseen meni aikaa 600 vuotta.
    Ero kertonee jotain. Toiset ovat olleet kärsivällisempiä ja lähinnä opettaneet.

    Shiiojen ja sunnien erilaisuudesta voisi sanoa alkutaipaleella, että shiiat muuttuivat väkivaltaisiksi vasta kun sunnit yrittivät nitistää koko shiiojen sukukunnan. On muuten ehkä oireellista, että shiiat olivat aikanaan myös islamin tieteen vetureita - eivät niinkään sunnit.

    Shiiat näyttävät tänään nostavan päätään Iranissa, mutta kyllä väkivaltaisten enemmistö löytyy vuosisatojen mittaan sunneista, kuten nyt tuo armenialaisten kohtalo osoittaa, vaikka shiia-enemmistöinen kurdistanien joukko ottikin osaa em. mukaan tuho-operatioon.

    Miksi nämä pojat ovat olleet niin agressiivisia - sitä ei tällä foorumilla ehdi pohtia.

    VastaaPoista
  18. Suomalaisen genetiikan isä Harry Federley oli myös eugeniikan isä. V. 1918 hän kirjoitteli Tukholmasta käsin, että mongolirodun aivot painavat keskimäärin reilun 100 grammaa vähemmän kuin germaanirodun. Suomalainen Federley oli myös nokkamiehiä kun maailman ensimmäinen rotubiologinen instituutti perustetiin Uppsalaan v. 1921. Klaus Häröllä on siitä samasta vähän asiaa. Federley oli myös maailman eugeniikan kattojärjestön perustajajäsen ja yksi sen hallituksen 7 ensimmäisestä "palvelijasta", ministeristä.

    Olemme tehneet Huuhaa-palkitun "TKK:n humanistin" Matti Leisolan kanssa lähdelöydön suomalaisoppineiden kirjeenvaihdosta rotuhygienian tieteellistäjälle, Suomen evolutionismin isälle Ernst Haeckelille ja julkaisseet European Culture of Science, Jahrbuch fur Europäische Wissenschaftscultur -sarjassa artikkelin nimenomaan Federleyn kirjeenvaihdosta ja edesottamuksista -05.

    Myös JAPpi, legendaarinen J. A. Palmen, oli nuorena miehenä Haeckelin lumoissa, vaikkei sitten koskaan mitään populaariteosta rotuhygieniasta sen paremmin kuin evolutionismistakaan julkaissut. Tuli harkitsevaisemmaksi elämän kolhittua.

    Suomalainen olikin mm. USA:n emigranttilainsäädännössä vuoteen 1965 saakka keltaista rotua, ruotsalainen valkoista rotua.

    Kemppinen on siis TÄSMÄLLEEN oikeilla jäljillä diskurssissaan 1918 tapahtumista rotuhygieniasta. Noihin aikoihin Suomessa toimitettiin jopa 16 000 ihmisen verenmäärityskohortti, etsittäessä kvantitatiivista keinoa määrittää ihmisen rotu.

    I mean let's face it: Maassa oli rotuoppien kulta-aikaan kaksi rotua, sisällissota ja valta eliittirodulla. Saksalaisessa kirjallisuudessa korkeimpana rotuna ei itse asiassa pidetty preussilaisia tai baijerilaisia, vaan skandinaavista viikinkirotua, huipun huippuna Ahvenanmaan sinisilmiä.

    http://www.helsinki.fi/~pjojala/Haeckels_Faces.htm
    http://www.helsinki.fi/~pjojala/Haeckels_Neger.htm
    http://www.helsinki.fi/~pjojala/Haeckels_Ears.htm
    http://www.helsinki.fi/~pjojala/Haeckels_mammalian_brains.htm
    http://www.helsinki.fi/~pjojala/Haeckels_Australian_Negro.htm
    http://www.helsinki.fi/~pjojala/Haeckels_Indoeuropean_languages.htm

    Ojalanpoika, tuohiurkuri

    VastaaPoista
  19. Asuin 6 kk saman katon alla Armeniasta kotoisin olleen libanonilaispakolaisen kanssa. Libanonissakin heitä pidettiin "mustalaisina" tai "haisulaisina". Saunassa käytäessä kaveri oli täynnä arpia, mm. kranaatinsirpaleista. Valokuvia katsottaessa luetteli aina missä kukakin kuoli ja sitten puhkesi itkuun. Oli toiminut henkivartiostossa: "Juoksen joka aamu 20 km ja hilaan itseäni köyttä silpaten 10 m ylös ja alas pari kertaa päivässä pysyäkseni kunnossa. Hyppään luodin ja sirpaleitten eteen kenraalin edestä. Tässä on diplomini." (Vihreän baretin. Ainoa koulu jonka oli koko 30 v. elämässään käynyt. Ei viikkoakaan mitään muuta.)

    Ojalanpoika, tuohiurkuri

    VastaaPoista
  20. sedikselle:

    "Vapaussodan valkoisia teloittajia ei koskaan syytetty eikä tuomittu, eikä moni sallisi heistä puhuttavan vieläkään."

    Mistähän tuo myytti on oikein peräisin? Tarkoitan ettei sallittaisi puhua, tai etteivät osallistujat puhuneet. Punikkien kyllä kannattikin olla hiljaa.

    Samanlainen myytti kertoo ettei Kekkosen aikana sotaveteraaneja kunniotettu tai heidän piti jotenkin olla hiljaa jostakin. Hohhoijaa.

    Itse muistan isoisieni paljonkin puhuneen kuinka teilasivat punikkeja ja muistan muidenkin puhuneen. Enkä tiedä ketään tuttavapiiristäni jolta jotenkin Vapaussodan aikaisia murhia kärsimyksiä, teloituksia ja muita olisi jotenkin salattu tai jätetty suoraan kertomatta.

    Ihan valokuvista asti ja pienestä pitäen, valokuvia seuranneena etsin käsiini isoisän valokuvan. Siinä 5 Tampereen verkatehtaan pimua makaa amuuttuna Hollola-Lahti tien varrella ja "puoluekirjat/jäsenkirjat" rintojen päällä. Housupukuisia kaikki. Lierihatut. Valkoiset kundit on siinä vierellä. Ihan siisti kuva ja tiedän paikankin tarkalleen, kun isoisä usein ohimennessämme näytti paikan auton ikkunasta.
    Se nyt vaan oli sitä aikaa...

    JarMom

    VastaaPoista
  21. Tämä Ojalanpoika (P.J. Ojala) näköjään kauppaa jaarituksiaan siellä sun täällä:
    http://www.rockmusica.net/keskustelu/index.php?action=vthread&forum=2&topic=526
    http://galleria.suomi24.fi/pjojala
    http://agricola.utu.fi/keskustelu/search.php?search_author=pjojala&sid=aba7503c1f8b939321a966d31d0e6d65
    KVG on armoton: Se pitkä häntä kommentoijaa heiluttaa... Miksi nämä kommentit 19 ja 20 ovat nimimerkillä eivätkä omalla nimellä?

    VastaaPoista
  22. Syksyinen mielen harmaus lisääntyy, kun lukee Kemppisen juttua armenialaisten kohtalosta.

    Kyllä kait ihminen osaa olla aika koira ja sydämetön susi, kun sivistyksen ohutta pintaa hieman raaputetaan.

    Pelottavaa on myös se, ettemme näytä oppivan mitään historiasta; Ruandan kansanmurha ja serbikiihkoilijoiden veriteot 1990-luvulla kertonevat, että näin ollut aina ja aina tulee olemaan.

    Ja jos käytän myös sivistyssanoja ja totean, että suoraan perseestä on seuraava lainpätkä:

    "Turkin rikoslain pykälä 301 määrää rangaistavaksi turkkilaisuuden loukkaamisen julkisuudessa."

    Ja tällaista idioottisnationalais-porukkaa olemme kutsumassa avoimin mielin Euroopan Unioniin O. Rehnin johdolla????

    Vaikka olen Homerin kanssa täysin samaa mieltä siitä, että ranskalaiset ovat pohjimmiltaan juustoa syöviä antautuja-apinoita,

    niin tästä huolimatta Turkin EU-jäsenyys asiassa he ovat oikeilla jäljillä. Mielestäni.

    VastaaPoista
  23. "Suomalainen olikin mm. USA:n emigranttilainsäädännössä vuoteen 1965 saakka keltaista rotua, ruotsalainen valkoista rotua."

    Tästä olisi kiva saada lisätietoa ja lähteet. Käsittääkseni suomalaisia _yritettiin_ saada luokiteltua mongoleiksi, mutta kun sampleja tuotiin arvioitaviksi, niin ns. mongolirodun tunnusmerkit eivät oikein täyttyneet. Suomalaisia varten oli olemassa 529 henkilön vuotuinen kiintiö, mutta sillä ei kai ollut tekemistä rodun kanssa. Mongooleiksi luetteloidut eivät myöskään saaneet USA:n kansalaisuutta mutta kuitenkin suomalaisperäisiä USA:n kansalaisia on ollut olemassa vuosikymmeniä. Ristiriita? USA:n siirtolaislainsäädäntö on todella kompleksinen ja siihen liittyvät eityislait eivät helpota asiaa. Kun vielä tiedetään että kansallisuuksiin liittyvät lait saattavat muuttua jokaisen kymmenen vuoden välein toistuvan väestönlaskennan takia, niin ota tuosta nyt selvää. Väestönlaskenta on muuten kirjattu perustuslakiin ja se on ns. vanhanaikanen operaatio eli jokaisessa asutussa paikassa vieraillaan. Rahan ja ajan tuhlausta kun rekistereistä voitaisiin saada sama tieto nopeammin ja halvemmalla ja otantamenetelmillä tulos olisi varmempi. Perustuslakia on kuitenkin mahdotonta muuttaa ja siihen tehtävät lisäykset (Amendments) eivät nekään mene helpolla läpi, jos ollenkaan. Suomessa "onneksi" ei ole tuollaista ongelmaa vaan kaikki tieto asukkaista on helposti "kyykyttäjän" saatavilla. Eihän täällä saa edes vapaasti muuttaa. Tai siis muutto on yhtä vapaata kuin vapaa abortti. Kumpikaan ei ole vapaa vaan lailla säädetty ja ehdollinen.

    Varttuneimmat lukijat varmasti muistavat kun henkikirjoittajien virat lakkautettiin 1990-luvulla. Taisi peräti lehdessä olla ilmoitus uusista muuttoilmoituksien tekomahdollisuuksista. Huomiota kuitenkin herätti ilmoitusten sanamuoto (tarkistakoon se, joka haluaa): "Henkikirjoitus Suomessa päättyy, 500-vuotinen perinne loppuu". WTF! Mikä ihmeen perinne? Lailla kai tuo oli säädetty ja kansalaisten kyykyttämisen loppuminen tuskin oli isompi tappio. Henkikirjoittaminen ja väestökirjapito lähes vanhimpana maailmassa on suomalaisten virkamiesten kestoihastuksen ja kerskailun aihe ulkomaisia kokouksia järjestettäessä. Monet vierasmaalaiset kollegat kuitekin ovat kauhuissaan kun moisia järjestelmiä ylläpidetään, kun yksinkertaisempikin riittäisi. Avainsanat ovat Hollerith-kone ja holocaust. Varsinkaan hollantilaisilla ei huumori riitä useinkaan.

    Kemppiseltä kysyisin, että mistä tuo SS on tullut tuohon käännöksen SS Totenkopf-joukkoihin kun alkutekstissä puhutaan vain Totenkopfverbändeistä?


    Kevennys. Ruotsalaisten kanssa on kiva aloittaa keskustelu käyttämällä esim. "Vi mongoler har..." tai "som en mongol anser jag att..."

    VastaaPoista
  24. "Suomalainen olikin mm. USA:n emigranttilainsäädännössä vuoteen 1965 saakka keltaista rotua, ruotsalainen valkoista rotua."

    Tästä olisi kiva saada lisätietoa ja lähteet. Käsittääkseni suomalaisia _yritettiin_ saada luokiteltua mongoleiksi, mutta kun sampleja tuotiin arvioitaviksi, niin ns. mongolirodun tunnusmerkit eivät oikein täyttyneet. Suomalaisia varten oli olemassa 529 henkilön vuotuinen kiintiö, mutta sillä ei kai ollut tekemistä rodun kanssa. Mongooleiksi luetteloidut eivät myöskään saaneet USA:n kansalaisuutta mutta kuitenkin suomalaisperäisiä USA:n kansalaisia on ollut olemassa vuosikymmeniä. Ristiriita? USA:n siirtolaislainsäädäntö on todella kompleksinen ja siihen liittyvät eityislait eivät helpota asiaa. Kun vielä tiedetään että kansallisuuksiin liittyvät lait saattavat muuttua jokaisen kymmenen vuoden välein toistuvan väestönlaskennan takia, niin ota tuosta nyt selvää. Väestönlaskenta on muuten kirjattu perustuslakiin ja se on ns. vanhanaikanen operaatio eli jokaisessa asutussa paikassa vieraillaan. Rahan ja ajan tuhlausta kun rekistereistä voitaisiin saada sama tieto nopeammin ja halvemmalla ja otantamenetelmillä tulos olisi varmempi. Perustuslakia on kuitenkin mahdotonta muuttaa ja siihen tehtävät lisäykset (Amendments) eivät nekään mene helpolla läpi, jos ollenkaan. Suomessa "onneksi" ei ole tuollaista ongelmaa vaan kaikki tieto asukkaista on helposti "kyykyttäjän" saatavilla. Eihän täällä saa edes vapaasti muuttaa. Tai siis muutto on yhtä vapaata kuin vapaa abortti. Kumpikaan ei ole vapaa vaan lailla säädetty ja ehdollinen.

    Varttuneimmat lukijat varmasti muistavat kun henkikirjoittajien virat lakkautettiin 1990-luvulla. Taisi peräti lehdessä olla ilmoitus uusista muuttoilmoituksien tekomahdollisuuksista. Huomiota kuitenkin herätti ilmoitusten sanamuoto (tarkistakoon se, joka haluaa): "Henkikirjoitus Suomessa päättyy, 500-vuotinen perinne loppuu". WTF! Mikä ihmeen perinne? Lailla kai tuo oli säädetty ja kansalaisten kyykyttämisen loppuminen tuskin oli isompi tappio. Henkikirjoittaminen ja väestökirjapito lähes vanhimpana maailmassa on suomalaisten virkamiesten kestoihastuksen ja kerskailun aihe ulkomaisia kokouksia järjestettäessä. Monet vierasmaalaiset kollegat kuitekin ovat kauhuissaan kun moisia järjestelmiä ylläpidetään, kun yksinkertaisempikin riittäisi. Avainsanat ovat Hollerith-kone ja holocaust. Varsinkaan hollantilaisilla ei huumori riitä useinkaan.

    Kemppiseltä kysyisin, että mistä tuo SS on tullut tuohon käännöksen SS Totenkopf-joukkoihin kun alkutekstissä puhutaan vain Totenkopfverbändeistä?


    Kevennys. Ruotsalaisten kanssa on kiva aloittaa keskustelu käyttämällä esim. "Vi mongoler har..." tai "som en mongol anser jag att..."

    VastaaPoista
  25. Ad Mongooli:

    Totenkopf - lisäsin SS:n, koska "Totenkopfverband" ei ehkä ole tuttu kaikille lukijoille. Kysymys oli SS:n (Schutzstaffel) jo vuodesta 1934 toimineesta osasta, joka käytti pääkalloa merkkinään.

    Joudun itsekin miettimään ja tarkistelemaan, kuuluiko jokin Sonderkommando suoran armeijaan vai SS:än. Ja asian tekee tietenkin kahta hankalammaksi Waffen-SS jne.

    VastaaPoista
  26. Lyhyt kommentti oman sukuni kohtaloista.

    Äidin äidin isä lähes kuoli. Ensimmäinen pelastuminen tapahtui kun kotikunnan erittäin vaikutusvaltainen isäntä ei suostunut ammuttamaan, koska tunsi miehen ja suvun ja tiesi, että oli syytön muuhun kuin työväenyhdistyksen jäsenyyteen.

    Meinasi kuolla vankileirillä, lähetettiin jonkinasteiseen pakkotyön tapaiseen heinätöihin suunnilleen Oulun seudulle, josta vaimo löysi. Isäntä onneksi tajusi mistä oli kysymys ja syötti miehelle vain laihaa velliä ja vahvisti sitä vähitellen, näin maha ei hajonnut.

    Äidin isän isä oli käpykaartissa koko sodan ajan sukulaisensa, naapurin miehen kanssa. Tämä sukulainen tapatti erään oman sukulaisensa tilanteen hieman rauhoituttua ja sai näin itselleen sukualisen omaisuutta haltuunsa.

    Äidin isän isän kaksi veljeä ammuttiin, toisen punaiset koska ei suostunut ottamaan asetta ja vielä hajotti aseen jota tarjottiin, toisen veljeksen ampuivat valkoiset.

    Isän isän isä oli käpykaartissa sodan ajan, oli metsätyömiehenä tullut tuntemaan lähiteinoon salot ja osasi hukkua sinne niin että löytäminen oli mahdotonta. Periaatteessa hänen ajateltiin olevan valkoinen ja siksi ei niin kauheasti haettukaan. Hänen vaimonsa kaksi veljeä ammuttiin valkoisten toimesta.

    Sota jakoi kansan pahasti.

    Kun Täällä pohjan tähden alla tuli elokuvateattereihin, oli äitini pappansa kanssa katsomassa (hänen kanssaan joka kaksi kertaa pelastui). Kun sitten vankileirikohtaus alkoi, tuli kommentti:

    "Tollasta se plikka sitten justiin oli"

    VastaaPoista
  27. Populaarikulttuurinen kommentti:

    Tavianin veljekset ovat tehneet elokuvan aiheesta:
    La masseria delle allodole

    Käsikirjoitus pohjautuu Antonia Arslanin samannimiseen kirjaan.
    En ole nähnyt, kehuvat kovin.

    VastaaPoista
  28. Kiitos, Sari!

    "Puukenkäpuu" oli kova elokuva, mutta Bertoluccin 1900 sitä vastoin jotenkin sairas.

    Tästä Tavianien elokuvasta en ollut vielä kuullutkaan, mutta kiirehdin kertomaan, että se heidän filminsä, jolla näyttää olevan kaksi eri nimeä italiaksi, nimittäin Vaghi stelli dell'Orsa tai La notte di San Lorenzo - Otavan himmeät tähdet tai Pyhän Laurin yö - oli minusta aivan suunnattoman vaikuttava ja jollain oudon tavalla historiattomuudessaan riipaisevin historiallinen (!) kuvaus eräistä toisen maailmansodan loppuvaiheen tapahtumista pienessä kylässä äidin vauvalleen kertomana.

    VastaaPoista
  29. Taisi olla suomeksi nimellä "Tähtikirkas yö"? Hieno leffa.

    VastaaPoista
  30. Mainitsemasi Pyhän Laurin yö olikin aikoinaan ensimmäinen heidän ohjaamansa elokuva jonka näin. Se teki suuren vaikutuksen, ja kun sen taannoin katsoin jälkikasvun kanssa, vaikutus ei ollut haalennut paljoakaan.


    Näin joku aika sitten haastattelun, jossa Vittorio(tai ainakin niin muistelen, en muista koskaan kumpi on kumpi veljeksistä) kertoi kuinka hän on elokuvan julkaisun jälkeen Turkissa toisaalta persona non grata ja toisaalta suorastaan sankari. Heidän tarkoituksenaan ei tietenkään ollut Turkin likaisen pyykin julkipesu, vaan ajankohtaisen ja universaalin aiheen, veljesvihan, käsittely.
    Kipeistä aiheista ei ole helppo tehdä elokuvia, luotan kuitenkin aika paljon Tavianien kykyyn välttää sentimentaalisuus. Eivätkä he kuitenkaan ole kyynisiä.

    VastaaPoista
  31. Jihad on vaikuttanut islamissa jo uskonnon perustamisesta alkaen, sillä se on yksi sen perusteista. Muhammad itse saarnasi pyhää sotaa - jihadia - niitä vastaan, jotka torjuvat hänelle ilmoitetun Jumalan tahdon. Siten jihad on (vain) sotaa ei-muslimeja vastaan. Luonteensa (=islamin levittäminen ) vuoksi se tosin on pyhän periaatteen aateloimaa sotaa eli pyhää sotaa. Jihadia ei siis julisteta alkavaksi nyt ja päättyväksi nyt, vaan kaikki sodankäynti ei-muslimeja vastaan on tätä jihadia - pyhässä tarkoituksessa käytävää sotaa. Ja siksi ensimmäiset arabivalloitukset seitsemännellä vuosisadalla olivat jihadin ensimmäinen ilmentymä: sota uskottomia vastaan. (Lähde: John Keegan, Sodankäynnin historia, Ajatus Kirjat, Gummerus Kustannus Oy, 2005. sivut 53-54 ja 424.)

    VastaaPoista
  32. Ei koskaan meidän aikanamme Euroopassa, lukuun ottamatta esim Jugoslaviaa... Miten Aasiassa. Porukkaa on hiukan enemmän ja jaettavaa vähemmän. Tähän mennessä maailmansodat eivät ole alkaneet sieltä.

    VastaaPoista
  33. a)Minä en ymmärrä miksi kahden, laillista esivaltaa vastaan nousseen roskajoukon välistä rähinöintiä kutsutaan "vapaussodaksi". "vajaussota" olisi paljon kuvaavampi

    b) Jihad on ollut olleellinen osa islamia alusta asti.

    c) Tiestittehän että uskonnollisuudelle on tautiluokitus; miksi ei hoitoon ohjausta?

    VastaaPoista
  34. Pieni tarina oman isoisäni vaiheista. Pappa oli "viime vuossadan poikki" eli syntynyt 1899 ja oli punakaartilainen alusta loppuun. Taisteli vielä Tampereella, josta vangittuna vietti lopun rangaistustaan Tammisaaressa. Kurjissa oloissa, kuten hän aikoinaan muisteli. Muisteloissaan hän kertoi punataudin tappaneen monia vankeja. Niitä 'jäykkiä' aina kannettin aamulla ulos parakeista. Hänkin oli lähellä nääntymistä, mutta selvisi ja eli yli 90-vuotiaaksi. Erkki Lepokorven kirjaa 'Käy ruusutkin kukkimaan' hän piti aika todenmukaisena kuvauksena - erityisesti Tampereen osuutta koska oli ollut siellä läsnä.

    PS. Onko kukaan nähnyt hänen Tammisaaren leirin ikkunalaudalle unohtamaansa päiväkirjaa, jota hän piti koko sodan ajan...

    VastaaPoista
  35. Onpas hauskaa jutustelua tämän aiheen ympärillä:

    1) Tämä rotuteorialinja on on kiintoisa. Sitähän ei Suomen yleisessä historiassa ole juuri käsitelty. Mutta kyllä me salaliittolaiset sen sinne vähitellen ujutamme, kun muutakaan ei voi, eikä silmälappuja kannata pukea päälle aina kun menee arkistoon. Niitähän - tai vain teloittajan mustia laseja - moni keskustelija haluaa tänäänkin pitää. Oma muistiinpanoni asiaan on se, että ehkä voisi hieman korottaa jalustalle niitä, jotka jaksoivat vastustaa tätä unohdettua, mutta tänäänkin niin elävää suuntausta. Yksimielisyyttä ei siis todellakaan ollut tässäkään asiassa, vaikka kyllähän esimerkiksi tamperelaiset hienot aplodit läheiseltä sillalta antoivat aina kun tiiliseinää vasten tuotiin uusi ryhmä teloitettavia. Nyt siellä ei näy kuin luodinreikiä, mutta kuten jarmom kertoo, aina joku muistaa.

    2) Muutaman vuoden armenialaisturkkilaista nettikeskustelua seuranneena 20 vuotta sitten tyydyn siteeraamaan asiasta valveutunutta jenkkiä: ""I am confident that the whole history of the human race contains no such horrible episode as this. The great massacres and persecutions of the past seem almost insignificant when compared to the sufferings of the Armenian race in 1915."
    Henry Morgenthau, Sr. US Ambassador to the Ottoman Empire"

    3)Tavianin veljekset ja Tähtikirkas yö ansaitsee kaiken huomion. Se on mielielokuviani, vaikka karmaiseekin sisuksista eräin kohdin.

    Jos sallitte, omat vaatimattomat panokseni teemaan löytyvät osoitteista

    www.ennenjanyt.net/4-01/neor.htm

    ja yhdelle riville kirjoitettuna tavoitettavissa oleva osoite:
    http://www.valt.helsinki.fi/staff/sedergre/taviani.htm

    Aamun raskauttamana en jaksa niitä itse juuri nyt lukea, enkä siis tiedä, kuinka hävettäviä ne ovat, mutta joitakin tähän kommenttikeskusteluun etäisesti liittyviä pikantteja yksityiskohtia niissä muistaakseni on. Antakaa anteeksi suunnaton kömpelyyteni: tapanani oli jo silloin laittaa nettiin puulaamattomat versiot.

    VastaaPoista
  36. Unohtui sanoa, että SS-Totenkopfverbände (SSTV) oli tietysti SS:n osa, perustettu 1934 sille pohjalle, minkä Theodor Eicke - mies joka ampui SA-ryhmien liiderin Ernst Röhmin - oli tehnyt Sonderkommando der SS-Brigade Süd'in hyväksi. SS oli perustettu jo vuotta aiemmin Dachaun keskitysleirin ylläpitäjäksi. Murhatyönsä jälkeen Eicke nimitettiin "keskitysleirien tarkastajaksi". En tiedä oliko hänellä käyntikorttia.

    Yleisvaltakunnallinen SS-Standarte „Deutschland“ koki nimen muutoksen 1938: siitä tuli SS-Standarte Der Führer. Reichsführer tälle porukalle oli Suomen-ystävä Heinrich Himmler.

    Vuonna 1937 nyt puheena olevat Totenkopf-ryhmät eriytetiin yleisessä SS:stä: keskitysleirien organisoinnista vastaavat osastot saivat nimekseen SS-Totenkopfstandarten ("Oberbayern", "Brandenburg" ja "Thüringen"). Reserviin kuuluvat saivat yleisen koulutuksen valtakunnallisessa SS:ssä, mutta aktiivi Totenkopf-väki koulutettiin keskitysleireillä vanhan keisarillisen armeijan traditioiden mukaan.

    Koulutusta johti entinen sukellusvenekapteeni, sittemmin SS-Obersturmbannführer Cassius Freiherr von Montigny. Hänen taustansa oli Freikorps-joukoissa ja rymissä joiden nimi oli „Schwarzen Reichswehr“. Näitä nimiä voi googlata - suosittelen saksankielisiä sivuja.

    SS:ään siirryttyään hän uudisti keskitysleirien aliupseerikoulutuksen: SS-Oberabschnittsführer "Süd" sai nimekseen "SS-Brigade Süd". [SS:n muusta koulutuksesta, ks. esim Wikipedian SS-Junkerschule, johon suuntaan Montigny Himmlerin tuella tämän ryhmän koulutusta vei. Felix Steiner - hän perusti Waffen-SS:n - oli vuodesta 1937 läheinen yhteistyökumppani, paikka oli tietysti Junkerschule Bad Tölz].

    1937 uudistukseen, jossa Eicke sai tittelikseen SS-Befehl für die Totenkopfverbände liittyi myös oikeudellisen aseman muutos, joka on määriteltävissä lähinnä ei-sanojen kautta: ne eivät kuuluneet poliisiin, eivät armeijaan (Wehrmacht) eivätkä valmiusjoukkoihin (Verfügungstruppe).

    Itse he ajattelivat kuuluvansa aseistettuun yleisen SS:n joukkoihin, vaikka eivät saaneekaan koulutusta, joka olisi oikeuttanut SS-upseerin toimeen.

    Von Montigny hakeutui Marraskuussa Eicken kumppaniksi sen jälkeen, kun tämä oli perustanut Dachaun keskitysleirille organisaation, jonka nimi oli Totenkopfverbänden die „SS-Totenkopf-Division“ zu bilden. Siihen värvättiin ammattisotilaita.Joulukuun lopussa 1940 Frh. v. Montigny sai virkanimikkeekseen "Chef des Stabes" (ns. "Ia") joka vertautui divisioonan johtajaan.

    SS-Totenkopfverbände jakaantui jalkaväkeen ja ratsuväkeen. Jalkaväkeen kuului 9000 miestä. SS-Waffeniin sitoutuneet joukot kuuluivat Wehrmachtin reservijoukkoihin. Tämä tarkoittaaa sitä, että he olivat saanet sotilaskoulutuksensa joko maavoimissa, ilmavoimissa tai laivastossa. Armeija ei tätä yhteyttä koskaan tunnustanut - he pysyttelivät mieluusti irti keskitysleirihallinnosta.

    Sotarikoksista tuttu SS-Totenkopf-Division Eicke perusti marraskuussa 1940. Siihen kuului osa poliisista ja osa SSTV:stä.

    Jotta asia ei olisi niin yksinkertainen 22.4.1940 kaikki SS-osastot yhdistettiin Waffen-SS:n alalsiuuteen. Merkkejä, joissa luki "SS-Verfügungstruppe" tai "SS-Totenkopfverbände" ei saanut enää käyttää.

    SSTV sulautui eri SS-divisiooniin, tunnetuimpina "Nord" ja "Florian Geyerin" mukaan nimitetyt. Jälkimmäisen johtaja Herman Fegelein oli naimisissa Hitlerin tyttöystävän ja myöhemmän vaimon Eva Braunin siskon kanssa.

    Asiaa monimutkaistaakseni sanottakoon, että Totenkopfstandarten der Polizeireserve oli ryhmä, joka yhdistettiin sekin Waffen-SS:ään vuonna 1942.

    Yksityiskohtia saksaa taitavat voivat lukea osoitteesta de.wikipedia.org/wiki/SS-Division_Totenkopf

    VastaaPoista
  37. Tämä heitto tästä suomalaisten rotuluokituksesta Yhdysvaltain mantereella herättää kysymyksiä, johon en omin voimin saanut toistaiseksi vastauksia.

    Muistan joskus lapsena (caveat emptor!) lukeneeni amerikansuomalaista lehteä, jossa kerrottiin, että 1900-luvun alkupuolella Michiganin tai Minnesotan osavaltiossa sijainneessa oikeusistuimessa käytiin asiaan liittyvä oikeudenkäynti, oikeuskysymyksenään suomalaistaustaisen siirtolaisen oikeus hankkia maata, ja jonka yhteydessä esitettiin oikeudenkäynnin pääkysymyksen kannalta relevantti väite vastaajan etnisestä alkuperästä.

    Mitä ilmeisemmin kyseessä oli paikallinen, osavaltiotasoisen lain soveltamiseen tarkoitettu oikeusistuin.

    Puolestaan liittovaltion tasolla relevantti säädös asiaan liittyen on Immigration Act of 1924, tämä pikaisen googlamisen perusteella.

    Tästä en ole päässyt pidemmälle, siis vakavasti otettavan historiankirjoituksen ja lähteiden puolella, ja kun on muitakin intressin kohteita. Laiska mikä laiska.

    Olisiko joku siis perehtynyt asiaan, eli onko tässä asiassa yhtään villoja ääriryhmien lietsoman ruotsalaisvastaisen propagandan ulkopuolella? ;)

    Kunnioittavasti,
    M Viljakainen

    P.S Suomalaisiin suhtauduttiin melkoisesti nuivasti tuolla P-Amerikassa, vaikka täällä meillä onkin suomalaisten siirtolaisten panos haluttu nähdä vain kovan työnteon näkökulmasta. Raskas työ, raskaat huvit.

    Erityisesti sen seikan vuoksi, että monet sinne siirtyneet suomalaiset olivat työväenaatteissaan peräytymättömiä. Kymmeniä lakkoja yhdessä irlantilaisten kanssa oli ainakin tuloksena, syystä tai syyttä. Ja yksi kommunistipuolue.

    Ja nihilisteille kerrottakoon, että selite suomalaisten panokselle siellä ei ole tämä meidän vuosi 1918, vaan jo ennen sitä paljon sattui ja tapahtui... :)

    VastaaPoista
  38. ""Suomalainen olikin mm. USA:n emigranttilainsäädännössä vuoteen 1965 saakka keltaista rotua, ruotsalainen valkoista rotua."
    Tästä olisi kiva saada lisätietoa ja lähteet."

    Ensiksi noista nimimerkeistä: Jostakin syystä käyttäjätunnustani ei hyväksytä eri koneista käsin. Sitä en varsinkaan tajua mistä tuo "Antti" ilmestyi nimekseni, ilmeisesti joku muu käyttänyt samalta koneelta. Muutoin kiitos kohteliaisuuksista.

    Em. väittämä on peräisin Aira Kemiläisen kirjoista aiheesta. Myös Marjatta Hietala on käsitellyt tematiikkaa, mutta suosittelen etenkin Kemiläisen vanhoilla päivillään julkaisemaa
    Finns in the Shadow of the "Aryans" (1998)
    ja vanhempaa
    Suomalaiset, outo Pohjolan kansa (1993)

    Mitä noihin linkkeihin tulee, niin viitteitä ja kävijöitä on tosiaan jonkin verran:
    http://www.helsinki.fi/~pjojala/Tilastot.htm

    VastaaPoista
  39. Muutamiin tässäkin v. 1918 tapahtumiin vielä sen verran, että kosto eli reippaasti vielä 1960-luvulla: Minä olin koulussa, opettajana täti, joka kutsui minua punikin pennuksi, koska isoisä oli ollut punakaartissa! Että muistot elävät vieläkin... Ja kyllä, minäkin olen katkera, tiedä sitten, mikä oikeus oli tuomita 16-vuotias Hennalaan, kuolemaan lähes nälkään sekä menettämään kansalaisluottamuksensa. Lapsi, nuori, joka lähti punakaartiin saadakseen leipää ja koska muutkin työpaikalta lähtivät! Edelleen olen sitä mieltä, että aihe ei ole vanhentunut eikä kaikkea tutkittu. Tietääkseni myös osa asiakirjoja on vieläkin salaisia. Ja muistakaa mm. Jämsän veriteot...
    Nyt olen yksipuolinen, koska en näemmä pysty suhtautumaan tähän asiaan millään objektiivisesti, en todellakaan! Eli jätän muiden asioiden kommentoimisen asiasta paremmin tietävien huomaan.

    VastaaPoista
  40. Nykyisin rotu korvataan kulttuurilla.
    Saksassa italialaista alkuperää oleva mies sai "alennusta" pahoinpitelytapauksessa kulttuuritaustansa vuoksi. Tuomion mukaan Sardiniassa kuuluu kulttuuriin, että akka hakataan henkihieveriin.

    http://www.la7.it/news/dettaglio_video.asp?id_video=4548&cat=cronaca

    VastaaPoista
  41. ad Viljakainen:
    Kommentistasi tuli mieleen documenttielokuva "On Injury to One", jossa mainittiin "suomalaisten oudot tavat" (saunominen ja alasti hangessa käynti) sekä kiihkeä ay-toiminta. Ks. Butte, Montanta

    VastaaPoista
  42. En ymmärrä miten Kemppinen aina osaa kirjoittaa jostakin minulle ajankohtaisesta asiasta.

    Sitävaan, että terveisiä Armeniasta. Tänään sunnuntaina 14.10. tulin Yerevanista. Harmin paikka, että mahtipontinen Genocide Museum on parhaillaan samassa remontissa monen muun paikan kanssa. Tekevät hienoa kaupunkia siellä vaikka ei nykyisessäkään ole valittamista.

    Jouduin muuten kiinni sanoistani kyseisen museon pihassa. Siellä on pitkä rivi maailman silmäätekevien istuttamia hopeakuusia kansanmurhan muistoksi. Matkatoverini ehdotti, että etsisimme Presidentti Halosen istuttamaa kuusta. Minä siihen, että "ei Tarja toki sellaista tekisi, sehän olisi kannanotto".

    Tarjalle pisteet. Kuusi oli istutettu vuonna 2005. Minulta saa kuvan todisteeksi jos haluaa. Vähän oli latvavikainen.

    Yerevanin lisäksi poikkesimme Georgiassa, Tbilisissä ja ennenkaikkea Isä Aurinkoisen kotikylässä ja sen mahtipontisessa museossa (Gori). Sinne oli jokin kotimainen tahomme lahjoittanut Generalissimuksen 70-vuotispäivää kunnioittaakseen koivupuisen maljan. Siinä näytti olleen jokin Joulupukkia muistuttava hahmo kaiverrettuna.

    En usko että se oli pilaa.

    --# mab

    VastaaPoista