Sivun näyttöjä yhteensä

25. kesäkuuta 2007

Haarukka ja miekka I

Myönsin itselleni kaksi haarukkaa tästä blogista. De bon confort. Suomeksi: menettelee. Pelkään että Micheliniltä niitä ei tippuisi. Puukkoja ja veitsiä on omasta takaa.

Kaksi siksi että toinen saattaa olla tiskissä.

Haarukka on ehkä uusin jokapäiväinen käyttöväline, ainakin nyt kun lentoyhtiöt ovat vieneet linkkareilta jokapäiväisyyden.

Hätkähdin tähän havaintoon muutamia vuosikymmeniä sitten, kun sain käsiini Norbert Elias -nimisen hippiäisen hyvien tapojen historian, joka oli ranskankielinen. Myöhemmin sitten kävi ilmi, että Elias oli hyvin kunnioitettava henkilö ja että hänen sosiologiansa on julkaistu hiukan hämmentävinä valikoimina Euroopan pääkielillä.

Pikasilmäys Helkaan ja Helmet -tietokantaan osoittaa kaksi toisarvoista suomennosta. Pääteokset vieraitten kielten varassa. Alkaa tuntua tutulta.

Ennen siis syötiin sormilla. Pöljä kansa söi kaikilla viidellä. Tämän korkean perinteen edustajia näkyi ruokalassa vielä ollessani aliupseerikoulussa 1963 - nyrkki täyteenlihapullia ennen kuin muut ehtivät.

Veitsi eli puukko oli kaikilla. Suomalaisilla on tapana korottaa todisteet takapajuisuudesta kasallisiksi symboleiksi, kuten sauna ja puukko ja miksei myös sukset - tuo epämiellyttävä tapa liikkua lukessa.

Turmeltumattomilla lapsilla on vaistovarainen halu syödä veitsellä, mutta sosialidemokraattiset äidit estävät heitä siitä. Lisäksi muuan nimeltä tunnettu kusipää keksi 1600-luvun lopulla tylpääkärkisen ja tylsän ruokailuveitsen, ja se teki aterioinnin hankalaksi.

Haarukat ilmestyvät Euroopan historiaan erikoisuuksina 1100-luvun lopulta, mutta vielä Elisabet I:n aikaan 1500-luvun lopulla niitä pidettiin pirullisena hienosteluna ja vaikutusvaltainen papisto arveli, että mokoman hiilihangon käyttämisestä voi hyvinkin joutua helvettiin.

Sorsakosken eli siis Hackmanin haarukka ja veitsi meille tutussa muodossan tulivat tuotantoon 1924. Myös Fiskars oli kunnostautunut alalla, mutta ruostumaton teräs oli kovat juttu, ja se siis tuli 20-luvulla.

Ehkä suomen kuuluisin väärinluku on rosteri, joka kuuluu omaankin sanavarastooni. Aitoa rosteria. Se ei voi olla muuta kuin Sorsakoski - Ruostumaton Rostfri. Siis sama sana kuin stainless tai Victorinoxin "inox" - ruostumaton.

Muistamani huonohampaiset vanhukset käyttivät ruokailuvälieenä puukkoa ja haarukan sijasta lusikkaa. Lusikkaan tartuttiin vastaotteella - nykyinen kynäote oli herrojen kotkotuksia.

Ikätoverini arvelivat muutenkin, että haarukka on kyllä praa värkki, mutta silmät siinä olivat vaarassa. Näkö oli mitä oli, ja kädetkin pakkasivat vapisemaan.

Sellainenkin tapaus tunnettiin, että joku hypisteli liian kuumaa perunaa kädessään ryhtyäkseen kuorimaan sitä hyvän tava mukaisesti lusikan varsipäällä. Hyvä emäntä sanoi että pistä haarukkaan. Epäluuloinen ruokavieras ryhtyi avaamaan vyötään ja pudottamaan housujaan ennen kuin väki ehti hätiin ja kielellinen sekaannus oli selvitetty.

Mutta Norbert Eliasilla (Eliaksella?) on kiinnostava johdatus ruokailun ja nousujohtoisen urakehityksen suhteista...

8 kommenttia:

  1. Tämä taas ahdistaa.
    Kielen takana on kirja.
    Saatanan, saatanan, saatana.

    Saat oikaista, jos sinulla on muuta tietoa tuon kirjan perusteella.

    Haarukan varassa on Suomen historian linkki Mediceihin (taivutinkikohan sen nyt oikein)

    Ilmeisesti ensimmäinen haarukan vakituinen käyttäjä oli Jagiellon Katariina Turun linnassa.

    Hänen äitinsä oli Sforzia, Bona Sforza, Galeazzo Maria Sforzan tytär, ja hänen veljensä tytär Catarina, siis Jagiellon Katariinan serkku.

    Catarina Sforza on minusta eräs Euroopan historian mielenkiintoisimpia naisia, josta tuli Giovanni delle Bande Neren, äiti, Cosimo I isoäiti ja Medici-ruhtinaitten kantaäiti.

    Cosimo I pojan tytär Maria tuli Ranskan kuningattareksi ja opetti ranskalaiset imitoimaan ihmistapoja.

    Koska Jagiellon Katariina muutti Turunlinnaan 1563 ja Medicin Maria Ranskaan 1600 en pitäisi kovin suurena ihmeenä, jos Turussa olisi käytetty haarukkaa ennen Pariisia.

    Joka tapauksessa, haarukan maahantuonnista saattaa epäillä italialaisen palkkamurhaajan perikuntaa molemmissa maissa.

    VastaaPoista
  2. Itseäni kun on aina ahdistanut kehotus olla pitämättä kyynerpäätä pöydällä. Niin mietin vain että olisiko tuossa hyvien tapojen historiassa perusteluita tuon tavan syntyyn?

    VastaaPoista
  3. Kemppinen kirjoitti: "Ennen siis syötiin sormilla. Pöljä kansa söi kaikilla viidellä. Tämän korkean perinteen edustajia näkyi ruokalassa vielä ollessani aliupseerikoulussa 1963
    - -
    joku hypisteli liian kuumaa perunaa kädessään ryhtyäkseen kuorimaan sitä hyvän tava mukaisesti lusikan varsipäällä."


    Sorminsyöntiä tai haarukan karttamista ei toki näkynyt 1989 varusmiesaikanani, mutta siellä erityisesti pisti silmään (pun intended) erot tavassa kuoria perunaa: pottu kiinni haarukkaan, josta sitten ilmaan kohotettuna toisella kädellä sormi-veitsi-yhdistelmällä toimeen vai tehtiinkö toimitus vähäeleisemmin kokonaan lautasella sormet puhtaina. Edellinen tapa johti alokasaikana suhteessa 9:1, mutta Haminan RUK:ssa tilanne oli yllättäen lähes tasan toisinpäin! Nythän intissäkin on kasarmioloissakin siirrytty linjastoruokailuun, jossa pöytäkunnat ja yksiköt menevät kuritta löntystellen sekaisin, joten ruokakulttuuriin tarkkailu (tai oppiminen) on vaikeampaa.

    Sinänsä mainittu ero perunankuorimisessa on kovasti askarruttanut, se ei muutoin tunnu seuraavan sosiaaliryhmiä, jos ääripäät eli yhtäältä vakaumukselliset juntit (nykyisin terminä on kai äijä) ja toisaalta designatut eurojupit lasketaan pois.

    VastaaPoista
  4. Kiinalaisissa ravintoloissa aina tyrkyttävät niitä puukeppejä. En ota. Sanon, että haarukka on parempi keksintö.

    Kiinalaisille pitäisi muuten myydä haarukoita. Kahdeksan prosenttia voitosta kyllä kuuluisi tämän jälkeen minulle.

    Saksalaiset on Norbert Eliaksen pääteoksia, vaikka onkin kummallinen.

    History of Manners I, II ja III ovat kuluneet käsissä, kun tuota saksalaista kirjaa ei koskaan osaa laittaa oikein päin käsiin.

    VastaaPoista
  5. Hampurilaiseen menee muuten kymmenen sormea.

    VastaaPoista
  6. Sedikselle:
    Me syödään kotonakin puikoilla jos on puikkoruokaa.
    Monin paikoin puikot on kätevämpi kuin haarukka, käytän puikkoja myös ruuanlaitossa, ruokaa paistaessa.
    Ravintolakäyttöön meillä on omat matkapuikot, sillä ravintoloitten puikot eivät aina ole niin hyviä kuin toivoisi.
    Kiinassa tein vaikutuksen käärimällä Pekingin ankka annokseni siihen pieneen leipäseen puikoilla, myöhemmin selvisi että paikalliset tekevät sen sormin, mutta en tiennyt sitä ja kun olin puikkojen käyttöön tottunut, niin onnistuihan tuo. Kun sain ensimmäisen kääryleeni valmiiksi ja suuhun, tarjoilijat aplodeerasivat, mutta silloin ajattelin että se on ylipäänsä isonenille tarkoitettu suosionosoitus, kun syö niin kuin oikeat ihmiset.

    VastaaPoista
  7. Peräti outoa on suomalainen tapa tarjota - jopa maksaville asiakkaille - kuorimattomia perunoita. Keittiöhenkilökunta ei ole silloin tehtäviensä tasolla, koska ruoka-annos tarjotaan keskeneräisenä. On aina yhtä mielenkiintoista seurata palvelusväen reaktioita kun lähettää perunat takaisin.

    No, eipä peruna muutenkaan ole ihmisravinnoksi kelpaavaa. Peruna tekee tyhmäksi, tiesivät jo eteläamerikkalaiset inkkarit ja syöttivät konkistadoreille kulhoittain laamanruokaa. Espanjalaiset ottivat perunan mukaansa Eurooppaan ja kuinka ollakaan, valtakunnan rappio alkoi pian tämän jälkeen.

    VastaaPoista
  8. Peruna on pahaa sanoi...
    Älä nyt hullajas hupaja! Kuoriperunathan ovat joskus ihan hyvä vaihtoehto. Mielelläni minä ainakin itse kuorin perunani, niin kuin kananmunani ja appelsiininikin.

    VastaaPoista