Leinin lyömänä

Tuli kihti eli luuvalo. Ei se mitään. Roope Ankallakin oli kääre räpylässä. Roope tosin nuortui vuosien kuluessa. Chaplinin elokuvassa terveyslähteestä se iso mustapartainen mies (Eric Campbell) on juomassa vesiä kihtiinsä, kun taas Chaplinilla on omat eväät.

Filmi löytyy suoraan YouTubesta. Tsapen mykän kauden elokuvia on verkossa paljon. Nyt katsoen ei osaa olla ajattelematta, ettei elokuvataide ole tuosta varsinaisesti parantunut. Chaplin muuten joutui tilanteeseen, jota Suomen nykyinen kulttuuriministeri tuntuu kannattavan kovasti: teosta kolhitaan vedoten siihen, kuka tekijä on ja miten hän on käyttäytynyt. Chaplinia ahdisteltiin siksi, että hänen väitettiin olevan kovin kiinnostunut nuorista tytöistä ja lisäksi hänen sanottiin olevan kommunisti. Yhdysvalloissa ”Diktaattorin” sensuuri aluksi kielsi, koska elokuva vaaransi suhteet ystävällismieliseen valtioon (Hitlerin Saksaan).

Tämä ”oivallus” ikään kuin uudistaa yli 60 vuoden takaisen asetelman, jossa osa kenraalikuntaa hyökkäili V. Linnaa vastaan siksi, että tämä oli muun muassa halventanut suomalaista sotilasta, upseereita eritoten.

Asiat eivät ole yksinkertaisia, vaikka ministerit ovatkin. ”Kongo-Müller” -dokumentti aiheutti aikoinaan kohinaa. Muistan asian niin, että kohtelias sissipäällikkö oli tarjoutunut teloittamaan vankeja, jotta dokumenttielokuvan tekijä saisi aidompaa kuvaa…

Tämä blogikirjoitus on nyt kuitenkin yleisluontoinen tiedotus läheisille ja tuttaville. Pääsiäisviikon viettoon tämä siis vaikuttaa, koska tänäänkään en saa sukkaa jalkaan, puhumattakaan kengästä. Muilta asiasta ei ole uutiseksi.

Tämä kihti on kai toinen kerta. Hoito on lepoa. Kun varpaan tyvinivel vihoittelee tosissaan, jokin Burana auttaa, mutta esimerkiksi kahvikupi kuljettaminen keittimeltä pöydän ääreen on otettava tarkasti. 

Tiedän listan, mitä ruokia ei pidä ehdoin tahdoin syödä, enkä niitä ruokia suosikaan. Sekin on kuin olutta hanhen selkään, että käsketään pysytellä erossa pilsneristä. Viimeksi maistoin olutta vuonna 1982, ja kyllä oli pahaa.

Mutta siitäkin on viikkoja, kun viimeksi otin kaupasta nyrkillisen isänmaallisia Kitkan neulamuikkuja friteerattuna. Ne kuulkaa niin särvittävät ruisleivän päällä.

Juuri isänmaallisuus varmaan estää niitä muikkuja uimasta venäläisten alan tehtaiden apajapaikkoihin niin että saamme niitä suomalaista muikuttelupaikoista.

Koska nyt täytyy taas vetäytyä voihkimaan sairasvuoteelle, tyydy pahoittelemaan kirjoituksen tahatonta hajanaisuutta. Olisi näet vielä vihje.

Television Sininen Planeetta II (Planet Earth) on dynamiittia. Biologia on kai se tiede, joka on muuttunut eniten viime vuosikymmeninä.

Ensimmäinen osa sisälsi juuri sen, mitä ette tienneet meristä. Niissä on ehkä enemmän elämää kuin kuivalla maalla. Toinen osa vaikutti vaimealta normaalidokumentilta, mutta oikeastaan se herätti kysymyksen kalojen ja kasvien ”tietoisuudesta” ja ainakin älykkyydestä,  esimerkiksi parviälystä.

Korpilammen tunnelma

O FORTUNA

(1100-luku, latina - Carmina Burana)

Onnea me

kumarramme

oikuttelevaa.

Se vähenee

tai lähenee -

ja on puistattavaa!

Se paaduttaa

ja maaduttaa,

ja murtaa hauraan mielen.

Vie vauraan maan

se mukanaan

ja hyytää järjen, kielen.

Muuttumaton,

puuttumaton

on onnen kehrän kulku.

On osamme

se onnemme

viimeinen salpa, sulku.

Tai varjona

on tarjona

sen suuri ilkivalta.

Kesken pelin

 se kääntyy selin,

katoaa kaikkialta.

Tie kapinaan

vie vapinaan,

ei onni kulje myötä.

Se heittelee

ja peittelee

ikuista ilkityötä.

Se loitolla

on voitolla

ja näppää harpun kieltä.

Ei kansa maan

voi milloinkaan

ymmärtää onnen mieltä.

= = = 

O Fortuna,

velut luna

statu variabilis,

semper crescis

aut decrescis;

vita detestabilis

nunc obdurat

et tunc curat

ludo mentis aciem,

egestatem,

potestatem

dissolvit ut glaciem.

2.

Sors immanis

et inanis,

rota tu volubilis,

status malus,

vana salus

semper dissolubilis,

obumbrata

et velata

michi quoque niteris;

nunc per ludum

dorsum nudum

fero tui sceleris.

3.

Sors salutis

et virtutis

michi nunc contraria,

est affectus

et defectus

semper in angaria.

hac in hora

sine mora

corde pulsum tangite;

quod per sortem

sternit fortem,

mecum omnes plangite!

(Suom. J.Kempinen)

Liian usein minä

Kuvan kirja, jonka sain juuri käsiini, on niin hyvä, että tämän jälkeen monikaan tuskin kehtaa näyttäytyä ulkona, ellei hänellä ole tuota kirjaa kainalossa. En olisi uskaltanut odottaa, että joku saa aikaan tällaista. ”Rahvas” tarkoittaa samaa kuin historiassa yleensä: ne jotka eivät ole aatelisia, pappeja tai kauppaporvareita. Tapa on ollut, että jos tutkimuksen nimi on Suomen kansan tai Ruotsin kansan historia, siinä kerrotaan kaikesta muusta paitsi kansasta.

Nyt on toisin. Immonen on hurjapäisesti lähtenyt sukututkimuksesta esittämällä kaiken löytämänsä ja päättelemänsä tiedon kolmesta suvusta, joista yksi on Kokkolan seudun Sursilleja, toinen Kokemäenjoelta Sastamalan ja tarkemmin Keikyän seudulta, ja kolmas Savosta, Rantasalmelta. Kohde on elinkeinoissa, elämisen keinoissa, uskomuksissa, laillisen esivallan vastustamisessa. Kirjoittaja on osannut ottaa huomioon nuoremmat lukijat, joille jokin voin kirnuaminen tai lapsen liikuttaminen ei kuulu ainakaan omaan kokemuspiiriin.

Suomen tasavallan ja Neuvostoliiton raja muuten meni 1300-luvulla reittiä, jonka näkee kesähuvilamme terassilta eli keskeltä Haukivettä, jossa Linnasaari on luontainen kiintopiste. (Ironian mestareille ja maistereille: tämä oli huono vitsi, joka perustuu usein kertomaani tapaukseen, kun löysin mökkitontiltani muinaishaudan ja ryhdyin valehtelemaan, että siihen oli haudattu esi-isäni. Seudulla näet meloi Lappeen alueen talonpoikia; Kemppiset ovat Hiitolasta, tarkemmin Rautjärven Ilmeeltä, josta oma suora esi-isäni käveli 1836 paikallisen kerjäläistytön kanssa Pietarin seudulle, kun kotona kaikki olivat kuolleet nälkään ja koleraan. Äitini on syntynyt Keikyällä ja hänen isänsä Karkussa.)

Kirja on myös erittäin kauniisti tehty ja halpa. Rientäkää riemurinnoin ostoksille!

Niin sanottu julkinen keskustelu on kovin usein esittäjänsä mainontaa. Välineinä ovat niin sanotut mielipiteet.

Poliittiselta pohjalta kirjoitettiin ja pidettiin puheita aiheesta ”mitä mieltä olen köyhyydestä”. Siro mielipide oli ennen, että köyhyys aiheutui Yhdysvaltojen ja kotimaisten kapitalistien harjoittamasta riistosta.

Erinomaisista blogin kommentoijista eräs osoitti eilen kultakimpaleen. Niin sanottu kansankirjallisuus on jokseenkin johdonmukaisesti torjuttu kaiken tutkimuksen kohteista. Kirjallisuudentutkimukselle se on liian kansanomaista (huonoa) ja historialle liian vähän kansanomaista (henkilökohtaista).

Kommentoija mainitsi Pietari Päivärinnan ja Kauppis-Heikin. Lisäisin hiukan myöhäisemmän menestyskirjailijan, Väinö Katajan (1867-1914). Kun tein Lapin antologiaani, kaivoin esiin lähteitä ja käsitin, että esimerkiksi Walleniuksen Lappi on osittain jäljitelty vanhoista omakustanteista ja että jopa Paulaharjulla on ollut innoittajansa. Heikki Meriläinen (1847-1939) oli muun muassa Kalle Päätalon hänen itsensä korostama esikuva.

Varoitan lukijoita: tuo vanha kirjallisuus tukeutuu aikansa tottumuksiin, joihin kuuluu esimerkiksi enemmän tai vähemmän keinotekoisesti rakennettu onnellinen loppu. Mutta en osaa olla hämmästymättä yksityiskohtien yhtäpitävyyttä löytämieni 1800-luvun lopun brittien matkakirjojen kanssa.

Naisen historia muuten löytyy juuri kansankirjailijoiden tuotannosta. Nyt muotiin tullut DNA-tutkimus saa nimet ja kasvot.