Sivun näyttöjä yhteensä

22. elokuuta 2016

Pahat teot




En osaa torjua Frankopanin ”Silkkiteiden” loppuosan todistelua. Omana elinaikanani eli viimeksi kuluneet 70 vuotta Länsimaista Yhdysvaltain, Ison Britannian ja Ranskan kansainvälinen toiminta on ollut jokseenkin pelkkää hirmutekojen ja hirmuisten typeryyksien vuorottelua.

Saksa on eri asia mutta on sen lähtökohtakin aivan toinen. Venäjä Neuvostoliittona on johtava esimerkki kansallisena itsemurhana. Kauan ennen sitä, 30-luvulla se keksi ja kehitti kansanmurhan ja otti uhriksi omat kansalaisensa.

Kommunistinen Kiina sai Maon aikana syntymään useita ainakin vuosisadan, ehkä vuosituhannen mielettömimpiä ja tuhoisimpia tekoja, sellaisia kuin kulttuurivallankumous ja Suuri hyppy eteenpäin. Maa on edelleen diktatuuri, mutta se on muuttunut rajusti Dengin ajoista alkaen eli nämä 30 vuotta. Tuhoaako se ympäristön ja käytännössä maapallon on yksi tämän ajankohdan suurista kysymyksistä.

”Silkkiteistä” ei tule suurta menestystä. Amazonissa se on bestsellerinä ja arvostelut ovat enimmäkseen kiittäviä. Amazonin omista lukija-arvosteluista en oikein tiedä. Epäilen että ne ovat yleensä väärennettyjä. Epäilen että kysymyksessä on Amazonin oma myynninedistäminen. Luulen että ainakin jotkut kustantajat masinoivat arvosteluina markkinointitekstejä, joista neljä viidestä ylistää ja yksi haukkuu niin läpinäkyvästi että useimmat lukijat havahtuvat olemaan eri mieltä.

Kirja ei saada suomeksi, ellei Kimmo Pietiläinen toimi. Saksaksi se näyttää jo olevan tulossa, ruotsiksi luultavasti. Englanniksi teos on tavallista vaikeampi lukea, koska kirjoittaja käsittelee taloutta, politiikkaa, kulttuuria ja tekniikkakin jääkaudesta alkaen, joten erikoissanastoa on paljon.

Epäilen menestystä englanninkielisillä markkinoilla, koska kirjaa moititaan aiheellisesti johdonmukaisesta islamin puoltamisesta. Moite ei ole aiheeton. Itse en pidä asiaa pahana, koska islamin näkökulmaa ei ole tapana esittää lainkaan, lukuun ottamatta fanaatikkojen mielettömiä väitteitä. Toiseksi minusta tuntuu, ettei arvostelijoiden kaipaama islamististen valtioiden pahojen töiden esitteleminen olisi mitenkään mahtunut jo nyt laajanpuoleiseen kirjaan. Ja eikö meillä ole niistä kohtuullisen paljon tietoa – alkaen turkkilaisvaarasta keskiajan lopulla?

Frankopan perustelee kirjan lopussa, että jihadistinen islam on alusta loppuun brittien ja amerikkalaisten öljyrosvouksen aiheuttama ja Saddam Hussein oli USA:n aseistama lemmikkipoika, kunnes alettiin epäillä, että hän pelasikin yhteen Neuvostoliiton kanssa.

Se on jo yleistä tietoa, että Saddamin syrjäyttäminen oli Lännen operaatio ja että puheet Irakin joukkotuhoaseista osoittautuivat perättömiksi. Frankopan väittää, että ne myös tiedettiin perättömiksi jo kun niitä alettiin esittää.

Ja Irakin ajatollahit nousivat, kun Shaahi ja hänen lähipiirinsä panivat omaan taskuunsa rahat ja loivat tavattoman kalliin armeijan samaan aikaan kun ainakin puolet väestöstä eli kovassa köyhyydessä lukutaidottomina.

EU:ta nyt koetteleva pakolaiskriisi on puolestaan suoraa jatkoa öljysodille. Vaikka kirjoittajalla näyttää olevan tarve panetella kotimaataan Englantia, herättää kieltämättä ajatuksia, että maa on eroamassa EU:sta, jolla ei taida varsinaisesti olla keinoja ainakaan siivota angloamerikkalaisten jälkiä lähi-idässä.

Kirjoittaja ehtii vielä huomauttaa, että arabikevään länsimainen demokraattinen liberalismi meni jo ja että Turkki vikuroi hyvin vakavasti. Keski-Aasiassa eli perinteisen Silkkitien varressa ovat muun muassa kiinalaisten huolella huomioon ottamat maailman suurimmat tunnetut öljy- ja kaasuesiintymät ja lisäksi enemmän strategisesti tärkeitä kaivannaisia kuin missään muualla. Yllättäen Silkkitien pohjoisen haaran eli Ukrainan sodan taustalla ei olekaan yksinomaan Donbassin hiili, vaan maapallon viljavin peltomaa eli käytännössä vehnä.

Henkilökohtainen johtopäätös. Nyt jo merkittävät amerikkalaiset – huomatkaa – taloustieteilijät ovat kääntymässä sille kannalle, ettei euro elä. Jos yhteisvaluutta menee, EU muuttuu dramaattisesti.

Suomessa varovaisesti käyty keskustelu, kuulua vai ei kuulua EU:hun, on ihan ymmärrettävä, vaikka meillä ei ole voimia (rahaa) erota siitä. Olemme niin kuin rippikoulussa sanottiin nalkissa.

Silti keskustelu on jälkijättöistä. Talouden eli siis kaupan, teollisuuden, perustuotannon ja energiantuotannon kannalta EU on jo hävinnyt kilpailun eli perääntyy ylämäkeen.

Miten muuten käy, se riippuu hiukan USA:n presidentinvaaleista ja hiukan enemmän siitä, pysyykö Putin sekä hengissä että vallassa. Venäjällä ei tosin tarvitse olla hengissä ollakseen vallassa (Lenin, Stalin).

Pahojen tekojen kaiveleminen on aina hauskaa. Ei tule pulaa aineistosta.

Venäjän keisarikunta oli oman aikansa nopeimmin teollistuva ja rikastuva valtio, eräänlainen talousihme. Se jätti yhteiskunnalliset olot rempalleen, tunnetuin seurauksin.

Suomalaiset luulivat, että heitä vainotaan. Venäläiset olivat tuossa vaiheessa kiinnostuneita lähinnä tykkitehtaistaan ja Bakun öljyn käyttöön saamisesta. He pyrkivät kaikin voimin silkkitielle. Uusimman ajan historia alkoi Krimin sodasta, jossa olivat vastakkain etenkin Venäjä ja Britannia. Erimielisyyden ydin oli pääsy kansainvälisille vesille, Turkin salmista. Siitä alkoi Venäjän jonkinasteinen modernisoituminen, ensin armeijassa.

On lyhytnäköistä ajatella, että ilmastonmuutos on tapahtumassa vain ilmakehässä.

Nyt meneillään oleva muutos on ainakin Euroopassa suurin viimeisimmän jääkauden päättymisen jälkeen. Pelkään, ettei valtiovarainministeriön kansantalousosasto ole ottanut tätä tosiasiaa huomioon laskelmissaan.

21 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa, kiitos. Suomeksi on UK/US virheisiin lähi-idässä liittyvää kirjallisuutta ilmestynyt suhteellisen paljon. Niitä kahlattua vaan on tullut kuva, että kaikkein terävin kärki ei ole tullut suomennetuksi. Mitenkähän ne valitaan... kiireessä ainakin.

    VastaaPoista
  2. Jos on jokin erikoinen muutos maailmassa tapahtumassa (ihmiset usein virheellisesti käsittelevät omaa nykyaikaa suurempana kuin se on, koska läheltä katsottuna kaikki on suuri) niin selviävät siitä ne joilla ideologian rooli päättelyssä on pienin. Ja maahanmuuton kannattaminen a la Merkel on puhtaasti ideologinen. Multtikulttuurisuuden saarnaaminen vaikka jokainen jolla on silmät näkee, että getoja syntyy kuin sieniä sateen jälkeen (Ruotsi), on ideologinen. Periksi antaminen islamille sananvapauden ja esimerkiksi naisten oikeuksien määrässä - sekin on ideologinen. Jos todella Eurooppa tuhoutuu, niin itse syytän ensimmäiseksi Merkeliä joka tuki ideologista projektia koko maailman mahduttamisesta Eurooppaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansaivaellukset ovat tuhonneet Euroopan jo monta kertaa tai sitten ne ovat luoneet sen. Miten sen nyt ottaa. Onneksi Suomi on niin kaukana että geenit eivät sekoitu. Onko se osoitus jostain ylivertaisesta kulttuurista? Mielestäni Pogostan lahjat Suomen kulttuurille ovat suuret mutta rajalliset. Kulttuuri, kieli jne. siirtyy eri taustoista oleville ryhmille.

      Poista
  3. Kaikki ramppaavat nykyään Moskovassa ja Kiina tuo sotilaitaan Syyriaan. Näyttää, että Länsi häädetään Lähi-idästä. Kiinan, Venjän ja Iranin liittoutuma muodostaa vastavoiman, joka voi sanoa ei Yhdtsvalloille. Sitä on kaikki Lännen orjuuttamat maat odottaneet. Soini sorvaa puolustussopimusta Yhdysvaltojen kanssa. Onkohan romahtavan imperiumin kanssa liittoutuminen järkevää, kun tulevaisuus on toimia yhtenä silkkitien päätepisteenä. http://journal-neo.org/2016/08/22/the-collapse-of-rome-washington-s-6-5-trillion-black-hole/

    VastaaPoista
  4. Luja usko tuulivoimaan energian lähteenä sitä kehittäen vain voisi ehkä pelastaa meidät öljysodilta mutta kun öljystä on muuhunkin kuin energiaa tuottamaan.
    Tässä vaiheessa näyttämölle voisi hypätä suomihenkilö sellupohjaisin tuottein muovia ym öljypohjaisia tuotteita korvaamaan samalla ikään kuin ohimennen maailmankin pelastaen.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  5. Vaikka tämä ei liity mitenkään päivän aiheisiin, ajattelin kuitenkin postata.

    Koska Kemppinen - ja moni lukija - on kulttuurista kiinnostunut, alla olevan linkin kautta voi imuroida/ lukea ilmaiseksi ja laillisesti kuuluisaa saksalaista kulttuurilehteä Der Sturm.
    /Y

    goo.gl/egsj3L 

    VastaaPoista
  6. Jukka, voitko/uskallatko viimein vastata toisen anonyymin 19.8. esittämään kysymykseen: "Kysymys kuuluu: mitä tapahtui sille rikosilmoitukselle, jonka teit noin vuosi sitten liittyen rasismiin? Kun tämä maahantulijoiden vyöry oli alkanut ja blogissasi käytiin siitä kiivasta keskustelua".

    Ironmistress teki mielestäni ilmoituksesi johdosta oikeansuuntaisen päätöksen, me muut odotamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäntyyppisten kommenttien julkaiseminen ei tuo blogiin mitään lisäarvoa — päinvastoin se vähentää sitä. (Sama pätee tähän viestiini.)

      Poista
    2. ..se hyvä että jottain tekemistä

      Poista
    3. Mikä ironinmisrtessi? Eihänks se oo joku aika - tota-

      mitä välii

      Poista
    4. Lähti verottajaa pakoon?

      Poista
  7. Kiina on jo maailman toiseksi suurin talousmahti ja tulee pian ohittamaan Yhdysvallat. Se ei tiedä hyvää ympäristölle, vaikka Kiinassa onkin jo herätty jonkinlaiseen ympäristöajatteluun, pakostakin.

    Putin varmaan aikoo siepata koko Ukrainan, Kiovan ja ne mustan mullan alueet. Nämä viimeisimmät valmistelut viittaavat johonkin sellaiseen. Lukupiirissä meillä oli juuri Jesajan kirja. Todettiin, että sama vihan, sodan, hävityksen ja koston kierre vain jatkuu ja lisääntyy, eri puolilla. Aina tulee uusia vallasta juopuvia.
    EG

    VastaaPoista
  8. J.M. Keynes: Tulevaisuus ei ole vielä tapahtunut, se voi sisältää mitä tahansa...

    Ahti Karjalainen: Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen...

    VastaaPoista
  9. Liittyen tähän Xi Jinpingin voimallisesti ajamaan uuteen silkkitiehen huomasin juuri jotakin sangen merkillistä.

    Alunperin kun ajatusta vuonna 2013 esiteltiin uudelle silkkitielle annettiin kaksi reittivaihtoehtoa, jotka kulkivat Venäjän kautta ja tukeutuivat Venäjän nykyiseen rataverkkoon. Myöhemmin esiteltiin kolmas, lähinnä teoreettinen eteläinen vaihtoehto joka kulkee Keski-Aasian kautta. Siellä ei ole valmista infrastruktuuria vaan radat ja muut fasiliteetit on tehtävä alusta alkaen.

    Viikonloppuna kun selailin verkossa eräitä taloudellisia julkaisuja sain huomata tuon kolmannen eteläisen reittivaihtoehdon olevan nyt ikään kuin valittuna. Tämä on yllättävä ratkaisu monella eri tavalla mutta erityisesti raskas isku Venäjälle, joka luonnollisesti odotti Kiinan uudistavan Venäjän vanhenevan rautatieverkoston pääyhteydet.

    Ks. kuva (punainen viiva on maareitti):

    http://insight.amcham-shanghai.org/wp-content/uploads/OBOR1.png

    VastaaPoista
  10. On jonkinasteinen ajatusharha, yhdistää nyt saapuneet nuoretmiehet joihinkin jihadisteihin,heistä saataa kyllä tulla sellaisia, jos heihin suhtautudumme torjuvasti.
    On lisäksi huomioitava ne edut jotka kerttyvät valmiiksi kasvatetun työvoiman saamisesta muuntokoulutuksen avulla.
    Lisäksi,ponuksena tarjonnan taloustieteen mukaisesti työvoiman lisäys pudotaa siitäaiheutuvia kustannuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni sarkasmi tähän: saapuvat nuoret miehet eivät itse tietenkin koskaan vanhennu, eikö niin?. Niin, että jos otetaan miljoona nuorta miesta vastaan, niistä ei koskaan tule miljoonaa vanhusta joille pitää tuoda miljoonia uusia huoltajia ja veronmaksajaa. Saksan pitää tulevaisuudessa harkita miten vapautua esimerkiksi kuudesta miljoonasta vanhuksesta jonka työikä loppui samalla kuulla. Ai niin, sehän on niille jokseenkin tuttu teema se vapautuminen miljoonista

      Poista
    2. Juu-u. Kunnes sortuviin kerrostaloihin jäädään loukkuun, peruskorjausväli on nyt 5 vuotta.

      Pitäisikö vielä harkita?

      Poista
    3. Suomesta, miljardeja Saksaan, öö Tele laittoi rahat pois ja juoksi Ruotsin alle. Rahaa on. Tai oli. Mistäs tänään säästettäisiin.

      Poista
  11. Frankopan, sinä tarjottu. Etkös katsonutkin mustaa suuta, se teki selväks: Ei aseita Saddamilla. Operaatio alkoi, tuplapajatso tyhjäksi vedettiin, ahnaasti Lähi-itään hyökättiin ja Maa tyhjäks imettiin. Hetkeksi nosti veren himo sokeriaan. Nälkä on pian bulimikolla, kolme lautasta on, Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Uskallatkos ottaa haasteen vastaan, karhun nielaisisit karvoineen, sinä Lännen suuri suu.

    VastaaPoista
  12. USA:n Varapuolustusministeri jälkikäteen: Öljyn takia me Irakiin mentiin.

    VastaaPoista