Sivun näyttöjä yhteensä

14. elokuuta 2016

Kestotilaa kirja




Topelius kirjoitti paksuja, moniosaisia kirjoja, koska hän ei luottanut kustantajaansa. Kustantaja oli Bonniers, Suomessa mm. Edlund eli kirjakauppias. Välskäreiden ensimmäinen suomennos ”Wälskäärin juttuja” näyttää olleen suomentajan omakustanne.  Uudesta osasta sai uuden maksun.

Ainakin vielä 1987 kustantaja määräsivät kirjakauppojen alennusprosentit eli käytännössä kirjojen hinnat. Suomen Kustannusyhdistyksellä oli kaikki mahdollisuudet valvoa kirjojen kohtaloa ja hinnoittelua jakeluketjussa.

Kysymyksessä oli yksi Euroopan rajuimmista kartelleista. Menettely oli myös Suomen lain mukaan kielletty. Kilpailuvirasto ei ehtinyt väliin. Menettelyä eli kilpailijoiden yhteen liittymistä muutettiin hiukan, kunnes romahdus alkoi 2000-luvulla.

Ilmiöllä ei ole mitään tekemistä digitaalisen murroksen kanssa, eivätkä verkkokaupat liity siihen sanottavasti.

Olen maan kiihkeimpiä kirjakauppojen ja kirjankustantajien kannattajia. Olen kasvanut kouluikään kirjakaupassa, hyllyssä Ison ja Pienen tietosanakirjan välissä, koska äitini hoiti suvun kirjakauppaa. Olen saanut lukea uutuudet ilmestymisviikolla tai sitä ennen libristikappaleina. Alle 20-vuotiaana menin työhön kustannusliikkeeseen. En ole varma tulkinnasta, kun tuntemattomat remonttimiehetkin sanovat, että tuntuu olevan (asunnossani) paljon kirjoja. Vastaan huokaisten, että niin on ja mihin niiden kanssa lopulta joutuu.

Kuvassa on äitini alle 20-vuotiaana kirjakaupan hoitajana. En ole tullut kysyneeksi, oliko hän itse selvillä markkinointikeinosta. Ilmasotakoululta juoksi vänrikkejä ja upseerioppilaita milloin milläkin asioilla. Isoisä kyllä tiesi. Myymälänhoitajaksi hankittu sukulaistyttö Anni oli hänkin kaunotar ja niin kävi, että hän otti ja meni naimisiin lentomestari Juutilaisen kanssa, joka oli kaunis poika, ja tiskin taakse otettiin toinen henkilö, joka hänkin kyllä suostui sotilashenkilöön, mutta tämä jäi paikkakunnalle, isäni siis.

Tämä on tausta ajatukselleni, että kirjakaupat ja kustannusliikkeet nykymuodossaan pitäisi lopettaa.

Kirjakaupat pysyivät pystyssä sotavuosien poikkeustilanteen jälkeen julkisen rahoituksen turvin. Kustantajat nimittäin päättivät, kuinka suuren osan kansakoulukirjoista sai myydä kunnalle Osuuskaupan kirjakauppa ja kuinka suuren meidän kirjakauppa. Myös hinnat tulivat kustantajilta ja kirjojen oli tietenkin oltava kouluhallituksen hyväksymiä. Monet olivat kouluhallituksen virkamiesten kirjoittamiakin.

Paikkakunnalla oli keskikoulu ja pian sen yhteydessä lukiokin. Koululaiset ostivat kirjat yleensä meiltä, ja tietysti vihkot, kynät ja paperit. Kaupan edessä ei ollut hevospuomia.

Kirjojen ostajat olivat paikkakunnan hienostoa. Vähemmän hienot ihmiset ostivat aikakauslehtiä, kuten Seuraa ja Apua. Vielä vähemmän hienot ostivat Nyyrikin, Sirpaleen tai Perjantain. Rehtori Paavo E. S. Elo osti ja tilauttikin kirjoja, mutta laskujen maksaminen ei tahtonut toimia ennen kuin kävi ilmi, että isoisäni oli tarpeen tullen vielä kovempi huutamaan kuin rehtori.

Isoisän hyllyyn oli päätynyt upeita saksankielisiä kirjoja, jopa kirjasarjoja. Talossamme asui nimittäin vuokralla koulun opettajia. Facebookin paikkakuntaryhmässä muistellaan kouluamme. Koulu oli hyvä. Joskus ja joidenkin kanssa oli ongelmia, kuten maan kaikissa muissakin kouluissa.

Oppimateriaalinen tuotannon yhteiskunnallinen tuki on ollut noin kymmenen vuoden välein puheenaiheena, kuten nytkin. Aina on jouduttu myöntämään, ettei valtio pysty kilpailemaan laadussa eikä hinnassa. Seuraavaksi nähdään, että digitaalinen media on vanhoille kustantajille vaikea rasti, luultavasti ylivoimainen.

Jako digitaaliseen ja painettuun mediaan on vakiintunut virhe. Ei se ero johdu tekniikasta, vaan logistiikasta.

E-kirja ei menesty, koska niitä myydään kuin painettuja kirjoja, omaksi. Tulee liikaa hintaa ja vero painaa. Kirjastot lainaavat ja Amazon vuokraa kirjoja. Minulla on nytkin Amazonilta eräs käsikirja vuokralla. Se siis lakkaa toimimasta kun kuukausi on kulunut.

Romaaneja ja tietokirjoja voisi vuokrata asiakkaille helposti.

Yksi keino olisi toimittaa palautuskuori vuokralle annettujen tai lähetettyjen kirjojen mukana ja lasku vuokrattujen kirjojen hinnasta vuokra-ajan päätyttyä. Olisi paikallaan, että samalla tavalla kuin kirjastoissa laskun voisi torjua palauttamalla kirjat kuitenkin ja korvaamalla kulut.

Vaihtoehto on tietenkin maksaa kirja. Kai meitä on ja tulee olemaan, ihmisiä jotka haluamme asua kirjojen keskellä. Jotkut pitävät kissaa, eikä sitä ihmetellä eikä paheksuta.

Toinen keino olisi kuukausivuokra – kymmenen tai kaksikymmentä kirjaa kuukaudelta laskettavaa tilausmaksua vastaan.

Äänitteille on jo tapahtunut näin. CD-levyjen ja DVD-levyjen myynti on hiipunut. Kauppaliikkeitä on muutama, harrastajille.

Se on suuri suru, että kirjakauppaliikkeet ja mahdollisuus selailla, oleilla ja saada herätteitä ja päähänpistoja menisi. Paitsi jos jotkut kirjakaupat panisivat hynttyyt yhteen pääkirjastojen kanssa niin että kirjaympäristö säilyisi ja asiakkaalla olisi tilaisuus ostaa, lainata tai vuokrata.

Tenttikirjavuokraamoihin tutustuin 2001 Kaliforniassa. Berkeleyssä niitä piti yllä ylioppilaskunta. Käytäntö näkyy mm. luonnontieteen isojen kirjojen hinnoissa. Opiskelijat vuokraavat ne - ja kirjastot ovat lähellä.

Entä kustannusliikkeet? Ehkä rehellinen kirjatehdas toimisi paremmin kuin nykymalli.

Hyväksyn sen ajatuksen, että myymälän ylläpitäminen maksaa euroa per kuutiometri. Ei täällä ole enää kenkäkauppojakaan mutta yksi nappikauppa on. Mutta jotain on tehtävä, jottemme joudu isojen markettien todella suppean kirjavalikoiman armoille.

15 kommenttia:

  1. Tulemme aina tarvitsemaan hyvin varustettuja kirjakauppoja ja ihania libristejä, varsinkin Suomessa, joka kuuluu lukemisen huippumaihin. Yhä useampi tajuaa, että verkko ei milloinkaan korvaa kirjaa, joka on erinomainen käyttöliittymä. Oli kiinnostavaa lukea tällä viikolla koululaisista, jotka eivät syty e-kirjoista, koska oikeaa kirjaa on mukavampi lukea.

    Hyvä kirjakauppa on myös paikka, josta voi löytää kirjoja, joita ei olisi osannut etsiä. Nyt painettu Hesarikaan ei julkaise edes tynkäluetteloa kauden kirjoista (vain muutamima tärppejä). Verkko-Hesarissa on vain sadan kirjan valikoima, joka on tehty hankalaksi käyttää.

    Suomessa oli vielä vähän aikaa sitten yksi maailman parhaista kirjakaupoista. Ansaitsemme edelleen sellaisen. Ja jonkun, joka pitää meidät kattavasti ajan tasalla uusista kirjoista. Tehtävä ei ole ylivoimainen. Ensin pitäisi voittaa meitä riivaava henkinen laiskuus ja löytää jälleen pirteä taistelutahto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Kirja-ala elää, monen muun alan lailla, muutoksen aikaa, mutta en usko että fyysinen kirjakauppa tai paperimuotoinen kirja koskaan kokonaan katoaa. Monista huolestuttavista merkeistä huolimatta. Harvenevat ehkä, mutta eivät katoa, sillä tarve niille on niin ilmeinen.

      Hyvinvarustettu kirjakauppa on sielulle lääkettä. Mahdollisuus kokea laaja kirjavalikoima ympärillään on elämän suuria kokemuksia. Vaikka tekniikka kehittyy ja kirjallisuuden ja kustantamisen muodot voivat muuttua, ei perusasia katoa koskaan. Muuten katoaisi niin paljon muutakin.

      Eri asia on sitten se, että kirjallisuus ehkä jatkossa kuuluu yhä enemmän vain sivistyneimmän kansanosan elämään. Suurilla joukoilla saattaa olla omat kiinnostuksen kohteensa?

      Poista
  2. Suomessa on upeat käytettyjen kirjojen jälkimarkkinat. Muutamalla eurolla (+ postikulut) saa luettavaksi mielenkiintoisia kirjoja.

    VastaaPoista
  3. Minusta nykyisen kirjojen tuotannon muodon pitäisi olla sellainen, että niinsanotut bestsellerit tehdäisin yksityisessä sektorissa ja oikeat kirjat käänetäisin valtion tuella ja muodostettaisin kansallinen kirjapankki jossa olisivat arvokkaat tekstit äidinkielellä elektronisesti olemassa, josta niitä voitaisin sitten lainata tai ostaa ilmankin, että ne olisivat jossain kustantajien kaupoissa myynnissä. Sellaisen systeemin etu olisi vielä se, että lahjakkaat kääntäjät saisivat tuloja oikeasta osamisestaan eivätkä riippuisi suhteistaan kustantajiin eikä markkinoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syntyisi tappelu 'oikean kirjan' määrittämisestä.

      Poista
  4. Olin kokostipendillä eli ilmaiseksi AFS-vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa 1950-luvun loppupuolella ja hämmästyin sitä, että oppikirjoja ei tarvinnut ostaa itselleen. Ne olivat lainassa koululta koko lukuvuoden ja palautettiin siisteinä keväällä. Kirjan sisäkanteen liimatussa luettelossa näkyi pitkä rivi aikaisempien vuosien lainaajia. Kirjat olivat painavia kuin tietosanakirjat, sillä kunakin vuonna valittuja aineita luettiin joka päivä.

    Myös taideluokissa käytetyt materiaalit tai soittimet sai lainaan koululta, ja esimerkiksi eräästä hyvin köyhästä perheestä olevasta luokkatoveristani tuli musiikin professori.

    Koulunkäynti oli täysin ilmaista "ylioppilaaksi" asti. Kaikki lukion loppuun käyneet saivat 18-vuotiaana samanlaisen lakin päähänsä. Sitten sai hakea yliopistoon tai ammattikorkeakouluun tai mennä suoraan töihin vaikkapa toimistoon. Harmittaa, että en ottanut konekirjoitusta ja autokoulua.

    VastaaPoista
  5. Olipa optimaaliset kasvuolosuhteet tulevalle - ja silloiselle - himolukijalle!

    Hesarin uutuusluettelo oli todella ärsyttävä, niin lehdessä kuin verkossakin. Savon Sanomissa sen sijaan oli yli 200:n kirjan selkeä lista. Löysin sen veljentytön suosituksesta, kun siellä mainittiin hänenkin nimensä, ja sehän oli hauska uutinen. EG

    VastaaPoista
  6. "Se on suuri suru, että kirjakauppaliikkeet ja mahdollisuus selailla, oleilla ja saada herätteitä ja päähänpistoja menisi."

    Se, selailu ja oleilu, tuntuu jo nyt olevan epäsuotavaa, ainakin täällä ns. kulttuurin kehdossa. Suomalaisessa olen varttuneempana kansalaisena jo vuosikausia tuntenut oloni epämukavaksi. Aina saa pelätä myyjän huikkaavan "voinko auttaa?", vaikka olen toisinaan yrittänyt selittääkin, että pyydän, jos tarvitsen apua. Sama käytäntö näkyy otetun Bonnier-Akateemisessakin. Tosin sen toimitujohtaja ja täkäläinen myymäläpällikkö näkyvät jossain tekstissä armollisesti julistaneen, että nyky-Akateemisessakin SAA katsella kirjoja, vaikka ei juuri sillä kertaa ostaisikaan.

    En ole mikään myymälälusmuilija. Haluan vain silmäillä uutuuksia. Satoja kertoja tällainen silmäilyselailu on kohdallani menneinä vuosina johtanut tietokirjan ostamiseen. Ymmärtääkseni myös maamme kirjakauppakulttuuriin on aina kuulunut katselurauhan antaminen asiakkaalle. Nyt sekin tuntuu olevan mennyttä. Olenkin ihan piruuttani alkanut ostaa kirjani verkkokaupoista.

    VastaaPoista
  7. Ymmärtääkseni Topeliuksen pitkät romaanit eivät olleet ensi sijassa seurausta kirjankustantajista tai näiden epäluotettavuudesta vaan julkaisumediasta. Nämä romaanit olivat nimittäin ensi sijassa sanomalehden jatkokertomuksia. Esimerkiksi Välskärin kertomukset julkaistiin Helsingfors Dagbladetissa (ja useissa ruotsalaisissa lehdissä) noin kahdenkymmenen vuoden aikana, ja sen näkee. Kirja on täynnä kliffhängereitä, joiden tarkoituksena on koukuttaa lukija odottamaan seuraavaa numeroa.

    Tämä jatkokertomusten julkaisu oli ajan tapa, ja ehkä osittain seurausta yhteiskunnan epävapaudesta. Sensuurin vuoksi lehdet olivat muutoin aika tylsiä, ja jatkokertomukset piristivät niitä kummasti. Virossa sanomalehden jatkokertomus piti pintansa Neuvosto-Viron vapautumiseen asti, ehkä juuri tästä syystä.

    VastaaPoista
  8. Itse päivystin kouluikäisenä kirjaston palautushyllyn vieressä Verneä, Tarzania ja muuta mukavaa odottamassa.

    E-kirjoilla on yksi etu puolellaan, haut ovat helppoja tehdä - jopa romaaneissa.
    /Y

    VastaaPoista
  9. PItäisi tiedostaa tarkemmin, mikä kirjassa maksaa. Ei se ole selluloosa, vaan luova työ, suunnittelu, kirjoittaminen ja taittaminen. Oli kirja sähköinen tai paperinen, se on kirjoitettava, kuvitettava, taitettava ja markkinoitava - ja jaettava lukijoille. Sähkö tai selluloosa, kustannuksensa kummassakin.
    Toisaalta: nykytekniikalla kuka tahansa voi tehdä kirjan ja pienellä viitseliäisyydella pukea sen tyylikkääseen asuun, Word riittää taitto-ohjelmaksi. Laatua ei valvo kukaan, pitäisikö?
    Tarvitsisimmeko me auktorisoituja kirjakauppoja tai jakeluteitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtaa olla pitkät jonot niissä auktorisoiduissa kaupoissa. Niinkuin Neuvostoliitossa.

      Poista
  10. Neuvostoliittolainen kirjakauppa. Minkälaista kirjallisuutta siellä oli hyllyt tyhjillään ja olivatko suosittujakin jonotuskohteita? Myös piraatit veivät maahan herkullista sanan leipää ja toiset piraatit epäauktorisoitua kirjallisuutta maasta ulos.

    VastaaPoista
  11. Kiitti vuosia ammentanut aamu ilta lukemiksi mutta vinkkaan luen ääneen alz äidilleni, tykkää kuunnella toisinaan päivisin ja iltasatuina. Ei ole aiheista pulaa ;)

    VastaaPoista