Sivun näyttöjä yhteensä

31. elokuuta 2016

Käypäläisiä



Kirjoitin erästä hiukan viisaampaa kirjoitusta ja selitin, että Etelä-Pohjanmaalla perinteen ja murteen sitkeys johtui myös tilapäistyövoiman vähyydestä. Siellä oli huomattavan vähän käypäläisiä-
En ole ottanut tätä varten esiin lähdeteoksiani; etenkin vanhat Viralliset tilastot ovat monissa asioissa tavattoman yksityiskohtaisia. Olen aikojen kuluessa ladannut ne verkosta omiin tarkoituksiini. Suosittelen. Esimerkiksi vuoden 1916 ja vuoden 1920 virallisen tilaston järjestelmällinen vertaaminen kertoo kansalaissodasta todella paljon – varsinkin jos tietää, että punakaartiin liittymisestä maksettiin monin paikoin rahapalkkaa. Ja niin sanotuissa patteritöissä Helsingin seudulla oli ollut satakin tuhatta enimmäkseen nuorta miestä, jotka olivat nyt siis jääneet vaille ansioita.
Kirjallisuus ja viihde ovat tehneet romanttisia tai hauskoja kahdesta kammottavan raskaasta ammatista, uittomiehenä olemisesta ja metsätyöstä eli jätkän elämästä, joissa ei ollut mitään hauskaa.
Uitto oli lyhytkestoinen ansiotyön mahdollisuus keväisin runsaan veden aikaan ja työ saattoi olla jopa vonkamiehille erittäin raskasta etenkin unenpuutteen takia. Mielipuolisen vaarallinen suman laukaiseminen annettiin yleensä joukosta erottuvien miesten tehtäväksi. Heitäkin vahingoittui ja kuoli paljon.
Tukkilaisromantiikka elää kuvitelmina Linnankosken ”Tulipunakukassa”, Pakkalan ”Tukkijoella” -näytelmässä ja Katajan ”Koskenlaskijan morsiamessa”.
Tuo tukkilaisuus oli hyvin nuorta perua. Päijänteen vesistön puuvaroja alettiin ottaa käyttöön 1870-luvulla ja uittoa, etenkin Kymijoessa, pidettiin hulluna ajatuksena, kunnes Hans Gutzeit ja muut norjalaiset toivat tänne oman tekniikkansa uittoränneineen kaikkineen. Ja jossain vaiheessa molempien sotien jälkeen puutavara nousi kumipyörille.
Olen itse nähnyt uittoa Kauhavanjoessa, mutta se oli kyllä hyvin vähäistä. Nippu-uittoja Saimaalla katselin kauan. Se oli jotenkin hupaisaa, miten tavattoman hitaasti yhden hinaajan vetämä lautta liikkui järven selällä. Millaista tuo puroista uitetun puutavaran uittaminen tehtaille oli selät käsin tai hevoskierrolla varppaamalla, sitä voi vain arvailla…
”Vielä niitä honkia humisee” -laulussa kehutaan, että on sitä oltu ryyppäämättä kolmekin vuorokautta. Kun näet tukkilautta hajoaa järvelle, siinä tulee kiire.
Se varmaan pitää paikkansa, että kelumiehiltä opittiin edustava valikoima ruokottomia lauluja, jotka sitten elivät paikkakunnilla kauan.
Metsätyömaat on kartoitettu kirjallisuudessa suorastaan hyvin. Oulu, Kajaani, Veitsiluoto ja Kemi pitivät yllä savotoita, jotka olivat suurimmillaan valtavia. Työvoiman tarve oli myös kansantaloudellisesti merkittävä. Suomalainen mökkiläisyys, jota alettiin myöhemmin nimittää pientilallisuudeksi, kunnes myös ”pienviljelijä” katosi kielestä, tukeutui talven metsätöihin.
Mökkiläisten ohella oli sitten jätkiä, lentojätkiä ja losojätkiä. Alun perin tuo myöhemmin maineeseen noussut jätkän työnimike ja yleiskieleen siirtynyt sana oli virkakielellä ”vailla vakinaista asuntoa oleva”. Irtolaisista, runollisesti löysäläisistä, puhuttiin sellaisissa tilanteissa, joissa voi ainakin väittää, että asunnon lisäksi joltakulta puuttuivat työhalut.
”Itsellinen” on sanana sekin muuttanut merkitystä. Ennen se tarkoitti erilaisia haitallisia ihmisiä, jotka asustivat toisten saunoissa ja vastaavissa. Miehet eivät olleet edes sekatyömiehiä. Itä-Suomessa tuon tilattoman väestönosan edustajien nimitys oli ”loinen”. ”Loismies” ei ole mitenkään harvinainen titteli pappien eikä nimismiesten tekemissä luetteloissa.
Joutoväkeä oli siis kahta lajia. Toiset olivat, ainakin sen pään ottaessaan, tosi kovia työntekijöitä. Toisista ei iän, sairauksien ja vikojen tai vammojen takia ollut kovaan työhön.
Etenkin suomalaisen elokuvan hartaasti toistelema tarina jätkämiehestä, joka osoittautuukin ihan insinööriksi, on luonnollisesti kansainvälistä perua ja romantiikan kirjallisuuden perusaineksia.
Tiettävästi ainuttakaan tällaista tapausta ei tunneta todellisuudesta. Viinan voimin tai omin neuvoin luhistuneita entisiä talollisia tai jopa pikkurikkaita savotoilla tietysti oli, mutta ei heistä paljon lauluja lauleltu. Ennen oli joka suvussa joku talonsa juonut.
Kaunisteleva perinne on yhteydessä ainakin kisällikiertoon, joka oli luvallinen ja suositeltu tapa aloitella käsityöläisammattia. Jos onni kävi, kisälli sai kukaties työkalujen lisäksi entisen mestarin lesken ja liudan lapsipuolia.
Pohjanmaalta, etenkin Keski-Pohjanmaalta, lähdettiin erittäin suurin joukoin rakentamaan Helsinkiä. Muurarit, kivimiehet ja kirvesmiehet olivat kysyttyjä. Kysyntää oli Pietarissakin.
Etelä-Pohjanmaan yksi erikoisuus on edelleen vierastyöpaikkojen vähyys. Tehtaita ei ole vieläkään ihmeemmin; konepajoja ja pienteollisuutta on mutta esimerkiksi vanha, nyt jokseenkin kokonaan kadonnut puukkoteollisuus oli suurelta osin kotityötä, jota tehtiin omissa nurkissa.
Kaupunkien laitamilla asui epämääräistä väkeä. Helsingissä työläisyhteiskunnat tutkittiin jo ennen sotia (Heikki Waris), mutta sellaisten nykyisten kaupunginosien kuin Haaga tai Tapanila tai Malmi taustan saa kaivella esiin paksummista kirjoista. Ne olivat tietenkin rautatien lieveilmiöitä. Myös Suomessa tunnetaan se ilmiö, että joku on kotoisin ”väärältä puolelta rataa’”, esimerkiksi Turussa Raunistulasta tai Vaasassa Vöyrinkaupungilta tai Oulussa Raksilasta. Tampereella rautatiet ihan kiersivät kaupungin, sen läntiset osat.
Pohjanmaalla oli päiväläisiä ja oli uudisraivaajia, mutta viimeistään nälkävuosista alkaen tilanne oli se, ettei maakunta ottanut vastaan väkeä, vaan työnsi. Vaihtoehtojen puute, siis olematon urakehitys, saattoi olla syy outoon väkivaltakulttuuriin mutta myös muuhun sosiaaliseen levottomuuteen, joka saattoi purkautua poliittisiin toimiin.

19 kommenttia:

  1. Tampereella rautatie kiersi kaupungin, mutta varsinaisesti sosiaalinen raja ei kulkenut rautatiessä. Rata rakennettiin siihen, missä se on, koska asutusta ei sen itäpuolella juuri ollut. (Samoin oli tietääkseni Oulussa.) Tammerkosken ja radan väliset kaupunginosat olivat köyhää aluetta, Kyttälää. Vauras väestö asui kosken länsipuolella.

    Kaupunginosien arvostus muuttuu. Nykyään Tampereen ortodoksikirkko on todella hyvällä paikalla Sorinaukion varrella, jota se hallitsee. Aikanaan paikka valittiin, koska se oli huonoin, jota kaupunki kehtasi tarjota: Verkatehtaan takana, kaupungin laidalla, ratapihan väärässä päässä, mutta onneksi ryssänkasarmin liepeillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluamatta esiintyä Kemppisen päivän epistolan eksegeettinä, väittäisin kuitenkin, että arvoisa kolumnisti ei varsinaisesti väittänytkään, että rata tietoisesti rakennettiin sosiaaliseksi rajaksi, vaan että se muodostui sellaiseksi. Ainakin Oulussa näin oli. Radan takainen Raksila oli pitkään epäilyttävää seutua. Nykyäänhän Puu-Raksila on himoittua idyllistä asuinaluetta. Ehkä Raksilan muutoksen ensiairut oli se, että Ouluun yliopiston myötä tullut normaalikoulu sijoitettiin 1960-luvulla Raksilaan hajuraon päähän tärkeimmästä kilpailijastaan Oulun lyseosta.

      Poista
  2. Ritva-Liisa Sukun kirjassa "Sunkku-Lapin keisari" (Weilin-Göös Helsinki 1974) kerrotaan mainiosti miten tukit saatiin liikkeelle Lapin erämaista.

    VastaaPoista
  3. 'Uitama' on viroksi vaeltaa. 'Ujutama' on uittaa. 'Parvetama' on uittaa tukkeja. Tukkilaiset viroksi on - NB! - 'parvepoisid', siis lauttaPOJAT. Eli haluan sanoa, että tämä oli nuorten miesten ala. Ja missä ovat nuoret miehet, siellä ovat nuoret naiset ja poispäin. Ja ehdottomasti on nuorten miesten ja naisten välillä myös romantiikkaa ja sitä täysin ilman Linnankoskea. Eli siis haluan sanoa, ettei sitä ja muita nuorten töitä tarvittu "tehdä" romanttiseksi, ne OLIVAT romanttisia jo pelkästään siksi että olivat vahvojen ja rohkeiden nuorten miesten - poikien töitä.

    VastaaPoista
  4. Kun nykyään pagistaan normien purkamisesta ja säätelyn haitallisuudesta, niin on aina hyvä vetää esiin tilasto, jossa kuolemaan johtavat tapaturmat ovat vähentyneet dramaattisesti. Ansio on yksistään parantuneen työsuojelun ja siihen liittyvien säädösten lisääntyminen. Kovapäisinkin yrittäjä on jo ymmärtänyt, että duunarista saa paremmin irti tulosta kun se on työkykyinen*. Nykyään kyllä virolaisia taas kohdellaan omalla tavallaan virolaisten alihankkijoiden taholta (ainakin raksoilla).





    *romanttinen käsitys puuvillapelloilla raatavista neekeriorjista, joita ruoskitaan huvikseen, on hyvin ylläpidetty Hollywood-myytti. Kuka kapitalisti vahingoittaa tuotantovälinettään? Sitä paitsi riisipellot olivat paljon pahempia paikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työsuojelu on varmasti suurin syy, mutta en usko että ainoa: vaarallista työtä tehdään ylipäätään koko ajan vähemmän.

      Poista
    2. Sellainen kapitalisti, joka saa seksuaalissävyistä nautintoa orjiensa ruoskimisesta? Varmasti orjien kohtelun raadollisia puolia on draamallisista syistä huomattavasti liioiteltu, mutta ei toisaalta kannata unohtaa sitäkään, että libido on puhtaasti taloudellisen rationaliteetin ohella vahva vaikuttaja. Orjan omistaja tai muu pomomies saattaa nauttia ihmisten kiusaamisesta itsessään varsinkin tilanteessa, jossa seksuaalisuus muuten on vahvasti sublimoitu. Tässä asiassa meidän ei tarvitse mennä syvään etelään. Eihän siitä kovin monta vuotta ole, kun suomalainen rakennusalan yrittäjä sai ehdotonta vankeutta simputettuaan toistuvasti nuoria rakennusmiehiä seksuaalisävytteisesti. Oikeudesssa vielä todisteli, että ei ole homo vaan peräti reserviupseeri. Ulkomailta kohua herätti briteissä palvelijansa/rakastajansa kuoliaaksi pahoinpidellyt saudi-prinssi tuossa joitain vuosia sitten.

      Poista
    3. No onpa ollu pomo mulkku. Täällä jos pomottelee ylenpalttisesti niin turvajalkinein pelatusta potkupallosta opit saanut työväen liike ei jätä pelivaraa. Potkut saakin pomo.

      Mitä virolaisten työsuojeluun tulee niin heillä on rakennuksilla paremmin kuin monttujengeissä liettualaisilla ja latvialaisilla. Orjuuden muodot ovat ilmeisesti yhä yhtä hierarkkiset kuin muutkin organisoituneet keinottelut. Näissä romanialaisilla on kenties edistyksellisemmät opit?

      Vanhempaa kauppiastavan ohjetta muistellakseni on juutalaisen kanssa otettava huomioon että hän yrittää petkuttaa mutta arabin kättelemisen jälkeen muistettava laskea sormet, mutta jos kasakka pääsee työkaluvarastolle niin se vie senkin mikä on pultattu kiinni.

      Poista
  5. Isäni oli 50-luvulla metsäylioppilaana Ruotsissa savotassa kesätöissä ja samalla pakollista käytännön harjoittelua suorittamassa. Pokasahalla ja justeerilla kaatoja ruotsalaisten metsätyömiesten kanssa ja lopuksi uittoa Ångermanjoella. Ja muisteli aikaa mielellään. Ruotsalaiset kovia työmiehiä ja tarkkoja työajasta: tauot pidettiin ja päivän työ lopetettiin tarkasti ajallaan.

    VastaaPoista
  6. "Ja jossain vaiheessa molempien sotien jälkeen puutavara nousi kumipyörille." Ja vielä Bedfordin ja Leylandin ja Fordin ja Internationalin ja mitä näitä amerikkalaisia silloin olikaan. Amerikkalaisten vaikka työnjohtaja ajeli Ifalla ja piikkinokka-Mossella tai Warrella Skodalla, itäautolla.

    Kuinka se nyt noin meni. Ihan vaan kun 1944 sodan kestäessä tehtiin ne Bretton Woods rahasysteemipiirustukset sodan jälkeistä aikaa varten ja Kreml oli messissä. Atomipommi verifioitiin vasta kesällä 1945 ja siihenhän se sopusota loppuikin.

    Kremliltä kesti jonkun aikaa päästä tasoihin. Uhkaava hävityssota jäähtyi kylmäksi ja ikuinen rauha koitti, MAD aika. Keskinäisesti varmistettu tuho jos toinen mitä koettaa.

    Suomi livahti näihin Bretton Woods systeemeihin sisään ja mallioppilaaksi tietty, asiasta on komiikkaa hipova selvitys vuoden 1957 devalvaatiosta av Rainer von Fieandt. (Ehrnroothit pitivät F:ää pöllöna ja toimittivat pääministeriksi ja Suomen Pankkiin pois tieltänsä panna tuulemaan Kuusaalla ja Lauritsalassa.)

    IMF:n lisäksi Bretton Woodsissa päätettiin Maailman Pankista. Amerikkaisia rahadimensiota lukumääräistävä ja paisuttava pankki toimitti Suomeenkin rahaa saavikaupalla metsäteiden ja koskivoiman eli puunjalostusteollisuuden kohottamiseksi. Metsäteille ostatettiin kuormurit Maailmanpankin dollareilla. Marshall apuahan Suomi ei ehtinyt saamaan sen atomiaikataulun vuoksi, mutta näihin ensimmäisiin päästiin. Siitä nämä läntiset kuorma- ja itäiset henkilöautot.

    Joo, asia tuli eteen myöhemminkin. Eftaan mentiin kun puunjalostajat määräsivät vaikka kulutustavarateollisuus harasi vastaan tulliriisuntaansa. Toisen kerran se tuli eteen kun yllättäen MIGin lisätilaus vaihdettiin länsikoneiksi. Amerikkalaiset tarjosivat rahankin.

    Tällä kertaa se oli alkavaa finanssikapitalismia. Myykää valtionyhtönne niin saatte Hornetit ja vielä piisaa veroprogression leikkaamiseen. Että sellainen leikkaus sillä kertaa. Sitten hommaa terästettiin verouudistuksella. Sen luonne ja sen tyrkytyssuunnat ja sen upotus- tihutyöt jäävät selvittämättä kun tänään jo näkyvät panevan uuden yritysvero-asiantuntija-porukan liikkeelle. Ja entistäkin pöllömmän.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  7. Laulu tulipunaisesta kukasta on tyylipuhdasta kansallisromantiikkaa, mutta se perustui myös Johannes Linnankosken omaan kokemukseen. Teuvo Pakkala oli realisti, joka poikkeuksellisesti romantiikkaan poikettuaan sai siitä taiteilijamaineelleen kolauksen.

    VastaaPoista
  8. "Myös Suomessa tunnetaan se ilmiö, että joku on kotoisin 'väärältä puolelta rataa’”, esimerkiksi Turussa Raunistulasta'"

    Saattaapa joku tuollaistakin ilmaisua olla käyttänyt. Toijalan-rata (1876) ja Karjaan-rata (1900-luvun vaihde) eivät kuitenkaan sellasinaan muodostaneet mitään yleisessä tietoisuudessa ollutta sosiaalista jakolinjaa. Turussa Engelin kaavan kattama ala oli hyvin suppea. Ns. linjakatujen (nyk. Ratapihankatu ja Kupittaankatu) tuolla puolen olivat sitten kaupungin ns. takamaat - eteläinen ja sitä paljon pienempi pohjoinen (> "Pohjola"). Varsinaiset "Pitkänsillan takaiseen" verrattavat ongelma-alueet alkoivat Maarian (Raunistula) ja Kaarinan (Nummenmäki, Vähä-Heikkilä) pitäjien / kuntien puolella. Turussa "esikaupunkikysymyksen" ratkaisu muodostui paljon vaikeammaksi, pitkällisemmäksi ja sitkaammaksi siksi, että työläisasutus oli syntynyt yksityisten maanomistajien vuokraamille palstoille. Turun porvarilliset hallintoherrat taas eivät olisi halunneet suostua alueliitoksiin jo siksikään, että pelättiin kaupungin poliittisten voimasuhteiden keikahdusta, "köyhäinhoitorasituksen" kasvusta puhumatta.

    VastaaPoista
  9. Kuuntelin sivusta kun äitini keskusteli naapurin kanssa heidän yhteisesti tuntemastaan henkilöstä, joka oli ollut ammattimainen sähköasentaja 30-luvulla. Naapuri käytti hänestä toistuvasti ilmaisua "varaatoon". Ihmetellessäni, miten tuollainen henkilö olisi voinut olla varaton, vastauksesta siihen ymmärsin, ettei hänellä ei ollut maaomistuksia.

    VastaaPoista
  10. Kyllä itsellisväestö töitä teki henkensä pitimiksi, kuinkas muuten. Professorin arvostama Virrankoskikin (2001) sanoo: "Paljon muita ryhmiä voimakkaammin kasvoi vakinaista työsuhdetta vailla olevien maatyöläisten eli itsellisten ryhmä ja sen osuus väestöstä."

    Joskus on karsastettu termiä "suhteellinen liikaväestö" liian "pejoratiivisena". Professori panee siitäkin paremmaksi ja puhuu "haitallisista" ihmisistä. Mieleen saattaa häilähtää assosiaationa taannoinen "die Vernichtung lebensunwerten Lebens".

    VastaaPoista
  11. Yksi käypäläinen lisää: hevosen häntäjouhien ostaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltava äärimmäisen täpärän varovainen?

      Poista
    2. En tajua. Avaa vähän. Jussi H.

      Poista
    3. Milloin ei varmasti soitto suju? Jos sen jousen joutuu tekemään torilta löytyneistä ratsupoliisin hevosen häntäjouhista. Näppäilyksi menee. Pizzicato polka.

      Poista
    4. Ajattelin tätä edelleen hiukkasen verran.

      Tilapäisjousen saattanee saada tehdyksi osuuskaupan pakettinarusta mutta mikä on hartsin tarttuvuus siihen ja kuinka se vaikuttaa äänekseen jää arvailun varaan, ellei joku tahdo kokeilla. EOS.

      Maailman suurimman bassoviulun otelaudassa on sormitus järjestetty polkimin. Museovehje, ei konserttikäytössä.

      Pirunviulu saatetaan muistaa? Lasinaulaan tai lasikosketukseen kitinhalkeamaan tuikattuun parsinneulaan sidottua hartsilla hangattua pingotettua karhunlankaa pitkin sormin vedellen saatiin aikansa kauhuefektejä. Afrikasta peräisin on nk. puhuva rumpu jota soitetaan kalvoon puhkaistuun reikään sopivaa tikkua liikuttaen. Mekanismi on periaatteeltaan sama.

      Saattaisi olla mielenkiintoista järjestää taltiointi jossa kookkaan rakennuksen ikkunoita soittaisi kokonainen sinfoniaorkesterin jousiston jäsenistö. Sävellyksen soisi olevan tunnistettava kansanlaulu, modernia ei aina ole tarpeen tyrkyttää joka taiteenalalla. Äänitys tulisi tehdä sisätiloista, selvä se. Solisteiksi voitaisiin harkita bernhardilaiskoiria bassoiksi, beaglejä baritoneiksi, laivakoiria tenoreiksi ja kaniinimäyräkoiria koloratuurisopraanoiksi. Uskon että arktisiin pystykorvarotuihin ei kannata ensialkuun turvautua vaikka niiden lauluääni onkin erityisen puhdas, kaunis ja eläväinen. Kansainvälisiä kilpailuja odotellessa kannattanee niistä koostuvaa kuoroa harjoittaa, näin uskon.

      Kapellimestarista ei ole niin väliä, useimmathan ovat susia jo syntyessään, suoraan sanoaksemme.

      Idea viehättää, toteutus ei. Kuinka se sanotaankaan englanniksi? Let me show you the ropes? Tässä tapauksessa tietenkin threads. Ei pidä sekoittaa ruuvikierteeseen jota myös kutsutaan threadiksi, muuten joku saattaa ottaa pulttia.

      Poista