Täällä kotona lentelee
lastuja, sahanpurua, monenlaista pölyä, lankunpätkiä, äijiä ja kruuviavaimia.
Tiskipöydän edustaan liimataan klinkkeriä. Eilen meni tietoliikennekaapeli.
Kukaties se on nyt korjattu. Ensi viikolla kai keskitytään taiteeseen. Maalataan
ainakin yksi katto. Tapettiakin on.
IT-mainos – vilkkaasti vaihtelevassa
elämäntilanteessa koje tyyppiä iPad on kyllä puhelimenkaverina hyvä. Ei edes
tarvitse etsiä kirjojaan, vaikka kengät olisivat hukassa.
Päivän päättyessä äijät
häipyvät ja hiljaisuus jysähtää ympärille. Eilen rupesin katsomaan muka
iltauutisia ennen aikojaan. Katsokaa hei tekin Areenasta eilen kertaalleen
tullut ”Metsien kätkössä” Lemmenjoki-jakso.
Ohjelmasarja on totta
puhuen nykyistä Yleä eli kiusallisen harrastelijamainen. Käsikirjoittaja näyttää pitävän tarpeellisena
sellaisia repliikkejä kuin ”huipulta on varmaan hieno näköala” – ”mennäänkin
katsomaan” – ”mennään”, ja kaikki esitettynä puisevalla äänellä kuin luentana.
Mutta tässä
luonto-ohjelmassa on yksi uutuus, ja siksi se on erittäin katsomisen arvoinen.
Joku kuvissa näkymätön porukka on raahannut lennokin erämaahan, ei kovin
syvälle, mutta kumminkin. En ole ennen nähnyt Lemmenjoen Ravadaskönkäältä
kuvia, jotka on otettu eri suunnista parinkymmenen metrin korkeudesta.
Loppuhuipennus on
mahtava. Vaikka Nattastunturin alue on enimmäkseen luonnonpuistoa, johon ei ole
menemistä, Pyhä-Nattaselle on polku ja siellä on lupa käydä. Nyt ohjelman viisi
viimeistä minuuttia on lennokista otettua kiertävää panoraamaa ja
yksityiskohtien zoomailua paikasta, josta on jalat maassa melkein mahdoton
saada yleiskäsitystä, saati kunnon kuvia.
Tai on minulla isäni mustavalkoisia
kuvia yli puolen vuosisadan takaa…
Nattasen laki ei muistuta
mitään muuta paikkaa maailmassa. Rapautunut kivi on kirjaimellisesti
vuosimiljardien aikana mennyt sen näköiseksi, että tunturin laen kivirakenteet
näyttävät vastustamattomasti ihmisen tai oikeastaan jättiläisten latomalla
rakentamilta. Siellä on kiviseiniä ja käytäviä ja aivan ainutlaatuinen
tunnelma.
Kyllä, olen käynyt siellä
hyvin kauan sitten. Samalla kertaa kävimme Akmeelin haudalla, vaikka arvelimme
jo silloin, että vuotsolaisilla on jokaiselle varma tieto haudan sijainnista,
kaikilla erilainen.
Suosittelen käyntiä
tunturissa vilpittömästi. Kaunispäältä toki näkee komeuksia, jos on vähänkään
taivas raollaan, ja autolla pääsee melkein huipulle. Mutta Kaunispää on
sävyisä, pehmeän muotoinen tunturi ja sinne melkein kuuluu jääkuutoiden helinä
grogilaseissa, koska nimeä ”Saariselkä” käyttvä hotellialue lukuisina
viskilompoloineen on niin lähellä.
Kiilopää on juuri oikea
paikka majoittua, kiitos Suomen Ladun. Erillismökit ovat halpoja ja tarjoilua
aamiaisineen on juuri se, minkä tarvitsee, eikä yhtään enempää. On jopa savusauna,
joka on hyvä.
Kiilopää muuten on
talvella järkevä valinta tavalliseen hiihtoon tavallisilla suksilla. Latuja
riittää ja maasto on sopivaa. Sama on totta Ylläksestä ja sen seudusta, mutta
siellä tahtoo olla täyttä. Lisäksi on ihmisiä, joilla on lievä allergia
hiihtohissiurheiluun.
Mutta Kiilopäässä ei ole kauhean
paljon näkemistä, ja Ahopää ja Iisakkipää ovat sieviä mutta tuskin tunteita
nostattavia. Käynti Lankojärvellä tai Luulammilla avartaa myös sielunelämää,
mutta erämaata se ei ole.
Odotan edelleen, että
joku riittävän taitava ja kärsivällinen henkilö tai porukka ottaisi asiakseen
Suomen suurtuntureiden muotokuvat. Kuvittelen että parhaat kuvat saisi
lennokilla. Lentokoneella ei tietääkseni saa vedellä niin pinnoissa, että tila-
ja syvyysvaikutelmat säilyisivät.
Yhden hyvän kuvan
ottamiseen voi silti mennä kaksi viikkoa. Kaikki on niin kiinni säästä ja
valosta. Vuodenajaksi ehdottaisin elokuuta ja vuorokauden ajaksi hyvin
varhaista aamua tai illansuuta.
Nattasilta etelän suuntaan
katsoessa täytyy tietenkin vähän purra hammasta. Tekoaltaat ovat suuria. Olen
nähnyt sen seudun ennen altaita. Ei se ole paljon. Tiedän ihmisiä, jotka ovat
kulkeneet veden hukuttamat, monessa mielessä Suomen huikeimmat suot silloin
ennen. Posoaavan ylittäminen sulan maan aikana oli temppu, jota ei suositeltu
kenellekään.
Televisio-ohjelmassa sää
on kohtalainen, mutta hehku puuttuu. Kokonaisuuden suunnittelu on sitä mitä
odottaakin. Saamelaisten sanotaan harjoittaneen poronhoitoa jääkauden lopulta
lähtien eli kymmenen tuhatta vuotta. Kun asia on nykyisin helposti saatavilla
olevissa kirjoissakin (M. Enbuske, Vanhan Lapin valtamailla), voisi tuon
satakertaisen virheen välttääkin. Peuranmetsästys on se asia, minkä tekijät
halusivat sanoa. Poropaimentolaisuus alkoi meillä vasta kun villi peura alkoi
käydä vähiin, 1700-luvulla, ja suuret porolaumat vasta Norjanrajan
sulkeutumisen jälkeen.
Nattasen seudun kylät ja
lapinkylät ovat olleet siellä vain 150 vuotta. Sen sijaan arkeologisia
pyyntikulttuurin löytöjä seudulla on tuhansien vuosien takaa.
Sekä suomalaisille että
saamelaisille tehdään vähän vääryyttä romantisoimalla asiat rikki. ”Metsälappalaisuus”
on käytännössä kadonnut. Epätarkoilla tiedoilla hämärretään sitä tarkkaa
tietoa, että Suomen Lapin suurtunturit ovat pohjaltaan geologisista syistä
täysin ainutlaatuinen seutu koko maapallolla. Esimerkiksi Nattaset.
Metsien kätkemässä, kuten muutamissa muissakin Ylen ns. palveluohjelmissa (nimi painettujen sanomalehtien harjoittaman palvelujournalismin puolelta), mikä tarkoittaa erityyppisiä leivonta, pyykinpesu tai siivous for dummies -henkisiä juttuja.
VastaaPoistaSiis aikuisen ihmisen horisontista uusavuttomille tehtyä lepertelyä.
Palvelujournalismin nousu liittyy mediatalojen heikentyvään ansaintakehitykseen ja talojen johtoportaan kiihkeään viisastenkiven l. killer applicationin metsästykseen.
Sanomani piti, että Metsien kätkemä pyrkii peittelemään harrastelijamaisuuttaan käyttämällä tanskalaiselta mainosmusiikkitalolta ostettua valmismusiikkia, millaisen käyttö on Ylen ohjelmissa huolestuttavasti lisäntynyt.
He itse arvatenkin pitävät tätä ammattimaisuuden kasvuna, koska valmismusiikin käyttö on halvempaa kuin vasiten palkattavan kukaties kotimaisen säveltäjän.
Nattaset Maanmittauslaitoksen laserkeilaamina https://www.flickr.com/photos/65726513@N00/28737891835/sizes/o/
VastaaPoistaLennokeilla ja ilmapalloilla saa nykyään huikeita kuvia, kun digikamerat ovat korkeatasoisia. Näistä on näytteitä myös tämänvuotisessa Järven tarina -elokuvassa. Suosittelen!
VastaaPoistaAlue oli vuosimiljardeja sitten jossain päiväntasaajan mannerlaatalla? Pitääkö Nattaset palauttaa vaikka Botswanalle?
VastaaPoista"Ohjelmasarja on totta puhuen nykyistä Yleä eli kiusallisen harrastelijamainen. Käsikirjoittaja näyttää pitävän tarpeellisena sellaisia repliikkejä kuin ”huipulta on varmaan hieno näköala” – ”mennäänkin katsomaan” – ”mennään”, ja kaikki esitettynä puisevalla äänellä kuin luentana."
VastaaPoistaArvaamme, että budjetti sarjalle on sitä luokkaa, että harrastelija-esiintyjät ovat saaneet ohjausta replikointiin ja kohtaukseen tasan yhden kerran, 2 sekuntia ennen purkkiin ottoa. Katselin itsekin tuon jakson ja havaitsin, että sen muu tekniikka oli aika kohdallaan (paitsi kökkö esiintyminen) -- mutta jakso, oliko Kuusamosta, oli ääneltään kokonaan muutamia desibelejä hiljaisempi, ja replikointia ei taustamusiikilta oikein erottanut. Eikä ilmeisesti ollut ollut varaa ottaa uusiksi ensikatselun jälkeen. Asiasta käytiinkin debattia FB:ssä erään entisen äänitarkkailija-toimittajan kanssa.
Lopputekstit kertovat hyvin tekijäryhmän koosta.
Katsoin, en katso toista kertaa. Maisemakuvauksena filmi oli mahtavaa; mä ihmettelin (noin 4 s) että miten helikopterilla pystyy kuvaa noin realistisesti ja hitaasti... sit sitä muisti, ai niin, nykyisinhän on nää liidokit. - Kivoja kuvia. Mutta en oikein siedä tv-juontajaa joka alkaa näytellä; amatöörien pitäisi näytellä vain Kesäteattereissa, ei TVssa. Tarkoitan tätä rouvaa. Jonka silmät aina välillä kapenivat. Hyvä juontaja on oma itsensä, ja tää Herra sitä oli, puhuikin paljon vähemmän, hyvä! (Toisaalta koira oli vielä parempi; kun sille tuli jano se joi joesta vettä niin että koko kirsu oli veden alla, ja kun tuli filmauksessa tylsä kohta, se pani pitkäkseen ja nukahti. Kiva koira!)
VastaaPoistaPidän luontodokumenteista, oli ne sitten parempia tai huonompia. Vielä enemmän kuitenkin pidän itse paikan päällä käymisestä. Pyhä-Nattanen on nykyään helppo kohde. Autolla pääsee juurelle jo korkealle ja siitä on alkuun puolisen kilometriä pitkoksia. Ylhäällä tietysti pitää louhikossa olla vähän varovainen. Luonnonpuistossa liikuin parin kaverini kanssa luvatta viikon verran vuonna 1960. Matkalla pohjoiseen suunnitelmat äkisti muuttuivat ja Saariselän kierros typistettiin Nattasten suuntiin. Puolustukseksemme totean kuitenkin, ettei meillä silloin ollut harmainta aavistusta kulkemisen rajoituksista. Ne selvisivät kyllä kun jossain vaiheessa kiipesimme Pyhä-Nattasen huipulle Palo/puistonvartijan juttusille kalasaaliitamme kehuskelemaan.
VastaaPoistaTämä taas ei liity tähän, ei oikeastaan mihinkään, mutta joskus nousee pala kurkkuun kun ajattelee miten paljon (tulevia!) lahjakkuuksia Hitler teorioineen tuhosi! Traakillista. Niin moni maailmanmaineeseen noussut taiteilija tai tiedemies, jo ennen ja jälkeen Hitlerin, on Ioudaios. (Tiedän ettei mitään kansanosaa saa haukkua rodun tai uskonnon yms. syiden takia, se on vihapuhetta. Mutta saahan seemiläisiä kehua?)
VastaaPoistaSaksankieli svengaa
https://www.youtube.com/watch?v=X7eO7MKEZAY
Metsien kätköissä-ohjelma on erittäin pätevästi tehty, tyhmempi ei sitä ehkä huomaa. Kuvaus on ainutlaatuista, pienoishelikopteria on käytetty tavalla, mihin ennen ei ole ollut valmiutta. Hieno sarja! Juontajat ovat alkukankeuksien jälkeen osoittautuneet asiantunteviksi ja sujuviksi. Kiitos!
VastaaPoista