Appropriability

Nyt on aika pitää tauko. Menen pieneen silmäleikkaukseen tai kahteen. On niitä ollut ennenkin, ei sillä. Mutta nyt on viisasta olla pari viikkoa ilman kirjoittamisen viettiä ja kukaties sen jälkeen pari viikkoa verkosta pois kytkeytyneenä eli ns. lomalla.

Ei siis blogin postauksia.

Jatkan silti vielä tänään eilisestä ajatusrakennelmastaa. Otsikon helppo ja vaivattomasti äännettävä termi tarkoittaa innovaation tekijän toimintaympäristön määräämiä mahdollisuuksia hankkia itselleen hyötyä.

Pia Hurmelinnan teki Lappeenrannassa asiasta väitöskirjan ja artikkeleita.

Termi saattaa olla tuttu liiketaloustieteessä. Siinä on terve ja mielenkiintoinen ydin. Kun elinkeinotoiminnassa saadaan syntymään jotain aikaisemmasta poikkeavaa, on paikallaan miettiä, tarvitaanko tuotteen tai palvelun kehittämisen tueksi toimenpiteitä, esimerkiksi oikeudellisia.

Karkeistettuna: elinkeinonharjoittaja itse miettii, tukeutuako esimerkiksi tekijänoikeuteen, patenttiin tai tavaramerkkiin tai vedotako tarvittaessa liikesalaisuuteen.

Yleinen oppi on se, että kannattaa keskittyä tuotteeseen ja innovaation tuottamaan etumatkaan kilpailijoista. Jos rupeaa puuhaamaan oikeuksien kanssa, siihen se aika kenties meneekin.

Väitetään että Nokiassa oltiin ainakin ennen sitä mieltä, että yhtiön lakimies, joka aiheuttaa oikeudenkäynnin, saa potkut. Näin muka tehtäisiin, vaikka lakimies olisi oikeassakin. ”Toimiala on puhelinten valmistus ja myynti, ei käräjillä juokseminen.”

Näissä asioissa ei ole suuria periaatteita eikä selkeitä sääntöjä. Sellainen ei ole piraattipuolueiden kenties harjoittama tekijänoikeuden ja patenttien vastustaminen. Tekijänoikeus ja patentit ovat hyvin tarpeellisia – eräissä tilanteissa.

Keskustelu kampeaa, kun keskustelijat eivät malta erottaa toisistaan kahta asiaa: alkuperäisen tekijän oikeus ja alkuperäiseltä tekijältä hankittu oikeus.

Erehdys on ymmärrettävä, koska tekijänoikeus rinnastetaan niin usein omistusoikeuteen, joka periaatteessa siirtyy sellaisenaan, ja sen kuuluukin siirtyä. Työnjaon ajatus näyttää olevan suunnilleen sama asia kuin kulttuuri eli siis ihmisryhmien hengissä pysymisen edellytys. Tyypillisesti henkilö, joka on hyvä tekemään kivikirveitä ei ole mahdottoman hyvä napsimaan toisten kalloja puhki kivikirveellä. Tarvitaan työnjakoa eli perusmuodossa vaihtokauppaa: minä hion sinulle kirveitä ja sinä suojelet henkeäni ja tuot joskus mehevän mammutin kinkun.

Ajatus tekijän oikeudesta ei syntynyt kirjapainotaidon myötä 1400-luvulla, vaan massamedian myötä 1800-luvulla. Kirjapainotaito toi kuvaan kirjanpainajille annetut määräaikaiset yksinoikeudet; kirjoittaja oli sivuhenkilö. (”Tekijänpalkkiota” alkoi siunaantua näytelmäkirjailijoille ja useille oopperan säveltäjille 1800-luvun alussa, vaikka mitään lakeja asiasta ei.)

Teokset eivät ole kauppatavaraa, teoskappaleet ovat. Muistattehan määritelmän: teos ilmenee teoskappaleena. Teos on sama, ilmenee se suomen- tai ruotsinkielisenä kirjana eli teoskappaleena.

Käsitteellisesti luullakseni mahdoton muutos tapahtui pitkälle automatisoidun kopioinnin tultua kaiken kansan käyttöön. Tietenkin äänitallenteita tehtiin 1930-luvulla, mutta tuskallisen vaikeasti ja lähinnä radiossa. Tietenkin valokopiointi on periaatteessa sama asia kuin ”reproaminen”, joka oli normaalia kirjapainorutiinia noin 1900 (fototypia, autotypia). Mutta Xerox ja C-kasetti muuttivat maailman.

Philips jätti C-kasetin (Compact Cassette) 1960 kilpailijoiden käyttöön, eli ensin Sonyn kynsiin. Väline oli ilmaislisenssi. Ajatus oli oivallinen – appropriability. Philips laskelmoi saavansa paremman katteen kasettisoittimista, ja oli oikeassa, vaikka Sony ajoi sitten nopeasti ohi Walkmaneilla.

Sekä valokopiointi että kotiäänittäminen järjestettiin sopimuslisensseillä, jotka ovat edelleen voimassa niin että harva edes muistaa kopiokorvauksien ja kasettimaksujen olemassaoloa.

Xerox ja sen myöhemmät kilpailijat ja kasetinvalmistajat olivat luoneet teollisen standardin. Digitaalinen tekniikka johti sitten siihen, että luotettava ja (lähes) täydellinen kopiointi muuttui arkiseksi ja tuli kenen tahansa ulottuville.

Ja tässä kohdin tekijänoikeuslainsäädäntö ja patenttioikeus lakkaavat toimimasta tavoitteiden mukaisesti.

Maailma on väärällään esimerkkejä tilanteita, joissa hyvä tuote kuihtuu ja katoaa nopeasti. Joskus asialla on kilpailija, joskus yleisö lakkaa ostamasta esimerkiksi huopahattuja.

Ei pitäisi puhua musiikin kopioinnista varastamisena. Meneillään näyttää olevan ”työtaistelu”. (Suomessakin on julkaistu oikeudellisia tutkimuksia siitä, onko työlakko laillinen ja sallittava toimenpide…)

Vertaus vihreisiin on hyvä – eikös se kaikki alkanut ns. kansalaistottelemattomuutena, josta myös rangaistiin? Ei ole sattunut silmiin viime ajoilta tietoa, että metsähallitus olisi nostanut syytteitä vahingonteosta, kun mehtäkoneita on estetty ajelemasta puskoissa.

Piraattipuolue

Viimeksi epäilin Ruotsin piraatteja peitellystä rahastuksesta ja olin myös vihainen virheellisten ja lapsellisten perusteiden käyttämisestä. Kyllä lakia on muutettu niin kiivaasti, että joka tapauksessa valmistajan mielestä luvattomien kopioiden linkkien listaaminen kotisivulle loukkaa tekijänoikeutta.

Olen nyt kuunnellut suomalaisten argumentteja, ja eräässä tilaisuudessa huomasin toistavani yhden niistä.

Puolueen tai ”puolueen” tarpeellisuutta tukee tekijänoikeuden haltijoiden ja järjestöjen ylivalta lainvalmistelussa ja valvonnassa. Käyttäjillä eli ihmisillä ei ole edustusta.

Aikoinaan SAK ilmoittautui erilaisiin komiteoihin ja toimikuntiin valvomaan asiakkaiden etua. Nyt taitaa järjestöllä olla muita kiireitä.

Kansanedustajien olisi edistettävä kaikenlaisia hyviä asioita, mutta ei se riitä. Piraattijoukko näyttää viehättävän nuoria, jollaisia sanottiin joskus nörteiksi. Ehkä suurkuluttaja oli suomennos sanalla ”poweruser”.

Ehkä ero EFFI:n joukkoon, jonka väkeä tunnen henkilökohtaisesti, ei sittenkään ole suuri. EFFI:n lähellä olevista hankkeista olen sekaantunut itse Creative Commonsiin, ja pidän sitä edelleen hienona ajatuksena.

Piraatit eivät julkisissa esiintymisissään tuo riittävän raivokkaasti esiin sitä tosiasiaa, että 90 prosenttia teoksista luodaan ajattelematta taloudellista hyötyä ja objektiivisesti vailla mitään toivoa sellaisesta.

Esimerkki on tiede.

Nuoren tutkijan uralla on tarpeellista julkaista review-artikkeleita, mutta ei se liity ansiotoimintaan, vaikka voi olla yksi tekijä virkaa täytettäessä. Kirjallisuudessa ja taiteessa näkyvä asiakkaiden kalastelu on kautta aikojen, todellisuudessa kautta vuosituhansien, leimattu ala-arvoiseksi toiminnaksi.

Vieläkään ”painosten kuningattaria” ei nosteta niiden rinnalle, jotka harjoittavat taiteellista toimintaa. ”Luominen” on itsensä ilmaisemista, joka puolestaan on sekä noloa että äärimmäisen vaivalloista.

Tauluja voi maalata sekä torilla myytäviksi että ihmisten iloksi. Moni panee rahansa tauluun tai pieneen veistokseen ja saa siitä vuosikymmeniä mielihyvää.

Jos siis piraattipuolueen ajatus on vastustaa sitä kehitystä, että tekijänoikeuden tuotteet rinnastuvat hillomunkkeihin, puoluetta on syytä kannattaa. Ostamisen ja myymisen aika oli historiallinen aikakausi, joka on ohi. Sekä ympäristö että sosiaaliset ongelmat osoittavat, ettei mikään ole sillä hyvä, että tuputetaan tavaraa ja siihen liittyviä palveluja.

Puolue voisi edistää tietokoneohjelmissa prekariaattihenkisiä ratkaisuja. Häpeä sellaisille henkiöille kuin minä, jotka käyttävät Mikkisoftan tuotteita. Adoben ohjelmat julistettakoon kerskakulutukseksi, koska ilmais- ja verkko-ohjelmilla tulee toimeen mainiosti. Ja on Open Office.

Maa oli hyvin kauan rikkauden ja siis tuotannon lähde. Suuret maareformit olivat inhimillisempään ja samalla tuloksekkaampaan järjestelmään siirtymisen edellytys.

Kun nyt arvioimme tietävämme, että informaatio on tuotannontekijä työn, maan ja pääoman rinnalla, ja kun keskeiset informaation muodot ovat monopolististen oikeuksien suojaamia, johtopäätös on ”maareformin” tarve ja ”maaorjuuden” lopettaminen.

Tältä osin piraatit ovat nähdäkseni aivan oikeassa. Informaatio-latifundiat ovat uhka. Näin ajatellen tekijä, esimerkiksi muusikko, on proletaari eli riistetty ja kurjistuva työläinen, jonka työstä joku toinen saa keskeisen hyödyn.

Reformeja on toteutettu rauhanomaisesti ja väkivaltaisesti. Kokemuksen mukaan etuoikeutettu joukko ei luovu asemistaan vapaaehtoisesti eikä vähällä.

Jos tässä esittämäni ajatuskuvio on oikean suuntainen, jokin osa asioitani ja opetustani on oikeaa vain tässä ja nyt eli toistaiseksi.

Miksi informaatioalustojen valmistaminen ja markkinointi ei voisi olla kokemassa jotain samanlaista kuin sijoitus- ja velkainstrumentit? Tapahtuihan maailmassa valtava murros muutama vuosikymmen sitten kun kaikenkarvaiset saamistodisteet irtautuivat tavaran ja palvelujen tuotannosta.

Edelle kirjoittamani ei ole mielipide, vaan ääneen ajattelua. En tiedä, mitä mieltä olla. Mutta nuo kysymykset halusin esittää ääneen.