Tulivat Euroopasta

Joku kirjoitti ikään kuin ratkaisuna, että nytkin ihmisiä voi lajitella sen mukaan, ovatko he Euroopasta, Afrikasta vai Aasiasta.

Jos hän tarkoitti matkustajien asuin- tai syntymäpaikkoja, ajatus on selvä. Jos hän tavoitteli laajempaa näkemystä, ajatus on epäselvä.

Ketkä ovat peräisin Euroopasta?

Juuri nyt (Nature, 7/2018) luulöytöjen DNA viittaa siihen, että lajimme ensmmäiset tulokkaat n. 48 000 vuotta sitten tulivat Afrikasta, kukaties nykyisen Etiopian vaiheilta, ja vaelsivat Välimeren itärantaa, jota pidetään nykyisin Aasiana. Toinen mahdollinen reitti on nykyiselle Venäjälle ja siitä länteen.

Euroopassa oli jääkausi ja lajiamme vastassa oli Neanderthalin ihmisiä. 

Nykyisestä Kiinasta löytyy yhä vanhempia ihmisen jäänteitä. ”Alkukoti” eli kymenien tai satojen tuhansien vuosien jakso, jolloin ainakin luustomme kehittyi periaatteessa nykyiselleen, on selvästi Afrikassa, vaikka Olduvain laakso on sivuutettu moneen kertaan.

Viimeksi kuluneet viisi tai kymmenen vuotta ovat mullistaneet ajoituksia perinpohjaisesti. Luonnontieteellisesti parhaan tiedon mukaan oikeat ajoitusmenetelmät ovat osoittaneet kovin monia varmaksi luultuja ”tosiasioita” virheellisiksi.

Valitettavasti pahoja heittoja ilmenee pronssikaudelle tai jopa rautakauden alkuun eli runsaan kolmen tuhannen vuoden päähän. 

Kirjoitin itse äskettäin, ettei puukko eli yksiteräinen veitsi ole suomalainen keksintö. Sen historia on vanhempi kuin kansallismuseossa luulisi. Juuri nyt tiedän, että ainakin nahan ja turkisten käsittelyyn on tarvittu sellainen kapine. Vanhimmat löydetyt ovat 60 000 vuoden ikäisiä, ja niissä on ollut varrellisiakin. Jollain tavoilla sorruin esimerkiksi kirjassani puukoista ajattelemaan liiaksi puun käsittelemistä eli veistämistä. Ennen metalleja kivi oli hyvä materiaali, terävät sirpaleet, ja etenkin hyvin terävä obsidiaani. 

Vanhimmat esimerkit kirjoittamisesta ovat ehkä Euroopasta, ehkä Lähi-Idästä, ehkä Kiinasta. Kirjoittamista paljon vanhempi luolamaalausten tekemisen taito tunnetaan Euroopasta, mutta myös eteläisimmästä Afrikasta.

Tämä kivistä kirjoittaminen tuntuu vähän puisevalta. Opetus muinaistieteeseen tukeutumisesta on silti selvä: joka reippaimmin tukeutuu, saattaa olla pahoin tietämätön.

Ystäväni Harald Haarmann on selvitellyt etenkin kirjoitusta ikänsä, nimenmaan tutkijana. Niinpä kirjoitan tähän – nyt maallikkona – oman päähänpistoni. Kun se ei ainakaan ole totta, että foinikialaiset tai kuningas Kroisos olisivat keksineet rahan – entä jos sata vuotta ihmetellyt pienet, lähes aina alastonta naista esittävät veistokset ja riipukset ””Venukset”) olivatkin varhaisin rahan muoto eivätkä kulttiesineitä? Viesti oli selvä ja ajatus vaihdon välineestä ja arvon mitasta tuntuu sopivat. Luotan siihen, että Harald on toista mieltä. 

En oikein tiedä

Jutun kuva on osoitteesta Pohjois-Esplanadi 3, sisätiloista. Miellyin tauluun. Se on tyyliltään epätavallinen eikä esitä suomalaisen virkamiehen sielunmaisemaa.

Kirjoittajan pitäisi aina antaa lukijalle tilaisuus hermostua ja harmistua. Ei lukija lue, ellei hän voi tuntea älyllistä tai muuta henkistä ylemmyyttä kirjoittajaan verrattuna. Juuri siksi tenttiin tai kokeeseen lukeminen on sein niin katkeraa. Oikein mieluisaa on lukea sellaista, missä kirjoittaja paljastuu itserakkaaksi hölmöksi. Eikä aineisto lopu.

Näillä ja muilla perusteilla, huomioon ottaen ja siihen nähden, kehaisen pojanpoikaa, joka sitten pääsi Helsingin oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Pääsykokeessa hyväksyttyjen määrä oli reilusti alle 10 prosenttia.

Oikeustieteellinen on tällä hetkellä arvossaan, ehkä vähän epärealistisen korkeassa. Vain osa opiskelijoista on siellä pitkän pennin toivossa. Opetus on parantunut kovasti. Katsoin suu auki erään videon, joka on tehty opiskelijoille.   

Jos mennään historian takaisiin aikoihin eli omaan opiskeluaikaani, ainakin laudatur-tentissä periaate oli selvä. Ikään kuin opiskelija olisi pantu luovuttamaan litra verta ja juoksemaan heti sen jälkeen kilpaa sadan kymmenen metrin aidat. Muistan esimerkiksi sen Arnholmin viisiosaisen ja norjankielisen yksityisoikeuden yleisesityksen, joka tosin on oikein hyvä.

Tästä jurismiin nyt tarttuvasta lapsenlapsesta tulee siis lakimies neljännessä alenevassa polvessa. Se on paljon? Juristidynastiat ovat yleensä olleet ruotsinkielistä herrasväkeä, sellaista kuin Wrede tai Palmén. 

Lakimieskoulutus oli Suomessa kauan väline kissanpäiville pääsemiseen, yleinen virkatutkinto. Saksalainen perinne oli poliittisten päämäärien naamioiminen oikeudellisiksi ja uusien päähänpistojen valehteleminen roomalaisiksi.

Juridiikka ei koska niinkään oikeustiloja kuin oikeustilan muutoksia. Demokratiakaan ei ole mikään nimenomainen hallitustapa, vaan järjestely, jossa hallitsijan (presidentin, hallituksen) vaihtamistapa on etukäteen määritelty. Mitä tai kuka tulee Putinin jälkeen, sitä kukaan ei tiedä. Miten Merkelin seuraaja valitaan, sen tietävät kaikki. ’Oikeusvaltio’ ei tarkoita ihannetta, vaan menettelytapojen kokonaisuutta. Vallan kolmijako on osa sitä.

Tuomioistuin vastaa kysymykseen, onko tämä nakkimakkara – oikeudessa näytetty, suojattu teos tai patentilla turvattavissa. Tuomioistuin ei vastaa kysymykseen, onko nakkimakkara teos. Se kysymys vastauksineen on lainsäätäjän eli eduskunnan asia.  

Omistusoikeus on poliittinen käsite. Omistajanvaihdos on oikeudellinen käsite, ja usein vaikea. Miten on päädytty siihen, että joku omistaa maan eli maapohjan ja joku toinen, sivullinen saa siihen kaivosoikeuden? Kuka omistaa kosken? - Kemijoen koskitilat olivat ja ovat lainmukaisia, mutta kyllä niihin liittyy turhan paljon ”mielenkiintoisia” ilmiöitä.

Oikeushistoriaa ovat meillä tutkineet useimmiten ihmiset, jotka eivät ole olleet mukana lainkäytössä. Sääli, kun meillä on muutettu yhteiskuntaa rajusti juuri tuomioistuimissa, etenkin alioikeuksissa.

Korkea laki ja oikeus

Kuten kuvasta näkyy, olen hengissä. Alkukesän sairaalakäynnin syy oli kammiovärinä ja -lepatus. Lähiviikkoina saan lisää tietoa asiasta. Työssä ollessani olin terveen kirjoissa, mutta en kyllä koskaan saanut henkivakuutusta ilman sydänperäisten kuolinsyiden pois sulkemista.

Ehkä kiinnostuneille tahoille: kotosalla ei ilmene vaivoja, mutta jos reippailen niin että syke nousee yli sadan, kuten pitäisi, sepä ei sitten laskekaan, ainakaan moneen tuntiin.

Sain selville, miksi monet vanhat ihmiset ovat jotenkin hölmön oloisia. Esimerkiksi blogin kirjoittaminen ei maistu eikä suju, jos verenpaine on sinnikkäästi kahdensadan paikkeilla.

Pitkin päivää on toisaikainen olo, jos herää yöllä siihen, että sydän käy niin kuin lapsuusvuosilta muistamani Sauli-nimisen maalarin tai Orvo-nimisen räätälin kävely. Ei voi verratakaan Pikku-somppiin, josta sanottiin, että hänellä oli aina niin kova kiire, ettei ehtinyt hypätä polkupyöränsä satulaan, vaan juoksi pyörän vierellä kirkolle asti, salkku pyörän sarvessa ja mappi jopparilla. (Viimeksi mainittu polkupyörän ruumiinosa muuten on kilpailevilla kielialueilla tarakka.)

Nyt todella tuntuu helpommalta, ja kirjoittaminen on palannut.

Snyderin kirja ja Putin osoittautuivat heti tarpeellisiksi aiheiksi.

Trumpin hyvä ystävä Putin sanoo nyt selvästi, että Krim kuuluu Venäjään eikä asiasta keskustella. Vähän aikaa sitten hän sanoi, että he eli siis venäläiset, järjestivät Krimillä vapaat vaalit, ja tulos oli selvä. Sitä ennen hän sanoi, että krimiläiset ilmaisivat vaaleissa tahtonsa, omasta aloitteestaan siis. Hän oli hyvin kovana siitä, että Venäjä ei käy sotaa Itä-Ukrainassa eikä siitä ole tietoa, ketä ovat ”pienet vihreät miehet”, joita sinne tulee sotimaan Venäjältä.

Tulkintani on, että Venäjä on valloittanut ja liittänyt itseensä toisen valtion, siis Ukrainan, alueita. Tätä on pidetty lännessä oikeudettomana tekona, ja siitä on määrätty taloudellisia pakotteita.

Olen tulkinnasta samaa mieltä.

Lisäksi mainitsen, että lehdestä lukemani perusteella pidän oikeudellisesti hyvin todennäköisenä, että Venäjä osallistui aktiivisesti hollantilaisen matkustajakoneen ampumiseen alas ohjuksella, jolloin yli 200 siviiliä sai surmansa.

Mikä on seuraava paha teko, sen aika näyttää. Venäjän olot eivät kuulu minulle. Jos ongelmia on, ne ovat lähinnä venäläisten omia ongelmia.

Yhdysvallat on eri asia. Siitä tiedän jotain ja olen sekä käynyt että asunut siellä.

Tuntemattomasta syystä mieleeni tulee J. Dickeyn romaaniin perustuva elokuva ”Syvä joki” (”Deliverance”). Romaani oli parempi kuin elokuva, joka sekään ei ollut huono. Minulle se on eräänlainen läpileikkaus. Jousiammuntaakin tuli harrastetuksi nuorempana, mutta melonta on valitettavasti jäänyt vieraaksi.

Hirvikissa

Minulla on jopa valokuva. Hirvikissa karkotti kaksi hirveä naapurin omenapuulta. Kissakin on naapurin, toisen. Portaat ovat omani.

Luen eilen mainitsemaani Snyderin kirjaa eteenpäin. 

Koska tämä blogi on edelleenkin Kemppisen kansakoulu, mainitsen taas kolmesta seikasta, jotka ovat aina vaikeita. ”Historialla ei ole merkitystä.”

Mittaamme yleisesti tärkeänä pitämillämme mitoilla: hengissä pysyminen, perustarpeiden tyydyttäminen, uskallus olla ihminen.

Koska nykyhetki ja menneisyys ovat samaa asiaa ja tulevaisuus taas haarautuva, historian merkitys on suuri. Jo tapahtuneen perusteella arvioimme, saammeko huomenna ruokaa tai yrittääkö joku ampua meidät kiikarikiväärillä lähiviikkojen aikana.

Toiseksi: kouluissa ja yliopitoissa annetun historian opetuksen järkyttävä virhe on, että se on kansallista. Parhaassakin tapauksessa jokainen maa on itselleen poikkeus säännöstä. Mikä on sääntö, jos kaikki tapaukset ovat poikkeuksia?

Snyder on oikeassa kirjoittaessaan, että etenkin populistit ja brexit-puoltajat saarnaavat Britannian ja Ranskan paluuta kansallisvaltioiksi ja viittailevat epämääräisesti 1930-luvun suuntaan. Saarnaajat eivät itse tiedä tai opettavat tietoisesti väärin. Englanti, saati sitten Iso-Britania, ja Ranska eivät ole olleet kansallisvaltioita oikeastaan koskaan. Euroopassa ei taida olla nyt muita kansallisvaltioita kuin Suomi. Mahdollisesti Norja. Britannia ja Ranska olivat imperiumeja, joiden kulttuureissa ei voinut käännähtääkään kolahtamatta siirtomaihin. Sotien jälkeen Euroopan Unioni – aluksi Euroopan hiili- ja teräsliitto – oli viimeinen keino pelastaa nuo kansantaloudet konkurssilta. Ikuinen ihme, että se saatiin aikaan. 

Suomessakaan sellaisia ihmisiä kuin minä ei pidetty suomalaisina 1940-luvulla. Kirjoitin ”kuin”, koska en tarkoita itseäni ja sukuani. Juttelin vain ystäväni kanssa, jonka isä oli syntynyt Inkerinmaan Toksovassa kuten isoisäni. Itse muistan, että Laatokan Karjalan evakkoja ryssiteltiin aika avoimesti sotien jälkeen.

Mitä Timo Soini sanoo siitä, että Veikko Vennamo oli maahanmuuttaja? Fennanderit olivat Laatokan rannasta.

Kolmas Snyderin aiheuttama tunnontuska on viimeksi eletyn historian hatara muistaminen. Selvittäessään, miten Venäjä päätyi Ukrainan selkkauksen jälkeen hajottamaan EU:ta etenkin rahoittamalla sen kimpussa olevia populisteja ja viimeksi Trumpia, Snyder latelee Putinin ja Lavrovin kirjoituksia ja lausuntoja, jotka ovat jotenkin tippuneet mielestä, vaikka niistä ei ole viittä tai kymmentä vuotta.

Pidän uskottavana Snyderin johtopäätöstä, että Putinin Venäjän tietoinen tarkoitus on kylvää sekasortoa ”kilpailijamaissa” eli  EU:ssa ja USA:ssa.

Olenko itse Putinin agentti? Joudun miettimään tätä ikävää asiaa rehellisesti. Olen nyt pari viikkoa keskittynyt EU:n ja EN:n perussopimuksiin ja etenkin tietosuoja-asetukseen. Viimeksi mainittu on niin sekava, suurin osin niin turha, käytännössä mahdoton soveltaa ja niin suuresti elinkeinoelämän vastainen, että omantunnonkysymykseni on, ovatko kaltaiseni tekijänoikeuden ja yksityisyyden puolesta elämänsä toimineet päätyneet edistämään vieraan valtion vihamielistä politiikkaa? 

En ole ennen

En ole ennen nähnyt vastaavaa. Historian professori Timothy Snyder oli Tony Judtin rinnalla uudella tavalla painotetun tutkimuksen suuria nimiä. Niille jotka eivät ole vielä lukeneet – Snyderiä on myös suomeksi.

Ote ja sävy tuo mieleen Markku Kuisman meillä. Yksi tiivistelmä voisi olla, etteivät moraaliset tekijät ole tutkijalle yhdentekeviä. Niistä voi ja pitää kirjoittaa, osoittaa niiden yhteydet ja perustella.

Snyder – ”The Road to Unfreedom: Russia Europe, America” ilmestyi tämän vuoden huhtikuussa ja sisältää kuvauksen ja perustelun siihen, mitä tapahtui Helsingissä nyt, pari päivää sitten.

Hän käy läpi taustan ja perustelee Putinin omien puheiden lainauksilla, mitä perua on itsevaltainen valtiojärjestelmä eli siis Venäjän federaatio ja miksi keskeinen ajatus on vastustaa kaikkea länsimaista, pyhää, pohjaltaan kristillistä, viatonta ja neitseellistä Venäjää uhkaavana.

Snyder nimittää Venäjn järjestelmää fasistiseksi tai fasistoidiseksi. Ajatusrakenteen isä Ivan Iljin tähdensi ihmisten epätasa-arvoa, joka toki loi ylemmille myös velvollisuuksia. Suuren henkilökohtaisen omaisuuden hankkiminen oli siten hyvä asia, ja myös laillisuus määriteltiin uudestaan.

Tämä filosofia oli varsin laajasti unohdettu, mutta ensin taiteilijat, kuten Nikita Mihalkov ja Aleksander Solzhenitsyn myöhäisessä tuotannossaan  saapuivat samoille urille, 1965 kuolleen filosofin ruumis hankittiin lännestä kotiin Venäjälle ja teokset julkaistiin uudestaan. Snyderin mukaan Kreml eli Putin itse ryhtyi levittämään näitä teoksia ahkerasti maan hallintoon.

Snyderin mukaan yli kymmenen vuotta Venäjän politiikan keskeinen pyrkimys on ollut lyödä säröjä Eurooppaan, etenkin Euroopan Unioniin, ja nimenomaan Yhdysvaltoihin.

Venäjän sanotaan olevan johtava veroparatiisi ja maailmanlaajuisen rahanpesun keskus. Donald Trumpia kannatetaan lämpimästi, koska myös rahalliset syyt vaativat sitä.

Snyderin lukija tulee ajatelleeksi, että tyypillisesti hämmästyttävän myönteisiä lausuntoja esitetään usein henkilöistä, joilla on velkaa rahaa, varsinkin jos velat ovat menossa perintään.

Uutistulvan  keskeltäkään ei oikein saa selvää, miten menestyksellinen grynderi Trump itse asiassa on ollut ja miksi hän itse kieltäytyy julkistamasta faktoja tuloistaan ja veroistaan. Sekin käy mielessä, että Trumpin kahdenkeskeinen keskustelu Putinin kanssa on kansainvälisissä suhteissa hyvin epätavallista. Siis miksi?

Putinin toimintamalli on hämärtää tosiasian ja mielipiteen eroa ja viljellä vihjauksia. ”Fake news” eli valeuutinen oli Venäjän Ukrainaa vastaan käyttöön ottama keino jo ennen Trumpin aikaa. Asiantuntijan sivuuttaminen on kovin tuttua juuri Venäjältä. Yhdysvalloissa ollaan nyt sellaisessa vaiheessa, että jos asiantuntijan johtopäätös ei miellytä, se sivuutetaan.

En sano, että uskokaa Snyderiä. Sanon että hänen tulkintansa tukeutuu pitkiin oleskeluihin Venäjällä ja erittäin laajaan slaavilaistenkin kielten taitoon sekä alkuperäislähteiden käyttöön. Arvio on lukijan. 

Sienien maailma

Ylen areenan Prisma: sienien maailma on esimerkki erinomaisesta median käytöstä.

Biologia on jatkuvien mullistusten kourissa. Tavallinenkin tutkimusteksti on aidosti vaikeatajuista. Hyvin kauniisti parhaalla nykytekniikalla tehty dokumenttielokuva on paras vaihtoehto, varsinkin jos se on toteutettu hiukan hutiloiden, kuten nyt kehumani. Tärkeintä on että keskeiset ajatukset tulevat selvästi esiin. Pikkutarkka johdonmukaisuus saa mielellään olla tutkijoiden huoli.

Holtittomat yleistykset ovat terveellisiä. Ohjelmassa sanotaan, ja on se tottakin, että juuri sienet mukaan luettuna metsä on lähinnä erillinen eliö, ei suinkaan esimerkiksi puu tai pensas.

Maaperän internet – näin asia ilmaistaan ohjelmassa – näyttäisi olevan tekniikkaan tukeutuen rakentamaamme verrattuna todella tehokas ja monipuolinen ja jonkinlaisen ”tekoälyn” tuote. Tuo tekoäly tosin on lähinnä lajinvalintaa eli evoluutiota.

Siihenkin liittyy ylimääräistä. Sienet ovat ihmisiin ja heidän tutkimuslaitoksiinsa verrattuna niin ylivoimaisia kemistejä, että alamme vasta aavistella asian todellista laitaa. 

Hiivojen ratkaiseva merkitys on tiedetty kauan. Sitäkin on aavisteltu, että olut on vanhempi keksintö kuin leipä, ja että ihmisellä on ollut mahdollisuus kehittyä, koska pystymme käyttämään alkoholia. Alkoholi puolestaan desinfioi.

Alppien ”jäämiehen” tavaroista löydetyn käävän tarkoitus on ehkä löydetty: lääke. Kaikin puolin meidän porukkaa etevämmän Neanderthalin ihmisen väistyminen on tuntunut ihmeelliseltä. Olen arvaillut, että ehkä heillä  oli autoimmuunijärjestelmässä ongelmia. Nyt rinnalla on kilpaileva selitys: kukaties he eivät keksineet jyrsiä kääpää, joka siis kuulemma auttaa tulehduksiin ja syöpään.

Kosteusvaurioista ja homeesta valittavien voisi olla hyvä muistaa, että pensilliini on kosteutta tarvitseva sieni. Televisio-ohjelmassa kerrotaan samaa kuin Nature-lehdessä pari kuukautta sitten. Ehkä antibiooteille vastustuskykyisiksi muuttuneisiin bakteereihin auttaa juuri sienien kemian tuottama hiiva, joka siis itsekin on sieni.

Myös tiedot lämmöstä ja ilmastosta olivat varsin uusia. Tasalämpöisten triumfi voi liittyä siihen, että monet huoneenlämmössä viihtyvät pieneliöt eivät kestä ruumiinlämmössä.

Harvoin saa tällaista mielenruokaa.

Äsken nolostelin pelastuslaitoksen auton luona ja ajattelin, että näkijä tietenkin päättelee: Kemppistä viedään; sienet saavat omansa. Minä sinne hätänumeroon soitin. Viime myrskyn jäljiltä yksi tuore puu makasi sähköjohdolla ja oli jännitteinen eli hengenvaarallinen.

Ei ole enää. Oma oloni kohentui huomattavasti, kun oli yleisempää, taatusti perusteltua murehtimista. Joissakin oloissa metsäpalon vaara ei ole etäinen. Meillä on oli juhannusaattona siis kokonsijasta valokaari.

Vahoo

Juhannusaatto, yksin, hämärässä. Miten tyhmä ihminen voi olla!

Kahdeksan talon kyläsessämme oli paikalla kaksi naapuria ja minä. Naapuritkin olivat poissa mutta kotiutuivat.

Kaiken varalta kertaan tässä, miten kuollutta katsotaan. Jänis Vemmelsääri tuli jättämään viimeisiä jäähyväisiään kuolleeksi tekeytyneelle Susi Hukkaselle. Seisoessaan siinä pää painuksissa ja viiksikarvat värähdellen Jänis Vemmelsääri sanoi:” Totisesti. Ellen tietäisi, että kuollut, kun häntä käydään katsomassa, koukistaa oikean takajalkansa ja sanoo ’Vahoo’, sanoisin ett Susi Hukkanen on kuollut. Susi koukisti ja sanoi Vahoo kuuluvalla äänellä. Mutta kun hän rynnisti muka kuolinvuoteeltaan napatakseen paistin itselleen, jänis oli jo tavoittamattomissa ja nauroi huulet ristissä.

Siis: Vahoo!

Kello seitsemäntoista askartelin jotain tiemmä älyperäistä, ja tietokoneeni vieressä televisio kertoili jalkapallo-ottelusta, jota pelattiin jossain kaukana. Taisin juuri miettiä, että Canetti oli oikeammassa kuin Broch. Canetti snoi (”Masse und Macht”), ettei ihinen pelkää mitään niin kuin tuntemattoman kosketusta,, josta hänet voi vapauttaa vain väenpaljous.

Hän ei pitänyt yksilöterapiaa riittävänä, vaan selvitteli vuosikymmeniä, miksi ihmiset ovat sitä valmiimpia seuraamaan mielipuolia, mitä hullumpia he tekevät ja puhuvat. Caneetti oli siis sefardim-juutalainen ja wieniläinen ja nähnyt pitkän elämänsä aikana sen kaiken.

Hän ei kaihda viittaamasta Ortega y Gassetin määritelmään massasta ei erityisen pätevien ihmisten yhteenliittymänä. Molempien tarkoituksena oli sanoa, ettei järki ehkä löydykään joukoista. 

Toisin kuin esimerkiksi Tatu Vaaskivi (”Vaistojen kapina”) en olisi huolissani aikamme ylirationaalisuudesta. Olin ajatellut, että 1900-luku oli Valehtelemisen vuosisata, kunnes havaitsin, että se oli vasta alkua. Käsitteiden saippuoiminen tehoaa paremmin kuin koskaan. Esimerkiksi säännönmukaisuuden nimittäminen älyksi (tekoäly) on oikein tehoksta.

Myrsky siis kaatoi jotain sähkölinjoille eilen illansuussa ja paukahti. Kävin tunnollisesti katsomassa muuntajan ja pannuhuoneen. Kolmen neljännestunnin kuluttua sähkö tuli päälle, mutta pian pamahti taas.

Ajattelin että pidetään sitten pimeää. Jossain vaiheessa jokin napsahti. Puoli kymmeneltä katsoin puhelimesta, että Caruna ei ilmoita sähkökatkoksista Uudellamaalla, jota ajatus soittaa ja haukkua joku suut ja silmät täyteen ei tuntunut houkuttelevalta. 

Sitten laahustin saunalle, ja siellä valo syttyi. Luikin kotiin, tartuin taskulamppuun ja katsoin. Virta oli kai ollut päällä jo horvin tovin. Sulake oli palanut. Automaattisulakkeen napsautus, eikä siihen tarvittu Maradonan kättä. Valekus tuli.

Jännitepiikki virran oikeasti palattua. Kuinka tyhmäksi tässä vielä ehtii ennen kuin Jänis Vemmelsääri seisoo vuoteeni vieressä? Vahoo.

Ranta-manu

Sillä välin kun olimme olleet kirkolla kaupassa mummun kanssa, alakerran pojat olivat polttaneet veneeni, jonka nimi oli Ranta-manu. Tunsi itseni aivan lahoksi. Olin viisi- tai kuusivuotias. Ehkä kysymyksessä oli juoni. Muistan, että veneeni oli kuulemma niin laho ja rapistunut, ettei kukaan jaksanut korjaila sitä. Oli toisia veneitä. Pellisen kaupasta hankittiin ennen pitkää yksi, joka osoittautui erikoisen huonoksi.

Sitten mummu tosiaan kuoli. Se tuntui aivan johdonmukaiselta.

Nyt olen mietiskellyt, mihin sellaista kesähuvilaa tarvittiin jo 1948. Se valmistui juhannukseksi. Hämmentävästi juhannus oli myös isäni syntymäpäivä, kunnes Vilkuna sotki asiat ja kävi ilmi, että juhannus saattoi olla muukin päivä kuin 24.6.

Jos joku ehdotti minulle ylimääräistä korppua tai muuta juhlavaa, kaikki sanoivat kiireesti, että eihän se ole oikeasti Jukka, vaan Martti Juhani. Näin olikin. Siitä oli paljon vastusta. Eihän minua olisi edes voinut ainoa Martiksi, koska Martti oli isoisäni. Se oli outoa, koska kaikkien muiden sen ikäisten miesten nimi oli Nikolai. Heidän poikiensa nimi oli melkein aina Kyösti eli Köysti tai Kustaa eli Kuustaa.

Äitini väittää, että nimekseni piti laittaa virallisestikin Jukka, mutta Helsingin mummu oli vastaan ja piti ajatusta kamalana, koska Jukka on hevosen nimi.

Kun elämäni alkoi saada virallisia sävyjä, anoin lääninhallitukselta etunimen muutosta, mihin lääninhallitus harkitsi oikeaksi myöntyä. 

Jossain vaiheessa tuli ongelmaksi, olisiko Evijärven sijasta mentävä Lentäjien juhannusjuhlille Ilmasotakoululle. Olin siellä esimerkiksi silloin kun lentonäytökseen osallistui reaktiokone, jollaisia ruvettiin myöhemmin sanomaan suihkuhävittäjiksi. Se oli Vamppi (de Havilland Vampire) ja vuosi 1950-lukua. Häiritsemättä luokkatovereitteni juhlanviettoa en saa selville, pidennettiinkö lentokentän kiitorataa juuri näitä koneita varten. Sen tiedän, että Kauhavan sodanjälkeinen asekätkö ja sen pidennyksen alle, Passilan pellolle.

Toivotan itse kullekin säädylle, sekä ylemmille että alemmille, hyvää juhannusta. 

”Juhannus” esiintyi ajoittain jopa kirkonkirjoissa tapana kirjoittaa nimi ”Johannes” eli arkikäytössä Juha. On totta, että vaikka Jukka esiintyy ikävässä yhteydessä kansanlauluissa (Anssin Jukka, oikeastaan Juha Antinpoika Leskenantti, ei se ole mikään aivan oikea nimi. Piruuttaan se Antti Rannanjärvi varmaan teki puukkojunkkariksi kasvaneesta pojastaan Jukan. Ei joka miehestä tule Anttia, vaikka yrittäisi.

Jos joku jaksaa ihmetellä – kuvissani usein esiintyvä laite on aurinkokelloni, joka mittaa vuosia. Päivän kuvassa aurinko paistaa oudosta ilmansuunnasta, kesäpäivän seisauksen aattona aamulla kello viisi. Kun kuvassa on fossiilisen polttoaineen (öljy) monumentti ja puita, se muistuttaa myös T.S. Eliotin säkeestä: kierrämme piikkikaktusta aamulla kello viisi. (Tällä tavoin maailma loppuu – ei pamahda, parahtaa.)

Rugby

Palloilusta on selvät todisteet Kiinasta 3000 takaaja esimerkiksi mayoilta, jotka tuskin olivat saaneet kulttuurivaikutteita toisilta.

Eräällä poikani ystävällä oli palloilukoira. Se toi osittain rikki purrun jalkapallon vieraammallekin ja laski sen maahan vetoavalla tavalla. Kun sille heitettiin palloa, se yritti napata pallon hampaisiinsa mahdollisimman korkealta ja suoraan ilmasta. Maalivahtikoira siis.

On meillä ollut itsellämmekin perheessä koiria, jotka eivät ole jaksaneet vastustaa pallon tenhoa.

Tyytyisin sanomaan, ett siinä on jotain myötäsyntyistä. Ja on myös lisättävä, että monimuotoinen jalkapallo, myös tämä tuntemamme Association Football eli soccer ovat samalla tavalla kuin rugby peräisin englantilaisista kouluista. Asiaa on tutkittu suunnattomasti, ja jo 1800-luvun puolella erinäiset oppilaitokset tulivat julkaisemissaan tutkimuksissa siihen, että sääntöjen mukainen ja korkeatasoinen jalkapallo oli peräisin juuri heiltä. 

Nyreys englantilaisia koulu ja jalkapalloa kohtaan on ilmaistu mieleenpainuvasti George Orwellin esseessä Such, Such Were the Joys, joka on myös suomennettu.

Orwellilla oli sama outo ominaisuus kuin Camus’lla, olla menemättä mukaan. Heillä oli kyky ja rohkeus ajatella silloinkin kun sellainen ei ollut muotia, ja työllä hankittu kyky ilmaista ajatuksia.

Olisin voinut hyvin lisätä saman tien Elias Canettin ja W.G.Seebaldin. Jos haluatte kaikkea hyvää etenkin itsellenne, älkää lukeko Seebaldin teosta Ilmasota ja kirjallisuus.

Mielestäni on tahditonta puhua totta ja käsitellä vastenmielisiä aiheita, kuten Saksan suurpommitusten vaikutusta sodan lopputulokseen.

Käsitin Englannin ja Yhdysvaltojen yliopistoissa ja tuomioistuimissa, että jalkapallo on samanlainen asia kuin sää. Molempiin voi suhtautua järkähtämättömin mielin, mutta siinä menee sitten kaksi sopivaa puheenaihetta.

Toisin kuin helsinkiläisissä takseissa ennen keskustelijan ei ole viisasta esittäytyä tämän tai tuon seuran kannattajaksi.

Kuljetusalan koulutus ehkä toimii tai sitten omistajat ovat raakoja rengeilleen. Siitä on vuosia, kun kuulin taksissa edes verhotun kysymyksen, olenko Jokerien vai IFK:n kannattaja. Silloin ennen tiesin kuulemani perusteella, että jos olisi vastannut vetoamalla tietämättömyyteen, kuski olisi voinut kurvata lähimmän heikkomielisten hoitoon omistautuneen laitoksen ovelle.

Ylähuoneen puhemies sanoi minulle, että ellei kannata Arsenalia, on turha tavoitella ylähuoneen puhemiehen paikkaa. Yhdessä Sir Robinin kanssa he neuvoivat hankkimaan myös Barbourin vahakangastakin, joka on yhtä hyvä Claridgen naulakossa kuin Arsenalin katsomossa.

En usko että Orwell olisi ollut tuota mieltä, mutta hän ei ollutkaan juristi, onneksi. Lähdettä en löydä äkkipäätään, mutta Camus’n mainittiin olleen suuri lahjakkuus maalivahtina Oranissa. Onneksi hän jatkoi juuri noiden kykyjen käyttämistä kirjailijan. 

Potkupalloa

Kypsät, itse harkitut mielipiteet ovat harvinaisia. Esimerkiksi itse en voi sellaisilla kehuskella.

Urheilu näytti kasvuikäisten nuorten harrastukselta. Siinä oli ennen myös protestia. Etenkin Haanpää on kuvannut talollisväestön kielteisiä asenteita. Hän oli itse kiinnostunut ilmiötä ja tiettävästi taitavakin.

Olisiko hän kuitenkin siepannut jalkapallon peruspiirteen kirjoittaessaan jonkin henkilönä käsityksen, että miehet juoksentelivat mielettömän nahkakuulan perässä, ja se heistä, joka ennätti potkaisemaan sitä jalallaan, luuli olevana suurikin sankari.

Turkulainen tutkija Vesa Vares on julkaissut valaisevan kirjan asiasta, mutta jättänyt korostamatta, miten Englannin tänäkin päivänä tietyn leuhkuuden leimaama jalkapallo oli erittäin yläluokkainen harraste ja esimerkiksi Etelä-Amerikan perinne lähti slummien viheliäisestä köyhyydestä. 

Se näkökulma tulee kyllä esiin, että tuo urheilulaji on ollut jo kauan maailman viihdeteollisuuden huipulla ja että johdon ongelma on sama kuin olympiakomitean: talous ja korruptio. Ellen erehdy, nykyinen jalkapaloliitto FIFA on maailman suurin liikeyritys, eikä moni ymmärrä, miten temppu tehdään, kun ammattilaisjoukkueen omistaminen näyttäisi olevan erittäin huono liiketoimi.

Suomessa jalkapallo on aina ollut rautatiekaupunkien peli ja pesäpallo maaseudun. Jälkimmäisen suosio suojeluskunnissa, armeijassa ja kansakoulussa on tunnettu tosiasia ja samoin maalaisuus.

Usein mainitusta syistä olen nyt kärkäs silmäilemään sellaista, mikä ei ole kuulunut ennen dieettiini. 

Käännynnäisen innolla yllytän: seuratkaa otteluita. 

Joku sanoi hiljan rehellisesti, ettei ymmärrä tuota peliä eikä siis osaa seurata sitä.

Vihje: jalkapallo on pelaajille ja katsojille vaativaa. Siksi juniorien ja etenkin tyttöjen osoittama uusi mielenkiinto on innostava asia. Yleisten urheilun kysymysten lisäksi pelaaminen panee kognition koetukselle. Hyvin usein on tehtävä mahdoton: pidettävä tarkasti silmällä palloa ja vielä tarkemmin palloon ulottuvia pelaajia ja sen lisäksi koko joukkuetta eli yi kahtakymmentä ihistä.

Televisiosta näkee, että mestareilla on taito pitää mielessään neljä tai viisi seuraavaa vaihtoehtoa ja yllätykset päälle. Oikeastaan en näe asiallista eroa shakkiin (jota en pelaa), enkä kaupallisiin ja poliittisiin kokouksiin ja monijäsenisten viranomaisten istuntoihin.

Se ei voita, joka esittää parhaat perusteet, eikä se, jonka tarjous on summana suurin. Menestyminen edellyttää tilanteen rakentamista ja sitten iskua oikealla voimalla, oikealla hetkellä. Jalkapallossa harvoin, ulkoelämässä usein, vastapuolelle voi syöttää ratkaisun, jonka tämä kuvittelee tehneensä itse.

Rupatteleva sydän

Miksi miellyn sinisiin tuntureihin? 

Hymyilen sydän supussa.

Ei revi vihainen virta rannan kukkien kuvajaista.

Tämän takana on toinen tunturimaa ja toinen.

 = = =

Painan vaellussauvani maahan. Nyt

siinä on puu. Viskaan

keltaisen virkapäähineen päästäni,

päälle sataa kaikilta suunniltaan ilmaa.

 = = =

Tämä kuru on ylhäällä

auringon lumella, sopulinkin

kapea käydä. Purolla katsoin jo,

miten tammukka syö kalojen pölyä.

 = = =

Tämä ei ole seutu.

Sydän kierteillä kuin 

iän haurastuttama oksa.

Mielin kierteliäin jään muistelematta.

 = = =

Oli kerran kaksi kuninkaanlasta, Ragnvald ja Romuald.

Heillä oli kiintymisen lahja.

Toinen oli kukaties sieni, toinen levä.

He olivat syntynet 429 miljoonaa vuotta sitten,

mutta ilmakehän happeen tarvittiin vielä hiiva.

 = ==

Jäkälä palaa poroksi. Kierreluppo

olisi poron herkku. 

 = = =

Lukisin itsekin 

Luonnon kirjaa

mutta jo i-kirjaimen pisten on

maapalon kokoinen.

 = = =

Kirjaimet kukkivat kesäisin.

Kirja on jäkälä, siis sekovartinen.

 = = =

Pyramidi oli kieliopillinen oivallus,

labyrintti aavistus kirjasta.

Missä liitää nyt virkapäähineeni?

Jäämerellä, arvaan

sydän nurkassa.