Sivun näyttöjä yhteensä

23. kesäkuuta 2019

Suru on murhetta pahempi



Talot surevat kuolleita kuin koirat. Kun joku kulkee, talot katsovat ikkunoilla, kuollein silmin. Ennen pitkää ne ovat poissa ja joku hyväuskoinen rakentaa niiden paikalle toisen talon tietämättä, että sisällä on syvempi salaisuus. 

Kvanttikenttämekaniikka esitetään ensimmäisen kerran Vanhassa Testamentissa, Danielin kirjassa. Aaltofunktio romahtaa, juuri kuten osaamme nykyisin laskea. Mittaamisen jälkeen uuden mittaamisen tulos onkin toinen, koska sekä paikan että liikevoiman havaitseminen yhtaikaisesti on mahdotonta.

Paulin kieltosääntö: seinälle ilmestyy kesken juhlapitojen kirjoitus ”Mene, Mene, Tekel, Ufarsim”. Punnittu, punnittu ja köykäiseksi havaittu. Meneillään ovat Belsassarin pidot. Samana yönä kuningas kuolee. Valtakunta kuolee kuin romahtaen. Uusi hallitsija on Dareios, toisesta maasta, eri kansaa.

Kieli on arameaa ja sanat viittaavat punnitsemiseen. Maanmittausta sanotaan myös punnitsemiseksi. Ja mittaamisongelmasta voit katsoa lähemmin esimerkiksi teoksesta Smolin, ”Einstein’s Unifinished Revolution. The Search of What Lies Beyond the Gravitation”. 

Selvitettyäni näin, mihin talot menevät kuoltuaan, menen pakettina maalle. En ihan ymmärtänyt, lähetetäänkö minut jälkivaatimuksella vai haetaanko trukilla. Mutta naisväkeä vastaan ei kannata inttää. Kun tietokonetta ei oteta mukaan, ollaan sitten maalla tietämättömiä ja kirjoitetaan blogia kotiin palattua, jos eletään ja terveenä ollaan. Viikko siinä ainakin menee, voi olla että kaksoi.


20. kesäkuuta 2019

Hauskaa



Jotain huoletonta ja grilliin sopivaa juhannukseksi?

Tappaminen ja väkivalta auttavat aina, vaikka käsillä ei olisi viinaa tai huumausaineita. Mieliala kohoaa. Olo ojentuu.

Kirjailijat ja tutkijat ovat kovin virran vietävää joukkoa. Hirmuisuus ja kauhu kansitetaan erikseen. Mitä mongolit tekivät eräissäkin Persian kaupungeissa 800 vuotta sitten ja miltä se tuntui, tästä mainitaan kirjoituksissa synkin sävyin.

Katsokaa, jos ilkeätte, Trumpin tai jonkun hänen aseenkantajansa ilmeitä. Miten he nauttivat päästessään puhumaan sellaista, jonka kuuleminen taatusti haavoittaa monia!

Mieleeni tulee noista menestyvistä ihmisistä aina kenttäapteekki.

Suomen ja Saksan armeijoissa annettiin jopa pyytämättä metamfetamiinia ja efedriiniä sisältäviä tuotteita ja tarvittaessa heroiinia. Suosikkimerkki oli tietenkin Pervitin, suomeksi ”höökipulveri”. 

Kemia kehittyi hitaammin ja huonommin kuin psykologia. Edelleen ollaan mielellään hiljaa siitä, että jotkut ihmiset osaavat käytellä autonomista hermostoaan etevästi. He käyttävät esimerkiksi tunteiden poistamiseen elimistön itse tuottamia aineita, kuten adrenaliinia ja lukuisia muita hormoneja. 

Ehkä tuo historiallinen ero johtui siitä, että kemian odotettiin olevan totta ja tuottavan luvattuja tuloksia, kun taas psykologialta ja psykiatrialta ei ole koskaan odotettu niin mahdottomia.

Vaikka kognitiotiede alkaa olla tunnettu, paitsi ehkä oppiaineena, kuinka moni käsittää säilyttävänsä kylpyhuoneessaan valmisteita, joilla käsiteltynä Einstein ei olisi osannut kertotaulua?

Eräs tuttavani sanoi kilpajuoksuissa karaistuneena tietävänsä, että hän juoksi juhannusaikaan 1944 Viipurin linnansiltaa pitkin pakoon jokseenkin tarkkaan vauhdilla 11,1 (sadalla metrillä), mutta siitä huolimatta lihava everstiluutnantti ja vanhan oloinen majuri, jolla oli reppu selässä ja elävä kana kädessä, juoksivat ohi kuin tyhjää vain.

Sananparsikin tietää, että pakokauhu antaa siivet, mutta sananparsi ei tunne hormoni-cocktailia, joka pitää sitä pakokauhua päällä.

Jotkut huumausaineet ja viina ovat siitä hankalia, että niiden nauttimisen jälkeen alkaa jossain vaiheessa väsyttää. 

Ei tarvitse edes rajoittaa puhetta kemikaaleihin. Osaan itse vaivuttaa itseni hypnoosiin musiikilla. En kerro tarkasti, mutta säveltäjä on J.S. Bach. Ellei käytettävissä ole laitteita, osaan soittaa moniakin kappaleita päässäni, ja minulla on todistajat yli 10 tuntia kestäneistä lentomatkoista, jotka olevan ollut todistajien mukaan eräänlaisessa horroksessa, ja hyvin moni henkilö on huomautellut siitä, että lento- ja junamatkalla usein nukahdan ja alan kuorsata äänekkäästi ennen kuin kulkuneuvo on edes lähtenyt liikkeelle.

18. kesäkuuta 2019

Nelikolkka



Ennen kuin fyysikot keksivät itselleen tuo ammattinimityksen, joka sekoittuu englannin kielessä hermostuttavasti lääkäriä tarkoittavaan sanaan, käytössä oli yksinkertaisen roteva ”alkemisti”. Kuvan setämies käytti hupsua hattua, koska hän oli väitellyt tohtori.

Voisin hankkia tuollaisen itsellenikin, koska oppineisuuden vertauskuva muistuttaa niin kovin paljon narrin hiippaa.

Lieneekö sana levinnyt – tappelunhaluiset saamelaiset eivät vaikuta nyt erikoisen innostuneilta nelihiippaisesta päähineestään. Olen ollut itsekin levittämässä kirjallisesti tietoa, että tuo asuste on tiettävästi Muurmannilla toimineiden juutalaisten räätäleiden 1800-luvun lopun tuote, ja sitä vanhemmassa saamelaisuudessa sekä edelleen Ruotsissa ja Norjassa tuntematon. 

Laihian veteen haudattujen DNA eli tässä tapauksessa vahva viite saamelaisuuteen noin 1500 vuotta sitten herättää ajatuksia.

Suomalaisten alkukotia ei ehkä ole koskaan ollut olemassa, yhtä vähän Volgan mutkassa kuin muuallakaan. Valtavasti lisääntynyt fysikaalinen (arkeologinen) tieto varmentuneine tulkintoineen näyttäisi vetävän maton kaiken alkukoti- ja kantakieliajattelun alta.

Huvituin aidosti BBC:n ohjelmasta, jossa kuvattiin uskottavasti Englannin vanhimman vakavasti otettavan luurangon (Cheddarin mies, joka eli 9100 vuotta sitten) DNA-tutkimus ja laajat vertailut. Kun hiusten ja ihon väri on hyvinkin selvitettävissä, nyt ilmi käynyt oli siis monelle yllätys. Tuo alkuperäiskulttuurin edustaja eli seudulla keskimmäisellä kivikaudella temmeltänyt metsästys— ja keräilykulttuurin edustaja, oli tummaihoinen ja kiharatukkainen ja jännittävää kyllä sinisilmäinen. Hän oli toisin sanoen nykyisin loukkaavaksi todetuin termein ”neekeri”. Ihonväri saattaisi siis olla luultua nopeampi muuttumaan. Ja tämä mies ei siis anatomiansa, kokonsa tai liikehtimisensä puolesta olisi eronnut millään tavalla nykypäivän katuyleisöstä.

Esi-isien edesottamuksia on syytä kunnioittaa. Britanniassa eli hyvin taitavia kiven kilkuttajia, ja Maltan uskomattomat kallioon hakatut temppelit ovat vanhempia kuin pyramidit ja Stonehenge on vanhempi kuin Egypti.

Aiheellisesti kysytään, miksi korkeakulttuurit kehittyivät juuri Euroopassa. Vastaus on selvä. Eivät kehittyneet. Mutta ainakin 500 vuotta kestänyt ylivalta näyttää liittyneen ilmastoon ja ilmastonmuutoksiin, jolloin avainasemassa on runsas valikoiman erilaisille ekosysteemeille soveliaita lokeroita eli siis Välimeri ja Atlantti virtoineen.

Se on arvailua, mutta hyvin vanha väylä Kiinasta nykyiseen Unkariin ja ajoittain Atlantille asti näyttäisi olleen hyvin arka näennäisesti vähäisillekin lämpötilan ja kosteuden muutoksille. Kun paimentolaisuus on eräs hieno ekosysteemi ja hevonen ja sillä ratsastaminen olivat avainkeksintöjä, on selvä, että rehuksi sopivat heinäkasvit ja toisaalta taas metsänraja ovat suuria historiallisia vakioita. Tyyni valtameri oli sitä tietysti, samoin Kiinan eteläosa, jossa ei oikein voi käyttää ratsuväkeä, ja luonnollisesti Himalaja, jonka yli kulkeminen on parhaassakin tapauksessa vaivalloista.

Mutta nytkään ei pidä hätiköidä. Pohjois-Siperian asutushistoria näyttää sekin olevan menossa uusiksi.


17. kesäkuuta 2019

Spondesne

?

Tietämättömyys on edelleen tavallinen syy vastustaa ja pilkata sopimuksia, ja se koskee sekä kansallisia että kansainvälisiä sopimuksia.

Se vähän mitä kouluissa yleensä opetetaan, menee väärin. Hyvin usein annetaan ymmärtää, että ”me”, esimerkiksi maanmiehiksemme myöntämämme, ovat kunnon ihmisiä ja joutuneet siksi vainotuiksi.

Venäjän keisari oli kova sortamaan Suomea. Kuinka  moni tietää, mikä oli ”helmikuun manifesti” ja mikä käytännön merkitys sillä oli? Moni kai käsittää, että siinä hallitsija rikkoi ”sopimuksen” tai valan.

Historiassa merkitsee tietenkin fyysinen voima ja rahallinen rikkaus. Kenellä niitä on, hän joutuu jatkuvasti harkitsemaan kuten Tshingis-kaani tai Iivana Julma, kävisikö kauppaa vain ryöstäisi.

Vastaus on melkein aina sama: välillä toista, välillä toista. ”Kauppapaikka” esimerkiksi Silkkitien ja Venäjän jokin tuntumassa, usein vaurastuu. 

Kauppapaikka ei ole tekninen termi. Se on paikka, jossa on ”alusta” eli järjellinen mahdollisuus sopimusten tekemiseen ja täytäntöönpanoon. Tanska (Hedeby) oli pronssikaudella sellainen. Liiketoiminnan tulos on museossa tänäkin päivänä. Kultaiset aurinkovaunut ovat todella hienot.

”Vierasheimoista saa pettää”. Näin se ei mene. Jos haluaa esimerkiksi Kyprokselta kuparia on kyllä hyvä ajatus tarjota maksuksi lasia tai vehnää ja luoda kauppasuhde. Kauppapaikalla vallitsee luottamus. Myyjät ja ostajat arvelevat vastapuolen petkuttavan vain kohtuullisesti, koska monet haluavat tulla toistekin samalle asialle. Jos luottamus menee, kauppayhteys katkeaa. Tämä koskee sekä kauppaa rahalla että vaihtoa ja myös sitä vanhaa menettelyä, jota nimitettiin lahjojen vaihdoksi.

Jotkut paikat ovat onnekkaita, kuten Suomi. Täällä ei yleensä ole koskaan ollut mitään varastettavaksi kelpaavaa eikä paljon kauppapaikkoja. Rautakaudella oli vähän käytettyjä silakoita. 

Johonkin muualle kehittyi kauppahuoneita, joista vahvimmat pakottivat asiakkaat noudattamaan sopimuksia ja perustivat omia tuomioistuimiaan. Sellainen oli keskiajan Hansa-liitto. Sellaiseksi kehittyi yllättäen Novgorod, joka lienee alkujaan ollut suomalaisten ja venäläisten yhteishanke, jonne ilmaantui ruotsalaisiakin (käyttääksemme nykyisiä kansojen nimiä). Energia tuli idän paimentolaisilta, jotka työnsivät toisiaan tieltä, ja rauhoittuivat aikanaan paikalleen, kunnes tuli uusia. Sitä jatkui kuusi tuhatta vuotta. Se jatkuu ehkä edelleen.

Kansainvälinen sopimus esimerkiksi maasodasta tai pakolaisista oli etenkin amerikkalaisten erehdys. Kansainlitto kutistui, mutta maailman työjärjestö ILO sai aikaa pysyviä tuloksia, sopimuksin. Ensimmäiset koskivat lasten ja sitten naisten yötyön kieltämistä. Olemme tavallamme samassa renkaassa, kun haluamme ”reilun kaupan tuotteita”.

Kommentti jonka perustelu on, etteivät isotkaan noudata sopimuksia, on heiveröinen. Raamatun Vanha testamentti tarkoittaa vanhaa sopimusta ja uusi uutta. En ole kuullutkaan, että kumpaakaan olisi noudatettu käytännössä. Silti molemmissa on hyviä sääntöjä kuten ”älä tapa”. 

15. kesäkuuta 2019

Lisää



Sitä en mene tietämään, mistä on peräisin juomaseuroissa ennen suosittu toivotus ”lisää saippuaa mummun silmiin”.

Kirjoittaja voisi olla Li Po (701-762). Häntä pidetään aiheellisesti maailmankirjallisuuden kaikkien aikojen parhaana runoilijana, mutta julkaisi hän myös tuhat muuta kirjoitusta.

Kannesta ilmenevä Ha Jinin uutuusteos on siis Li Pon elämäkerta. Kirjoitan Li Po, koska täysin oikeita muotoja on muitakin, kymmenkunta, kuten Li Tai Po, Li Bao, Rihaku jne.

Kiinalaisia suomentaessani olen kiukutellut hönkäilevää sävyä, joka tarttui Arthur Waleyn ja Ezra Poundin ponnistuksista huoimatta eurooppalaiseen perinteeseen. 

Du Fu, joka itse oli runoilijana suurista suurimpia, tähdentää elämäkerran mukaan, että Li oli voimamies, suurikokoinen ja suora, hirmuisen voimakas ja että kirjoittaessaan hän hymyili kuin tiikeri.

Mao Zedong eli Mao Tse Tung piti parikymmentä vuotta omanaan aitoa Li Pon kirjoitusta, joka on nyt Taivaallisen rauhan aukion museossa. Käsiala eli taito piirtää kirjainmerkit on kuulemma mykistävä, koska ällistyttävä osaaminen  yhtyy täydelliseen omintakeisuuteen, joka uhkuu voimaa. 

Du Fu kirjoitti (”Näin unta Li Posta”):

Pääkaupunki tulvehtii suurenmoisia viittoja ja vaunuja.
Vain sinä lahjakkain olet nukkavieru ruipelo.
Vielä väitetään että taivas tekisi oikeutta!
Näin vanhana ei enää vältä mielipahaa.
Sinusta kuiskitaan kymmenen tuhatta vuotta,
kun olet kuollut.

Lukija varmaan muistaa ennenkin tässä blogissa julkaisemani uutispätkän Li Pon ja Po Chü I:n tapaamisesta vanhojen muistojen merkeissä:

Iässä ja varmajalkaisuudessa olemme yhdenkaltaiset.
Meillä silmät eivät ole aivan sokeat eivätkä korvat kuurot.
Makailemme kevättä ja juomme minkä jaksamme
ja hilpein mielin tunkeudumme nuorten seuraan.


Kuvernööri raivoistui, kun lainasimme häneltä hevosen
                kukkia etsiessämme.
Herttua oli käärmeissään, kun veimme häneltä veneen
                vedessä pelehtiäksemme.
Lo-Yangissa väki on kuulemma äimän käkenä ja 
me olemme ”Li ja Po, kaksi hullua vanhaa miestä”.



14. kesäkuuta 2019

Sääntömäärä ja naiset mustissa



Koska kommentissa kysyttiin asiallisesti, vastaan.

Ne parikymmentä lasta ja naista, joiden tuomisesta Suomeen keskustellaan nyt lienevät Suomen kansalaisia. Näin on ilmoitettu.

Niinpä sen asian tähdentäminen on turhaa, miten vaarallisia ja rikollisia nämä naiset saattavat olla. Heidät on tuotava Suomeen tuomittavaksi etenkin siksi, että pieniä lapsia tuskin voi tuoda tänne äideistään erotettuna.

Suomessa ja samoin kaikissa muissa maissa on suurrikollisia etenkin vankiloissa. Suomen tuomioistuinten valta ei ulotu käytännössä  ISIS-sotilaisiin, jotka lienevät sotavankeina. Sotavangit ovat sen sotaväen hallinnassa, joka on ottanut heidät kiinni. Oikeudellisesti on mahdollista, että sotavankeudesta esimerkiksi Lähi-Idässä vapautunut mies otetaan Suomessa tutkittavaksi ja tuomittavaksi. 

Rikoslaissa on kokonainen luku Suomen lainkäyttövallan alueellisesta ulottuvuudesta, ja sen viranomaisemme osaavat.

Keskustelu on hiukan kiusallista, koska kielenkäyttöään parantaneet poliitikotkaan eivät suostu täsmentämään, että ”haitallinen maahanmuutto” on ongelma, joka on todettavissa vain selvittämällä tosiasiat.

Kanadalaisen tai australialaisen kaivosinsinöörin muuttaminen tänne voi olla jonkun mielestä hyvin haitallista, mutta se ei riitä perusteeksi estää tai rajoittaa kanadalaisen tai australialaisten oleskelua täällä kotipaikkansa perusteella.

Tällä vuosikymmenellä koettu turvapaikan hakijoiden aalto oli yllätys kaikille, myös ulkomaalaisasioissa toimiville viranomaisille. 

Osa keskustelijoista hämää vaikenemalla siitä, ettei itse ongelma ole mitenkään uusi. Vuonna 1945 eli siis omana elinaikanani pelkästään nykyisen Saksan alueessa oli ainakin 20 miljoonaa harhailijaa, joista amerikkalaiset käyttivät nimitystä ”displaced personsa” eli kodittomat ihmiset. Mukana oli paljon saksalaisia, jotka olivat menettäneet kaiken sodassa, ja hyvin paljon saksalaisia, jotka Neuvostoliiton armeija oli asein karkottanut kodeistaan sellaisillakin seuduilla, joilla näiden suvut olivat asuneet tuhat vuotta.

Tutkimusmatkailija F. Nansenin mukaan nimettiin 1920 keksitty paperi, joka auttoi hiukan paperittomia maahanpyrkijöitä, joissa oli hyvin paljon esimerkiksi venäläisiä, muun muassa bolshevikkivaltaa pakenevia.

Turkissa on edelleen voimassa ja käytössä laki, joka rankaisee ankarasti puheen vuoden ”etnisistä puhdistuksista” tai kansanmurhasta. Nykyisenkään Turkin mukaan sellaista ei tapahtunut 1915. Kaikki muut ovat sitä mieltä, että ehkä jopa 15 miljoonaa armenialaista marssitettiin hengiltä lopulta juuri samassa Syyrian erämaassa, jota nyt kuvataan suomalaisten lasten yhteydessä.

Tavanomaisissa lähteissä, kuten hakuteoksissa, puhutaan ”järjestelmällisestä surmaamisesta”. Ja eri asia ovat sitten sellaiset vähemmistöt kuin Kiinan uiguurit, puhumattakaan muista joukkomurhista.

Suomessa puhutaan presidentti Niinistön johdolla sääntöpohjaisesta kansainvälisestä toiminnasta. Sitä kannatan sydämestäni. On sääntöjä ja niitä sitten noudatetaan.

13. kesäkuuta 2019

Höpö



Varoitan lukijoitani. Juuri nyt puhutaan perättömiä pitkän matematiikan merkityksestä korkeakouluvalinnoissa ja laajemminkin.

Jopa matematiikan professorit toistelevat iänikuisia typeryyksiä muun muassa johdonmukaisen ajattelun oppimisesta. Matematiikka on yksi esimerkki monista eikä opeta erityisemmin ajattelua. Toinen esimerkki on musiikki. Johdonmukaisuuden ja satunnaismuuttujien erottelua opettaa hyvin esimerkiksi Bachin urkufuuga BWV 578 (”pieni”). 

Hyvä matemaattinen taito on keskeinen osa yleissivistystä. Pitkä matematiikka on sangen sopiva, mutta mielestäni siinä ei kyllä keskitytä riittävästi tilastomatematiikkaan ja todennäköisyyslaskentaan. Tosin ne ovat aika vaikeita alueita. Korrelaation ja kausaation rajapinnalla tapahtuu juuri nyt mielenkiintoisia asioita, ja tekoäly on tietysti hiukan uudenlainen ajattelun ympäristö.

Ihan uutisissa sanottiin, ettei esimerkiksi oikeustieteessä tarvita matematiikkaa. Olen itse kirjoittanut tästä asiasta väitöskirjan. Olen jyrkästi eri mieltä. Oikeudenmukaisuus / lainmukaisuus on sangen matemaattinen kysymys. Eräskin tuntemani henkilö tekee väitöskirjaa rangaistuksen mittaamisesta rikosoikeudessa. Parametrien poimiminen ja arvioiminen on urakka.

Ettei media nyy erehtyisi luulemaan, että matematiikka ja kvantitatiiviset menetelmät olisi jotenkin sama asia? Oikeus- ja kauppatieteissä esimerkiksi kirjanpito ja taseoppi sisältävät sangen paljon numeroita ja ainakin istuvalle tuomarille ekonometrian perusteiden ymmärtäminen on tarpeen.

Riita-asioissa polkuriippuvuus on aivan keskeinen ilmiö.  Systeemin aiemmat valinnat vaikuttavat myöhempiin valintoihin mahdollistaen tai rajaten. 

Polkuriippuvuus on aivan hyvä keino kuvata oikeusteoreettisesti tiettyä keskeistä ilmiöryhmää.  Bifurkaatio siis on eräs näistä ilmiöistä, ja siten myös haarautuvien polkujen puutarha.

Eilen keskustelin kreikan kielen kieliopista. Oxfordissa on saatu ensimmäisen kerran sataan vuoteen aikaan uusi alan teos, ja jos Suomessa olisi jotain samanlaista, niin voi veljet…!

Omasta puolestani lisäisin lyhyeen matematiikkaan tai ehkä jo yläasteelle osia algebrallisesta topologiasta, etenkin solmuteoriasta. Epätriviaalisolmuissa on paljon opettavaista, ja kuten tiedämme, kiertyminen esittää erästä osaa myös molekyylibiologiassa.

Jos minulta kysyttäisiin, painottaisin lukion opinnoissa ja korkeakouluvalinnoissa lukemista.

Se taito on tarpeellinen.

Asiasta on se tunnettu, hauska esimerkki, kun Polonius-vainaa kysyy, miten herra prinssi lukee, ja Hamlet vastaa: sanoja, sanoja, sanoja.

Tarkoitan tällä viittauksella, etten edellä lukemisella tarkoita sanoja. Merkitykset ovat tähdellisiä. Ja matematiikassa numeroilla ei sinänsä liene merkitystä, vaikka ne voivat merkitä paljon, eivät kuitenkaan itseään, eivätkä liioin todistaa oman järjestelmänsä todenmukaisuutta.


10. kesäkuuta 2019

Alamaa



Pariisin alla on toinen Pariisi ja Helsingin alla on Helsinki. Kirjoittaja on Robert Macfarlane ja kirja on uusi.

Asiantuntemukseni ei riitä uskottavaan arvioon, mutta itse pidän tarinoita tosina. Tosin haku osoittaa, että hänen ammattinsa on arveluttava, kirjailija.

Miellyin kun näin, että hän julstaa aatetta, jota isävainajani taisi tavoitella ja jota itse koetin pyydystää purkiin Pohjankirjassani.

Maisema on ihmisen mielen kuva. Ihmisen mieli näkyy maisemana.

Juuri tätä luullakseni Paul Cézanne ja eräät muut suuret taidemaalarit ovat tarkoittaneet.

Macfarlanen tulokulma on uusi. Ensin hän kertoo kaivoksista. Ahtaan paikan kammoiset älköön vaivautuko. Sitten hän  kertoo tutustumisestaan Englannin Yorkshiren ja Pohjanmeren alla oleviin kali- ja suolakaivoksiin, joissa on käytäviä tuhansia kilometrejä. Nyt olen hänen opastuksellaan Pariisissa. Kaupunkia rakennettiin yli tuhat vuotta laadultaan erinomaisesta kalkkikivestä, jota louhittiin paikan päältä. Nyt siellä on tuhat kilometriä tunnelia, joka välillä sortua humpsahtaa.

Olen itse käynyt Pariisin katakombeissa ja nähnyt ne luut ja kallot, mutta vasta nyt ymmärrän ongelman. Haugtausmaa Les Innocents oli Kaupungintgalo (Hotel de Ville) kohdalla ja alkoi varhain tulvia yli äyräittensä. Kirjaimellisesti. Pére Lachaise, jossa kävin viimeksi muutama vuosi sitten, ja Montparnassen hautausmaa (samoin) perustettiin pahimpaan hätään.

Odotan kirjoittajan siirtyvän pian Pariisin kloakkeihin eli viemäreihin. Niissäkin olen käynyt ja luulen tietäväni, että myös niissä asuu aika paljon julkisuutta kaihtavaa väkeä. Herätteen sain nuoruuden vuosina elokuvasta ”Kolmas mies”, jonka lopussa Orson Wellesin esittämä Harry Lime ajelee ensin Praterin maailmanpyörällä ja siirtyy sitten seikkailemaan kaupungin viemäreihin.

Ei niissä hyvältä haise, mutta neste on enimmäkseen valumavettä, jolla on nykyisin uusi nimi, hulevesi, joka on ruotsiksi ”päivävesi” (dagvatten). Ja on harmaa vesi.

Helsingin reikäisyydestä ei pidä huudella. Kaikki kai kuitenkin tietävät, että puolustusvoimilla on erilaisia järjestelyjä ja vaikka väestönsuojelu on poissa muodista, esimerkiksi Erottajan parkkihallin ylätaso on entinen pommisuoja.

Macfarlane mainitsee, että nykytyylinen pilvenpiirtäjäjärjestelmä (Pasila, Tampere), vaikuttaa parinkymmenen kilometrin korkeuteen ja ainakin kilometrin syvyyteen.

Eräästä toisesta kirjasta luin, ettei Manhattan valikoitunut maailmankaupunki New Yorkin paikaksi erinomaisena rakennusmaana, jota siellä tosin on, vaan aivan muista syistä. 

Ja Helsingissä on samaa peruskalliota, jota näen tästä ikkunastani, mutta toisaalta esimerkiksi rautatieasema ja Ateneum on rakennettu suolle. Liejuinen lahti ”gloet”, joka on tallella kadunnimistössä, näkyy verkon historiallisten karttojen 1700-luvun kartoissa. (Esim. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/24994

6. kesäkuuta 2019

Nyt naisista



Kaksi hallitsemisen vahvaa välinettä ovat tietämättömyys ja pelko.

Sain seurata naisten nousua hyvin korkeille paikoille. Maarit Saarni-Rytkölä oli toinen korkeimman oikeuden jäseneksi nimitetty nainen maailmassa. Ruotsalaiset ehtivät niukasti ennen.

Matti Ylöstalo kertoi T.M. Kivimäen assistenttina olostaan. Kivimäki oli päivitellyt, että hänellä oli ollut tentissä kihlapari, Saarni ja Rytkölä. ”Ei siitä Olavista mitään tjule”, Kivimäki oli sanonut. ”Korkeintaan professori. Mutta se Maarit on lahjakas!”

Tietämättömyyden voisi luulla liittyvän puutteelliseen koulutukseen. Ei se liity. Tunsin henkilökohtaisesti ja hyvinkin juuri 1800-luvun lopulla syntyneitä lääketieteen professoreita, jotka ”tiesivät”, ettei nainen sovi lääkäriksi. Muistan erään joka komensi tyttärensä sen sijaan hammaslääketieteelliseen.

Taisin kysyäkin, miksi eivät sovi, mutta vastausta ei annettu.

Turjan näytelmässä ”Tuomari Martta” nainen tulee järkiinsä istuttuaan käräjänsä ja saatuaan varatuomarin arvon. Hän meneekin naimisiin ja omistautuu perheelle. Juristi Turja esittää tämän hienona ratkaisuna.

Luulen että sota vaikutti Suomessa paljon tässäkin asiassa. Eräs Hitlerin hullutuksista oli, että hän ei tahtonut millään laskea naisia edes tehdastyöhön, vakka ainakin Speer yritti selittää asiaa. Itsessään Yhdysvalloissa oli hyvin paljon nuoria naisia myös raskaissa töissä, kuten hitsareina ja levyseppinä. Sodan jälkeen tuli sitten takaisku, ja naisten ja miesten omat asenteet olivat ainakin 1990-luvulla maassa asuessani jokseenkin takapajuiset. Etenkin taustaltaan protestanttisissa maissa vallinnut seksi-intoilu teki paljon hallaa. 

Tunsin erään kauhavalaisen lotan, joka kyllä oli aika jysky. Perääntymisvaiheessa hän lähetti miehensä, joka oi jääkärimajuri, evakuoimaan sotilaskotia ja joukkosidontapaikkaa, antoi itse viimeiset tulikomennot ja huolehti rannikkopatterin tuhoamisesta.

Naisten monipuolisuudesta on kerrottu seikkaperäisesti Saksan tuhoamisleirien ja Neuvostoliiton vankileirien saariston yhteydessä. Mikään ei viittaa siihen, ettei naisia olisi riittänyt myös kaikkein hirvittävimpiin tehtäviin.

Mieleni tekisi muotoilla termiä ”tasa-arvo”. Kun nyt selvästi on irtauduttu eräistä vanhoista peloista, asian voisi esittää riman korottamisena eli lisättynä vaatimustasona. Menestyäksemme maailmassa ja korottaaksemme työllisyyttä meidän todella on pakko huolehtia siitä, että naisten lahjakkuusreservit tulevat jatkuvaan käyttöön. 

YKsi vanha, aiheellinen pelko on miesten: mitä meillä miehillä sitten tehdään, jos naiset alkavat hoitaa yhä vaativampia töitä? Rekkivoimistelu ja renkaat eivät kuulemma sovi naisille, sanoo asiantuntijani. Urheilun ennätyksistä näkyy sukupuolten ero, joka on monessa lajissa hyvin pieni. Voimistelussa kysymys on hartioiden ja lantion luista. Mutta vähiin jäävät, miesten työt.  

Entinen yhteiskunta, etenkin maata viljelevä, oli kuin hirsistä salvottu. Ylemmät luokat ja lopulta ”eliitti” tarvitsivat paikallaan pysyäkseen jonkun, jonka päällä voi maata. Tuo rooli jäi naisille, joita ensin ihailtiin ja sitten pantiin lujille. Se aika meni. Nyt kysymys on hyvinvoinnista ja taloudesta. Kaikki naiset tarvitaan. Miehissä on niitä, joita tarvitaan vain peräpainoiksi.

5. kesäkuuta 2019

Artikkeli



Tämä kirjoitus ja tämän kirjoittaja ovat molemmat epämääräisiä artikkeleita. Aamusella eli kohta viiden jälkeen katsoin kylpyhuoneen peiliin. Tuttu mies se siellä, vaikka nii ei nyt tule mieleen.

Aamukahvia kuistilla. Lintu käy toteamassa minut vaarattomaksi.  Olen varaton, vaaraton, vakavan vanha mies. Katsoessani sitä kertakaikkisuutta, jolla puut puhkeavat sammaleiseen metsään mietin aiheetonta ajattelua todellisuuden luonteesta, koska minua se ei itseäni huoleta. 

Merkittävät henkilöt – heidät voisi merkitä pilkalla tai punaisella maalilla – ovat luoneet uran miettimällä, ettei todellisuutta voi kuvata eikä käsittää, ja painuneet sitten, kukin vuorollaan, maan rakoon takaisin.

Jospa keinoistani olisi apua. Kuulen miellyttävänä humuna kuorma-autot, jotka ovat menossa Vantaalle ja tulossa Hangon vapaasatamasta, mutta mielessäni kuulostelen, josko Kaarle-herttualla olisi ollut vaskikulkuset ratsunsa kaulassa, kun hän matkusteli hirttämässä Suomen herroja 1597. Hän rupesi sitten kuninkaaksi.

”Me Carlei se yhdeksäs sillä nimellä, Jumalan armosta Rodzin, Göthin, Wendin, Somalaisten, Karialaisten, Lappalaisten Pohian maalla, Kainulaisten ja Wirolaisten etc. Kuningas.”

Olisin muistavinani, että herttua tuli, kuten tapana oli, suoraan tänne meille Pikkalan satamaan, joka on syvä, mutta en viitsi näin sopivana kesäaamuna ryhtyä tarkastamaan asiaa lähteistä. Lisäksi Kaarle XI on minusta kiinnostavampi henkilö kuin tämä, joka siis rupesi Kaarle yhdeksänneksi. Ja Kirkkonummi on vanha keksintö, 1300-luvulta, ja tuo minun maantieni on ollut ahkerassa käytössä pakanuuden aikana, koska se oli järkevä reitti kiertää Porkkalan niemi, jossa vaanivat salakarit ja rantarosvot.

Kun kuuntelen tarkkaan, pitkäveneen kiskojat kiroilevat ruotsiksi, Roslagenin murteella, matkallaan perustamaan Novgorodia noin vuonna 862. Siellä mellasti taipaleentakaisia tsuudeja ja muita esi-isiämme. Kumma elleivät Rurikin veneet menneet juuri tästä. Paitsi ettei Rurikia olut olemassa. Mutta jopa DNA-ihmiset sanovat löytäneensä vahvaa näyttöä ruotsalaisten perimästä tuolta idäntien seudulta.

Toinen keino mielikuvittaa todellisuutta on poiketa mittakaavasta 1 : 1. Jo tuhatkertainen suurennus paljastaisi metsänpohjan tietoverkot. Kysymyksessä on nimenomaan viestintäjärjestelmä, jota ilman mikään ei eläisi. Se pystyy myös siihen, mihin Internet ei kykene eli siirtämään nesteitä ja ravinteita.

Maintsen asiasta tänään, koska ennen pitkää olen saanut tolkun Tim Flannerystä, jonka pikkupikku kirjaa Euroopan historiasta viimeksi kuluneiden 55 miljoonan vuoden ajalta olen juuri lukemassa.  Tämä lievästi sanoen värikäs mutta erittäin hyvin koulutettu henkilö julkaisi juuri kirjan maan alta.

Olen pitänyt aihetta hiukan omanani saatuani ratkaisevat virikkeet yli 10 vuoden takaisesta Jules Vernen kirjasta, jossa kylmän rauhallisesti käydään maan keskipisteessä.

Flannery näyttää olevan ainakin pätevä ja osaava paleontologi, mutta vaikka sellainen on omiaan herättämään epäilyjä, hän näyttää kirjoittavan milloin mistäkin. Meitä on moneksi. 

4. kesäkuuta 2019

Rima



Sotahistoria pitäisi välillä yhdistää kulttuurihistoriaan. Muutos oli niin valtava ja vaikuttaa edelleen.

Hyvinvointivaltio yhdistetään sinänsä väärin maltilliseen vasemmistolaisuuteen. Silti: esimerkiksi Englannissa sankareista suurin, konservatiivi ja hyvin yläluokkainen Churchill hävisi vaalit ja tilalle nousi harmaita miehiä, jotka alkoivat tosissaan maksaa kansalle siitä, että se oli kestänyt paineen. Jingoismi eli hurraa-isänmaallisuus katosi lopullisesti. Esimerkiksi Ruotsissa muutamien omituisten oppiherrojen tukemat demarit, siis etenkin Per.-Albin Hansson, rakensivat työmarkkinat ja kaupungit sillä välipuheella, että eliitti pippaloi Kultaisessa salissa kaupungintalolla ja pistelee hapansilakkaa Grandissa ja siinä kaikki.

Suomen historiaa 1945-1975 pidetään jatkuvana sössimisenä neuvostovallan varjossa. Todellisuudessa se oli menestysnäytelmä vailla vertaa, ja erikoisen hienoja saavutuksia olivat peruskoululaki ja kansanterveyslaki.

Suomessa on jollan tavoin käsitetty, että joidenkin köyhyydestä kärsii koko kansantalous. Amerikkalaisten ääriaatteiden kariseminen tuntuu hyvältä; siellä oltiin välillä tosissaan sitä mieltä, että rikastuminen on tärkeämpää kuin se, että maailman rikkaimmassa maassa on edelleen parikymmentä miljoonaa nälkäistä, ja köyhiä on 50 miljoonaa maan omien määritelmien mukaan.

Suora tuki tarvitseville on välttämättömyys. Kaikille muille on tarpeen romuttaa virheellinen ajatus koulutuksesta. Itsekin kasvoin maailmaan, jossa koulutuksen jälkeen ei muka tarvinnut tehdä muuta kuin töitään. Työ ei ole kilpailua, mutta silti rimaa pitää nostaa. 

Olin ajatellut mainita Suomen osaamisen ja osallistumisen paikkana korkeakouluistamme arvostetuimman, joka on Sibelius-akatemia.

Kielikuva tuli valmiina. Orkesterimuusikon on opittava soittamaan se yksin että yhteen. Ja muusikkojen ympärillä tarvitaan sama määrä muita osaajia. Itse ihailen suuresti pianonvirittäjiä.

Esa-Pekka Salonen sanoi televisiossa hiljan, että kapellimestarien suuri määrä ja huima taso liittyy siihen, etteivät he kilpaile keskenään muussa kuin siinä, miten löydetään lisää hienoja nuoria ja tuetaan heitä vauhtiin. Salonen huomautti erikseen naisista. Olisiko nyt niin, että rytmimusiikin puolella naiset eivät ole ihan vielä kiinni sinä missä konserttimusiikissa?

Mutta: nämä ovat vaikeita ja mutkikkaita asioita. Kun oma entinen kenttäni on tiede, toistan tässäkin usein luennoilla tieteestä sanomani.

Tiede: tiedän luulevani.

Ns. arkijärki: luulen tietäväni.


3. kesäkuuta 2019

ISIS, lapset



ISIS-taistelijoiden lapset on tuotava Suomen valtion kustannuksella kotiin. Samalla tulevat heidän äitinsä.

Luultavasti sama koskee niitä isiä, jotka ovat Suomen kansalaisia. Ratkaiseva kysymys on kuolemanrangaistus.

Suomessa ei ole kuolemanrangaistusta. Riittävä perustelu on historiallinen. Kuolemanrangaistuksen ulottaminen joihinkin rikoksiin on liukas rinne, joka ei lopu koskaan.

Toinen perustelu on filosofinen. Valtio ei voi tuomita murhaamisesta kuolemaan, jos se murhaa itse. Ihmisen surmaaminen tuomioistuimen päätöksellä näet on murha.

Rikoslainkäyttö pyrkii turvaamaan ihmisiä. Joissakin tapauksissa se ehkä edellyttää tekijän eliminoimisesta. Hyvin kallis ja riittävän tehokas keino on eristäminen koko loppuelämäksi. Elinkautisen rangaistuksen muuttaminen aidosti elinkautiseksi on asiallinen keskustelun aihe. Minusta sekin asia on vaikea ja edellyttää lisäehtoja – esimerkiksi päästäminen kotiin kuolemaan armahduksen keinoin on ollut kauan käytössä.

Tietenkään en pidä puheista, joissa vastustetaan ”hyysäämistä”. Se on yksi keskeinen valtion tehtävä. Lapsia, vanhoja ja vaivaisia on melkein aina ”hyysätty”. Kovuuden kultti, josta näkee merkkejä, on lähinnä osoitus kannattajansa omasta kehittymättömyydestä.

Moni ihminen, esimerkiksi minä, kauhistuu ja kavahtaa ISISin ja sen kaltaisten toimintaa. Tarkemmin ajatellen se ei kuulu tähän asiaan, lapsiin.

Moni ihminen suhtautuu nyreästi tai hyvin kielteisesti maahanmuuttajiin. Suhtautuminen eli mielipide on asianomaisen oma asia, johon hänellä on ilman muuta oikeus.

Valitettavasti keskustelu viharikoksista sotkeutuu vähän väliä. Mielipide ja tapa tuoda se esiin ovat eri asioita.

Kansalaisena – ei siis lakimiehenä – jouduin kauan sitten miettimään suhtatumista pasifismiin eli täydelliseen kieltäytymiseen kaikesta väkivallasta. Lopputulos oli, että pidin jopa Sadankomiteaa yliampuvana ja kansallista itsepuolustusta (sota) oikeana, jokseenkin samoin perustein kuin itsepuolustusta eli hätävarjelua muutenkin. Suurempi paha torjutaan vaihtoehdon puuttuessa pienemmällä pahalla.

Tiedän hyvin, että kaikki sodat ovat olleet ”itsepuolustusta”, esimerkiksi ”ennakoivia iskuja”, kuten Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon 194 ja luultavasti Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen 1939.

Minulle jokin osa maahanmuuttajavastaisuutta on hätävarjelun liioittelua. 

En halua olla edistämässä kuulumattomuuttta Euroopassa. Haluaisin edistää kuuluvuutta.

Halua edistää eliittiä. Haaveeni on Suomi, jossa olisi (prosentuaalisesti asukkaista) maailman suurin eliitti. Ja tiedättekö – kehitys menee siihen suuntaan. Juuri nyt sen asian nimi on kohdennettu opetus. Ja eliittiin kuuluvat ihmiset, joilla on kykyä ja halua edistää muittenkin asioita.


1. kesäkuuta 2019

Tuomaalle



Ylioppilaalle raha on ongelmaton lahja. Sille on käyttöä. Puheet ovat ikäviä. Elämänohjeet herättävät saajassa perusteltua epätoivoa. 

Tässä tapauksessa kysymyksessä on Peter Watsonin vanha (2001) kirja ”The Modern Mind. An Intellectual History of the 20th Century”. Olen tilannut sitä muutamankin kappaleen ja ne ovat saatavissa lähipäivinä. Oma printtikappaleeni on valitettavasti lyijykynämerkintöjen kirjavoima, ja siinä on vakava kahvitahra.

Ei pitäisi sutata kirjoja. Sotien jälkeen eräs juristi intti tohtorinväitöksessään, ettei hän ole koskaan lukenut saksalaista tutkimusta, josta opponentti väitti väitöskirjassa olevan laajoja otteita, myös suoranaisia käännöksiään. Kunväittelijä pysyi kannassaan, virallinen vastaväittäjä professori B. Salmiala otti salkustaan niteen ja kysyi: ”Miten väittelijä selittää käsialallaan tehdyt runsaat merkinnöt tässä Eduskunnan kirjaston kappaleessa; käsialanäyte eli tenttivastaus ja kirjaston lainauskortti väittelijän nimellä ovat tässä.”

Tilaisuus keskeytettiin ja säädetyssä järjestyksessä väitöskirja hylättiin. Surullinen tapaus. Ja harvinainen. Väitöstutkimuksen aihe oli syyllisyys rikosoikeudellisena käsitteenä.

Tosi tiedemies ei koskaan muuta mielipidettään, varsinkaan ei, jos on väärässä. Siksi myös tieteen historiaa voi tähytä tuloksekkaimmin hautausmaan aidalta.

Juuri nyt olisi käytettävissä loistava ylioppilaslahja (Cunninghamin arkeologia-teos), mutta muutos on nyt niin nopeaa, että viiden vuoden kuluttua tuolla kirjalla ei tee paljon. Itse asiassa myös P. Watson kertoo Leakeyn tapauksen. Olduvain laaksosta löytynyt mullistavan vanhan kallon. Julkisuutta tuli, mutta ajoitus meni pieleen yli puolitoista miljoonaa vuotta – kalium-argon-ajoitus oli juuri kehitetty.

Juttu liittyy tähän ylioppilaslahjaan. Watsonin kirja on yksi niistä harvoista, jossa käsitellään kakikistelematta matematiikkaa, musiikkia, fysiikkaa, taloustiedettä jne. 

Sen luettuaan ymmärtää paremmin, että tieto, etenkin tieteellinen tieto, koostuu jo kuolleiden ihmisten erehdyksistä.

Nuorelle ylioppilaalle on sopiva terveinen sekin, että vähän kaikilla aloilla on sama piirre kuin matematiikassa (Gödelin toinen lause): järjestelmän paikkansapitävyyttä ei voi todistaa järjestelmän sisällä, sen käsittein ja keinoin.

Siksi tarvitsemme aina vieraita oppiaineita. Jokainen tavitsee. Tulos on joka tapauksessa aina W. Heisenbergin nimeämä epätarkkuus(josta Watson esittää hyvän ja lyhyen selostuksen siirtyäkseen sitten kertomaan, miten ikävä ihminen transistorin keksijä Shockley oli ja kuinka hankalia tyyppejä oli DNA:n rakenteen selvittäjät ja siitä nobeloidut herrat, jotka jättivät kokonaan maininnatta uraauurtavan työn tehneen kollegansa, koska tämä oli nainen…

Jopa edelleen usein mainittu Snow’n ”kaksi kulttuuria” eli luonnontiede ja humanismi jauhetaan tässä kirjassa tuomaskuonaksi, kuten kuuluukin.

Niin Tuomas – ja Antti ja Mikko ja Eero ja Olli ja niin edelleen – kun olette tennttineet Watsonin minulle, seuraava kirja on Duffyn vain puoliksi kuvitteellinen romaani ”The World as I Found It”, päähenkilöinä Bertrand Russel, G. E. Moore ja Ludwig Wittgenstein. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita!

28. toukokuuta 2019

Skepsis



Yleisten asioiden käsittelyssä huomiota kiinnittää varmuus.

Nobelisti T.S. Eliot tuo hahmona mieleen kapakalan. Monissa runoissaan ja eräissä muissa teksteissään hän kuvaili elämän joutavapäiväisyyttä, tarkoittaen luultavasti toisten ihmisten elämää. Näkemäänsä maailmaa hän kuvaili nimellä Autiomaa. Tuo ”Waste land”, hänen runokokoelmansa nimi tarkoittaisi ehkä pikemmin joutomaata tai jättömaata.  

Kuten harmittavaiset ihmiset usein, hän oli oikeassa usein ja rakensi näkyjä, jotka jäivät pysyviksi kieleen, ja kieli onkin kassakaapeista paras. Eliotin mielestä eliitti, johon hän luki etenkin itsensä, tunnistetaan kyvystä epäillä. Avainsana on skepsis. 

En epäile tätä.

Omien päähänpistojen palvominen ei kuitenkaan ole tuota epäilyä eli kriittisyyttä, joka edellyttää kouliintuneisuutta. Joku voi olla sitä mieltä, ettei punaista liikennevaloa kannata ottaa huomioon, ellei se satu vastaamaan omaa mielipidettä. Joskus se valo kuitenkin tarkoittaa, että kohta tulee pikajuna, ja lujaa.

Paljon mielenkiintoista ja lähes yhtä paljon epäilyttävää julkaissut Peter Watson sivuaa aihetta, josta on kuulemma olemassa näytelmäkin. Asetelma vetoaa minun huumorintajuuni. 

Britit ovat pahantapaisia ihmisiä. Peribrittiläinen Eliot oli itse asiassa alkujaan amerikkalainen. Mutta ne muut nauhoittivat salaa esimerkiksi vangiksi saatujen saksalaisten upseerien juttuja, ja nauhoja on 50 vuotta myöhemmin purettu ja käännetty. Mielenkiintoista. 

Kaljapöytäkeskustelujen yksi suosikkiaihe, Hitlerin atomipommi eli siis sen puuttuminen, on aiheena Heisenbergin, Hahnin ja muiden ydinfyysikkojen keskustelujen nauhoituksissa sotavankeudessa muutamaa päivää ennen sodan loppua. Ensin he sivuuttavat selvyytenä, että amerikkalaisilla ei ole mitään mahdollisuutta kehittää pommia, ja sitten tulee sanomalehti ja pian lisää tietoa Hiroshiman pommista.

Saksalaisfyysikot, jotka ”tiesivät” ylivoimaisen etevämmyytensä, putoavat vähän korkealta, mutta ei se mitään. Aika pian samat miehet johtivat tutkimuslaitoksia Frankfurtissa ja Münchenissä ja ties missä.

Mutta Watson väittää hiljan julkisuuteen tulleiden paperien perusteella, että Los Alamosin pommin tekijät pidettiin siinä uskossa, että aseella lopetetaan Hitler ja Saksa, eikä Japanista hiiskuttu kenellekään. 

Vastaavasti amerikkalaiset eivät kertoneet vuosiin Briteille, että vakoilijat olivat Fuchsin johdolla toimittaneet kaikki atomisalaisuudet Neuvostoliitolle, ja pian paukkuisi taas. Kuten paukkuikin. Saksalaiset puolestaan eivät historian mukaan koskaan edes epäilleet, että heidän sotilaittensa salakirjoitus vuoti kuin seula, kiitos puolalaisten ja Turingin, mutta siitä ei ole julkaistu riviäkään, missä määrin länsi onnistui vakoilemaan Stalinin sisäpiiriä. Stalin itse yllätettiin kerran toisensa jälkeen ns. housut kintussa, mutta eräät syyt ja skepsis kuiskivat minulle, että USA oli kovin hyvin selvillä USSR:n salaisuuksista Stalinin elinajan. 

27. toukokuuta 2019

Vastaus on Kanada



Pyydän anteeksi. ”Kummelin” ikivanha sketsi tietokilpailusta, jossa piti arvata oikein maa, esimerkiksi hakaristin ja koppalakin kanssa marssivaa nahkatakkiväkeä, kilpailijat vastasivat aina ”Kanada”.

En tiedä miksi, mutta edelleen se oli minusta erikoisen huvittava visuaalinen vitsi.

Eilinen EU-äänestyksen tulos ja jääkiekon MM-kisojen lopputulos oli jollain vaikeasti selitettävällä tavalla sama asia. 

Joku kommentoija kirjoitti eilenkin, miten kansa vastustaa EU:ta ja me tyhmät eliitin edustajat emme ymmärrä sitä.

Tänään ovat verkot ja muut välineet täynnä tietoa vaalituloksesta. Kansa ei vastusta EU:ta.

Emme me siitä erikoisesti pidäkään, mutta tiedämme, että muut vaihtoehdot ovat Putin, Trump ja Kiina. Tiedämme ettei vaihtoehtoa ”kansallisvaltio” ole ollut olemassa 70 vuoteen. Minä tiedän sen, koska elin lähes 50 vuotta Neuvostoliiton kansallisvaltiossa. Valeautonomisen kotimaamme nimitys oli Suomen tasavalta, koska sodassa Suomen tasa oli saavutettu.

Nuoriso ja yhdessä tekeminen ovat ne riemastuttavat asiat. Hyvin nuoret ihmiset näkevät, kenen kuviteltua etua palvelee holtittomuus maapallolla eli ympäristöasioissa ja kenen henki ja terveys ovat vaarassa.

Siinä jääkiekossa usea urheilija sanoi omilla sanoillaan saman: kun näki, miten uskomattomasti kaveri vetää, tulee sellainen tunne, että vähän vielä lisää minäkin…

Kun katseli näitä hyvin nuoria ja muutamaa ihan harrasteeseensa nähden ikää saanutta tekijää, ei voinut olla näkemättä oikeita Suomen tasavallan kansalaisia. Työn tasavalta, jossa otetaan toisetkin huomioon.

Juuri siksi etten tuota urheilua erikoisemmin jaksa harrastaa, sävähdin niin. Se mitä urheiluna tarjoillaan niin kovin paljon, tuo mieleen freak-show’n, siis kaikki karvaiset naiset, borneolaiset ihmissyöjät ja miekannielijät suoraan Barnuin 1800-luvun sirkuksesta.

Hienoa nähdä silmissään, miten aito lahjakkuus on nimenomaan poikkeuksellinen kyy tehdä työtä – sama kuin kapellimestareilla ja muilla muusikoilla. Samalla tavalla taiteen tekeminen on epätavallinen kyky kestää jatkuvia vastoinkäymisiä. Lukekaa Tshehovin kirjoituksia. Kirjailijoista silmissäni yksi suurimmista ei koskaan lakannut katsomasta ainakin vähän kieroon ”menestyjiä”. 

Jos haluaa saada ihmiset lukijat pyörryksiin, on kirjoitettava romaani. Jos haluaa näyttää elämää myös epämiellyttävässä alastomuudessaan ja rasittavuudessaan, on kirjoitettava novelli, mielellään monta novellia. 

Ja Tshehov ei julkaissut yhtään romaania. Ja näytelmänsäkin hän täytti ihmisillä, jotka ovat aavistamaisillaan, ettei heidän elkeillään ole oikeastaan mitään merkitystä.

Tämä jääkiekosta ja EU:sta.

26. toukokuuta 2019

Pihvi ja vaalit



Loppusodasta palaava lapsenlapsi oli elänyt viikon lähinnä energiapatukoilla. Punaista lihaa ja ranskalaisia perunoita kaikille ja salaattia. Meidänkin kaupastamme saa puoleen hintaan sisäfilettä juuri kun se on tulossa parhaimmilleen. Jälkiruuaksi Jymy-jäätelöä. 

Aamulla olin katsonut vihjeen saatuani Youtubesta haulla ’Stephen Fry Pindex’ lyhyet ohjelmat, jotka vastasivat jäljelle jääneisiin kysymyksiini. Stephen Fry juontaa ja osoittaa samalla, mikä on äänen ja esityksin ydin. esittää aidosti mutkikkaitakin asioita niin että kuulija käsittää ne heti ja tahtoo kuulla koko ajan lisää. 

En ole lopen kiinnostunut EU-vaaleista, mutta hiukan pelkään, valmistellaanko Euroopassa ja Yhdysvalloissa todellakin sisällissotaa.

Tosiasiat eivät puhu puolestaan, vaikka niinkin väitetään. 

Minulle on ollut hiukan epäselvää, miksi esimerkiksi britit päätyvät brexitiin juuri niiden ihmisten äänillä, jotka kärsivät eniten eniten.

Keskeinen vastaus on veroparatiisit eli niin sanottu Singaporen malli. Asiaa selvitetään nimin ja kuvin ja samalla kerrotaan, mihin kovanlinjan breksitistit ovat itse siirtäneet rahansa.

Keino on sama kuin USA:n talouskasvun moottori. Otetaan köyhiltä ja samalla helpotetaan kaikin rikkaimpien yhtiöiden keinoja siirtää voittonsa turvaan verotukselta.

Kansallisesti yhtiöitä ei voi verottaa, koska myös verotetut tulot saadaan kohonneista hinnoista, ja maksajia ovat ihmiset. Keittoastioita ei syödä. Niitä käytetään syömiseen.

Sata vuotta sitten puhuttiin paljon pahaa suurpääoman toiminnasta, ja syystä puhuttiin. 

Nyt on käsillä suur-liikevaihto. Trump ja Englannin konservatiivit vastustavat EU:ta, joka haluaisi sinnikkäästi tietoa tilinpäätöksistä. Näyttää siltä, että lännen oligarkit toimivat samalla tavalla kuin idän. Kun varat eivät jää omalle alueelle, ne eivät kasva työpaikoiksi ja tuloiksi.

Oikeistopopulismi on omaksunut vanhat vasemmistopopulismin puhetavat. Kansalliset piirit ajavat kansandemokratioita. Itä-Saksassa oli kansanarmeija. Eikä meillekin  tarvittaisi kansanpoliisi eli Vopo? – Ei tarvittaisi. 

Eilen muutin mieltäni. Olin aina väittänyt, ettei maailmanhistoriassa ollut tapahtunut koskaan niin suurta ja nopeaa muutosta kuin kahden isoisäni elinaika. Molemmat olivat syntyneet 1896.

Maailmanhistoriassa ei ole koskaan tapahtunut niin suurta ja nopeaa muutosta kuin minun elinaikani, 1944 – 2019. Yritän parhaani mukaan ymmärtää ja selittää, mikä muuttui ja miten. Jälkimmäinen vuosiluku on ad hoc

24. toukokuuta 2019

Vaeltava järvi



Vaeltava järvi Lop Nor tuli tietooni Frans G. Bengtssonin esseestä. Ostin ne esseekirjat 1970. Bengtssonista olin tiennyt vain ”Orm Punaisen”. Se oli minulle uutta, että hän oli Pohjoismaiden ylivoimaisesti paras esseisti ja ainoa, joka oli korkeinta eurooppalaista tasoa.

Nyt tiedän, miksi häntä ei tunneta, vaikka hän oli jopa reippaasti parempi kuin Peter Englund, ”Pultavan” kirjoittaja ja akatemian jäsen.

Hän harrasti kertovaa historiaa, vaikka se ei ollut muotia. Hän oli oikeistolais-isänmaallinen ja arvosti Sven Hediniä, joka oli maailman nimi tutkimusmatkailijana ja kaikkien tuntema kirjailija, mutta munasi itsensä jokseenkin kiihkeällä saksalaismielisyydellään molempien maailmansotien aikana. Hedin tapasi usein ystävänsä Hitlerin – vaikka oli itse juutalaistaustainen. Hän vaikutti vaarattomalta mökkihöperöltä, mutta selvisi vuosikausia maapallon karmeimmilla alueilla ja keräsi ja kirjasi järjestelmällisesti ainutlaatuista aineistoa.

Etenkin anglosaksit olivat sitä miltä, etteivät Hedinin matkoiltaan piirtämät Keski-Aasian kartat voineet olla hyviä, koska hän oli ehkä natsi. Mutta ne olivat vain.

Hedin löysi Vaeltavan järven, joka valui pitkin aroja ja oli milloin missäkin, hänen aikojaan kooltaan jotain 20 kertaa 100 kilometriä. Nyt se on täysin kuiva suola-aavikko. Syy on sama kuin Aral-järven katastrofin: Neuvostoliiton vesitekninen puuhastelu. 

Tuolla seudulla eli Uralista etelään ja kaakkoon (Sinkiangiin) ovat Venäjän ja Kiinan ydinaseiden kokeilualueet ja salaisimmat sotatehtaat. Siitä menivät iät ajat myös Silkkitiet.

Nyt tiedetään, että siellä on korkeakulttuurien kehto. Kuvassa on Lop Norin seudun hautausmaa, jolla on ikää jotain 5 000 vuotta. Eräässä haudassa oli antimina yli tuhat kultaesinettä ja kolmesataa hevosta. Muumioita on satoja, jotkut vaatteita myöten säilyneinä. Etenkin kiinalaisille oli kova paikka, että DNA:t ja esineistö osoittavat joukon selvästi läntiseksi. Heiltä kiinalaiset oppivat jopa pronssin käytön.

Suomalaistunut professori Harald Haarmann on julkaissut jatkuvasti indoeurooppalaisten kielten historiasta ja nyt viimeksi teoksen maailmanhistorian unohdetuista kulttuureista (Vergessene Kulturen der Weltgeschichte). Hän kertoo myös muumiosta, joka tunnetaan Loulanin kaunottarena.

Erinomainen yleisesitys aivan täydellisesti uusiksi menneestä Euraasian esihistoriasta on Oxfordin professori Barry Cunliffen ”By Steppe, Desert and Ocean - Birth of Eurasia ”. Aineisto on uusinta arkeologiaa.

Cunliffen laajan teoksen keskeinen painotus on ilmastonmuutos, ja kun teos ilmestyi 2015, tämä oli siis ennen nyt meneillään olevaa keskustelua. Puhe ei ole nyt käsitetystä teollisuuden  ongelmasta, vaan viimeksi kuluneiden seitsemän tai kymmenen tuhannen vuoden tapahtumista.  Jääkauden jälkeen ilmasto on muuttunut vähän väliä ja lienee ollut myös pronssikauden romahduksen (johon liittyi mm. Troijan sota) keskeinen syy. Jo alle yhden asteen keskilämpötilan muutos siirtää metsärajaa tuhannella kilometrillä. Aro, erämaa ja metsä suosivat aivan erilaisia elämäntapoja.