Sivun näyttöjä yhteensä

28. kesäkuuta 2022

Älä


 

 

Kirjaimellisesti perustuslakia tulkitsevat tuomarit rikkovat lakia.

 

Yhdysvaltain perustuslaissa ei mainita kirjaimellista tulkintaa. Originalistien sääntö ei siis perustu lakiin.

 

Kirjaimellisen tulkintani mukaan nyt aborttijutussa jälleen esiin nostettu käsite kirjallinen tulkinta tai alkuperäinen tulkinta tai tekstin säätäneiden henkilöiden tarkoitus, sellaisena kuin se voidaan lukea aikakauden asiakirjoista, perustuu tietämättömyyteen, joka puolestaan perustuu tyhmyyteen.

 

Puhuttu tai kirjoitettu kieli ei ole täsmällistä.

 

Kymmenen käskyn ”älä tapa” vaikuttaa erittäin täsmälliseltä, kunnes sitä yrittää soveltaa. Kun sen ymmärtää Raamatun tarkoittamin tavoin käskynä, se sisältää säännön. Kuolemanrangaistuksen täytäntöön panija eli pyöveli toimii tuon säännön vastaisesti. Tulkintaa vaatii jo tapaturma. Edellytetäänkö huolimattomuutta tai tarkoitusta? Sekin on tulkintaa, että tuo sääntö koskisi vain ihmisiä. Jos se ei koske esimerkiksi kananpojan siirtämistä ravintoketjuun, tämä on j ”itsestään selvää” eli asiayhteyden osoittamaa, tai sitten tulkintaa. Kiellon rajoittaminen ”korkeampiin eläimiin” ei riitä. Hyönteisten hengen vaaliminen johtaa ajatukset esimerkiksi bakteereihin ja viruksiin. Kasvien elämän tuhoaminen oli huonoa viisastelua vielä hiljan; itse ymmärrän hyvin, että avohakkuu tai kedon asfaltointi tuo mieleen murhan.

 

Eli päädyimme pitkään tulkintaketjuun: sanan ”elämä” tarkka sisältö ei ole selvillä, joten myös tappaminen on ymmärrettävä perus-tavallisesti.

 

Ja samalla olemme palanneet aborttiin. Naiset menettävät mahdollisesti elinkelpoisia sikiöitä keskenmenoissa. Lisäksi on suuri määrä terveyttä ja elämisen ehtoja koskevia asioita. Mielestäni tämä asia ja samoin armokuolema ovat tyypillisesti sääntöjä edellyttäviä asioita, joissa ihmiselle itselleen on annettava ratkaiseva rooli, siis näissä esimerkeissä naisella ja kuolevalle.

 

Joku jo kysyi, mitä meitä liikuttavat amerikkalaisten ihmeelliset ongelmat.

 

Vastaan että ainakin tosissaan kirjoittavan, millä viittaan nyt itseeni, on käytävä kiinni huonon ajattelun ylistämiseen ja esitettävä eriävä mielipide. En oikein tiedä teistä toisista, mutta itse ole ihmeissäni siitä, mihin on kadonnut yleissekava jupina, jota vallankäyttäjät pitivät yllä, ja miten tietoinen ja tuottamuksellinenen vähä-ajattelun kultti ponnahti pintaan. Trump ja Putin. B. Johnson, Erdögan, Orban ja pitkä rivi muita.

 

Kirjoina ja lehtinä ilmestyy merkittävästi sellaista, mikä ainakin minussa herättää epäilyn kirjoittajan soveltuvuudesta sisätöihin.

 

Yleissekavuudesta tulee mieleen läheinen sukulaiseni, jolta pääsin kysymän, miten hän nousevana kirvesmiehenä ja lupaavan muurarina sitten ymmärsi vuonna 18 sen sosialismin. Häneltähän se katosi Hämeenlinnassa vankileirillä. ”Rahan ja tavaran tasaaminen” oli mielestäni laittamattomasti sanottu.

 

Sekä poliitikko että tuomari kohtaavat saman ongelman. Jos aikoo kiivetä tikapuita pitkin taivaaseen, pitäisi olla siellä ylhäällä jokin, mihin sen yläpään tukee.







25. kesäkuuta 2022

Lähdetys


 

Abortti oli lakikielessämme ”sikiönlähdetys” ja ihmisiä, jotka tapasivat ottaa sellaista toteuttaakseen, sanottiin enkelintekijöiksi.

 

Yhdysvalloissa abortti on yksi niistä asioista, joita on aidosti vaikea käsittää. Siellä oli asiasta korkeimman oikeuden ennakkopäätös vuodesta 1973. Lukijoita ajatellen paneuduin eiliseen päätökseen selittääkseni sitä.

 

Kysymys on, voiko liittovaltio määrätä tästä asiasta lailla, vai onko se osavaltioiden asia. Melkein 50 vuotta vastaus oli liittovaltio. Eilen vastaukseksi tuli osavaltiot. Ainakin muutamat osavaltiolait, jotka tulivat voimaan heti, vaikuttavat hyvin oudoilta. Esimerkiksi se ei ole raskauden keskeyttämisen syy, että nainen on alaikäinen ja tullut raskaaksi sukulaisen raiskaamana.

 

Ratkaisun teksti herättää syvää huolta. Tässä kirjoituksessa sivuutan itse kysymyksen. Näkökohdat puolesta ja vastaan on jauhettu silpuksi, ja tiedämme vain, että asia ei ole helppo.

 

Suomessa ja suurimmassa osassa Eurooppaa tällainen asia ei voisi päätyä tuomioistuimen ratkaistavaksi. Niin on hyvä. Myös USA:n korkein oikeus toisti nyt ratkaisussaan, että asia on saatettava ihmisten ja heidän valitsemiensa edustajien ratkaistavaksi eli siis osavaltioihin. 

 

Oman arvioni mukaan enemmistön kanta – tämä oli äänestyspäätös – on kirjoitettu tuomioistuimen tavanomaiseen tasoon verrattuna epätavallisen huonosti.

 

Se ajatus, että tuomiossa esitetään tunnustetut ja nyt todetut tosiasiat, viitataan lakiin ja tehdään johtopäätös, on ylimalkainen yleistys. Todellisuudentajuinen lukija saa odottaa ymmärtävänsä perustelujen avulla lopputuloksen, ja häneltä edellytetään joidenkin perusasioiden tuntemista.

 

Teksti on sekava ja rönsyilevä ja sinä on ikävä kiistakirjoituksen sävy. On keskitytty esittelemään vanhan ratkaisun puutteita ja virheitä, joita on, mutta täällä meillä päin tavoitteena pidetty puolesta ja vastaan vaikuttavien seikkojen esittely, sic et non, on sivuutettu jokseenkin kokonaan.

 

Kun maassa on käytössä kuolemanrangaistus, tuomioistuin ei voi kirjoittaa ”ihmistä ei saa tappaa”. Siitä olisi helppo jatkaa selvittämään, mistä alkaen sikiö on oikeudellisesti ”ihminen”. Olisi outoa käyttää käsitettä hyvin varhaiseen keskenmenoon, ennen 12. viikkoa.  Käsikirjatasolla mainitaan usein 24. raskausviikko. Näissä tapauksissa sikiö ei päädy väestörekisteriin eikä äidin henkilötietoihin.

 

Korkein oikeus vetoaa siihen, että 1700-luvun perustuslaissa ei mainita aborttia. Kirjaimellinen tulkinta näkyy samana päivänä annetussa New Yorkin aseiden kantamista koskevassa ratkaisussa. Huomiotta on jätetty, että myös tuliase tarkoitti 250 vuotta sitten kovin eri asiaa kuin nyt.

 

Tuomarina en olisi päästänyt tällaista julkisuuteen. Tuomioistuin itse toteaa perusteluissaan, että sanalle ”vapaus” on listattu yli 200 toisistaan poikkeavaa merkitystä.

 

Pelkään, kun ajattelen, millaiset markkinat maassa on nyt edessä. Pelkään tuomioistuinta, joka tavoittelee ”oikeita” ratkaisuja. Sellaisia eivät tunne luonnontieteetkään. Ehkäpä eurooppalainen perinne sittenkin tavoitti jotain toistelemalla sanaparia ”oikeus ja kohtuus”. 

24. kesäkuuta 2022

Lihapuhe


 

Oudot rikosnimikkeet, kuten vihapuhe, herättävät hämmennystä. Sellaisia oli pakko keksiä. Kansanmurha on ehkä tullut sanana kieleen sen jälkeen, kun kävi ilmi, mitä turkkilaiset olivat tehneet armenialaisille ensimmäisen maailmansodan aikana. Sanan keksi ja sai kansainväliseen oikeuteen puolalainen lakimies toisen maailmansodan jälkeen. Joukkotuhonta lienee ollut kiertoilmaus, jota käyttäen päästiin tuomitsemaan natseja syyttämättä Neuvostoliittoa.

 

En osaa sanoa, saanko uskottavan mielikuvan menneisyyden yhteiskunnastamme selaamalla sitä rikoslakia, jonka itse olen aikoinani tenttinyt. Se on annettu 1889, ja se on edelleen ”voimassa” eli tuon vanhan lain kokonaan korvaavaa säädöstä ei ole saat aikaan. Lukemattomien uudistusten jälkeen sieltä saa etsiä alkuperäisiä nimikkeitä. Näyttäisi että ”pettolapsen esiintuominen” ja muu sukuoikeuden anastaminen olisi voimassa.

 

Kesti aikansa ennen kuin itsekään pääsin irti mielikuvistani, jotka liittyvät esimerkiksi poliitikkojen väiteytyyn epäasialliseen käyttäytymiseen heikommassa asemassa olevia kohtaan. Kysymys ei nimitäin ole etupäässä seksistä eikä ilmiö ole uusi.

 

Toki teknologia antaa uusia mahdollisuuksia, mutta halua ja kykyä turmella toisen ihmisen elämä on kyllä ollut aina. Juuri tuossa asiassa minulla on tiedoissa suuria aukkoja. Olen selvillä siitä, miten karmealla ja kierouttavalla tavalla Englanti koulutti itselleen yläluokkaa viktoriaanisesta ajasta alkaen. Asiasta on muutamia perustekstejä. Niiden vuoksi voi unohtua, että Manner-Euroopan korkeat kulttuurimaat tekivät juuri samaa. 

 

Suomi todella on jossain määrin tasa-arvoa tavoitteleva maa, mutta kyllä vielä omina kouluaikoinani opettajat rääkkäsivät joitakin oppilaita ja oppilaat toisiaan. Lisäksi oli vamma olla nainen, ja vammaisia kiusattiin. Kohteina olivat erikoisesti rumat tytöt ja sellaiset, joille huudeltiin ”lauta”, koska heillä oli pienet rinnat, tai ”läski” tai vastaavaa. Julmimmista kiusaajista tuli isoina usein opettajia.

 

Suomessa järjestelmällisen simputuksen kitkeminen armeijasta oli pitkä työ; Saksan jääkäreille se oli ollut tosi sotilaallisuuden merkki. Poliisin väärä voimankäyttö saatiin kuriin tietoisin ponnistuksin, ja lääke oli koulutuksen parantaminen. Nuo tapahtumat muistan itse.

 

Tulos oli oikeastaan merkillinen. Mitattu luottamus poliisiin on meillä edelleen tavattoman suuri. Muistan että Saksassa poliisit vihasivat asiakaitaan ja Ranskassa asiakkaat poliiseja. Ruotsissa poliisit oli opittu näkemään kansankodin talonmiehiä; kun ajat muuttuivat, alkoivat vaikeudet. 

 

Yksittäisten hyväksikäyttöyritysten sijaan mieleeni tulee koulumaailmasta ja opiskeluajaltakin ensimmäisenä nuorten naisten häpäiseminen sukupuolen vuoksi. Poikiin taas oli tapana suhtautua puolueellisesti. 

 

Ehkä tämä kielen kovuus on sukua hyvin vanhalle perinteelle, häpäisemällä kasvattamiseen, joka on ollut kyllä kodeissakin pikemmin sääntö kuin poikkeus.

 

Suurissa kulttuureissa häpeän korvaaminen hulluudella on usein onnistunut. Meidän perinteessämme esimerkiksi Bach nosti vahvasti esiin, että ”Jumalan” loppusointu on ”pilkka”. Gott, Spott. Ja että ristiinnaulitseminen oli nimenmaan häpäisemistä, joka oli tarkoitettu orjille ja kansalaisuudettomille.

21. kesäkuuta 2022

Aamulla kello viisi


 

 

Kun katsoo tarkoin, näkee metsästään kellonajan, kuukauden ja päivän. Tänään päivä alkaa lyhentyä. Varmaan druidit tanssivat taivasalla, koska heillä on ne jättiläiskivet pystytetty ja katettu niin että päiväntasauksen aikaan aurinko paistaa suoraan silmästä sisään.

 

Kyllä leveyspiirinkin erottaa aamun pituudesta ja illan viipyilystä. 

 

Los Angelesissa, joka on maapalleroisella samalla korkeudella kuin Marokon Casablanca, katsoin kellosta. Vain kuusi minuuttia kesti siitä, kun auringon kehrän alareuna sihahti Tyyneen valtamereen, siihen hetkeen, ettei yläreunaakaan enää nähnyt. Yö tulee iholle.

 

Hyvin kuuluisa esitys tästä asiasta on Claude Monet’n sarja kirkon kuvia. Ne löytää helposti Wikimediasta (”Rouen Cathedral by Monet”). Hän maalasi parikymmentä taulua katedraalista, kaikki samasta kohdasta ja jokseenkin samalla tavalla rajattuina.

 

Kirjojen mukaan maalari oli hyvin syvällisesti kiinnostunut valon vaikutuksista. Olisi ehkä hyväsanoa ”ulkovalon”, koska taivasalla maalaaminen tuli tavalliseksi vasta 1800-luvulla.

 

Tämä taiteilija valitti kirjeessään, että valon kuvaaminen maalaamalla on tse asiassa mahdotonta. Nämä taulut saivat kyllä suurta huomiota; monet katsojat näkivät niissä kirkon, katolilaisuuden tai Ranskan kunnioittamista. Kaupunki ja kirkko tuovat mieleen Jeanne d’Arcin, joka siis poltettiin siellä torilla roviolla. Tarina on tuottanut tunnettuja elokuvia: Dreyer, Victor Fleming, Bresson, Luc Besson.

 

Itse luulisin, että kirkon seinä ei ollut liian vaikea, kuten metsä on. Lisäksi taitelijalla oli kuitenkin katto päänsä päällä, kun hän oli vuokrannut kämpän siitä vastapäätä.

 

Tämän kirjoituksen kuva on esimerkki siitä, ettei valaistuksen valokuvaaminen ole ongelmatonta. Kuva on huono. Minulle se on vain muistiinpano auringon suunnasta kesän keskellä.

 

En vieläkään ymmärrä, mitä ääni on – esimerkiksi kaatuvan puun ääni metsässä. Paineenvaihtelut ymmärrän ja sen, etteivät molekyylit kolise toisiaan vasten, mutta ilmiö on ihmeellinen.

 

Einstein tarttui taitelijan ongelmaan ja käsitteli sitä parin vuoden kuluttua mullistavasti. Hän selitti mielikuvin mietittyään, miten valo irrottaa kohteesta sähköä. Ajatus oli tietysti uskomaton.

 

Valistunut lukija tietää, että viittaan kvanttimekaniikkaan ja siihen mielettömään oivallukseen, ettei valo lirukaan auringosta kuin vesi lähteestä, vaan liikkuu paketteina. 

 

Hunningolle menevä valo on kohinaa, ja kohinan voi kuulla. Se on jossain määrin sama asia kuin vanhojen televisioiden ”lumisade”. St. Denis’n katedraali aloitti kirkkojen goottilaisen tyylin. Ajatuksena on tuoda esiin valo, myös se valo, joka loistaa pimeydessä.

 

 

18. kesäkuuta 2022

Arotuuli


 



 

Sekä pianisti Horowitz että kirjailija Tshehov liittyvät Ukrainaan. Edellinen oli syntynyt siellä ja käynyt konservatorionsa Kiovassa. Jälkimmäinen oli Asovan meren rannalta ja ilmaisi sekä henkilönä että kirjailijana erikoisen suurta Ukrainan ymmärrystä; vietettyään seudulla usein kesiä hän katseli itselleen maapaikkaa sieltä, mutta hinta oli kova, joten hän tyytyi Melihovoon, joka on Moskovan seudulla, ja Kirjoitti ”Aron”, joka lienee ylittämätöntä kirjallisuutta.

 

Horowitz päätti 1925 olla enää palaamatta Venäjälle, jossa hän oli konsertoinut ahkerasti koko sisällissodan ajan ja tutustunut ihmisiin. New Yorkissa, johon hän asettui Toscaninin tyttären kanssa, oli alettu kirjoittaa arvosteluissa aiheellisesti, että hän on kuin arotuuli.

 

Siksi selitän nyt aron.

 

Maailmamme eli Eurooppa ja Aasia on käsitettävissä jo jääkauden aikana kahdella koordinaatilla. Toinen on vaakasuora; Silkkitie vuoren takaa Kiinaan on sitä, ja reitti jatkuu Tonavalle ja Reinille. Sieltä tulivat rikkaudet, kielet, valloittajat ja taudinaiheuttajat, kuten rutto. Pystysuora koordinaatti menee Afrikasta Niilin lähteiltä niin kauas pohjoiseen kuin nyt kellään on asiaa.

 

Risteyskohta on Ukraina. Juuri siellä taistellaan taas, Mammuttien aroa reunustaa maapallon mustin multa.

 

Lyhytmielisissä katsauksissa mainitaan Musanmeren pohjoisrannalta ehkä skyytit. Itse seutu esiintyy myyteissä, ja hautakummut eli kurgaanit ovat edelleen esillä. 

 

Kurgaaneista taisteltiin vallan hirvittävästi Stalingradissa 1942. Se ei ollut ensimmäinen kerta, eikä viimeinen. Kurgaani on muinaishauta, jossa on erilaisia lokeroita ja kammioita esi-isille ja heidän hauta-antimilleen.

 

Hevonen ja indoeurooppalaiset kielet tulivat tuota kautta. Haudoissa on hevosia ja jopa vaunuja. Miksikä eivät ihmiset olisi olleet niitä samoja, joiden mukana kantautui indoeurooppalaisten kielten alkumuotoja. Samoille maille on sijoiteltu ugrilaista kantakotia, jos sellaista on ollut olemassakaan. tiedämme ainakin jäämies Ötzistä, joka siis löydettiin Italian alpeilta, että viisi tuhatta vuotta siten oltiin paljon kekseliäämpiä kuin tutkijat olivat arvanneet.

 

Tutkimus on hajanaista ja Gimbutasin matriarkalliset arkeologiset oivallukset ovat ehkä osin liioiteltuja. Arkeolomytologia herättää kysymyksiä. Jokin siinä mättää, että kolme monoteistista kirjan uskontoa, juutalaisuus, kristinusko ja islam. pitävät Jumalaa poikamiehenä. Esinet ja myytit osoittavat hyvin vahvasti myös naisjumalaan, johon viitataan usein nimellä ”Gaia”, äiti maa.

 

Mutta Ukrainan risteys on varmaan kymmenen tuhatta vuotta vanha. Lähtökohta on pinnanmuodostus ja kulkuyhteydet eli ravinnon saanti ja suojan hankkiminen. 

 

Meidän historiakuvaamme määrää itä-länsi-suuntainen Välimeri. Olemme tottuneet nojautumaan siihen, mistä on kirjallisia todisteita ja sivuuttamaan sen, mitä tukee vain esineistö. Vinoutuma näkyy siinäkin että mielessämme on ”Rooman valtakunnan nousu ja tuho”, vaikka Rooman valtakunta oli myös Bysantti eli Itä-Rooma, joka kesti ja vaikutti vielä tuhat vuotta sen jälkeen kun Länsi-Rooma oli muuttunut kirkonkyläksi. Mutta sotaa käyvät rakentajat ja rikkojat ja sopivia muistomerkkejä ovat Horowitz ja Tshehov.

 

15. kesäkuuta 2022

Kenkäpuhelin


 

Luin väitteen, ettei scifin kirjoittajista nerokkainkaan aavistanut kännykkää. Erilaiset alienit arvattiin, puhuvat pilvet ja mustat monoliitit. Lentäviä autoja tuskailtiin vuonna 2020. 

 

Televisionhuvittavan ”Nyqvistin” kiittelijät eivät kai tiedä, että 1965-1970 televisiossa pyöri oikein hauska ”Salainen agentti 86” (Get Smart), jonka päähenkilö oli todella pölhö salainen agentti, ympärillään kauniita naisia ja vaarallisia miehiä sekä aika yksinkertaisia johtajia. 

 

Agentti Maxwell Smartilla oli nerokkaasti kenkään piilotettu puhelin, jolla soitettiin pyörittämällä kengänkoron alla olevaa numerolevyä. Siksi kännykkää eli matkapuhelinta sanottiin 1990-luvulla joskus kenkäpuhelimeksi. Kai Kairamo kulki Mikonkatua ulsterin liepeet heiluen ja puhua pulputti puhelimeen.

 

Muistan sarjan erinomaisesti, koska Mainos-TV:n toimittajana 1968 katsoin sekä pitkiä että lyhyitä filmejä joka päivä. Se oli työni. Liitin nyt  paksuun Mercantile-mappiin: Jukka: virheitä, erehdyksiä ja laiminlyöntejä muistiinpanoni, että olin kohteliaan päättäväisesti torjunut Pentti Hanskin ja Ilkka Jalamon tarjouksen jäädä juristina työhön heille. Sen sijaan menin työhön asianajotoimistoon ja aloin kasvattaa viiksiä, vaikkei se minua lainkaan vaatettanut.

 

Olen poiminut esiin vanhoja valokuviani. Suvun kuvia on nyt 100 vuoden ajalta. Skannasin kaikki käsiini saamani albumit ja siis myös kaikki isäni diat eli diapositiivit ja isoisäni lasilevyltä siirretyt kuvat. Niitä on yli kymmeen tuhatta. 

 

Aina välillä ihmettelen, miten valokuvat huonontuntuvat vähän väliä kuin näkymättömän käden eli puuttuvan parametrin ohjaamina. 

 

Pari päivää sitten panin tähän blogiin mustavalkoisen kuvan Possulasta 80-luvulta. Possulan kerhohuoneisto on loistohuvila Savossa. Edelleen siellä kuhisee Kemppisiä, jotka hyvinkin saattoivat rantautua Saimaan rannan kalliolle jo pronssikaudella. Meitä ei mainita Perttu Immosen suurenmoisessa tutkimuksessa ”Rahvaan historia”, jossa saman kylän Eroset ja Kinnuset eli Vesikansa kyllä saavat ansaitun osansa. Ja Immoset.  Mutta siitä on paperit, että olemme vähäpätöistä väkeä, jonka toimena oli pappien ja muiden herrojen pakoilu.

 

Tänään on kuvana sama kerhohuoneisto toisen henkilön pari päivää sitten ulkopuolelta kuvaamana.

 

Tuohon paikkaan vedettiin lankapuhelin 1984, ja kyllä oli kallis. Vaimoni sairauden aikaan käytin itse ensimmäisiä kertoja matkapuhelinta, joka oli kannon päälle asetettavaa mallia. Valokuvista muistan, että hänen kuollessaan digikameraa ei ollut. Olen merkinnyt tietokoneellani olevaan otokseen Korkeakoululta ”ensimmäinen digikuva, 2001”. Se esittää Martelan kirjoituspöytää. TKK:lla minulle järjestettiin myös Kommari eli Commodore, joka oli ensimmäinen älypuhelin. Sillä pääsi siis verkkoon.

 

Ajatukseni on, että kännykkä ja samoihin aikoihin käyttöön hiipinyt Internet olivat mullistavia muutoksia. Suomen ensimmäinen Internet-yhteys otettiin TKK:n pokkamontusta Delftiin. Professorit olivat selvillä siitä, että kysymyksessä oli teekkareiden ohi menevä hullutus.

 

Harva arvasi, että seurauksena oli lukutaidon nopea rapautuminen ja kyvyttömyyden korostuminen. Itsekin tunsin kovasti sukulaisuutta, kun ihmettelin vanhasta dokumenttielokuvasta Paasiselän saaren pirunkiviä. Samanlaisia meillä on huusin takana. Se on ollut kova paukku, kun meteoriitti synnytti tuo aavan jäljen. Mietin sitä ennen istuessani kuistilla katsomassa sääkiveäni, joka on vahva kvartsiittijuomu kalliossa. Se oli aina kylmempi, mutta sen nahkeus tiesi sadetta.

14. kesäkuuta 2022

Hyvästi, Kekkonen


 

 

Ehdotan Urho Kekkosen muiston halventamista. Suomessa on nyt 41 kansallispuistoa, ja vain yksi niistä on nimetty henkilön mukaan, Urho Kekkosen kansallispuisto eli Saariselkä. Kun tuo maantieteellinen nimitys (Maanselkä, Saariselkä) on hämärretty, pitäisi keksiä uusi nimi.

 

Johdonmukaisia olisivat Sompio, joka on järvi ja jonka mukaan ennen puhuttiin ja kirjoitettiin Sompion Lapissa, tai Luiro alueelta Luirojärvestä alkavan merkittävän joen mukaan.

 

Jos valioneuvosto tai joku muu ei halua vaarantaa asianomaisen muistoa, Mannerheimintie voitaisiin muuttaa Kekkosentieksi, tai ellei se ole kyllin komea, koko nelostie voisi muuttua Kekkosen valtatieksi, suluissa (E 4). Se johtaa Helsingistä Utsjoelle.

 

Kekkonen vaikutti UKK-puiston perustamiseen. Se on vähän ikävä muisto. Tarvittiin siis tasavallan presidentti, kun haluttiin suojella koko Euroopan (ja maailman) olossa ainutlaatuinen peruskallion kilpi.

 

Niille jotka muistavat tämän kaljupäisen henkilön, hän on joko Suomen itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden pelastaja ylitse muiden suurmiestemme joukossa, tai monilta piirteiltään jokseenkin ikävän aikakauden todellinen nokkamies 1945 – 1982 ja aavesärkynä myöhemminkin. 

 

Vastaan etukäteen epäilyyn, että olisiko tämä nyt vain Kemppisen karsautta Kekkosta kohtaan. Vastaan että ei. Kekkonen oli mielestäni hyvin merkittävä valtiomies, tosin opportunisti ja oman edun tavoittelija, mutta hänen etunsa ja maan edut kävivät usein yksiin.

 

Mielestäni paikan nimeäminen ihmisen mukaan on koko ajan haiskahtanut Stalinilta ja siis Neuvostoliitolta. Henkilön nimi brändinä on vakiintunut amerikkalainen käytäntö. Auton nimi on Ford, koska tehtaan perusti ja omisti Ford. Firman nimi Huhtamäki Oyj on perustajan, lapualaislähtöisen leipurin poika Heikki Huhtamäen sukunimi.

 

Venäjä antoi esimerkin. St. Petersburg muutettiin maailmansodan vuoksi Petrogradiksi ja siitä sitten Leningradiksi ja takasin. Kymmeniä suurtenkin kaupunkien nimiä vaihdettiin. Suomi tapaili sama. Viaporista tehtiin Suomenlinna ja vallatusta Petroskoista Äänislinna. Valloittamatta jäänyt Lotinanpelto (Lodneinoje Pole) esiintyy sota-ajan kartoissa nimellä Pellonlinna. Venäjän kielinen nimi tarkoitti lotjapeltoa. Amerikassa 1790 perustettu Washington on maan ainoa presidentin mukaan nimetty kaupunki; asiaankuuluvan säädöksen allekirjoitti Washington.

 

Palauttaisin mieleen vielä yhden ajatuksen. Kekkonen oli kova hiihtämään toisella puolen Lappia eli Enontekiöllä. Kansallispaisto oli muun ohella tapa demilitarisoiden Neuvostoliiton vastainen asumaton alue, jonka pohjoisreunaa johti autotie Raja-Jooseppiin ja siitä sitten yli Petsamoon. Ei mitenkään kaukana Petsamosta oli ja on Murmansk, tiettävästi nytkin vahvasti ydinasein varustettu sotasatama.

 

Jo saksalaisia oli Pohjois-Lapissa aivan mieletön määrä. Taistelutoiminnassa he eivät pärjänneet, mutta heitä oli paljon. Siten marraskuulla 1944 käytiin Kirkkoniemen taistelu Neuvostoliiton ja Saksan välillä. Siinä oli miehiä ja tykkejä ainakin yhtä paljo kuin Karjalan kannaksen suurtaisteluissa. Pohjoisimman Suomen alue oli puna-armeijan valvonnassa tai hallussa.

 

Niin. Sompion tai Luiron kansallispuisto. Strateginen tilanne on kai nyt muuttunut, ja rautatie saattaa yhdistää Rovaniemen Tromssaan.Mit tuoneekaan tulevaisuus tullessaan.

 

 

13. kesäkuuta 2022

Väärin


 

Toistaisin vakavasti huomioni. Wikipedian artikkelit kognitiivisista vääristymistä ovat valaisevia. Englanniksi ne ovat etenkin nuoremmalle väelle erittäin suositeltavia. He tulevat kokemaan tositilanteissa näitä asioita usein. Tämän päivän työ ja talous ja pieni ja iso politiikka ovat pullollaan tällaista.

 

Ette varmaan tienneet, että kun kognitiivinen harha monissa tapauksissa johtuu liian hätäisestä ajattelemisesta tai ensimmäisen mieleen tulevan vaihtoehdon valitsemisesta, jopa järjen ja logiikan vastaisesti, yksi suojautumiskeino on ajatella välillä vieraalla kielellä. Vieras kieli kun ei ole niin muistojen ja vanhojen väärinkäsitysten sortamaa kuin äidinkieli. Helppo kikka!

 

Kognitiotiede ei kuulu vanhemman väen yleissivistykseen ehkä edes sanana. Se ei ole höpöä, vaan oppiaine, josta Helsingin yliopiston kotisivu kertoo seuraavaa: 

 

”Kognitiotiede on monitieteinen tieteenala, joka tutkii tietoilmiöitä kuten havaitsemista, oppimista, muistia, ajattelua, kieltä ja käsitteitä, sekä näiden syntymekanismeja. Yhteistä kognitiotieteen tutkimuskohteille on, että niitä voidaan tarkastella tiedon esittämisen ja informaationprosessoinnin näkökulmista.”

 

Hermoston toiminta ja aistit ovat niin keskeisiä, että opiskelija saa valmistautua vääntämään biologian eri lohkoja tosissaan. Itse näen selvän yhteyden muun ohella juridiikkaan – todisteiden merkitys ja harkinta – ja taiteen ja historian tutkimukseen.

 

Ja lisäisin, että tuo ”informaation prosessointi” tapahtuu usein päässä, asianomaisen huomaamatta ja tuloksin, jotka ovat joskus kauheita.

 

Disinformaatiosta ja misinformaatiosta on artikkelit, joissa kerrotaan esimerkiksi Venäjän keksinnöstä levittää väärää tietoa ukrainalaisista tai sellaisiksi luulluista lähteistä. Se on kognitiivinen vääristymä, että ”omien” tietoja uskotaan paljon herkemmin kuin ”toisten”. 

 

Markkinoitsijat tietävät vanhastaan, että ostajaehdokas uskoo puolisoaan tai naapuriaan paljon huterammin perustein kuin teknisiä tietoja ja faktoja. Pandemian aikana nimetöntä huhua levitetään enemmän kuin virologien tai heidän tutkimuslaitostensa ilmoittamaa.

 

Alan suuret nimet Kahneman ja Tverski muuten aloittivat ”kehystämisen” käsitteellä ja lyttäsivät aika suuren osan taloustieteistä. 

 

Enää kai moni ei edes kiellä, että laskelmien ja lakien ”rationaalista toimijaa” ei taida olla olemassa, vaan mielikuvat vievät esimerkiksi sijoittajia. Verkossa kerrottiin, että bittiraha on nyt vaikeuksissa. Ei ihme. Lohkoketju kuulostaa juhlalliselta, mutta sepä on vain varmistusmekanismi, ei arvon luoja.

 

Trump ja Boris Johnson aloittivat uransa sepittämällä tosiasioita, ja menestyivät. On vahinko, ettei tutkimuksissa ja hakuteoksissa mainita alan uranuurtajia. Suurin kaikista ei ollut Hitler, joka vain oivalsi, että yleisöllä on samat harhat kuin hänellä. Mielestäni suurin oli Stalin, tämä Putinin esikuva. Hänen toteuttamansa kansanmurha 1928-1938 taisi olla historian suurin: ainakin 15 miljoonaa kuollutta, ja kaikki omia venäläisiä, ukrainalaisia ja kasakoita. Toimintamalli on pappisseminaarista, jossa Josif Vissarionovitsh Dzhugashvili oli etevä oppilas. Senkin hän käsitti heti, ettei Jumala ole kotona.

11. kesäkuuta 2022

Erehdy oikein



 

Juristiprofessori on ihminen, joka kirjoittaa tenttikysymykset, vastaa niihin,  tarkastaa ne ja antaa itselleen pisteet. Siksi hän on jatkuvasti etevä ja ajan hermolla.

 

Jospa kerran joku selittäisi minullekin, mistä mihin se ajan hermo menee ja onko siinä kaliumkanavia. Olen tietenkin itse tuo juristiprofessori, ja minulla on hyvät arvosanat. Kuinka ollakaan.

 

Nyt Proustista kirjoittamani eli muistin ongelmien vertaaminen kvanttimekaniikan ilmiöihin kytkeytyy häpeälliseen puuhaani. Opiskelen historiaa. Joitakin päiviä sitten luin blogejani vuodelta 2015 ja niiden kommentteja. Sitten on ollut vuorossa alkuvuosi 2017. Ellette tietäisi, siitäkin on kulunut viisi vuotta. Ei ollut Trumpia (presidenttinä) eikä Putinia polkemassa Pietari Suuren hattua. Ei ollut pahasti pakolaisia. Kiihdyttävä asia oli Kreikan velka. Syypääksi maailman mustuuteen arveltiin EU:ta.

 

”Pietari Suuri hatun polki” eli suutari pieri potun halki sisältää vaikeuden. ”Pottu” oli suutarin istuin, pieni tynnyri, jonka istuin oli nahkaa. Suutari kuljetti pottua mukanaan taloissa ja heitti samalla lestiä – lestin päälle vetäistiin puolipohjattava saapas tai kenkä.

 

Itse kirjoitin paljon Kahnemanista ja Tverskystä 2015. Kun tekään lukijat ette muista kaiken maailman dosentteja, nämä kaksi saivat aikaan ensin akateemisesti eli psykologiassa (kognitiotieteessä) ja sitten maailmalla myrskyn kehittelemällä väärinkäsittämisen teorian. Tversky, joka oli israelilainen kommandomies ja upseeri, otti ja kuoli, mutta Kahneman sai taloustieteen Nobelin, ja hänen kirjansa hitaasta ja nopeasta ajattelusta suomennettiin.

 

Palaan jatkuvasti heidän ajatteluunsa perustuvaan listaan, jonka olen koonnut Wikipediasta. Otsikko on ”cognitive bias”. Katsokaa Wikipediasta ”Kognitiivinen vinouma”, ja jos saatte selvän, sama englanniksi. ”Ankkurointi” pitää tuntea ja samoin valemuistot. Suosikkini on Nälkäinen tuomari -efekti, josta itse kirjoitin jo 1980-luvulla. Tuomioistuimen ratkaisuun voi vaikuttaa se, mitä tuomari söi aamiaiseksi.

 

Muistin pettävyyden hypoteesi on, että mieleen palauttaminen muuttaa muistikuvaa. Koska kielikuva on suosittu tapa olla oikeasti ajattelematta, poimin kielikuvia fysiikasta ja sanon aaltofunktion romahtavan. Siis kun työnnät mittanauhasi ihan kiinni kolmeen kvarkkiin selvittääksesi niiden spinin, se spin muuttuu, ja näyttää jopa muuttuvan matkojen päästä.

 

Omaelämäkertani mukaan isäni Kullervo suhtautui nihkeästi kirjoitteluuni ja etenkin akateemisiin hullutuksiini. Sitten avasi vahingossa skannatun hakemiston ”Tammikuu”, ja siellä oli isäni tohtorinkaronkassani pitämä puhe, jossa ylistettiin kirjoitteluani ja akateemisia ajatuksiani aivan tolkuttomasti, ja vielä ihmisten kuullen.

 

Varma muistikuvani osoittautui täysin virheelliseksi. Niin vaarallisia ovat skannerit ja ihmiset, jotka tallentavat paperinsa. Koska nämä blogit säilyvät, panen tähän muistiin, että vasemmistoliiton vähemmistön mielestä mikään ei uhkaa Suomea Venäjältä, ja eilen Putin sanoi televisiossa tähtäävänsä Pietari Suuren valtakunnan palauttamiseen. Yki niistä on nykyinen Suomi, ja tapahtuma tunnetaan historiassamme nimellä Isoviha.

 

10. kesäkuuta 2022

Prévert – Kosma


 

 

Näin kaks etanaa

hautaamaan lähtee

kuollutta lehteä.

On kotilot murheen mustat

ja harsot sarvissaan.

 

Lähtevät illalla.

Syksy on ihana.

Mutta kun 

he saapuvat,

kevät on tullut jo.

 

Lehtien kuolema

onkin nyt

mennyttä.

Molemmat etanat

pettyvät synkästi.

 

Mutta aurinko

heille ilmoittaa:

suvaitkaa hengähtää

ja hetki istahtaa.

Nyt oluttuopin kutsua ei jaksa vastustaa.

 

 

Siis mieliteko kunniaan

ja lasit kuohumaan.

Bussilla Pariisiin pääsee illalla,

te saatte nähdä maan.

Ei jäädä suremaan.

 

Ei kukaan jaksa kestää tätä

mustaa tunnelmaa,

se kasvonne vain rumentaa

ja silmät sumentaa.

 

Kuolleen lehden muistoa

keskellä puistoa

surren ei vain pärjätä,

kun maailman voi värjätä.

 

Eläimet ja puut,

kukkaset, kaikki muut

nyt puhkeavat laulamaan

täyttä kurkkua,

 

laulua elävää, laulua kuohuvaa.

Laseissa on juomia

kesän tuomia.

On kaunis kaunis

ilta ilta kesäinen.

 

Molemmat etanat

lähtevät kotiinsa

uljaina, oikeina,

onnesta soikeina.

Juotuaan ahkeraan

innoissaan, touhuissaan,

horjuvat hiprakkaa.

Ylhäältä taivaalta

kulkua ohjaa kuu.

(Suom. Jukka Kemppinen 1975, 2022)

 

 = = =

 

Ilmiannettiin, että pihalla on etenkin nokkosissa tosi paljon etanoita. Arja Saijonmaa soitti ja kertoi laulavansa Iitissä keskiviikkona niitä lauluja, jotka suomensin Helsingin juhlaviikkojen konserttiin 1975, mutta minulla on jalka epäkunnossa.

 

 

8. kesäkuuta 2022

On tarkoituskin


 

 

Todellisuus on mielikuvituksen tuote, uljas.

 

Neurotieteilijät, eräiden käyttäytymistieteiden osaajat ja yhteiskuntatieteitä harjoittavat voivat kaikin mokomin lopettaa tähän.

 

Minä kuitenkin jatkan, että mielestäni Proust oli oikeassa jo nuorena miehenä ja sitten kaiken ikänsä. 

 

Hän oli etsimässä kadonnutta aikaa.

 

Hanke vaikuttaa yhtä hullulta kuin erään hänen virkaveljensä haikailu menneen talven lumista. Villon oikein kyseli niiden perään.

 

Meitä on joka lähtöön. Jotkut meistä luulevat, että kadonneessa ajassa olisi jotain arvokasta. Kuvitelma siis on, että sitä kannattaisi etsiä. Kadonnutta aikaa. Arkijärki toteaa ajatuksen hullutukseksi.

 

Me kuitenkin järkeilemme, että tulevaa aikaa ei ole vielä olemassa ja jopa nykyhetki näyttää sotkeutuvan Zenonin paradoksin. Nykyhetkeä ei oikein näe mikroskoopillakaan, koska mittakaavasta huolimatta se katoaa ennen kuin sen ehtii havaita. 

 

Jos ihmisen tarkkaavuuden mitta on usein mainittu 10 – 15 sekuntia kerrallaan, nykyhetki on niin pitkän ajan päässä menneisyydessä kuin tarkkaavaisuuden siirtäminen siihen kestää.

 

Lapsekas selittäminen loppuu yleensä tähän. Proust kirjoitti haukotuttavalla tavalla jostain, minkä oli muistavinaan pitkien aikojen takaa. Mitä siitä?

 

Siellä on taustalla ajatus, että muiston virittäminen muuttaa sen. En malta olla vertaamatta, joidenkin tutkijoiden kiukuksi, että mieleen pukkaa teoreettinen fysiikka, joka tietää ja on todistanut, että pelkkä mittaaminen voi vaikuttaa mitattavaan. Kuuluisan teorian mukaan emme mitenkään voi selvittää samanaikaisesti elektronin paikkaa ja liikettä (kulmamomenttia).

 

Proust oli asialla ennen kuin Heisenberg. Muistamalla jonkin asian muutan muistikuvaa. Kielevät kirjoittajat ovat maininneet synapsien välisen raon ja hahmotelleet mitä tapahtuu kemiallisesti tai sähköisesti, kun jokin kulkee raon yli synapsista toiseen.

 

Proustin yksi hienous on oivallus, että ihmisen muuttuessa menneisyys muuttuu. ”Kadonnut aika” eli menneisyys löytyy, mutta muuttuu koko ajan. Siksi sitä kuvaava kirjoitus, esimerkiksi romaani, ei voi tulla koskaan valmiiksi. Proust itse ponnisteli ja onnistui. Hän korjaili ja lisäili käsikirjoitustaan vielä kuolinvuoteellaan – kuolinkohtausta, muuten.

 

Proustin muistojen maailma oli eräänlainen kuplakammio, osittaisdifferentiaaliyhtälö, jossa näkyy muutoksen suunta ja nopeus. Siksi hänelle realismi oli hullutusta ja keksitty totta. Siksi hänen romaaninsa on itse asiassa tietokirja. Minulle se on tieteellinen tutkimus. Ja muistien maailma on moniulotteinen vektoriavaruus.

 

Katselen aikaikkunastani ulos. Näköpiirissä olevalla tekniikalla ei pystytäisi valmistamaan tuollaisia mäntyjä. Ne toimivat aurinkovoimalla ja tuulivoimalla.

 

 

6. kesäkuuta 2022

Nimittäjä


 

Joiltakin lukijoilta näyttäisi kadonneen käsitys, mitä he tässä lukevat.

 

Tämä blogi ei ole somea eli sosiaalista mediaa. Kysymyksessä ei ole keskustelupalsta. Kommentit ja niiden kommentit ovat silti tärkeitä.

 

Tämä on täysin maksuton. Lukeminen ei maksa mitään, mutta minäkään en saa miltään suunnalta yhtään kolikkoa tästä. Jopa arvostelemani kirjat ostan omilla rahoillani kaupasta. Materiaalina on myös tietoa maksullisilta verkkopaikoilta, joista maksan itse.

 

Ratkaisu on omani. Se taitaa olla harvinainen. Järkevä se ei ole.

 

Toisin kuin esimerkiksi Klinge, en pidä päiväkirjaa, enkä liioin pyri hänen tavallaan esittämään tässäkään kiinnostavia havaintoja tai painavia mielipiteitä.

 

Päiväkirja tämä ei ole siksikään, että tekstini ei ole rehellistä. Se ei kuvaile uskottavasti, mitä ympärilläni tapahtuu ja mitä mielessäni liikkuu. 

 

Se kirja, joka näiden blogienpohjalla tehtiin 2014, oli eräänlainen kokeilu. Kustantaja oli aulis. Tuotto oli vaatimaton, ja taisin tarjota kommentoijille, joiden tekstiä oli kirjassa, osuuden tekijänpalkkiosta, joka olisi ollut suuruusluokkaa 0,24 euroa per juttu. Ennakkolupia en voinut pyytää, koska en tiennyt enkä tiedä kommentoijien nimiä. 

 

Tulos oli kiinnostava. Tällaiset tekstit eivät toimi kirjana. Arvelen että nämä ovat jotain sukua sarjakuville. Lukija tottuu siihen, että jos sattuu olemaan aikaa, katsoo mikä on päivän sana. Toinen mieleen tuleva tapa, kaiketi nyt jokseenkin unohtunut, oli joidenkin ihmisten tottumus lukea aamulla jae tai pari Raamattua sattumalta auenneesta kohdasta.

 

Käytän joskus ”Ikuisia ajatuksia” tai isompia sitaattisanakirjoja samalla tavalla. ”Virhepäätelmät ovat virhepäätelmiä silloinkin kun ne ovat muotia.” ”Puolueettomuus on välinpitämättömyyden mahtaileva nimitys, ja välipitämättömyys tietämättömyyden.” (C.K. Chesterton.)

 

Kommentteihin on ilmestynyt selvästi asiaakuulumatonta  jankutusta. Se on loppu nyt. Kun saman asian lukee kerran toisensa jälkeen, kun kommentit lonkeroivat eri asioissa niin että en itse saa niistä selvää ja kun sanailu menee inttämiseksi, tämä ei ole oikea paikka. Asianomaiset saavat perustaa omat bloginsa tai perustaa omat verkkopaikkansa.  Tämä on miu verkkopaikani ja päätän sen sisällöstä. Ellei se miellytä, aina voi surfata muualle.

 

Koska olen 77-vuotias, tähtään arvosanaan 8-. Kiitosta en kaipaa. Kullakin saa olla oat mielipiteensä, mitta kirjallisuudessa ja moraalissa on yhteinen piirre. Johonkin on vedettävä viiva. Jos kuihdumme, alkaa kyllä olla aikakin.

5. kesäkuuta 2022

Tärppi


 

Bill Brysonin ”At Home”, yksityiselämän lyhyt historia, on tärppi. Siitä tulee yhtä kuuluisa ja suosittu kuin 2005 suomeksi ilmestyneestä ”Lyhyt historia lähes kaikesta”.

 

En ole yksimielinen. Tämän aihepiirin tunnen. Luennoin siitä vuosikaudet Turun yliopiston kulttuurihistoriasta. Kysymyksessä on Ranskan annalistien koulukunnan painotusten muutoksesta. Kumma kyllä LeRoy Ladurien ”Montaillou” oli tuota samaa – keskiajan kerettiläisten yksityiselämää. Alalta kirjoittivat myös italialaiset ja siitä ilmestyi kuusi paksua osaa sisältävä Dubyn – Ariès’n teossarja, englanniksi A History of Private Life. Suomessa ja etenkin Ruotsissa on tehty hyvää tutkimusta aiheesta.

 

Brysonin kirja on historiallista journalismia, joka keskittyy Isoon Britanniaan ja Yhdysvaltoihin ja jättää nämä manner-eurooppalaiset peruslähteet jokseenkin maininnatta. Hän on ottanut lähtökohdakseen vanhan pappilan, jossa hän asuu, ja kiertää sen huoneissa kertoen, mitä hänelle tulee mieleen niistä.

 

Koska olen todella selvillä useista Brysonin käsittelemistä aiheista, en osaa pidätellä hämmästelyäni. Joku – luultavasti jotkut –ovat tehneet erinomaisen taustatyön. Asiat on esitetty oikein, myös ensi näkemältä uskomattomalta tuntuvat.

 

Ongelma on asiayhteyksien heiveröisyys. Hän puhuu rahasta ja rikkaudesta mutta hyvin vähän taloudesta. On ansiokasta vetää esiin Englannin maatalouden romahdus vuodesta 1870 alkaen mutta ongelmallista hypätä maailmansodat kokonaan yli ja vain todeta, ettei suurmaanomistajia enää ole ja että maaseutu on aika tyhjää.

 

Toisaalta kavallan tieteellisen taustani sanomalla, että historiaa oppii hyvin anekdooteista. Minusta on hauska lukea, miten Ranskan Ludvig XIV:n ankaran homoseksuaalinen veli niitti urhoollisuudellaan kunniaa taitelukentillä korkokengissä ja meikattuna, silkkinauhat liehuen.

 

Bryson korostaa hyvin vahvasti viktoriaanisen ajan yleistä tunnekylmyyttä ja naisten ja lasten sortamista. Se on totta ja se loi ”englantilaisuuden” sellaisena kuin me tunnemme sen – tunneilmaisut tukahdutetaan hintaan mihin hyvänsä. Mutta se ei ole totta. Suuri suunnanmuuttaja Charles Dickens mainitaan vain ohimennen, vaikka jo ”David Copperfield” on tarina lapsesta ja nuoresta miehestä raakalaismaisen maailman armoilla, ja perässä tuli monta samanlaista kirjaa, jotka vaikuttivat hyvin voimakkaasti.

 

Yhtä huomiotta on jätetty saksalainen ja sveitsiläinen (Pestalozzi) kansanopetus ja itse Rousseau jotka aukoivat aivan uusia näköaloja osattomien elämään. Suomessa olisi ollut Topelius ja Tanskassa H.C. Andersen.

 

Oudostuttaa, että kun kuvatun kaltainen pappila ja iso kartano ovat englantilaisen romaanin ja edelleen elokuvan perustaustaa, niistä ei puhuta. Ei edes siitä, miten tosiasioiden vastaisi nämä Abbey-sarjat ovat.

 

Outo yhteenveto. Kirja tarjoaa erinomaisia lukuhetkiä ja hauskaa ja hyödyllistä sirpaletietoa, enimmäkseen vailla asiayhteyksiä. Mutta eräät jaksot, kuten Orkeny-saarten merkillinen pronssikauden kulttuuri, tarina siitä, miten Stonehenge melkein myytiin amerikkalaisille pois kuljetettavaksi ja vaikkapa T. Edisonin hieman tavanomaista oikeampi henkilökuva saavat suosittelemaan.

 

2. kesäkuuta 2022

Nimellisyydestä


 

Hyvää keskustelua.

 

Silti on syytä täsmentää. Ihmiset, joiden on vaikea kirjoittaa tällaiseen blogiin oikealla nimellään, eivät ole yläluokkaa eivätkä välttämättä leuhkaa väkeä.

 

Minulla on melkein valmiina kirjoitus käsiaseista. Nykyinen lupakäytäntö on yllättävä ja mielestäni ilahduttavan hyvä. Mainitakseni vain pistoolit ja revolverit, sellaisten joutuminen vääriin käsiin on käytännössä aika hyvin estetty. Tähän juttuun keksitty avainhenkilö, eli lupahakemuksiin erikoistunut poliisihenkilö, saattaa olla kiinnostunut taiteellisista ja tieteellisistä asioita, joita tässä blogissa välillä käsitellään. Mielestäni on oikein hyvä, ettei tuo henkilö profiloidu nimellään, koska hänet vedettäisiin heti tarpeettomaan keskusteluun esimerkiksi siitä, miten isopistoolilla kilpailevan henkilön on osoitettava urheiluharrastuksensa säännöllisyys ja tuloksellisuus.

 

Esimerkkini heijastaa sitä, että olen itse entinen ampumaluvan haltija. Luovuin siitä, kun en jaksanut käydä enää varuskunnan radalla harjoittelemassa enkä liioin pärjännyt alkuunkaan nuorille kersanteille seuran kilpailuissa. 

 

Samanlainen ”avainhenkilö” on ihminen, joka tuntee yksityiskohtaisesti suuren vankilan valvonta- tai turvallisuusjärjestelmän. Samanlainen on nuori diplomi-insinööri, joka kehittää energiaverkon kyberturvallisuusjärjestelmää; heitä on Suomessa ainakin kymmeniä. Erittäin salaisia ovat ensi linjan hävittäjälentäjät eli ne, jotka nyt päivystävät parhailla koneilla. Olin huvittunut ja juoruan tässä, että kuulemani mukaan eräillä sotilashenkilöillä ei ole puhelinnumeroa eikä st-tunnusta. Heidän nimiäänkään ei erityisesti pidetä esillä.

 

Jos tuollaiset avainten haltijat haluavat harrastaa esimerkiksi kirjallisuutta ja musiikkia, se on erinomainen asia.

 

Sitten on kieltämättä joitakin ”isokenkäisiä”, jotka ovat maininneet minulle lukevansa nämä jutut ja kommentit. He eivät kommentoi, mutta minua itseäni pitää ryhdissä tieto, että eräät maan asiantuntevimmat lakimiehet lukevat. Isokenkäisillä tarkoitan tässä itseäni parempia juristeja. Luulen että yksi syy kiinnostukseen on heille tärkeä näkökulma. Tässä näkyy mielestäni, ainakin ajoittain ja kohdittain, niin sanottu valistunut kansalaismielipide.

 

En muuten ole kovin ihastunut siitä, että jotkut tärkeissä tehtävissä olevat kommentoivat eri asioita mediassa ”yleisellä tasolla” tai suorastaan ”yksityishenkilöinä”. Minä voin sanoa, että mielestäni rikoslain kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevia säännöksiä olisi kehitettävä. Noita pykäliä tuomarina soveltavan ei pidä ottaa julkisesta tuota kantaa, vaikka ajattelisi samoin. Sellaisessa olisi piiloviesti, jossa vihjattaisiin, että laki on huono, Huonoja lakeja ja epäonnistuneita pykäliä on vaikka mitkä määrät. Sellaisista voi hyvin puhua esimerkiksi oikeusministerin asettaman komitean jäsenenä. Itse olen puhunut. 

 

Lääkäri ei ole koskaan yksityishenkilö. Lääkärinä hänen on annettava apua kenelle tahansa, myös kesälomalla ja yöllä, ellei siis toista lääkäriä saada hätiin. Ennen tämä käsitettiin joskus väärin. Kahvikekkereillä ihmiset saattoivat ryhtyä jaarittelemaan vaivoistaan aivan loputtomasti. Itse tein virkatuomarina joskus sen, että kun joku halusi keskustella uudesta hovioikeuden ratkaisusta, sanoin etten voi puhua asiasta, koska tuomareita sitoo neuvottelusalaisuus. Ratkaisua harkittaessa suljettujen ovien takana käydyistä keskustelluista ei saa puhua, ja käytäntö koskee kyllä myös sellaisia juttuja, joissa ei ole itse ollut mukana tuomarina. Tuo lain kielto on perusteltu. Ratkaisua haettaessa väittely on tarpeen. Olen usein kuullut repliikin: ”Hyväksyn sitten enemmistön kannan pitkin hampain. Tärkeintä että tähän saadaan jokin ratkaisu.” Tuo tarkoittaa, että tärkeämpää kuin ”miu parhaana pitämäni ratkaisu”.

31. toukokuuta 2022

Nimettömyydestä


 

Kommenteissa vilahtelee kahta käsityskantaa. Jotkut pitävät pahana, että ihmiset kirjoittavat tänne nimettöminä tai nimimerkillä. Toisilla ei näytä olevan mitään sitä vastaan.

 

Useat merkittävät verkkopaikat sallivat keskustelu vain niille, jotka liittävät kommenttiinsa oikean nimensä. Varsinkin uhkaavat ja yliäreät kanavat pitävät sääntönä sala-ampumista.

 

Olen koko ajan eli pian 17 vuotta sallinut anonyymit ja osoittanut välillä pitäväni nimimerkkejä täysin ymmärrettävinä.

 

Näinä päivinä on mainittu Erastothenes eli EA, jonka kommentointia arvostan suuresti. Hän ei ole kukaan kautta maan tunnettu henkilö mutta toimii avaintehtävässä. Olemme tavanneet kerran tai kaksi, kun yhteinen tuttava esitteli. Kahden emme ole pitäneet yhteyttä.

 

Nyt kommenteissa vilahti demokratia ikään kuin perusteluna, että kyllä nimet pitää ilmoittaa. Olen päinvastaista mieltä. Tuohon jylhän arvoitukselliseen käsitteeseen kuuluu myös salassapito. Perustuslakikin näyttää olevan tarkka vaalisalaisuudesta. Toisin sanoen kansalaisella ei ole vähintäkään velvollisuutta ilmoittaa, ketä äänestää.

 

Kysyttiin minultakin, kun olin tuomari, olenko niitä Tuomiojan äänestäjiä. Sanoin että nämä asiat pidän omana tietonani, vaikka muistaakseni Erkki T.:aa en olisi edes voinut koskaan äänestää, koska hän on ollut aina listoilla Helsingissä ja minä äänestäjänä yli puoli vuosisataa Uudellamaalla. Olinko hänen kanssaan samoilla linjoilla, sen pidän omana tietonani. Sen sijaan haukuskelin häntä Nato-asiassa aivan hiljan, sen verran rumasti, että hiukan hävetti. Mutta asia on mielestäni iso.

 

Jos pappi on homo ja hänellä on vanhanaikainen ja itkuin äiti, voi olla hyvin viisasta, että ottaessaan asenteen asiassa pappi tekee sen nimettömästi. Virka on sellainen – samoin kuin opettajan virka – että se on hoidettava yhteisten ohjeiden mukaan.

 

Kuulin kerran peruskoulun opettajasta, joka ei käsittele opetuksessaan kehitysoppia, koska uskoo Raamatun sanaan. Mielestäni hän on väärällä alalla. Muussa tehtävässä hän saa uskoa ja julistaa käsityksiään, mutta opettajana hän on sidottu siihen, mitä evoluutiosta on ilmi tuotava.

 

Pörssiyhtiön johdolle on asetettu suitset suuhun. Todenkin tiedon kertominen on rangaistavaa, jos se on ns. sisäpiirin tietoa eli omiaan vaikuttamaan yhtiön osakkeiden arvoon. Puolustusvaliokunnan jäsenten ja asianomaisten ministerien on syytä olla aivan hiljaa eräistä vakoilutiedoista.

 

Ilkka Remes saa tietenkin kirjoittaa vaikka mitä vieraan vallan iskusta Maarianhaminaan ja Olkiluotoon. Asiantuntijat eivät sano mitään haavoittuvuudesta sissihyökkäystä vastaan. Lehtimies saa kirjoittaa yhtä ja toista julkisuuden henkilön terveydentilasta, mutta häntä hoitaneen lääkärin on vaiettava.

 

Menisin niin pitkälle, että vaikka urheilu on peli, erotuomarit toimivat mielestäni oikein, kun eivät kommentoi ehkä jälkipuheita aiheuttaneita tuomioitaan.

 

Maailma kuitenkin muuttuu. Nukkuessani muistin kadonneen ammatin: puistonvartija. Muistelmissa ja Muumissa esiintyy tuo kaikkien lasten vihollinen. Kenelle tahansa avoin puisto keksittiin vasta Englannissa 1800-luvulla. Tosin annettiin ymmärtää, että olisi hyvä, elleivät huonommat ihmiset änkeäisi puitten siimekseen.

 

Kuvassa onneton kyklooppi, jolle Odysseus valehteli nimekseen ”Eikukaan”. Mokomakin.