Nuotio

Lehti kertoo, että kaverini Kimmo Nuotio täytti 60 vuotta, ja tapahtuman johdosta hän lausui pari painavaa sanaa haastattelussaan.

Sitä hän ei voinut suoraan sanoa, että oikeustieteessä rikosoikeuden opetuksen taso on noussut odottamattoman paljon. Samalla oppikirja ja käsikirjat ovat todella hyviä. Nuotio on ollut itse rikosoikeuden professorina nostamassa tuota tasoa.

Siitä ei ole lainkaan pitkä aika, kun esimerkiksi itse käytin jokseenkin säännöllisesti ruotsalaisia tutkimuksia apuna yrittäessäni tuomarina selvittää vaikeita kysymyksiä. Miten määrittyy osallisuus, esimerkiksi avunanto, taloudelliseen rikokseen? Tai – tätä ei kysytä opiskelijoilta eivätkä muut halua keskustella asia: oliko lain mukaista tuomita 1918 vangiksi otettuja punaisia maanpetoksesta?

Punaisten toiminta näyttää vahvasti rikokselta, jonka nimi oli kapina. Siitä oli säädetty kuritushuonerangaistus.

Nuotio viittaa nyt 60-vuotiaana asiaan, jonka taisi ensimmäisenä ottaa esiin yhteinen ihanteemme professori Inkeri Anttila. Ja tuossa asiassa vuosi 1918 on hyvä esimerkki.

Ainakaan tutkijoiden ja tuomareiden ei pitäisi sekoittaa toisiinsa rikosoikeutta ja oikeudenmukaisuuden kaipuutaan.

Aina ja aina olisi huolella mietittävä, onko laki ja etenkin onko rangaistus hyvä keino päämäärien tavoittamiseksi.

Tiedämme hyvin, että esimerkiksi vankilan selvin konkreettinen vaikutus on, että vankilaan kerran joutunut joutuu sinne toistekin. Yhtä hyvin tiedämme, että monissa tapauksissa vankilaan kerta kaikkiaan on tuomittava, ja senkin tiedämme, että on ihmisiä, joita ei pitäisi päästää sieltä koskaan pois.

Mutta miten tällaisen toteuttaa, se on se kysymys.

Vuoden 1918 oikeudelliset selvittelyt ei ollut mielestäni ”laillisuuden haaksirikko”. Sitä nimitystä on käytetty. 

Mielestäni karkea virhe oli yrittää selvittää kymmenien tuhansien vahvasti talonpoikaiskapinaa muistuttanutta menettelyä oikeudenkäynneillä.

Rikosoikeudellisia keinoja käytettiin asiaan, johon ne eivät lainkaan sovi.

Miten aiomme toimia ympäristöongelmissa? Väittäisin ettei rikoslaki ole niille hyvä ympäristö.

Lisätään siihen viestintä ja sananvapaus ja tietosuoja. Sen jälkeen kysytään, olisiko nyt aika perääntyä hienosta ajatuksesta, että kaikki merkittävät rikokset kootaan samaan rikoslakiin.

Kun ei niillä ole juuri mitään yhteistä enää. Paitsi lainvastaisuus. Ja lainvastaista on vaikka mikä. Ongelmana ei ole vähempi kuin rangaistusjärjestelmän perusteet.

Passion kuuntelijalle

Nyt Johannes-passion esitys tuomiokirkossa, Cantores Minores kuorona, oli ehkä paras luonnossa kuulemani.

Kyllä siitä voisi mainita myös Urheiluruudussa, että näin pienessä maassa on noin hyvä musiikki. Ja mukana olivat erikoisuutemme, tämä miespuolinen altto ja Korhonen, käsittämättömän kaunis ja syvä basso, Jyrki Korhonen.

Käsiohjelmassa toistuu tavallinen kuvailu. Matteus-passio on pitkä ja draamallinen, hyvin oopperamainen. Johannes-passio on lyhyempi ja hyvin sisäinen, vaikka siinäkin monta ”sata parasta” -sarjaan kuuluvaa. Loppukuoro (Ruh’t wohl) kuuluu kaiken musiikin parhaisiin.

Johannes-passion tarkka kuunteleminen voi viedä pohjan ammatilta. Lakimies, ainakin tuomarina toimiva, ei voi olla panematta merkille, miten Pilatus yksin asiassa tuomarina sanoo kiihtyneille populisteille, että syytetty on viaton (en löydä tästä miehestä syyllisyyttä), tuomitsee hänet kuolemanrangaistukseen ja jättää juuri julistamaansa päätökseen eriävän mielipiteen.

Vielä vakavampi on oikeusteoreettinen eli teologinen pohja. Bachin aikana suurikin teos esitettiin vain kerran tai kahdesti ja jäi sitten syrjään. Säveltäjillä ei ollut mitään sitä vastaan.

Johannes-passiosta kuulee, ettei tuota musiikkia ole sävelletty julkiseksi eli julkistettavaksi eli yleisön kuultavaksi. Sen läheinen kirkollinen vertauskohta on ripittäytyminen. Sen sävy on täysin vilpitön. Se on yksityiskohdissa ja kokonaisuutena täysin kahdenkeskeinen.

Tuossa on 1700-luvun valistusfilosofiaa ennakoiva ero. Katolinen kirkko jatkoi aina yhteisöllisenä. Sana ”katolinen” tarkoittaa yleispätevää. Kata ja holos.

Bach oli hyvin syvästi protestanttinen eli luterilainen ihminen, jolle oli luontaista olla kahden kesken jumalansa kanssa. Johannes-passion loppuun on tämäkin kirjoitettu: kuoleman murheen es-mollista siirrytään Jumalan kunnian c-molliin. Gloria.

Luulen etten ole ollut mäin keskittynyt tähän teokseen muutamaan vuosikymmeneen. Seurasin partituurista kaiken. Keskittymistä täydensivät mielessä virtaavat kuvat menneisyyden muusikoista. Ensimmäisellä levyllä tästä teoksesta lauloivat mielestäni Kurt Equilutz ja Heta Töpfer. Etenkin Matteus-passiosta kannattaa koota talteen Karl Richter-vainajan levyjä, joissa baritonina on usein Fischer-Dieskau ja teosten konsertoivuus on tuotu näkyviin.

Ei kaikki ole yksinkertaista. Furtwängler johti tämän Berliinissä pommien putoillessa. Lontoossa Myra Hess ei keskeyttänyt ilmaiskonserttejaan National Galleryssä ilmahälytysten takia 1940, vaan soitti järkähtämättä omaa sovitustaan kantaatista (147, ”Kristus valo valkeuden”).

Kaksi ranskalaista, Albert Camus ja Simone Weil, kirjoittivat Jumalan poissaolosta pahuuden ja kärsimyksen (sodan) keskellä. 

Weil pani kirjansa nimeksi kaiken, mikä on tärkeää, ”Painovoima ja armo”. Kumpikaan ei ollut uskonnollinen kirjailija. Bachiin tämä liittyy tyhjän haudan mysteerinä. Kaksi tuntikausia kestävää passiota päättyy samaan: hauta avataan, mutta se on tyhjä.

Populaarikulttuuria

Kuten yleisesti tiedetään, Marco Polo oli peräkamarin poikia verrattuna 1300 -luvulla eläneeseen Ibn Battutaan. Gibbsin englanninnos hänen matkakertomuksestaan löytyy ja 1800-luvun huolellinen ranskannos suorastaan verkosta.

Kotikulmansa eli Pohjois-Afrikan hän tunsi tarkoin ja Lähi-Idän tarkoin. Hän tutustui muistettaviin paikkoihin ja keräsi tietoa. Keski-Idässä ja Kiinassa hän matkaili laajemmin kuin kukaan ja Saharan takaisesta Afrikasta hän tunsi Malinlisäksi Timbuktun ja toisaalta Sambesin. 

Erikoinen tapaus. Mieleen palautuu myös se, että kalifaatin suuruuden aikana, jonka me tunnemme ehkä Tuhannen ja yhden yön saduista nykyisen Irakin seutu oli kaikissa mahdollisissa suhteissa valtavasti Eurooppaa edellä. Siellä harrastettiin geometriaa, lääketiedettä ja esimerkiksi musiikkia.

Erikseen selvitettäväksi jää, mitkä seikat ovat johdattaneet muusikko Jordi Savallia hänen tiellään. Ensin hänet tunnettiin viola da gamban soittajana ja siinä roolissa hän ilmestyi näyttelijänä ja soittajana suurenmoiseen elokuvaan ”Kaikki elämän aamut”. 

Nyt kun olen illalla menossa kirkkoon kuuntelemaan Johannes-passion, jonka esiintyjät lupailevat lähes parasta mitä Euroopasta saa – olen kuullut Tammisaaressa oleellisesti saman joukon esithyksen, gtreenasin kuuntelemalla Jordi Savallin johtaman Markus-passion, joka siis on kooste Bachin kahdesta täysin säilyneestä passiosta, erilaisista palasista ja kantaateista poimituista pätkistä.

Tulos on suurenmoinen ja menee heittämällä samaan sarjaan kuin Gardiner, Herrewege, Koopman ja Suzuki.

Mutta samalla löytyi paljon uutisaiheita tuottavan Katalonian kulttuurinen panos. Siellä on vaikka mitä.

Ja mieltä kiihdyttää Savallin teos, joka on koostettu Ibn Battutan matkakertomukseen ja asiaan kuuluvasti koostettu keskiajan musiikista, jota korvani väittäisi lähinnä turkkilaiseksi.

Siellä on luutun kaltaisen soittimen virtuoosi, puhaltajia – puuttuva rengas Euroopan renessanssin musiikkiin, joka on yhä suuremman mielenkiinnon kohde.

Ensimmäistä kertaa kuulen tämän puolen Bachin taustoista. Vanha kanttori oli hyvin kiinnostunut muistakin kuin Vivaldista. Kiinnostus näkyy omin käsin tehdyistä kopioista ja sovituksista, joita on tallella.  Kyllä tämä on aarrearkku.

Pääsiäisviikkoa kruunaa Yo-Yo Man vielä yksi levytys Bachin soolosellosonaateista. Tulkinnaltaan ja äänitykseltään suurta supertasoa, mutta samalla Ma on pannu soimaan sonaattien sisältämät muistumat cantus firmuksesta, joka oli oikeastaan Bachin aikana jo etäistä menneisyyttä. Otettiin tunnettu melodia ja sävellettiin sen päälle jotain ihan muuta. Melodia pudotettiin usein bassolinjaksi.

Ma tekee jotain sellaista. Spotify on tarjolla. Levyn nimi on Six Evolutions. Vaikutelma on kuin yksi mies soittaisi kuutta selloa samanaikaisesti.

Eliittiä vastaan

On syytä täsmentää eilistä. Eliittiä vastustava liikehdintä lähtee käytännössä aina eliitistä. Eliittiin kuuluminen näkyy nykymaailmassa tutkinnoista tai muuten havaitusta poikkeuksellisesta kyvykkyydestä.

Esimerkiksi 1700-luvun ja 1800-luvun vallankumouksissa olivat kärkenä kirjoitustaitoiset kiihkoilijat, kuten esimerkiksi lehtimiehet, ja alkuvaiheessa mukana oli joitakin arvovaltaisia hahmoja, jotka tietenkin tapettiin ensimmäisinä, kun vallankumous alkoi syödä lapsiaan.

Suomi säästyi sotien jälkeen paljolta, koska meillä ei ollut eteviä tai taitavia kommunisteja. Nyt johtavia eliitin edustajiamme ovat Li Anderson, joka osaa puhua kuin mies miehelle, ja Pekka Haavisto. Jos perustettaisiin Eduskunnan eliittikerho, sen puheenjohtajaksi olisi ylivoimainen ehdokas, Erkki Tuomioja. Jos joku uumoilee tässä piruilua, hän uumoilee väärin.

Halla-ahon taustan otin ihmeellisyytenä esiin siksi, että hänen tohtorintaustansa herättää minussa kunnioitusta. Olen tietävinäni, että tie oli kivinen mutta tulos mainio. Väitöskirjan arvosana oli eximia ja aihe hyvin vaikea.

Pienemmässä seurassa myönnän arvostavani väitelleitä tohtoreita, koska heillä on näyttö harvinaisen pitkän ja pitkästyttävän työn toteuttamisesta. Suoranaista lahjakkuutta väitöskirja ei vaadi, vaan kykyä omaksua menettely- ja tutkimustavat ja pitää niistä johdonmukaisesti kiinni. Minulle opponentit ja tiedekunta sanoivat, että hyväksytty väitös on ajokortti tieteeseen. Joillekin – usein poliitikoille – se on koreilun väline.

Olen jo kirjoittanut muistelmiini, joista näyttää tulevan hyvin kummalliset, huomioita ja havaintoja oman väitöskirjani ajalta eli 1990-luvun alusta. Siirryin korkeimmasta oikeudesta hovioikeuteen hyvässä yhteisymmärryksessä, eli ainakin korkein oikeus oli tyytyväinen.

Samalla vein mahdollisuuden jatkaa instituutiohistorian tutkimista. Olen ja kukaties tulen olemaan ainoa ihminen maassa, joka on tutkinut tuomioistuimen ensisijaislähteet. Niistä nimittäin kiinnostavimmat eli käsin kirjoitetut muistiot ja konseptien marginaaleihin kirjoitetut maininnat ovat salaisia. Joskus välissä oli myös hovioikeuden Ei Julkinen -kansio. Myös täysistuntojen niin sanottuun koeäänestykseen vieneet muistiinpanot olivat ilahduttavassa määrin tallella. Niissä pohdittiin esimerkiksi jonkin nimeltä mainitun hakijan ”sopivasuutta”.

Tietenkin luin myös nimikirjat eli tiedot jäsenistä ja esittelystä, ja sen kassakaapillisen, jossa säilytettiin salaisiksi julistettuja asiakirjoja. Kassakaappi näkyi unohtuneen usein auki. Ehkä se oli hankala avata lukosta?

Tässä ei ole uutisaineistoa. Mutta ainoa tapa selvittää juuri tuomioistuimen toiminta on käydä läpi kaikki aineisto diaareista liikkeelle lähtien. Sen jälkeen tietää, mitä on tehty ja miten, ja lisäksi, mitä ei ole tehty.

Koska esimerkki on vaaraton, mainitse että Kempin ja Bäckmanin oikeusjuttu Viipurin menettämisestä kesäkuussa 1944 on mielenkiintoinen. Asiassa on myöhemmin selvitetty, että kaupungin puolustamisen romahtaminen johtui muista syistä, eikä se ole rikosjutun aiheeksi riittävä, että henkilökohtaisten syiden takia kumpaakaan syytetyistä ei olisi lainkaan pitänyt määrätä noin vaativaan paikkaan. Tavanomaisen todisteiden punninnan puuttuminen viittaa vahvasti siihen, että korkeampi taho (Mannerheim) halusi tätä. Niin… Valtionarkistosta varmaan löytyisivät vuoden 1918 erikoistuomioistuinten paperit. Sangen moni lakimies on vaiennut huolellisesti osuudestaan tuohon toimintaan; minulle se on nurinkurisen ajatuksen nurinkurinen toteutus.

Naiset

Noin sata vuotta sitten syntyneitä tunsin viisi tai kymmenen, joista olisi toisissa oloissa tullut kevyesti fysiikan tai lääketieteen professoreita. Ei kuitenkaan tullut.

Meillä oli perinteisen maatalousyhteiskunnan asenteet. Naiset tekivät raskaat työt ja lapset. Silti kansakunnan lähes käsittämättömän nousun takana 1871 – 1992 olivat naiset eli kansakoulunopettajat ja oppikoulun opettajat. 

Julkisessa elämässä Suomi alkoi muuttua, kun Uosukainen, Rehn ja Halonen nousivat esiin. Luettelen näin siitä huolimatta, että sivullisen kirjoittajan koirankatsein Halosen asema alkoi hiipua loppua kohti ja sitten S. Niinistö on hoitanut virkaansa erinomaisesti. 

Perussuomalaisten murskaavan menestyksen takana on Antti Rinne, joka on täsmälleen sellainen henkilö, jota hoksaavaiset naiset eivät kannata, toisin sanoen menneen maailman edustaja. Mitäs luopuivat Urpilaisesta ja pitävät Sanna Marinia jonossa. Kepu oli edelläkävijä. Jo kaksi naista epäonnistui pääministerinä (Jäätteenmäki, Kiviniemi).

Toinen maailmansota on monessa hyvä mittari. Saksa piti naiset kotona. Yhdysvallat kasvatti ilmiömäisen naisjoukon levysepiksi ja hitsaajiksi ja niittaajiksi. Neuvostoliitto ei muistellut virallisesti, ettei kuoleminen tai tappaminen syrji sukupuolen perusteella. Suomen ratkaisu oli hyvin taitava. Omien laskelmieni mukaan ainakaan mikään eurooppalainen maa ei saanut väestöstä irti yhtä paljon kuin me. Ja kyllä niin on, että naistenosuus oli valtava, sillä lottien lisäksi kotirintaman liian raskaat ja likaiset työt tekivät naiset.

Nyt olisi nähtävä vaalisalaisuuden sisään. Se ei ole mahdollista. Silti kysyisin, ovatko opitut totuudet oikeita.

Ovatko perussuomalaisten äänestäjien kaaderit sittenkään pettyneitä peräkamarin poikia vailla koulutusta ja osaamista? Jakautuminen vaalipiireissä ei viittaa ollenkaan sellaiseen.

Aalto-yliopistossa muuri kuuluu puhjenneen ja lasikatto sortuneen myös IT-alalla ja luonnontieteissä. Yliopistolta tiedot lääketieteellisen ja oikeustieteellisen valinnoista ovat aivan hurjia.

En ole muistaakseni maininnut mitään dosentti Halla-ahosta. Nyt mainitsen että kun Soini vetosi äijä-kulttuuriin, Halla-aho siis onnistui mahdottomassa. Häntä äänesti hyvin merkittävä osa keskiluokkaa ja luulen että mukana oli paljon naisia. 

En voi muta kuin viedä tämän poliittisen historian aikakirjoihin. Akateeminen tausta ja vielä sekin hyvin eksoottinen. Väitöskirja kantaslaavin nominien muoto-opista etenkin muinaiskirkkoslaavin pohjalla, englanniksi. Olemus kuin erämaan erakolla. Ja jossain välissä tuntemattomalta taholta aivan erinomainen esiintymiskoulutus jopa niin että hän on laskenut puhenopeutensa puoleen.

Panettehan tämän alajärveläisen sukunimen muistiinne presidentinvaaleja ajatellen. Halla-ahon ja hänen mielenmaailmansa jyrkkänä vastustajana esitän arvauksen, ettei hän ole nyt valtansa huipulla eikä ylittänyt itseään. Paitsi jos tulee joku todella hyvä nuori nainen. Kannattaisi käydä katsomassa muinaiskirkkoslaavin kursseilta.

Sivuvaikutukset

Miettiessäni japanilaisvalmisteisia männänrenkaita päädyin J.V. Snellmaniin. Kuvittelin mielessäni tapaamisen, jolla oli kauaskantoiset seuraukset. Saman kylän poikana juuri senaattoriksi nimitetty Snellman lienee harmistunut Voltissa rehvastelevaan Antti Isotaloon ja ryhtyi toimeen. Nimismies Hägglund siirrettiin Lappajärveltä Kauhavalle eli vastaamaan myös Härmän rauhoittamisesta, ja hyvin luultavasti keinoksi nimettiin ”keinoihin katsomatta”.

Snellmanin toimi on dokumentoitu. Ja mitä saman kylän poikiin tulee, todellisuudessa Snellman oli siis syntynyt merikapteeni-isänsä kotona Tukholmassa, josta perhe muutti tietoisesti ja tahallaan toiseen valtakuntaan eli Suomeen ja asettui Kokkolaan. Oman äidin kuoltua lapsivuoteeseen Janne vietti kesällä aikaansa äitipuolen ja isän luona Alahärmän Voltissa Palon tilalla. Koska Isotalo ja hänen Ylihärmästä ollut kaverinsa A. Rannanjärvi tavoittelivat kuuluisuutta ja saivat sitä, tapaaminen luonnossa on täysin mahdollista. 

Pohjanmaan rata tuli käyttöön näillä main vasta vuotta Snellmanin kuoleman jälkeen 1882, ja se lopetti myös häjyjen ajan. Ainakin Kauhavalla majaili monin ajoin kasakoita, joita saatiin nopeasti lisää tarvittava määrä.

Tuon tosiseikan puuttumista häjyjä koskevista kirjoista en lakkaa ihmettelemästä, kuten en sitäkään, että häjyilyn huippuvuodet sattuivat nälkävuosiin 1866-1868. Ylihärmästä oli muuten kotoisin ja lähtöisin myös Vihtori Kosola. 

Männänrenkaat liittyvät tähän asiaan siten, että Tokion seudulla niitä valmisti aluksi herra Honda, joka kehitti sitten renkaiden ympärille pienoisen mopon ja sen jälkeen jatkuvasti suurempia, ja autoja myös.

Honda ja Seiko ovat esimerkkejä siitä, miten aluksi jäykkä ja kohteliaaseen kopiointiin tyytynyt ja siitä huonomaineiseksi tullut teollisuus lopulta ymmärsi yhdistää käsityön ja taiteen ainakin kolme tuhatta vuotta jatkuneen tarkkuuden ja taidon palvonnan tehdastyöhön. Jopa Seikolla tehdään edelleen käsin kelloja, joita pidetään parhaita sveitsiläisiä parempina, mutta niitä ei myydä muualle ja kotikulmillakin hinta hirvittää.

Kaksi herraa, joista toisen takana oli 13 sukupolven riisiviinateollisuus rahoineen, luki sanakirjan avulla, että USA:ssa on keksitty aivan uudenlainen vekotin, joka vahvistaa heikonkin signaalin, ja onnistui ostamaan lisenssin transistoriin. He olivat keksineet, että nyt pitäisi olla radio, joka mahtuu paidan taskuun. Myyntimiesten rintataskuja suurennettiin vähän, mutta mukana kannettava pikkuradio oli valtava menestys. Nimi muokattiin latinasta (sonus), ja perään tuli nauhuri (Walkman) joka toistaa uudenlaista päätöntä kasettinauhaa, ja sitten väritelevisio, joka murskasi muiden markkinat.

Tarinasta käy ilmi, että kunnon ihmisille mahdoton ajatus oli kokeilla ja epäonnistua ja jatkaa näin, kunnes onnistuu. Nämä olivat sotateollisuudessa karaistuneita henkilöitä, joilla ”kasvojen menetys” ei ollut koko maailma. Mutta vähä vähältä Korea ja Kiina ymmärsivät yskän.

Taskussa kannettavaa höyrykonetta ei koskaan keksitty, mutta ilmastoa säästävä robotiikka tulee Kiinasta. Japanilaiset eivät koskaan keksi kunnon softaa, koska he pelkäävät epäonnistumista. Ehkä siksi katseet ovat jo kääntyneet Intiaan. Ja Kiina voitti jo Huawein ja Samsungin kannettavien laitteiden markkinoilta. 

Automatiikka

Tänäänkin eksyin Akateemiseen, jossa kaikki hyllyt ja hyllynpäät olivat täynnä Roslingin kirjaa Factfulness, huokeana pokkarina. Kiistän että olisin jollain tavalla mukana salahankkeessa. Päinvastoin myyjä arveli, että kaikki lukivat tuon kirjan jo ennen joulua suomennoksena. Minä en asiasta tiennyt, koska Otavan tiedotus ei lähetä minulle edes sähköposteja. Kysymyksessä lienee henkilökohtainen loukkaus. 

Tiedossa ei ole, miksi antiikki ei välittänyt koneista, vaikka osaamista tunnetusti oli. Hiljan on löytynyt jopa hyvin monimutkainen ratas- ja vipukoneisto roomalaisajalta. Tämäkin päivänä roomalaista vesijohtoa (akveduktia) ei voi olla ihailematta: kallistus aivan kohdallaan ja muuraus on kestänyt jo kaksi tuhatta vuotta.

Klassinen ja siis luultavasti väärä vastaus on orjatalous. 

Sana ”robotti” on Karel Čapekin keksimä (näytelmä, 1920). 

Mikä lienee syy, että keisarillisen ja kuninkaallisen Itävallan alueella oli sellainen määrä yleisneroja, ja että profeetallisia ja tulevaisuuteen näkeviä yleisneroja oli monta, tämän salamanterisotijan lisäksi esimerkiksi Zweig ja sitten Kafka.

Vaikkei se kuulu robotiikkaan millään tavoin, en malta olla kirjoittamatta, kun näet pitelin joitakin päiviä sitten kädessäni Hašekin Švejkiä, sitä erinomaista uutta suomennosta, että sinä on teos, jonka reipashenkisen pinnan alla on piilossa arvaamattomia syvyyksiä ja samalla tietoja tulevaisuudesta, ja että vuosisadan paras muistelmateos puolestaan on Canettin suomennettu kolmiosainen sarja, se joka tuli Tammen keltaisina kirjoina.

”Digitaalinen” on niin kovin väärinkäytetty sana. Viestin ilmaiseminen numeroina – sanan ’digit’ viittaa sormeen, joita käytettiin yleisesti laskemiseen. Niinpä olojen historia on laiminlyöty.

Simon Winchester kertoo järkyttävästi, miten Franklin D. Roosevelt nousi valtaan edistämällä suuren pulakauden jälkeen maaseudun sähköistämistä. New Yorkin miljonäärit, jotka olivat kelmi Edisonin aloitteesta päättäneet, ettei köyhille vedetä sähköjä, vaikka maksaisivat, olivat tikahtua kiukkuun, kun Roosevelt yllytti ja onnistui tiristämään valtiolta luottoa sähköosuuskuntiin. Sodan ollessa ovella joka mökissä oli sitten sähkö, ja se näkyi heti emäntien terveydessä (pyykkääminen) ja lasten koulumenestyksessä (läksyjen lukeminen). Isännät olivat puolestaan joutuneet kantamaan viisikymmentä vuotavaa ämpäriä vettä elukoille joka aamu ja sitten talikoimaan tallit ja kaiken.

Ja näiden sorrettujen ja solvattujen tuotannosta Amerikka eli.

Polttomoottorin sanotaan muuttaneen maailman. Ehkä se ei ollut niin. Muutoksen toi robotiikka, siis sähkömoottori. Sellaiset taas toimivat hyvin Edisonin vastustamalla vaihtovirralla. Ja virrasta välittämättä lennätin ja varsin pian sen jälkeen tullut puhelin muuttivat maailmaa ehkä vielä enemmän kuin radio.

Näissä mietteissä ilmaisen jälleen kerran epäilyni, että akkujen eli siirrettävien virtalähteiden kehittämisen laiminlyönti lienee ollut tahallinen teko. Sen tiedän tarkasti Kalifornian historiasta, että junien ja raitiovaunujen päästäminen tuhoutumaan oli öljyteollisuuden tietoinen politiikka.

Ja kaiken kaikkiaan, energiaa on. Itse en ehkä ole sitä näkemässä, mutta lapset kyllä, kun kuukauden energia henkilö- tai kyläkohtaiseen raitiovaunuun tankataan noin kolmessa sekunnissa.

Päättämisen asiantuntijat

Saska Saarikosken kirjoitukset on syytä lukea, koska ne ovat hyviä. Nyt en tiedä hänen käyttämäänsä lähdettä, mutta taannoin hän kertoi jo menestyneen, nousevan yläluokan alkaneen epäillä demokratiaa, joka tuntuu heistä tarpeettomalta. Asiantuntijat voisivat päättää ja päästäisiin vaalien vaivasta. Eduskuntataloa voitaisiin vuokrata hotellina. Edullinen sijainti.

Eilistä juttua yksi kommentoi: ”Normaalielämässä tuolla tiedolla ei tee mitään.”

Viikonlopun vaalit ollaan voittamassa ”tiedoilla”, että liiallinen väestönkasvu on väistämätön tuho ja kaikki on muutenkin ulkomaalaisten syytä.

Tällä hetkellä koko maailmassa lapsia syntyy naista kohden keskimäärin hiukan alle 2,5. Määrä on puolittunut 50 vuodessa. Korkein se on kaikkein köyhimmissä maissa (Somalia, Tsad ja ne pari muuta). 

Rosling naureskelee, etteivät suurpankkiirit, joille hän luennoi usein, tienneet asiasta. Länsi lakkaa olemasta Länsi muutamassa vuosikymmenessä. Markkinoiden painopiste on siirtymässä pysyvästi Aasiaan. Maailman paras bisnes olisi rokotteiden ja eräiden lääkkeiden valmistaminen ja myynti. Yksi lapsimäärän vähenemisen syy on lapsityön tarpeen helpottaminen ja sen yksi syy on lapsikuolleisuuden romahtaminen ja sen keskeinen syy on rokottaminen yhdessä äitien valistumisen kanssa.

Rosling kertoo uskottavasti tunteistaan, kun hän useita vuosikymmeniä sitten käsitti suuressa intialaisessa kaupungissa, että lääketieteen ylioppilaat olivat reippaasti parempia kuin Karoliinisen instituutin hänen itsensä kaltaiset kandit. Intialaiset olivat lukeneet kolme kertaa paksummat kirjat kolme kertaa useammin ja ahkeroineet klinikoilla. Siksi he hallitsivat esimerkiksi syöpäsairaudet reippaasti paremmin kuin ruotsalaiset kollegansa.

Toinen kommentoija pilkkaa, että kaikki on siis hyvin. Haluaisin nähdä hänen nilkkansa. Siihen pilkka osui. Lainaan vielä Roslingiä, joka kertoo oppineensa vanhemmalta lähetystyössä kauan toimineelta maanmieheltään, että hyvä työ on avustustoiminnassa suuri synti ja paha virhe. On väärin askarrella tunti neulaa vastasyntyneen hentoon suoneen, jos lääkintäteltan ympärillä kuolee sata, joita olisi voinut auttaa. Yleensä kuolee. 

On muistettava aina resurssit, jotka eivät koskaan ole hyvät. Syvin taloustieteenkin sääntö on niukkuus: kaikille ei ole kaikkea. Syvä politiikan sääntö on taito jakaa niukkuutta. Ja demokratiasta – poliitikot ovat päättämisen asiantuntijoita. Tiedemiehet ja muut asiantuntijat eivät ole. 

Kehityslinjat, kuten Aasia aasialaisille, edellyttävät tietysti katastrofien välttämistä. Voi tulla rutto tai vastaava. Biologinen järjestelmä voi pettää.

Mutta kun on itse saanut elää maailmanhistorian väkivallattomimman kauden, sitä tietenkin miettii, kauanko tätä jatkuu.  Mutta ihmiselle, joka on valmis panemaan kiertoon omalakiset molekyylinsä, tieto on iso asia. Vääräkin tieto. Sana ”tieto” tarkoittaa, että se voi olla väärää. Tunne, esimerkiksi viha tai pelko, ei ole koskaan väärää, vaikka olisikin aiheetonta.

Rosling vei opiskelijoita myös pimeimpään Afrikkaan. Eräs täti oli auttanut synnytyksissä koko ikänsä, paikkana lähes aina savimaja ja maalattia ja vettä ei käytettävissä. Joku opiskelija oli kysynyt, miten lääketieteellistä apuvälinettä hän eniten kaipaa. ”Taskulamppua. Etenkin yöllä käärmeitä on niin vaikea huomata ajoissa näin vanhana. ” – Musta mamba on muuten erikoisen hankala tapaus.

Asia ovat paremmin

Hiljan syöpään kuollut tiedemies Hans Rosling teki elämäntyötään Uppsalassa ja Tukholman Karoliinisessa instituutissa ja lisäksi Intiassa ja Afrikassa. Kirja ”Factfulness” oli suuri menestys ja sai myös perusteltua arvostelua. Kirja ilmestyi äskettäin suomeksi (Faktojen maailma. Otava 2018).

Roslingin sanoma oli osittain epäsuosittu: maapallon asiat eivät ole kaikin osin lainkaan niin huonosti kuin sanotaan. Tähän voisi lisätä, että etenkin politiikassa pelko on paras markkinointikeino.

Tuo asia on nytkin ajankohtainen. Varmojen mielipiteiden väki, joka ”tietää miten asiat ovat”, kuten että puhe ilmastonmuutoksesta on turhaa vouhotusta ja maahanmuutto mitä se sitten tarkoittaneekin (ehkä ei esimerkiksi venäläisiä) on suurin ongelmamme, on helppo tunnistaa pelokkuudestaan. 

Tunsin lapsena populisteja. He pelkäsivät autoja. Kun sellainen ajoi ohi – niitä kulki siihen aikaan harvakseltaan – he aloittivat rähinän heittivät kivellä ja juoksivat kiireesti piiloon. Kouluikäisenä tiesin, että kommunistit syövät pieniä lapsia. Aika pian kävi ilmi, ettei tämä luulo pidä paikkaansa. Tutustuin jopa niihin henkilöihin, jotka kantoivat vappuna punaisia lippuja. He panivat palamaan, kun isäni tarjosi silloin yleiseen tapaan, ja keskustelivat järkevästi esimerkiksi uusien koulurakennusten tarpeellisuudesta. Ihmettelin sellaista, koska omasta mielestäni koulut ovat aivan tarpeettomia ja laskento ja mittausoppi etenkin. Olin asiantuntija, koska olin itse käynyt koulua jo monta viikkoa.

Rosling piti ongelmana tietämättömyyttä. Vuonna 2017 Rosling kumppaneineen esitti 14 maassa 12 000 ihmiselle 13 kysymystä. Näistä 1 sai kaikki oikein. Koko joukon keskiarvo oli 2 oikein 13:sta. Se on vähemmän kuin simpanssi saisi valitsemalla umpimähkään kolmesta banaanista eli siis vähemmän kuin sattumanvaraisuus. 

Tämä on Roslingin ja hänen kumppaneittensa ihmettelyn aiheista yksi. Miksi virhe on järjestelmällinen?

Kirjoita lapulle A, B tai C vastatessasi kysymyksiin.

1.  Kuinka suuri osa tytöistä suorittaa ala-asteen koulun matalatuloisissa maissa? A 20 %, B 40 %, C 60 %.

2.  Missä enemmistö maailman ihmisistä asuu? A. Matalatuloisissa maissa, B keskituloisissa maissa, C korkeatuloisissa maissa?

3.  Viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuus on A suunnilleen kaksinkertaistunut, B pysynyt suunnilleen ennallaan, C laskenut suunnilleen puoleen.

4.  Mikä on koko maailman ihmisten keskimääräinen elinajan odote tällä hetkellä? A 50 vuotta, B 60 vuotta, C 70 vuotta.

5.  Lapsia (0 – 15 -vuotiaita) on tällä hetkellä noin 2 miljardia. Paljonko heitä on YK:n mukaan vuonna 2100? A 4 miljardia, B 3 miljardia, C 2 miljardia.

6.  YK:n ennusteen mukaan maapallon väestö on vuonna 2100 noussut jälleen 4 miljardilla. Mikä on tärkein syy tähän? A lapsia (alle 15) on enemmän, B aikuisia (15-74) on enemmän, C vanhuksia ( 75-) on enemmän.

7.  Miten luonnononnettomuuksissa vuosittain kuolleiden lukumäärä on muuttunut viimeksi kuluneiden 10 vuoden aikana? A yli kaksinkertaistunut, B pysynyt suunnilleen ennallaan, C laskenut alle puoleen.

8.  Maapallolla on nyt suunnilleen 8 miljardia ihmistä.  Missä he asuvat? (kartake) A Amerikat – Eurooppa – Afrikka – Aasia miljardia ihmistä A 1, 1, 1, 4, B 1, 2, 2, 3, C 2, 1, 1, 3,

9.  Kuinka suuri prosentuaalinen osuus maailman alle 1-vuotiaista on saanut jonkin rokotuksen? A 20, B 50, C 80.

10.             Maailmanlaajuisesti 30-vuotias mies on käynyt ainakin 10 vuotta koulua. Kuinka monta vuotta saman ikäinen nainen on keskimäärin käynyt? A 9, B 6, C 3.

11.             Vuonna 1996 uhanalaisiksi lajeiksi luokiteltiin muiden muassa panda, musta sarvikuono ja tiikeri. Kuinka monen vaara kuolla sukupuuttoon on nyt suurempi kuin silloin? A kahden, B yhden, C ei ainoankaan.

12.             Kuinka suureella osalla maapallon väestöstä prosentuaalisesti on tavalla tai toisella sähköä käytettävissään? A 20, B 50, C 80.

13.             Eri puolilla maailmaa asiantuntijat arvioivat, että maapallon ilmasto seuraavien 10 vuoden kuluessa A lämpenee, B pysyy ennallaan, C jäähtyy.

Oikeat vastaukset:

1: C, 2: B, 3: C, 4: C, 5: C, 6: B, 7: C, 8: A, 9: C, 10: A, 11: C, 12: C, 13: A

Rosling, Hans. Factfulness: Ten Reasons We're Wrong About The World - And Why Things Are Better Than You Think (pp. 4-5). Hodder & Stoughton. Kindle Edition.

Oma tulokseni? 4 väärin.

Perhosia

Voi olla, että itsensä nuoren Chaplinin näyttämörutiineihin kuului olemattomien perhosten hätistely. Ellei kysymyksessä ollut hän, perhoset rinnastuvat näyttämällä pikku-ukkoihin ja vaaleanpunaisiin elefantteihin. Ainakin minun ikäluokassani yli häväistys oli polvihousuinen poika, joka kirmaili kedolla perhoshaavin kanssa.

Itse olen muuttanut asenteitani. Muuan tuttava lainasi valokuva-albumejaan, joissa esiintyi isoisä 1920-luvun vaatteissa keskellä Petsamon pirullisinta erämaata kartoittamassa seudun perhosia. 

Ystäväni Tari Haahtela on yhtenä tekijänä kuvan kirjassa, joka on yhteenveto Suomen perhosista. Sen ohella tuli kauppoihin uusi laitos Englannin ja Euroopan perhosista, Butterflies of Britain and Europe. 

Hän opetti minulle joitakin vuosia sitten, että perhonen on herkkä ja nopea luonnon tilan indikaattori. Aloin käsittää, että Suomessa tutkimus on korkealla tasolla verrattuna moneen muuhun maahan, myös Euroopassa.

Lääkäreitä näyttää olevan mukana joukossa. Haahtela eräine ystävineen on toteuttanut laajoja tutkimuksia, joilla on selvitetty muun muassa lähiluonnon ja lähiravinnon merkityksiä. Muuan hämmästyttävä tulos koski Karjalaa rajan kahden puolen, siis Suomesta ja Venäjältä. Astma- ja allergiavaivoissa oli suuri ero, myös maaseutumaisemassa. Ero ei ollut Suomen hyväksi.

Tutkimus selvittää näiden lääkäreiden ajattelutapaa. Siedätys taisi olla alkujaan juuri heidän oivalluksensa. Jos käytän omia sanojani, luontoa ei voi ”siivota”, mutta toisistaan poikkeavien luonnonolojen kanssa voi oppia elämään.

Kasvien puolella näyttää tapahtuvan koko ajan samaa. Kirjavan kauniiden erikoisuuksien takaa alkaa jäsentyä kuva keskeisten riippuvuuksien verkostosta. Jopa esimerkiksi nyt käyty keskustelu metsistä ja hiilinieluista taitaa olla toivottoman karkeaa. Vastaavasti vielä hiljan ylläpidetty käsitys, että luonto on viisas ja kaikessa kohtuullinen, ei ehkä pidä paikkaansa. Lajimäärissä ja lajeissa on hurjia vaihteluja ja muutoksia.

Muuan amerikkalainen tutkija tiivisti oman mielikuvansa luonnon sopusoinnusta, että jos puilla, kasveilla ja hyönteisillä olisi ääni, kaiken peittäisi alleen niiden katkeamaton tuskanhuuto. 

Voi olla, että luonnonsuojelu alkoi romanttisena ihasteluna. Myyntivaltti saattoi olla Yhdysvaltain Yellowstone, josta tuli kansallispuisto 1872. Se oli joka suhteessa suuri sensaatio. Suomessa romantiikan seassa oli politiikaksi muuttuvaa kansallistunnetta. Esimerkiksi Topelius oli löytämässä maisemia ja edistämässä suojelua.

Tämän hetken ajatukset, siis järjestelmän seuraaminen ja tukeminen, taas tuntuisi olevan sukua maanviljelyn ja metsänhoidon alkuvaiheille. Ei ollut ensinkään helppoa ymmärtää, miten uusista elämisen keinoista, jotka olivat näyttänet nurjuutensa viimeksi nälkävuosina, saataisiin syntymään jotain pysyvää.

Perhoset järjestelmän mittareina ja sen lisäksi helposti havaittavina pieninä ihmeinä on sangen sopiva aikojen muuttumisen esimerkki. Suomenkielisen, omaan tutkimukseen perustuva kirja on aivan mainio väline syventymiseen, kun halutaan nähdä syvemmin. 

Politiikkaa

F. Scott Fitgerald kuvaili kehityskelpoisen ihmisen sellaiseksi, joka kykenee käsittelemään mielessään ristiriitaisia tietoja, kuten aivan eri suuntiin käyvää informaatiota, menettämättä siitä toimintakykyään.

Politiikassa on jälleen provokaatioiden aika. Esitetään älyttömyyksiä tarkoituksin saada kuulija kietoutumaan niihin. Ahdistellaan ihmisiä suurella joukolla. Jätetään röyhkeästi huomiotta se arvo, joka ihmiselle pitäisi antaa.

Olen siis seurannut vaalikeskustelua. Kiinnostuin, kun opin viikolla selkokielen tarpeellisuudesta. Ei pidä sanoa ”lypsykarja”, vaan ”lehmä”, ei ”myymälä”, vaan ”kauppa”. Sen olin ymmärtänyt itsekin, että esimerkiksi ”kestävyysvaje” on vaikeasti käsitettävä sana.

Opiskelin hyvin ahkerasti viranomaisten, etenkin tuomioistuinten käyttämää kieltä ja onnistuin todistamaan, että esimerkillisenä pidetty tyyli oli itse asiassa suomennettu huonosti ruotsista, johon se oli käännetty huonosti saksasta, johon se oli käännetty huonosti latinasta. Esimerkiksi ”Korkein oikeus on katsonut jutussa selvitetyksi, että…” on latinaksi ”constat”. Samaa perua olivat lukemattomat tarpeettomat konjunktiot tyyppiä ”sen vuoksi ja kun”. 

Aloitellessani käytettiin vielä Turun hovioikeuden mallia. Pitkän kaavan mukaan kirjoitettu tuomio oli aina aloitettava sanalla ”sittenkuin”, yhteen kirjoitettuna. Korkein oikeus aloitti ”Korkein oikeus on esittelyttänyt itselleen jutun kirjat, ja saanut niistä tietää, mikäli vielä on kysymys, että…”

Ei ollut selkokieltä. Tavallista oli, että sekä riita- että rikosasiassa osapuoli riensi kysymään avustajaltaan tuomion ääneen lukemisen jälkeen, miten juttu oli päättynyt.

Maailma on muuttunut. Perehdyin asunto-osakeyhtiöoikeuteen ja havaitsin, etten osaa sitä enää eikä kenenkään pidä kysyä minulta neuvoa. Se vaara on, että vastaisin, jolloin vastaus olisi luultavasti väärä. Perusteellinen koulutus auttoi juuri tämän. Ymmärsin että en ymmärrä.

En ole toistaiseksi onnistunut saamaan yöpöydän kelloani (hinta 6 €) luotettavasti kesäaikaan. Nyt se herättää silloin tällöin, esimerkiksi keskellä yötä. Käyttöohjeen olen tutkinut viidesti. Jotain täytyy pitää pohjassa kunnes näkyviin tulee AL mutta kun tuleekin AL 1, ja sitten jotain muuta pitäisi painaa noin seitsemän kertaa (!) ja sitä kolmatta kai pitäisi katsoa tuikeasti.

Habermas ja eräät muut näkivät yhteiskunnan kommunikatiivisena toimintana. Se juuri taisi olla heidän virheensä. Kun nyt katselee ja kuuntelee maailman mahtavia, heidän puheissaan ei tunnu olevan sisältöä. Sen sijaan heidän suustaan ja kynästään tulee eräänlaisia muotteja, joihin kuulija voi sovittaa omia väärinkäsityksiään, jos sattuu haluamaan. Sellaista selvää tekstiä kuin ”älä sylje lattialle” ei juurikaan tapaa.

Kun joku sanoo ”kivihiili” tai ”metsä”, kuulijat ovat jo eri mieltä, tai samaa mieltä, vaikkei puhuja ole käsitykseni mukaan vielä sanonut mitään. Jotenkin tulevat mieleen entisen ajan aidot uskovaiset, jotka katsoivat raamatusta, tuleeko huomenna lunta, ja kuortanelainen isäntä, joka sanoi syömään kutsuttaessa, että Hitleri oli hyvä mies, ja muljautteli silmiään. Ajattelin, että niin varmaan oli, mutta on ohrapuurokin hyvää, nimittäin rauhassa haudutettuna.

Hienoja rouvia

Anna ja Hanna esittivät hienoja rouvia. Siihen tarvittiin korokengät. Sen jälkeen he siirtyivät hoitamaan hevosia, jotka aikuisten mielestä olivat samat sahapukit, joiden päälle vene vedettiin talveksi. 

Nyt heillä alkaa olla 50 vuotta täynnä. Mutta sunnuntaina Hilla ja Ilona sanoivat itsestään selvästi, että mennään lukemaan. Huoneessa olisi ollut jopa Aku Ankkoja vaikka mitkä määrät, mutta toinen hienoista rouvista näytti lukevan teosta, jossa selvitettiin sikatalouden ongelmia Etelä-Pohjanmaalla. Ja toinen italiankielistä kilpailuoikeuden käsikirjaa (Teoria generale dell’ concorrenza).

Ongelmia ei ilmennyt, koska toinen ei osannut lukea eikä toinen ollut tullut ottaneeksi italian kieltä valinnaiseksi aineeksi Matinkylän esikoulussa.

Minä ihmettelin, miten tytöt osaavatkin olla tyttöjä. Ja toisessa huoneessa Elias puolestaan oli nopea nostamaan pystyyn pikkusiskon kumoon kupsahtaneen Trip-mehun, josta pulputti tehojuomaa pöytäliinaa peittävälle muoville (K-Rauta).

Kun toisen jälkeläissatsin vanhin edustaja oli juuri käynyt (ja kolmannen kanssa on tapaaminen Lehtovaarassa) pääsin panemaan havaintoja rinnakkain. Porukassa on nimittäin täysammattilaisia.

Siksi uskallan sanoa, että erikoisen hienojen ja kummallisten esikoulujen ja koulujen etsiminen lapsille on vanhemmilta paha erehdys. Jos kakara on opetellut Vänrikki Stoolin tarinat ulkoa ennen lastentarhaa, hänet on lähetettävä sinne kaikkien muiden sekaan, joukon jatkoksi, tanssimaan tonttua tai keijukaista ja esimerkiksi harjoittelemaan kengännauhojen sitomista, ellei kikka ole aivan hallinnassa.

Luulin itse (1940-luvulla siis) että paikka perheessä, suvussa ja yhteiskunnassa lunastetaan vain pyörryttävän hyvillä urheilutuloksilla. Vasta 50 vuotta myöhemmin käsitin, ettei sitä paikka tarvitse lunastaa eikä huviveroa maksaa. Kaikilla on vapaalippu.

Sangen varhain käsitin, että tuo kilpaurheilupuoli ei minulla etene. Aina kun yritin ylittää itseni, kuten oli neuvottu, jouduin kolmeksi kuukaudeksi sairaalaan. 

Pikku tytöillä ei ollut näitä ongelmia. He katsoivat jatkuvasti mallia. Voi olla että yksi nuorten ongelma on koulut luokkayhteiskuntana. Pelottaa ajatellakin joitakin kymmeniä noin 14-vuotiaita samassa kasassa. Luokaton lukio aiheuttaa kyllä omia ongelmiaan, mutta…

Kun seuraan itsekin uutisia Englannista, mieleen vilahtelee jatkuvasti maan koululaitos. Tietoni perustuvat teokseen ”Tom Brownen kouluvuodet (1857)” ja George Orwellin ”Armas aika”.  Yksityiskohtaista tietoa siitä, mitä tapahtuu, kun suuri kansakunta ponnistaa kaikkensa pilatakseen nuorisonsa, ei ole turhan paljon. Tuossa on. Ja välillisesti Wodehousella, joka itse taisi kärsiä Dulwichissa.

Rinnalle on pantava romaanikirjailijat, Jane Austen, George Eliot (nainen), sisarukset Brontë ja useat muut. Valtava viisaus ja sosiaalinen kyky pursuavat. Samaa kohosi vain Dickens, vaikka olikin vahingokseen mies – tosin kova naisten perään.

Opi nyt hyvä lapsi tästä

https://open.spotify.com/user/lilham/playlist/0GHTAITHgzLCDwWZYjxzOP?si=r-phmvUvTzGBivv1xGlfxg  

Tämä oivallus on niin yksinkertainen, että se salpaa hengen.

Klassisessa musiikissa ei ole mitään hienoa tai siis hienostelemista. Se on musiikkia niin kuin kaikki muukin. Mutta jos se on hyvin tehtyä, se vaikuttaa mielialaan, leposykkeeseen, maailmankatsomukseen, varpaankynsien kasvuun, vyötärölihavuuteen ja ennen kaikkea tajuisuuteen toisia ihmisiä kohtaan.

Valitettavasti maailma on täynnä listoja kappaleista, jotka sinun täytyy kuulla ennen kuin kuolet tai kuolla ennen kuin kuulet. Ne ovat pitkiä listoja. Niistä on tehty paksuja kirjoja, joista eräät ovat suorastaan hyviä.

Kahvilat ja konttorit ovat täynnä ihmisiä, jotka keskustelevat viisi tuntia kerrallaan, sen sijaan että tekisivät jotain hyödyllistä, onko mielekästä kuunnella Chopinin kymppiopuksen nelosetydi ennen kuin on paneutunut kakkosen ongelmiin, ja miten on piestävä mies tai nainen, joka kuuntelee Bachin Das Wohl-Temperierte Klavierin kakkoskirjaa, vaikka ei vielä osaa ykköskirjaakaan ulkoa.

Kaikkiin meihin ei kolahda jooga eikä kasvisviritteinen ruokavalio. Sen sijaan, Spotify-soittolistan (linkki) laatija ja kirjan kirjoittaja Clemency Burton-Hill ehdottaa, että aamukahvia keittäessä tai hiilijalanjäljeltään edullisesta kulkuneuvosta lämmintä huonelihaa (kokous) kohti kävellessään voisi kuunnella kolme tai neljä minuuttia musiikkia tai joskus kahdeksan.

Nyt minulla soi Marcel Proustin poikaystävän Raynaldo Hahnin harmaa laulu joka vaihtui tämän lauseen kohdalla R. Straussin Ruusuritarinn trioksi, jota seuraa Phillip Glassin taatusti merkillinen Echorus, vetonaula La Bohèmesta ja Telemannin trumpettikonsertosta (Vol. 1.) nopea osa.

Suuresti olen järkyttynyt Antonio Lottin Stabat Materin osasta ja etenkin Paul Hindemithin murhemusiikista (Trauermusik) vuodelta 1936, koska olin luullut etten pidä Hindemithistä.

Mieshenkilö, joka neuvoi tämän soittolistan minulle, oli saanut sydänoireita Alban Bergin pianosonaatista. Eikä Schubertin pianokvintettokaan ole aivan kaikkien tiedossa. Mukana ei taida olla Schubertin ”Tyttö ja kuolema” (Der Tod und das Mädchen D810) -kvartettoa, jonka takia olin kauan sitten palelluttaa itseni autossani parkkipaikalla odottaessani radiosta loppukuulutusta. Mikä musiikki voi olla näin taivaallisen ihanaa?

Lapsenlapsista ja lapsista tiedän, että klassinen musiikki, vaativampi kaunokirjallisuus ja koulumenestys puhkeavat kuin viisdaudenhampaat usein lukion aikana yllättäen samalla viikolla, ja muutos on pysyvä. Tyypillisesti kaikkien aineiden keskiarvo nousee samalla noin kahdella numerolla (ei siis desimaalilla). 

Tästä voin itsekin aloittaa uuden uran. Soittolista aluksi vaatimattomasti Bachin kantaattien ja messujen vähemmän tunnetuista pätkistä! Mukaan pohjalaisia kansanlauluja ja vanhoja tansseja! Mutta kuunnelkaa miettimättä etukäteen. Avatkaa korvat, silmät ja suu! Vastaan tulee esimerkiksi Bob Dylanin (parempi) edeltäjä. Skotlantilaista kansanlaulua ja kitaraa. Tai sähkökitarakonsertto (Steve Reich). Näin ihanaa – ja käytännössä ilmaista! Musiikki on kuin sänky. Kokeilkaa, onko se mukava. Unohtakaa, suosiiko joku megasika sitä.