Sivun näyttöjä yhteensä

20. marraskuuta 2019

Haeskelin




Etsin löysiä ja perättömiä puheita. Ajatus oli varmistaa, onko julkinen valehteleminen oman aikamme keksintö.

Ei se ole.

Ymmärrettävästä syystä on tyydyttävä muistiin merkittyihin tietoihin. Mutta ketäpä kiinnostaisi, että Julius Caesarin ”Gallian sota” on hyvin myönteinen kirjoittajaansa eli sotaa johtanutta Julius Caesaria kohtaan. Eikä moni ihmettele, että kuuluisien miesten elämäkerrat ja Rooman keisarien elämän kuvaukset poikkeavat toisistaan sekä sävyltään että tiedoiltaan.

Toissa iltana A-Studiossa muuan puolueen puheenjohtaja sanoi aika suoraan, että postin lakko johtuu maahanmuuttajista. Postiin on hankkiutumassa töihin maahanmuuttajia, joille riittää miten huono palkka tahansa, koska he hankkivat vain Suomen sosiaaliturvaa.

Tämäpä oivallus, ajattelin. Jos siis posti on mukana tässä huijauksessa, voi tulla mieleen, että kukahan niitä paketteja aikanaan lajittelee, lakon jälkeen.  Ja tarvittavat luvat postin työläisiksi ryhtymiseksi lienee tavalla tai toisella järjestetty?

Kyllä poliitikot ja heidän käskyläisensä taas pettävät kansaa, joka on työttömyyden kiroissa.

Caesarista hyppäsin suoraan Mannerheimiin selattuani hiukan Troijan sodan taistelijoita.

Mannerheim näyttäisi puhuneen läpiä päähänsä vuodesta 1918 kuolemaansa asti siinä kuin alan mestarit Paasikivi ja Kekkonen. Mitä Mannerheim sanoi Pietarissa vaimolleen jättäessään vaimon mutta tarvitessaan tämän rahat, se ei ole jälkimaailman tiedossa.

Se miten sukulaismies von Julin reagoi nähdessään puheen olevan viiksimiehen Helsingin kaupunkikuvassa, kyllä arvaa. Hän tunsi tuskallista suonenvetoa lompakon kohdalla lihaksistossaan. Rahojen hävittäminen on joillakin suvussa. Marsalkkamme isä ainakin menetti kartanonsa ja muun omaisuutensa pelipöydässä. Seurauksena oli konkurssi. Siitä päätellen rysäys oli merkittävä, koska isoisä ei Venäjän keisarin luottomiehenä kärsinyt pienen rahan puutteesta. Isoisän erikoitehtävä oli seurata muun muassa Viipurim hovioikeuden toimintaa.

Suuriruhtinaanmaassamme on aina ollut virkamiehiä, jotka ryhtyvät soveltamaan omia, omituisia päähänpistojaan. ”Hyvä Kustaa-kuningas”, kuten Topelius muotoili tarkoittaessaan Kustaa II Aadolfia, kumminkin lähetti Turun hovioikeudelle kirjeen, jossa uhkasi leikkauttaa herroilta hovioikeudennevoksilta korvat ja antaa naulata ne tuomarinpöytään (oikeastaan päiväpulkkaan – karvstock) kiinni, jos nämä vielä soveltavat lakia oman ymmärryksensä ”eivätkä Meidän korkean tahtomme mukaan”.

Käsky meni perille. Tänäkin päivänä kuulee kuuliaisen virkamiehen huokaavan, että päivä on pulkassa. Se tarkoittaa, että velvollisuudet on täytetty ja virkapalkka ansaittu.

Tuota eriskummallista kapinetta, jollaisia on museoissa, käytettiin veronkannon yhteydessä. Keppiin veistettyä lovea ei ole aivan helppo väärentää.


17. marraskuuta 2019

Arvo epätasan




Heitä on kohdeltu huonosti.

Luimistellen ja mutisten kysytään nyt, mistä tulee tämä populismi, mistä perussuomalaiset, mistä Trumpin kannattajat, mistä ydinase-Putinin alamaiset.

Vastaukseni on suoraan historiasta, viimeisten tuhannen tai kolmen tuhannen vuoden kapinoista. Kapinan syy on sorto.

Luhistuvan Venäjän hyvin pieni ja hyvin rikas yläluokka käytti samaa perustelua kuin Bjrön Wahlroos ja keskiajan talonpoikaiskapinoiden kukistajat: vain rikkailla on viisautta ja kykyä menestyä.

Ansio ja ansio sekoitetaan. Rahallinen ansiotulo muuttuu yhteiskunnalliseksi ja kulttuuriseksi ansioksi.

Suomessa tätä on ollut huono havaita, koska olimme kaikki kovilla ja rikkaus tuli niin äsken.

Kieltämättä katselin äsken televisiosta sen hyvän ohjelman, jossa kollegat Katriina Järvinen ja Laura Kolbe sanovat selkeästi että kyllä. Suomi on luokkayhteiskunta. Luokkarajat ovat kasvaneet. Ja rikkaista on tullut törkeämpiä. Ja sorronalaiset mellastavat somessa.

Kolbe on ylempää keskiluokkaa – isä Venäjältä ja sitten Viipurista paennut liikemies – ja Järvinen oikeaa työväenluokkaa. Professoreina he ovat, samoin kuin minä tämän kirjoittajana, ylempää keskiluokkaa tai ”eliittiä”. Panin eliittiin lainausmerkit, koska en tiedä, onko se haukkumasana vai ei. Populismi-kiistaa käydään juuri siitä. Kuka on oikeasti eliittiä? Halla-aho on. Sitä paitsi hän on lahjakkaan koulukiusatun perikuva ja luullakseni vakava ehdokas seuraavaksi tasavallan presidentiksi.

Ellei joku lukija tietäisi, vastustan tuon eliitin mielipideilmastoa rajusti ja kannatan latinan määräämistä pakolliseksi kieleksi peruskouluun. Kirkkoslaavi voisi olla vapaavalintainen.

Vakavien poliittisten ongelmien ratkaisijaksi nimeäisin sen jalkapallovalmentajan. Onko hänen nimensä Kanerva?

Olen nähnyt amerikkalaisia kirjoja, joissa on kirjoitettu 500 sivua pääsemättä asiaan. Tämä valmentaja tavoitti sen lehtihaastattelussa kahdella lauseella.

”Avainkysymyksiä on, miten kohtaamme toisiamme, miten puhumme toisille, miten käsittelemme toisiamme.”

”Kyselen pelaajilta palautetta joukkueen harjoituksista ja toimintatavoista.”

Jos joku ministeri tai muu puoluemies oppisi tämän, mikä saattaa olla suoraan peruskoulun opetusohjelmasta, olisi paljon pelastettu.

Avoimuus. Ja kuunteleminen. Korva on tärkeämpi kuin jalka.

Tämän jutun kuva liittyy väitteeseeni suomalaisen keskiluokan nopeasta noususta. Se on yksi isäni lentopäiväkirjoista, Lapin sodan ajalta. Opin häneltä, että pommikoneessa kuolee, ellei kuuntele ja ellei saa puhua puhuttavaansa.

16. marraskuuta 2019

Mannerheiminkatu




Vain Kekkonen sai Mannerheimin ohella eläessään nimikkokadun Helsingistä. Katuja vertaamalla saa käsityksen henkilöiden historiallisesta ominaispainosta. Urho Kekkosen katu on siis se entinen Kampinkatu, joka menee Hämiksen ohi. Mannerheimintie oli sotavuosiin asti alkupäästään Heikinkatu ja sitten Turuntie, entinen Läntinen viertotie.

En usko, että Hämeentiestä tulee Otto Ville Kuusisen katua.

Mannerheimin oivalluskyky, jota H. Meinander näyttää esittelevän oikein uudessa kirjassaan, on Paasikiven linjan keksiminen 25 vuotta ennen Paasikiveä.

Tämän hetken salakielellä sanotaan ”maantieteelle emme mahda mitään”. Mannerheimilainen ajatus oli että sekä suurvallat että pienvallat ajavat omia etujaan, ja siinä on syytä olla tarkkana, ettei se tupesta silmäänsä.

Tuon maantiede-hokeman vika on tietenkin välimatkojen ja kulkuyhteyksien huomiotta jääminen. Siis: Itämeren alueen suurvallat ovat Venäjä ja Saksa. Muinoin tuossa asemassa oli vähän aikaa Ruotsi ja ennen sitä Puola-Liettua.

Suomi aloitti toisen maailmansodan. Veljesten Hitlerin ja Stalinin hyökkäys Puolaan 1939 tosin toi sodanjulistuksen Ranskalta ja Englannilta, muttei ihmeempiä sotatoimia. Stalinin siivousoperaation epäonnistuminen Suomessa talvella 1939-1940 oli ajaa nämä herrat samalle puolelle länsivaltoja ja niiden varustajaksi ja lainoittajaksi tiedettyä Yhdysvaltoja vastaan. Se oli Stalinille kaamea ajatus – tulevaisuus Hitlerin Saksan siirtomaana. Eivät hitleriitit olisi Stalinia mihinkään tarvinneet, koska hänen valtansa perustui väkivaltakoneistoon, ja sellainen saksalaisilla oli omasta takaa.

Mannerheim käsitti 1917, että Suomi, jossa hänkin oli käynyt syntymässä, oli pysyvästä Venäjän jalkamaa. Itsenäistyminen maassa, jolla ei ollut ulkopolitiikkaa, armeijaa eikä rahaa, oli tietenkin omituinen tapaus.

Saksa rahoitti Leniniä miljoonilla kultamarkoilla. Harvoin on kuultu niin hyvästä investoinnista. Tarkoitus oli lisätä bolshevikkien kautta yleistä sekasortoa Venäjällä. Menetelmä oli siis juuri sama kuin V. Putinilla nyt. Ja se toimi. Brittien ja ranskalaisten olisi tietenkin pitänyt tukea romahtanutta liittolaistaan Venäjää, mutta niillä oli täysin tekeminen Saksan kanssa.

Suomen niin sanottu sisällissota oli Saksan sotatoimi Venäjää vastaan. Tarkoitus oli varmistaa, että venäläiset tappelevat lähinnä keskenään. Hyvä tuli. Bolshevikkien aloitteesta sotamiehet vaativat rintamilla 8 tunnin työpäivää. Ylityökorvauksista en tiedä.

Vallankumous Suomessa oli poliittinen siirto tilanteessa, jossa Saksan armeija tunkeutui yhä syvemmälle Venäjälle. Joskus mainitun ”maailmanvallankumouksen” näkymät juuri Saksassa, josta sellaisen sosialismin piti muka alkaa, olivat erittäin huonot 1917-1918. Suomen työväenliike väläytti hölmöyttä aloittamalla aseellisen toiminnan vailla aatteellisia tai asiallisia edellytyksiä. Eiväthän he osanneet edes käyttää maassa valmiiksi olevia linnoituslaitteita eivätkä saaneet venäläistä sotaväkeä mainittavasi taakseen. Suomesta nähtynä kansalaissodan sanominen amatöörien sodaksi on juuri oikea luonnehdinta.