Sivun näyttöjä yhteensä

11. joulukuuta 2019

Vale




Hyödyllistä. Arvellaan että amerikkalaisten yleisen käsityksen mukaan valehdella saa, ellei siitä ole kenellekään suoranaista vahinkoa. Siellä jopa ihmeteltäisiin, että Suomessa ministeri voi menettää tehtävänsä, jos valehtelee eduskunnalle. Pikkuasioilla ei olisi väliä.

On erehdys pitää Trumpia eli siis suoraa valehtelemista ja tiedossa olevien tosiasioiden vääristelemistä uutena ilmiönä.

USA:n ja Englannin oikeusjärjestelmä ovat samaa perua, mutta käytännön erot ovat suuria. Perimmäinen syy on puritanismin perinne. Tarkoitan sanaa aatehistoriana. Siinä ollaan lähellä jyrkkähenkisiä uskontokuntia, jotka ovat reformoitujen kirkkojen jälkeläisiä.

Amerikkalaisten mielen pohjalla liikkuu edelleen 1600-luvun ajatus, että maallinen menestys on Jumalan antama merkki otollisesta elämästä. Mitä enemmän miljoonia omistaa, sitä parempi kristitty on. Tuo ajatussuunnan syntypaikkoja olivat Skotlanti, Hollanti ja Sveitsi.

Katolinen kirkko, jonka synnit ovat suuret, on pitänyt yli tuhat vuotta yllä pyhän köyhyyden ajatusta. Luostariin menneet eivät omista mitään. Kerjäläismunkistoilla oli suuri merkitys jopa tieteessä. Luterilaisuus, joka aloitti historiansa yllyttämällä surmaamaan kapinoivia talonpoikia ja juutalaisia, löytyi kuitenkin se ajatus, jonka kirjoitti ehkä ensimmäisenä kirjaksi juutalaisuuden ja jesuiittojen koulima Spinoza. Ihminen on kaiken mitta. Uskoteltu näkymättömien voimien suosio ei perustele mitään.

Niinpä pettäminen hyvän asian vuoksi ei ole hyväksyttävää.

Varhaisten ajattelijoiden ympärille rakentui eurooppalainen käytäntö, jossa luottamuksella on yhtä suuri merkitys kuin totuudella. Esimerkiksi vahingonkorvausoikeudessa luottamuksen suoja näkyy selvästi. Kadulla kulkijan on voitava luottaa siihen, että kiinteistöistä vastuulliset ovat hoitaneet velvollisuutensa niin että jalkakäytävät on hiekoitettu. Työläisten on voitava luottaa siihen, että turvajärjestelyt toimivat niin ettei työtään tekevän tarvitsisi pelätä terveyttään tai henkeään.

Tunnetusti amerikkalainen järjestelmä tuo kohdittain mieleen arpajaiset. Jos tikkunekkusi putoaa liukuportaisiin, voit ehkä vaatia laitteiston käyttäjältä ja valmistajalta kymmenen miljoonaa dollaria kummaltakin korvauksena. Toisaalta ympäristön tuhoutuminen ei varsinaisesti kiinnosta ketään ja esimerkiksi tupakan terveysvaikutuksista valehteleminen onnistui lähes 50 vuotta sen jälkeen kun lääkärit olivat todenneet yhteyden. Ja kolmanneksi ampuma-aseet ovat hyvä ja ihana asia, joiden rajoittamiseen ei ole osoitettu minkäänlaista aihetta, muka.

Jos ihminen on hyvä – kuten Trump – hän saa toki valehdella. Jos ihminen on paha – kuten H. Clinton – hänen puheensa ovat kauhistus silloinkin  kun ne ovat kirkkaasti totta. Trumpin piittaamattomuus puheissa ja puhelimessa on pelkästään rakastettavaa. Hillary piti panna vankilaan, koska hän oli käyttänyt sähköpostia määräysten vastaisesti.

Sanan ”luottamus” merkitysten suuri määrä hämmentää. Kun luotan sinuun, en aio uskoa kaikkia puheitasi enkä hyväksyä kaikkea, mitä teet. Luottamus periaatteena kylässä, kaupungissa ja maassa tarkoittaa käytäntöä. Jos kävelen kassalle, aion maksaa ostokseni. Jos pysäköin autoni, en tarkoita lahjoittaa sitä kiinteistön omistajalle. Enkä kohtele ihmisiä enkä yhteisöjä vastapuolina, vaan myötäpuolina.

8. joulukuuta 2019

Jää




Noin 1500 – 1700 lämpötila laski eri puolilla maailmaa 2 astetta vuodessa. Isku oli erikoisen kova Euroopassa. Vaihetta nimitetään pikku jääkaudeksi, ja tällä hetkellä siitä tiedetään jo paljon luonnontieteellisesti ja aikalaiskertomuksista.

Voi olla, että myös historiatieteessä syy ja seuraus on sekoitettu. Teollistuminen höyrykoneineen kaikkineen ei ollut syy vaan seuraus. Jokin pani pyörät pyörimään. Ehkä tuo jokin oli jatkua nälkäkriisi ja sen aiheuttamat levottomuudet.

Tunnettu 30-vuotinen sota 1600-luvulla saattaa olla edelleen molempia viime vuosisadan maailmansotia suurempi väestökatastrofi, ja jopa pahempi kuin rutto. Välittömästi sodan takia Euroopassa kuoli kolmannes – puolet väestöstä.

Maantiedekin muuttui. Pohjoinen ja itä kärsivät hyvin pahasti. Etelä eli Välimeren seutu, jolla oli siihen mennessä keksitty kaikki kirjoituksesta metalleihin, aloitti alamäkensä, jolle ei näy loppua.

Suuret hyötyjät olivat Alankomaat ja osat Englantia. Rahatalous alkoi vaikuttaa ja Englannissa rikkaiden kapina köyhiä vastaan (kuten Karl Polanyi sanoi) onnistui. Kurjan kansan vähäisessä käytössä olleet yhteismaa aidattiin ja ylimääräinen väki alkoi valua kaupunkeihin.

Luonnonvoimat liittoutuivat jumalaa vastaan. Englannilla ja Hollannilla ei pitänyt olla mitään mahdollisuuksia Espanjan Voittamatonta armadaa vastaan, mutta viimeistään jäämyrsky rikkoi laivaston, jota suurempaa maailma ei ollut ennen nähnyt.

Yksi uljaan uuden ajan ilmiöistä oli käteinen taide. Cervantes ja Shakespeare kuolivat samana vuonna, 1616. Kohta Rembrandt ja hänen ympärillään kymmenet muut maalasivat yksilön, ja yksilöt tilasivat ja maksoivat nuuhkien tulppaaneja ja mutustellen perunaa.

Viimeksi kirjoitin Robinson Crusoesta. Defoen kirjaa on sanottu maailman ensimmäiseksi realistiseksi romaaniksi ja on sitä sanottu myös imperialismin ja kapitalismin oppikirjaksi.

Kun Crusoen kahlaa rantaan ja käsittää olevansa hengissä, hän polvistuu aallokkoon ja kohottaa palavan kiitosrukouksen Luojalle, joka on ihmeellisessä viisaudessaan pelastanut meren armoilta henkiin – juuri hänet.

Ajatusta voisi sanoa hiukan itsekeskeiseksi, mutta tässä asiassa maaperä oli otollinen.

Ensimmäinen romaani on mahdollisesti kaikkien aikojen myydyin kirja, vaikka sen painoksista, laitoksista ja versioista ei ole enää lukua. Ilmestymisvuonna 1719 siitä otettiin neljä painosta ja hyvin pian sen sai kiinaksi ja jopa suomeksi (Robinpoika Kruuse 1847).

Tällä logiikalla elinkeinotoiminta ja siis talous ja kulttuuri ovat keinoja sopeutua maailmaan ja sietää sitä. Aikaisempia esimerkkejä ajatellen joku voisi epäillä, että nykyinen energiantuotanto ja käyttö on osoittautunut tehottomaksi ja kaipaa siis korvaamista toisin keinoin.

7. joulukuuta 2019

Ihmeellinen elämä




Hakukoneen mukaan Rauman seminaarin kirjastosta oli poimittu vuoden 1911 painos Sari Heinämaan julkaisusta ”Risto Roopenpojan ihmeellinen elämä”. On todella mahdollista, että tämä on Suomen kautta aikain luetuin kirja. Sen 30. painos näyttäisi ilmestyneen 1969 ja se näyttäisi olleen jokseenkin pakollista luettavaa maan kansakouluissa.

Defoen Robinson Crusoen sytyttävästä vaikutuksesta kaikenlaisiin lukijoihin ei puutu lausuntoja. Kokeilin itsekin. Poikani oli ehkä 5-vuotias, kun jätin hänet autiolle saarelle. Saari oli suuruudeltaan kaksi tai kolme neliömetriä ja sijaitsi kymmenen metrin päässä kesämökkimme rannasta. Itse soudin kauas pois – viiden metrin päähän. Ymmärsin että tuo tupas on edelleen perheväen puheessa ”Robinson Crusoen saari”, milloin on veden yläpuolella. Saimaan vedenkorkeus vaihtelee.

Jatkuvasti kirjoittaan ”minuuden kehityksestä”. Siinä yhteydessä viitataan Augustinuksen tai Rousseaun Tunnustuksiin tai suorastaan päälähteeseen, joka on Abelardin ”Kertomus onnettomuuksistani” (Historia calamitium) noin vuodelta 1100, aikakauden kuuluisimman oppineen kirjoittamana ja höystettynä kaikkeen historiaan kiinteästi sijoittuneella kirjeenvaihdolla kauniin Heloisen kanssa.  Nämä kaksi ovat pari, onnettomat rakastavaiset.

Osattiin ennenkin. Kirjoittajalta vietiin kivekset. Aidoksi otaksutun kirjeenvaihdon mukaan suhde saikin filosofisemman sävyn tuon jälkeen. Lukijan tulee tietää, että kuohitseminen oli hyvinkin yleinen varotoimi muun muassa Itä-Roomassa ja sitten turkkilaisten valtakunnassa.

Robinson Crusoen nerokkuus on minä-kerronta. Mika Waltari vei tämän tekniikan Suomessa hyvin pitkälle. Malleja saattoivat olla Tolstoi, Goethe (Wilhelm Meister ja myös nuori Werther kärsimyksineen) mutta tuskin de Chateaubriand, vaikka se lienee kuulunut filosofian maisteri Waltarin kurssivaatimuksiin samoin kuin Stendhal.

Joka tapauksessa jopa Rajala on sivuuttanut sen, että Waltarin loistelias sarja Sinuhesta aina viimeisiin roomalais-tarinoihin, huippuna (minusta) ehkä Johannes Angelos, on syvästi epähistoriallinen ja epäuskottava. Kertomus minän ja maailman törmäämisestä syntyi ylimalkaan vasta 1500-luvun lopulla. Islantilaiset huiput (Poltettu Njal ja Kalju Grimrinpoika) ovat tapahtumainkuvauksia. Mielen sisään löysivät tien Cervantes ja näytelmissä Shakespeare. ”Omaelämäkertoja” olivat tietenkin niin monet runot, kuten kaikkein parhaat, Jobin kirja ja Catulluksen tunnettu tuotanto.

’Minän’ nostaminen suoraan päähenkilöksi ja moralisoimaan virheillään ja erehdyksillään oli Daniel Defoen suuri oivallus. Defoe oli ylittämätön kirjailija, koska hän kirjoitti mitä vain, milloin tahansa, ja aina rahasta. Hänellä on monta sataa julkaisua, ja mitä villimmin hän valehtelee, sitä kiihkeämmin hän vakuuttaa kaikkea kertomaansa todeksi. ”Ruttovuoden päiväkirja” on uskottavuudessaan järkyttävä – ja kiireessä keksitty.  Eikä aikalainen Samuel Pepys keksinyt tätä kirjallisuuden lajia. Hän kirjoitti vaimoltaan salaa suuremmista ja etenkin pienemmistä seikkailuistaan ja loi kuin vahingossa kuvan tuo ajan ihmisen pääntäytteestä.

Mutta Robinson Crusoe toteutti sen missä 1900-luvun kirjallisuus epäonnistui: kaksi kovaa vastakkain, minä ja maailma. Kertoja muuttamassa maailmaa näköisekseen, ei itseään maailman näköiseksi.