Ihastuin kovin
ajatuksesta. Aamukiroilu on melkein yhtä tavallinen tapa pesulle laahustaessa
kuin aamuitsesääli ja perässä tuleva pelko alkaneen päivän koettelemuksista.
Luin nimittäin maininnan
pilapiirtäjästä ja hänen esimiehestään, joka oli koko monialafirman johtaja ja
lisäksi vanha ystävä. He tapasivat joka aamu. Johtaja kai poltti piippua ja
piirtäjä oli mukava. Kymmenen minuutin kuluttua molemmat lähtivät muihin töihin
tuntien taas niihin kykenevänsä.
Tässä yhteydessä ei
tarvitse mainita, että piirtäjä oli Pekka Puupää -sarjakuvasta kuuluisa Ola Fogelberg
ja esimies oli Väinö Tanner, joka myös asui johtamansa Elannon
pääkonttorirakennuksessa Sörnäisissä ja jolle etenkin sodan, etenkin teollisuuden
ja kaupan johtaminen ministerinä, otti välillä tosi koville.
Tuo on mainio ja työväenliikkeen
ja osuuskauppaliikkeen henkeen sopiva muunnelma aamurukouksesta. Itse ajattelin
puistella hetken päästä tuon maton. Kun eilen siivottiin päällimmäisiä
pölykerroksia, matolla on kuitenkin vielä annos sahajauhoa ja betonin
petollinen suudelma.
On se aina nautinto, kun iltaisen
saunomisen ja porstaamisen jälkeen pukeutuu aamulla puhtaisiin ja vie vanhat
vaatteet pyykkiin. Monien uskontojen vertauskuva on asiaa, kylpy ja uudet
valkeat vaatteet. Kun sukista ei ole kirkolliskokouksen päätöstä, suosin
mustia.
Ihmiset ovat aika
samanlaisia siinäkin, että sitten kun ei enää pääse vuoteesta ja ehkä syöpäkin
syö sisuksia, mieleen tulee asioita, joita ei aikoinaan osannut pitää minään.
Kotipolku kaivolle. No,
kun meillä on kunnan vesi, kotipolku roskalaatikolle ja tullessa aamun lehti.
Laituri lahden suussa,
heleä heinäranta. Jo vain, sain valokuviakin. Huvilan huopakattoa on korjattu
ja ruodelautoja vaihdettu. Laituri on nykyisin parempi kuin ennen ja naapurikin
kuuluu muuttuneen lauhkeaksi, kun ei muutakaan keksi ja on tullut vanhaksi.
Hyvä etteivät vaihtaneet
Eeroa pingispöytään niin kuin tämä oli itse ehdottanut lähtiessään kesätyöhön
Tukholmaan hoitamaan vanhuksia, etenkin sellaisia, joiden käytössä on enää
vuosikymmenien takainen suomen kieli. Muu nähkääs unohtuu. Mummonikin muisti
viimeisinä elinviikkoinaan kissan ja kahden nukkensa nimet, ei enää juuri
muuta.
Olen oppinut tyttösiltä,
jotka itse pitävät itseään keski-ikäisinä rouvina, että kannattaa pitää
hanskoja käden ulottuvilla. Muuten roskat siirtyvät puistellessa matoista
kynsin alle. Ei lohjennut kynsikään ole ilo. Jos lohkeaa, pitää osoittaa koko
ajan sormella toisia ihmisiä, kun ei tiedä, mihin sen käden panisi, ja nämä
saattavat pahastua.
Tarmokkaat työikäiset
julkaisevat kirjoja. Kevyestä naamioinnista huolimatta käsitän kyllä, että monesti
on haluttu kirjoittaa Taivaita tavoittelevan neron sydäntä särkevä tarina. Tuo nimi on kuitenkin jo käytetty
(Eggers, A Heartbreaking Work of Staggering Genius). Muistaakseni jätin kirjan ostamatta San Franciscossa
kun arvelin, että kirjoittaja on maanikko, ja sellaisia tunnen jo tarpeeksi
itsekin.
Se olisi jaloa toimintaa,
jos kävisi aamuisin kertomassa vitsejä vanhuksille. Mutta tuo ”vanhus” on
nykykieltä. En tarkoita nimeämistä, vaikka olen huvittunut lehdissä usein
mainituista 60-vuotiaista vanuksista. Tarkoitan että jonkin värinen ketunhäntä
kainalossa kulkevat kalastelijat, kuten nyt poliitikot, väittävät että
vanhukset ovat heitteillä tai heille on tapahtumassa tuota tai tätä. Puhe on
kuitenkin suuresta joukosta.
Meitä 70 vuotta täyttäneitä
on nyt Suomessa 743 000 henkeä eli 14 prosenttia väestöstä. Eläkeiän
saavuttaneita eli 65-69 -vuotiaita on lisäksi 380 000. Siinä mennään
kuulkaa yli 20 prosentin.
Usein mainitulla
asunto-osakeyhtiömme työmaalla olen usein nuorin paikalla olija.
Putkiurakoitsija tosin on poikanen, 49 syntynyt, mutta hän möyriiikin tarkastuskaivoissa
ja sahailee ja ruuvailee polvillaan lattianrajassa horvin tovin ja kimpoaa
siitä kulkemaan tavanomaista puolijuoksua niin kuin ei mitään. Mutta timpuri ja
repsikka ovat vanhempaa polvea.
Puhe vanhusten huonoista
tai hyvistä oloista on siis aivan yhtä ylimalkaista kuin jos väitettäisiin,
että Suomessa hoidetaan ”ihmisiä” huonosti. Vähän niin kuin vuosikymmeniä
sitten, feminismin varhaisvaiheessa, jotkut naiset aina korottivat äänensä ”naisten
puolesta” esittämättä valtakirjaa tai muuta selvitystä
asianosaiskelpoisuudesta. Ei kai kukaan voi oikeasti edustaa omin nokkinsa
puolta maapallon väestöstä?
Tämä päivän avaus taitaa
liittyä eilisiin, hiukan ikäviin ajatuksiin työn alla olevista kirjoista.
Hankkimani käsityksen mukaan kirjojen levikki ja lukeminen on vielä huonompaa
kuin julkisesti myönnetään. Kansan kahjtia jakautumisella tarkoitetaan
tavallisesti tulotasoa tai epämääräisemmin vaihtoehtoja elämässä. Pienellä
joukolla on mahdollisuudet vaikka mihin ja kasvava joukko syrjäytyy.
Siinä rinnalla on
pahempi, vaikeammin korjattava kuilu, eikä se ole se Digital Divide. On
kirjoitusta lukeva kansanosa ja se osa, joka ei lue. Kirjoitukseksi katsotaan
myös kuvat. Tietokonepelit ovat kertomuksia ja sosiaalinen media on viime
vuosikymmenien ilahduttavimpia keksintöjä.
Jos joku ajattelee, että
nuorten (tai aikuisten) pitäisi oppia kirjoittamaan verkossa ”oikein”, hän ei
tiedä mitä puhuu. Sellaista asiaa kuin oikein kirjoittaminen ei ole olemassa.
(Jos haluaa joskus jättää hakemuksia koulutukseen tai työpaikkoihin,
oikeinkirjoitus ja sen seuralainen kielioppi ovat sitten taas hyödyksi.)
Eli olisi siis
skarpattava, kun työmaakin alkaa valmistua. Blogi mieluummin aamusta päivin
kuin illansuussa.
113 088 sivun
katselijaa kuukaudessa, yli 2 000 päivässä antaa aiheen epäillä
rituaalilukijoita. Kirjalle 1 000 lukijaa on nykyisin paljon. Ja 79 462 kommentoijaa
tämän toimintamuodon alusta laskettuna. Paljon.
Myönnän, blogisi on osa päivittäisiä rutiineja kuten aamurukous toisilla. Mutta kyllä se särvittää niin!
VastaaPoistaJartsa
Rituaalilukija kiittää jokapäiväisestä rituaalista!
VastaaPoistaTulikin taas mieleeni, kun laskeskelet lopussa lukijoitasi, tarinasi siitä miten kustantajat eivät suostu julkaisemaan hyviä tietokirjoja, vaikka tarjouduit kääntämään ne ilmaiseksi!?
VastaaPoistaTeen ehdotuksen: ala kääntää niitä suoraan nettiin! Vaikka luku kuussa ja peri meiltä lukijoilta pieni maksu lukuoikeudesta! Minä ainakin voisin maksaa kuussa 1-10 euroa mainitsemiesi kirjojen lukemisesta ja jos ja kun tuhat muuta tekee samoin - tai edes sata - niin sehän lyö melkein leiville.
Tai perustetaan samalla periaatteella Kustannusliike Kemppinen & kumppanit Oy, johon liitytään ostamalla osake. Tämä ei ole muodikasta joukkoistamista, mutta kuitenkin verkon hyödyntämistä arvokkaaseen kulttuurityöhön.
Olisiko osuuskunta harkittavissa? On näkynyt arveluja, että se olisi väistyvä yritysmuoto mutta kyllä ainakin Prisman malli näyttää vankan toimivalta.
PoistaLukupäinen Kunnaksen Ilkka
Kansan jakautuminen kahtia on herättänyt paljon keskustelua. Miksi köyhät eivät syö terveellisesti? Hyvä lisäys on tuo: miksi köyhät eivät lue? Miksi niin suuri osa kansaa ei lue, ja saattavat sillä vielä kerskuakin, vaikka luulisi sen olevan yksi avaimista elämässä pärjäämiseen?
VastaaPoistaTämän blogin lukeminen on monelle älyllinen rituaali, ja siksi mitä suositeltavin. Bloginpitäjämme on vain niin ihailtavan tuottelias, joka päivä, että itsekään ei aina meinaa ehtiä.
Minun niinsanotun blogin lukijoita, tai pikemmin katsojia on päivässä noin kaksi. Mutta on kiinostavaa, että kun kirjoitan sinne jotain, niin yksi katsojista tulee Amerikasta. Se on siksi kiinostavaa, että mun blogin katsomiseksi pitäisi olla henkilökohtainen kiinostus ja ensimmäinen tyttöystäväni asuu nykyisin Amerikassa. Näin on helppo kuvitella, että se on se syy miksi sitä Amerikasta seurataan. Vaikkka todennäköisempi on, että olen väärässä.
VastaaPoistaMukavaa luettavaa. Ja välillä jopa pieniä provokaatioita. Kiitokset.
VastaaPoistaYhdistyn täten Tapsan ajatukseen.
VastaaPoista