Sivun näyttöjä yhteensä

30. syyskuuta 2006

Open issues in september

The New Criticism - Richards, Empson and then Wellek&Warren taught us that the historical context means next to nothing, when you have a literary work in front of your nose. Obviously the same would be true on cinematographic works.

Indeed. Almost everything in history almost did not happen.

In spite of The New Criticism I always think of movies according to auteurs. Of course, if there is something really interesting like Sylvester Stallone in his young days or Archie Schwartzenegger, that is something else. And of course the name of the director of some marvellous Laurel&Hardy two-reeler might be a very trifling issue, because the guys had a factory running in Culver City L.A. and churned films using a good recipe.

I relented on Woody Allen after "Sweet and Lowdown". I really liked it. It was good and funny, something like his early masterpiece "Zelig".

I do not like Allen's fad of Bergman and Fellini, because I like Bergman and Fellini as they are.

Yesterday evening I happened to watch "The Curse of the Jade Scorpion" in television. Being so fond of Attenborough / BBC I thought there might be some new insights on our invertebrate soul-mates.

Well, it turned out to be a remake of the screwball-comedies of the late 30ies and whodunits from 40ies and once again I felt like the artist moving around in the cinema and spoiling the picture by letting his shadow fall on the silver screen.

And it was like in the famous short story of Veijo Meri - a failure because it was too good. Everything, just everything was meticulously correct so that the finished work was as uninteresting as a flawless gem or perfect pearl.

The should be something baroque in art. Incidentally "barroco" means an imperfect pearl and a wart in early Spanis and Portuguese.

If there are no flaws and no badly finished seams, you cannot see, how the thing is made.

The hero of the Veijo Meri story was a sharpshooter - a Russian one. They were good. Because of his high professional ethics he only shot his targets betweens the eyes - actually between the brows. So it happened, and this word is true, that once on the front on Carelian Isthmus the bullet paased exactly between the two major lobes of brain without doing serious damage. The intended victim saw the flash of the sharpshooter despite the meticulous camouflage, and a barrage of machine-gun topped with some grenades of mortars made it.

Said the Finns: there was a too good shooter. Missed the guy shooting through his head.

* * *
Some British friends have expressed their impotent rage caused by our native language. This means you, Kitchin J.

29. syyskuuta 2006

Mies söi nahkiaisia

Sen jälkeen jatkoi Kauppatorille ja katsoin, että tuossa kojussa oli paremman näköisiä kuin tässä.

Kun palasin tietämästä tietoyhteiskuntaa Wanhan Sataman ICT-viikon tilaisuudesta, ilma oli huono mutta kävely Katajanokalta Erottajalle suuri nautinto kuten ennenkin.

Tosin etenemisnopeuteni V.I. Stalinin syyskuun viidennen päivän puistokadulla, jota ennen nimitettiin puisevasti Esplanadiksi, on pudonnut noin kahteen kilometriin tunnissa. Vastaan tulee kadun täydeltä entisiä esimiehiä ja muita huru-ukkoja, jotka kiittelevät elämäänsä täällä, ja tähdentävät, että tuskin on aamun lehti ja tieteellisten julkaisujen yhteenvedot ministerien sukupuolielämästä tutkittu, kun jo onkin Pikku Kakkosen aika.

Nahkiaisia ei moni syö. Itse odotan syyskuuta, koska silloin on sesonki. Kerran kävin peräti Nakkilassa tietämässä juuri syömäkuntoon saatettuja nahkiaisia. Siis torilta mukaan kolme nahkiaista. K-kaupasta kolme karjalanpiirakkaa, jotka ovat uunilämpimiä. Kirnupiimää kertakäyttömuikista, ettei tule tiskiä.

Isänmaallinen ateria, eikö olekin?

Kesäinen versio oli Mikkelin S-ryhmän leipomon juuritaikinalimppua, voita, nyrkillinen savumuikkuja tai niitä friteerattuja Kitkan muikkuja, joita on ruvennut saamaan kaupoista ja juomaksi kirnupiimää.

Loistavaa, loistavaa, loistavaa, kuten Tasavallan presidentti asian ilmaisisi.

Kotona luen verkosta uudelleen Katajanokalla julkistetun tietoyhteiskuntaohjelman ja totean, että ei se niin huono ole, epämääräinen vain. Kaikki viisi kärkihanketta ovat asioita, joissa olemme (HIIT tai Lappeenranta) mukana ja neljä niistä on asioita, joiden jankuttamisen takia minua pidetään epäpätevänä haaveilijana, jota ei pitäisi päästää villitsemään opiskelevaa nuorisoa.

Sen jälkeen luen lehden, jossa kerrotaan tekijänoikeudesta Väpi Linnan pärstään. Tietokonelehden Hannu Järvinen oli aamupäivällä kysynyt paneelissamme, onko tekijänoikeus liian vaikeaa, ja oli vastannut että on. Kari Haakana ei tehnyt musitiinpanoa.

Suomen Pankki oli maksanut erittäin suuren summan käytettyään luvatta Linnan valokuvaa setelin piirroksen pohjana.

Tekijänoikeuslaki muuttui tältä osin saman vuonna, jolloin tuo asia oli lehtiuutisen mukaan esillä, 1995. Siihen asti oli ollut erikseen laki oikeudesta valokuvaan. Valokuvan kopioiminen taiteellisin keinoin ei ollut valokuvaajan oikeuden rikkomus. Asiasta on prejudikaatti, se Ojutkankaan juttu.

En nyt väitä mitään, koska tiedän asiasta vain lehdessä lukemani, mutta jätän ilmaan kysymyksen, käyttiköhän Suomen Pankki rahoja eli niin kuin muutkin demagogit tapaavat sanoa veronmaksajien rahoja oikein.

Tai ehkä se oli paikallaan, että maksoivat, koska valokuvan käyttö setelissä on erikoinen tilanne ja valmistettujan "teoskappaleiden" eli seteleiden painos on suuri.

Ajattelen soittaa äidilleni tai isälle ja kysyä, mitä tänään kuuluu. Päätän leikata sen keltaisen kravattini poikki ja kirjoittaa siihen Clas Ohlsonin rautakaupan kiihdyttävästä esitteestä ilmenevällä tekstiilien merkkauskynällä (muste ei leviä pyykissäkään) "cancelled". Herkko arvioi toimenpiteen tarpeelliseksi.

Panen Kari Raivio -tyyppisen pikkutakkini vaatepuulle ja vaihdan Tintti-teepaidan ja yritän muistaa kirjoittaa CV:ni uusiksi - kun olin Englannin ylähuoneessa, ystäväni Lord of Appeals etc. esitteli minut lordi Hoffmanille sanoen:"Tässä on se mies, joka on kääntänyt Tinttiä suomeksi", mikä vei pohjan keskustelulta tekijänoikeuden ja patenttien käyttämisestä sijoitusinstrumentteina ja riidanratkaisusta offshore-tilanteissa. Kysymyksessä on merkittävin tieteellinen ansioni.

Koska tunnen tarmonpuuskan lähestyvän, menen kiireesti makuulle ja panen silmät kiinni. Jälleen kerran se auttaa. Kun havahdun, puuska on ohi ja ryhdyn jatkamaan Peter Ackroydin Lontoon elämäkertaa (London. The Biography).

* * *
Niin. Tämä on siis Bloggerin uusi beta. Tuntuu hyödylliseltä. Pari sopivaa uutta ominaisuutta.

28. syyskuuta 2006

Tervo desanttina


Bensowin talon kohdassa tuli Jorma Kaimio vastaan. Sanoin että ehkä en kirjoita kuuluisaan blogiini, miten äkkiä häntä, Kaimiota, tuli ikävä - kolme päivää ennen WSOY:n johdosta pois siirtymistä.

Hän piti ajatusta hyvänä. Toivotin dosentin tervetulleeksi takaisin akateemiseen yhteisöön. Sovimme tapaamisesta Savonlinnan torilla "sodan jälkeen kello seitsemän".

WSOY:n kirjailijat ovat WSOY:n näköisiä. Mitä jatkossa tapahtuu, siitä saamme ennen pitkää selon. Jutun kuvassa ei kuitenkaan esiinny Jari Tervo eikä Kari Hotakainen, vaan venäläinen desantti.

Tervon edellinen kirja, "Myyrä", oli vähän niin kuin epäonnistunut villapaita - liian iso ja sitten kuitenkin pääntiestä ahdistava, ja hihat eri pituiset (kuten valokuvasssa).

Romaanissa niin sanotun muodon ja sisällön välillä on mutkikas yhteys.

Tervon uusi romaani "Ohrana" on erinomainen, syksyn merkkiteoksia ja Tervon uran kohokohtia. Ehkä hänellä on ollut hiukan vaikeuksia pitkän proosan rakentamisessa. Ainakin lyhyt jutut ovat iskostuneet mieleen vahvimmin. Rovaniemi-jutut tuovat mieleen pikareskin eli vaellusromaanin, jossa henkilö hilluu ja käppäilee ilman sen suurempaa suuntaa ja tarkoitusta. Pikareskien isä oli tietysti Don Quijote, mutta itse romaanityyppi oli sen ajan Espanjassa suosittu.

"Picaro" on roisto tai oikeastaan lurjus, joka tapauksessa yhteiskunnan pohjamudissa räpistelevä henkilö, jonka mielenkiinto kohdistuu muun ohella oikeutetun rangaistuksen välttelemisen.

"Seitsemän veljestä" sisältää runsaasti pikareskin aineksi, ja "Jukolan metsäsissit" oli pahasti sanottu, koska "sissi" tarkoitti jokseenkin samaa kuin metsärosvo.

"Ohrana" on siis uralla uutta.

Meillä on nykyisessä julkisuudessa taipumus arvioida, että kirjailija olisi julkisen kuvansa kaltainen. Se ei pidä paikkaansa. Tervo on "Uutisvuodon" ja monen muun julkisen esiintymisen syövyttämä niin että kaikki eivät tiedäkään, miten hyvä kirjailija hän oikeasti on. Erittäin hyvä.

Tervo on ehkä päätynyt tällaiseen raakojen leikkausten muotoon peittääkseen hellyyttään ja pehmeyttään. Vaikka romaanin päähenkilö Attila Rahja on kovaluinen vakoilijoiden metsästäjä, Janne Mutka (Savonlinnan Mutkan sukua?) vahvakätinen kuristaja ja Vilja, kuvankaunis maankavaltaja, kyllä kirja on naisten kirja. Naisia sodan armoilla, pommisuojassa, evakossa, nälkiintymässä - tyttöjä, naisia, mummoja.

Tervon tekniikka tuo mieleen Kaurismäen elokuvan - leikataan tunteilematta, skarvataan väärin päin, käytetään teatterimaisia taustoja, puhutaan ihmeellistä ja epäluonnollista kieltä, niin tämä iik- ja aargh -henkinen maailma istuu Tervolle.

Eräin kohdin hän saattaa sotkeutua liikanäppäryyteen ilmauksissaan, mutta kymmenissä muissa kohdissa hän tavoittaa juuri oikean ilmaisun ja onnistuu satuttamaan lukijaa.

Kirjailijan tehtävä on sama kuin tappelijan ja ampujan, saada sattumaan.

Luulen että tämä kirja puhuttelee kielellään ja näkemisensä tavalla myös nuorta ja nuorehkoa lukijaa.

Kirjan "historiallisuutta" on arvuuteltu julkisuudessa. Kaksoisagenttitarina on sinänsä totta, kuten monet muutkin tarinan elementit, mutta ei sillä todenperäisyydellä ole niin suurta merkitystä. Romaanissa emotionaalinen totuudellisuus on tärkeintä, ja siinä Tervo pitää kutinsa.

"Ohrana" on saanut julkisuudessa moitteita vaikeaselkoisuudesta. Sitä se ei missään tapauksessa ole. Lukutaito onkin katoava luonnonvara. Tämä ei ole niitä kirjoja, joka tarjoaa huokeat naurut tai sopii ajatuksettomaksi viihdytykseksi syksyn synkkinä, pitkinä iltoina. Päin vastoin, romaani panee ajattelemaan ja tuntemaan.

Kukaties Tervolla on ollut tarve pudottaa paska rattailta.

27. syyskuuta 2006

Tekijänoikeuden pettävä pohja

Syksyn kokousraivo aiheuttaa tänään korokekeskustelun ICT-viikolla Katajanokalla.

Keskustelussa ei auta puhua mutkikkaita, ja jo armeijassa kysyttiin aiheellisesti:"Mitä mies sönköttää?"

Siksi kirjoitan lyhyesti kantani tekijänoikeuslainsäädännön viallisuudesta ja mainostan samalla, että laajanlaista Digitaaliongelma -kirjaani myy 60 euron kappalehintaan

Lappeenrannan teknillinen ylipisto / Pertti Kolari PL 20, 53851
LAPPEENRANTA
puh. 05-6212725, 040-8208466
pertti.kolari@lut.fi

Ja että Harenko - Niiranen - Tarkela "Tekijänoikeus" ja Haarmann "Tekijänoikeus ja lähioikeudet" ovat sangen tarpeellisia teoksia näiden asioiden ymmärtämiseen.

Bernin sopimus
VI artikla
"Tässä sopimuksessa tarkoitetaan "julkaisemisella" teoksen toisintamista aineellisina kappaleina ja niiden saattamista yleisön saataviin siten, että teos voidaan niistä lukea tai muutoin näkemällä havaita."

Teoksen muuttaminen on tietysti sekin tekijän yksinoikeus, mutta tämä artikla osoittaa, että lain peruskäsitteeksi tuli - Ranskan ja Englannin sekä Saksan erimielisyyden johdosta - kompromissi "julkaiseminen".

Siitä alkaen laissa on ollut käsitettä käsitteen päällä.

Julkaiseminen on erikoisen huono ja ongelmallinen käsite digitaalisten tuotteiden ja palvelujen yhteydessä. Räätälöity softa ja P2P -yhteydet eivät vältämättä sisällä lainkaan julkaisemista sanan perinteisessä merkityksessä. Julkaiseminen ja "yleisö" liittyvät toisiinsa.

Suomen laissa on lisäksi "julkistaminen" eli ensimmäinen julkaisemiskerta.

Ei sillä hyvä, että lain asialliset eli aineelliset säännökset ovat kohdittain tarkoitustaan vastaamattomia ja kaikin kohdin mutkikkaita. Käsitteet ovat vanhentuneita ja riittämättömiä ja niiden muuttaminen on joko hidasta tai ylivoimaista. Se nähtiin viimeksi TRIPS-sopimuksen yhteydessä.

Käsitteet ovat välttämättömiä. Ei tuomioistuin voi toimia, ellei ole riittävää tietoa siitä, mitä tarkoittaa "teos" ja mitä "keksintö" tai "tavaramerkki". Tämä huomautus on pohjaltaan sama kuin vaikka "murhan" ja "kuolemantuottamuksen" ero - ne ovat käsitteitä ja niiden sisältö merkitsee ihmiselle valintaa elinkautisen ja käytännössä lyhyen ehdollisen vankeusrangaistuksen välillä.

Käsitteen "osakeyhtiö" soveltuminen ratkaisee, käydäänkö kukkarollasi vai ei, koska osakeyhtiönosakas ei vastaa henkilökohtaisesti osakeyhtiön sitoumuksista.

Mielipide ja toimenpidesuositus:

Teos ja teoskappale olisi irrotettava toisistaan ainakin digitaalisessa toimintaympäristössä eli siis tietokoneissa, verkossa ja vapaasti etenevillä aalloilla.

Tekijänoikeuslaki olisi pilkottava useaksi erillislaiksi.

Tekijänoikeudellinen suoja olisi toteutettava suojaamalla teoskappaleita.

Nykyinen teoksen suoja olisi tällä alueella toteutettava kilpailuoikeudellisilla keinoilla niin että jälkiperäisen eli johdannaisen teoksen valmistaminen rinnastuisi tuotejäljittelyyn ja elinkeinorikoksiin.

Samassa yhteydessä olisi säädettävä tekijänoikeuden ja tekijänoikeudellisten palvelujen siirtymisestä.

Omistusoikeus - teollisuuden aikakauden lainsäädännön ja filosofian kulmakivi - on säänntelty suhteellisen onnistuneesti.

Oman aikamme kulmakivi on informaatiobisness ja kontrollin keinot. Niitä koskeva lainsäädäntö on täysin riittämätöntä.

26. syyskuuta 2006

Affirmative action

Vammaisjärjestön edustaja vaati Koiso-Kanttila -nimiseltä henkilöltä anteeksipyyntöä television eilisiltaisessa ajankohtaisohjelmassa. Oli syyllistytty syrjintään.

Asian tausta on Hallitusammattilaiset ry:n Board News -lehti, joka kysyi naiskiintiöistä 11 hallitusnaiselta. Vastaukset olivat tyrmääviä: yksikään nainen ei kannattanut lailla säädettäviä naiskiintiöitä. Näin kertoo Helsingin Sanomat.

"Ruotsalais-suomalaisen kulttuurirahaston johtaja Gunvor Kronman sanoo, että yleensä naista ehdottaa mies. Tieliikelaitoksen hallituksen jäsen Johanna Haavisto toteaa, että "naisten roolia ei mitenkään erikseen pidä edistää". Miesten suusta sama asia kuullaan lehdessä jyrkemmin: "Seuraavaksi kai vaaditaan maahanmuuttajille ja vammaisille 10 prosenttia hallituspaikoista", ärähtää hallitusammattilainen Kimmo Koiso-Kanttila.

Käsitykseni mukaan Koiso-Kanttila -nimisen henkilön kannanotto on hyvin muotoiltu, järkevä ja eettisesti moitteeton.

Askian nostaminen ajankohtaisohjelmaan ja vamaisjärjestön edustajan harhauttaminen kannanottoon näyttää perustuvan ajatusvirheeseen.

Puhe ei ole mielipiteestä, pitäisikö joihinkin tehtäviin nimittää esimerkiksi vammaisia. Puhe on mielipiteestä, pitäisikö hallitusten jäseniksi nimittää enemmän naisia. Tämä on siis pitämisasia eli politiikkakysymys.

Ainakin yksi ministeri näyttää olevan kallellaan siihen suuntaan, että tätä tavoitetta olisi vauhditettava lailla. Ainakin Ilta-Lehden kolumnisti Kalle Isokallio epäili eilen, olisiko sellainen laki perustuslain mukaan mahdollinen. Epäily on paikallaan. Osakeyhtiöt ovat yksityisokeudellisen lainsäädännön kohteita. Päätösvaltaa hallituksen jäsenistä käyttävät osakkaat. Aikoinaan oli rajoituksia ulkomaalaisten osakkeenomistukselle. Vielä nykyisinkin on rajoituksia ulkomaalaisen nimittämiselle ministeriksi tai eräisiin korkeisiin virkoihin.

En ole varma, voiko lainsäätäjä sekaantua osakkeenomistajien oikeuksiin. Se on mahdollista, että yhdistysten asioihin sekaannutaan lailla siten, ettei esimerkiksi puheenjohtajana voi toimia esimerkiksi konkurssitilassa oleva henkilö. Sekin saattaa olla mahdollista, että nuorisotyöhön kweskittyvän järjestön hallintoelimiin ei saisi nimittää ihmistä, joka on tuomittu rangaistukseen lapsen seksuaalisesta hyväksikäyttämisestä lakitekstissä mainituin tavoin, esimerkiksi viiden tai kymmenen viimeksi kuluneen vuoden aikana.

Mutta edes naisten määrääminen osakeyhtiöiden hallituksiin ei tosiaankaan taida onnistua ainakaan tavallisella lailla. Ehkä se ei onnistuisi edes perustuslain säätämisjärjestyksessä.

Sitä vastoin vastaus kuviteltuun esimerkkiin on selvä: sellainen osakeyhtiön yhtiöjärjestys voidaan ajaa oikeudessa kumoon, jonka mukaan hallituksen jäseneksi ei voida valita esimerkiksi islamin uskoista tai vammaista. Se olisi syrjintää.

Rikoslaki, 11 luku 9 § (21.4.1995/578) Syrjintä:

"Joka elinkeinotoiminnassa, ammatin harjoittamisessa, yleisönpalvelussa, virkatoiminnassa tai muussa julkisessa tehtävässä taikka julkista tilaisuutta tai yleistä kokousta järjestettäessä ilman hyväksyttävää syytä
1) ei palvele jotakuta yleisesti noudatettavilla ehdoilla,
2) kieltäytyy päästämästä jotakuta tilaisuuteen tai kokoukseen tai poistaa hänet sieltä taikka
3) asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan
rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava työsyrjintänä, syrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi."

Lainkohdassa mainitaan terveydentila ja se tarkoittaa juuri sitä todellisuudessakin toteutunutta tilanteita, että esimerkiksi keskushermostovammasta kärsivää ei päästetä ravintolaan.

Koiso-Kanttilan viittaus - josta tietenkin on lupa pahastua - perustuu "afirmative action" -ajatukseen.

Amerikkalaiset ja siellä etenkin yliopistot käyttivät kymmenen vuotta hyvää tutkimusaikaa kehittääkseen sisäänottoa koskevia sääntöjä, jotka estäisivät syrjinnän ja joissa olisi mukana myös affirmative action.

Nuo sanat tarkoittavat sellaisiin toimiin ryhtymistä, joilla estetään syrjintä ja oikaistaan aikaisemmin harjoitetun syrjinnön seurauksia.

Se ei riitä, että syrjinnästä pidättäydytään. Lisäksi on tehtävä jotain eli ryhdyttävä toimiin.

Kuten tunnettua, affirmative action on rotuasioissa käänteisrasismia. Tasapainon saavuttamiseksi on nimitettävä tai valittava erikoisen suuri määrä värillisiä tai vaikkapa Suomessa ruotsinkielisiä. Ja viimeistään silloin on kuljettu ympyrä ja ollaan palattu tasa-arvon ongelmiin. Onko valittava esimerkiksi Teknillisen korkeakoulun teknisen fysiikan osastolle opiskelija, jonka paperit ovat huonot ja valintakoe heikko, kun hän kuuluu johonkin aliedustettuun vähemmistöön - esimerkiksi vammaisiin.

Itse päättelen, että tämä tie ei johda tuloksiin. Tämä on mielipide eikä tosiasia.

Tulkitsen että päivän esimerkkitapauksemme ei ole syrjintää ja että Koiso-Kanttilan mielipide on OK ja oikeastaan hänelle kunniaksi. Ihmisen valikoitumista vaativiin tehtäviin ei saa estää terveydentilaan liittyvä seikka, mutta kyllä terveydentila - näkövammaista ei pidä valita tehtävään, joka edellyttää monitorien seuraamista komentosillalla, rautatieasemalla tai lennonjohdossa. Liikuntavammaisuus ei näyttäisi vaikuttavan näiden työtehtävien hoitamiseen, joten sitä ei saa käyttää hylkäämisperusteena.

Esimerkki on siis mielestäni oikea. Vaatimus esimerkiksi 10 prosentin varaamisesta hallituspaikoista vähemmistöille ei ole oikeudellisesti toteuttavissa. Se on hyvä esimerkki siitä, miten asioissa ei pidä edetä.

Itse sanoudun irti affirmative action -ohjelmista. Toisaalta pidän rikoslain syrjintäkieltoja oikeina, oikeudenmukaisina ja kannatettavina.

Minkä voi ymmärtää väärin, se ymmärretään väärin.

Kirjoituksessani on puhe ajatusvirheestä eikä vammaisista. Kansakoulusta erinäisiin akateemisiintutkintoihin olen nauttinut monien vammaisten opetusta - sotainvalidien, polion runtelemien ja niin edelleen.

Mutta tähän pieneen asiaan tartuin, koska se jotenkin kuulostaa paavilta ja islamilta.

25. syyskuuta 2006

Tulin Oulusta

Luulin että Oulun lentokentällekin on avattu mormonien temppeli, mutta se olikin EU-maatalousporukan kokous. Tummia pukuja, valkoisia paitoja ja kravatteja oli kuin herättäjäjuhlilla.

Tiedän mistä puhun. Olin takavuosina saarnaamassa herättäjuhlilla. Se oli Jaska Eleniuksen päähänpistoja. Hän kertoi kokousteltan edessä tupakoidessani, miten isä-vanha oli aikoinaan vienyt hänet reellä Voltin asemalle, kun hän matkusti Helsinkiin lukemaan papiksi ja teologian tohtoriksi. Muun arvoesineen puutteessa isä oli työntänyt pojalle Leijona-merkkisen taskukellon ja elämänohjeen:"Katto siten Jaska, ettei huonot naiset Helsingissä varaasta sun kelloas."

Oulussa oli siis journalisteja, joille Kalevi Kivistö puhui sävyisästi, minä omituisesti ja Leif Salmen julmasti.

Paluumatkalla luetteloimme Salménin kanssa lukuisien yhteisten tuttavien luonteenheikkouksia. Sitä ennen olimme saaneet vastaansanomattoman näytön julkisen sanan vallasta. Leifillä oli lippu myöhempään koneeseen ja oli täyttä. Olimme pöydässä juomassa huonoa kahvia, kun lipputiskin poika tuli tuomaan Salménille lipun varhaisempaan koneeseen huomion osoituksena hyvien juttujen johdosta television "Jälkiviisaissa".

En raaskinut nälviä tositelevisiosta.

Aamupäivällä olin tavannut ystäväni Topin, joka sanoi, että Haukiputaalta on Oulun Kärpissä useita pelaajia siksi, että yli sadan tuhannen kiintokuution sahalaitokset olivat joukkuepelien todellisia hautomoita.

Panin ajatuksen mieleeni ja nyt tähän. Liiga- ja cup-ottelut olivat välittömästi rautateiden tuotetta kuten kaiketi koko urheiluviihde. Mutta Englanti, Hollanti, Belgia ja Ranska keksivät tämän käytön rautateille: pelaajia ja muita huligaaneja pääsi kuljettamaan lauantaisin potkimaan toisiaan.

Suomessa jalkapalloseurat olivat vielä hiljan rautatie- ja tehdaspaikkakunnilta, kun taas pesäpallo, tuo erikoislaatuinen laji, keskittyi mitä ihmeellisimmille paikkakunnille, kuten Vimpeliin. Tai olihan Vimpelissä aikoinaan suksitehdas.

Enenn sotia kaikkia oli ollut toisin. Suurseuroja olivat silloin Lahti, Hamina ja Kuusankoski.

Äskeistä ei pidä käsittää herjaamiseksi. Ei Seppo Heikinheimo ollut Suomen ainoa hupsu. Olen itsekin tykkimies - virallisesti, tänäkin päivänä, eli en siis edes korpraali - ja pesäpallo-otteluissa kiersimme siitä alkaen kun isä auton osti eli 1953 - Nurmo, Ilmajoki, Vimpeli, Alajärvi ja myös Ylihärmän Junkkarit oli mestaruussarjassa siihen aikaan. Isoisän piharakennuksessa asui joitakin vuosia Elmeri Meilahti, joka liittyi joskus pulloineen porukkaan. Elmeri oli ilmavoimien insinöörimajuri ja entinen lyöjäkuningas.

Oulun Lippo voitti mestaruuden 1971-1972. Se tuntui jotenkin epäasialliselta, mutta sitten nousivat kuvaan Kitee ja Sotkamo, jotka kuuluvat olevan kovastikin kuvassa mukana edelleen.

Yritän aina Oulussa ymmärtää kaupunkia mutta en koskaan ehdi. Pitäisi kävellä. Entinen kasarmini näyttäisi olevan olemassa, mutta en ihan saa selvää Pohjanmaan Tykistörykmentin alueesta, ja joku sanoi, ettei Hiukkavaarassakaan olisi enää mitään tai ketään.

Joka ainoa silloinen upseeri on eläkkeellä tai kuollut, puhumattakaan aliupseereista. Silloin vuonna 1963 mahtoi olla surullista olla kanta-aliupseeri, koska ne miehet olivat ampuneet korvansa puhki Ihantalassa, ja heillä oli esimiehinä kaksikinkymmentä vuotta nuorempia nuorisoluutnantteja.

Arvelen ryhtymäni käymään yhä useammin erilaisissa seminaareissa ja kissanristiäisissä, koska ne ovat minulle aikamatkoja. Vähän vieraampi kaupunki, joka ei kuitenkaan ole tuntematon, näkyy syvyyskuviona ajassa.

Sananvapaus tuli monipuolisesti valotetuksi. Salmén tuntui olevan sillä kannalla, että SanomaWSOY on sananvapauden vihollisista suurin. Itse arvelin, että elinkeinoelämän tehoviestintä ja suurisuuntainen tiedottaminen ovat poliittisen manipulaation ohella ongelmat.

24. syyskuuta 2006

Sananvapaus

In the old flag-burning case (Texas v. Johnson) the U.S. Supreme Court wrote that actually trhe flag is just a piece of cloth.

If it stands as a symbol of something, then that something is freedom. This freedom means bad and insulting behavior, like burning flags.

The case was dismissed.

* * *

Suomessa lippua ei saa polttaa mielenosoituksessa eikä vaakunaa tervata. Meidän on vähän amerikkalaisia vaikeampi käsittää tekoja sananvapaudeksi. Anarkismin perinteemme on heikko. Teon kaunopuheisuus menee täällä äkkiä hukkaan .

"...täällä Pohjantähden alla mies vain joutuu putkaan..."

Menen tästä Ouluun puhumaan sananvapaudesta. Olen kiertelevä ajatusten kauppamies.

Mills ja ne muut kehittivät neljä perustelua sananvapaudelle, ja poliittinen perustelu on selkein. Pysyvät herrat paremmin kurissa, kun eivät koskaan tiedä, minkä puun takaa paukahtaa.

Demokratia on jossain märin puhevaltaa. Perinteisesti puhuminen on osoitettu tehtäväksi kirjailijoille, jotka ovat vaarattomia, ja journalisteille, jotka ovat poliitikkojen palveluksessa.

Etenkin Yhdysvalloissa, jossa sananvapaus on hyvin keskeinen oikeudellinen perinne, sen rajoja piirreltiin jo ennen tämän vuosikymmenen verkostunutta sotaa. Suurta suosiota saavutti ajatusta puheesta ja kirjoituksesta ajatusten markkinoina.

Kun keinotekoiset esteet poistetaan, ajatukset kilpailevat, ja parhaat voittavat.

Tässä ajatuksessa on tietenkin yksi vika. Hyvillä ajatuksilla ei ole kysyntää.

Yksi mahdollinen selitys on tämä. Tätä nykyä myös meillä ihmiset vastustavat intohimoisesti kirjoja ja vaikeita puheita ja vaativat sijaan viihdettä, urheilua ja turhamaisuutta sopivasti hivelevää kirjallisuutta, nimittäin sellaista hienoa.

Arvelin aikaisemmin, että tämä johtuisi kustantajien kataluudesta. Kirjankustantajat keskittyisivät hömppäkirjallisuuteen edistääkseen kassavirtaansa ja varaston kiertonopeutta ja lehdet puolestaan lööppijournalismiin kootakseen nopeita voittoja irtonumeroiden ostajilta ja mainostajilta.

Tällaisesta on paljon merkkejä. Ehkä tämä ei kuitenkaan ole ilmiön ydin. Eräs tuttava ehdotti, että jospa DDR-pohjainen peruskoulu opetti nuoren polkemaan kirjaa kuin sika, vaikka henes on vain wähän wica. Koulukirjoista tuli kertakäyttötuotteita, joissa opetettiin kertakäyttötotuuksia.

Sananvapaus ei eurooppalaisittain tarkoita vittuilun vapautta. Se tarkoittaa vain, että rangaistus tulee sitten perässä niin kuin sakkolappu putkasta päästyä. Kunnian loukkaaminen, yksityisyyden loukkaaminen, salaisuuksien paljastaminen ja nykyisin valitettavasti myös tekijänoikeuden loukkaaminen eräissä tilanteissa rajoittavat etenkin julkaisuvapautta. Kuuluisat esierkit vihapuheesta ovat nähdäkseni päteviä. Yllyttäminen kansanryhmää vastaan on rangaistava teko ja samoin esimerkiksi kansanmurhan ylistäminen.

Vapautta, sanoi Lutherus, on kahdenlaista - vapautta jostakin ja vapautta johonkin.

Vapaus ennakkosensuurista ei riitä. Vapaus sanomiseen edellyttäisi sanomisen mahdollisuuksien määrätietoista kehittämistä. Sellaista ei juuri tapahdu. Julkaisukynnys on korkea ja ns. kansalaismielipide saa pysyä yleisön osastossa, kuten ennenkin.

Silti on merkkejä muusta. Yksi on tämä Internet, jossa irkut ja chatit alkoivat varhain ja nyt mennään blogeissa. Väittäisin olevani selvillä siitä, minkä verran näillä kirjoituksilla on yleisempää merkitystä. Silti väittäisin, että muutos on perusteita järkyttävä.

Ehkä vapautta eli helppoutta tärkeämpi on nopeus. Ennen maailmassa sanomalehti kykeni reagoimaan päivässä. Nyt netin kautta voi reagoida tunnissa tai alle.

Vielä tärkeämpää on, että toistaiseksi eräät Internetin platformit, kuten blogit, ovat Open Source -pohjaisia eli ilmaisia.

Varsinaisilla mielipidemarkkinoilla toimivat puoluepolitiikka ja valtava mainonta- ja markkinointikoneisto, joka on viime vuosina lyönyt lopullisesti läpi brändi-ajattelun.

Ulokemarkkinoilla (niche) mielipiteet ja ideat ja jopa ohjeet ja neuvot saattavat löytää toisensa. Voi käydä niinkin, että hyvät oivallukset leviävät ja heikompi juputus jää omaan arvoonsa.

Sananvapaus sinänsä on vain sana, vapaa sana. Sen pohjalle, perusoikeuksien rakennelman varaan, voi kehittää keskustelua.

Keskustelu on luultavasti tärkeää. Luultavasti se on ihmisen historian olennainen osa - kaikkea ei tarvitse keksiä itse, vaan voi kysyä toisilta. Maanviljely, kauppa, teollisuus ja kulttuuri välittyvät jäljittelyn pohjalla. Jäljittely tarkoittaa ideoiden omaksumista.

Jolloin vapaa sana (ja kuva) on oleellinen asia. Ei leivän veroinen mutta melkein.

Menen Ouluun. Olen ajatusten katekeetta. Ainakin tänään.

23. syyskuuta 2006

Nyt mummi on kuollut

Aino, lasteni mummi, kuoli eilen. Kun hän syntyi ankaran satakuntalaisen suvun jälkeläisenä kunnollisen ja jumalisen ylikondunktöörin perheeseen, ensimmäinen maailmansota ei ollut vielä syttynyt.

Hänen lapsuutensa kaupunki oli Rauma. Viimeisen kerran omin jaloin kulkiessaan, erään pienokaisen ristiäisissä, hän tunsi ja muisti ympäristöä. Rauma on siitä ainutlaatuinen paikka Suomessa.

Perhe kuului suomalaisuuden toiseen aaltoon. Kolme ylioppilastytärtä koulutettiin sairaanhoitajiksi ja poika papiksi. Pappi-poika oli erikoisen lahjakas. Hän päätyi Kaliforniaan Berkeleyhin professoriksi.

Aino-mummin puoliso Viljo kuoli jo 1971, mutta hänpä oli syntynyt 1896. Hän kuului suomalaisuuden ensimmäiseen aaltoon - rautatien varastonhoitajan poika, joka väitteli lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi 1920-luvulla ja teki elämäntyönsä yleisen sairaalan ja sitten keskussairaalan ylilääkärinä.

Kun Tampereen ratapiha sai pahoja osumia talvisodan pommituksissa, pariskunta eli isoisä ja mummo, hänen ylihoitajansa, evakuoivat sotasairaalan kaupungin kansakouluille ja jatkoivat toimintaa. Pehmeitten paikkojen kirurgina Viljo oli erikoistunut ampumaleesioihin. Kerran hän sanoi, ettei tarvinnut lukea lehtiä, kun kesällä -44 haavoittuneita tuli Tampereen keskussotilassairaalaan junakuormin jopa vailla ensisiteitä.

Mummi eli Tampereella. Saatuaan kaksi tytärtä jatkosodan aikana hän ryhtyi rouvaksi ja jatkoi siten puoli vuosisataa. Olohuoneen erkkeristä näkyi Hämeenpuistoon, kahteen suuntaan.

Tämän jutun valokuva on vuodelta 1961, väridia. Paikka on Ruovesi, kesänviettopaikka vuodesta 1942 viime vuosiin asti. Miesten kesken muisteltiin kapinaa, johon useat naapurit olivat osallistuneet. Rintamalinja oli kulkenut täsmälleen siitä. Pekkalan kuskina ollut Janne kertoi menneensä muiden miesten kanssa Väärinmajalle tappeleen, "kun tahlottiin". Vasta Vilppulassa tai Länkipohjassa oli käynyt ilmi, että siellä oli toisia suomalaisia vastassa.

Isoisän maailma on aivan uskomattoman kaukana. Hänen pikkuveljensä kaatui koulupoikien mielettömässä hyökkäyksessä Tampereen Ratinanniemeen huhtikuussa 1918. Itse hän oli ystävystynyt Alvar Aallon ja ties kenen kanssa matkustaessaan sisävesilaivalla ylioppilaskirjoitusten suulliseen kuulusteluun Helsinkiin.

Kun puhun suomalaisuuden aalloista, tarkoitan siis sivistyneistön eli lukeneiston aaltoja ja viittaan "pohjoisiin reserveihin", maaseutukaupunkien klassisiin lyseoihin.

Mutta myös Aino maailma on kadonnut täydellisesti. Sukulaiset ja ystävät ovat kuolleet melkein yhdettömiin. Elämänmuoto on kuollut.

Mummi ei sanonut mitään, mutta isoisä oli erittäin kiusaantunut Täällä Pohjantähden alla-romaanin toisen osan luettuaan. Hän oli ollut itse sanitäärinä Suomenlinnassa. Hän sanoi omasta aloitteestaan minulle, että kyllä silloin mentiin liian pitkälle, ja alkoi kertoa opettajastaan Robert Tigerstedistä. Kaivoin Helsingissä esiin Tigerstedin raportin Tammisaaren vankileiristä - sen vuodattaminen Ruotsin lehtiin vaikutti ratkaisevasti oloihin. Lähdeviittauksista päätellen tämä lääkärin ja fysiologin selvitys on aika pahasti unohtunut.

Mummin asunnossa oli pari viikkoa sitten epämiellyttävä tapaaminen, jossa koettiin porvariston hillitöntä charmia. Nykyajan porvaristo on demaritaustaista, oppinut tavoittelemaan aina oikeutta aina jonkun toisen kustannuksella ja lompakolla. Tarkoitan nauravia sukulaisia, jotka eivät huomanneet edes kysyä, kuinka vanhus voi, mutta sitäkin terävämmin, missä ovat luettelot vanhuksen irtaimesta omaisuudesta, ja onko varma, että muistoesineet muutetaan rahaksi täysin tasapuolisesti.

Entinen porvarillinen porvaristo oli omalla jäykällä ja hiukan ulkokohtaisellakin tavallaan vastuullista väkeä. Heillä oli käsitys, mitä heiltä vaadittiin elämässä, ja he toteuttivat sen karvaaseen loppuun asti, kuten eilen kuollut mummo. "Porvaristo" särähtää hiukan heidän yhteydessään. He pitivät itseään epäpoliittisina, ainakin sen jälkeen kun edistyspuolue oli riutunut.

Nykyisestä porvaristosta en olisi niin varma. Elleivät he ole hankkimassa itselleen välitöntä aineellista etua, he ovat toteuttamassa toista tarvettaan, mestaroimassa muita ihmisiä ja selittämässä, miten näiden tulee kulloinkin toimia.

Olen päättänyt, että en enää koskaa ihmettele, mistä DDR:n hallinnon kaaderit tulivat. Sitä paitsi nämä ihannoivat heitä pari vuosikymmentä sitten ja sanoivat, että siinä vasta yhteiskunta.

Nuoremmilla ihmisillä eli heillä, joiden aikaan tuleminen osuu 1980-lukuun tai peräti 1990-luvulle, on toiset tunnot, jotka aiheuttavat iloa ja toivoa.

En viitsi enempää, kuolemantapauksen tunnelmassa, enkä kiistä, ettenkö olisi itse tuota samaa sakkia.

Vanhan ihmisen kuolema osoittaa kauniisti, ettei ihmisen elämän päämäärän perään kyseleminen ole tolkullista. Elämä osoittaa suureksi osaksi sattuman määräämän sisältönsä vasta kun sen voi laskea yhteen.

Jos sanoisi että murheen sijasta mielessä on arvonantoa ja halu kiittää, sanoisi ehkä oikein.

22. syyskuuta 2006

Privacy and other scenes from undergrowth

My friend, Mr. Justice, mentioned that there really is no need to avoid bilingualism, assuming that the themes are of interest.

It is true that there is a small number of people working with information law and reading this.

Last August (Aug. 16 "Vakoilu työpaikoille) I wrote about a proposal for a bill on privacy of employees in electric communications. The paper had been drafted by Ministry of Traffic and Communications and very forcefully supported by the business community, naturally Nokia amongst it.

The time I posted my first blog we only had a short peace of news on the bill. I branded the proposition impossible and its proponents public enemies. Very soon our Ministry of Justice ublished its opinion in the web - negative.

Yesterday the Chancellor of Justice gave have his opinion. The proposed legislation seems to be both unconstitutional and at odds with basic rights. Moreover there seem to have been several shortcomings in the process of drafting the bill.

* * *
Joku oli lähettänyt ystävällisesti minulle Helsingin, Turun ja Lapin yliopistojen oikeustieteellisten tiedekuntien kurssivaatimukset tai oikeastaan jatko-opiskelijan opinto-oppaan. Löysin oppilaani Perttu Virtasen väitöskirjan laudatur-vaatimuksista. Hyvä. Muutoin vaikutelma oli synkän puoleinen. Esimerkiksi oikeushistoriassa Jukka Kekkonen tarjoaa hengen ravinnoksi 1960-luvun ja 1950-luvun kirjoja (E.C. Carr, G. Barraclough, Pentti Renvall). Vertasin Helsingin ja Turun historia-aineisiin. Ero on valitettavasti hurja.

Yksityisyys, tietoturva, salassapito ja koko internet näyttävät olevan jokseenkin kateissa.

Teollisuus vierastaa jo nuoria juristeja, joille on opetettu 1960-luvun keinoja 1920-luvun yhteiskunnallisten olojen hahmottamiseen. Vertaan oikeudellista opetustamme Kööpenhaminan yliopistoon ja Cambridgeen. En vertaa sitä Berkeleyhin. Rajansa kaikella.

Suomalaisen tietoyhteiskunnan infra on romahtanut. Hallinto, kauppa ja teollisuus ovat sääntöpohjaisia domaineja, ja ne säännöt ovat lisäksi dynaamisia.

Alan opetusta ei juurikaan ole.

Luulen että yksi syy on juridisen kirjallisuuden kuihtuminen, sattumanvaraisus ja vanhanaikaisuus. Verkkkomateriaaliakaan ei näyttäisi syntyvän juuri lainkaan. Oikeudelliset aikakauskirjat ovat ensimmäisen maailmansodan tasalla. Tuomarikunnan lisäksi merkittävä osa muista juristeista on kömpinyt norsunluutorniin ja hävittänyt tikkaat.

Kun keskustelin Sanoma-ryhmään kuuluvan oikeudellisen kustantannusyksikön johtohenkilön kanssa vuosi sitten, hän sanoi, etteivät nämä viestintä- ja tietosuojakysymykset ole mitenkään ajankohtaisia, joten eipä niitä koskeviin kirjoihin ruveta rahoja haaskaamaan...

* * *

Lisätäkseni edes hiukan havaintomateriaalia teen nyt pitkän blogin, tietäen että viranomaisten lausumiin ei ole tekijänoikeutta.

Oikeuskanslerin lausunto työelämän tietosuojaa koskevassa asiassa (sähköisen viestinnän tietosuojalaki) tuli eilen ja löytyy jo tänään oikeuskanslerinviraston verkkosivulta www.okv.fi.

Koska asia on tavattoman tärkeä ja siinä käsigtelyt ongelmat tulevat jatkuvasti esiin eri yhteyksissä, kopioin lausunnon tähän kokonaisuudessaan. Uutiset ja lehdet ovat esittäneet hyvin suppean version, jonka luettuaan ei varsinaisesti tule hullua hurskaammaksi.

VALTIONEUVOSTON OIKEUSKANSLERI

Snellmaninkatu 1 A PL 20 00023 VALTIONEUVOSTO 21.9.2006 Dnro 22/20/06
Liikenne- ja viestintäministeriö
VN-JAKELU

1 Lausuntopyyntö

Liikenne- ja viestintäministeriössä on valmisteltu luonnos hallituksen esitykseksi sähköisen viestinnän tietosuojalain (516/2004) muuttamiseksi. Luonnos sisältää mm. ehdotuksen yhteisötilaajan tunnistamistietojen käsittelyoikeudesta sellaisten yrityssalaisuuksien paljastamisen havaitsemiseksi ja esitutkintaan saattamiseksi, joilla voidaan loukata yksityisen huomattavan arvokasta liike- ja ammattisalaisuutta.

Liikenne- ja viestintäministeriön lausuntopyynnössä 21.8.2006 on pyydetty oikeuskansleria arvioimaan sisältyykö lausuntopyynnön liitteenä olevaan hallituksen esitysluonnokseen sellaisia perustuslaillisia ongelmia, jotka estäisivät esityksen antamisen eduskunnan ja sen perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi.

2 Lausunto
Lausuntonani totean seuraavaa.

2.1 Oikeuskanslerin lausunnot lainsäädäntöasioissa

Perustuslain 108 §:n 2 momentin mukaan oikeuskanslerin on pyydettäessä annettava tasavallan presidentille, valtioneuvostolle ja ministeriöille tietoja ja lausuntoja oikeudellisista kysymyksistä. Liikenne- ja viestintäministeriön lausuntopyyntö koskee toimivaltaisessa ministeriössä, liikenne-ja viestintäministeriössä, valmisteilla olevaa lainsäädäntöasiaa, joka on tarkoitus saattaa hallituksen esityksenä eduskunnan käsiteltäväksi.

Sillä, että kysymys on lainsäädäntöasiasta, on vaikutusta myös oikeuskanslerin lausunnon antamiseen. Valtioneuvostolle ja ministeriöille annettavissa oikeudellisissa tiedoissa ja oikeuskanslerin lausunnoissa on merkitystä sillä, onko kysymys valtioneuvoston (valtioneuvoston yleisistunto tai ministeriö valtioneuvostona) päätöksellä lopullisesti ratkaistavasta asiasta vai koskeeko lausuntopyyntö uuden lain säätämistä tai voimassa olevan lain muuttamista. Viimeksi mainituissa asioissa kysymys on valtioneuvoston sekä tasavallan presidentin antamasta lakiehdotuksesta perusteluineen, jossa päätöksen lakiehdotuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä sekä uuden lain sisällöstä tekee ylintä lainsäädäntövaltaa perustuslain mukaisesti käyttävä eduskunta. Lakien perustuslainmukaisuuden valvontajärjestelmä on ennakollista. Lakien perustuslainmukaisuuden valvonta on luonteeltaan normikontrollia, jossa lakiehdotuksen suhdetta perusoikeuksiin ja tarvittaessa muihin perustuslain säännöksiin arvioidaan yleisellä tasolla ilman yhteyttä konkreettiseen oikeustapaukseen. Samalla kuitenkin pyritään myös ennakoimaan lain tulevia soveltamistilanteita ja punnitsemaan lain soveltamiskysymyksiä perustuslain asianomaisten perusoikeussäännösten soveltamiskäytäntöä vasten.

Lakien perustuslainmukaisuuden valvontajärjestelmä on korostetun parlamentaarinen. Lakiehdotusten perustuslainmukaisuuden valvonta on uskottu erityisesti eduskunnan perustuslakivaliokunnalle, jonka tehtävänä on perustuslain 74 §:n mukaan antaa lausuntonsa sen käsittelyyn tulevien lakiehdotusten ja muiden asioiden perustuslainmukaisuudesta.

2.2 Säätämisjärjestysarvioinnista perusoikeuspunnintaan

Myös oikeuskanslerin suorittamassa lakiehdotusten perustuslainmukaisuuden ennakkovalvonnassa tarkastellaan hallituksen esitysluonnosta ja sen yksittäisiä säännösehdotuksia yleisellä tasolla sekä arvioidaan ja punnitaan niitä asianomaisia perusoikeussäännöksiä sekä yleisiä perusoikeusrajoituksia vasten. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mietintöönsä tai eduskunnan erityisvaliokunnalle antamaansa lausuntoon lakiehdotuksen säätämisjärjestyskysymyksestä kirjaamalla kannanotolla perusteluineen on valtiosääntökäytännössä tärkeä merkitys perusoikeussäännösten soveltamiskäytännön ja perusoikeusrajoituskäytännön muotoutumiseen.

Perustuslakivaliokunnan kannanotot muodostavat oikeudellisen pohjan perusoikeuspunninnalle ja säätämisjärjestyskysymysten arvioinnille myös lakiehdotuksia valmisteleville ministeriöille ja valtioneuvoston päätöksenteon laillisuusvalvontaa suorittavalle oikeuskanslerille.

Hallitusmuodon voimassaollessa perusoikeuksia sivuavien tai perus­oikeuksiin puuttuvien lakiehdotusten ennakollisessa tarkastamisessa kysymys oli erityisesti lakiehdotusten säätämisjärjestyskysymysten arvioinnista. Ennen perustuslain ja varsinkin ennen hallitusmuodon perus­oikeussäännösten uudistamista yleisenä käytäntönä oli, että hallitusmuodossa säädettyihin kansalaisten perusoikeuksiin voitiin lailla puuttua, jos laki säädettiin hallitusmuodon mukaisessa perustuslain säätämisjärjestyksessä. Tällainen poikkeuslakimahdollisuus on perustuslain 73 §:n mukaisesti meneteltynä edelleen sinänsä mahdollinen, mutta poikkeuslakimenettelyn käyttöala on aikaisempaa selvästi kapeampi.

Erityisesti sellaista lainsäädäntöä, jolla merkittävällä tavalla puututtaisiin perustuslaissa kaikille turvattuihin perusoikeuksiin, ja joka olisi sen vuoksi säädettävä perustuslain säätämisjärjestyksessä, tulisi kaikin tavoin välttää.

Hallitusmuodon perusoikeussäännösten ja perustuslain uudistamisen myötä myös oikeuskanslerin suorittaman lakiehdotusten perusoikeusvalvonnan painopiste on siirtynyt lakiehdotusten säätämisjärjestyskysymysten arvioinnista ja johtolauseen tarkastamisesta lakiehdotuksen ja koko hallituksen esityksen perusoikeuksia sivuavien sisällöllisten kysymysten arviointiin. Sisällöllisesti oikeuskanslerin suorittama lakiehdotusten perustuslainmukaisuuden valvonta pyrkii mahdollisuuksien mukaan olemaan perusteiltaan samantyyppistä kuin eduskunnan perustuslakivaliokunnassa (oikeuskansleri ei kuitenkaan voi käyttää hyväkseen sitä laajaa valtiosääntöoikeudellista asiantuntemusta, joka perustuslakivaliokunnalla on saatavillaan kuulemiensa asiantuntijoiden lausuntojen johdosta).

Lain valmisteluvaiheeseen liittyvässä valtioneuvoston päätöksenteon laillisuusvalvonnassa kiinnitetään huomiota siihen, että hallituksen esitysluonnos kokonaisuudessaan sekä sen yksittäisten säännösehdotusten että niiden perusteluiden osalta täyttää sellaiset perusoikeuksia koskevalle tai niitä sivuavalle lainsäädännölle asetettavat perusvaatimukset, että hallituksen esitys voidaan eduskunnalle antaa. Hallituksen esitysten valtioneuvostovalvonnassa ensinnäkin tarkastetaan, että kysymykseen tulevia perusoikeuksia ja säätämisjärjestykseen vaikuttavia asioita on asian vaatimassa laajuudessa käsitelty ja että esiin nousseisiin kysymyksiin on otettu esityksessä kantaa. Sen ohella kiinnitetään huomiota siihen, että perusoikeuspunnintaa ja lakiehdotuksen säätämisjärjestystä koskevat kannanotot perustuvat vakiintuneeseen, erityisesti eduskunnan perustus­lakivaliokunnan lausuntokäytännöstä ilmenevään, perusoikeussäännösten soveltamiskäytäntöön.

Tarvittaessa lakiehdotuksen ennakkotarkastuksessa kiinnitetään huomiota myös siihen, onko uusi lainsäädäntö sopusoinnussa samoja asioita koskevan muun oikeudenalan tai hallinnonalan lainsäädännön kanssa ja onko lainsäädäntöuudistus valmisteltu sillä tavoin laajapohjaisesti, että tämäntyyppiset seikat olisi pyritty etukäteen selvittämään. Koska perustuslain mukaan lakiehdotusten perustuslainmukaisuuden lopullinen arviointi ja asiasta päättäminen kuuluu eduskunnalle ja sen perustuslakivaliokunnalle, oikeuskanslerilla ei ole laillisuusvalvonnallisia toimivaltuuksia pysäyttää hallituksen esityksen saattamista eduskunnan käsiteltäväksi tai asettaa hallituksen esitykselle muita sellaisia vaatimuksia, jotka asiallisesti merkitsisivät sitä, että hallituksen esitystä ei voitaisi eduskunnalle antaa.

2.3 Tunnistamistietojen perusoikeussuojasta

Lausuntopyynnön liitteenä olevan hallituksen esitysluonnoksen perus­oikeusarvioinnissa on kysymys perustuslain 10 §:ssä turvatusta yksityiselämän suojasta. Perustuslain 10 §:n 2 momentin mukaan kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton. Yksityiselämän suojaan puuttuminen voi olla lailla mahdollista, jos 10 §:n 3 momentissa säädetyn kvalifioidun lakivarauksen vaatimukset täyttyvät. Lailla voidaan muun muassa säätää välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta vaarantavien rikosten tutkinnassa ja turvallisuustarkastuksessa.

Hallituksen esitysluonnoksessa ei ole miltään osin kysymys viestintäsalaisuuteen puuttumisesta viestin sisällön osalta. Kysymys on mahdollisuudesta, laissa säädetyin edellytyksin, saada tieto työntekijän sähköpostiviestien ja ylipäätään työntekijän sähköpostiliikenteen (sähköpostiviestien liitetiedostot) tunnistetiedoista eli tiedoista, joiden perusteella työntekijän saamien sähköpostiviestien lähettäjä tai työntekijän lähettämien viestien saaja voidaan ainakin tietyllä tarkkuudella helposti identifioida. Oikeus saada teleyhteyteen liittyviä tunnistamistietoja koskee kiistatta perustuslaissa turvattua puhelinsalaisuutta (mm. PeVL 3/1992 vp). Perusoikeutena turvattu viestintäsalaisuuden suoja on luonteeltaan yleinen ja se kattaa kaikki viestintävälineet ja viestinnän muodot. Näin myös automaattiseen tietojenkäsittelyyn kuuluvilla välineillä ja ­menetelmillä lähetettyjen sähköpostiviestien ja tietoaineistojen tunnistetiedot kuuluvat perusoikeutena turvatun viestintäsalaisuuden piiriin. Kuten hallituksen esitysluonnoksessakin on asianmukaisesti todettu, tällaiset tunnistetiedot eivät kuitenkaan kuulu viestintäsalaisuuden suojan ydinalueeseen. Tämä kanta on oikeustieteellisessä kirjallisuudessa ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan lukuisissa lausunnoissa vakiintunut. Samoin kuin puhelinliikenteessä (PeVL 3/1992 vp), tunnistetietojen luovutuksen muodossa toteutuvaa viestintäsalaisuuteen puuttumista sähköpostiliikenteessä voidaan jo sinänsä pitää rajoitettuna poikkeamisena viestintäsalaisuuden turvaa koskevasta perusoikeussäännöksestä.

Se, että sähköpostiliikenteen tunnistamistiedot eivät kuulu viestintäsalaisuuden suojan ydinalueeseen, ei sellaisenaan merkitse sitä, että tunnistamistietojen käyttö olisi ehdoitta mahdollista kunhan asiasta säädetään lailla. Tämän mainitun yleisen rajoitusedellytyksen ohella on tarpeen tarkastella perusoikeuksien muiden yleisten rajoitusedellytysten täyttymistä sekä perustuslain 10 §:n 3 momentissa säädetyn kvalifioidun rajoituslausekkeen vaatimusten täyttymistä.

2.4 Perustuslain 10 §:n 3 momentin rajoituslauseke
2.4.1 Yleistä

Perustuslain 10 §:n 3 momentissa säädettyä lakivarausta voidaan luonnehtia tyypiltään lähinnä valtuutustyyppiseksi lakivaraukseksi, joka sisältää samalla lainsäätäjän toimivaltaa rajoittavia säännöksiä. Säännöksessä on annettu lainsäätäjälle valta tavallisella lailla säätää välttämättömiä rajoituksia muun muassa viestintäsalaisuuteen rajoituslausekkeessa mainittujen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta vaarantavien rikosten tutkintaan liittyvässä tarkoituksessa. Perustuslain 10 §:n 3 momentti sisältää näin lainsäätäjälle myönnetyn perusoikeuden rajoitusvaltuuden lisäksi lainsäätäjän harkintavaltaa rajoittavia kriteereitä. Kvalifioitujen lakivarausten tarkoituksena on perustuslakivaliokunnan mukaan määrittää tavallisen lain säätäjän rajoitusmahdollisuus mahdollisimman täsmällisesti ja tiukasti siten, ettei perustuslain tekstissä anneta avoimempaa perusoikeuden rajoitusvaltuutta kuin välttämättä on tarpeen (PeVM 25/1994 vp; 6).

Perustuslain 10 §:n 3 momenttiin kirjattu luottamuksellisen viestin salaisuuden rajoituksia koskeva rajoituslauseke sisältää tyhjentävän, mahdollisimman suppean ja täsmällisen (HE perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta, 309/1993 vp; 54) luettelon niistä lain mukaan hyväksyttävistä edellytyksistä, joilla viestin salaisuuteen voidaan puuttua.

Luottamuksellisen viestin salaisuutta koskeva rajoituslauseke asettaa ensinnäkin määrätyn kvalifikaation rikoksille, jotka oikeuttavat rajoituksiin rikostutkinnassa. Rajoitukset ovat lainkohdan mukaan mahdollisia ainoastaan yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta (taikka kotirauhaa, josta ei nyt ole kysymys) vaarantavien rikosten tutkinnassa. Esimerkkeinä perustuslain 10 §:n 3 momentissa tarkoitetuista yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta vaarantavista rikoksista on perusoikeusuudistusta koskevassa hallituksen esityksessä (s. 54) mainittu huumausainerikokset, törkeät väkivaltarikokset sekä maan- ja valtiopetokset. Perustuslakivaliokunta on pitänyt mahdollisena (PeVL 3/1992 vp) laajentaa puhelinsalaisuuteen puuttuminen (tunnistetietojen hankkiminen) koskemaan yleisesti sellaisten vakavien rikosten selvittämistä, joista ei säädetä lievempää rangaistusta kuin yksi vuosi vankeutta. On kuitenkin otettava huomioon, että lausunto on annettu ennen perusoikeusuudistusta, jolloin puhelinsalaisuuden loukkaamattomuutta koskeva rajoituslauseke ei ollut kvalifioitu vaan yleinen.

Perusoikeusuudistusta koskevan hallituksen esityksen 8 §:n 2 momentin erityisperusteluissa (HE 309/1993 vp; 53) on todettu, että ehdotuksen ensisijaisena tarkoituksena on suojata luottamukselliseksi tarkoitetun viestin sisältö ulkopuolisilta. “Toisaalta säännös antaa turvaa muillekin tällaista viestiä koskeville tiedoille, joilla voi olla merkitystä viestin säilymiselle luottamuksellisena”. Tyypillisesti tällaisia tietoja ovat perustelujen mukaan esimerkiksi puhelujen tunnistamistiedot.

Telemarkkinalain muuttamista koskevassa lausunnossaan perustuslaki­valiokunta (PeVL 47/1996 vp) piti mahdollisena säätää tavallisena lakina poliisin oikeudesta saada teleliikenteen tunnistamistietoja sellaisten rikosten selvittämiseen, joiden kautta matkaviestin on joutunut pois oikealta omistajaltaan. Ehdotukseen oli sellainen hyväksyttävä peruste, jonka voitiin ymmärtää kytkeytyvän yksilön turvallisuuteen laajassa mielessä.

Pakkokeinolain muuttamista koskevassa lausunnossaan perustuslaki­valiokunta (PeVL 7/1997 vp) piti valtiosääntöoikeudellisena ongelmana sitä, että esitutkintaviranomaisen oikeus tunnistamistietojen saamiseen ei ollut pakkokeinolaissa sidoksissa tiettyihin rikostyyppeihin. Lausunnosta tarkemmin ilmenevin perustein valiokunta kuitenkin piti mahdollisena, että luottamuksellisen viestin salaisuutta koskevan perusoikeuden ydinsisällön ulkopuolelle jäävä tunnistamistietojen saamisoikeus jää sitomatta tiettyihin rikostyyppeihin. Valiokunta antoi tällöin arvioinnissaan erityistä merkitystä sille, että (pakkokeinolain mukainen) tunnistamistietojen saaminen vaatisi aina tuomioistuimen luvan ja asianomistajan suostumuksen.

Myös radiolain muuttamista koskeneessa lausunnossaan perustuslaki­valiokunta (PeVL 26/2001 vp) piti mahdollisena, että luottamuksellisen viestin salaisuutta koskevan perusoikeuden ydinalueen ulkopuolelle jäävä tunnistamistietojen saamisoikeus voidaan jättää sitomatta tiettyihin rikostyyppeihin, jos sääntely muutoin täyttää perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset. Asianomaisessa säännösmuutoksessa oli kysymys häiriötä aiheuttavan radiolähetyksen tunnistamiseksi välttämättömien tietojen toimittamisesta viestintävirastolle. Sama kanta ilmenee myös perustuslakivaliokunnan lausunnoista PeVL 37/2002 vp (HE tullilain muuttamisesta), PeVL 9/2004 vp (HE sähköisen viestinnän tietosuojalaiksi) ja PeVL 11/2005 vp (HE poliisilain muuttamisesta, jolla paritusrikos ja terroristisessa tarkoituksessa tehtävä rikos liitettiin televalvonnan piiriin).

2.4.2 Ehdotettu sähköisen viestinnän tietosuojalain uusi 13 a :n 1 momentti

Sähköisen viestinnän tietosuojalakiin ehdotetun uuden 13 a §:n 1 momentin tarkoituksena on tehdä oikeudellisesti mahdolliseksi hankkia tietoja rikoslain 28 luvun 7 §:ssä rangaistavaksi säädetyn luvattoman käytön ja 8 §:ssä rangaistavaksi säädetyn törkeän luvattoman käytön ja käytöstä aiheutuneiden kustannusten “havaitsemiseksi, estämiseksi ja selvittämiseksi sekä esitutkintaan saattamiseksi”. Tältä osin kysymys olisi tarkoitukseltaan samantyyppisestä sääntelystä kuin edellä mainitussa telemarkkinalain muutoksessa (HE 163/1996 vp), joka koski telelaskun maksamiseen velvollisen oikeutta saada teleyritykseltä kaikki laskun määräytymiseen liittyvät tunnistetiedot. Lakiehdotuksesta antamassaan lausunnossa (em. PeVL 47/1996 vp) perustuslakivaliokunta totesi, että ehdotusta ei tullut arvioida suoraan suhteessa (silloisen) hallitusmuodon 8 §:n 3 momentissa sallittuihin rajoitusperusteisiin, jotka ainakin ensisijaisesti koskevat julkisen vallan taholta tulevia puuttumisia. Käsillä oli perusoikeussuojan kannalta pikemminkin tilanne, jossa taloudellisesti velvoitetulle yksityiselle saatettiin antaa luottamuksellisen viestin suojan piiriin kuuluvia tunnistamistietoja myös toisen yksityisen ja kolmannen tahon välisestä televiestinnästä.

Lausuntopyynnön kohteena olevan lakiehdotusluonnoksen 13 a §:n 1 momentti kuitenkin poikkeaa edellä mainitusta telelaskun määräytymiseen liittyvien tunnistetietojen saantioikeutta koskevasta tilanteesta sikäli, että lakiehdotusluonnoksen 13 a §:ssä tarkoitettu tunnistamistietojen “käsitteleminen” on kytketty rikoslaissa rangaistavaksi säädetyn teon ja toiminnan havaitsemiseen, estämiseen ja selvittämiseen sekä esitutkintaan saattamiseen.

Irtaimen omaisuuden taikka kiinteän koneen tai laitteen luvatonta käyttöä ja törkeää luvatonta käyttöä koskevan rikoksen tunnusmerkistö on rikoslain 28 luvussa, joka koskee omaisuusrikoksia. Laki­ehdotusluonnoksen 13 a §:n 1 momentissa ei ole kysymys yksilön turvallisuutta vaarantavien rikosten tutkinnasta tai laajemminkaan tietojen hankinnasta sen selvittämiseksi, onko tapahtunut sellainen rikos. Kuten edellä on todettu, eduskunnan perustuslakivaliokunta on pitänyt mahdollisena, että perusoikeussuojan ydinalueen ulkopuolelle jäävä tunnistamistietojen saaminen jätetään sitomatta tiettyihin rikostyyppeihin, jos sääntely muutoin täyttää perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset. Edellä mainituissa perustuslakivaliokunnan lausunnoissa on havaintojeni mukaan kuitenkin ollut kysymys sen tyyppisistä rikosnimikkeistä, joiden voidaan ainakin laajasti ymmärrettynä katsoa liittyvän yksilön tai yhteiskunnan turvallisuuteen. Nyt on kysymys työnantajan tai muun yhteisötilaajan oikeudesta saada tunnistamistietoja työnantajaan tai muuhun yhteisötilaajaan itseensä mahdollisesti kohdistuneen rikoksen selvittämiseksi. Voidaan mielestäni perustellusti kysyä, mahtuvatko lakiehdotusluonnoksen 13 a §:ssä mainitut omaisuusrikoksia koskevat rikostunnusmerkistöt perustuslain 10 §:n 3 momentin rajoituslausekkeen piiriin. Pidän tärkeänä eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannanmäärittelyä siihen, koskeeko edellä mainittu maininta rikostyyppeihin sitomattomuudesta kaikentyyppisiä tietyn vakavuusasteen rikoksia, vai tuleeko rikoksella edelleenkin olla edes jonkinlainen laajasti käsitettävissä oleva yhteys yksilön tai yhteiskunnan turvallisuuteen (tai laissa erikseen mainittuun kotirauhaan).

Rikoslain 28 luvun 7 ja 8 §:ssä säädetyt rikokset ovat niin sanottuja asianomistajarikoksia, joista virallinen syyttäjä ei saa rikoslain 28 luvun 15 §:n mukaan nostaa syytettä ellei asianomistaja ilmoita rikosta syytteeseen pantavaksi ellei erittäin tärkeä yleinen etu vaadi syytteen nostamista. Näin on mahdollista, ja rikosoikeudenkäynnin tai ainakin rikostuomion julkisuus huomioon ottaen myös varsin todennäköistä, että lakiehdotusluonnoksen 13 a §:n 1 momentissa tarkoitettua tekoa tai toimintaa ei läheskään aina edes saateta laissa säädetyn esitutkintaviranomaisen -poliisin -, riippumatonta syyteharkintavaltaa käyttävän virallisen syyttäjän tai tuomiovaltaa käyttävän tuomioistuimen tutkittavaksi, vaan asia käsitellään asianomaisen työnantajan ja työntekijän välisenä yksityisoikeudellisena asiana, jolloin tunnistetietojen hankinnassa on kysymys lähinnä työnantajan viestintäverkkojen ja ­palvelujen luvattomasta käytöstä aiheutuneiden kustannusten ja mahdollisten taloudellisten vastuiden selvittämisestä. Tältä kannalta tarkasteltuna eduskunnan perustuslakivaliokunta on edellä mainitussa lausunnossaan PeVL 47/1996 vp televiestinnän (telemarkkinalain 50 §:n 2 momentin muutos) osalta todennut, että “pelkkä laskun maksamisvelvollisuuteen liittyvä tietojensaantitarve ei kuitenkaan valiokunnan mielestä perustele oikeutta saada täydelliset tiedot liittymästä otettujen teleyhteyksien numeroista silloin, kun laite on luvallisesti toisen hallinnassa esimerkiksi palvelussuhteen perusteella. Välttämätöntä ja oikeasuhtaista tällaisessa tapauksessa on ulottaa tietojensaantioikeus pelkästään ei-täydellisiin teleyhteysnumeroihin niin, että esimerkiksi numerosarjan neljää viimeistä numeroa ei ilmoiteta. Näin rajattuna tunnistamistietojen saamisoikeus on sopusoinnussa hallitusmuodon 8 §:n 2 momentin kanssa”.

Automaattisen tietojenkäsittelyn viestintäverkkojen ja -palvelujen luvattoman käytön selvittämisessä on tietyiltä osin kysymys samantyyppisistä asioista kuin televiestintäpalvelujen luvattoman käytön selvittämisessä. Kummassakin tyypillisenä tekotapana voi olla, että työntekijä työnantajan hänen käyttöönsä antamin tietoteknisin välinein ja tietoyhteyksin on huomattavan pitkän ajan ja yleensä toistuvasti yhteydessä kolmanteen tahoon (tai se vastaavasti työntekijään) tai työntekijä käyttää tällä tavoin työnantajan viestintäverkkopalveluja taikka työntekijä on tällä tavoin yhteydessä useaan tahoon tai useaan palveluun ilman, että tällainen yhteydenpito asiallisesti liittyisi asianomaisen työntekijän työtehtäviin. Tekotapana voi myös olla, että työntekijä käyttää viestintäverkkoja ja ­palveluja siten tai sellaiseen tarkoitukseen, johon hänellä ei ole kertakaikkiaan oikeutta. Menettelyn seuraukset ovat taloudellisesti merkittävämpiä, jos kysymys on maksullisista viestintäverkkopalveluista. Lakiehdotusluonnoksen 13 a §:ssä tarkoitettu toiminta kuitenkin poikkeaa olennaisella tavalla televiestintäpalvelujen käytöstä. Televiestintävälineen (esim. matkapuhelin) käytöstä aiheutuneet kustannukset voidaan helposti kohdentaa ja laskuttaa suoraan ja yksilöidysti liittymäkohtaisesti kunkin televiestintäoperaattorin asiakkailleen vahvistamien laskutusperusteiden mukaisesti, jolloin työnantajan kannalta kysymys on määrältään selvän ja perusteiltaan yksilöitävissä olevan liittymäkohtaisen (esim. kullekin työntekijälle annettu matkapuhelin) telepalvelulaskun maksamisesta. Lakiehdotusluonnoksen 13 a §:ssä tarkoitettujen viestintäverkkojen ja ­palvelujen käytöstä aiheutuvien kustannusten selvittäminen on sen sijaan ymmärtääkseni huomattavasti abstraktimpi, summaarisempi sekä usein monenlaisia harkinnanvaraisia ja tulkinnanvaraisia elementtejä sisältävä asia. Näin voi olla erityisesti silloin, kun viestintäverkkojen ja -palvelujen käytöstä työnantajalle aiheutuvia kokonaiskustannuksia koetetaan kohdistaa työntekijäkohtaisesti ja jakaa kustannukset edelleen työntekijäkohtaisesti työtehtäviin liittyvään luvalliseen käyttöön ja työtehtäviin selvästi kuulumattomaan luvattomaan käyttöön.

Näin viestintäverkkojen ja -palvelujen työntekijäkohtaisen luvattoman käytön selvittämiseen ja siitä aiheutuviin toimenpiteisiin voi sisältyä (työalasta, työpaikasta, työtehtävistä jne. riippuen) selvittelyn ja toimen­piteiden kohteeksi joutuvan työntekijän kannalta sellaisia oikeudellisesti ja taloudellisesti merkityksellisiä epävarmuus- ja riskitekijöitä, että toiminnasta kokonaiskustannusvastuussa (vrt. käyttäjäkohtainen puhelinlasku) olevan tahon (yhteisökäyttäjä) oikeuteen “käsitellä” viestintäverkkojensa ja ­palvelujensa käyttöön liittyviä tunnistetietoja voidaan perustellusti suhtautua - viestintäverkkojen ja viestintäverkkopalvelujen perusluonteen huomioon ottaen - kriittisemmin kuin vastaavanlaiseen mutta oikeudellisesti ja teknisesti yksilöidympään oikeuteen saada tietoja televerkkopalvelujen käytön tunnistetiedoista.
Edellä mainittu telemarkkinalain 50 §:n 2 momentin muutos koski telelaskun maksamiseen velvollisen oikeutta saada teleyritykseltä kaikki laskun määräytymiseen liittyvät tunnistamistiedot. Kysymys oli siten esimerkiksi teleliittymäsopimuksen tehneen työnantajan oikeudesta saada sopimusosapuoleltaan mutta muutoin työnantajaan nähden ulkopuoliselta taholta sellaisia telepäätelaitteen käyttöön liittyviä yksityiskohtaisia tietoja, joita sillä ei itse ollut.

Lakiehdotusluonnoksen 13 a §:ssä tarkoitettujen yhteisötilaajien (esim. työnantajat) viestintäverkkojen ja -palvelujen käytön tunnistetietojen kohdalla perusasetelma on ymmärtääkseni olennaisella tavalla toisenlainen. Lakiehdotusluonnoksen 13 a §:ssä tarkoitettuja tunnistetietoja ei välttämättä erikseen hankita yhteisötilaajaan sopimussuhteessa olevalta ulkopuoliselta taholta, vaan ne voivat olla suoraan saatavissa yhteisötilaajan hallinnassa olevista tietojenkäsittelyjärjestelmistä. Tämä eroavaisuus ilmenee myös asianomaisten säännösten käsitteistöstä. Telemarkkinalain 50 §:n 2 momentissa puhutaan telelaskun maksamiseen velvollisen oikeudesta saada teleyritykseltä tietoja kun taas lakiehdotusluonnoksen 13 a §:n 1 momentissa puhutaan yhteisötilaajan mahdollisuudesta käsitellä tunnistamistietoja.

Edellä olevaan viitaten kokoavasti totean, että hallituksen esityksen yleisperusteluja ja 13 a §:n erityisperusteluja (1 momentti) olisi syytä täydentää siten, että niissä kiinnitettäisiin huomiota rikoslain 28 luvun 7 ja 8 §:ssä rangaistaviksi säädettyjen käyttöönottorikosten luonteeseen (omaisuusrikos, asianomistajarikos) sekä siihen, että tunnistetietojen saamisoikeus on tähän saakka (ks. perustuslakivaliokunnan em. lausunnot) voitu jättää sitomatta tiettyihin rikostyyppeihin lähinnä vain silloin, kun tietojen saajana on poliisi tai muu tietojen haltijaan nähden ulkopuolinen viranomaistaho. Sen jälkeen hallituksen esityksen perusteluissa olisi tarpeen tarkemmin arvioida ja punnita mainittujen seikkojen merkitystä ja vaikutusta valmisteilla olevaan hallituksen esitykseen.

Ehdotetun sähköisen viestinnän tietosuojalain 13 a §:n 2 momentin osalta kysymys on näin säännöksen suhteesta perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin.

2.4.3 Sähköisen viestinnän tietosuojalain uusi 13 a §:n 2 - 4 momentit

Viestinnän suojaa koskevan perusoikeusrajoituksen käyttö on lakiehdotusluonnoksen 13 a §:n 2 momentissa sidottu lainkohdassa lueteltuihin rikostunnusmerkistöihin (vakoilu, turvallisuussalaisuuden paljastaminen, luvaton tiedustelutoiminta; yritysvakoilu, yrityssalaisuuden rikkominen, yrityssalaisuuden väärinkäyttö). Mainitut rikosnimikkeet liittyvät olennaisella tavalla yritysten ja yritystoiminnan sekä valtion turvallisuuteen. Taustalla on yhtäältä yritysten ja yritystoiminnan merkittävien taloudellisten intressien ja yrityssalaisuuksien suojaamisen tarve ja mahdollisuus ehkäistä huomattavia taloudellisia vahinkoja. Toisaalta yritysturvallisuudenkin voidaan laajasti tulkita olevan osa muuta yhteiskunnan turvallisuutta vaikkakin yritysten ja yritystoiminnan turvallisuusintressi on tässä tapauksessa korostetun taloudellinen. Kaiken kaikkiaan ehdotettu 13 a §:n 2 momentti, siinä mainitut rikosnimikkeet ja säännöksen taustalla oleva turvaamisintressi huomioon ottaen, on helpommin sisällytettävissä perustuslain 10 §:n 3 momentin erityisen rajoituslausekkeen piiriin kuin 13 a §:n 1 momentti.


2.5 Perusoikeuksien yleisistä rajoitusedellytyksistä
2.5.1 Käsitteiden ja sääntelyn täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimus

Valtiosääntöoikeudellisessa kirjallisuudessa ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä vakiintuneista perusoikeuksien yleisistä rajoitusedellytyksistä nousee, edellä mainitun ydinalueen koskemattomuuden vaatimuksen ohella, ensimmäisenä esiin perusoikeusrajoituksen täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimus.

Lakiehdotusluonnos koskee yhteisötilaajan oikeutta käsitellä tunnistamistietoja. Yhteisötilaajan käsite on määritelty lain 2 §:n 11 kohdassa. Yhteisötilaajan käsite on lain soveltamisen kannalta eräs keskeisimmistä, koska se määrittelee ensinnäkin sen, mikä taho on oikeutettu “käyttämään” tunnistamistietoja laissa säädettyihin tarkoituksiin ja ryhtymään laissa säädettyihin toimenpiteisiin.

Lakiehdotusluonnoksen 13 a §:n 1 momentissa yhteisötilaajan oikeus on kytketty sen omiin ja sen käytössä oleviin viestintäverkkoihin ja -palveluihin. Tässä suhteessa yhteisötilaajan ja sen viestintäverkkojen ja -palvelujen määrittely ei ole niin yksiselitteinen asia kuin mitä lakiehdotusluonnoksen 13 a §:n erityisperusteluissa (s. 15 toiseksi viimeinen kappale) on kuvattu. Asia on moniselitteisempi riippuen yhteisötilaajan viestintäverkko- ja atk­palveluratkaisuista. Esimerkkinä voidaan mainita niin sanottu valtioneuvoston tietoverkko, jonka käyttäjiä ovat kaikki ministeriöt ja oikeuskanslerinvirasto. Lienee tarkoitus, että ainakin viestintäverkon käytön näkökulmasta tunnistamistietoja voisi “käyttää” (valvoa henkilöstön sähköpostin käyttöä) asianomainen ministeriö, jonka henkilöstöstä on kysymys. Valtioneuvoston verkossa on kuitenkin käytössä palveluja, joissa palvelun tarjoajan sopimuskumppanina on keskitetysti valtiovarainministeriöön kuuluva valtioneuvoston tietohallintoyksikkö (aikaisemmin valtioneuvoston kanslia), joka maksaa myös käytöstä aiheutuvat ja sovitut kustannukset.

Tämäntyyppinen konstruktio (työpaikkakohtaisen ja ns. konsernikohtaisen tietohallinnon yhdistelmä) on vain yksi mutta varsin yleinen esimerkki.

Yhteisötilaajan yksiselitteinen ja selkeä määrittely on tärkeää myös asianomaisen yhteisön viestintäverkon ja -palvelujen käyttäjien asian­mukaisen menettelyn ja oikeusturvan kannalta. Viestintäverkkojen ja ­palvelujen käyttäjillä on oltava mahdollisuus saada teknisessä ja sisällöllisessä mielessä riittävä tieto heidän käytössään olevan viestintäverkon ja -palvelujen käytön rajoista. Toiseksi käyttäjillä on oltava mahdollisuus saada tieto siitä, millä taholla (oman työpaikan vastuuhenkilö/laajemman organisaation tietoturvayksikkö) on oikeus valvoa asianomaisen työpaikan henkilöstön käytössä olevan viestintäverkon ja ­palvelujen käyttöä. Jos tällaisia tahoja voi olla samanaikaisesti esimerkiksi useampia (työpaikan tasolla/laajemman organisaation tasolla), viestintäverkkojen ja -palvelujen käyttäjillä tulisi olla mahdollisuus saada tieto siitä, mihin saakka verkon ja -palvelujen käytön valvonta voi lain mukaan ulottua.

Edellä on jo käsitelty lakiehdotusluonnoksen 13 a §:n 1 ja 2 momenteissa olevaa käsitettä “käsitellä” (tunnistetietoja) verrattuna yhteisötilaajan oikeuteen “saada” tunnistetietoja. Lisäksi tässä yhteydessä voidaan suoraan viitata siihen, mitä eduskunnan perustuslakivaliokunta on sähköisen viestinnän tietosuojalakia koskevan lakiehdotuksen 2 §:n 14 kohdasta (“käsittelyn” määrittely) todennut (PeVL 9/2004 vp, s. 3). Käsite on siten ollut ongelmallinen jo nykyisen lain soveltamisen kannalta. Jos lakiin lisättäisiin merkittäviä tunnistetietojen käsittelyä koskevia uusia toimivaltuussäännöksiä, myös lain 2 §:n 14 kohdassa varsin laveasti määritellyn “käsitellä” -termin soveltamistilanteet laajenisivat uusille alueille, mistä aiheutuisi uusia rajanveto-ongelmia laissa sallittujen ja välttämättömien toimenpiteiden ja toisaalta laissa kiellettyjen tai sinänsä sallittujen mutta toimenpiteiden tarkoitukseen nähden ylimenevien toimenpiteiden välillä.

Lakiehdotusluonnoksen 13 a §:n 1 ja 2 momenteissa ehdotettavien toimenpiteiden tarkoitusta on kuvattu kaikkiaan neljällä sisällöltään ja tarkoitusperältään toisistaan poikkeavalla käsitteellä.

Tunnistamistietojen käsittely olisi mahdollista pykälän 1 ja 2 momenteissa kuvatun väärinkäytön “havaitsemiseksi, estämiseksi ja selvittämiseksi sekä esitutkintaan saattamiseksi”. Kummassakin momentissa on lähtökohtaisesti kysymys rikoslaissa rangaistavaksi säädetyn teon tai toiminnan selvittämisestä ja rikokseen mahdollisesti syyllistyneen henkilön menettelyn saattamisesta poliisiviranomaisen tutkittavaksi. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on muun muassa teknisen tullivalvonnan rajauksia koskevassa lausunnossaan (PeVL 2/1996 vp) todennut, että hallitusmuodon 8 §:n 3 momentin (nykyään perustuslain 10 §:n 3 momentin) vaatimusta “rikosten selvittämiseksi” ei ole syytä kaikissa tapauksissa tulkita niin ahtaasti, että se koskisi ainoastaan jo tapahtuneiden rikosten selvittämistä. Valiokunta piti hallitusmuodon 8 §:n 3 momentin tarkoittamassa mielessä rikoksen selvittämisenä myös sellaisia toimenpiteitä, joihin ryhdytään jonkin konkreettisen ja yksilöidyn rikosepäilyn johdosta, vaikka rikos ei olisi vielä ehtinyt toteutuneen teon asteelle (samoin mm. PeVL 26/2001 vp).

Lakiehdotusluonnoksen 13 a §:n 1 ja 2 momenteissa tarkoitetuissa toimenpiteissä (“tunnistetietojen käsittely”) ei ole välttämättä kysymys konkreettisen ja yksilöidyn rikosepäilyn johdosta tehtävistä toimenpiteistä, vaan valvonnalliset toimenpiteet voitaisiin aloittaa jo huomattavasti aikaisemmin (ao. lainkohtien käsite “havaitsemiseksi”) ja ne voitaisiin ainakin alkuvaiheessa kohdistaa (organisaatiosta, työtehtävistä ym. riippuen) kohtalaisen laajaankin verkkoyhteyksien ja -palvelujen käyttäjäkuntaan. Tällöin valvontatoimien kohteeksi voisi joutua selkeästi myös sellaisia verkkoyhteyksien ja -palvelujen käyttäjiä, joiden käyttö ei millään tavalla liity johonkin myöhemmin mahdollisesti havaittavaan luvattomaan toimintaan, jonka perusteella voisi syntyä konkreettinen ja yksilöitävissä oleva rikosepäily. Samalla tämäntyyppisten laajempien valvontatoimien yhteydessä käsiteltäisiin myös valvottavaan asiaan nähden kokonaan ulkopuolisten tunnistetietoja. Tätä valvontatoimien laajuuteen ja valvonnan perustarkoitukseen nähden ulkopuolisten tahojen tunnistetietojen “käsittelyyn” liittyvää ongelmaa voidaan tarkastella lain käsitteiden täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimuksen ohella myös perusoikeusrajoituksilta edellytettävän suhteellisuusvaatimuksen kannalta (s. 13).

Työnantajan viestintäverkkojen ja -palvelujen “luvattoman käytön” määrittely on lakiehdotusluonnoksen 13 a §:n 1 momentissa kiinnitetty rikoslain 28 luvun 7 ja 8 §:ssä rangaistaviksi säädettyjen luvattoman käytön ja törkeän luvattoman käytön tunnusmerkistöihin. Viestintäverkkojen ja ­palvelujen käyttötarpeen osalta työolosuhteet ja työpaikat poikkeavat huomattavasti toisistaan. On olemassa työpaikkoja, joissa työntekijän työtehtävissään tarvitsemat tietoyhteydet ja -palvelut ovat varsin niukat ja ne voidaan etukäteen hyvinkin tarkasti määrittää. Toisaalta on tutkijayhteisöjä, asiantuntijaverkostoja ja muita olosuhteiltaan ja työtehtäviltään jne. sangen vaihtelevia työpaikkoja ja työyhteisöjä, joissa työhön liittyvät viestintäverkkojen ja -palvelujen käyttötarpeet voivat perustellusti olla hyvinkin laajat ja monipuoliset. On selvää, että luvallisen ja kääntäen luvattoman käytön määrittely tulee sitoa kunkin työyhteisön, työpaikan ja lopulta yksilötasolla kunkin työntekijän työhön liittyviin tarpeisiin. Lakiehdotusluonnoksen 13 a §:n 1 momentin soveltamisessa kysymys ei ole kuitenkaan jonkin työnantajan työntekijänsä käyttöön uskoman yksittäisen irtaimen esineen, laitteen tai koneen käytön arvioinnista, vaan usein maailmanlaajuisten viestintäverkkojen ja -palvelujen käyttötarpeen arvioinnista. Tässä katsannossa myös lakiehdotusluonnoksen 13 a §:n 1 momentin käsitettä “luvaton käyttö” voidaan pitää perusoikeusrajoitukselta edellytettävän täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimuksen kannalta lain käytännön soveltamistilanteiden moninaisuutta ajatellen varsin yleisenä ja siten tulkinnallisia ongelmia aiheuttavana.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain täydentäminen 13 a §:n 1 momentin säännöksellä liittyy osittain lain 13 §:n soveltamisessa (käsittely väärinkäyttötapauksissa) ilmenneisiin tulkintaongelmiin. On mahdollista, että erityisesti tekniseksi tarkoitetun väärinkäytön alaa on joissain käytännön tapauksissa voitu laventaa sellaisille käytön alueille, joihin säännöstä ei ole ollut alunperin tarkoitus soveltaa. On mahdollista, että lain 13 a §:n 1 momentin kaltaisella uudella säännöksellä käytännön soveltamisongelmat eivät suinkaan poistuisi vaan siirtyisivät osittain toisen säännöksen yhteyteen.

2.5.2 Painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimus

Rikollisuuden torjunnan ja jo tapahtuneiden rikosten selvittämisen on katsottu kuuluvan sellaisiin yhteiskunnallisiin intresseihin, joiden turvaamiseksi asianomaisten perusoikeuksien suojaa on voitu laissa säädetyissä tilanteissa ja lainsäätäjän sallimissa rajoissa väljentää. Tämä koskee erityisesti yhteiskunnallisesti merkittäviä ja yksilöiden turvallisuuden kannalta vakavia rikoksia. Kysymys on ensinnäkin oikeasuhteisuuden punninnasta lainsäätäjän suomien torjunta-, valvonta- ja tutkintakeinojen sekä torjuttavan ja tutkittavan rikollisuuden välillä. Toisaalta kysymys on torjunta- ja valvontatoimien kohteena olevan sinänsä kielteisen, rikollisenkin, ilmiön tai toiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten arvioinnista.

Lakiehdotusluonnoksen 13 a §:n 1 momentin mukaisen perusoikeusrajoituksen päätarkoituksena on viestintäverkkojen ja -palvelujen käytöstä kustannusvastuussa olevien yhteisökäyttäjien (mm. työnantajien) taloudellisten oikeuksien turvaaminen. Mahdollisen rikollisen menettelyn ja siitä aiheutuvien taloudellisten menetysten ennalta ehkäisyssä ja virheellisen toiminnan selvittämisessä olisi kysymys erityisesti yhteisökäyttäjinä olevien työnantajien ja niiden palveluksessa olevien työntekijöiden ja julkisyhteisöjen virkamiesten välisten vastuusuhteiden selvittämisestä. Tältä osin säännösehdotuksen mukainen perusoikeusrajoitus liittyy toisen perusoikeuden, perustuslain 15 §:ssä säädetyn omaisuuden suojan, turvaamiseen. Kysymys on kuitenkin mahdollisesta asianomistajarikoksesta.

Lakiehdotusluonnoksen “Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys” ­perusteluissa on kuitenkin tarkasteltu kaikkia ehdotettuja uusia säännöksiä, niitä säännöskohtaisesti erittelemättä, lähinnä vain perustuslain 15 §:ssä turvatun omaisuudensuojan kannalta. Hallituksen esityksen perusteluissa olisi kuitenkin syytä käytettävissä olevaa lakiehdotusluonnosta seikkaperäisemmin ja monipuolisemmin selostaa ja punnita myös muita asiaan liittyviä perusoikeusulottuvuuksia. Samalla tulisi mainittua omaisuudensuojaa vasten arvioida ja punnita, voidaanko varsinkin lakiehdotusluonnoksen 13 a §:n 1 momentin mukaista perusoikeusrajoitusta pitää painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimana.

2.5.3 Perusoikeusrajoitusten suhteellisuusvaatimus

Lakiehdotusluonnoksen 13 a §:n mukaisten toimenpiteiden samoin kuin poliisilain 3 luvun mukaisten tiedonhankintatoimivaltuuksien (mm. 31 c §, televalvonta) ja pakkokeinolain 5 a luvun mukaisten pakkokeinojen (telekuuntelu, televalvonta, tekninen tarkkailu) perusluonteeseen kuuluu, että toimenpiteitä tai pakkokeinoja täytäntöönpantaessa niiden kohteeksi voi viestinnän toisena osapuolena joutua huomattava määrä sellaisia ulkopuolisia, joilla ei ole mitään tekemistä valvonnan perusteena olevan kielletyn (rikollisen) toiminnan kanssa.

Myös valvonnan kohteena olevalla on valvonnan perusteeseen liittyvien yhteyksien lisäksi hänen työtehtäviinsä liittyviä ja muita asianmukaisia yhteyksiä, joita koskevat tunnistamistiedot samalla tulisivat valvontatoimien piiriin.

Poliisilain samoin kuin pakkokeinolain mukainen televalvonta voidaan kohdistaa vain johonkin tiettyyn viestintäyhteyteen (teleliittymään jne.), jonka valvontaan tuomioistuin myöntää luvan. Lakiehdotusluonnoksen 13 a §:n 1 ja 2 momenttien mukaiset valvontatoimet voitaisiin, varsinkin valvontatoimien alkuvaiheessa, kohdistaa laajempaan käyttäjäkuntaan. On toki mahdollista, että muidenkin lakien mukaan toimeenpantavien valvontatoimien tulokset jäävät odotettua vaatimattomimmiksi tai ne eivät tuota rikoksen selvittämisen kannalta tulosta lainkaan taikka niiden yhteydessä saadaan huomattava määrä tunniste- tai muita tietoja, jotka eivät millään tavalla liity valvonnan perusteeseen. Pakkokeinolain, poliisilain ja muun vastaavan lainsäädännön mukaisia valvontatoimia harjoittaa kuitenkin asianomainen erityisviranomainen (esim. poliisi), valvontatoimien perusteena on asianomaisen henkilön toiminnan tai käyttäytymisen perusteella syntynyt perusteltu rikosolettama ja valvontatoimien edellytykset on muutoinkin lailla tarkoin säädettyjä (esim. PoliisiL 31 c §:n mukaiset televalvonnan edellytykset). Yhteisötilaajan oman valvontahenkilöstön valvontatoimien laajuutta rajoittaisi lähinnä sähköisen tietosuojalain 3 luvun yleiset tunnistamistietojen käytön rajoitusperusteet.

Tämän vuoksi pidän tärkeänä, että sähköisen viestinnän tietosuojalakia koskevaa lainsäädäntöuudistusta harkittaessa arvioidaan, olisiko erityisesti lakiehdotusluonnoksen 13 a §:n 1 momentin mukainen yksittäisen työn­tekijän kaiken viestintäverkkojen ja -palvelujen käytön kattava valvontatoiminta ja siinä saatu tunnistetietojen laajuus ja määrä oikeassa suhteessa valvontatoiminnan lopullisiin tuloksiin nähden. Erityisesti tämä arviointitarve liittyy valvontatoimiin nähden sivullisten viestin lähettäjien ja saajien oikeusturvaan.

Samantyyppinen valvontatoimien tulosten ja keinojen välinen suhteellisuuspunninta on syytä tehdä myös lakiehdotusluonnoksen 13 a §:n 2 momentin osalta. Kuten edellä on todettu, lakiehdotusluonnoksen 13 a §:n 2 momentin mukaiset suojeluintressit ovat kuitenkin huomattavasti merkittävämmät kuin pykälän 1 momentin mukaiset. Voidaan myös olettaa, että pykälän 2 momentin perusteella toimeenpantavat valvontatoimet (“tunnistamistietojen käsittely”) olisivat, monestakin syystä, huomattavasti harvinaisempia kuin pykälän 1 momentin perusteella toimeenpantavat. Silti sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen valvonnan perusluonteen mukaisesti myös 13 a §:n 2 momentin mukaisten valvontatoimien kohteeksi, varsinkin niiden alkuvaiheessa, voisi joutua sellaisia yhteisötilaajan työntekijöitä tai siihen sopimussuhteessa olevia tahoja ja varsinkin ulkopuolisia tahoja, jotka eivät millään tavalla liity lainkohdassa tarkoitettujen, sinänsä vakavien, mahdollisten rikosten selvittämiseen (ks. edellä s. 11 käsitteen “havaitsemiseksi” yhteydessä).

2.5.4 Perusoikeusrajoituksiin liittyvät oikeusturvavaatimukset

Viestintäverkkojen käyttöä koskeviin valvontavaltuuksiin liittyvien oikeusturvavaatimusten vuoksi poliisilain 3 luvun mukaiset tiedonhankintamenetelmät ja pakkokeinolain mukaiset toimenpiteet on uskottu poliisiviranomaisille. Oikeusturvaa lisäävänä menettelyllisenä vaatimuksena lisäksi on, että niiden käyttöönotosta päättää erityisiä kiireellisyystapauksia lukuun ottamatta riippumaton tuomioistuin. Lisäksi mainitussa lainsäädännössä on päätöksenteon ja toimeenpanomenettelyn oikeusturvaa koskevat säännökset toimenpiteistä päättävistä virkamiehistä, toimenpiteiden toteuttamiskeinoista, saadun aineiston käytöstä, pakkokeinojen tarkoituksen kannalta hyödyttömän aineiston hävittämisestä jne. Samaan asiaan perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota jo lausunnossaan 24.3.1992 (PeVL 3/1992), joka koski poliisin tunnistamistietojen saantioikeutta koskevien säännösten lisäämistä televiestintälainsäädäntöön (samoin PeVL 26/2001 vp tunnistamistietojen hävittämisestä).

Lausunnon kohteena olevassa lainmuutosehdotuksessa kysymys on yhteisötilaajan (työnantajan jne.) oikeudesta ja mahdollisuudesta ryhtyä itse laissa säädettäviin valvontatoimiin, jotka koskevat yhteisötilaajan omien tai sen käytössä olevien viestintäverkkojen ja -palvelujen käyttöä. Oikeusjärjestys antaa tietynlaista suojaa omistajan oikeudelle ryhtyä tarvittaviin toimiin omaisuutensa suojelemiseksi ja siihen kohdistuvien rikosten ehkäisemiseksi. Eräissä muissakin yhteyksissä, erityisesti erilaisten teknisten valvontakeinojen puolella, on kuitenkin ollut tarvetta punnita työnantajan sinänsä oikeutettua valvonnan tarvetta työntekijöiden yksityisyyden suojaa (mm. intimiteettinäkökohdat) vasten. Viestintäverkkojen ja -palvelujen käytön puolella perusoikeuskytkentä viestinnän ja sen osapuolia koskevien tietojen luottamuksellisuuteen on koko ajan olemassa. Yhteisökäyttäjän (esim. työnantajan) oikeus harjoittaa itse omaan henkilökuntaansa ja samalla ulkopuolisiin nähden varsin laajoja ja käyttäjien tietämättä toimeenpantavia valvontatoimia on viestintäverkkojen ja -palvelujen käyttäjien oikeusturvan kannalta merkityksellinen asia.

Kysymys on myös konstruktiivisesti, viestintäverkkojen omistajien ja haltijoiden sekä toisaalta viranomaisten välisessä suhteessa, monitahoinen. Uusi lainsäädäntö tekisi mahdolliseksi sen, että viestintäverkkojen ja ­palvelujen omistaja tai haltija voisi yleisissä viestintäverkkojensa ja ­palvelujensa valvontatoimissa ja myös yksilöidymmissä valvontatoimissaan tehdä enemmän (valvonnan laajuus) ja käyttää sellaisia keinoja, joita rikostorjunnan ja rikostutkinnan erityisviranomainen, poliisi, ei voisi poliisilain tai pakkokeinolain mukaisesti käyttää. Siltä osin kuin riittävän vakavan rikoksen konkreettinen ja yksilöitävissä oleva rikosepäily ylittyy, voidaan menetellä pitkälti jo nykyisen lainsäädännön mukaisesti. Ongelman muodostaisivat nimenomaan ehdotetun uuden lainsäädännön ja nykyisen poliisin toimivaltuuksia koskevan lainsäädännön rajanvetotilanteet. Tässä suhteessa lakiin lisättäväksi ehdotettava 36 a § ei ole ongelmaton.

Hallituksen esitysluonnoksen 36 a §:n erityisperustelujen viimeisen virkkeen mukaan säännös on tarpeen, koska myös esitutkintaviranomaisen oikeudesta käsitellä kyseisiä tietoja on ollut käytännössä epäselvyyttä. Tämäntyyppistä perusteluteksti ei ole täysin asianmukainen, koska kysymys ei ole ollut niinkään nykyisen lainsäädännön epäselvyydestä, vaan siitä, että virkavastuun alaisena toimiva poliisi ei ole voinut kaikissa tapauksissa ottaa vastaan ja rikostutkinnassa käyttää sellaista teleyritysten tarjoamaa aineistoa, jota poliisi ei olisi voinut itse toimivaltansa rajoissa hankkia.

Sähköisen viestinnän tietosuojalaissa (erityisesti 3 luku) on jo eräitä menettelyä koskevia keskeisiä säännöksiä muun muassa tunnistamistietojen käsittelystä. Lisäksi lakiin ehdotetaan otettavaksi uuden 13 a §:n 2 momentin henkilöllistä soveltamispiiriä rajaava 3 momentin säännös ja tietosuojavaltuutetulle tehtävää ilmoitusta koskeva 4 momentin säännös. Mainituissa säännöksissä samoin kuin ehdotetussa 13 a §:n 5 momentissa ja sähköisen viestinnän tietosuojalaissa yleensäkin on kuitenkin kysymys lähinnä teleyritysten ja lisäarvopalvelujen tarjoajien sekä yhteisötilaajien omien velvollisuuksien sääntelystä ja valvontaviranomaisten (esim. tietosuojavaltuutettu, Viestintävirasto) rooli valvonnassa on esimerkiksi poliisin vastaavien toimivaltuuksien valvontaa selvästi yleisempi.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain 15 §:ssä on teleyrityksiä koskeva säännös tunnistetietojen käsittelyä koskevien tietojen tallentamisesta. Myös yhteisötilaajalle tulisi asettaa velvollisuus tunnistamistietojen käsittelytoimien dokumentoinnista. Tämän lausunnon valmistelun aikana saadussa oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Anna-Riitta Wallinin muistiossa 9.6.2006 on seikkaperäisemmin ja havainnollisesti käsitelty myös yhteisötilaajan tunnistamistietojen käsittelylle asetettavia menettelyllisiä vaatimuksia, joiden tarkoituksena on turvata, että tunnistamistietojen käsittelyn kaikissa vaiheissa menetellään oikein ja viranomaisilla on tarvittaessa mahdollisuus myös jälkikäteen tarkastaa valvontatoimien lainmukaisuus. Viittaan lainsäädäntöneuvos Wallinin muistioon myös tältä osin.

Wallin toteaa myös perusoikeusuudistuksen esitöihin viitaten mielestäni aiheellisesti, että lainsäätäjän tehtävänä on täsmentää perustuslaissa yleisellä tasolla ilmaistuja perusoikeuksia niin, että niiden vaikutus ulottuu myös yksityisiin suhteisiin. Tämä on nähdäkseni myös lainvalmistelussa otettava varteen. Käsillä oleva lakiehdotus koskee olennaisilta osin
yksityisoikeudellista työnantajaa ja työntekijää.


2.6 Lainsäädäntöuudistuksen valmistelusta
2.6.1 Kansainvälinen vertailu

Lausuntopyynnön kohteena olevan hallituksen esitysluonnoksen kohdassa
2.2 (sivu 4) on lyhyt maininta siitä, minkä vuoksi hallituksen esityksen kansainvälistä vertailua “ei ole tarkoituksenmukaista toteuttaa tavanomaisella tavalla”, minkä vuoksi sitä ei ole kirjattu hallituksen esityksen perusteluihin lainkaan. Tällainen puute ei ole kyseisen lainsäädännön yleinen merkitys ja soveltamisalan laaja-alaisuus huomioon ottaen hyväksyttävissä. Toiseksi totean, että jaksoon kirjattu maininta siitä, että muutokset ovat “pääosin selkeästi tietosuojadirektiivin kansallisen täytäntöönpanon yksityiskohtiin ja käytännössä voimassa olevan kansallisen sääntelyn soveltamisessa ja tulkinnassa esiin tulleisiin ongelmiin liittyviä ehdotuksia” ei ole mielestäni asianmukainen eikä uskottava. Ensinnäkin lainsäädäntöuudistus ei koske sähköisen tietosuojalainsäädännön “yksityiskohtia”, vaan olennaisilta osin (yhteisötilaajan oikeudet/viestinnän luottamuksellisuus) sen perusteita. Toiseksi hallituksen esitysluonnoksessa esiin nostetut kysymykset eivät ymmärtääkseni ole yksinomaan Suomea koskevia kansallisia kysymyksiä, vaan viestintäverkkojen ja -palvelujen käyttöön liittyvät oikeudelliset ongelmakysymykset, mukaan lukien luvaton käyttö, rikollinen käyttö, käyttö rikollisiin tarkoituksiin jne. koskee toki kaikkia muitakin maita, joissa viestintäverkot ja -palvelut ovat olennainen osa työelämän käytännön toimintaa ja ihmisten välistä kanssakäymistä.

Sen vuoksi hallituksen esitykseen tulisi sisällyttää asianmukaisesti laadittu vertailu kansainvälisestä lainsäädännöstä ainakin sellaisista Suomen elinkeinoelämän kannalta keskeisimmistä maista, joissa on samantyyppinen perusoikeusjärjestelmä kuin Suomessa.

2.6.2 Ministeriöiden kuuleminen

Hallituksen esitysluonnoksen kohdassa 5.2. (s. 10) on todettu, että luonnos hallituksen esitykseksi lähetettiin lausuttavaksi kaikille ministeriöille. Tämän lausunnon valmistelua varten tiedusteltiin asian valmistelun kannalta keskeisimmistä ministeriöistä niiden antamaa lausuntoa asiaan. Tuossa yhteydessä todettiin, että yksikään ministeriö ei ole antanut asiasta lausuntoaan (em. lainsäädäntöneuvos Wallinin muistio on ollut liikenne- ja viestintäministeriön käytettävissä). Selvitettäessä asiaa edelleen jouduttiin toteamaan, että 21.4.2006 päivättyä liikenne- ja viestintäministeriön lausuntopyyntöä ei ole edes merkitty saapuneeksi ainakaan keskeisimpien ministeriöiden kirjaamoihin tai muihin asiakirjahallinnon rekisteröinti­yksikköihin. Koska lausuntoja on muutoin saatu melko runsaasti, on ilmeisesti niin, että lausuntopyynnön sähköisessä jakelussa ministeriöille on sattunut jokin virhe. Virheestä huolimatta viimeistään lausuntopyyntöajan päättymisvaiheessa olisi liikenne- ja viestintäministeriössä tullut kuitenkin havaita, että yhtään ministeriöiden lausuntoa ei ole saapunut, eikä ilmeisesti edes sähköiseen asiointiin kuuluvia kuittauksia siitä, että lausuntopyynnöt ovat saapuneet ministeriöihin perille.

Lausunnon kohteena olevan asian yleisen merkityksen ja lain soveltamisalan laaja-alaisuuden huomioon ottaen on pidettävä tarpeellisena ja normaaliin lainsäädäntöasian valmistelutoimintaan kuuluvana, että esitysluonnoksesta hankitaan kaikkien ministeriöiden lausunnot. Keskeisimpiä ministeriöitä tässä suhteessa ovat ainakin sisäasiainministeriö (poliisi, rajavartiolaitos, kunnallishallinto), työministeriö (työelämän sääntely), valtiovarainministeriö (valtion atk-toiminta, valtio työnantajana) ja oikeusministeriö (tietosuojalainsäädäntö, poliisin toimivaltuuksia koskeva lainsäädäntö). Mainituilla ministeriöillä olisi lisäksi monia toimialaansa ja tehtäviinsä liittyviä rooleja lausunnon kohteena olevaan esitysluonnokseen.

Asiakirjoista voidaan havaita, että 21.4.2006 päivätyn lausuntopyynnön jälkeen esitysluonnosta on vielä olennaisella tavalla edelleen kehitetty. Esimerkiksi tässä lausunnossa ja oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Wallinin muistiossa 9.6.2006 pitkään analysoitua sähköisen viestinnän tietosuojalain 13 a §:ää ei ole ollut virallisen lausuntokierroksen yhteydessä käytettävissä.

Edellä mainittuun viitaten pidän tarpeellisena vakiintuneen lainvalmistelukäytännön noudattamisen kannalta, että ennen lainsäädäntöuudistushankkeen etenemistä, liikenne- ja viestintäministeriö kuulee ministeriöitä esitysluonnoksesta.

Liikenne- ja viestintäministeriössä omaksuttu tapa julkaista saadut lausunnot ja saattaa ne kaikkien saataville ministeriön kotisivuilla on käytäntönä uusi ja sinänsä kannatettava.

Hallituksen esityksen perustelut laaditaan kuitenkin asiassa lainsäädäntöratkaisun tekevää eduskuntaa varten sekä palvelemaan lain myöhempää soveltamista. Sen vuoksi varsinkin yhteiskunnallisesti merkittävimpien ja soveltamisalaltaan laajempien hallituksen esitysten perusteluissa on yhteenvedon omaisesti ja tiivistetysti käsitelty myös keskeisimpien sidosryhmien lausuntoja. Tällainen tiivistetty jakso havainnollistaisi myös tämän esitysluonnoksen valmistelun yhteydessä esiin nousseita ja mahdollisen lain soveltamisen yhteydessä edelleen esiin nousevia monia oikeudellisia rajanveto- ja toimivaltakysymyksiä.

Oikeuskansleri Paavo Nikula

Osastopäällikkö Esittelijäneuvos Risto Hiekkataipale

21. syyskuuta 2006

Kuvantunnistus


Se Chomskyn kirja, jota Hugo Chavez heilutti tämän aamun uutisten kuvassa puhuessaan YK:ssa presidentti Bushista, näyttäisi olevan Hegemony or Survival: America's Quest for Global Dominance (The American Empire Project).

On häneltä tulossa myös uusi kirja, Failed States: The Abuse of Power and The Assault on Democracy.

Chomsky on yksi niitä epämiellyttäviä viisaita, joka on niin kauhea räyhäämään, että hänen kirjoitustensa lukeminen on piinaa, mutta hänen havaintojaan ja perustelujaan ei voi sivuuttaa olankohtautuksella.

Liioittelijoiden on maailma.

Yhdysvallat on luonut uuden ikonitaiteen ajamalla läpi määritelmät ihmisen näköisyydestä. Oikealla oleva, tuntematonta henkilöä esittävä kuva ei kelpaisi passiin. Katseen suunta, käsi, sinänsä rikollinen piippu ja lisäksi silmälasien heijastuma ovat kaikki rikkeitä, niin myös luihu olemus. Ja pään koko.

Luultavasti Ruotsin tuleva pääministeri ja Suomen Pankissa työskentelevä E. Liikanen eivät saa koskaan passia pään koon takia.

Kirjainten tunnistuksessa on edetty vainka kuinka pitkälle. Teknisesti vaatimaton softa lukee painettua ja ladottua tekstiä niin että paukkuu.

Vielä joitakin vuosia sitten - kun toimestani skannattiin ja tunnistettiin yksi Otava parhaista tuotteista, "Kuka kukin oli - henkilötietoja 1900-luvulla kuolleista suomalaisista, 1961", sinänsä tavanomaiset linjat ja merkit, kuten ristin ja tähden merkit syntymän ja kuoleman osoittimina, aiheuttivat villejä vaikeuksia.

On muuan mielenkiintoa herättävä ongelma: käsin kirjoitettu eli käsiala on vain suurin vaivoin tunnistettavissa.

Valtionarkistossa ja tieteellisissä kirjastoissa istuu väkeä käymässä läpi päiväkirjoja, kirjekokoelmia ja sellaista. Järkevin keino on kirjoittaa teksti uudestaan. Vaikka puhe olisi kadehdittavasti 1800-luvun kansliakäsialasta, näin kuuluu olevan.

Se on palvelukonseptien kannalta vähän huonoa, kun ottaa huomioon, että tietokoneen input-laite eli näppäimistö on pöyristyttävän hankala ja alkeellinen.

Mutta kasvojen tunnistaminen perustuu muutamiin algoritmeihin, joista keskeinen on kätketty Markovin malli, jonka takana on Markovin ketju. Idea on Bayes-todennäköisyyttä. Esimerkiksi kuvasta voidaan "ennustaa" järjestelmän muutokset.

Jokainen valokuva on historiallinen. Kenenkään pärstä ei ole ihan samanlainen kuin valokuvassa. Laskennallinen tehtävä on löytää pettämättömät yhteydet valokuvan ja ihmisen välillä. Silmien välimatka on yksi lähtökohta. Se ei ihmisellä hevin muutu.

Osoite http://www.face-rec.org/ sisältää suuren määrän linkkejä, muun muassa juuri oivallisen artikkelin "Bayesian Face recognition". Jos kerran menette vilkaisemaan linkkiä, niin ottakaa nyt viimein talteen myös Shannon A Mathematical Theory of Communication. Se ei ole kovin pitkä ja vakuutan, että kohtuullinen ei-insinöörin matematiikan taito riittää sen pääpiirteiden lukemiseen. Se on yksi näitä tieteellisiä artikkeleita, jonka lukeminen tuottaa vahvaa aistillista mielihyvää samalla tavalla kuin Bachin g-molli fuuga (BWV 578).

Kuvan tunnistus on minulle syvästi hämmentävä asia. Parikin lapsenlastani on tunnistanut valokuvasta sukulaisia samassa iässä kun ovat oppineet hiukan puhumaan - "iso isä". En lakkaa ihmettelemästä, etteivät he luule, että kuvassa on joulupukki vapaalla.

Kaikki ihmiset tietävät tai muistavat herkän nuoruuden päiviltä, miten läheinen ihminen voi muuttua vihassa tai kiihkossa tuntemattoman näköiseksi. Se menee ohi, mutta kokemus on erikoinen.

Kaikki ihmiset tietävät, miten muotokuvamaalaus on alamaissa ja virastot ja kansliat ovat täynnä tauluja, joiden kuvaama henkilö ei ole juurikaan näköisensä. Ja sitten kuitenkin on näitä ihmisiä, jotka osaavat vetäistä näköisen kuvan muutamassa minuutissa. Kari Suomalainen oli siinä pistämätön.

Joku - esimerkiksi Cessu - osaisi ajaa tämän blogin kuvat tunnistussoftan läpi. Luulisin että softa arvioisi ne erilaisiksi. Silti toista kuvaa on vain vähän vatkattu Fotarilla (liquify, distort).

Tumbs-nimisessä valokuvien tietokantaohjelmassani on muuten mainio ominaisuus "find similar images". Nolla-arvolla se löytää kaksoiskappaleet, mikä on sinänsä hyödyllistä. Säätöä muuttamalla se piru poimii mummut hakemistosta mutta jättää nuoret ja näpsäkän näköiset koskematta, mikä onkin poliittisesti korrektia.

* * *
This has very little to do with the day's theme, face recognition. However, a new paper of the very respected authority, professor Merges of UC Berkeley, was brought to my attention.

Everything Merges, Menell and Samuelson publish is of major interest. Here Merges seems to change his mind. The conclusion of the paper reads:

"This, along with evidence that innovative software firms in other countries make use of the patent system more than non-innovative firms, suggests a simple overall conclusion: patents are not killing the software industry, and successful firms are paying attention to patent quality, at least according to some measures."


Patents, Entry and Growth in the Software Industry

ROBERT P. MERGES
University of California, Berkeley - School of Law (Boalt Hall) August 1, 2006


Abstract:
In the late 1980s and early 1990s, people in the software industry often said that the coming of patents would spell doom, particularly for small companies. The entry of new firms - the seedbed of growth in the industry - would dry up, and only large, bureaucratic and decidedly non-innovative firms would remain. This paper concludes that these predictions were wrong. New firm entry remains robust, despite the presence of patents (and, in some cases, perhaps because of them). Successful incumbent firms have adjusted to the advent of patents by learning to put a reasonable amount of effort into the acquisition of patents and the building of patent portfolios. Patent data on incumbent firms shows that several well-accepted measures of "patent effort" correlate closely with indicators of market success such as revenue and employee growth. Whatever the effects of patents on the software industry, this paper concludes, they have not killed it.


Keywords: Patents, Intellectual Property

Working Paper Series

Suggested Citation

Merges, Robert P., "Patents, Entry and Growth in the Software Industry" (August 1, 2006). Available at SSRN: http://ssrn.com/abstract=926204