Sivun näyttöjä yhteensä

12. heinäkuuta 2020

Aikamatkalta



Eräs mainio scifi-tarina ei laiminlyö kodikasta huumoria. Loistoaluksen baaripöydän ääressä kotiin New Yorkiin ja samalla tunnetuin tavoin nykyaikaan palaava sankari on kokenut paljon. Scifin sääntöjen mukaan historiaa ei voi käydä muuttamassa eikä isoisäänsä tappaa. Sellainen ajaisi rinnakkaistodellisuuksiin ja muihin kerronallisesti hyvin vaivalloisiin ratkaisuihin.

Mutta sankari etsii matkalippuaan ja kysyy smokkipukuiselta kaveriltaan, että mikäs tämän uutuudenliukkaan laivan nimi nyt olikaan. – Titanic.

Brittien ja amerikkalaisten nyt kirjoittaman mukaan Trumpin lisäksi myös puolueen senaattorit ovat alkaneet katsella pelastusveneitä, joita ei taida olla tarpeeksi, ja sovitella korkkiliivejä päälleen.

Kuisma sanoi antaneensa anteeksi Fukyamalle, joka ensi luokan ajattelijaksi ja tutkijaksi väitettynä meni metsään historian loppua selvittäneessä menestys teoksessaan ja uudestaan arvioidessaan Irakin sotaa. Kuvasta ilmenevä kaksiosainen suurteos selvittää yhteisöjen rakenteen ehtoja tukeutuen myös ilmastoon ja ympäristöön.

Suoraan sanoen kiinnostuin aikoinani kovasti saman Fukyaman huomiosta kiinalaisesta ja eurooppalaisesta perhemallista: huolehtiiko aikamies enemmän isästään kuin vaimostaan ja lapsistaan. Nyt kiinnostuin etenkin islamin noususta ja otsikosta ”valtiot rikollisjärjestöinä” ja Venäjän luonnehtimisesta kartelliksi, jossa kohteena ei ollut maa vaan maaorjat. 

Nikolai Gogol ja kuolleet sielut! Nyt ymmärrän, miksi Stalin julisti yhteiskunnan (puolueen) omaisuudeksi ihmiset eikä tuotantovälineitä, joista Lenin ja Marx olivat änkyttäneet jotain. Sosialisti Hitler ymmärsi hyvin, että sota on voittoon tähtäävää liiketoimintaa, ja menestyikin komeasti, mutta peli petti jo 1942. Ensin alkoivat loppua hyvin kalliit lentäjät ja sitten tulenjohtajat ja panssarimiehet. 

Se on täysin selvää, että demokraattisen valtion perusta on byrokratia. Ensimmäisenä sen käsitti Saksa eli Preussi. Sen puutteeseen kaatui taloudellisesti hyvin kehittynyt Venäjän keisarikunta. Ja sitten Neuvostoliitto.

Fukyaman kirja ilmestyi viitisen vuotta sitten. Niinpä nyt yksinvaltaisesti hallitut Kiina, Venäjä ja USA ovat mukana entisissä hahmoissaan.

Nähdäkseni 1929 yleismaailmallisen talouspulan aiheutti 1918 – 1919 influenssa eli espanjantauti, joka surmasi lyhyessä ajassa yhtä paljon ihmisiä kuin maailmansota, kymmeniä miljoonia, ja etenkin 20 – 30 -vuotiaita ihmisiä. 

Ja talouspula oli tietenkin ratkaiseva tekijä Hitleriä ja Stalinia ajatellen. Suomessa Ryti reagoi nopeasti, pulakausi lopetti oikeistoliikehdinnän ja teki mahdolliseksi rajut investoinnit metsäteollisuuteen eli ostovoimaan eli poliittiseen kehitykseen. Ja Mannerheimin johdolla perustettiin Valtion tykkitehdas, ostettiin hyviä lentokoneita Englannista ja Hollannista ja tehtiin ruutia Vihtavuoressa ja paukkuja Lapualla. Valtionyhtiö Outokumpu louhi ja jalosti kuparin.

Mitä verinäytteisiin tulee, kohta tulee aika, jolloin veri punnitaan. Talouden ja politiikan rakentaminen korona varjossa tai alla on meillekin hurjistuttavan vaikea tehtävä.  Eräille muille se voi olla tekemätön paikka.


11. heinäkuuta 2020

Pekka Vuori


Pekka Vuori on piirtäjä ja kuvittaja ja taittaja vailla vertaa. Hämmästyin kun näin, että muotokuvamaalauskaan ei ole outoa. Helsingin Sanomissa hän piirsi kauan näköisiä kuvia.

Kun kerroin haluavani tehdä runoistani kirjan, jonka myös esineenä tuntee kirjaksi, Pekka oli heti innolla mukana.

Nyt hän sanoi voivansa tehdä blogiani varten kuvia ja runoja. Niitä on tässä.

Etiäinen sanoi, että en ole ainoa, joka ihastelee valmista mieltä ja taitavaa viivaa, vaikka syntyhmävuodeksi on merkitty 1935 ja sytymäpaikaksi Kiikka. Sieltä oli muuten myös Kaarlo Sarkia ja äidinäitini Elli, o.s. Välimaa...

Joten tässä on kaksi blogipostikorttia ja valmiina on neljä. Koska emme tietenkään maksa toisillemme mitään, saan kai ehdottaa, että lukija toimii harkintansa mukaan.

Jos vaikka lähettäisitte linkin jollekulle, jota haluaisitte ilahduttaa?

Pekan kiertävä näyttely on nyt Mouhijärven kirjastossa ja kiertää sitten Sastamalan seudulla. - J.K.  



SÄTKÄ JA PÄTKÄ
Kaikkihan sen nyt jo tietää
ja asiaa on pakko sietää
ja ehkä pomokin sen ties:
töihin tuli tupakoiva mies!
Kai meidän pitää häntä sallia
kun savuttaa pysäköintihallia
Näin ilman hampaita ja sarvia:
me siedämme assistentti Arvia

Sitten tuli meille tieto aivan uus
Arvi on kielten monilahjakkuus!

TAMPUURIMAJURI
  Onnilla oli klubikortti kultainen
 hinta myös parahultainen
 Klubin tunnelma oli aina fiini
 nenän alla joku laatuviini
 Sitten korona vei Onnin ansiot
 käyttöön jäi vain sotukansiot
 Mutta oli sentään onni myötä:
 Onni saikin kunnollista työtä
 se arveluttaa yhä vielä miksi
  pääsi oman klubin portsariksi?


10. heinäkuuta 2020

Vallan viisasta väkeä



Kyselyn mukaan suomalaisten luottamus asiantuntijoihin, kukaties jopa tieteeseen, on parantunut nopeasti ja selvästi.

Yksi monista asioista, joita en oikein olisi uskonut ennen tätä koronavuotta, on tuntuma järkipuheen tehon noususta.

Kahdeksan kymmenestä joutuu tekemään työtä, hoitamaan ja murehtimaan niin paljon, ettei ”yleisille asioille” jää aikaa eikä voimia.

Mielestäni tämä on länsimaisen demokratian keskeinen piirre.

Perussuomalaiset ovat mukavia ihmisiä. Äkkiväärät kannat etenkin aidosti mutkikkaisiin asioihin ovat osa länsimaista demokratiaa. En edes tiedä, miten paljon sellaisia on itselläni. Luullakseni paljon. 

Olen elänyt niin pitkään, että mielestäni on täysin luontevaa vetää vastuuseen ”herran perkeleet” esimerkiksi laskuopin kirjan unohtamisesta kotiin. Kun joku pojista selitti, että ennen pitkää kaikki kommunistit hirtetään, kiirehdin sanomaan: paitsi Rukkilan Matti. En tuntenut muita kommunisteja ja tuo naapuri oli harvinaisen miellyttävä ihminen ja piti lastenkin seurasta. 

Amerikkalainen ja valitettavasti myös Englannissa nyt niin levinnyt tieteen ja tutkimuksen merkityksen kieltäminen ei näyttäisi tehneen juurikaan vaikutusta Suomessa. 

Jostain syystä ihmiset tuntuvat olevan todellisuudessa aika yksimielisiä siitä, että tutkija ja tutkijapohjaiset asiantuntijat tekevät parhaansa. Puhe on siis pandemiasta. Itse olen hyvilläni siitä, että niin moni tutkija esittää televisiossa tieteen tärkeimmän iskulauseen: emme tiedä. Tutkimusta tehdään, kun ei tiedetä, ja vaikeaa on.

Vertauskohdaksi asettuu tietenkin Ruotsi. Siellä viesti on päinvastainen: tilanne on hallinnassa. Kuvittelen yhä, että siellä jotkut kuitenkin tietävät hiljaisessa mielessään asian todellisen laidan. Kuuluisia viimeisiä sanoja: ei tässä ole mitään vaaraa.

Eräs monista mestareistani mainitsi olleensa nuorimpia ja viimeisiä A. Ylpön kierroksilla. Se kuului koulutukseen. Itsekin tapaamani Ylppö säteili säpsähdyttävän lyhyenä miehenä varmuutta ja luotettavuutta.

Käytävässä istui nyyhkyttävä nainen. Ylppö viittasi kandit pysähtymään ja meni kysymään, mitä rouva itkee. – ”Kun se meidän Helena…” Ja taas tuli itku.

”Helenalla ei ole mitään hätää”, Ylppö sanoi.

”Kun se meidän pieni Helena yöllä kuoli…” 

”Niin kuin juuri sanoin, Helenalla ei ole mitään hätää. Enää.”

Tohtori jatkoi kierrostaan. Lääketieteenkandidaatit olivat saaneet kullan arvoista opetusta.

Päivän kuva liittyy loruun. Vallan viisasta väkeä – laskevat kopalla ja kontilla mäkeä.   

9. heinäkuuta 2020

Annankadun vastakohta


Otsikko on teekkarivitsi ja kysymys. Vastaus: en anna enkä kadu.


Tarve on muistuttaa, että myös kaupunki on museo, jossa näet itsesikin uudessa valossa.

Itse pidän menneen ajan hullutuksia ehkä arvokkaampina kuin viisauksia. Esimerkiksi Helsingin suurkirkosta on vapaasti ja helposti luettavissa, millainen vaiva siitä aiheutui. Nykyisen hankalasti kuljettavan portaikon paikalle piti rakentaa päävartio. Engelin kirjeenvaihtoon tukeutuva kirja on olemassa. Ei ollut kaikin ajoin helppoa.

Venäläisten rahoituksella pystytettiin erittäin hieno keskusta. Nykyisen Senaatintorin paikallakin oli alkujaan kirkko. Kaupungin tehtävä oli säteillä eurooppalaisuutta, ja sen se tekee.

Toistin aika heikon sukkeluuden Aleksanteri II:n patsaasta. Tahallani jätin mainitsematta, että Venäjän keisarilla on vielä patsastakin kestävämpi muistomerkki: Aleksanterinkatu. Ei tarvitse arvuutella, mistä se on saanut nimensä. Liisankatu viittaa keisarinna Elisabetiin ja ennen suomalaisuuden raivokohtausta 1928 nykyinen Snellmaninkatu oli nimeltään Nikolainkatu. Kalevankatu oli Vladimirinkatu.

Verkosta löytyy koko historia


Lukija saa tietää, että Venäläiset ritarikunnat ovat keskuudessamme, kuten Anna ja Yrjö (George). 

Nokkelaa on ollut käyttää suurmiesten etunimiä, kuten Roobertinkatu (Rehbinder), Fabianinkatu (Langenskiöld) ja monet muut. Vain Kluuvi on ruotsia, rupakko (gloet). Korttelin vinosti halkaissut Kaisaniemenkatu oli aluksi Murtokatu, Genombrotten, Genombrottskaja ulitsa. Ja Kallion linjat on napattu nimiksi suoraan Pietarin mallin mukaan.

Jo puoli vuosisataa sitten ikätoverini Jarkko Laine -vainaja kirjoitti tarkka-ampujasta, joka kärsivällisesti vaanii Mannerheimin patsasta. Kirja oli ehkä sama, jossa maolaiseen tapaan kirjoitetaan, että Tulun ja Polin lääni on punainen.

Eli: kuka kaataisi tai töhrisi Mannerheimintien? Läntisessä maailmassa lienee ainutlaatuista, että merkkimies saa 75-vuotispäivänään lahjaksi pääkaupungin pääkadun. Se oli ollut Heikinkatu nykyisen patsaan paikkeille ja siitä pohjoiseen Läntinen viertotie, Västra chaussée, ja sitten Turuntie.

Ja vauhtiin päästyä: kamppi oli venäläisen varuskunnan sulkeisharjoitusten pitopaikka, narinkka oli juutalaisten käytettyjen vaatteiden kauppiaiden torin tapainen ja Arkadiankatu tietysti viittaa ”Hankkijan talon” eli kulmatalon kohdalla sijainneeseen, ennen pitkää ränsistyneisyyttään rämisseen teatteri Arkadian nimeen. Ja Kaivokadulla oli kaivo kaivottomille. 

Hienoin osoite, jossa olen käynyt (kutsuttuna), on U.S. korkein oikeus: 1st Street 1. Sitä kadehtisi Aku Ankkakin. Ja Tintin kotiosoite oli Moulinsartin linnaan muuttamiseen asti 26, rue du Labrador.


8. heinäkuuta 2020

Ottiatuota



Otsikko on muistuttamassa, että yksi kirjallisuutemme hienoimmista tekijöistä eli siis Teuvo Pakkala, kirjoitti myös yhden Suomen edelleen esitetyimmistä näytelmistä, joka on kolmasti filmatisoitu, nimittäin ”Tukkijoella”.

Roolihenkilö Tolari aloittaa puheensa aina sanomalla ”ottiatuota”, mikä ei tarkoita varsinaisesti mitään. Näyttelijän Kalle Viherpuun vakinainen roolipari Siiri Angerkoski käyttää mielitietystään tässä tai jossain muussa elokuvassa puhuttelunimeä ”lökäpöksy”.

Ikuinen kunnia ystävälleni Jorma Hynniselle, että levyttäessään myös ”Metsäradion” tunnuslaulun ”Vielä niitä honkia humisee” hän otti mukaan senkin säkeistön, joka menee:

”Onhan sitä oltu ryyppäämättä 
kolmekin vuorokautta,
kun on sattunut seilaamahan 
ulapalle lautta.”

Lenininpuisto… Se on siinä Kulttuuritalon vieressä. Kerroinko koskaan, miten jouduin tuomarina tutkimaan paperit kommunistisen puolueen menetettyä rahansa ja kiinteistönsä. Se oli murheellinen tarina, samaa suurta kertomusta kuin ”punapääoman” sortuminen. Pankit, vakuutusyhtiöt, rakennusliikkeet.

En kerro nytkään. Siinä sitä oli paperia.

Toistan maailman reunaan asti. ”Liikeyrityksen tarkoitus on tuottaa voittoa.” Lause on katkaistu ja siksi valheellinen. Liikeyrityksen tarkoitus on tuottaa voittoa lain ja yhtiöjärjestyksensä määräämissä rajoissa. Viime päivinä on kerrottu siivousyrityksestä, joka tuottaa voittoa pitämällä työntekijät käytännössä vankeina ja jättämällä palkat maksamatta. Tämä oli siis jälleen repliikki kommentoijalle.

Lenininaukio on valitettavasti minulle yksi ja sama. Minulle riittää huvittumisen aiheeksi Senaatintori Aleksanteri II, Puolan teurastaja. Suomelle ja käytännössä Snellmanille hän antoi tilaisuuden Venäjän etua ajatellen eli hoiti virkaansa. Hiukan se patsas on minun silmääni erikoinen. Mutta henkilökohtaisesti pudottaisin sen porukan myös Suurkirkon räystäiltä. Ne eivät sovi sinänsäkin epäonnistuneen kirkon arkkitehtuuriin eikä niillä ole jumaluusopillista sisältöä. 

Keisarinnan kivi kauppatorilla on lysti. Vallankumoukselliset pudottivat pallon ja Venäjän kaksipäisen kotkan keväällä 1917 ja ne nostettiin kunnioittavasti takaisin 1971, kun Neuvostoliitolta oli varovasti varmistettu, ettei sillä ollut mitään hanketta vastaan. Yllättävää kyllä ei ollut.

Nyt meillä on Putinin Venäjän virallisesti käyttämä vaakuna, siis kaksipäinen kotka, tasavaltamme paraatipaikalla.

Lenin oli hyödyllinen idiootti. Saksan yleisesikunta rahoitti häntä  sekä hänen Sveitsin aikanaan että vallankumousjohtajana lokakuusta 1917. Vaikka Saksan kanssa oli tehty rauhansopimus maaliskuussa 1918, sanoisin tuota kuitenkin maanpetturuudeksi.



7. heinäkuuta 2020

Lakupekka



Kaksi vanhaa intellektuellia istuu tummetessa illan. Toinen polttaa piippunysää (Dunhill), toinen sikaria (Partagas, 10 vuoden kypsytys humidorissa). Emme sano, etteivät nuoret kestä lautallakaan, toisin kuin me, jotka laskimme hurjimmat kosket pölkyllä vain.

Kun se on päinvastoin. Hurjan hienoja nuoria, siitä huolimatta, että me koulutimme heitä. Kaverini istui oppituolilla 30 vuotta, joka on paljon. Yhdessä murtauduimme Kalifornian yliopiston yhteyteen, mikä herätti hämmästystä. 

Joku kuuluu kyselevän Twitterissä, miksi Suomessa ei ole enää intellektuelleja. 

Vastaus on yksinkertainen. Kaikki toimittajat ja ”toimittajat” ovat saaneet potkut, ja jopa vapaaottelijoiden (ennen freelance) kirjoituspalkkiot on pudotettu puoleen noin viiden vuoden takaisista. Enemmän kuin viisi vuotta sitten olemalla ahkera ja taitava pääsi noin lukion lehtorin tulotasolle.

Tästä asiasta minulla on lyödä rätingit pöytään. 

En ajattele tässä kirjailijan ja taiteilijan ammatteja. Ei ole tarpeen toistella, että ei näytä hyvältä.

Ehdottaisin syyksi somea eli sosiaalista mediaa. Perusteluksi esittäisin koronaviruksen Suomessa. Kaikki muuttui parissa viikossa, jopa käsitteiden ”työ” ja ”perhe” asiasisältö. Väline oli lähes kaiken kattava tiedotus eli televisio ja älypuhelimet.

Onko muutos pysyvä tai syvällinen, sitä ei tiedä. Oma arvaukseni on, että muutos on erittäin syvällinen ja erittäin pysyvä. Kuolemanpelko ei ole uskottava selitys. Sodissa ja liikenteessä on todistettu, että itsesuojeluviettiä ei ole olemassa. 

Sosiologia menee osittain uusiksi. Oma henkilökohtainen kuolema on ollut tabu, joka on hoidettu useimmissa maissa näppärästi rituaaleilla. Yleensähän meillä on hautajaisista vain hauskoja muistoja. Tunnetaan aidosti, vähän itketänkin ja lopuksi tunnelma vapautuu.

Koronasta ovat selvinneet huonoimmin ne maat, joissa nuo rituaalit on hukattu: Ruotsi ja USA.

Some-selitykseni liittyy siihen, että suurimmatkin liikeyritykset ovat äkkiä alkaneet pelätä ”yleistä mielipidettä”. Eskimo-jäätelö menee samaa tietä kuin Lakupekka-lakritsi. 

Sinebrychoff muutti mielijuomani nimen Perinnekaljaksi. Varmaan arvasivat, että minä sanoin Perhekaljaa kotioloissa Persekaljaksi. En siis ollut ainoa.

Talousihmiset, kuten Kalifornian yliopiston kaverimme, informaatiotalouden ensimmäisen erittäin paljon käytetyn oppikirjan laatinut Hal Varian (myös Googlen talousjohtaja) kertovat, että uusi informaatio on nostanut brändit temppelin harjalle. Jo 15 vuotta sitten Mäkkäri luopui styroksipakkauksista asiakkaiden uusien tunteiden vuoksi. Suomessa liian moni toistelee vielä, että yrityksen tehtävä on tehdä voittoa. Jos se olisi totta, firmat myisivät amfetamiineja eivätkä hampurilaisia, juomia tai lakritsia.

6. heinäkuuta 2020

Totnoin



Katsokaa areena.yle.fi Historia: Pariisi vuonna 1900.

Lähetän Marcel Proustille kirjeen, koska muistan hänen osoitteensa Bd Haussmannilta, numero 102. Olen käynyt kuolaamassa siellä alaovella.

Arrondissement (kaupunginosa) 8 eli postinumero 75008.

Kurkistin kerran Ritzin ovesta sisään. Ravintola on perustettu 1700-luvulla. Proust suosi sitä. Luis Bunuel väittää muistelmassaan uneksineensa etukäteen elokuvansa Ritzin pöydässä kumoten Martinin toisensa jälkeen.

Mainostamani Areenan filmi lässähtää loppua kohti hiukan historiointiin. Se on pieni rikka verrattuna parhaaseen koskaan näkemääni muinaiselokuvan korjailuun. Kuva on terävää, liikkeet eivät nytki ja väritys on kauttaaltaan oikean tuntuista eli uskottavaa.

Syvimmin minuun vaikuttavat katukuvat, etenkin kameraa tuijottavat pikkupojat mutta mikseivät myös niskojaan nakkelevat hienot rouvat suunnattomissa hatuissaan ja seipään nielleet porvarishenkilöt välttämättömine kellonperineen ja liivipukuineen.

En olisi uskonut näkeväni pientä Proustia lottaamassa Normandian hiekkarannassa. Ei se nyt tietenkään Marcel itse ole, mutta pikkupoika, äiti ja mummu ja paikkakunta on juuri se, jonka Proust muunteli romaaniinsa sopivaksi.

Kuka olisi tätä uskonut? Kadonnut aika löytyi. Riitti että etsittiin tarpeeksi!

Romaanin nimi on muuten tyypillinen. Englanniksikin toinen käännös on nimeltään ”menneisyyden muistikuvat” (remembrabce of things past) ja toisen ”kadonneen tai menetetyn ajan etsiminen” (in search of lost time). Saksannoksessa kohde on menetetty (verloren) ja ruotsinnoksessa ohi kulunut tai paennut (flytt). Italiassa haikean  henkilökohtainen menetys (perduto) korostuu voimakkaammin kuin alkukielessä. Ranskan ”perdu” on sekä viety eli riistetty eli ryöstetty että kateisiin joutunut. Väärän takin taskusta löytyneet avaimet olivat hukassa, perdu.

Opiskelen alaa. Olin hyvin mielissäni, kun huomasin puolihuijarina pitämäni James Gleickin aikamatkailun käsikirjan. (Time Travel: a History, 2016). Onneksi rinnalle löytyi Princetonin astrofysiikan proffan J. Richard Gottin Time Travel in Einstein’s Universe. The Physical Possibilities of Travel Through Time.

Gleick on johtavia tiedekirjoittajia, mutta ei mitenkään samaa luokkaa kuin esimerkiksi Harari. Kaaosteorian selvittelystä alkaen hän on osoittanut kykenevänsä ansaitsemaan. Se taas edellyttää kykyä kirjoittaa vetävästi. Tieteessä se edellyttää kykyä olla yksipuolinen ja liioitella ja unohtaa ”sopivasti” hankalia asioita.

Gott ei missään tapauksessa kirjoita kuin tiedemies tavallisesti, vaan kuten esimerkiksi Scientific American parhaimmillaan. Ilkikurisuutta sävyttää halu avata silmiä. Kirja on jo vanha (teemaa ajatellen) eli vuodelta 2002. Itse otan sen riskin, että minulle käy kuten usein eli en tule hullua hurskaammaksi. Viimeksi luin seikkaperäisen selvityksen pimeän aineen ongelmista ja tulos oli tuo mainisemani.

Mutta sanon vakavissani, että 1900-luvun alkua paljonkin tutkiskeltuani en ole nähnyt valokuvia enkä kovin monia tekstejä (Proustin lisäksi), jotka olisivat tähän määrään hengittäneet kerran ollutta todelisuutta. (Olen kohtalaisesti selvillä siitä, että sana ”todellisuus” on tarkoittavinaan asiaa, josta emme tiedä juuri mitään.)

5. heinäkuuta 2020

Katkokirjoitus



Nämä kirjoitukset ovat pohjaltaan keskustelua. Kuulu siihen koulukuntaan, jona mielestä kirjallisen teoksen luo lukija. Uskonlahkomme mielestä aistinfysiologia peruserehdys on nyt sivuutettu biotieteissäkin. Aistiminen eli siis etenkin hermoston toiminta on kaksisuuntaista. Ihmisen mieli on verkottunut kuin metsä.

Vastakohta on kirkko, jossa pappi paukuttaa ja kansa pitää turpansa kiinni.

Olen vastaamassa kommentoijan kysymykseen, miksi en kirjoita ihmisiksi, esimerkiksi esseitä tai sitten artikkeleita.

Sellaisia on hallussani ja ylpeydekseni Kansalliskirjastossa nimelläni varustettuna digitaalisena kokoelmana tuhansia. Valokuvia on kymmeniä tuhansia.

Koska mukana on laajasti vanhempieni ja isovanhempieni tuottamaa ja myös julkaisemaa aineistoa, kysymyksessä on eräänlainen suomalaisen alaluokan historia eli aineistoa käsittämättömästä noususta ylemmäksi keskiluokaksi. Se tarkoittaa maailman huipputasoa.

Isäni ja tätini, juoksupoika ja kauppiaan tytär, kirjoittivat kumpikin sukunsa ensimmäisinä ylioppilaiksi samana vuonna kuin synnyin eli 1944. Äitini ei ainakaan eilen puhelimessa enää harmitellut, että häneltä jäi sivistäytyminen keskikouluun. Se siis meni perille, että heidän 1921-1923 syntyneiden koululuokkansa pojista melkein kaikki kaatuivat Talvisodassa ja muut merkittiin ilman kirjoituksia ylioppilaiksi, eli mikään ei olisi muuttunut, kun siihen aikaan oppikoulussa ei oppinut edes kieliä, vaikka opetettiin.

Kokoelmassani on kolme tuhatta kirjoitusta ja suomennosten vuoksi yli kaksisataa kirjaa. Kaikkein vaivalloisin oli yi 500-sivuinen nide tietokoneohjelmien ja tietoliikenneratkaisujen patenttisuojasta. Tiedossani ei ole, että yksikään ihminen olisi lukenut siitä osaakaan. Ei kannatakaan. Teknologia ja yhteiskunnat ovat muuttuneet hyvin paljon alle 20-vuodessa. Itse sain professuurin ja itselleni osoituksen, että osasin vaikean asiaryhmän eli tietosisältöjen kansallisen ja kansainvälisen kaupan tavat ja säännöt. Nyt muuten mennään virusten ja solupintojen kemiallisesti koodatussa informaation vaihdossa eli käytännössä kysymyksessä, kuka pitää rahat korona-rokotteesta ja jo valmiista ”lääkkeestä”, joka manipuloi eräitä entsyymejä ja parantaa diabeteksen.

Sokeritautinne voidaan kohta parantaa puhelimitse, koska kysymyksessä on epigeneettinen koodausvirhe.

Helsingin Sanomissa li lukijoita. Sain kirjoittaa, mitä mieleen juolahti, mutta en keksinyt keinoa päästä irti suuren lehden kaikupohjasta. Kirjoitin viikoittain kolumneja lähes 10 vuotta ja artikkeleita, arvosteluja ja esseitä päälle.

Tätä blogia on noin 10 000 liuskaa ja kommentteja vielä paljon enemmän.

En usko, että kirjoituksillani olisi vaikutusta tai merkitystä. Tiedän että niillä on lukijoita, vaikka näkyvä lukija- eli katselijamäärä on tietenkin kumulatiivinen, eli on joukko ihmisiä, jotka lukevat näitä lähes päivittäin. Sen tiedän omia teitäni, että monet ahkerimmatkaan lukijat eivät kommentoi koskaan. – Kuvassa amerikkalainen säkkisolmu, joka on käytännössä aukeamaton

4. heinäkuuta 2020

Pääministereistä



Kun aloin muuttaa takaisin Kaliforniasta, tiesin että Suomessa kohtalokkaasti laiminlyöty ala on ”public administration” eli lähinnä julkishallinto.

Sen näen omin silmin, että pääministeri Marin on erikoislahjakkuus. Korkeintaan yksi sadasta osaa puhua kokonaisia lauseita käyttäen samalla selkeitä sanavalintoja.

Päivän lehti paljasti laajassa henkilöjutussa, että Marin oli jo opiskelijana Tampereella saanut kovan innon valjastaa lahjakkuutensa ”johtamiseen”. Samalla kävi ilmi, että Tampereella opetuksen on pakko olla aika hyvää. Ehkä muinoin kummeksumani yhteiskuntatieteiden ja juridiikan tuominen lähelle toisiaan on tuottanut tuloksen.

Jos otaksumani on oikea, ajatuksen isä on Aulis Aarnio, joka opetti ensimmäisenä, että sääntöjen maailma on jotain aivan muuta kuin kielellä askartelua.

Ettei tämä kuulostaisi puolueista puhumiselta, lisään huomanneeni kummakseni, että hyviä suuren julkisen yksikön johtajia on alkanut näyttäytyä siellä täällä.

Liikeyritysten johtoon on koulutettu vanhastaan. Lupaaville yrittäjille on myös annettu tilaisuus onnistua tai epäonnistua. Julkisella puolella tilanne on ollut kovin toinen. 

Valtion tasolla esimerkiksi Paasikivi ja Kekkonen olivat Maradonan tyyppisiä palloilijoita.

Viimeksi kirjoittamani kommenteissa jo selitettiin, miksi vedän vähän väliä esiin Rytin. Paitsi että hän oli nerokas asianajaja, hän oli suurenmoinen johtaja 1922 - 1939. Sen jälkeen koossa olikin Suomen historian dream team, Ryti, Tanner ja Mannerheim. 

Kaikki kolme selvisivät vaikeimmasta eli pitivät omat kannattajansa kurissa.

Superlahjakkuuksista puhuttaessa Tanner muuten aina unohdetaan. Rautatieläisen poika ja ressu Ruoholahdesta johti jo nuorilla päivillään puhetta kansanvälisissä osuustoimintajärjestöjen kokouksissa, koska hän oli ainoa, joka osasi pysyä ja pitää muutkin asiassa viidellä kielellä.

Sitä en osaa oikein sanoa, miksi arvostukseni kohteet näyttävät olevan monissa tapauksissa nuoria naisia. En tiedä.

Mutta ehkä heissä näkyy vielä äideiltä peritty erikoinen taito, kyky ajatella puhuessaan.

Yksityisen puolen liikkeenjohtajien huiput tunnistin heidän taidostaan kuunnella niin kauan kuin minulla oli heille puhuessani asiaa. Eivätkä he tehneet muistiinpanoja.


3. heinäkuuta 2020

ID.3



Olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Yhdysvallat on menetetty kanta.

Perusteluni on toinen kuin mielipidetiedustelun samanmielisten. Nähdäkseni Trump ei ole syy, vaan seuraus.

Valtio joka sekä vihaajiensa että ihailijoittensa mielestä oli talouden ja siksi monien sosiaalisten rakenteiden moottori, on kovaa vauhtia hajoamassa.

Kiinan ja Venäjän sanouduttua selkeästi irti rakenteista, joiden varassa Eurooppa on, meillä ei ole muuta kuin Eurooppa. Sanokaa te eurooppalaista rakennelmaa miksi haluatte, vaikka demokratiaksi. 

Otsikko tarkoittaa Volkswagenin nyt myyntiin tulevaa Golfin seuraajaa, joka syö vain sähköä. Tehdas on sanonut valmistavansa niitä nyt aluksi 10 miljoonaa kappaletta. Perushinta Saksassa kolmekymmentä tuhatta. Toimintasäde 500 km. Sisällä yhteensä yksi vipu. Moottori käyntiin. Moottori pois käynnistä.

Tämä ei ollut mainos enkä tarvitse uutta autoa. Kunhan kävin eilen korjaamolla laitatuttamassa kuluvan osan kuntoon ja mietin, millaisessa ylellisyydessä yhdet rypevät. Asuvat kotona ja ajavat autolla. Ja kotimaan matkailua oli jo.

Antiamerikkalaisesta toiminnastani pitäisi kai tunnustaa sekin, että kävelen sydänfilmiin terveyskeskukseen ja lääkäri soittaa minulle kotiin ja muuttaa vähän annostusta. Oikutteleva sydämeni on muuten perua kymmenvuotiaana sarastamistani pahoista sydäninfektioista, jotka uusivat armeijassa ja yrittivät ryöstäytyä 70-luvun lopulla.

Hoidoista en tietääkseni maksa mitään.

Ruotsi tai USA voisivat lähettää Eurooppaan laskun oikeudellisesta konsultaatiosta. Molemmat maat ovat näyttäneet havainnollisesti, mikä ei toimi.

Ruotsin malli, vastuullisten ratkaisujen siirtäminen asiantuntijalle, on osoittanut tuhoisuutensa. Mieleen tulevat Putin ja Erdögan ja kaksi Itä-Euroopan maata: kaikki valta eikä mitään vastuuta. Trumpin 1930-luvun gangsterimalli ei toimi ilman tuliaseita.

Minusta yksityisautoilu oli hiukan huono ajatus, mutta korona muutti mielipidettäni. Luulen että jos VW liittää uuteen malliinsa vielä telineen käsidesille, tuossa on erinomainen kytkös osittaiseen etätyöhön. 

Näyttäisi siltäkin, että tehtaalla on ymmärretty, miten mainio hubi auto on. Sähköisen viestinnän voi reitittää tuohon yhteen paikkaan. Elektronisesti ohjatut pysäköintipaikat toimivat jo (esim. Easy Park), mutta suuret työpaikat on syötettävä erikseen. Raitiovaunun muuttuminen maanpäälliseksi metroksi on miellyttävä oivallus.

2. heinäkuuta 2020

Kalsarikänni



Ajatusharjoituksena olen kuvitellut, että todella tärkeät, monien henkeä ja elämää koskevaa ratkaisut tehdään täysin järkeä käyttämättä.

Julkisuudessa käytetään nimitystä ”kohu”.

Kirjoitan muistuttaakseni, ettei mielipiteiden raju heilahtelu ole uusia asia eikä se johdu tekniikasta. Sanat, joissa on osat ”digi” tai ”globaali” eivät kenties tarkoita mitään.

Edes käsittämättömän kuuluisan munkki Rasputinin murhaaminen ja työntäminen avantoon jouluna 1916 ei muuttanut mitään. Kohukeisari Nikolai pantiin perheineen lukkojen taakse.

Television katsauksista käsitän nyt selvästi, että kohupresidentti U.K. Kekkonen kaarteineen eli esimerkiksi vuonna 1975 kuvitelmien maailmassa.  Ehkä se on kirjoissakin, mutta Kauko Sipposen – jonka tunsin – kirjoittama ylevämielinen kiitospuhe Nobelin rauhanpalkinnon saamisen johdosta nosti poskilleni häpeän punan.

Mitään Nobelia ei tullut. Käsitys Suomesta Neuvostoliiton nöyränä käskyläisenä vain lujittui entisestään kaikkialla, myös Neuvostoliitossa. 

Otsikkoni liittyy elämäkerroissa aika vähälle jätettyyn tietoon, että jo 1930-luvulla urheilujohtajana Kekkonen kerran kaatui stadionilla selälleen hulluna juovuksissa kuin lankkuaita. Talvisodan ajan hän istui kotonaan Kampinkadulla ja ryyppäsi. Mannerheim ja Ryti olivat heti päättäneet, ettei Urhoa oteta hallitukseen.

Pääministeri- ja presidenttiaikana Kekkonen selvitti kohun kuin kohun.

Peruskertomukset sosiaalisen median luomasta kohusta löytyvät Plutarkhokselta. Etenkin ateenalaisilla oli tapana kohuta sankarinsa pahimmassa tapauksessa hengiltä, kuten Sokrateen.

Vaikka journalismin keksijät, pahimpina Herodotos ja Thukydides, pistivät papyrukselle varmaan puolet omasta päästään, etenkin persialaissotien tarinat ovat perikuvallisia.

Otsikon ihmiseloa kuvaava ajatus on ”tipping point”, keikahduspiste. Ihminen siis joskus vain keikahtaa, oli hänellä viinaa veressä tai viinassa verta.

Halusin kuitenkin oikeastaan nostaa esiin Malcolm Gladwellin kielikuvan kirjasta ”The Tipping Point: How Little Things Can Make Big Differene” (suom. ”Leimahduspiste”.

"Ajatukset, tuotteet, viestit ja käyttäytymismallit leviävät aivan kuten virukset."

Ja taustalla on outoa ihmisiä, joilla on luultavasti sairaalloinen kyky kerätä tietoja ja jakaa niitä ihmisille, ilmaiseksi. 

Eivätkä he itse mahda sille mitään.

1. heinäkuuta 2020

Käyttökokemus



Kuvan laite Kindle Paperwhite siis löytyy Giganteista ja vastaavista, päivän hintaan 159,-.

Noin vuoden käytön jälkeen olen kiitollinen Heikkimerkkiselle henkilölle, jolta sain vihjeen. Käytän värkkiä päivittäin, vaikka  minulla on puhelimesakin Kindlen lukuohjelma. Puhelimessa on ehkä 50 kirjaa, Kindlen vehkeessä pari sataa ja tietokoneessa 1200. Lisäksi tietokoneessa ovat EPUB-muotoiset kirjat, joita en ole viitsinyt askarrella yhteensopiviksi, vaikka osaisin.

Tiedän että Amazon on maailman paskamaisimpia yhtiöitä, mutta valitettavasti omatuntoni ei kolkuta. Se saattaa johtua siitä, että lukemisessa makuni painottuu aika lailla klassikkoihin. Tyypillisesti Hugon tai Montesquieun koko tuotannon saa alkukielellä hintaan 1 euro, ja Lucretiuksen samoin.

Gutenbergin kautta omaan käyttöön muokattuja kirjoja on lisäksi noin tuhat, Mitä minä eilen sinne rakensin? Ainakin hain yhden ajatuksen luettuani lehdestä jotain ja päätettyäni, että tuota en pane blogiini. ”Luonnevikaisuus ei riitä peittämään lahjattomuutta.”

Jokaisen sattuvan ajatuksen takana on satutettu ajattelija.

Tämän mainonnan taustasyy on tietenkin henkilökohtainen. En ole nuori enkä ole terve. Näössäkään ei ole varsinaisesti hurraamista. Niinpä luen tietokoneella esimeriksi Internet Archiven sisällöltään usein tosi outoja julkaisuja. Kuten että Argentiinassa on kehitetty sulautettua robotiikkaa. Ihmisen paikan valloittavan olennon nimi on cyborges. Cy-Borges hallitsee tulevaisuuden pyörteilyn ympärillämme. Tulevaisuuden virtaus ei ole laminaarinen.

On kommentoitu perheistä, joissa lapset ja nuoret eivät lue edes Aku Ankan taskukirjaa, koska se on ”printti”. Alistun pitämään tietoa totena. Sen laajuudesta en ole selvillä. Muistutan vain, että omassa tuttavapiirissäni on nyt asiasta vaienneita henkilöitä, jotka vielä 3 vuotta sitten kerskuivat, etteivät aio ikinä ryhtyä käyttämään täysin tarpeetonta matkapuhelinta.

Televisiossa kirjailija kertoi jälleen dramatisoitavan romaaninsa eräistä muutoksista. Esimerkki oli vaikuttava. ”Eivät 35-vuotiaatkaan nyt ymmärrä, mitä tarkoitettiin, kun romaanissa mainittiin taloja, joihin ei ollut puhelinta.”

Minulle jäi jotain hiukan hampaankoloon, kun vuonna 1985 naapuri Savossa kielsi lyömästä omalle puolelleen metrin keppiä järvestä nousevalle puhelinkaapelille. En tiedä, onko kaapeli kiskottu nyt ylös salmesta, mutta poikani kertoman ja itse näkemäni perusteella kerron, että puhelin, TV ja netti toimivat reippaasti paremmin siellä Savon ja Karjalan välisessä erämaassa kuin meillä Kirkkonummella, josta näen ikkunasta reitittimen ja lisäksi Kauklahden radiomaston.

Nyt touko- ja kesäkuussa olin päättänyt laskea tämän blogin tauolle, mutta en edes huomannut, että puhelinkin oli pari viikkoa pimeänä. 

Mutta Kindle Paperwhite oli jatkuvassa käytössä.

Molempi parempi. Kuuntelen myös mielelläni ja luen tunnin tai kaksi ääneen, ellei vasiten kielletä. Teksti on aivan erilaista kuultuna kuin kirjaimina.

30. kesäkuuta 2020

Kohtaus metsässä



Aamulla sain kirvelevän muistutuksen, miten käy sen, joka pilkkaa toisia. Oli lähellä saada tässä, mieleni metsässä, samanlaisen itkuisuus- ja vapinakohtauksen, jollaisista rautakansleri Bismarckin sanotaan kärsineen vanhuudessaan. Luulen kyllä, ettei hän kärsinyt. Hän ei vain kärsinyt kuulla asiasta mainittavan.

Onneksi Perahia ei soita Schubertin pianosonaatteja unohtumattomasti. Etsin vielä paremmam. Ehkä Rudolf Buchbinder, hän joka on levyttänyt Beethovenin koko pianotuotannon, kuka nyt sellaista haluaa kuunnella, kun tarjolla on Schubert ja varsinkin sonaatti A-duuri D959. 

Kai joku muukin – ainakin Marcel Proust – on kuvaillut etukäteen kohta edessä olevan kuolemansa, mutta Schubertin sonaatin toinen osa, andante, on kaunein, mitä tiedän, on kaunein mitä on.

Eilen sain lammasvoileipää. Ikuinen lempi on ikuinen lammas, kirjoitti Saarikoski, saappaassa kuu.

kun korvani kohosivat ilmaan ja jäivät
(niin ne ainakin sanoivat)
kuuntelemaan metsän ääniä vähäksi aikaa.”

Palattani kotiin Vantaan kaupungista jatkoin himomurhaajien miettimistä.

Haukkumanimitykset ”luokkavihollinen” (Neuvostoliitto ja Kiina) ja ali-ihminen (Saksa) olivat ahkerasti käytössä, kun teloittajat selittivät olleensa itse uhreja ja kärsineensä enemmän kuin surmaamansa. Se oli kuulkaa kovaa, kun vain piti, korkean asian vuoksi. Ja sormikin väsyi, koska etenkin Nagantin liipaisin oli jäykkä loputtomia niskalaukauksia ampuessa.

Lordi Kitchener ja hänen seuraajansa Alexander Haig olivat yhtä mieltä ranskalaisten virkaveljiensä kanssa 1914 – 1918. Ne henkilön tapaiset, joita esimerkiksi Sommen taistelussa kaatui tai haavoittui taistelun ensimmäisenä päivänä 60 000, eivät olleet ihmisiä. Heillä ei ollut kykyä ymmärtää käskyjä, joten ainoa keino oli marssittaa heidät suljettuina riveinä keskellä päivää historian kovimpaan tykistötuleen.

Luultiin ettei asialla ollut väliä, koska he olivat vain ruumiillisen työn tekijöitä ja muuta sellaista, kurjaa väkeä. Tosin mukana menivät upseereina melkein kaikki kahden perinneyliopiston opiskelijat. Itse luku on edelleen yhden päivän ennätys. Kaikkien mielestä Tokion palopommituksen ja Japanin kahden atomipommin uhreja ei lasketa, eikä myöskään Hampurin pommitusta, koska sellaista sattuu, varsinkin sodassa.

Päädyn taas sivuuttamaan ihmiset kuviosta eli pois Hegelistä ja takaisin Alexander von Hamiltoniin. Oliko ilmastonmuutos rautateiden keksimisen syy? Ja kesät 1914 ja 1939 olivat epätavallisen lämpimiä. Nyt on pandemia ja epätavallinen ilmanala. Viimeksi luin väitteen, että kaksi tulivuorenpurkauksen aiheuttamaa pakkasvuotta riitti kaatamaan Rooman tasavallan ja tekemään siitä keisarikunnan…




29. kesäkuuta 2020

Clive James



Viestinä lukijoilleni ja Martti Anhavalle. Clive Jamesin ”Cultural Amnesia” on se kirja, joka voi vaikuttaa vakavasti. Martti A. tuskin kärsisi tappiota kaivamalla esiin täysin tuntemattoman mutta nyt Moskovassa uutena painoksena ilmestyneen Pavel Muratovin kolmiosaisen kirjan Italian renessanssin taiteesta, arkkitehtuurista ja kirjallisuudesta. Se olisi siis samaa lajia kuin Goethe ja Burckhardt, mutta parempi.

James, australialaislähtöinen lehtimies, ei tunnu pätevältä arvioijalta. Toisaalta hän opetteli ranskan ja saksan lisäksi venäjää ja italiaa ja julkaisi paljon muun ohella vakiintuneen kritiikin (LB, NYRB, New York Times jne.) kiittämän mitallisen käännöksen Danten Jumalaisen näytelmän osasta. Minut valloittivat pienoiselämäkerrat Karl Krausista, jota kai ei laajemmin tunneta meillä, vaikka hän on keskeinen hahmo Elisa Canettin laajassa muistelma­teoksessa, Egon Friedellistä, joka tunnetaan meillä laajemmin kulttuurihistoriastaan, ja Eugenio Montalesta, joka lienee kirjallisuuden Nobelistaan huolimatta pysyvästi tuntematon. Kriitikkona hän on saanut kaikki palkinnot ja kirjoitti kolumnia The Guardianiin.

Jamesin kirjassa esitettyjen henkilöiden luettelo löytyy hänen kirjansa nimellä Wikipediasta.

Voisin luetella pari henkilöä, joita jäin kaipaamaan, mutta James kuoli viime jouluksi. Ennen kunnolliseksi heittäytymistään hän oli polttanut neljä rasiaa savukkeita päivässä ja esiintynyt mielellään ärjähtelevänä humalaisena, koska oli ärjähtelevä humalainen.

Montale  muuten julkaisi vuodesta 1925 alkaen kymmenkunta runokokoelmaa, joiden epäitalialainen piirre  on koristelematon yksinkertaisuus, vaahtoamisen välttäminen ja loppusoinnuttomuus. Loppusointujen välttäminen on italian kielessä yhtä vaikeaa kuin niiden keksiminen monissa muissa kielissä, kuten suomessa. Lisäksi Montale oli loistava renessanssitaiteen tuntija, vuosikymmeniä maan suurimman sanomalehden (Corriere della sera) musiikkiarvostelija, jonka arveltiin osanneen koko Italian oopperakirjallisuuden ulkoa ja lauloi kuin ammattilainen, ja vaikeiden klassikkojen kääntäjä. 

Suosittelen erikoisesti Jamesin kirjoituksia Fellinistä ja Duke Ellingtonista. Vasta hänen huomautuksestaan käsitin, että Tony Curtis todella oli yksi elokuvan ammattitaitoisimmista näyttelijöistä. Juttu Michael Mannista (Miami Vice) ja Heat-elokuvan Al Pacinon ja Robert de Niron titaanien taistelusta on uskomattoman oivaltava. Ja läntisten intellektuellien höyhentäminen, etenkin jos he olivat kovin kommunistihenkisiä, hivelee mieltä. Lyhyesti asia aukeaa esimerkiksi katsauksella Camusista kiittäen kirjoitettuun.

Camus’n yksi ongelma oli naiset, jotka olivat kiskomassa häntä jatkuvasti makuuhuoneen puolelle. Valokuva Sartresta tähän tietoon yhdistettynä valaisee yllättäen näiden kahden entisen ystävän keskinäisen jännitteen. Itse olin lapsellisuudessani luullut syyksi vain sitä, että Camus oli niin hyvä kirjailija ja Sartre niin huono.  

Luettuani nyt kirjoittamani himoitsen tehdä kuten Niko Kazantzakis kerran: mitallisen Homeroksen Odysseiasta jatko-osan kanssa: Odysseus tapaa Jeesuksen ja keskustelee hänen kanssaan; Odysseus tapaa Buddhan suuren puun alla. Ithakalla häntä ei enää siedetä, ja vaimo ja poikakin ovat nyreitä.

Mittana käyttäisin kalevalamittaa Kantelettaren tavoin. Kazantzakis paranteli Homeroksen mittaa. Tai siis ei. Saarikoski olisi voinut tehdä tuon. Suotta hän ajautui harharetkille sen vanhan kreikkalaisen kanssa.

28. kesäkuuta 2020

Syntymävika



Paljastan valtiosääntösalaisuuden. Vastenmielisenä pidetty vertaus tuomarista pillisuisena raitapaitana ei ole lainkaan huono. Tärkein työkalu kello kulkee edelleen mukana, vaikka ottelukello näkyy kaikille.

Korkeimman oikeuden ja eräässä tämän viikon tapauksessa Eduskunnan tärkeä tehtävä on viheltää peli poikki.

Tärkeintä ei ole jaarittelu, onko tuomioistuin tehnyt oikean ratkaisun. Vastaus on niin selvä. Yleensä on, mutta joskus ei. Ja tietenkin asiasta saa sanoa. Asiassa mukana ollut virkamies tosin on jo sanonut sanottavansa

Ylioppilastutkintolautakunnassa tiedetään paremmin oppimäärään kuuluva osa esimerkiksi saksan kieliopista kuin tutkintoa suorittava lukiolainen.

Ylin oikeusaste tarvitaan, että asiat saataisiin lopullisesti ratkaistuiksi. Jotkut luulevat, että Euroopassa on toisia tuomioistuimia, joissa voi jatkaa juputtamista. Hiukan pyöristäen: ei ole.

Pillimies puhaltaa pelaajan tai valmentajan suihkuun, jos pelin sääntöjä yritetään muuttaa kesken ottelun. Esimerkiksi jääkiekon säännöt ovat eräin kohdin mielivaltaisia. 

Videotarkastus voisi olla hyvä tuomioistuimessa, mutta edelleen: vain ottelun aikana. Olen itse tuomarina soittanut ottelun jatkuessa salaa entiselle professorilleni ja saanut imartelevan vastauksen: tuota ei kukaan ole tullut ajatelleeksi – lakaise maton alle piiloon koko asia. (Oikeusjuttu olisi alkanut alusta, laki olisi toteutunut mutta lopputulos ei olisi muuttunut, ja riita oli, saako kantaja kaksi vai kolme tuhatta rahaa.)

Lait eivät ole erikoisen ”oikeita”. Ei kiinnosta, onko nykyinen osakeyhtiölaki parempi kuin edellinen. Nykyinen on mielestäni paljon toimivampi, mutta kaukana täydellisestä. Rikoslaissa on edelleen kohtia, joita olisi mielestäni pohdittava huolellisesti, koska ne saattavat olla huonoja.

Suomessa on ammuttu kansanedustajia teoista, jotka he ovat tehneet tuossa toimessaan. Kysymyksessä oli vuoden 1917 ns. valtalaki ja vuoden 1918 selvittelyt, joissa katkerin virhe oli kapinan selvittely tuomioistuinasiana.

Perustuslaissamme on siksi esteet sille, ettei ”väärin” äänestäneitä voi esimerkiksi vangita tarvittavan enemmistön saamiseksi. Itärajan takana on valtio, jossa ei ainakaan ennen koskaan äänestetty väärin.

Tuomioistuimissa sen sijaan ratkaisun ”virheellisyys” näkyy missä tahansa oikeustapauskokoelmassa. Niistä äänestetään. 

Nyt mielessä olevan poliittisen puolueen edustaja herätti huomiota sanomalla, että tuomioistuimen ratkaisu on vain sen jäsenten ”mielipide”.

Eli siis jalkapallossa maalin hylkääminen paitsiona on vain tuomarin ”mielipide”? – Professorin valiokunnassa lausuma on hänen käsityksensä oikeasta ratkaisusta. Ratkaisija voi kuitenkin tulla eri tulokseen.

Ja muuten hiljan mainitsemani D. Trumpin ja ydinaseiden yhdistäminen perustui The Ecnomistin runsaisiin hajatietoihin ja havaintoihin perustuvaan arvioon. ”Ilmassa” on ydinkokeiden jatkaminen melkein 30 vuoden tauon jälkeen…

27. kesäkuuta 2020

Syyttäjä syytteeseen?



Ylen mukaan valtakunnansyyttäjä Toiviainen olisi lausunut perjantaisen äänestyksen jälkeen:” – Onko oikein, että politiikkaa voi tehdä laittomin keinoin? Eli käyttää siinä sanoman ajamisessa lainvastaista puhetta, ja rikkoa siinä mielessä voimassa olevaa lainsäädäntöä niin, että siitä ei seuraa rikosoikeudellista seuraamusta.”

Samassa yhteydessä hän sanoo jotain epämääräistä perustuslaista ja suosittaa ratkaisujen tekemistä oikeudellisin, ei poliittisin perustein.

Nähdäkseni valtakunnansyyttäjä on tehnyt nuorena luennolla ja tenttiin valmistajutuessaan jotain muuta kuin työtä. Suomen valtio on poliittinen järjestelmä. Perustuslaki kuvailee rakenteet. Osa Eduskunnan poliittisesta toiminnasta on lakien säätämistä.

Ainakin minä leimasin luennoidessani yliopistolla yleistä oikeustiedettä ”oikean oikeuden” ja ”laillisen lain” tavoittelijat haihattelijoiksi.

Asiasta on kirjastoittain tutkimuksia. Perinteinen esimerkki on juristina suurenmoisen Karl Larentzin ”Richtiges Recht”, suomeksi ”oikea oikeus”. Perinteinen kurssikirja on Dworkinin ”Taking Rights Seriously”,  mutta on erinomaisia suomalaisiakin.

Höyhennän juristikollegaa siksi että lain väittäminen kansan tahtoa tai jotain sitäkin sumeampaa ilmiötä vastaamattomaksi on vasemmistolaisten ja oikeistolaisten ääriliikkeiden perinteinen keino. Mielestäni syyttäjien ja tuomareiden pitäisi edelleen olla puoluepolitiikkaa ajatellen aika toimettomia.

Järjestin itselleni vaikeuksia kirjoittamalla kerran kirjassani (”Oikeus kulttuuri-ilmiönä”), että moni tuomari on ilkeä, laiska ja ylpeä siitä. Unohdin silloin syyttäjät. Se saattoi johtua syyttäjälaitoksen kehittymättömyydestä.

En vakavissani ehdota syyttäjän panemista syytteeseen, vaan mukailen vanhaa sanontaa, että jos olisi edelleen Terijoen laki, olisi Jalmari vapaana, vainaja linnassa ja syyttäjällä pienet sakot. (Alkujaan oppimani versio on hiukan toinen.)

Sitä vastoin olen aina pitänyt huonona ajatuksena, että virkamies väittää esimerkiksi korkeimman oikeuden tehneen virheen, kun se ratkaisi asian toisin kuin tuo virkamies oli ajatellut.

Eduskunnan tehtävä päättää syytteen nostamisesta poliittisesti vaikeassa asiassa on muuten K.J. Ståhlbergin kynästä. Vanhan painovapauslain mukaan syytteen nostamisesta päätti oikeusministeri, ei esimerkiksi oikeuskansleri. Mietinnön mukaan tämä järjestely oli tarpeen juuri siksi, että ratkaisu on poliittinen, ei oikeudellinen. Asiasta on muuten KKO:n prejudikaatti.

Helsingin Sanomat muuten kirjoitti eri asiasta hyvin mutta erheellisesti. Puhe oli D. Trumpin jumalisuudesta, joka tuntuu lisääntyvän. Kirjoituksen mukaan Yhdysvalloissa presidentti ei oikein voi toimia ilman erinäisten kristillisten ryhmien tukea.

Asia on päinvastoin. Presidentiksi ei pääse ilman helluntaiherätyksen ja niin sanottujen evankelisten suuntausten rahoitusta ja kannatusta. Viisaat esseistit ihmettelevät, miksi amerikkalaiset ovat niin pirun uskovaisia. Vastaus on raha. Helluntaiherätys on suurin protestanttinen uskonnollinen ryhmä. Sen hallitsemasta varallisuudesta on vain arvauksia, koska amerikkalaisten mielestä uskonnonvapaus sisältää myös oikeuden salata rahaliikenne. Se lienee kuitenkin maan kaikkein suurimpia liikeyrityksiä. Toisin kuin Fordilla ja Googlella sillä ei myöskään ole tuotekehityskustannuksia.

Ei pidä kenenkään ihmetellä, kun Trump rupeaa pian puhumaan kielillä ja harjoittamaan henkiparantamista.