Lopullinen tuomio

Kuva: meillä kylvetään jo omenaa!

Osa ei viitsi opetella ammattia, osa ei jaksa.

Sivistysporvariston aikakausi loppui 1945, Suomessa 25 vuotta myöhemmin. Tuolla nimityksellä tarkoitettiin ennen keskiluokkaan kuuluvia, jotka ponnistelivat löytääkseen keinoja. Niille keinoilla haluttiin osoittaa, että on siltikin hiukan parempi kuin nuo naapurit ja puolituntemattomat, jollaisia ei voi olla kohtaamatta.

Emme puhu oppimistuloksista. Puhe on sosiaalisista ilmiöistä.

Maa on alaluokkaistunut nopeasti.

Kehitys näyttäisi olevan sama kuin monissa suurissa maissa. Kansanäänestyksistä ja presidentinvaaleista päätellen halu tai kyky ymmärtää yleisiä asioita on tätä nykyä heikko.

Yleisiä asioita ovat muun muassa turvallisuus, verotus, väestöpolitiikka ja kansanterveys.

Itse olen oppinut teeskentelemään, että olen kansan palvelija. Monet virkamiehet ajattelivat samalla tavalla. Sen takia liikemiehet eivät yleensä pidä meistä eivätkä viihdy seurassamme. Osa liikemiehistä ilmoittaa ainakin saman alan ihmisten seurassa, että tarkoituksena on jymäyttää tyhmiä ihmisiä ostamaan sellaista, mitä eivät tarvitse, ja maksamaan täyden hinnan vajaasta tavarasta.

Ennen kouluttamattomia ihmisiä tarvittiin ruumiilliseen työhön, sitten sotaan ja sitten taas ruumiilliseen työhön.

Näkymätön ryhmä, joka ei halua tehdä itsestään numeroa, on taitavat ihmiset. Olen nyt puoli vuotta katsellut ja tutkinut urakkahinnat ja laskut ja katsellut toimintaa.

Ehkä siksi, että olen itse taustaltani alaluokkainen ihminen, arvostan vilpittömästi osaavia ihmisiä, sellaisia jotka elävät käsiensä työllä. Suorastaan ihastunut olen putkiurakoitsijan taitoon – hän tekee työtkin kyllä itse – pitää mielessään aika monimutkainen putkien ja kaapeleiden verkosto ja tietää, mikä on välttämätöntä.

Nuo taitavat ja toimeentulevat ihmiset näyttävät suhtautuvan kouluttamattomiin tai oppimishaluttomiin jokseenkin viileästi.

Koulutus ei tarkoita tässä välttämättä minkään koulun käymistä. Sekä putkimiehillä että diplomi-insinööreillä näyttää olevan samanlainen ura, nimittäin että ammatin oppiminen alkaa työmaalla. Toisaalta en ole kuullut esimerkiksi hitsarista, joka olisi hyökännyt puikkojen ja pillien ääreen ilman opetteluvaihetta.

Katselin olympialaisia minkä katselin. Aamulla kävin läpi kirjojen, e-kirjojen ja äänikirjojen valikoimaa ja yleisölle ilmoitettuja myyntituloksia.

Siitä asiasta ei voi erehtyä, että kunnolliset tuotteet eivät mene kaupaksi. Ei niitä liioin juuri näe listoilla. Suomalaisen Kirjakaupan ykköstuote on sinikantinen vihko ja heti perässä tulee kynä. Arvaan että jos myynnin tuottamat eurot ilmoitettaisiin, tilanne olisi sama.

Olympialaisia katsoi monta miljardia ihmistä. Suurimmaksi osaksi kuva oli aivan erinomaista, kohdittain Oscar-tasoista. Ihailtavat ohjaajat ja kuvaajat osasivat rakentaa lennosta kertomuksen dramaattisine huippuineen ja huipennuksineen. Jotkut minulle aivan vieraitten lajien kuvat olivat korkeaa näytelmäelokuvan tasoa – sulkapallo, vaikkapa.

Yle ylitti itsensä. Nämä kisastudiot eivät ehkä tuoneet katsojalle paljon, mutta täysammattilaisten ottaminen mukaan selostukseen oli erinomainen ratkaisu. Monessa muussakin lajissa kuin kilpakävelyssä näyttää olevan vaikka mitkä määrät kiinnostavia asioita, jotka ovat ammattilaiselle selviä mutta katsojalle tuntemattomia.

Siinä on siis yksi ajankäytön ja rahankäytön alue, joka selvästi syö esimerkiksi painettujen julkaisujen markkinoita. Tiettävästi urheilua tulee ympäri vuoden ympäri vuorokauden.

Urheilutoimittajat yrittävät temppuja, jotka eivät aina onnistu. Ääninäytteleminen on vaikea laji. Olympialähetyksissä Mikko Kekäläinen oli paras. Mielenkiintoisesti uutisista tutut ammattilaiset vaikuttivat tuohon tilanteeseen vähän liian viileiltä.

Toinen esimerkki on kuitenkin painotuote. Iltalehti ja sen rinnalla myös Ilta-Sanomat menevät kaupaksi. Helsingin Sanomien nousun merkeistä on vaikea sanoa, mutta yhtiö ilmoittaa olevansa nyt voitolla.

Kun olen lukenut iltapäivälehdet, panen ne aina kassiin ja vien muutaman päivän välein äidille. Tietääkseni ne kulkeutuvat häneltä vielä yhdelle tai kahdelle lukijalle ennen kuin päätyvät paperinkeräykseen.

Alma-Media osti Niklas Herlinin Uusi Suomi -sivuston. Hinnasta ei ole tietoa.

Almalla on verkkomediaa – kuten etuovi.com . Mitä se tekee Uudella Suomella, sitä pitää kysyä Seinäjoelta – Ilkka on suurin omistaja.  Harmi ettei sivusto kehittynyt Herlinin käsissä merkittäväksi. Edellytyksiä olisi ollut.

Sitä jäi vaivaamaan kaikkien verkko- ja printtijulkaisujen pahin mahdollinen vika, persoonattomuus.

Voisin veloituksetta näyttää sormella Iltalehdestä kaikki ne osiot ja piirteet, joista en pidä ja joita en halua lukea enkä katsella. Kopioimalla ne ja siirtämällä ne soveltuvin osin verkkojulkaisuun varmaan menestyisi.

Mediassa on osattava käyttää ruoppaajaa, soistuneella maalla kauhakuormaajaa. Vain niitä käyttäen saa selkeän tiedon, miten syvälle voi vajota.

Ja sitten vain vajoamaan!

Mielenmaisema on vähän niin kuin Viiankiaapa. Pohjavesi on pinnassa.