Sivun näyttöjä yhteensä

24. elokuuta 2016

Niille jotka haluavat tietää




Kiitos kommenteista. Yksi osui suoraan lihakseen, tai suoneen. Miksi ei kirjoitta uudelleen yhteenvetoa blogeista sen sijaan että valikoin vanhoja sepustuksia kirjaksi.

Olen miettinyt ja kieltämättä kirjoittanut. Tekstistä tulee aivan erilaista vaikka aiheet ovat olevinaan samat. Se on järjetöntä, mutta on ikään kuin kirjaan voisi kirjoittaa loukkaavasti ja hävyttömästi toisin kuin blogiin.

Ero on kuin puhuisi sirkusteltassa tai Linnanmäellä verrattuna luentosaliin tai kokoushuoneeseen eli muutaman kymmenen ihmisen yleisölle, joka on kaiken kukkuraksi vapaaehtoista ja hiukan samanmielistä.

Tämä on tosiasioiden vastaista. Tämän blogin lukijoita on päivässä enemmän kuin illalla ihmisiä suuressa salissa (musiikkitalo, Ooppera), joka on loppuun myyty. Se on paljon.

Syy kirjojen kirjoittamatta jättämiseen on laskelma, että kirjojen lukijoita on paljon vähemmän. Kuten olen kertonut, minulla on tietoa kirjastojen lainausluvuista nimikekohtaisesti, vaikka ei saisi olla. Siinä on tietosuoja välissä. Jos kirjastossa katsotaan vaikkapa jotain minun kirjaani, siinä näkyy samalla lainaajien nimiä. Tämä on oma luennolla käyttämäni esimerkki: mitä kirjoja lainaat itsellesi, se on tieto, joka kuuluu yksityisyyteesi. Sitä ei saa levitellä luvattasi.

Viime viikkojen S-ryhmän ongelma ostostietojen käyttämisestä on lievempi ja pienempi. Ihmiset ostavat leipää ja maitoa ja mannaryynejä ja joskus hammastahnaa. On vaikea perustella, että tällaisten tietojen vuotaminen olisi rahassa arvioitava vahinko tai ei edes aineeton vahinko eli omiaan aiheuttamaan kärsimystä. Ei ole sattunut silmään marketeissa mitään intiimiä kauppatavaraa – jota saa sitten apteekista. Lääkkeet liittyvät terveydentilaan ja se on jokaisen oma asia. Aikoinaan terveyssiteisiin liittyi jotain häpeilemistä. Onneksi ei liity enää.

Joka tapauksessa blogi on erinomainen paikka esitellä elokuvia, äänitteitä ja kirjoja. Sanomalehdet ovat selittämättömästi jättäneet tällaisen listaamisen hyvin vähälle.

Joku kaipasi lisää tekijänoikeutta. Otaksun että yksityisyys ja tietosuoja saattavat olla jonkun listoilla.

Näistä aiheista olen julkaissut koko lailla monta kirjaa. Sellaisia kirjoja myydään, jotka on tentittävä tutkintoon.

On ollut hyvin antoisaa ja järkevän oloista osallistua sellaisiinkin. Ei kukaan näet hallitse enää edes tekijänoikeuslakia. Jukka Liedes tuntee pykälät varmastikin paremmin kuin meillä kukaan muu. Tekijänoikeusriidoissa ja niitä koskevissa sopimuksissa on lähes aina kysymys muustakin, kuten vahingonkorvauksen perusteesta ja määrästä- Niklas Bruun tuntee mainiosti esimerkiksi sen kysymyksen, millaisia ilmiöitä on pidettävä teoksia. Hän oli miettimässä tätäkin pitkään tekijänoikeusneuvostossa. Pirkko-Liisa Haarmann väittää, ettei hän ole perehtynyt syvällisesti uusimman teknologian oikeudellisiin ongelmiin, esimerkiksi kysymyksiin käyttöliittymän tai käyttöjärjestelmän oikeudellisesta suojasta tai java-luokkien käyttöehdoista.

Tiedän miten isot akateemiset kirjat (kuten Bently-Sherman) tehdään. Jonkun on oltava todella hyvä, kuten Lionel on. Hänellä on oltava todella paljon oppilaita ja rahaa. Lisäksi hänellä on oltava hyvät suhteet tuomareihin ja tilaisuus keskustella niinkin herkistä kysymyksistä kuin sisältyykö johonkin ratkaisuun linjanvetoja.

Pohjalla on sakkana surullinen havainto. Jätin itse aikoinani julkaisematta tosi oppineen tutkimuksen tekijänoikeudesta työsuhteessa. Tunsin olevani lähes palkaton croupier, jonka tehtävä on pelata sellaisen korttipakan kanssa, jonka jokin järjestö tai markkinatilanne sekoittaa vähän väliä. Mitä merkitystä oppilauseilla on, jos esimerkiksi kirjoittajat ja toimittajat taivutellaan sopimuksiin, joilla he luovuttavat ”kaikki oikeutensa” julkaisijoille?

Päivän toinen asia. Esimerkkinä on tieto vuoden 1918 tapahtumista. Siitä on mainittu nyt useasti ja kyselty myös, onko kerrottu, mitä kaikkea pahaa punaiset tekivät.

Vastaus on ”Sisällissodan Pikkujättiläinen (WSOY 2009).

Minulle Pikkujättiläinen viittaa harrasteluun ja maallikkomaisuuteen. Vielä huonompia paksujen kirjojen nimiä ovat Jokamiehen Suomen historia ja vastaavat.

Arviointi on ehkä kohtuuton ja kukaties väärä. Muutama lukija saattaa kaiken kukkuraksi muistaa isäni kirjoittaman ”Lakitiedon Pikkujättiläinen” -teoksen, joka oli hyvä, vaikka senkin nakersi kaikkien lainopillisten kirjojen armoton vihollinen, aika.

Sisällissodan Pikkujättiläisen kirjoittajat ovat parhaita mahdollisia, useimmissa tapauksissa itse sodan taustaa tai sotatapahtumia arkistolähteistä ja jopa aikalaiskertomusten perusteella tutkineita nuoria tutkijoita.

Niinpä työnjälkeä voi kehuskella ja kirjaa suositella.

Sitten ovat miinukset. Samalla tavalla kuin Jatkosodan Pikkujättiläisessä kokonaisuus on epätasainen ja rakenne epämiellyttävän levoton. Ei sille mitään mahda, että joitakin kirjoittajia kiinnostavat rykmenttien numerot ja taistelujen päivämäärät ja kukaties vielä kranaatinheittimistön toiminta ja joitakin taas maailmanpoliittiset käänteet ja niiden vaikutus materiaalin hankintaan ja joukkojen keskityksiin.

Sitten on se kiertämätön seikka, että on kankeita kirjoittajia ja sujuvia kirjoittajia. Tohtorit ovat usein niin leuhkaa väkeä, ettei heidän tekstiään saa notkistaa, eikä näillä myyntilukemilla kukaan sellaiseen työhön ryhtyisikään.

Mutta punaisesta terrorista, jonka perustutkimus on edelleen Jaakko Paavolaisen vanha teos, on tässäkin kirjassa perustiedot. Laillisuuden sekamelskasta suosittelen Alpo Roseliuksen ja Marko Tikan erillistutkimuksia ja nimitystä ”amatöörien sota”.


14 kommenttia:

  1. Kirja tai ei, kunhan blogin kirjoittaminen ei häiriinny. Pikkuinen rimanalitus oli se mitä Kemppi sanoi A.R.:stä 20.8. Ilkeily ei ole kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilkeys on älyn joutokäyntiä.

      Poista
    2. Kiusailu on kateuden ilmentymä.

      Poista
  2. Luetaan, luetaan, tämäkin Pikkujättiläinen, tack.
    Valkoinen terrori on tullut tavanomaisen historian kirjoituksen ja kymmenien, satojen lehtiartikkeleiden lisäksi enemminkin tutuksi lukuisista elokuvista, proosateoksista ja tv-näytelmistä.
    Käsi sydämelle, kuinka monta taidepläjäystä olette nähneet, lukeneet, joissa käsitellään temaattisesti vuoden 1918 tilannetta (laittomuuksia, murhaamista) tammikuusta huhtikuuhun, rintamalinjan eteläpuolella?
    No, tätä on enää turha jatkaa. Ehkä se tieto pitää tosiaan hakea ihan itse, vaikka tuolta Paavolaiselta eikä odottaa isoa juttua hesarissa säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa vuodesta toiseen kuten medioidaan sitä valkoista pahaa. Luen ne tietenkin. Tärkeää muistaa. Mutta kokonaisuus?

    Jään odottamaan kulttuurielämämmekin panosta juhlavuonna 2017 (ja varsinkin sitten 2018) myös sen toisen pyövelin toiminnan suhteen. Valkoista pahuutta saamme varmasti katsoa ja lukea yllin kyllin. Niin on ollut aina kun vuosikymmenessä on ollut luku 8.
    Ja ettei tule väärinkäsitystä motiiveista, olen itse peräisin rahvaasta, työväestöstä, suvussa oli paljon kiertokoululaisia, piikoja, täitä ja lutikoita, ja äitikin oli katkera ja köyhä kommari niin kauan kuin järki sillä pelasi. Mulla on kyllä ihan erilainen järki. En sen pelaamisesta tiedä, mutta ns. kaksoiskoodi, kahdet säännöt, herättävät aina naivin ja ehkä jopa hieman idealistisen vaatimuksen molempien osapuolien kohtelemisesta samalla moraalilla.
    Joskus törmää niinkin outoon väittämiseen, että punainen paha ei ollut niin paha kuin valkoinen paha, kun punaiset murhasi vähemmän.
    Silloin ei kyllä tiedä mitä sanoa, kun ihminen on aina vain yhden ihmisen kokoinen.
    jk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttini ruumiskasojen koosta edelliseen kommenttiisi ei ollut tarkoitettu pahuuden puntariksi. Tarkoitin vain että jos ruvetaan kertomaan tapettujen tarinat yksi kerrallaan, lopppuvat tarinat tapetuista "valkoisista" ensimmäisenä. Tällaisessa keskustelussa on usein taka-ajatuksena se, että yksi pahuus jotenkin oikeuttaa toisen. Tätä vastustan ehdottomasti. Lähisukulaisia oli molemmilla puolilla. Jälkeenpäin tarkasteltuna on hyvä että se puoli joka voitti, voitti, mutta olisi se saanut tapahtua edes lähes yhtä kauniisti kuin puheissa.

      Poista
    2. Forssan "puoluekokous" nytkin menossa, paraikaa.
      Toivottavasti se ei ole mikään lähtölaukaus...

      Internationalismihan ei tunnustanut mitään rajoja, vaan maailman työläisten tuli pyrkiä yhteen ja yhteyteen että kaikki olisi yhtä.

      Globalismikaan ei tunnusta rajoja kovin mielellään.
      Demaritkin sitä taas kannattaa?
      Forssassa internat. silloin,
      Forssassa ja muissa forssissa globalismi nyt.

      Tavoitekin on globalisteille muuten sama, kaikkien maailman työläisten on päästävä yhteen: yhteisille työmarkkinoille - noin yhden tai kahden euron tuntipalkalla, tunnin irtisanomisajalla.
      Demarit haluaisi tietty paremmat taksat, mutta jos työvoimareservissä on noin 3 miljardia duunaria niin minkäs teet? On mistä ottaa.
      Ryhdy työnantajaksi nuori nainen tai mies, jos tätä luet.

      Poista
    3. Hyvä sota pyhittää kaiken. (Nietzsche)
      Miksi se ei pyhitä punaisten väkivaltaa?
      Koska se ei ollut hyvä sota.

      Poista
  3. Näitä Kemppisen juttuja on mukava lukea. Harvoin on sellaisia kirjoituksia , jotka ei kiinnostaisi. No ehkä lakiopilliset poislukien. Ja kun kirjoitukset sivuavat usein kauhavan seutua, niin aina parempi. On pitänyt kehaista, ja nyt olen sen tehnyt.

    VastaaPoista
  4. JK: "Tohtorit ovat usein niin leuhkaa väkeä, ettei heidän tekstiään saa notkistaa..."

    Lakimiehet puolestaan ovat muiden silmissä sellaisia ylipappeja, ettei heidän muotoilemistaan ja/tai hyväksymistään teksteistä saa muuttaa pilkun paikkaakaan - siinä pelossa, että merkitys muuttuisi ja lainsuoja katoaisi.

    Opin tämän nuorena, kun yritin notkistaa kaupallisissa teksteissä usein olevia pienellä präntättyjä tavaramerkki-, vastuuvapaus- yms lausekkeita. Vaikka miten osoitin, että tässä ilmaistaan täysin sama asia puolta lyhyemmässä muodossa, niin ei, ei ja vielä kerran ei.

    Yksikään päättäjä ei uskaltanut ottaa riskiä. Ymmärrän heitä kyllä.

    VastaaPoista
  5. Tuossa oli myös hyvä blogikirjoituksen aihe:

    http://www.mikrobitti.fi/2016/08/digikirjat-ovat-loppu-huomenna-tulee-lisaa-lukiolaisen-isa-ihmetteli-kirjakaupan-vastausta/

    Otsikko olisi ainakin hyvä:
    Digikirjat ovat loppu, huomenna tulee lisää. Sanoi kirjakauppa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ostaa digitaalinen levy, siis musiikkia, levy-yhtiön omasta nettikaupasta. Ei onnistunut, koska "Out of stock".
      Minä insinöörinä ihmettelin moista.

      Poista
  6. Halusipa S-, K- tai mikävaan-kauppaketju käyttää minun ostostietojani tai ei, haluan että ne tiedot pysyvät vain ja ainoastaan minulla. Minä pidän yksityiselämäni omana tietonani, triviaaleissa yksityiskohdissakin. Siis maksan kaiken käteisellä. On siinä sekin positiivinen puoli, että käteinen toimii silloinkin kun pankilla on linjavikoja, niitähän aina silloin tällöin esiintyy.

    Sisällissodan tapahtumista tai tuosta kirjasta minulla ei ole mitään sanottavaa.

    VastaaPoista
  7. Yhden historiallisen omakustanneromaanin julkaisijana minua ei niinkään ärsytä 188 kappaleeen myynti vaan se, etten tiedä kuin muutaman kirjaston osalta kirjani lainausluvut: Keski-Suomi 156 kpl, Alavus 35 kpl ja Pirkanmaa 34 kpl.

    Taitaa olla mahdoton toive, että blogisti livauttaisi tänne kokonaisluvut kirjasta "Tasanko kävi onnen lahjat".

    VastaaPoista
  8. Blogia on niin helppo lukea, lyhyitä pätkiä, ajatusten silppua. Nykyaika suosii nopeaa nokkeluutta. Voi kirjaakin niin lukea, mutta eivätkö ihmiset enää osaa tai halua?

    Silti: eivät suuret ajatukset oikein aukea lyhyissä pätkissä. Ne vaativat kehittelyä, pohdiskelua, laajoja kaaria. Keskittymistä myös lukijalta. Mitä kertoo nykyihmiseatä, jos sellaisen suosio pienenee koko ajan?

    VastaaPoista