Sivun näyttöjä yhteensä

30. huhtikuuta 2016

Heiluva heinä




Ei voi olla niin kuin pitäisi. Jotkut heinät, joita nyt puskee, ovat paljon suurempia ihmeitä kuin Dubain tornit.

Se tavallinen kylvöheinä on lujuusopillisesti itse asiassa mahdoton. Se heiluu pienessäkin tuulessa niin hurjasti, ettei oikein keksi, mikä ihmisinsinöörien tuote kestäisi vastaavaa. Mikä olisi sellainen Eiffel-torni, joka taipuisi keskipaikkeiltaan niin mutkalle, että sen ylätasanteelta voisi katsella taivaanrantaa päätään pahasti lengottelematta?

Lisäksi se on ravintoketjun ja ilmaston tärkeä osa harjoittamalla hämärää alkemiaa auringonvalolla ja sen voi syödä, ainakin jos maha sietää selluloosaa.

Pilvenpiirtäjiä ei voi syödä. En tiedä, onko kukaan yrittänytkään. Sen Hannun ja Kertun noita-akan jälkeen energiatehokas rakentaminen on ollut heikoilla, eikä Grimmin veljesten nerokkuutta ole tavoitettu toiste. Sen talon voi syödä, koska se on piparkakkua, ja sen jälkeen, alkuperäisen ajatuksen mukaan, itse syöjät pannaan uuniin paistumaan.

Grimmin veljesten kotimaan, myöhemmän Preussin ja sen seuraajan Saksan jälkeen maailman paras propagandamestari on ollut Venäjä, a.k.a. Neuvostoliitto.

Ehkä informaatiolla ei taloa rakenneta, mutta tyhjentää talon voi. Pilvenpiirtäjän tyhjentäminen on erikoisen helppoa, vaikka vahinkoja kyllä sattuu.

Näiden päivien Nato-keskustelu on ollut tavanomaisen tuskastuttavaa, koska se on niin tunnelimielistä.

Putinin suunnasta tilannetta katsoen hän, Putin, on nyt liittämässä Suomen ja Ruotsia Natoon. Venäjän kehittäminen on epäonnistunut ja Putinin ”kolmas tie” valtiokapitalismin ja markkinatalouden välillä, joka tuo mieleen Giddensin vanhentuneet opit, on samassa kunnossa kuin suuri osa valtakunnan maanteistä.

Siksi viholliskuva on kaikki kaikessa, ja vihollinen on Yhdysvallat, jonka peitejärjestö on Nato.

Keskustelu meillä ja Englannissa on oikein hyvä esimerkki siitä, miten huono propagandamestari Yhdysvallat on edelleen.

Ulkopoliittisten asiantuntijoiden ajattelu on siitä omituista, että se noudattelee klassisen fysiikan tapoja, vaikka kaikki muuttui viimeistään 1900. Isaac Newtonille esimerkiksi eetteri oli olemassa oleva, toimiva käsite, ja koko tieteellinen maailma uskoi aineeseen tai nesteeseen tai kaasuun, joka on siitä erikoinen, ettei sitä voi havaita. Vasta runsaat sata vuotta sitten alettiin ajatella sellaisin ehdoin, ettei eetteriä ole olemassa ja että tuloksettomien kokeiden syy on selvä. Valo ei kulje nopeammin maapallo liiikesuuntaan kuin päinvastaiseen suuntaan.

Kappaleiden ja hiukkasten (eli siis blokkien) ohella olisi otettava huomioon kentät, sellaiset kuin sähkömagneettiset kentät.

Vanhan fysiikan mukaan kenttä joko oli tai ei. Faradaysta alkaen on käsitetty, että kenttä ”liikkuu”. Se ei ole kummallinen asia. Sähkömoottori on juuri tämän havainnon toteutus.

Sotilaallis-poliittinen kenttä liikkuu.

Puolueettomuus on ihmeellinen keksintö. Maailmansota aloitetaan yllätyshyökkäyksellä puolueettomaan maahan. Näin on ollut tapana tehdä, ja keino on osoittautunut hyväksi.

Sitten on tämä Ruotsi ja Sveitsin perinteinen puolueettomuus. Toinen myi malmia ja tykkejä kaikille, jotka maksoivat käteisellä etukäteen, ja toinen hallinnoi puolueettomasti etenkin saksalaisten rahoja, joita oli jo silloin todella paljon.

Edes Hitler ei ollut niin hupsu, että olisi valloittanut Sveitsin eli yrittänyt paistaa ja syödä säästöporsaan. Säästöporsas on posliinia tai metallia. Sitä ei voi syödä.

Koska en ole sotilaallinen enkä poliittinen asiantuntija enkä ehkä enää monen muunkaan asian tuntija, sanoin vain huokaisten, että Venäjän toiminnassa erottuva kasvava epätoivo, jota eilisessä raportissa nimitettiin oivallisestti ”arvaamattomuudeksi”, enteilee vallanvaihdosta. Edes Putin ei ole raparperi, jonka väitetään elävän tuhat vuotta.

Venäläisten sotilaiden ja siis poliitikkojen valttikortti on D. Trump.

Sana ”trump” on englantia ja tarkoittaa valttia.

Joku asiantuntija voisi verrata Trumpian ilmiömäistä nousua Ukrainan ja Syyrian tilanteeseen ja nyt tekeillä olevaan aktioon, joka kohdetta en tiedä. Ovatko ne synkronissa. Tuntuisi että ne ovat.

Propagandapuhe on kuitenkin tällä viikolla noussut uusille kierroksille. Puhe Suomessa on ehkä sekin nousemassa, eikä se ole enää vain idulla. Kenttä liikkuu. Roottori ja staattori pyörivät. Blogisti lähtee hienolla autollaan katsomaan äitiään ja vie terveisiä teiltäkin.

Niistä heinistä…



Kova viikate päivät ne niitti
ja heinät vei,
ja se onneaan kiitti,
ken itsekin murtunut ei,
timotei,
sinä keinuva heinä.

(Kivikk’aho – Timotei)

24 kommenttia:

  1. "Blogisti lähtee hienolla autollaan katsomaan äitiään ja vie terveisiä teiltäkin."

    Hienoa kun viet. Koulupoikana lin häneen aina ihastunut. Nyt kohta 72 vuotiaana kehtaan kai sanoa.

    USA:n presidentinvaalista mieleeni nousee aina sanat: "Niin kauan minä Tramppaan tämän kylän raittia kun kenkäni pohojat kestää"

    Eilen illalla tapasin perustamassaan kapakassaan toisen paapan. Muistelimme miten hän ylempi luokkalaisena kävi soittamassa haitaria koulumme konventeissa. Vieläköhän parimarssia tavataan kävellä?

    Isänsä muuten esiintyi juhannusjuhlilla vääpelikvartetissa. Siinä lauloivat myös vääpelit Koskenkorva ja Raitis.

    Reino Helismaa tuli heidän jälkeensä esiintymislavalle ja kovasti kummasteli tuon kvartetin esiintyjien yhteensopivuutta. Vai oliko niin, että kehui hyvin yhteen sointuneen.



    VastaaPoista
  2. Suomen Nato-oppi on hyvin yksinkertainen. Ärsyttää kovin, että sitä ei ymmärretä tai ei haluta ymmärtää, Oppi on seuraava:

    1) Suomen tulee olla äärimmäisen Nato-yhteensopiva ja valmis vastaanottamaan apua Nato-maista tarpeen tullen. Näinähän jo on. (Kyllä sitä apua hyvinkin voi tarjolla olla, jos Venäjää vastaan käymme.)

    2) Suomen tulee varmistaa se, että Venäjä voi ehdottomasti luottaa siihen, että kaikissa oloissa ja kaikissa tilanteissa Suomen alueen ja resurssien käytöstä Venäjää kohtaan päättää yksinomaan ja ainoastaan Suomi. Ei mikään Nato-esikunta missään muodossa eikä missään tilanteessa.

    Kohdasta 2) seuraa, että Suomi ei voi olla Naton jäsen, koska silloin päätösvaltaa delegoitaisiin ulos. Venäjän olisi tällöin looginen pakko lukea Suomi vihollisekseen - ja lähmimmäksi vihollisekseen (Pietari) ja toimia tämän mukaan ennakoiden. Se ei ole meidän etumme eikä Itämeren alueen turvallisuutta parantava tilanne.

    Se, mitä edellä on sanottu Suomesta, koskee myös Ruotsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh mitkä teesit. Mitä uskot, joudutko paavinkiroihin?

      Poista
    2. "Kyllä sitä apua hyvinkin voi tarjolla olla, jos Venäjää vastaan käymme."

      Valitettavasti NATO:n edustajien toimesta on moneen kertaan, selkeästi sanottu, että V artiklan apuun voi luottaa ainoastaan jäsen. Viime päivinä NATO:n edustajat ovat ilmoittaneet, ettei NATO lähivuosina laajenne, että se siitä "NATO-optiosta".

      "Suomen alueen ja resurssien käytöstä Venäjää kohtaan päättää yksinomaan ja ainoastaan Suomi. Ei mikään Nato-esikunta missään muodossa eikä missään tilanteessa."

      Ensinäkin NATO ei ole mikään hyökkäysliitto. Eivät sen panssarit ole pyrkimässä Moskovaan. Toiseksi, NATO:ssakin jäsenellä säilyy suvereniteetti päättää miten autetaan.

      Johtopäätös: Pitää, joka hankkia todelliset turvatakuut NATO:n jäsenenä tai palata Paasikiven-Kekkosen linjan mukaiseen ystävällismieliseen puolueettomuuteen suhteessa Venäjään. Pahimmassa tapauksessa on alistuttava tekemään uusi YYA-sopimus.

      Poista
    3. Tuohon ei ole lisättävää tai korjattavaa. Valitettavasti, tälläkin foorumilla, hankit itsellesi Putinin trollin leiman. Mutta sitä saa mitä tilaa, näin leimataan suomalaista nyt.

      Poista
    4. "Valitettavasti NATO:n edustajien toimesta on moneen kertaan, selkeästi sanottu, että 5. artiklan apuun voi luottaa ainoastaan jäsen."

      Näin on. Pointtini kuitenkin oli, että jos joku sotii Venäjää vastaan, tavaraa lännestä kyllä tulee. Ei miehiä. Varsinkin kun tavarasta vielä maksetaan hyvin - sehän on hyvin kannattavaa vientiä. Esim. Ukrainaan viedään tavaraa, vaikka maa on konkurssissa eikä se ole Naton jäsen eikä edes rauhankumppani. Kunhan vain jaksaa venäläisiä ja separatisteja ammuskella, kuteja kyllä riittää.

      Toinen pointtini on se, että ollaan sitten Natossa tai ei - tänne ei mitään merkittäviä maajoukkoja mistään tule. Kunniakomppanioista ja leveästä retoriikasta ei ole mitään hyötyä. Pari kolme prikaatia - tuollainen 15 000 - 20 000 miestä olisi jo pieneksi avuksi, jos se osaisi sotia täällä.

      - Kuka nuo tänne lähettää - Ranska, Portugali, Britannia? USA jonnekin hevon nevadaan Itämeren taakse - millä ihmeen motiivilla?

      Kannattaa ymmärtää, että ilman maajoukkoja Suomea ei voi puolustaa. Ilmasta kyllä esim. Helsinki on nopeasti pommitettu maan tasalle "puolustusmielessä" - vrt ent. Jugoslavia ja sen "puolustus". Tai Syyria.

      Naton 5. artiklaa tulkistevat juuri samat tahot, jotka ovat tulkinneet EU:n no-bail-out -pykälää, Schengen sopimusta, Dubli-sopimusta, jne. Ja 5. pykälä velvoittaa auttamaan vain "käytettävissä olevin keinoin" - ei enempää. Johtopäätös tästä: avut jäävät vain eleiksi ja puheiksi.

      "Ensinnäkin NATO ei ole mikään hyökkäysliitto."

      Ei ole mitään merkitystä sillä, mitä ME sanomme Naton olevan. Venäjän reaktiot siihen, että Nato änkeää iholle, päättää yksin, ainoastaan ja vain Venäjä. Ja Venäjä pitää Natoa vihollisenaan numero yksi, vihollisena, jonka tarkoitus on eliminoida Venäjän sotilaallisen kapasiteetin merkitys. Seurausten kannalta ei merkitse mitään se, onko Venäjä väärässä tässä.

      "Toiseksi, NATO:ssakin jäsenellä säilyy suvereniteetti päättää miten autetaan."

      Niinpä. Onko siis idea se, että me emme pahemmin auta muita, mutta olemme uskossamme lujat, että muut kyllä rientävät meitä heti auliisti auttamaan? Onko tämä logiikka aavistuksen naiivi?

      Nato on sotilasorganisaatio, jolla on keskitetty johto. Sotaa ei johda demokraattinen sotamiesneuvosto. Jos esim. Venäjän paine Keski-Eurooppaa kohtaan sattuisi kovasti kasvamaan, voisi olla sotilaallisesti fiksua lisätä painetta Venäjää kohtaan muualla - esim. Alakurtin ja Murmanskin aluetta vastaan Suomen kautta.

      Joten ei Suomea muiden eteentyönnetyksi tukikohdaksi, pelinappulaksi eikä Sven Tuuvaksi Venäjää vastaan. Mieluummin oma luja puolustus ja mahdollisimman täydellinen Nato-yhteensopivuus.

      Kannattaa muistaa, että ns. Isäntämaasopmius on sekin varsin kova paperi ja liittää meidät varsin syvälle Naton järjestelmiin ja tomintaan myös sodan aikana. Mutta päätösvaltaa omiin asioihimme emme vielä sillä ole ulos delegoineet. Juuri tämä on oikea tapa. Ja se on sitä muuten myös muun Europpan kannalta. Miksi kiristä tilannatta täällä, missä ongelmia ei ole?

      Pahoittelen kommenttini pituutta ja pelkistyksen vuoksi syntyvää sanonnan tylyä kulmikkuutta.

      Poista
  3. Mielestäni johtava propagandamestari on Yhdysvallat, ei tosin valtiona, vaan kaikenmaailman viestintätoimistoina.

    https://en.wikipedia.org/wiki/WPP_plc

    Sinänsä huvittavaa, jos saman konsernin viestintätoimistot lobbaavat eri suuntaan.

    Hill&K vastaan Burson&M, Suomessa Pohjoisranta

    VastaaPoista
  4. Aulikki Oksanen "Juna hiljaista miestä kuljettaa" on hyvä kuvaus, jonka viesti nyt katoaa NATOn ja trump´n sumuun (trump on myös "odottamattoman avulias henkilö" tai "ystävä hädässä").

    Sekä SE että FI ovat johtajista (TP) kansanedustajiin asti vannoneet referendumin (kts brexit 23.6.) nimeen tässä asiassa.

    Asia ehkä on lakimiehen helpompi problematisoida (pitääkö lupaus pitää ja mikä on referendumin luonne GB vrs SE/FI).

    VastaaPoista
  5. Jos Trump on valtti, onneksi meillä on Berner joka ranskaksi tarkoittaa huijausta.

    Mutta ei Saksa maksanut rautamalmia rahalla, vaan juutalaisten kultahampailla. Ettei totuus unohtuisi.

    Natsit oli ryöstäjiä jotka olisivat raiskanneet ruumiitkin, jos siitä olisi saanut taloudellistä hyötyä.

    VastaaPoista
  6. Amerikkalainen propaganda on edelleenkin kuin satukirjasta. Venäläinen propaganda vetoaa ihmisen alhaisimpiin vaistoihin niin, että vaikka sen tietää selväksi valheeksi, siitä jää jotain itämään. Ja helpointa propagandaa Naton laajenemista vastaan on nostaa esiin niitä epävarmuuksia joita siihen oikeastikin liittyy, niin kuin kaikkiin ihmisolion hankkeisiin yleensä.

    Käyttäisin muuten sanaa "alias" lyhennyksen "a.k.a." sijaan. Se on lyhyempikin.

    VastaaPoista
  7. Kuinka arvasitkin, että haluamme tervehtiä vappuhuiskauksin neuleiden, kuteiden ja virkkausten mestaria!

    Palloja puhaltamassa Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  8. Heinät juu ja entäs sellaiset hightech-kasvit kuten ohdake, takiainen, eri -putket.. ja rottinki. Eikös sen kävelykeppikasvinkin joku taannoin tullut maininneeksi? On ihmeellisempi kasvien historia kuin meidän. Ei se immeisen äpäräpenikka ole juuri mitään. Perunankin DNA on pidempi.

    Kohta sanoo joku ettei pidä käyttää vierasperäisiä sanoja ellei dunne bodaniikkaa ja on aivan oikeassa. Mutta vappuna saa!

    Vai joko ne on senkin meiltä ryövänneet?

    Tippaleipä on pahaa, en syö. Sima on hyvää, en juo. No vähän voin juoda jos se on sitä toiseksi halvinta. Liian makeita. Brut rosé on sopivaa. Demi sec on myös. Jämpti on näin.

    Vapautettua vappua!

    VastaaPoista
  9. Heilumisenkestosta; ajoneuvoihin suunniteltu radioantenni.

    VastaaPoista
  10. Putin on umpisurkea strategi, taktikkonakin korttelikingin luokkaa.

    Timotei on hauskannäköinen heinä.
    /Y

    VastaaPoista
  11. "Edes Hitler ei ollut niin hupsu, että olisi valloittanut Sveitsin eli yrittänyt paistaa ja syödä säästöporsaan."

    Tiettävästi Hitleriin vaikutti voimakkaammin tieto siitä Sveitsillä oli tehokas puolustus. Lisäksi hän ei tavoitellut "pikkurahoja" vaan koko Euroopan herrutta. Silloin ei ollut tarvetta millekään turvarahastolle, jota hänellä kai ei tiettävästi ollutkaan, vaikka tuloja esim.Mein Kampfin myynnistä koko Saksaan oli.

    VastaaPoista
  12. Mikäs se blogistin hieno auto nyt sitten oikein on?

    Keväiset vapputerveiset täältäkin blogistin äidille.

    VastaaPoista
  13. "Venäjän toiminnassa erottuva kasvava epätoivo, jota eilisessä raportissa nimitettiin oivallisestti 'arvaamattomuudeksi'”

    Itse asiassa tuo epätoivo, joka äkkiä muuttuu arvaamattomuudeksi pelottaakin. Arvaamaton suurvallan yksinvaltias johtaja on pelottava! Kun suurvaltojen sotakoneet lentelevät kymmenen metrin päässä toisistaanon pienten naapurien syytä pelätä. Venäjällä ei ole mitään mekanismia vallanvaihtoon ja pelkään tämän taustaryhmää yhtä paljonkuin miestä itseään.

    VastaaPoista
  14. Mistähän aloittaisi... vaikka tästä: "...eetteri oli olemassa oleva, toimiva käsite, ja koko tieteellinen maailma uskoi aineeseen tai nesteeseen tai kaasuun, joka on siitä erikoinen, ettei sitä voi havaita."

    Tästä tavasta uskoa havaitsemattomaan emme ole päässeet mihinkään. Sillä millä tavalla eetteriin uskonut tiedemaailma eroaa nykyisestä, joka uskoo pimeään aineeseen ja pimeään energiaan?

    Eetterin kohdalla kävi ilmi, ettei sitä voinut havaita siksi, ettei sitä ollut olemassakaan. Ihan hyvin samoin voi käydä näiden "pimeiden eetterienkin" kanssa. Nekin on oletettu siksi, että niiden avulla pystytään selittämään havainnot, jotka muuten ei voi selittää.

    Niitä itseään ei kumpaakaan ole suoraan havaittu. Toisella selitetään mm. galaksien puuttuva massa ja toisella maailmankaikkeuden kiihtyvä laajeneminen. Mutta heti kun/jos keksitään parempi selitys, niille voi käydä kuten eetterille. Uskosta ei siis ole kyse (eikä ollut eetterin kohdallakaan).

    VastaaPoista
  15. Niin, heinän kanssa ei elävä solukon kanssa taipuisuudessa voisi kisata seiväshyppääjien seiväs. On ihan luokilla kun ponnauttaa hyppääjän ilmoille. Raparperista en löytänyt googlettamalla tietoa mutta onko se enää sama yksilö jos juurimukulasta versoo uusia yksilöitä? Minulla on pihalla talvioita jotka lisääntyvät kovaa vauhtia ja ovat vihantoja lumen alta esille kaivettuinakin. Yhdestä on lähtenyt mutta monistunut niin että se esiäiti voi olla jo kuollutkin.
    Siitöä kun saisi jalostettua syötävän kasviksen niin saisi tuoretta vihreää salattia suomessa ilman kasvihuonetta vuoden ympäri. -Murphy_

    VastaaPoista
  16. Ja niistä sienistä. Sekovartinen pehmeä höttö nostaa kasvupaineellaan tuoreen asvaltin hatulleen kuin tyhjää vain.

    VastaaPoista
  17. Haluaisin taas sanoa sitä, että laajemmin ottaen Venäjä katsoo kaikkea sillä silmällä että miten jokin auttaa pitämään Venäjää ehjänä eikä esimerkiksi sillä silmällä, että hyökkäisikö joku häntä. Se ei ole sama asia. Saattaa käydä näin esimerkiksi, että jonkun selvästi venäläisvastaisen maan liittyminen Natoon on jopa tervetullutta hänelle jos sillä liittymisellä on sopivaa propagandistista arvoa Venäjän sisällä. Esimerkiksi Baltian maiden liittyminen saattoi olla just sellaista. Ne ovat pienet ja siellä asuu viidettä kolonnia ja periaatteessa niiden liittouduminen Natoon oli niiden historiaan kirjoitettu jo sen jälkeen kuin tapahtui ensimmäinen massakyydytys. Sitäpaitsi Venäjä uskoo, että niiden valloitus on Natossakin parin päivän kysymys korkeintaan jos se vaan haluaa.
    Ja päinvastoin, jonkun maan liittyminen Natoon, joka ei koskaan missään nimessä hyökkäisi Venäjää vastaan ei NAtossa, ei itsekseen saattaa itseasiassa just sen rauhallisen profiilin takia olla Venäjälle SISÄpoliittisesti erittäin vaikea ongelma. Venäjää tulee aina katsoa harkiten erilaisten asioiden vaikutusta Venäjään SISÄpoliittisesti. Sitten saattaa jotkut sen tekemiset näyttää paljon rationaalisimmiltä kuin yleensä ajatellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäjän idea. Kirjoitti pres. Koivisto. Kertalukemalla voi omaksua jos viitsii vaivautua, ei ole mikään ylivoimainen tehtävä.

      Kiteytettynä: Venäjä on Venäjän sisäinen asia.

      Tätähän naapurin pääpomo on jo useammassa videoidussa haastattelussa tuonut julki.

      Veikkaanpa muuten vaan huvikseni että hänkin on lukenut Koivistoa.

      Poista
  18. Sana "trump" tulee alunperin Italiasta ja on sanan "triumfi" vääristymä. Koska Trumpin nimi tulee Saksasta, niin sen takana saattaa olla jokin muu vanha germaanien runkosana ehkä, ehkä ei. Trumpin isoisä syntyi Saksassa, niin että kuten mä itse se on varttisakssalainen

    VastaaPoista
  19. Heinät eivät vielä ole keinumiskorkeudessa ja valkovuokotkin kukkivat lyhyin varsin, mutta ensi viikolla räjähtää. Jo pari viikkoa on voinut kerätä lautaselleen ja kuivattavaksi vuohenputken pikku lehtiä. Täytyy seurata traditioita, mummoni oli kuulemma ollut luonnonyrttien asiantuntija. Äiti tyytyi esteettiseen puoleen ja opetti luonnon tarkkailua, näkemistä, saattoi sanoa peräikkunan edessä seistessään: "Tule katsomaan, kun heinät taipuvat tuulessa." EG.

    VastaaPoista