Sivun näyttöjä yhteensä

13. huhtikuuta 2016

Kestotesti


Kilpailijoitteni autolehtien tavoin olen nyt suorittanut uuden auton (Citroen C 4) kestotestin.

Autolla on nyt ajettu 200 kilometriä. Ostettaessa mittarissa oli seitsemän tuhatta. Joku myyjäyhtiön autonmyyjistä oli sompaillut sillä muutaman kuukauden.

En ainakaan kuullut rysäystä. Aivan uuden auton arvon sanotaan romahtavan, kun sen ajaa hallista ulos. Tämä oli siis ihannetapaus, melkein uusi.

Toisaalta sitten takarengas osoittautui vuotavaksi, tai vaihtoehtoisesti merkkivalo tai anturi vialliseksi.

Henkilökohtaisen pikkuautokorjaamoni vieressä on pikku rengasliike. Tiedän mutkan kautta yhden työntekijöistä, romanialaisen, aika kauan täällä asuneen.

Totesimme, ettei auton renkaissa eikä ripustuksessa ollut vikaa. Takarengas oli ruuvilla kiinni. Tarkemmin katsoen havaittiin, että renkaan oli lävistänyt kaksi puuruuvia, noin tuuman mittaisia.

Luultavasti myyjäyhtiön hallissa oli harrastettu remonttia. Myyjä, jonka arvoisan takapuolen alta auto vietiin, ei ollut sitten viitsinyt väistellä rakennusjätettä.

Vika korjaantui eikä maksanut paljon mitään. Merkkivalo lopetti herjaamisen. Rengasliikkeen tyypit vaihtoivat hiki päässä kesärenkaita autoihin ja pussittivat talvirenkaita säilytykseen. Kyselemällä ymmärsin, että täällä kaukana rengashotellin hinnat ovat suorastaan edulliset. Se on mielenkiintoista. Kun kyselin perimieni kirjojen takia varastohotelleja, joita löytyy täältäkin, hinnat ovat tolkuttomia.

Majoitus- ja ravitsemistoimen alalla seuraava operaatio näyttää olevan myrkkyliemen keittäminen. Pitää hankkia booraksia. Ajatukseni ei ole perustaa ydinvoimalaa, vaan muurahaisille cocktail-baari. Sitä on neuvottu eri lähteissä. Meillä ei tähän aikaan vuodesta auta paljon puhua makeita, kun muurahaisia jo vilistää tutkimassa, olisiko jossain maittava appelsiininkuori tai hillon nokare.

Suhtaudun muurahaisiin paljon kunnioittavammin kuin autoihin ja tiedän, että ne ovat miljardi vuotta sitten ratkaisseet joukon ongelmia, joiden kanssa Google ja Tesla painivat nyt. Feromoni eli hajujälki navigoinnin apuna?

Henkilöauto ja muurahainen ovat biologisesti sukua toisilleen. Molemmilla on ekso-luuranko eli ulkoinen tukiranka. Auton koreihin voisi myös kokeilla kitiiniä. Se tuntuu olevan hyvä aine.

Juutalaisautossani (André Citroën oli juutalainen, ja Louis Renault käytti tätä suruttomasti mainonnassaan) ei kuulu miehekkäitä mörinöitä, joita moottoritoimittajat niin haikailevat. Tätä nykyä joissakin melkein-urheiluautoissa ulvontaa ja pauketta soitetaan nauhalta, jotta päät kääntyilisivät parkkipaikoilla.

Päinvastoin olen luullut, että plastiikkakirurgia, jota autotehtaat harrastavat silloin kun niillä ei ole varaa tuottaa uusia malleja, olisi vahingollista humpuukia. Tässä tapauksessa niin ei ole. Ajotuntuma, käyttäytyminen kuopissa, joita pikkutiellämme riittää, kallistelu ja istuinten mukavuus ovat aivan toista kuin viiden vuoden takaisessa palo-autossa eli siinä edellisessä. Moottori on paljon pienempi, vähän toista litraa, mutta huimasti parannetun automaattivaihteiston ansiosta auto liikkuu jopa rivakammin kuin se edellinen, ja selvästi vähemmällä bensalla.

Kuten ennenkin, navigaattori on kaikkein tarpeellisin kotikulmilla. Hiljan en tiennyt, missä on Jorvaksenkaari, vaikka ajan siitä päivittäin. Muutama päivä sitten selvisin navigaattorilla hengissä autolla Leppävaaran asemalle matkustajaa vastaan. Se ei ole kuulkaa helppoa. Meillä on VR:n ansiosta nyt voimassa akuankkamainen junaliikenne: jos haluat oikealle, käänny vasemmalle. Jos haluat Turkuun, lähde Helsinkiin. Turun junat eivät enää pysähdy täällä, eivätkä Espoossa, puhumattakaan Karjaasta.

Kohteliaimmin ilmoitan epäileväni hankkeen liiketaloudellista järkevyyttä, ottaen erikoisesti huomioon metron ja pikaraitiotien jo alkuun paneman rakentamiskiihkon länsisuunnalla.

Sekä VR että Finnair lienevät turvautuneet laajasti tekoniveliin ammuttuaan itseään kerran toisensa jälkeen polveen.

Pysäköintitutka kameroineen on verraton etenkin Prisman parkkapaikalla, jossa vilistää natiaisia ja heidän runsasmuotoisia naispuolisia sukulaisiaan kärryjä työntäen ja liikenteestä vähät välittäen. Vehkeet todella näyttävät skriinillä auton lähellä tapahtuvan, ja koska näyttö koskee myös kulmia, vanha fobiani toisen auton kolhimisesta taskupysäköinnissä on nyt kuin pahaa unta.

Tässä yhteydessä on paikallaan ylistää Easy Park -puhelin-appia. Se toimii kuin pieni eläin. Uusi tarra on tulossa, mutta on se ylellistä, kun pysäköintiautomaatilla voi näpytellä omaan puhelinlaskuunsa ajan, ja sitä voi lisätä, jos juttu luistaa. Lisäksi se antaa rahasta takaisin. Jos henkilö, jota on mennyt tapaamaan, käskee minua painamaan helvettiin paukuttelematta ovia, voi autolla lopettaa näpäytyksellä pysäköinnin ja maksan vain käytetystä ajasta, siis esimerkiksi viidestä minuutista kolmen tunnin sijasta.

Ja ekologiakysymys: miksi ei hiilijalanjälkiautoa? Vastaus: ei ole varaa. Hybridija töpselimallit ovat tiettävästi hyviä, mutta ellei Suomeen saada Norjan sähköautoille myöntämiä etuja, kysymyksessä olisi ylimääräinen vero. Tulen toimeen sellaista maksamatta. Suurliikkeet yrittävät nyt maksattaa yleisöllä omat tihutyönsä. Tietääkseni sähkön varastointiteknologia laiminlyötiin tietoisesti 1914 alkaen Rockefellerin vaatimuksesta (öljy) ja sotateollisuuden vuoksi.

Trukkeja on mutta rintamakelpoisista sähkö-kuorma-autoista en ole kuullut.

Ja siitä tulee mieleeni kysymys, miksi metsäteollisuus ei näytä esimerkkiä ja maksa tukkirekkoihin häkäpönttöjä. Niitä on kai kehitelty sotien jälkeenkin. Kyllähän tukkirekan polttoainetäydennyksen pitäisi onnistua talikolla, eikä vain?

31 kommenttia:

  1. Jaahas, herra päätyi sitten vapaaehtoisesti nykymuodin mukaiseen muodoiltaan vastenmieliseen puikulaan kun olisi kirjoitusten perusteella voinut odottaa jotain omaperäisempää valintaa.

    VastaaPoista
  2. "...vaan muurahaisille cocktail-baari."

    Vinkki: etsi kauniina kevätpäivänä pesä, jonka päälle ne ovat kerääntyneet massaksi. Ruiskuta Raidilla. Jos ei se tapa koko pesää, määrä vähenee siedettäväksi.

    VastaaPoista
  3. Sanopa Jukka, mikä ajatus oli luoda Citikasta erillinen DS-brändi! Tai ainakin yrittää luoda.

    Vastaan nyt osin heti itse: noin vuonna 2003 olin hankkimassa silloisen työnantajan lukuun kulkupeliä. Kysyin liisinkifirman ukkelilta, että mitenkäs se olis tuo C5. Se vastasi: "Älä ota ainakaan tästä nyt maahantulleesta paalista! Ne ovat melkein kaikki olleet heti pajalla."
    Myöhempi tarina kertoo, että tämän takana olisi ollut firman ihan omatekemä digitaaliväylä sen sijaan, että olisi käytetty standardimpaa ratkaisua. Mutta en tiiä. Perheessä on saman konsernin toisen merkin myöhemmän malliston kappale menestynyt hyvin.

    VastaaPoista
  4. "Louis Renault käytti tätä suruttomasti mainonnassaan"

    Oliko tuo Ranskassakaan mikään mainosetu? Sielläkin oli paljon piilevää antisemitismiä (esim Dreyfusin juttu).

    VastaaPoista
  5. "Ajotuntuma, käyttäytyminen kuopissa, joita pikkutiellämme riittää, kallistelu ja istuinten mukavuus ovat aivan toista kuin viiden vuoden takaisessa palo-autossa eli siinä edellisessä."

    Sitikkahan on tunnettu hyvästä jousituksestaan (kaasujousi?).

    VastaaPoista
  6. "miksi metsäteollisuus ei näytä esimerkkiä ja maksa tukkirekkoihin häkäpönttöjä."

    Ja ennenkaikkea miksi Kepu ei vallassaolleessaan ole järjestänyt niille ruhtinaalisia tuotekehitys- ja muita tukia.

    VastaaPoista
  7. Minulla ei ole Citroenia, tavallinen Golf vain, mutta pyytäisin että Kemppinen kommentoi tätä tekstiä joka on viimeisenä alhaalla tai ottaa yhteyttä siinä mainittuun sähköpostiin jotta asia saadaan kuntoon:
    http://kemppinen.blogspot.fi/2007/08/kuolleita-t.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva Kemppisestä on muotoutunut uudeksi tämän odotuksen aikana. Ehkä se nyt vastaa todellisuutta.

      Poista
  8. Kyllä Turun junat Karjaalla pysähtyvät, mutta viimeinen Turkuun päin lähtee liian aikaisin Helsingistä, 20.37. Ystäväni, suuren espoolaisen lukion rehtori, joutuisi (27.3.lähtien) tosiaan menemään täältä Leppävaaraan saakka ja tulemaan sieltä takaisin länteen päin Espoon keskustaan, jos junalla mielii, joten hän sitten alkoikin ajaa autolla joka päivä. Ja suunnittelee muuttoa Helsinkiin niin kuin monet muutkin työssä käyvät. Ei voi enää tehdä töitä työmatkalla. Kuulemma säästyy turkulaisilta neljä minuuttia.
    Huomasin, että ehkä sittenkin voin käydä joskus iltamenoissa Helsingissä, kun pojantytär asuu Hesperiankadulla, ja muistan kuulleeni, että heillä on "vierassänky". EG

    VastaaPoista
  9. Tähän saakka olen ollut sitä mieltä, että jos joku ostaa ranskalaisen auton, hänet tulee saman tien määrätä oikeustoimikelvottomaksi ja panna holholukseen.

    Mutta tämä blogi on taas avannut silmäni. Eihän auton oston tarvitse olla mitenkään rationaalinen ja ylijärkeistetty toimi, vaan se voi olla myös osa boheemista elämää ja asettumista ikään kuin arjen realiteettien yläpuolelle. Ja itse asiassa sitä kai se auton osto useimmiten onkin, vaikka valinta olisi vähemmänkin kohtaloa uhmaava kuin ranskalainen.

    Kysehän on vain rahasta ja vaivasta hetken ajonautinnon vastineena. Maallista siis vain.

    Otan opikseni.

    VastaaPoista
  10. Gustav Komppa. Turpeesta Fischer-Tropsch -prosessilla jakeita. Miksei muuten mutta aurinkosähköllä pilkottu vety se tulee olemaan, viimeistään 15-18 vuoden kuluttua jo ilmastosyistä. Pioriisseli on välivaihe. Nyt se tarvitsee esteröinnin. Tilakokoinen laitos on hintava. Ihme ja kumma mutta kaikki ovat lähes saman hintaisia. Se ei suosi parhaita vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
  11. Muurahaisista

    Jos on muurahaisia sisätiloissa, voi se kertoa kiinteistön kosteusvauriosta alapohjan alla. En tiedä perusteluja mutta naapurin omakotitalossa näin tapahtui.
    Usein pienet mustat muurahaiset tekevät pesiään pihalaattojen alle ja seinänvierustoille. Niistä ei pääse lopullisesti mutta pysyvät kurissa kun kastelee pesäkäytäviä astianpesuaineliuoksella pari kertaa kesän aikana, puoli desiä kastelukannulliseen ja mieluummin kuumaa vettä niin että pesuaine notkistuu ja sekoittuu kunnolla. Terveisin JiiO.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevospa tietenkin muurahaisia, hmh.torstaina, 14 huhtikuuta, 2016

      Juu kyl mut se hidun verran vahvempi hevosmuurahainen, tuo Suomen ainoa termiitti ei ole moksiskaan tuosta joten herashöödingin booraksikeino on pätevä. Etteivät syö, kun on kas talo kuin piano. Tästä on tieto. Etelänpuolen seinästä popsiskelivat vajaan jaardin pätkän kahdeksantuumaista saariston pihkaista honkaa. Olisi ollut kaulattava puut joo tämänkin rakennuksen...

      Hirsi on elementtirakenne ja nämä ovat kierrätetyt joten syy siinä se. Jutteleva merikartta seinällä oudoksutti. Varttituuman hätäpoistumistiehän siellä. DDTtäkin olisi ollut.

      Poista
  12. "Tietääkseni sähkön varastointiteknologia laiminlyötiin tietoisesti 1914 alkaen Rockefellerin vaatimuksesta (öljy) ja sotateollisuuden vuoksi. "

    Varmasti voidaan tarkastikin osoittaa ne matalamieliset toimet, joilla sähkövaihtoehtoa aikanaan torpedoitiin autojen voimanlähteenä. Akun varauskapasiteetin yleinen riittämättömyys on ollut toisaalta hyvin kipeästi tiedostettu, viimeistään kannettavien puhelimien tultua laajaan käyttöön kolmisenkymmentä vuotta sitten, ja muun kannettavan tietotekniikan sitten vähän myöhemmin siinä perässä. Ainakaan kaupallista motivaatiota ei siis ole puuttunut yrityksiltä parantaa akkujen varauskapasiteettia. Siitä huolimatta tulokset ja edistysaskeleet ovat olleet hyvin vaatimattomia. Olisiko tilanne parempi, jos akkukemiaa olisi yritetty saada tehokkaammaksi jo viime vuosisadan alkupuolelta alkaen, ja nyt tapahtunutta intensiivisemmin? Suurta läpimurtoa edelleen odotetaan.

    Hiilivetyjen energiatehokkuus (-tiheys) moderniinkin akkuun verrattuna on vain niin mahtava, ehkä 40-50-kertainen, että "riittävän" ajoakun paino autossa on musertava. Saattaa olla, että paremmaksi "ei-hiilivety" polttoaineeksi osoittautuu -vety. (Vety->polttokenno->sähkö ja pieni akku->sähkömoottori). Vety olisi myös kätevä ratkaisu oikukkaasti syntyvän bio-sähkön välivarastointiin, eli silloin kun aurinko paistaa ja tuulee, ja sähköenergiaa syntyy, niin elektrolyysillä hajotetaan vesi vedyksi ja vety tankkiin. Palaessaan vety tuottaa sitten päästöinä vain puhdasta vettä. No, on tässäkin joitain vaikeuksia vielä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisesti se miten "mukavaa" olisi olla vetyautossa kolarin sattuessa (ilmalaiva Hindenburg).

      Poista
    2. Vety voidaan sitoa polttokennoon. Sähköskootterilla on ajeltu kirjastossa. Keinot ovat jo käytössä, tahto niiden käyttöön on heiveröisempää laatua.

      Poista
  13. Thö Kemppinen.

    ..takarengas oli ruuvilla kiinni.

    Isoisällä oli tuo vika.
    Pikaista paranemista.

    "See mikä sult' on päässy putoomaan on meilt' muilt' tykkänäns hukkunu'".

    Pihakeinun asennusryhmä Erfors & Suominen.

    Tosiaan, poimitaanpa niitä tarkoin kuten aina. Pikku häijyläiset, karanneet ja ilkikuriset, nuo kierrettävät koontivälineet.

    VastaaPoista
  14. Toki vain ei ole vedessä muurahaisia. Siellä ei myöskään huudeta nykyään Herran olevan talossa, vaan kirkuminen kuuluu toistona: LIHAA

    VastaaPoista
  15. Lisättäköön vielä edelliseen: Tauotta. Vuorokauden ympäri. Ilman sekunninkaan välejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulistetulla höyryllä tai muulla vådataialla saisi myös öttiäishäädön aikaan kätsysti. Aivan totta. Vesivahinkolaskupää on oltava.

      Poista

  16. Autolainaa ei tarvitse lyhentää. Miksi ? Hyviä syitä on paljon. Hankala avattava kun pitäisi käydä läpi luottolaitoksen eli Isä meidän rukouksen "kuten mekin velallisillemme…" punkti ja sen väännökset ja käännökset.

    Jos koettaisi suoraan asiaan tai suonsilmään. Kiitos 70-luvun hullun inflaation US ja muu Anglo keksivät rahamarkkinarahastot, MMMF. Ensimmäinen M on Mutual, keskinäinen. Sellainen Sampo siis, tosin nykyisin osakeyhtiö ja osinkokone. Niin asiani?

    Tällainen MMMF maksoi inflaation ylittävää korkoa ja siis keräsi talletukset ja säästöt pankeista, joiden korko oli vielä ennen Reagania säännöstelty, Regulation Q, joka taas oli vanhaa kiskontasyntiperua. Kuka täältä MMMFstä lainasi hirmukorolla. Ei kukaan. Sieltä swapattiin. General Electric teki ensin omia rahaseteleitä ja vaihtoi ne MMMF:stä tavallisiksi dollareiksi, joita olivat säästäjät sinne toimittaneet pankkitilille panojen sijasta.

    Volkswagen Bank on tavallinen haarakonttoriverkkoa pitävä pankki. Sen holding on Volkswagen Financial Services. Se kuten RCI Banque Renalt on Euroopan isoimpien 129 pankin joukossa viidestä ja puolesta tuhannesta (5500) ja siksi Liikasen EKP:n suorassa syynissä, potentiaalisesti systeemivaarallisina. Hyvä meidän Eki !

    Volkkari kirjoittelee omia rahojaan commercial paper Volswagen ™. Autolaina asikkaiden velkapaperit kerätään yhteen ja ne vakuutena Volkswagen lainaa näillä asiakas saamisillaan sen minkä tarvitsee omasta Volswagen Bankista tai kauempaa kuten eläkeyhtiö Varmasta tai vakuutusyhtiö Sammosta. VB raha olisi tyhjästä pankkilisensillä keitettyä rahaa, Varman ja Sammon raha on real moneytä. Tosi on rahaa.

    Nämä tosirahan siilot säilyttävät ja kääntelevät tuulettavat välillä, uusivat vanhentuneita papereita ja näin pitävät tallessa Volkswagenin velkavastuita. Ne ovat myös asikkaan velkaa, diilerin velkaa ja tehtaan velkaa. Konttori kirjoittelee -kyllä kuten vekseleitä tuhat vuotta- uusia Commercial Paper VW ™. Näille luottamuksensa suoden, säästäjät MMMF osuuksiaan vastaan tai eläkelupauksia vastaan antavat rahat jotka VW ottaa ikiaikaislainaksi ja edelleen toimittaa autonostajille, jotta näillä olisi rahaa ostaa auto ja VWilla rahaa maksaa korkoja Varmalle ja MMMFille.

    Kukaan ei koskaan lyhennä yhtään mitään rullaa vaan eteenpäin ja jos niissä on viimeinen käyttöpäivä, on pikkupräntissa myös uudistamisvelvoite. Olisi katastrofi jos auton ostaja maksaisi lainan pois. Ruotsissa olisi katastrofi jos asunnonostaja maksaisi asuntolainan pois.

    Näillä keinoin libertalistisessa hengessä maailma edistyy. Ja jos kaikkien näiden velkojen kantajaksi kriisissä joutuukin Valtiokeskuspankki, niin mitäpä siitä. Hyvä kun on tappi kaleerissa.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkä näppäimen takaa löytyy tuo yläindeksi, joka antaa mahdollisuuden myös potenssin näyttöön?

      Tiedustelijana Kunnaksen Ilkka

      Poista
    2. Wintoosassa- All programs- Accessories- System tools- Character Map , jos tätä tarkoitit.

      Poista
  17. Ad Omnia: henkilöauton ostaminen ei mielestäni ole minunkaan tapauksessani rationaalista toimintaa. Laskin jo vuosia sitten, että julkiset ja täydennykseksi taksi on sekä halvempaa että turvallisempaa.

    Niillä on toisin, joilla julkinen liikenne on hankalaa, on ympärillä perhettä jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän siitä ole kuin hetki, kun Kemppinen esitteli edellistä uutukaista punaista autoaan...

      Poista
  18. Muutaman päivän välein tulivat tiedot Lohjan aseman hiljentymisestä ja "raidejokerin" kymmenien miljoonien starttirahasta, siis myös lohjalaisten veronmaksajien piikkiin. Näin ns. yhteiskunta toimii, siinä on ihmettelemistä jälkipolvillekin. -jussi n

    VastaaPoista
  19. Suomi on harvaan asuttu maa, ja henkilöautolla on paljon käyttöä. Kaupungistuminen jatkuu yhä ja joukkoliikenne harvaan asutuilla seuduilla huononee, joten auton tarve valtakunnallisesti kasvaa. Kaupungin keskustassa autosta on enemmän haittaa kuin hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näino. Kaupungeissa Taksilla vaan. Mut kyllä fiksi pesee kaikki muut.

      Poista
  20. Kuvassa näkyy olevan torx-kantaisia ruuveja. Minkähän hemmetin takia ruuvinkantoja ylipäätään on niin paljon erilaisia? Jokaiseen tarvitaan omanlaisena ja oikeankokoinen (kallis) meisseli (halvoilla ei tee mitään). Epäilen ruuviporvarien salaliittoa.

    Ainoat kelvolliset kun ovat tavallinen ikivanha latta-kanta ja kuusiokolo-ruuvi. Muiden kanssa menee vain hermot ja taivaspaikka on katkolla kiroilun takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kokonaisia järjestelmiä kiinnitysteknisiä apuvälineitä eli kuten niitä rakennustyössä kutsutaan 'fiksejä'. Ruuvinkannoista edistynein ja kattavin järjestelmä on tuo Torx. Lukkoseppien bittiboksi on melko juhlava, vilkaiskaapa joskus millaisia on julkisten tilojen lukkojen heloissa.

      Urheiluroskisdyykkareilla on myös tietämystä roska-astioitten ergonomiasta ja niiden salpojen laadusta, hiukan samaan tapaan kuin ennen oli autovarkailla virtalukkoihin sopivista meisseleistä ja väittelyt eri merkkien paremmuudesta olivat kovia.

      Saapa haistaa kuinka tuo kehuttu keltainen muoviklöntti jäteastioiden kansissa tulee toimimaan. Kukkupäisiä olivat meillä. Sellaisia innovastioita.

      Biojäteastiat ovat umpipöljyyttä. Kerrostalojen tulisi hyödyntää lämpimänä pidettävät huoltotilansa ja muutako siinä tarvittaisiin kuin putkiyhde keittiöistä kellariin?

      Alipaineella toimiva keskuskahvinpuruimuri, äh noh mutta voimapaperiin kääritty mälli hupsahtaisi talon kompostoriin ja ruokamulta kävisi istutuksiin. Niiden komeudesta ja oluttölkkien nipsukoiden pitoisuudesta voisi hyvin päätellä osoitteen arvon ja väen tavat.

      Talkoiluttaisi niin pirusti.

      Poista