Huopanaulojen Internet

Tänään pidetään kaupungissa seminaaria aiheesta ”asioiden Internet” (Internet of Things).

Asiaa esitellään tavanomaisesti eli sekä väärin että harhaanjohtavasti. Se ei ole vaarallista. Teknisistä jutuista tehdään jatkuvasti kevyitä pikku-uutisia. Niiden arvon voi selvittää katselemalla vuoden vanhoja tai viisi vuotta vanhoja lehtiä.

Jotkut julkaisut noutavat nöyrästi oman piiskansa julkaisemalla vanhoja virheitään. Kunniamaininnan tästä ansaitsee Ilta-Sanomat.

Tässä blogissa asioiden internetin käsitteleminen alkoi täyden päivän kirjoituksella 3.12.2013 eli puolitoista vuotta sitten. Otsikko oli ”Industrie 4.0”. Niin vähän aikaa sitten asia oli tuntematon ja nimeä vailla. Siitä oli aihetta kirjoittaa, kun Fraunhofer-instituutti, Siemens, Philips ja General Electrics olivat silloin asian takana hyvin suurella rahalla.

Suomi on mukana. En ole varma, onko kiireinen hallituksemme antanut asialle kärkihankkeen nimityksen. Pesäpaikka on kuitenkin Aalto-yliopisto – konetekniikka. Olen antanut muutamalle kysyjälle neuvon, mikä olisi todella kova juttu nuorelle naiselle tai miehelle, joka tähtää opiskelemaan Otaniemeen. Kun muun muassa tekninen fysiikka on hyvin pieni aine ja osa opettajista on aika raivoisia henkilöitä, olen sanonut, että koneosasto ja Internet of Things.

Koneosasto aiheuttaa huudahduksia. Historiallisen nimen vuoksi kysyjien ja heidän vanhempiensa mieleen tulevat jakoavaimet ja mutterit.

Tämä aihe ei ole kikkailua, eivätkä IoT -sovellukset ole tyypillisesti sellaisia kansalaiskuluttajan auton oven aukaisuapuja kuin media uskottelee.

Logistiikka tarkoittaa materiaali-, raha- ja tietovirtojen hallintaa. Sanaa ei pidä sekoittaa logiikkaan.

Tuttava, kollega, mainitsi nuoren, joka laittelee diplomityötä Helsingin kaupungin lumenajosta. Ihastelin aiheen vaikeutta. ”Kauppamatkustajan ongelma” oli operaatioanalyysissä suosittu ja havainnollinen esimerkki. Mikä on lyhin reitti, kun lähdet Helsingistä, käyt jokaisessa Suomen kaupungissa kerran mutta vain kerran, ja palaat Helsinkiin?

Kysymys on NP-täydellinen eli käytännössä erittäin vaikea.

Ellet pidä kauppamatkustajista, ajattele sitten, että Helsingin kaupungin lumen keräily ja kuljetus johonkin kippauksineen merkitsee aivan suoraan veronmaksajan euroja. Hetken mietittyään ymmärtää, että kun tämä optimointitehtävä on todellinen, kymmenen tuhatta tai sata tuhatta kuorma-autoa ei ole oikea vastaus, kuten ei myöskään yksi halpa auto, joka ajaisi yötä päivää renkaat vonkuen.

Operaatioanalyysi ja systeemiteoria herättävät sanoina kunnioitusta. On tapana kertoa, että rajallisen kaikuluotaimen ja kömpelön tutkan aikakaudella länsiliittoutuneet rajoittivat kauppa-alustensa upotuksia Pohjois-Atlantilla aivan ratkaisevasta laskemalla saattueet matemaattisesti. Koko oli tietysti tärkeä ja saattavien taistelulaivojen sijoitus vielä tärkeämpi.

Kerran kuuntelin pohjoisen isojen metsätyömaiden jäädytettyjen teiden ja jäädyttämättömien hevosten järjestelmän kuvailua, mutta valitettavasti kertoja oli juovuksissa ja muisti huonosti. Ongelma oli kuitenkin helppo ymmärtää. Kun kymmenen tuhatta miestä kaataa puita savotalla, kuka vie rungot mihin ja miten ne saadaan aikanaan sahoille ja tehtaille?

Juuri nyt tutkitaan kiihkeästi satamalogistiikan ratkaisuja. Kontainer eli kontti oli suurenmoinen keksintö. Satamassa ja kaupunkialueella konttia voi tietysti seurata koko matkan ajan, ja sen sisällöstä tiedetään kaikki, mikä on viety lähetysvaiheessa tietokantaan.

Itse kukin on kai seurannut lähetyksen saapumista verkkokaupasta? Lopuksihan pakettini, jossa on esimerkiksi villasukat, soittaa minulle postista. Käytännössä saan puhelimeeni tekstiviestin, että lähetys sejase on lähimmässä automaatissa, joka tässä tapauksessa on Masalassa.

Tuossa menetelmässä on aivan liian monta käsipeliin tukeutuvaa vaihetta. Teollisessa mittakaavassa, kun lähetetään esimerkiksi laivalasti tiivisteitä, venttiileitä, antureita ja säätimiä ja vastaanottopuolella on kymmenen liikettä ja kaksikymmentä työmaata, menee vaikeaksi.

Kun jokaisella nippelillä on oma IP-osoite – tämä on totta jo nyt – koko laivalastin reitti, ajoitus ja jatkoyhteydet voi optimoida. Tiivisteet lähtevät vaikkapa Lempäälään nopeimmassa mahdollisessa ajassa ja halvimmalla.

Vielä tänään kukaan ei näytä huomanneen, että ministeri Bernerin eilen yllättäen esittämä ajatus väyläyhtiön perustamista valtiolle ja teiden ja rautateiden siirtämistä sille, on nimenomaan asioiden internetiä. Digitalisoiminen on mainittu epämääräisesti sivulauseessa. Ja joku vastustaa ja joku suree syrjäseutujen puolesta.

Logistinen vallankumous ei ole vaihtoehto tai mahdollisuus. Se on pakko. Minustakin sillä on parhaat edellytykset, jos koko hoito on yhtiöitetty, ei siis yksityistetty.

Juuri nytkin muutama lähipiirini jäsen liikkuu IoT:n sisällä. He ovat ihmisiä. Heillä on verkosta ostetut matkaliput ja tarkoitus nähdä Strindbergin näytelmä Karlaplanilla. He saavat haluamansa ongelmattomasti katsomalla kartasta, miten laivarannasta pääsee hotelliin (kävelemällä) ja teatterille (tunnelbanalla, ei vaihtoa). Mutta miten toimii tölkki, jonka sisällöllä Persbrand aikoo vahata viiksensä ensi-iltaan?

Seuraava kysymys: miten toimitetaan talvikaudella rautamalmia Kiirunasta Saksaan. Aikataulu ja hinta menettävät viihdearvonsa. Tämä on asiaa. Ellet keksi vastausta, voit vaihtaa alaa tai myydä firmasi.

Jutun nimi ja kuva noudattavat linjaani. Joku tässä korjaa kattoaan. Kun mineriitti oli ennen vakio ja nykyisin asbestin takia myrkkyä ihmiselle ja kukkarolle, jäin miettimään, vieläkö kattohuopaa käytetään ja mistä saa huopanauloja. Päreitä myydään, myös kainaloon.