Erkki Salo Rabelais’n ja
Eero Balk Hasekin eli siis Svejkin suomentajina ovat ansainneet ikuisen
kunnian. Salo oli kirjastonhoitaja Lempäälässä. Hän on kuollut.
Saarikosken Odysseia
(Homeros, ei Joyce) saattaisi kuulua samaan sarjaan. Kahden vaiheilla kyllä
olen, tai kolmen. Saatuani viime vuosina vihiä siitä, mihin kohtaan perinnettä
Homeros oikeastaan sijoittuu, minulla on houkutus sanoa, että Odysseiasta
pitäisi ehkä tehdä vielä uusi, koreilematon mutta tarkkuudessa ja terävyydessä
miekkaa muistuttava suomennos.
Saarikoski oli parhaita
kirjoittajia, mitä Suomessa on nähty. Toisaalta 1900-luvun jälkipuolen runous
tuli ja meni. Ranskan osaaminen oli meillä huonoa. Sieltä olisi voinut saada
malleja.
Paremman runouden
pohjalla oli kauan selkeästi englanninkielinen lyriikka, mutta sekin vähän
valikoiden. Jotkut sen kieltävät, mutta mielestäni aiheetta – Eliot ja Pound
paistavat myös suomenkielisen tekstin läpi. Metafyysinen linja, jonka kukinta
oli Yhdysvalloissa Wallace Stevens, jäi tuntemattomaksi, mutta se karhea ja
käsitettävä aineellisuus, jonka yhteydessä mainittava nimi oli William Carlos
Williams, tuli beat-runouden vahvistamana tutuksi.
Nämä suuret runoilijat
eivät olleet katsoneet tarpeeksi elokuvia.
Nyt lukien heidän
kirjoituksensa tuntuvat rakentuvat heraldisista ja muista koristekuvioista.
Heidän ja heidän pohjoismaisten seuraajiensa teksti ei solahtele eikä
sujahtele. Ettemme herjaisia omia vainajiemme, katsokaa Ruotsin Ekelöfiä tai
Tranströmeriä. Ajatelkaa rinnalla Ingmar Bergmania, jonka teokset rakentuvat
liikkuvista kuvista eli muutoksen merkeistä.
Rabelais’n, Hasekin ja
Homeroksen rinnalla on Catullus ja tuohon harvinaisten joukkoon kuuluisi Carl
Michael Bellman. Viimeksi mainitusta on paljon suomennoksia (ja Gottlundin
savonnokset), mutta vasta Liisa Ryömä osoitti, miten se voi mennä. Nyt elävät
ruotsalaiset eivät enää saa kunnolla kiinni Bellmanista ja tekevät siksi
viisaasti tyytymällä laulujen valikoimiin. Sellaisia ovat Åkerströmin ja Vreswijkin
levyt. Tavoittamattomuus johtuu antiikki- ja rokokoo-viittausten runsaudesta.
Niitä opetetaan kyllä herrasväen kouluissa ja yliopistolla, mutta opettajilta
jää usein mainitsematta, että Bellmanilla nuo viittaukset ovat hyvin usein
pelkkää piruilua.
Ja edelleen runouden puolella
on Francois Villon, josta saa oikein hyvän käsityksen Veijo Meren
suomennoksista, mutta vain käsityksen.
Haaveksin Internetin
suurtekstien sivustoista. Avoin kysymys on tietysti tekijänoikeus. Näin on
siitä huolimatta, ettei ole kuultu kenenkään ansainneen painetuilla runoilla
monta killinkiä viime vuosikymmeninä.
Rahastoille ja
apurahalautakunnille voisi tietenkin ostaa tietokoneen. Näyttää epäilyttävässä
määrin siltä, ettei verkossa julkaistua pidetä taiteellisena ansiona, oli se
miten hyvää tahansa.
Toisaalta olen
sinnikkäästi näkevinäni sellaisen kaupallisen tilanteen, että kaikkein
kiihkeimmille myytäisiin esimerkiksi 100 painetun kappaleen varastosta niteitä.
Erkki Salo toimi noin. ”Pantagruel”
on verkossa ja löytyy heti hakukoneella esimerkiksi tuolla nimellä yhdistettynä
Salon nimeen.
Olen sitä taaskin
lueskellut suureksi mielihyväkseni. Tehtävä on ollut tavattoman vaikea;
suomentelin jotain juuri tästä 1500-luvun kirjasta kerran maailmassa.
Käännöksen alussa olevan ei-kaupallista käyttöä koskevan luvan vuoksi laitan
näytteen jaksosta, jossa ylen oppinut ylioppilas joutuu Pantagruelin
puhuttamaksi.
”Voihan paska, sanoi
Pantagruel, mitä tämä hullu tarkoittaa? Luulen, että hän sepittää jotain
pirujen kieltä yrittäen velhon tavoin noitua meidät.”
Tähän vastasi eräs hänen miehistään:
”Herra, epäilemättä tämä keikari koettaa jäljitellä pariisilaisten puhetta, mutta
oikeasti hän vain jäystää latinankieltä, vaikka luulee puhettaan hyvin lennokkaaksi
ja arvelee kai olevansa suuri ranskankielen kaunopuhuja, kun halveksii
tavanomaista puheenpartta.”
Tähän sanoi Pantagruel: ”Onko
se totta?”
Ylioppilas vastasi: ”Signor
mösjöö, geniukseni ei luonnostaan adaptoidu manipuloimaan Gallian vulgääriä
idioomaa, vaan pyrin sitä, vice versa, kompensoimaan ja suppleeraamaan
anneksoimalla verbaalisesti artikuloituun diskurssiini inherenttejä latinismeja
ja vokabulaarirariteetteja.
– Jukoliste, sanoi Pantagruel, kyllä minä
sinut opetan puhumaan. Mutta sanohan ensin, mistä olet kotoisin!” Tähän ylioppilas
vastasi: ”Genealogiani origo lokalisoituu meridionaaliseen Galliaan, Lemovian provinssiin,
missä familiani aikaisemmat generaatiot on sepulkroitu, sub terram consacratam, ja missä item lepäävät sanctissimus
Martialiksen reliktit.
– Nyt ymmärrän hyvin, sanoi Pantagruel, olet
pesunkestävä jyvänpurija Limousinesta, ja teeskentelet vain täällä
pariisilaista. Tule, tule, niin saan sinua myllyttää!” Ja hän tarttui häntä
kurkusta sanoen:
”Jauhat nyt latinaa, mutta
kautta pyhän Johanneksen, pian saa suusi jauhaa tyhjää, sillä taidan myllyttää sinut
tuusan nuuskaksi.”
Silloin alkoi
limousinelaisparka anella: ”Hei orot vähä, hyvä miäs. Hoi pyhä Martti, tul appu!
Hoi-oi, an mnun ol, jumala tähre, älä kajo mnuhu.”
Tähän vastasi Pantagruel:
”No johan puhut luonnollisesti.”
Ja hän jätti miehen
siihen, sillä limousinelainen paskansi vetelät housuihinsa, jotka olivat takaa
halki, ja siitä sai Pantagruel aiheen sanoa: ”Voi Pyhä Yrjö, mikä haisunäätä. Piru
periköön tuon nauriinpurijan, että hän osakin lemuta!” Ja hän jätti hänet siihen.
Mutta tästä sai mies sellaisen
opetuksen koko eliniäkseen ja niin kovan janon, että hän usein sanoi, että Pantagruel
kuristaa häntä kurkusta.”
Dorén kuvassa Pantagruel-jättiläinen
pienenä.
Erkki Salon Gibbon -suomennos Rooman valtakunnan rappio ja tuho oli kulttuuriteko.
VastaaPoistaEhdottomasti, suuri sellainen!
PoistaAiheesta on tehty parempiakin kirjoja, jopa tällä vuosituhannella.
Poista"Aiheesta on tehty parempiakin kirjoja, jopa tällä vuosituhannella."
PoistaEhkäpä on, mutta Gibbon on klassikko. Häneen verrattuna uusi Kahloksen kirja ei - valitettavasti - ole mistään kotoisin.
Tätä herkkua pitää nauttia pieninä annoksina!
VastaaPoistaMafH
"Odysseiasta pitäisi ehkä tehdä vielä uusi, koreilematon mutta tarkkuudessa ja terävyydessä miekkaa muistuttava suomennos."
VastaaPoistaEhkäpä näinkin, mutta ei Mannisen suomennos huono ole ja jotenkin sen tyyli sopii teoksen vanhaan ikään; se on ns. ylevää tyyliä. Uutta suomennosta odottaessa on hyvä lukea Mannista ja Saarikoskea rinnakkain, vaikka jälkimmäinen jätti paljon pois.
En ole itse kovin ihastunut klassikojen uusiin suomennoksiin, esim. Don quijotteen. Jotenkin uudet suomennokset tahtovat olla "klapiproosaa", klassioiden em. ylevästä tyylistä on luovuttu. Ehkä se lisää selkeyttä, mutta vähentää lukemisen iloa ja kielestä nauttimista.
Tämä on totta — Saarikoski suomensi Odysseian aivan väärästä editiosta. Sitä paitsi Saarikoski ei osannut kreikkaa kovin hyvin ja teki kamalasti virheitä (ei ole Manninenkaan virheetön, mutta virheitä on Mannisella huomattavasti vähemmän). Siis sellaisia virheitä, joita ei hyvälläkään tahdolla voi sanoa runoilijan vapaudeksi, kuten että kääntää lehmän häräksi (ero on selvä jo alkeiskurssilaiselle: ἡ βοῦς 'lehmä' feminiinisen artikkelin kera, ὁ βοῦς 'härkä' maskuliinisen artikkelin kera).
PoistaOnko Odysseia tai Don Quijote alunperin ylevää tyyliä?
PoistaKysymys kääntäjälle: mistä juuri Turun murre Limousinen ylen oppineelle ylioppilaalle, josta oppi niin nopeasti karisi?
VastaaPoistaSama tääl! Olis pannu vaa "pohojalaast"!(Ko sen Kemppi sentäs kai ossa?) Noi "mnuut" vihjava jo simppäi, vähintäs Raumal! Ja uutte Tuntemattomankin tule Hiataseks taas joku oikkia murret ossamatom pelle, helvatti!
Poistaterv. pekka s-to.
Loistavia olivat myös Ville Keynäsin suomennokset, karnevalistiset Pantagruelin kolmas ja neljäs kirja - vaikka ne ensimmäiset olivat minusta sinänsä kirjoina vielä parempia, ainakin niin muistelen. Kenen käännöksiä lienevät olleet.
VastaaPoistaIlmeikäs on tämäkin käännösnäyte!
Tämän kylän Kirjapäivän, Kirjakekkereiden vaihtopöydältä löysin Olof Lagercrantzin muistelukirjan ystävästään Gunnar Ekelöfistä, "Jag bor i en annan värld men du bor ju i samma", ja sen luettuani luulen ymmärtäväni vähän paremmin Ekelöfin runoutta, sillä sitäkin siellä käsiteltiin, elämän kaiken raadollisuuden, juopottelun ja muun ohella. Lagercrantzillahan on näitä "selityskirjoja", vaikkapa Proustista ja Joycesta, meikäläisenkin tyhmän avuksi. Ja kieli on niin kirkasta ja osuvaa. EG
http://www.sirp.ee/archive/2001/01.06.01/Images/6.jpg
VastaaPoistaKuvassa on Rein Sepp. Rein Sepp (1921-1995) asui Latvian metsissä Viron rajan lähellä pienessä Ipiķi kylässä (virolaisesta sanasta 'ööbiku', siis Satakielen kylä suomeksi) ja käänsi eepoksia. Hän oli ollut 'metsäveli' ja viettänyt seitsemän vuotta Vorkutan vankileireillä. Vuodesta 1971 asui Latvian metsissä itsekseen. Siellä metsässä hän käänsi germaanien eepoksia viroksi. Ja hän sattui olemaan siinä ammatissa nerokas. Sepan kääntämiä ovat: "Vanhempi Edda", "Nibelungien laulu", "Parzival", "Beowulf", osia "Nuoremmasta Eddasta". Kaikki paitsi viimeinen on käännetty hienoina runoina. Lisäksi hän käänsi Shakespeare'a, Schilleria, Goethe'a, Blake'iä ja toisia. Hänen toivomuksesta hänet haudattiin sinne samaan Satakielen kylään omaan omenatarhaan. Sellaiset miehet ovat hoitaneet ja kasvattaneet rakasta viron kieltäni - Latvian metsissä.
Kemppiseltä hyvin lohkaistu "1900-luvun jälkipuoliskon" runoudesta. Tälläkin hetkellä on kai menossa jonkin sortin "buumi". Uskon siihen kun näen metrossa jonkun lukevan ohjehintaan ostettua runokirjaa, puolen sivun kuva esikoisrunoilijasta Hesarissa ei riitä. Kirjoittajia enemmän kuin koskaan, lukijoita vähemmän kuin koskaan. -jussi n
VastaaPoistaEläköön porvarillis-aristokraattinen yhteiselämä! (Me haaveilemme) Proletaareja ei ole vielä olemassakaan (Näillä näkymin).
VastaaPoistaLempäälä on tasaisen varmasti uutisissa, viimeksi se oli onnellisin kunnista. Se siis voitti kaiketi onnellisten kuntien kilpailun. Onnea kunteille.
VastaaPoistaGargantua on tuttu kirja, jotenkin sitä funtsii että Luther oli varsin rehevä ja roisi jätkä, kuten kaikki aikalaisensa. Sittemmittäinen siivon kielen normi on vienyt veret ja kusen ja paskan hajut ja on se tietysti myös lohkaissut ison palan kirpeästä ilosta, sellaisesta teeskentelemättömyydestä. Luther oli sitä mieltä että runsain määrin joukolla nautittu olut, ravitseva ruoka ja virsien kovaääninen hoilaaminen karkottaa demoneita sinne mistä ne ovat tulleetkin. No meillä tämä tunnetaan karaokena. Mutta kirkot, uuh. Hyminää ja säveltapailua, mein Gott! Ei sovi edes yskäistä, ei hikoilla eikä.. no siis täytisen tähden mikä spennaaminen jos sattuisi vaikka pierettämään. Onkohan se oikein terveellistä? Väelle haarikat ja kinkku pöytään! Tulenjohdolle uudet opit. Hospotipomilointi pannaan! Tuokaa kumiliimaa että saadaan teesit paikoilleen lasioviin. Ja tämä! Kuka kutale on mennyt ja myynyt tallenteelta soitettavan kellojen äänen? Kellot säästyvät, kuluvat vähemmän. Pfft! Moukkamaista.
Kirkko ja Kaupungissa Kerettiläinen oli ikimuistettava: Entäpä jos Jahve hymyileekin katsellessaan kun nuoret miehet karjuvat kasarmin käytävällä alushoususillaan että Joutukaa sielut on aikamme kallis?
Vanhassa kirkossa kun silloiselta arvoltaan kenttärovasti Seppo Kangas saarnasi niin väellä kyllä syttyivät idealamput, se mies osaa eikä arkaile. Jo pelkät viittomat kuuluvat, ei mene kuuroille korville se.
Loistokäännös, kiitosta vaan taas oikein kovastikkin paljon.