(Kuva; The Times)
Hankala keksiä, miten
asettaa sanansa, kun tuttu mies on kirjoittanut erinomaisen kirjan, joka pienen
kustantajan julkaisemana lienee jäänyt aivan huomiotta.
Ainakin saa sanoa, että tämä
kirja kuuluisi sosiologin ja toimittajan hyllyyn ja on omiaan avaamaan
muidenkin silmiä. Kertomus 40-luulaisen ”luokkaretkestä” erittäin huonoista
oloista asutustilalta 30-vuotiaana ylioppilaaksi kymppiä hipovalla keskiarvolla
ja viidellä laudaturilla on sekä poikkeuksellinen että tyypillinen. Niitä
asioita ei haluta muistaa.
Satun tuntemaan hyvin jonkin
verran paremmista oloista lähteneen henkilön, joka hänkin aloitti oppikoulun
kymmenien kilometrien päässä kotoa oman onnensa nojassa, siis
koulukortteerista, ja pärjäsi. Se on kova tie.
Kirjoittamisen hankaluus
on pieni pettymys siitä, että Veikko Sonninen lopettaa kirjansa ”Kylmän tilan
poika” (Fabella, 2015) oikeustieteelliseen pääsyyn. Hän oli pitkään Lääketeollisuusyhdistyksen
asiamiehenä. Suomen Kustannusyhdistys r.y.:n toimitusjohtajana vuoteen 2007 ja
elämää oikeasti nähneenä hän tietää kirja-alasta ja sen nyt toteutuneesta tuhosta
enemmän kuin kukaan toinen tietämäni oikeustoimikelpoinen henkilö.
Kirja on kahdessa
suhteessa omaelämäkertana melkein ainutlaatuinen. Kirjoittaja ei kehu itseään
eikä hauku muita.
Olisikohan tämä syy
tarinan katkaisemiseen vuoteen 1973? Pari viittausta myöhempiin vuosiin saa
arvelemaan, ettei jatkoa ole luvassa. Sääli.
Itse asioin
Kustannusyhdistyksessä jo Sonnisen edeltäjän Unto Lapin kanssa ja opin
arvostamaan, miten hän tekeytyi kirjaruhtinaiden joukossa vähäpätöiseksi niin
että kaikki pitivät häntä vaarattomana henkilönä. Todellisuudessa Lappi oli
erittäin pätevä ja parhaimmillaan kirja-alan puolustajana tilanteissa, joissa
tuon saman alan edustajat olivat tekemässä järeitä virheitä.
Sonnisen kanssa oli
kaikenlaista; hiukan ihmettelin, ettei hän juristina ja toimitusjohtajana
osoittanut minkäänlaista mustasukkaisuutta siitä, että minä hoidin aika
nurinkurisesti valtion virkamiehenä ja vielä tuomarinvirassa olevana
tekijänoikeuslainsäädäntöön liittyvät asiat kaikkien kustantajien puolesta, ja
yhtä ja toista päälle. Olin ikään kuin riippumaton asiantuntija.
Sonninen sanoo itseään
kirjassaan luonteeltaan laiskaksi. Tuo nyt kumminkin on omahyväinen väite,
koska paikkaansa se ei pidä. Mies oli ennen eläkkeelle jäämistään sellainen,
että oli hänellä talikoitavana tunkio tai Kirjasäätiön Finlandia-palkinnot, kaikki
onnistui ja vauhdilla sittenkin.
Hänkin osasi viimeisiin
työvuosiin asti olla liimamatta rintaansa maalitaulun renkaita. Kuten kaikilla
taidealoilla, kirjatoimen puolella kuljeskelee vapaalla jalalla sekä ystävinä
että valeystävinä aika arvaamatonta joukkoa. Vihollisistahan ihminen aina
selviää, mutta ne ystävät ne aiheuttavat ongelmia, ja pahimpia ovat
herrasmiehet.
Olen meilannut Sonniselle
ja kysynyt kahville. Järjestelyt ovat ongelmallisia, koska hän asuu nykyisin jossain
etelän maassa. Tarvitsisin omiin töihini eräitä tietoja – mies tuntee kaksi kartellialaa.
Lääketeollisuusyhdistyksen tunsin itsekin. Sen menneisyydestä jos joku kirjan
kirjoittaisi, lukijalla nousisi tukka pystyyn. Yksi toimintalinja oli kopioida
patenttilakiin varta vasten jätetyn aukon turvin länsimaisia uutuuslääkkeitä ja
sitten tehtailla niitä omin nokin Neuvostoliittoon junanlasteittain. Ja ne
lääkärit, jotka määräsivät aina Leiraksen tai Medican lääkkeitä, heillä kun oli
firman osakkeita…
Sitä en tiedä enkä mene
sanomaan Sonnisen puolesta, mutta minusta hipoo käsittämätöntä, ettei kukaan
koskaan murhannut eräitä kirja-alan toimenhaltijoita. Kirjankustannustoiminnassa
rakastettiin erilaisia ihmeparantajia ja kätten päälle panijoita, joille
annettiin iso palkka. Kun kävi ilmi, ettei heistä sitten kuitenkaan ollut
mihinkään, siitä ei viisastuttu, vaan otettiin sama uudelleen. Väliajan he
suolsivat niin paksuja puheita, että esimerkiksi minä en kestänyt kuunnella
niitä, koska niistä välittyi neitseellisen koskemattoman itsetunnon tukema syvä
varmuus ikuisesta oikeassa olemisesta ja sitäkin syvempi tietämättömyys alan aapiskirjamaisista
alkeista.
En uskalla väittää, että
tämä perinne olisi kadonnut.
Sitä vastoin nostan esiin
Sonnisen kaunokirjallisen suorituksen. Jopa Erno Paasilinnan hienossa
muistelmateoksessa katkeruus pursuaa kuin suovesi saappaan alla kylmän tilan
pojan muistoista. Se on totta. Se on realismia. Aivan varmasti kokemus oli
nimenomaan katkera ja monille se oli myös tuhoisa. Nuorille koulutus oli
toivottoman kaukana ja kirjoituspöytätöihin pitkä matka.
Sonninen kertoo aika
pahoja asioita eikä kaikin hetkin säästele läheisiäänkään. Yhden kerran hän
sanoo: minä tein sen, eli siis kiipesin sieltä syvältä rehelliseen työhön ja
pian myös kunnon tienesteille. Isä oli sanonut olevansa varma siitä, että
sellaista ihmettä ei koskaan tapahdu, eikä lapion varsi olisi pojalle yhtään
antavampi. Opettajat patistivat oppikouluun, ja isä vastusti vähätellen ja
piikitellen.
Kuvaus on todenmakuista
ja kauttaaltaan ihmistä ymmärtävää. Ihan tekisi mieli puhua viisaudesta.
On sykähdyttävää, että
kirjoitetaan demokraattisesti ja tasa-arvoisesti kehityksestä, jonka ydin oli
jonkinasteinen demokratisoituminen ja tasa-arvoistuminen.
Vielä Sonnisen (ja siis
minun, häntä vanhemman) maailmassa joku Iskun tai Askon pikkunilkki jakeli
piikkejä kaikille karvan verran alapuolellaan oleville, eikä ihmisellä ollut
arjessa mitään turvaa sortoa vastaan.
Sitäkään en uskalla
sanoa, onko sellaista turvaa nyt. Sen kuitenkin tiedän, että pikkuherrojen
tavat ovat siistiytyneet ja että yleinen porsastelu ei ole siinä määrin
suvaittua kuin vuosikymmeniä sitten. Jopa naisten perinteisesti suunnatonta
työpanosta arvostetaan, joskus.
Asiaan hirveästi
vaikuttamattomana sivujuonteena kehaisen, että Sonninen on tunnettu sanaristikkomies.
Kun ristikkojen ratkaisemisesta kilpailtiin kansallisella tasolla, hän kävi
kahmimassa kisoista mitaleja ja myöhemmin arvostelutuomarina. Sen jälkeen hän
alkoi itse laatia erilaisia ristikkoja ja aihetta koskevia kirjoja. Tämä vain
kuvauksena siitä, että epätavallinen päänupin rakenne tuolla miehellä on.
Ristikkoviihde tuolla tasolla edellyttää ilmiömäistä kielellistä lahjakkuutta
ja kärpäspaperimuistia. Samat lahjat näkyvät kirjasta, jota suosittelen.
Adlibriksestä löysin itselleni kappaleen.
Kiitos tärkeästä jutusta! Onko Suomessa nykyään ketään, joka pitäisi leijonan tavoin kirja-alan puolia? Mitä meille on tapahtunut ei ole väistämätöntä. Ranskassa, Saksassa ja Italiassa on toimittu toisin, Venäjälläkin. Blogi-isäntäkin ajattelemattomuuksissaan kehuu Amazonia.
VastaaPoistaNiin ja Adlibriskin on ruotsalainen, samalla omistajalla Akateemisen kanssa.
PoistaMeille niin tyypilliseen tapaan vasta nyt meillä herätään kehittämään nettikauppaa… Hevonen, tallinovet ja niin edelleen.
/Y
Löysin hiljattain itselleni uuden suomalaisen kirjailijaneron - Johannes Linnankoski. Liian vähän puhuttu Virossa hänestä. Tulipunainen kukka oli erinomainen. Vain aivan loppu ei ollut ihan samaa tasoa kuin muu kirja, josta ei voi muuta sanaa käyttää kuin nerokas.
VastaaPoista"hiukan ihmettelin, ettei hän juristina ja toimitusjohtajana osoittanut minkäänlaista mustasukkaisuutta siitä, että minä hoidin aika ...tekijänoikeuslainsäädäntöön liittyvät asiat kaikkien kustantajien puolesta..."
VastaaPoistaOsoittaa vain, että Sonninen oli pätevä toimitusjohtaja: keskittyi johtamaan eikä sekaantunut pätevän asiantuntijan toimiin. Tuo on substanssitehtävistä nousseen epäpätevän toimitusjohtajan tyypillinen helmasynti.
Nii-in, tai sitten ei pitänyt Kemppistä kovin kummoisena asiantuntijana - ei moni muukaan muuten pitänyt.
PoistaNomen est omen.
VastaaPoistaPonteva tyyppi tuosta Sonnisesta tulikin.
Ilmeisesti kyseeessä on sama henkilö,joka muutamia vuosia sitten arvosteli ankarasti ("improbatur miinus miinus" tms.) tohtori Timo J. Tuikan kirjan Kekkosen takapiru äärimmäisen rivoa kieliasua - ja täydestä syystä, minun mielestäni.
VastaaPoistaJotkut, kuten eräs poliittisen historian prof. emer., taas olivat Tuikan
hävyttömyyksistä aivan otettuja ja haltioissaan. Itse lopetin Tuikan kirjan lukemisen siihen,kun hän huumorimiehenä kuvaili, kuinka suomalaiset Viron vapaussodassa välillä kävivät "rassaamassa vehjettään" (sieventelen vähän) alan laitoksissa tai kuinka Hitler halusi näyttää, kuka "pissi korkeimmalle". Näin retevään tyyli-ilotteluun eivät koskaan yltäneet esim. Hobsbawm, Kershaw tai Englund
Olisi kannattanut kuitenkin lukea kokonaan, sillä pomppivasta tyylistään huolimatta kirja antaa elävän kuvan lähihistoriastamme ja Kekkosesta, ja tietenkin päähenkilöstään Hillilästä.
PoistaTuikan kirjaa arvostan. Sujuvasti kirjoittaa hän myös. - Tietysti jos ei tykkää munasillaan kuljeskelevista Ankoista, jotka puhuvat hyvää suomea, kannattaa olla tilaamatta Aku Ankkaa. (Tai selailla lehteä vain Parturissa.)
PoistaTelkkari meni tukkoon. Yritin korjata. Siinä se kumityökalu on törröttänyt jo jonkin aikaa. Ei onnistunut multa nyt tämä homma. Kenkku juttu. Pitäiskö se olla semmonen digiboksi? Avaraa luontoa kattosin vain kun kiinnostaa se kohta missä ne karhut olis ruvennu valmistamaan lisää karhuja mutta digit pääsi karkuun laatikosta enkä nähnyt. On tästä pari vuotta jo että kaipa ne pärjää jo karhuina eikä syö kovin suurta määrää kuvaajia vuodessa. Antaapa törröttää. Putoaa kai se siitä itelläänkin.
PoistaVirkistävä ja reipas. Pentti Skön kansanedustajana pani pahat kirjaksi ja otti työn tosissaan.
VastaaPoistaTulehduskipulääkkeitä määrätään kunnon juopoille vaikka neljännen sukupolven särkylääke on keksitty. Kumulatiivinen rasitus maksalle on tarpeeton. Maksa-aineenvaihdunnan indikaatioarvo kohoaa ja lääkäri voi näin siististi poistaa tuottamattoman eläkeläisen jolle ei ole jäljellä kuin olusilla käyminen. Saastaisen siivotonta ryönää.
Beduiineilla on ymmärrys. Kaivonmyrkyttäjän kohtalo. Allah kääntää selkänsä, ei ilkeä katsella.
Ryhmäkanne? Voin tehdä eteen. Kolmekymmentä syrjään paiskattua heikkoa ressukkaa voin osoittaa sormella 24/7. Kyse ei ole korostuneesta sosiaalisesta omastatunnosta. He pyysivät. Ei ole mitään lääketieteellistä perustetta olla määräämättä tepsivää kipulääkitystä nivelrikkoon. Validaatio oluen käytölle tulisi siis saada lääkäriltä! Mätä mikä mätä. Tupakoitteko? Entäs tuo alkoholi?
- Minnekäs se tuuli vie, selälle näyttäisi... Mikäs teitä vaivaa? Ollaankos sitä lääkäreitä? Niin, rajavartiolaitosta vaivaamattomille merenkulkijoille liikenisi apua mutta nyt on niin että huviveneileville ei riitä. Onhan teillä kaikkea tarvittavaa terveyden tarpeiksi? Älkää sortuko kiusaukseen ja koittakaa elää terveellisesti..
Eihän tässä mikään hengenhätä ole, eihän?
Hela helvetens familj. Dra åt helvete. Underbara upplösbara glasfiberbåt och alletillsammans. Hur sku' de' vara? Sidu, kaikki maksaa.
Kandee funaa.
Ei asu Sonninen "etelän maassa", vaan Lahdessa.
VastaaPoistaHeh, tulihan tuokin väärä tieto oikaistua, kiitos!
Poista