Monet olivat ylpeitä
siitä etteivät osanneet saksaa ja harvat vielä ylpeämpiä, kun ymmärsivät
ranskaa.
Marx käsitti asian
väärin. Politiikka vaikuttaa suoraan tieteeseen ja taiteeseen. Tuskin on
olemassa niitä väitettyjä välttämättömyyden voimia, jotka vaikuttaisivat
politiikkaan. Ainakin Marxin esittämät selitykset ovat toinen toisensa jälkeen
osoittautuneet vääriksi ja monien maiden vasemmisto puhuu köyhän kansan
puolesta kertomatta miksi. Muutamakin meikäläinen erinäisten asioiden
vastustaja tuo mieleeni kiihkoisan kristityn, joka ei usko Jumalaan eikä
varsinkaan mihinkään Jeesukseen.
Se saksalainen
huippujoukko, joka alkoi paeta hitlerismiä Frankfurtista Yhdysvaltoihin, arvioi
etenkin täydellisiltä näyttävät ajatusrakenteet peitteiksi, joiden tarkoitus
oli verhota tosiasiat.
Hitler oli Immanuel
Kantin aito oppilas, ei Hegelin.
Eilinen Teeman dokumentti
saksalaisesta mykkäelokuvasta oli sangen heikko, kuin elokuvakoulun
alkeiskurssille aiottu, aikana ennen runsasta vanhan elokuvan tarjontaa.
Niinpä katsoin sen
suurella mielihalulla ja tein spiritualistisia muistiinpanoja, kuten sen, että
Siegfried Kracauer on tullut uudestaan muotiin (kuten myös Walter Benjamin
mutta ei Th. Adorno).
Kirjoittelun taso ei ole
ainakaan noussut nyt kuin tutkimusaineistoa on kylliksi tai liikaa. Tuo
Kracauer, Caligarista Hitleriin, oli kyllä keskeistä lukemista meillekin. Saksasta
tietämättömillä oli tilaisuus lukea sitä englanniksi. Minulla on luullakseni
hyllyssä jokin aika varhainen englanninkielinen laitos, eikä kieli ole tässä
tapauksessa ongelma, koska Kracauer vietti elämänsä viimeiset vuosikymmenet
Amerikassa, lopulta hyvin varustettujen arkistojen ja museoiden äärellä. Eikä
se ollut hänen vikansa, etteivät esimerkiksi uutta keskiluokkaa tutkivat
sosiologit viitsineet ottaa huomioon, että juuri hän oli elokuvilla todistellen
väittänyt jo kauan sitten, että tyhjästä noussut, henkisesti tyhjä
toimihenkilöiden luokka oli naiiviudessaan hengenvaarallisen natsismin
todellinen kannattajajoukko.
Ylemmät upseerit,
pankkiirit ja ylhäisö ovat uskottavasti selittäneet yrittäneensä vain hyötyä
naurettavien natsien toilailuista, ansaita rahaa ja saada takaisin arvostustaan.
Ajatus oli moraaliton ja hyvä; nämä tyypit todistelivat, että ensimmäinen
maailmansota oli todellisuudessa Saksalla torjuntavoitto.
Jos kaupungissa kaivataan
vielä yleissivistystä, tuon eilisen dokumentin voisi katsoa tarkasti ja oppia,
että Saksa oli aivan omaa luokkaansa elokuvan lavastuksessa ja kuvauksessa jo
mykkäfilmin aikana. Minuun teki joskus
syvän vaikutuksen tieto, että englantilainen Hitchcock oli Saksassa opissa ja
sai lavastajilta ja kirvesmiehiltä tarkat tiedot siitä, miten tehdään lyhennetty
perspektiivi huolellisesti manipuloitujen pienoismallien avulla. Sen ajan
filmeillä kaupunkinäkymien ja rakennusten kuvaaminen taustaksi olisi ollut
muuten turhan vaikeaa. Junat ja makuuvaunujen madonnat olivat ainakin Saksassa
ja Ranskassa aikakauden suuria tunnuksia. Elokuvayhtiö Ufa:n verstailla oli
tiettävästi kaikkien tärkeiden rautatieasemien pienoismallit aina valmiina
käytettäviksi. Suomessa ensimmäinen hieno rautatiekohtaus on Mikko Niskaset ”Pojat”
-elokuvan loppukohtaus, Loirin uran alku. Särkän – Helismaan junanvaunut olivat
kovin näkyvästi rautatievaunuja, joita rytkytettiin Liisankadun studiolla.
Olen tässä blogissa
laulanut Pabstin ja etenkin Louise Brooksin ylistystä ja luullakseni
selvitellyt Langin ”M – kaupunki etsii murhaajaa” -elokuvaa, josta käy ilmi,
että Saksan kansa syvin ongelma oli selvästikin aivan liiallinen tupakointi.
Kaikki sisätilat ovat koko ajan täynnä savua.
Ja mitä hyvää voi odottaa
kielialueesta, jossa Kracauer, Friedell ja Einstein kehtasivat valokuvauttaa
itsensä piippu suusssa!
Mutta sitä en muistanut,
että viiksimies Hitler saappaannuolijoineen oli hirveän kateellinen viiksimies
Chaplinille, joka vieraili perinpohjaisesti Berliinissä 1931. Oudoksuisin, ellei
Chaplin olisi saanut ”Diktaattorin” ideaa juuri tuossa vaiheessa. Jokseenkin
selvästi ”Nykyajan” kone- ja tehdaskuvat eli elämän mekaanisuus on johdettu
suoraan Langin ja kumppaneiden kone- ja tehdaskuvista.
Kirjoitin alkuun pahasti
tästä elokuvaesseestä ja yritin myös osoittaa, että nuoruuteni ranskalainen André
Bazin miellyttää minua yhä verrattuna saksalaisiin; Frankfurtin koulukuntakin
tuntuu perineen edeltäjiltään lähes läpitunkemattoman ryteikköisen kirjoitustavan.
Silti – tekisi mieli kaivaa esiin Kracauerin 1925 (!) julkaisema analyysi
salapoliisi-hahmosta uuden toimihenkilöluokan ihanteiden ja mieltymysten
täyttymyksenä. Pidän rinnastuksesta ”salapoliisi ja hotellin aula”.
Kracauerin teesi räjähtää
aiheen rajaukseen. Hän kysyy, mitä sellaista me elokuvassa näemme, mitä emme
muuten näe. Vastaus on tietenkin saksalainen demonisuus, joka juhli elokuvassa
jo 1919 ja wagnerisoitui sitten Hitlerissä. Jos näin on, 1919 – 1945 on
elimellisesti yhtenäinen, johdonmukainen ajanjakso, jossa hitleristien
vaalimenestys, valtaan nousu ja vallan vakiintuminen ei voi olla käännekohta.
Sehän sikisi vuodesta 1919.
Nopeakin miettiminen
parin sadan vuoden historiaan osoittaa, että yleensä kukaan ei ole osannut
ennustaa juuri mitään. Myös suuret tekniset murrokset, kuten Internet, ovat tulleet
varkain.
Toimihenkilöjen luokka
toi tullessaan hirmuvallan ja kannatti sitä vielä toukokuun alussa 1945.
Kun toimihenkilöluokka on
nyt nopeasti katoamassa pätkätöihin ja pitkätyöttömyyteen, mitä seuraa?
Nähdäkseni ei sen
kummempaa kuin että demokratia osoittautuu toimimattomaksi, kuten nyt näyttää
käyvän USA:n presidentinvaaleissa, kun mediamies Trump on ottanut oppi
Kracauerin ja muiden välittämästä kokemuksesta: kannattajille saa valehdella
loputtomasti. Eivät he sitä kavahda. Totuus taas on tappava voima.
Ilmeisesti dokumentäärifilmin varastot on kaluttu läpi, koska tuossa eilisessä rainassa oli taas kerran suomalaisten valkobandiittien esittämä taistelukohtaus vuodelta 1918. Tällä kertaa siis "sijoitettuna" Saksaan. Samaan roskaläjään kuuluisivat suomalaisten panssareja esittävien filmien yhdistäminen sakujen toimintaan, niissä kun on se kauhea hakaristi. Sen verran kuitenkin pitäisi ymmärtää, että saksalaiset eivät käyttäneen hakaristia a) panssareissa b) lentokoneissa kansallisuustunnuksena.
VastaaPoistaSaksalaisten lentokoneiden pyrstöissä nyt kumminkin hakaristi oli.
PoistaHui kauheeta. Se pieni hakaristi ei ollut kansallisuustunnus. Ois hitsin coolia, jos ymmärrettäisiin se, mitä kommentoidaan.
Poista"Se pieni hakaristi ei ollut kansallisuustunnus." Jos ei ollut, sitten se oli natsitunnus. Mikäpä muukaan.
PoistaEntä jos niissä olisi lukenut saksaksi Anonyymi?
PoistaSiegried Kracauer väitteli tohtoriksi arkkitehtuurista. Hän oli Frankfurtin koulukunnan perustajia ja saattoi 18-vuotiaan Adornon "puheväleihin Kantin kanssa". Hän perusti empiirisen sosiologian Saksassa (Die Angestellten = Toimihenkilöt) ja johti samalla Frankfurter Zeitungin kulttuuriosastoa (lehden seuraaja on Frankfurter Allgemeine Zeitung). Vuonna 1933 Kracauer joutui maanpakoon Ranskaan ja sieltä taas vuonna 1941 New Yorkiin.
VastaaPoistaKoska Kracauer kärsi pahasta puheviasta, kirjoittaminen oli hänelle sitäkin tärkeämpää ja äidinkieli sydämenasia. Hänen äitinsä murhattiin vuonna 1942 Theresienstadtissa. Vuoden 1945 jälkeen Kracauer luopui saksan kielestä ja kirjoitti enää vain englanniksi. From Caligari to Hitler (joka ylistää fantasiaa) ja Theory of Film (joka ylistää realismia) ovat siis alun perin englanninkielisiä. Ensinmainittu saksannettiin aluksi lyhennelmänä, ja vasta paljon myöhemmin ilmestyi täydellinen saksannos. Alkuteoksesta huomaa, että Kracauer oli sisäistänyt englannin kielen niin syvällisesti, että saavutusta voi verrata Conradiin ja Nabokoviin. Voisi sanoa, että se on paitsi ajateltu myös uneksittu englanniksi.
Kracauer oli tavattoman tuottelias lehtikirjoittaja, mutta suuri osa näistä teksteistä on tullut vasta 2000-luvulla kohtuullisesti tavoitettavissa. Myös Kansalliskirjasto on näemmä hankkinut Werke-sarjaa. Siispä liikkeelle. Itseäni on esim. huvittanut suuresti hänen heittonsa asunnoista, joissa vain intellektuellit voivat asua tai elää. Ajanjakson ja arkkitehtuurin ystäville uskon näiden tekstien olevan löytöjä.
PoistaJa vasta postuumissa Schriften-sarjassa ilmestyi vuonna 1925 kirjoitettu Der Detektiv-Roman (julkaistu 1978, omistettu Adornolle!). Entuudestaan siitä oli ilmestynyt vain blogi-isännän mainitsema Hotelhalle-luku Das Ornament der Masse -kokoelmassa.
Poista"Jos näin on, 1919 – 1945 on elimellisesti yhtenäinen, johdonmukainen ajanjakso, jossa hitleristien vaalimenestys, valtaan nousu ja vallan vakiintuminen ei voi olla käännekohta. Sehän sikisi vuodesta 1919."
VastaaPoistaNäin varmasti on. Ne, jotka ajoittavat vasta vuoteen 1933, ovat niitä myötäjuoksijoita, jotka yyrittvät pestä itsensä puhtaiksi. Aktiivisten natsien ohella Weimarin Saksassa oli "hiljainen enemmistö", joka mahdollisti Hitlerin nousun.
Hommasin Snyderin Black Earth- kirjan lähinnä velvollisuudentunnosta, kun ajattelin että se vain toistaa sitä mitä Bloodlandsissa sanottiin, mutta yllätyin positiivisesti. Sosiaalidarwinismi taitaa olla se ajattelu jonka avulla toimihenkilöt saivat kansanmurhan toimeen. Spenglerin Snyder unohtaa mainita.
VastaaPoistaAW
Elokuvista on kadonnut magia kokonaan. Ennen jäi miettimään, että miten tuokin trikki on tehty. Jos käveltiin New Yorkissa, käveltiin Nykissä. Nykyään kaikki tehdään tietokoneilla, siinä ei ole mitään maagista.
VastaaPoista/Y
Hey. Nobody, I mean Nobody walks in N.Y. City.
PoistaSome might walk somewhere sometime but no one walks in the whole of the City, not even King Kong. I can tell you this, were it so or should it happen.. Sure, that would be magic.
No CGI to help ya.
León. "Stop saying okay! Okay?"
The movie btw, how much trickery, do tell?
Olipa hyvä, että blogissa puhuttiin tästä dokkarista. Saksan 1919-39 leffoja ei näe missään eikä koskaan. Vain joskus niitä on sattumalta ollut elokuvakerhoissa, niin kuin esimerkiksi Murnaun Nosferatu. Fritz Lang on ollut ehkä eniten suomalaisessa televisiossa esillä. Täytyy toivoa että Teema näyttää nyt sitten perään joitakin saksalaisia klassikoita. Meillä niitä on viimeksi nähty varmaan 1930-luvulla, siis yleisemmin. En huomannut dokkarin tuloa, onneksi se oli Areenassa.
VastaaPoistaMinäkin olin iloinen, kun Caligarista Hitleriin löytyi Areenasta, en ollut muistanut taltioida sitä, kun oli suunnistajia majoitettavana ja oli taas hauska hemmotella "lapsia", iloisia parikymppisiä opiskelijoita.
PoistaValoa ja varjoa, ohikiitäviä kuvia, illuusioita, fantasiaa ja demonisuutta; meikäläiselle näin "alkeiskurssikin" oli paikallaan selityksineen, sillä mihinkään elokuvatutkimukseen en ole juuri tutustunut eikä varmaan moni muukaan. Teema on kyllä näyttänyt aika paljon vanhoja saksalaisia filmejä, ihan viime aikoinakin ainakin Caligarin ja Metropoliksen, mutta esimerkiksi Niebelungin laulu olisi mielenkiintoinen nähdä.
Kyllä kai Saksasta jotain hyvää lienee Viroonkin tihkunut - jos kohta moneen kertaan paljon pahaakin - ainakin musiikkia, kirjallisuutta, filosofiaa, elokuvaa, autoja ja muita koneita. Tai ehkä niistäkään ei voi pitää, tunnepohjalta. EG
Langin varhaisteoksia Yle näytti muutama vuosi sitten, myös Nibelungenin laulun. Langin Metropoliksen ja Wienen Caligarin viimeisistä Yle-esityksistä on vain muutamia kuukausia. Murnaun Amerikassa tekemä Sunrise näkyy tämän tästä, Nosferatu kylläkin harvemmin.
Poistavuorela, tampere
Jos minulta kysytään niin saksalaisten kohtalokkain puute on huumorintajun puute. Sen tuorein todistus on se, että Merkel ei lähettänyt Erdogania ensimmäisellä minuutilla p..seeseen kun see vaati humoristin rankaisemista. Mä tiedän että tavalliset saksalaiset vastustavat Merkelin päätöstä ja että kyseessä on jokin vanha laki jne, huumorintajuinen kansa olisi silti heti yksimielisesti haistattanut islamistin. Muttei Saksa. Ordnung muss sein. Saksasta ei ole Viroon koskaan tullut mitään hyvää paitsi isoisäni ja Bauhaus.
VastaaPoistaEi tuossa ollut kysymys huumorista vaan politiikasta: Merkel ei kertakaikkiaan uskaltanut loukata Erdökania, jolla on nyt ote EU:n aroista paikoista. Merkelin oma palli alkaa horjua, jos pakolaisia tulee lisää.
PoistaMerkelhän sitä paitsi viesti sangen suoraan, että "likainen työ" (syytteen hylkääminen jätetään tuomioistuinlaitokselle.
Robin Williamsilta kysyttiin miksiköhän saksalaisilta ei oikein luonnistu lavakomiikka. Hän vastasi kysymällä: "Do you think it's because you killed all the funny people?", ja sai tietysti yleisön huutonauramaan. Kunnon hysterianlietsoja. Hänen materiaalinsa oli vain niin ylityöstettyä ja f***-pitoista että en voi väittää pitäväni siitä. En ainakaan yhtä paljon kuin Miss Sophien syntymäpäivästä (Dinner for One), joka tulee telkkarista aina vuodenvaihteessa. Joskus ammoisina aikoina tuli Victor Borgen lavakomiikkaa ja se on ajoituksen korkeakoulu joka ei ole ylitettävissä. Maailman paras koominen ajoitus, ei kysymyksiä.
PoistaSaksasta nyt kuitenkin on Günther Grass, Rammstein, Sibelius, A. Ylppö, muutamia kenraalisukuja, reinheitsgebot, Steyr, Steyr-Mannlicher SSG, Fendt, asperiini, bratvurst, ohjukset, avaruusraketit, kuulennot, eräs automerkki jonka kuljettajat halveksuvat avoimesti muilla autoilla ajavia jne. ja varmaankin lista on niin pitkä että sen osittainenkin ylöskirjoittaminen on huikea työ.
Bauhausin vesikalusteet ovat edullisempia kuin niiden tulisi olla. Epäilen huiputusta. Moran yksiotehanat ovat ällistyttävän kalliita muualla. Ainakin olivat taannoin.
Heinrich Böll, Rainer Werne Fassbinder, Jonas Kauffman. Kumma ettei tule mieleen kauniita saksalaisia naisia, mielenkiintoista... Tuleeko muilla lajitovereilla?
PoistaKerros esti mitä lajia sitä ollaan?
PoistaOiskoon tuo Marlenen ulkonäkö minkään väärti?
Henny Porten, Lil Dagover, Brigitte Helm, Betty Amann, Dorothea Wieck, Lilli Palmer, Hildegarde Knef, Maria Schell, Karin Dor, Senta Berger, Katharina Thalbach... Elisabeth Bergner ja Romy Schneider olivat itävaltalaisia.
PoistaHildegarde Knef oli jännä tyyppi. Lahjahevonen ja Tuomittu luettu useampaan kertaan kuten kaikki muutkin mitä kotihyllyihin on sattumalta kertynyt. En muista kummassa oli Dietrichistä mutta Knef piirtää tarkkaa kuvaa ällistyttävästä ihmisestä jolla oli ilmeisesti ylikehittynyt hoivavaisto.
PoistaKavahtaminen mietittää. Vetäytyä, pelästyä ja väistää. Äänestäjän kavahtamista arastelematon poliitikko.
VastaaPoistaTaidan tietää mikä minua vaivaa. Poliittisen eläimen villeys on herttaista sillä hehän kesytyttävät itsensä puolueillaan ja niillä sitä sitten mätkitään vastapuolen hattuun klommoa. Kaikki saman asian kimpussa mutta valmista ei tule kun pomo nro. 1 on kuviokellunnan harjoituksissa ja taas on se kuvio kesken, tavallinen suurmiesharha ja töröhuuliset mörrimöykyt mikä pokeripärstä. Mikä siinä pressanviran uudistuksessa oikein meni vetkutteluksi ja märisemiseksi?
On sitä vaan niin peljättäviä sanoja. Valta. Kuri. Käsky. Oikeus. Hyvinvointi. Kansallinen. Ryhti. Yhdenvertaisuus.
Paskahousujen pakkoliikkeitä ja loierien noitumisia!
Saati että joku käyttäisi sanaa usko, ee-hei kuulkaa kuulu. Hys-hys, hiljaista villaa. Hys-hys, ei inahtaakaan saa.
Hiljaista on, Huu Haa.
Naturaalia ja heti. Naivistista naturaalia eikä verbaaliteknikoiden keekoilua. Kyllä Kemppinen on asiaa ajaessaan tarpeellisen parissa. Yksi mieli, yksi kieli. Ugh.
Mulle käy melkein mikä vain ja kestän kyllä turpatukkeessa mutta-mutta. Kaksipuoluemaata meistä ei saada, ei tule eikä olla tilaamassa. Kaksikielinen me olemme olleet jo iät ja ajat. Se toinen on englanti. Huonoa englantia puhuu koko maailma, toistaiseksi. Kiinaa vasta osa. Entä jos siellä päätetään luopua yhden lapsen politiikasta?
Se tulee venäjänkurssille lähtö tai sitten akkarakas menee vaihtoon että pärjää oman tulkin kans. Onko tämö riittävä puolustuskyvyn kannalta vai vieläkö on nostettava varautuneisuuden tasoa? Sallittava kenties moniavioisuus sillä edellytyksellä että vaimokkeet eivät osaa toistensa kieltä?
Ainoa järkimiehen politiikka on olla politiikan yläpuolella ja naureskella. EU puhuu naurettavasti sosiaalisesta markkinataloudesta naurettavan vapaan markkinatalouden vastapainona. Luokkateoria on virheellinen, mutta silti keskiluokan kurjistuminen on suurin yhteiskunnallinen ongelmamme. Perheyritysten liitto yrittää vallata Ritarihuoneen. Se on ainoa yhteiskunnallisesti oikea analyysi.
VastaaPoistaJonkin verran täytyisi osata volapyykkiä, jotta pystyisi edes lähes oikeaan tilannearvioon. Esperanto on välttämättömyys.
Ei edes sen vertaa että naurahtelisin, vino hymy vilahtas vaan. Ei järkeä. En tahdo järkeä. Järki on ansa. Se ei vastaa kun siltä kysyy miksi on pahoinvointia ja piittaamattomuutta.
PoistaOlen kovin tappurainen ja takkutakuukin on. Pörröistä logiikkaani paijaan ja pidän huolen ettei erillisien eturyhmien nk. intressit pääse nousemaan. Myrkytän runsaalla aamuisella merituulella ja mahdollisuuksien mukaan hyvillä vesillä ellen pääse kotikaivon ääreen. Originellikin voi olla onnellinen.
Kielirajoja en tunnusta. Ihminen on kokemustensa ja tahdonvoimansa summa jonka voi käsitteistää saldoksi, velaksi tai pääomaksi. Joka tapauksessa hän omistaa työnsä ja sitä myöten itsensä.