Sitkeys kannatti.
Päivärytmiini sopii hyvin puolihuolimaton olo arkisin alkaen kello
seitsemäntoista. Keskittymisen ja työn ajat ovat toiset. Piinallisen
pikkumainen elämäntapa on oikea, kun sen odotuksen, mitä päivä tuo tullessaan,
täydentää kysymys, mitä päivä vei mennessään.
Siis vanhat Hercule
Poirotit.
Viidennen tuotantokauden 1993
”Suklaarasia” on taitekohta elokuvallisesti ja kirjallisesti. Se esitettiin
Suomessa tällä viikolla. Sen katsoin tarkkaan.
Vanha vastenmielisyyteni
Agatha Christietä ja Poirot’ta kohtaan lienee sukua sille, etten pidä peleistä,
nokkeluustehtävistä tai älykkyystesteistä. Minulla ei ole mitään niitä ihmisiä
vastaan, joille nämä ovat elämän suola tai ajankulua muun tekemisen puutteessa.
Tämä asia on siis vailla mielenkiintoa.
Korkeakirjallisuudessa
ikävystyttävän ja harmillisen ihmisen käyttäminen kertomuksen sankariksi vaatii
taitoa. Lukija ei jaksa, ellei päähenkilö kiinnosta.
Kouluesimerkki
vastenmielisestä päähenkilöstä on ”Rikoksen ja rangaistuksen” Raskolnikov. Tuo
romaani on yksi todiste Dostojevskin nerokkuudesta. Siinä on ehkä kaikki
myöhemmät klassisen dekkarin ainekset. Tuttu nokkeluus, uskallus nimitellä
tuota teosta dekkariksi, on hauska mutta väärä. Romaanin selkeä sanoma
lukijalle on: sinäkin olet murhaaja. Missä kirveesi on?
Chrisien koulukunnan yksi
tunnusmerkki on syvyyskäyrien puuttuminen. Ristisanatehtävä on tässäkin
esimerkki, eikä missään tapauksessa vähättelevä. Niitä ihmisiä, jotka
suoriutuvat The Timesin ristikosta, pidetään perustellusti valioväkenä.
Ulkomaalaista niiden ratkaisijaa en ole tavannut, paitsi pari englannin
opettajaa.
Mutta muutin mieleni,
tässä vaiheessa Poirot-sarjasta. Nyt ollaan vaiheessa, jossa jälki on
loistokasta ja esimerkiksi valaistus ja leikkaus koulukuntaa luovia. Siis jopa
Downton Abbeytä vain ohimennen vilkaisseena ja isot Dickens-sarjat
sivuuttaneeni arvaan kuitenkin, että brittien lyömätön taito tehdä maailman
parhaita epookkisarjoja alkoi juuri Poirotista.
Epookkisarjoilla ja BBC:n
luontodokumenteilla, joista eräät ovat uraauurtavia, on yksi yhdistävä tekijä,
raha eli siis yleisö. Jälleen numeroita esittämättä nämä kaksi ovat
lajityyppejä, joilla voi olla suurin mahdollinen katsojamäärä eli näitä
ostetaan joka puolelle maailmaa ja näytetään jatkuvasti.
Ainakin sosiologit
puhuvat legitiimeistä toiminnoista ja harrasteista. Meidän horisonttimme mukaan
kirjojen (ja eräiden blogien) lukeminen on legitiimiä. Eläinrääkkäystä
sisältävä elokuva ei olisi legitiimi ainakaan Englannissa. Tarkovskilla oli ”Andrei
Rublevin” kanssa tuokin vaikeus. Melkein kaikkialla maailmassa katsojat
suhtautuvat täysin tyynesti kuviin, joissa esimerkiksi puhkotaan ihmisilta
silmät tikarilla, mutta hevosen haavoittuminen ja kaatuminen portaita alas on
monille selvästi liikaa.
Eräs arvostamani henkilö
muisteli, että melkein kaiken muun oppi kestämään Talissa ja Portinhoikassa, jopa
sen, miltä tienvarren ruumiskasa näytti lentopommin täysosuman jälkeen, mutta
haavoittuneiden hevosten huutoja ja katseita ei.
Agatha Christien tuotannon
valtava ja jatkuva suosio johtuu tietenkin kirjoittajan suuresta taidosta,
mutta kyllä tämä kaupallinen näkökohta on otettu huomioon. Erinäisissä maissa
kaikki kapitalistimaissa kirjoitettu oli kiellettyä, mutta enimmäkseen tämä
klassinen kertomustyyppi sopi kenelle tahansa. Christie viestittää myös, kuten
toinen suurmestari Wodehouse, ettei yhteiskunnan tukipylväisiin pidä suhtautua
aivan vakavasti. Jaarlien joukossa on sama määrä pösilöitä kuin muonamiesten.
Christie pani murhaajaksi
myös virkatuomarin. Hyvä ajatus. Pappia en muista hänen esittäneen tappotöissä.
Suomessa maallikkosaarnaaja
sopii kertomukseen epäilyttäväksi hahmoksi, mutta kirkon edustajat ja rituaalit
eivät yleensä joudu huonoon valoon. Viihteen ulkopuolella kirkonvastaisuus
tietenkin on vanha, arvostettu perinne.
Epäilen, että
kirjallisuuden huono jama ja television kansainvälisten menestysten vähyys
eivät johdu nuorisomme vahingollisista tottumuksista (Internet ja pelit) eikä
liioin lahjakkuuden tyrehtymisestä, vaan kustantajaien huonoudesta, joka
puolestaan johtuu sadan vuoden oligopolista ja kartellista.
Ainakin Tolkien ja Harry
Potter todistavat, miten mielikuvitushahmoilla voi tulla hyvin rikkaaksi,
vaikka tarinat julkaistaisiin ensin luettavina sanoina, paperilla.
Tutkimusten mukaan
ihmisten harrasteet eivät osoita suoraan, mitä ja millaisia ihmiset ovat, vaan
millaisia he luulevat olevansa. Hyvätuloinen, hyvin koulutettu keski-ikäinen
nainen, esimerkiksi opettaja tai hammaslääkäri, saattaa sanoa, ettei koskaan
lue kaunokirjallisuutta, mutta tuollainen tieto hämmästyttää hiukan kuulijaa,
joka odottaisi mieluummin valkoista valhetta ”on tahtonut jäädä hiukan vähälle”.
Kysymys on siis myös siitä, mitä ihminen tahtoo esittää.
Christien nerokkuus näkyy
siinä, että hän teki sankaristaan Poirot’sta aika vastenmielisen, monessa
suhteessa naurettavan tyypin. Heikommat tekijät tyytyvät odottamattomuuteen
juonen ratkaisussa. Poirot on salapoliisina täysin odottamaton (ja
epäuskottava). Siitä lukija pitää. Ja tuo suklaarasiajuttu, jossa avataan
Poirot’n menneisyyttä belgialaisena poliisina, siis on niin hyvä, että se
kannattaa kaivaa erikseen esiin. Myös Suchet on loistossaan esittäessään samassa
jaksossa yli 50-vuotiasta eli suunnilleen ikäistään sankaria ja välillä täysin
uskottavasti samaa henkilöä yli 20 vuotta sitten. Bravuurinumero!
Mitä sitten vielä
veritöihin tulee, en lakkaa ylistämästä viiltelyä.
Luvallisilla asioilla
kulkiessani eksyin puukkokauppaan, jollainen on Senaatintorin varressa. Siellä
oli kaupan myös viallisia ja vammaisia veitsiä, joten tietysti ostin heti
konepesnkinkin kestävän Marttiinin fileerausveitsen, koska tiedän sen
erinomaiseksi. Ja kyllä se on onnea, kun sitten viiltelee sitä ilmakuivattua
sikaa todella erittäin terävällä veitsellä oman itsensä iloksi. Marttiini on
muuten nykyisin osa Rapalaa; onkimiehelle sopiva hyvin pieni fileerausveitsi
maksoi 7 euroa.
"brittien lyömätön taito tehdä maailman parhaita epookkisarjoja alkoi juuri Poirotista."
VastaaPoistaKyllä se alkoi paljon aiemmin, esim. 1970-luvulla tehdyt sarjat Henrik VIII:sta ja Elisabeth I:stä (pääosissa Keith Michell ja Glenda Jackson)
Marttiini on kyllä ylistyksensä ansainnut. Perustuote lähes yhtä hyvä kuin tuhansia euroja maksava japanilainen kokkiveitsi.
VastaaPoistaMyös siika on ylistyksensä ansainut, paras graavikala: juuri sopivasti rasvaa!
"Marttiinin fileerausveitsen"
VastaaPoistaSe on myös lisännyt tasa-arvoa Mora-puukolla ei jokanainen saa vaimonhakkaajahenkigiltä, Marttiinilla se onnistuu 1antaaksi ilmaus - suorastaan leikiten.
Kysymys Viisastenkerholle:
VastaaPoista- Missä suhteessa Dostojevskin Karamazovin veljeksiä voi pitää klassisen salapoliisiromaanin edeltäjänä?
Vastaus.
- Hovimestari oli murhaaja.
MafH
Pitkästä aikaa nautittava, lyhyt ja riittävän kryptinen päivitys, jollaiset pitävät minut täällä muutakin kuin käypäläisenä.
VastaaPoistaElämme oksidentissa juuri niinkuin Kemppinen kuvaa laatulehden sanaristikkoa: vailla kohtuullistakaan syvyyttä ja ajan sivuuttaen.
Martinin vanhaisäntä kuoli hiljattain Unkarissa ja hänen alkuperäisestä veriuurnattomien puukkojen tehtaastaan on tehty lääkärinvastaanotto pilaten talo samalla ympärille rakennetuilla lasi- ja teräshirviöillä.
Kaava on historian rikkomista varten - näin se Syyriassakin menee.
Edelleen veitsenterävien lyhyiden tarinoiden toivossa: kiitos tästä!
Elokuvanteossa ei koskaan tarvitse vahingoittaa ihmistä tai eläintä, olipa kyseessä miten väkivaltainen kohtaus tahansa. Taito on osattu 120 vuotta, Georges Mélièsin päivistä alkaen.
VastaaPoistaTarkovski antoi kuitenkin noutaa teurastamolta hevosen, jota kohtauksessa vahingoitettiin julmasti ja joka lopetettiin kun otos oli kuvattu. Väärin tehty.
Kohtaus on tärkeä elokuvalle keskeisen hevosmotiivin kannalta. Alkujaksosta viimeiseen kuvaan asti hevonen on elämänvoiman kuva. Pahuus kiteytyy hevoseen kohdistuvaan julmuuteen, ja on väärin, että julmuus oli oikeaa.
Samana vuonna valmistui Balthazar. Sekä Bressonilla että Tarkovskilla pahuuden peileinä ovat viaton tyttö ja eläin (Bressonilla aasi).
Tiedäthän toki kuinka ensimmäisiä westernejä kuvattaessa etujalat olivat sidotut? Puolentoista sataa "pony" -luokan puolivilliä, jopa. Kaikin tavoin epämiellyttävästi ja vain että eräs suurehkohattuinen tommppeli olisi ollut sankarimyytin namber van. Tiedätkin mokoman mutta en tässä ikeä edes nimetä häntä. Isoisä ei hyväksyisi ja mistä helvetistä minä kiirastuleen ehtisin.
PoistaIH
Kun otsikkona on ”sävyisä kirjoitus” ja kuvana fileerausveitsi, pääsee lyhyellä loikalla USA:n esivaaleihin, varsinkin republikaanisen puolueen sellaisiin.
VastaaPoistaMeilläkin on puhuttu paljon Trumpista, mutta vähintäänkin yhtä riidanhaluinen öykkäri Ted Cruz on jäänyt vähemmälle huomiolle. NYTimesin kautta löytyi Cruzista hyvä video, siinä hän valmistaa lemppariaan ”machine-gun bacon.” Kannattaa käydä YouTubessa katsomassa, linkki löytyy alta.
/Y
https://www.youtube.com/watch?v=EaZGaJrd3x8
Ainoa joka jossain Christien kirjassa ei paljastu murhaajaksi taitaa olla lukija, koska parissakin myös tarinan kertoja taitaa olla syyllinen.
VastaaPoistaAW
Oliko venäjällä joskus Aleksanteri toisen aikoihin 1860-70 luvuilla todella tuollainen oikeusvaltion häivähdys, kuten "rikoksessa ja rangaistuksessa" ilmenee.Laki virkamiestä ylempänä, eikä epäillyn tarvinnut todistaa syyttömyttään.
VastaaPoistaToisin kuin nykyään ja perinteisesti venäjän historiassa.
Näin sanoi myös A. Solzenitsin.
Poista"Vanha vastenmielisyyteni Agatha Christietä ja Poirot’ta kohtaan lienee sukua sille, etten pidä peleistä, nokkeluustehtävistä tai älykkyystesteistä."
VastaaPoistaMitä mieltä olet sitten intertekstuaalisuudesta, varsinkin joidenkin korkeakirjailijoiden tavasta änkeä teoksensa täyteen viittauksia muihin kirjoihin? Pahimmillaan kirjoissa ei juuri ole muita tasoja kuin intertekstuaalisuus. Minusta se on paljon häiritsevämpi tapa tehdä kirjasta pulmatehtävä kuin Christien.
Poirot-kirjojen ratkaisut ovat yleensä niin epäuskottavia ja älyllisesti epätyydyttäviä, ettei oikeastaan häiritse, vaikkei keksikään murhaajaa ennen häntä. Sen sijaan intertekstuaalisuus on usein hyvin poissulkevaa, ikään kuin kirjailija antaa ymmärtää teoksen kuuluvan vain sisäpiirille. Viittauksen hoksaaminen voi tuottaa pientä mielihyvää, joka ei kuitenkaan vedä vertoja sille harmille, kun tunnistaa intertekstuaalisuuden, muttei keksi, mihin viitataan tai tunne viittauksen kohdetta.
Katsoin sen "Suklaarasian", ja olihan se hyvä, varsinkin kuvallisesti, paljon mustan ja harmaan sävyjä ja lähikuvia, Poirot ei ollut ylimielinen vaan "viehättävä" ja hyvin läsnä oleva, - mutta sitten kuitenkin nukahdin hetkeksi enkä tainnut nähdäkään häntä nuorempana! Voinen kyllä katsoa toisenkin vielä, kokeeksi.
VastaaPoistaOsasyyllinen oli varmaan se, että oli syöty päivällistä ja oli niin unettavaa seuraa: lattialla rötkötti reporankana kaksi isoa Bernin paimenkoiraa ja emännällä ja isännälläkin oli punaiset posket ja harittavat silmät, kun olivat olleet neljän tunnin metsäkävelyllä Fiskarsin laajoissa metsissä (16.000 ha). Emännän älykello osoitti 192 prosenttia balanssista, jos oikein kuulin ja ymmärsin?! Ei se kuitenkaan taida vetää vertoja hänen harrastamalleen triathlonille! Pentukoiran nimi on Alex, mutta ei sen nykyisin lehdissä moititun mukaan. Missähän näille miniöille pärjäisi... Yksi on harrastanut tornadopurjehdusta ja vuorikiipeilyä, nyt vain pyöräilee ja hiihtää joka välissä pitkiä matkoja. Tiedän kyllä, kirjan kanssa sängyn päällä pötköttelyssä taidan olla parempi! EG
Brian Coxin luotsaama "Ihmisen universumi" tässä kuukauden parin sisään oli aivan loistava BBC-tuotos karismaattisine brianeineen ja vastaanottajan omaa ajattelua ruokkivine tarinankuljetuksineen.
VastaaPoistaToinen koukutus puolestaan (ei-kylläkään bbc:läinen) on Yle Teema -jakelu nousevana tiistaina: viidenteen osaansa ehtivä amerikkalaisen Ken Burnsin "Rooseveltin suku". Klo 21, saanko pyytää!
Kyökkihommissa olen havainnut kalaveitsen, siis sen kapeateräisen, oivalliseksi värkiksi perunoiden ja muun leveään terään helposti takertuvan paloitteluun. Kalaa en osaa edelleenkään fileerata -- se pahus ui aina karkuun eikä minulla ole sitä miniatrainta, jota tarvittaisiin. Ai mutta onhan haarukoita. Pahus.
VastaaPoistaHanki hyvä mies kalapiikki, fileroijan must!
PoistaMinulle nämä ulkomaille sijoittuvat Poirotit ovat ongelmallisimpia. Niissä on usein selvästi havaittavia anakronismeja, jotka häiritsevät katselunautintoani. Esimerkiksi sotien väliseen Egyptiin sijoittuvassa jaksossa on tasavallan aikana käyttöön otettu kansallislippu useassa otoksessa. Yleisemminkin henkilöt vaikuttavat näissä 1930-luvun jaksoissa olevan poliittisesti vqalistuneempia kuin on syytä olettaa. Esimerkiksi vuoteen 1936 sijoittuneessa jaksossa kaikki olivat täysin vakuuttuneita siitä, että Hitler on vakava uhka ja valloittelee naapurimaita. Käsittääkseni kuitenkin vielä pari vuotta myöhemmin suuri osa brittiyläluokkaa piti Hitleriä koomisena nousukaskorpraalina.
VastaaPoistaSuklaarasiassa Brysselin rautatieasemana esitetään Antwerpenin rautatieasema.
VastaaPoistaJäin miettimään, kaataako nitrolla terästetyn suklaakonvehdin puraiseminen todellisesti miehen kuolleena lattialle. Noin muuten sarjassa oli kiintoisaa henkilöhistoriallista taustaa. Vanhempia poirotteja ei vaivaa myöhempien pitkitetty vetkuttelu. Pöhköjähän ne kaikki tyynni ovat, mutta jos on aikaa pitkästyä, niin asiansa ajavat.
VastaaPoistaEi kaada tosiaan, huomioitavan perlusteellisen nitrlopäänsärlyn saa koko varlmasti.
PoistaLaturli tarlvitsee käsineet, erläissä töissä.
Nitrliilikumia käytetään teollisissa töissä muuhunkin kuin avarluussukkulan APUissa osien yhteenliittämiseen tarlvittaviin tiivisterlenkaisiin. Kts. Challenger.
Ne tunnetaan myös nimellä happohanskat.
Digitalis on melko kenkku myrkky. Sorlmustinkukkavitelikön läpi kirlmannut pikkulapsi saattaa olla hengenvaarlassa.
Silloin tulee soittaa hätäpuhelu.
HUOMIO
on hyvä sanoa puhelimeen rleippaasti ensimmäiseksi ELVYTYSTAPAUS mikäli lapsen tajunnantaso on selvästi alentunut.
Yhtä hyvä sana on ELVYTYSPOTILAS.
Varla ei ole vahingoksi. Emme leiki ihmishengen menetyksen mahdollisuuksilla.
Taitava temppu on myös kitkeä kasvi(t)
sadeasuun pukeutuneena. Varlmuus on paras.
Nätit kukat mutta pois vain. Sinikello on myös hyvin kaunis kukka.
toimeksisaaneena
Erläs huoleton heppu.