Sivun näyttöjä yhteensä

27. huhtikuuta 2016

Työtä se teettää (6 980 724 katselua)




Blogin laskuri Site Meter on lakannut toimimasta. Jostain syystä firma ei vastaa edes pyyntöihin lähettää uudet kirjautumisen keinot. Olkoon mokoma. Blogi on Blogspot -pohjalla eli Googlen omistama ja yleistiedoissa on päivittäiset blogilla käynnit.

Yli kymmenen vuotta sitten oli pitkä jakso ennen laskureiden ilmaantumista. Otsikon luku on Googlen ilmoitus, tänään. Päivittäinen katseluiden määrä on noin 3 000. Näen suoraan suosittujen aiheiden lukemat. Niinpä koetan välttää sellaisia teemoja. Se niin särvittää.

Luku on suuntaa antava. Site Meter mittasi erikseen käyntejä ja vilkaisuja eli sivulla viipymisen aikaa. En oikein uskoisi, että ero on niin selvä. Silti kunnioitan verkkomainostajia. Ei ole yhteydenottoja, vaikka sata tuhatta klikkausta kuukaudessa on paljon. Mainostajat ovat viisaita. He tietävät etten ottaisi mainoksia ja että lukijani ovat saitaa väkeä, ostohaluttomia.

Kiitollinen olen siitä, että epäkaupallisuuttani kunnioitetaan. Näiden ilmaiskirjoitusten takana on aika usein 4 – 8 tunnin työ per päivä. Kenenkään ei tarvitse tulla sanomaan, että kysymyksessä on mielenvikaisuus. Tiedän sen. Eilen laskin budjettia, koska hyvä Osuuspankki lähetti ripeästi tarjouksensa remonttilainaksi. Kysymys on siitä putkiremontista. Laskelmani kertoo sumeilematta rahan tarpeen. Sitä kieltämättä on.

Helsingin Op:n mainitseminen oli ilmainen mainos. Ripeää ja asiallista toimintaa, hyvät verkkosivut, ei tiedettyjä Panama-kytkentöjä.

Jos tiedätte esimerkiksi lehden, joka julkaisisi mojovaa palkkioita vastaan näitä huonompia kirjoituksia, älkää vaietko. Näennäiskirjoituksista maksettiin ennen komeasti.

Kommentteja hyviin kommentteihin alaotsikkona Volter Kilpi vai Väinö Linna. Yllytän olemaan pitämättä sellaisesta, mikä ei tunnu käyvän pirtaan. Emme ole enää koululaisia, paitsi ne lukijat, jotka ovat vielä koululaisia.

Ei ole mitään järkeä lukea sellaista, mikä ei maita, kuten esimerkiksi Tolstoita tai Linnaa.

Jos suositte järjettömyyttä, kuten itse teen, voisi muistaa pääruoan lisäksi salaatin ja jälkiruoan. Esimerkiksi jytyisen teoreettisen filosofian annoksen jälkeen jokin sarjakuva tekee oikein hyvää, tai sen puuttuessa hupsuttelusivusto, jollaisia verkko tarjoilee runsaasti. ”Koirien älykkyysosamäärät on selvitetty…” (MSN.com). Jos joku selvittäisi, mikä on ”älykkyysosamäärä”, kiinnostuisin. Toistaiseksi olen sillä kannalla, että kysymyksessä on karkea projektiivinen testiperinne, joka on mittaavinaan eräitä valmiuksia ja jota taikauskoiset amerikkalaiset pitävät yhtä hienona ihmisen mittarina kuin vuosituloja. Koska Trump on niin rikas, hän on siis suunnattoman älykäs ja lahjakas… Meksikon huumekartelleista löytyy suhteellisesti vielä rikkaampia ihmisiä (suhteessa maan BKT:hen), ja huumeala välttämättömine joukkomurhineen on vielä vaativampi kuin kiinteistö- ja media-ala.

Siis ellei Kilpi tai Linna maita pääruokana, kokeilkaa jälkiruokana.

Ensimmäiseksi: oppikaa vauvoilta. Useimmat vääntävät kasvojaan ja pirauttavat pienen itkun saadessaan kielelleen jotain todella makeaa ja hyvää. Herkullisuuden tunnistaminen ja siitä nauttiminen on opittava.

Kilpi ja Linna: ajatelkaa, että muutatte vieraalle paikkakunnalle tai hankitte tositarkoituksella kesäpaikan tuntemattomalta seudulta. Voitte oikein hyvin marinoitua omassa kataluudessanne, mutta toinen vaihtoehto on tutustua seutuun ja sen ihmisiin. Kokemuksen mukaan se kannattaa tehdä taiten ja silti siihen menee aikaa.

Suomessa ei edelleenkään ole hyvä ajatus mennä maalaiskunnan raitilla esittäytymään saksalaisittain paikalliselle Aminoffille tai Hackmanille ja kysymään kiihkeästi, milloin voisi pistäytyä kylään. Nimet tulivat mieleen eräästä kunnasta, jota tunsin hiukan, ja jossa käytännössä kukaan kyläläinen ei ollut eläessään käynyt tietyissä kartanoissa. Kun seutu on laajasti ottaen pohjoista Hämettä, moraalisääntö on ”ei ruukata”.

Linnan Pohjantähden osittain kuviteltu Urjala on vaativa ympäristö. Ihmisten tunnistaminen ei riitä. On saatava käsitys kunkin asemasta yhteisössä ja tieto siitä, ketkä eivät ole olleet kolmeenkymmeneen vuoteen puheväleissä ja kuka on teloittanut Kapinassa kenen isoisän.

Tolstoin tavoin Pasternak on tässä suhteessa erittäin vaativa. Olen joskus lukenut, kuinka monta henkilöä näiden herrojen suurromaaneissa esiintyy nimellä. Ehkä joku muistaakin. Joka tapauksessa romaanin maailmaan tunkeutuminen tuntuu aluksi epätoivoiselta. Paljon vaikeampi on sitten Proust, jonka henkilöistä ja paikannimistä kannattaa aluksi laatia kortisto, sivunumeroviittauksin.

Miksi nähdä tällainen vaiva? Hyvä kulttuuripohja ei auta pätkääkään, jos selkä on kipeä tai velkojat hyppivät katolla.

Olen kuullut ihmisistä, joiden aika tulee pitkäksi. Itse mässäilen törkeästi harva se päivä ajamalla mielessäni erilaisia kokemuksia ja pätkiä kirjoista ja elokuvista (ja musiikista).

Erikoisen mieluisaa on keksiä kontrafaktuaalisia käänteitä. Entä jos Akseli Koskela olisi kiukuspäissään hukuttanut säkissä järveen Ilmari Salpakarin ja lähtenyt pakoon oikeudenmukaista rangaistusta jääkäriksi Saksaan ja suorittanut yleisen sekasorron vuosina yksityisesti oppikoulukurssin Tampereen lyseossa ja hänen poikansa Vilho olisi kirjoittanut jatkosodan asemasodan aikana väitöskirjaa sosiologiasta…?

Ja muuten – lukijan kannattaa muistaa, että kirjailija ja hänen tekstinsä ovat eri asioita. Eilen mainitsemani J.O. Ikola (Vaasan Jaakkoo) kiinnostaa minua aivan tavattomasti muun muassa siksi, että kirjoittajana hän oli tarkkanäköinen ja hyvävaistoinen mutta ihmisenä, ennen kaikkea poliitikkona, täydellinen tumpelo, joka osasi aina olla väärään aikaan väärässä paikassa. Sen joka pitää kinkusta ei tarvitse suosia sikaa, pikemmin päinvastoin.

37 kommenttia:

  1. Kannattaa koettaa sivunseurantasovelmaa "StatCounter".

    VastaaPoista
  2. Vanhalla iälläni näin Ateneumissa Rodinin Balzac-patsaan jota haukuttiin ei-näköiseksi, ja josta asiasta Rodin oli ylpeä: taide on tarkempi kuin valokuva. Tämä laittoi lukemaan uudestaan kirjastoni Zweig-elämänkerran Balzacista ja se taas hakemaan Porvoon kylän kirjastosta muutaman (Love-kirjojen) suomennoksen, koska en osaa pariisia. Balzacissa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita -- "Kadonneiden illuusioitten" kuvaukset lehdistöstä ja teatterista ovat yhtämittaista ilotulitusta, jota on ilo lukea. Historiaa näyttää oppivan parhaiten juuri kulttuuristen avainhenkilöitten kautta. Suomessa sellainen oli itselleni Aino Kallas. Hän oli virolainen. Ranskalle se on minulle Balzac, joka oli de Balzac, siis maassa jota ei ole. Yhteiskunnan vieraat ovat, ulkopuolisina, sen parhaimpia kuvaajia. Onhan Rodinilla patsas Hugostakin, mutta se ei säväytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino Kallas oli virolainen samassa mielessä kuin Hella Vuolijoki suomalainen.

      Poista
  3. "Suomessa ei edelleenkään ole hyvä ajatus mennä maalaiskunnan raitilla esittäytymään saksalaisittain paikalliselle Aminoffille tai Hackmanille ja kysymään kiihkeästi, milloin voisi pistäytyä kylään."

    Totta. Toki Hackmaneille pääsee ainakin entiseen hevostalliin ja entiseen renkitupaan maksamalla paikallisen ja hyvin suosituksi tulleen klassisen musiikin kesätapahtuman pääsymaksun. Tai menemällä puutavarakaupoille. Ja Aminoffeille taas voi mennä vaikkapa ratsastelemaan tai polttopuukaupoille. Kartanotkin kaupallistuvat henkipitimikseen.

    Mutta varsinaisesti salin puolelle ei edelleenkään ruukata noin vain ängetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missään ei länsi-Suomen ja vanhan Suomen raja näy niin selvästi kuin siinä, kuinka pyhä on toisen omaisuus, tonttu ja alue. Idässä kävellään sisään, jos luuta ei ole oven edessä. Tai, tehtiin niin.

      Poista
  4. Niin,

    Taloyhtiöissä mietitään paljon remontteja halpojen korkojen aikaan. Omakotiasukasta houkuttaa myös kotitalousvähennys. Kun puhutaan verojen välttelystä siihen rakoon ja rajatapaukseksi voisi lukea myös eräänlaisen neuvonnan jos sellaista tapahtuisi.

    Taloyhtiössä kotitalousvähennyksen saa vain jos tehty työ on vastuunjakotaulukossa määritelty ja kohdistuu osakkaan vastuulle määriteltyyn rakennuksen osaan ja työstä laskutetaan suoraan osakasta eikä yhtiötä. Tämän tietäen muutellaan kiireesti vastuunjakotaulukkoa josko kattoremonttiin rivitalossa aletaan. Verottajalta on kuitenkin tullut negatiivisia päätöksiä mikäli uutta vastuunjakotaulukkoa ei ole asianmukaiseti rekisteröity maistraatissa, -vai onko se nykyään Trafissa tai jossain muualla?

    Itsekseni olen päissäni ajatellut että tälläisen muutoksen tehtyään osakkaat kyllä ajattelevat vain omaa ja sen hetkistä etuaan. Entäs kun vuosikymmenet myöhemmin katto alkaa hapertua ja talon yleisilme heikkenee, siis siinä sivullistenkin silmä sairastaa. Yhtiöllä ja naapureilla ei ole mahdollisuutta korjauttaa sitä ennen kuin taas vastuunjako takaisin muutetaan.-Murphy_

    VastaaPoista
  5. Kyläily oli - ja uskallan väittää että on vieläkin - Hämeessä tosiaan omanlaisensa laji. Kylään ei oma-aloitteisesti menty eikä sinne kutsuttu vaan kylään käskettiin: "Mattilan emäntä käski meitit sinne pyhänä kahville."

    VastaaPoista
  6. "Näiden ilmaiskirjoitusten takana on aika usein 4 – 8 tunnin työ per päivä. Kenenkään ei tarvitse tulla sanomaan, että kysymyksessä on mielenvikaisuus. Tiedän sen."

    Ennen tuota kutsuttiin kansalaistoiminnaksi. Se oli yleistä ja se luettiin kansalaisansioksi.

    Eikös tuo sitä paitsi ole eläkeläiselle parempaa toimintaa kuin esimerkiksi liiallinen alkoholin nauttiminen taikka radalla meno sen tarkistamiseksi, juokseeko toinen hevonen nopeammin kuin toinen. Sukututkimuskin on vähän sisäänpäin lämpiävää.

    Lyhyesti: tsemppiä! Monille olet aivan välttämätön päivän osa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on marjat. Tästä Kemppisen mielenvikaisuudesta voi kai sanoa, että se on hyvänlaatuista sellaista, koska monelle muulle, itseni lisäksi, tämä ko. mielenvikaisuus tuottaa mielihyvää, ainakikn toisinaan, tror jag.

      Poista
    2. Minulla on inhoittava kysymys, missä mielessä tämä on mielenvikaisuutta? Antaapa olla, ei tarvitsekkaann vastata, minulla on parempi kysyttävä. Miksi mieluisa työ olisi oltava luokiteltavissa joksikin? Olkaa työn ystäviä.

      Poista
  7. "Jos tiedätte esimerkiksi lehden, joka julkaisisi mojovaa palkkioita vastaan näitä huonompia kirjoituksia, älkää vaietko. Näennäiskirjoituksista maksettiin ennen komeasti."

    Luulenpa, ettei moni mukaan tiedä. Kun media ei tahdo maksaa riittävästi toimittajille, free lancereistä ja kääntäjistä puhumattakaan, luulen, että toive on turha, ellei tehtävä ole tasavallan presidentti tai (tärkeä) ministeri.

    Mutta mitä voi odottaa aikana, jolloin ammattisarjakuvan piirtäjältä pyydettiin viranomaisen taholta tärkeään konferenssiin ilmaista "työnäytettä". Tarina ei kerro ymmärsivätkö edes myöhemmin hävetä.

    VastaaPoista
  8. "Ei ole mitään järkeä lukea sellaista, mikä ei maita, kuten esimerkiksi Tolstoita tai Linnaa."

    Onko tämäkään ihan oikein? Itse olen oppinut ymmärtämään, että jostain korkeakulttuurin muodoista oppii pitämään vastaa ajan kanssa, vaivanloisenkin perehtymisen myötä. Jos olisi heti antanut periksi, mitä olisikaan jäänyt paitsi.

    Se on sama juttu kuin viineissä tai eksoottisissa ruuissa: jos ensi maistamisen myötä olisi lopettanut, mitä maksuelämyksiä paitsi olisikaan jäänyt.

    VastaaPoista
  9. "Erikoisen mieluisaa on keksiä kontrafaktuaalisia käänteitä."

    Sinäkin! Olen joskus leikkinyt ajatuksella, että eläkkeellä kirjoittaisi (omakustanteena) kirjan "Toisenlaisia loppuja", jossa pyrkisi käyttämään annoituksen antaneen kirjan tyyliä.

    VastaaPoista
  10. "Ja sitten me ryypättiin" taitaa kuitenkin olla eduskunnan kuuluisimpia välihuutoja, että eivät ne ajoitukset aina pieleen menneet.

    VastaaPoista
  11. Oikeastaan "Helsingin Osuuspankki" on se osa OP-ryhmää, jolla näitä kytkentöjä olisi voinut olla. Pääkaupungin osuuspankki oli osa Pohjola Pankkia, joka hoitaa OP-ryhmän kansainvälisen liiketoiminnan.

    S-Pankilla näkyy olevan uutena asuntolainapelurina pienin lainamarginaali, joten ehkä myös sieltä kannattaa kysyä.

    VastaaPoista
  12. "Koska Trump on niin rikas, hän on siis suunnattoman älykäs ja lahjakas… huumeala välttämättömine joukkomurhineen on vielä vaativampi kuin kiinteistö- ja media-ala."

    Mutta eikö se juuri näin ole - valitettavasti. Historia ja jälkimaine kun ovat voittajien historiaa. Siksi huumeparoni on mahtava niin kuan kun menestystä kestää. Parhaassa tapauksessa joku tekee romahduksestakin sankaritarinan (esim. Palman Arpinaama).

    VastaaPoista
  13. Yllättävän moni aloitteleva kirjailijanalku aloitti kirjoittelemisensa kirjoittamalla aluksi novelleja Perjantai ja Nyyrikki lehtiin. Enää se ei ikävä kyllä ole mahdollista koska ko. lehdet on lakkautettu. Ja herran Kemppinenhän - näin olen ymmärtänyt, ehkä oikein - ei liene aloitteleva kirjailija? - Mihin taasen lopettelevat kirjailijat ns. senttauksiaan lähettelevät, on minulle mysteerio. Ja saattaa sellaisena myös pysyä.

    Ps. Aikoinaan kun olin Skenessä töissä (pieni kauppala toisen pienen kauppalan Kinnan lähellä), niin naapuritalossa asui vuokralla lauma suomalaisia naisia. Yhdelle niistä, joka oli kaikkein pullein heistä, tuli Perjantai -lehti. Se oli tilattu, tuli silti aina monta päivää myöhemmin kun oli ilmestynyt. Kävin hänen luonaan lukemassa sen. Janosin suomenkielisiä juttuja ja muita ei ollut. Enkä minä ole ronkeli ihminen. Sitä paitsi tämä tyttö - Anja nimeltään - tarjosi minulle joka kerta pullaa ja kahvia kun hänen luonaan kävin. Ja välillä silitti tukkaani. Ja kova oli nauramaan. Ja minä olin 16 -v. (Tai melkein jo 17 -v.)

    Lukeminen kannattaa aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Synnytyssairaalassa - Helsingissä 60-luvulla! - oli nainen, joka ei puhunut mitään kenellekään, luki vain Perjantai -lehdestä leikkaamiaan jatkokertomuksia. Joku kertoi, että hän tuli aina noin vuoden välein lukemaan niitä Perjantaitaan, kun kotona ei ollut ehtinyt. EG

      Poista
  14. Minä kysyn joskus itseltäni, Aleksis Kivi vai Volter Kilpi, enkä pääse selvyyteen. Johdossa on aina se, jota on viimeksi lukenut, niinpä olen päättänytkin sijoittaa heidät jaetulle ykkössijalle toistaiseksi. Molemmilla on omanlaisensa kieli, josta suuresti nauttii, ja huumori. Kilvellä usein ironiaksi kääntyneenä, Kirkolle-romaanissakin taitavina pistoina kaiken luonnonkuvauksen ja vertauskuvallisen elämänvaelluksen lomassa, konkreettisesti kirkkoveneessä. Maria Jotuni tulee minulla sitten heidän jälkeensä.

    Juha Hurme on sanonut Linnan Sotaromaanin korpisotureista: Seitsemän veljestä jatkosodassa. Eäänlaisia "veljeksiä" ne Kilvenkin äijänköriläät ovat. Monet ovat kiitollisuudenvelassa Kivelle.

    Lukiolaisena Sota ja rauha jäi kesken juuri nimien paljouden tähden, mutta myöhemmin se ei ollut mikään ongelma, Pasternak kylläkin. Proustia pitää lukea keskittyen enkä ole lukenutkaan kuin neljä ensimmäistä, loput päätin jättää myöhemmäksi, "sitten kun on aikaa". Ehkä se aika vielä tulee, mutta lukuharrastus ei ole mitään "suorittamista" vaan nautintoa ja kyllä uuden oppimistakin. Luin yhden Harry Potterinkin lastenlasten vuoksi. EG

    VastaaPoista
  15. Minä pikkuisen epäilen että joku - sanokaamme lukija tai lukijatar - on käynyt kahdestikin blogista lukemassa vahvistusta kulttuurilleen.

    Huima työmäärä. Työhulluuteen on vain yksi lääke joten kiitoksia pätevästä lääkintätaiteesta.

    VastaaPoista
  16. "Mitä yhdeksän? Ympyrää taivaassa."

    Satu Rommi kertoo kirjassaan "Aina matkalla" vieraisiin maihin ja niiden asukkaisiin tutustumisesta. Hänen ohjeensa ovat hyvin samanlaisia kuin tässä esitetyt. On varattava aikaa jo maahan saapumiseen; ennemmin juna kuin lentokone, jotta aistii ympäristön ja luonnon osan kokonaisuudessa.
    Hän on myös maistelija ja tutustuu mieluusti paikallisiin eväisiin ja mausteet kiinnostavat.
    Kirjoittaja kertoo olevansa suurkaupungeissa paremmin kotonaan kuin pienissä suomalaistaajamissa. Niinpä hän on asustanut yli puolet elämästään maailman matkoilla.

    Muuttolinnun nousun lumoissa Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhan rouvan lokikirja on kiva pikku kirjanen sekin. Hoksasi että kauppalaivoilla matkustajahytti on parhaita matkustustapoja ja lähti pitkillekin linjoille.

      Poista
  17. Ihan vertailun vuoksi: käytän päivityksen (joita on 3183) laatimiseen vartin ja jälki on sen mukaista, mutta noita hittejä on entisen alustan aikaan (2007-2015) saman verran, wordpress sen sijaan ei tuota lukua enää anna.
    Kemppisen IRL-luvuista voin kuitenkin jättää pois nollan tai pari.

    Ja se kirjojen kirja, jossa Sinuhe, Tuntematon ja Pohjan tähti ovat samoissa kansissa: "Uppiniskaisuuden kronikka" (Kross)... ja on siinä hiukka Tolstoitakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uppiniskaisuuden kronikka (Kolme katku vahel, 1–4), on kyllä maailmankirjallisuutta siinä kuin Don Quijote tai moni muu. (Tai moni vähä muu.) Suosittelen! - Mutta ensin pitää lukea Viron historia, vähänkös sitä muuten ymmärtää.

      No, eihän maailmasta, puhumattakaan Euroopasta, mitään ymmärrä ellei siitä jotain tiedä. (A. Kiven Juhani sanoi: "Tämän minä Turun matkallani opin! Voi veljet, kun tietäisitte! Siellä mamsellit kävelivät katuja pyrstö keinuen...") Etc.

      Poista
    2. Hyvä huomio. Uppiniskaisuuden kronikka on lukemisen huumaa, ja sitä riittää aika moneksi päiväksi. Noista mainituista sen erottaa elegantti virolainen ironia. EG

      Poista
  18. "Linnan Pohjantähden osittain kuviteltu Urjala on vaativa ympäristö. Ihmisten tunnistaminen ei riitä. On saatava käsitys kunkin asemasta yhteisössä ja tieto siitä, ketkä eivät ole olleet kolmeenkymmeneen vuoteen puheväleissä ja kuka on teloittanut Kapinassa kenen isoisän."

    Tuossa kyllä ole ihan oikeassa. Hämeessä on alueita, joissa tilanne on juuri kuvatun kaltainen. Nykyisin kai tilanne alkaa vähän helpottamaan, mutta sisällissodan traumat näkyivät täällä erityisen pitkään.

    Itse epäilen, että ainakin osasyy tähän oli itsenäisen Suomen yhden kiistellymmän persoonan liiketoimien asettumisesta juuri tälle alueelle. Kyse on tietenkin Rudolf Waldenista.

    Valkeakoskihan oli käytännössä melkein koko sisällissodan ja Maailmansodan välisen ajan (1925-1946) Rudolfin kaupunki, jossa päätöksiä ei käytännössä voinut tehdä ilman miehen suostumusta.

    Tähän kun vielä lisätään se, että sisällissodassa Valkeakoskella menehtyi eniten ihmisiä väkilukuun suhteutettuna kaikista Suomen kunnista, niin ei ole oikeastaan edes ihme, että tilanne oli se mikä oli.

    Heijastevaikutus muuhun Hämeeseen oli ihan ilmeinen.

    Oikeastaan tähän meidän nykyiseen yhteiskuntakeskusteluun Rudolf Waldenin tarina sopii kuin nenä päähän. Waldenin ansiot eräissä asioissa ovat kiistattomat, mutta toisaalta täydellinen katastrofikaan miehen ei toimissa ollut kaukana.

    Lopuksi suora lainaus Wikipediasta:

    "Waldenin työmarkkinapoliittinen kanta oli vanhoillinen. Työväestön ammatillinen järjestäytyminen ja kollektiiviset palkkasopimukset olivat hänelle punainen vaate. Palkasta ja työsuhteista työnantajan tuli saada sopia suoraan työntekijän kanssa minkään ulkopuolisen puuttumatta asiaan. Ratkaisujen tuli olla myös henkilökohtaisia: hyvälle työntekijälle oli maksettava enemmän kuin heikommalle. Tasollisesti palkat olivat pitkään hyvin alhaiset, jopa niin, että elokuussa 1933 hänen poikansa Juuso, joka oli Valkeakoskella konttoripäällikkönä, kirjoitti isälleen pitkän kirjeen työväen palkkojen yleisen korotuksen puolesta. Myös vastauskirje pojalle oli pitkä, sillä isä selvitti siinä tärkeimpien ratkaisujensa perustelut. Lieviä korotuksia sai nyt kuitenkin harkitusti toteuttaa. Waldenin käsitys, että vain suojeluskuntalainen oli kunnollinen työntekijä, ärsytti monia työmiehiä sekä työväenliikettä."

    Kuulostaako tutulta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siinä mielenkiintoinen sopimustilanne - sopimus= kahden tasavertaisen osapuolen neuvottelutulos - kun patruuna Walden on "neuvotellut" työmiehensä kanssa. Tuosta syystä erilaisten lepomäkien kaavaillut yrityskohtaisesta sopimisesta saavat näkemään punaista.

      Poista
  19. Kiva, että minua sensuroidaan.
    Itsehän sitä en osaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun tämä nyt tuli ihan puskasta. En edes tiedä, mistä? Forssa on Hämettä, syvää Hämettä, ja sen omisti OY Aktiebolag Wahren AB. Ei kapina - ihme kyllä - Worssassa niin suuria mittakaavoja saanut kun olisi kuvitellut. Eniten täällä kai räiskivät nuo pelottavat "Turun Lentävät", ne kun ehtivät kaikkialle. Ja Mustialassa tappoivat ne 11 maamiesopiston opiskelijaa. Ja tapahtui täällä muutakin. Kosto oli myös julma, siis Valkoisten puolelta, Forssassa on puisto jonka nimi on Sortohaka, sen nimen se sai 1918. Ja Wiksbergin kartanon viljavaraston tiiliseinää vasten punikkeja teloitettiin. Kyllä minä sen tiedän. Koska aikoinaan seurustelin Hilkan kanssa joka asui Wiksbergin kartanon päärakennuksessa. Ja kun kävelin sen tiiliskiviseinän ohi, mä ajattelin että "tossa niitä telotettiin". Ja juuri oli tulossa kesä, ruoho vihersi jo ja linnut lauloivat vielä, ja mun elämäni loppuu ny...

      Sillain ajattelin. Mutta en Hilkalle sanonut mitä ajattelin. Paitsi että "ootpas sinä kauheen nätti. ja haiset mantelille. ja lumiselle polsterille."

      Poista
    2. Äläs nyt, tiedäthän sen tunteen kirjoittaessa? Sen himottavan kirjoituskiiman että nyt, nyt tulee hyvää jälkeä? Pieleen menee, suoraan Ö-mappiin. Adios! Ja uusi startti. Ei siinä mitään.

      Jaksapa vain, jaksa! Ota työvoitto, hiki säästää verta. Oletko huomannut että se on työtä? Kirjailijahan sinä olet. En kävisi kinaamaan syistä enkä nimellisistä asteista, eivät ne tule tähän eikä niillä ole blogikirjailussa käyttöä. Näen asian samantapaisena kuin Paco jota tähtää sermin takaa yksikätinen roisto: "When you got to shoot, shoot. Don't talk." Ylläripylläri, kylvyssäkin aseistettu!

      Poista
    3. Miksei se voinu olla Paco. Miks sen piti olla Tuco ja puhua kunnon englantia ja sanoa "when you have to shoot etc."
      Kaikki on tyhmästi ja väärin kun ei edes hyvät, pahat ja rumat tottele. Ennen ne totteli. Täytyy lukea Carl Hiaasenia ellei tästä toivu muuten.

      Poista
    4. En minä ole kirjailija (?) mutta ite taidat olla (?).

      Olen pahoillani.

      Tuus.

      Poista
  20. Toki voi olla tuote Kemppinen, ellei jo olekin. Mallisuojan voisi aivan helposti hakea. Tarvitsee vain osoittaa nk. prior art. Epätäsmällisen ilmaisun käyttö tässä on tahallista syyllisten suojelemiseksi ja tositapahtumiin perustuvien asioiden sekoittamiseksi puhtaasti keksittyihin tosiasioihin.

    VastaaPoista
  21. Milloinkaan ei ole ilmestynyt Suomessa niin paljon kirjoja kuin nyt, eikä milloinkaan kirjan julkaiseminen ole ollut niin helppoa ja edullista. Ongelma on siinä, että useimmista kirjoista on vaikea saada tietoa, ja yhä pienempi osa on esillä kirjakaupassa. Kirjoittaja ei yleensä ansaitse mitään vaan todennäköisesti joutuu jollakin tavalla maksamaan siitä, että saa kirjansa julki. Se on kuitenkin sen arvoista. Kirjamessujen merkitys kasvaa. Kun kustannusalan kokonaisluetteloakaan ei enää julkaista, kuka perustaisi nettiin sivuston, jossa olisivat kootusti vuoden kirjat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on tosi hyvä ajatus!

      Poista
    2. Kootut kirjat koko vuodelta ja parin virkkeen mittainen referaatti sisällöstä? Olkaamme ennakkoluuloisia kohtaan inhorealistisia, eikö niin?

      Innostava tuuma, jokin sanoo että se on hyvä koska se on niin helppo ja selvä. Tarpeen myös! Ja erästä tunnettua suunnittelijaa lainatakseni: "Jos sille on tarve niin sille on markkinat ja silloin sitä kannattaa valmistaa."

      Poista
  22. Yllättävän paljon tuo "usein 4 – 8 tunnin työ per päivä".

    Toisaalta kun itse olen jotain kaaviota laskenut + piirrellyt foorumiargumentikseni niin se on vienyt yllättävän paljon, jopa ½ yötä, muttei sitä itse huomaa jos viihtyy = hauska harrastus.

    VastaaPoista