Pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaa on saari, johon pääsee myös kahlaamalla. Suomenselkä oli hankalakulkuista, ja menneen ajan viljelyn ja metsänkasvun kannalta onnetonta.

Maakunnan maaperä ja maisema ovat Suomen muuttuneinta. Lakeus on kohonnutta merenpohjaa, jota olivat tasoittaneet jo jääkauden sulamisvedet. Joet ovat uponneet syvälle uurtuessaan pehmeään ainekseen, ja ovat ne olleet äkkinäisiä muuttamaan kulkuaankin.

Käsityksemme kattavassa Suomessa, joka syntyi 1861 tai pian sen jälkeen, Euroopan viimeisistä nälkävuosista selvittyä, kauppa kasvoi ja syntyi teollisuutta. Pohjanmaalla sellainen jäi olemattomiin.

Ovatko kielenviholliset huomanneet, että kaupungit, kauppa ja siis raha olivat koko maakunnassa ruotsinkielisyyden tyyssijoja, kuten Vaasa?

Mutta Pohjanmaa keksi ja perusti väkivaltarikollisuuden ja sen jälkeen keinot sen rauhoittamiseen.

Minulla on uusi ajatus puukkojunkkarikaudesta. Nykyisen Suomen alueella on koettu liian läheltä vain kaksi sotaa. Isoviha eli vielä taannoin puheissa ja muistoina. Napuen taistelusta sanotaan vitsikkäästi, että se (1714) on edelleen mieshukaltaan Suomen historian pahin päivä. Keihäällä puhkottuja ja kirveellä tapettuja oli yhdessä päivässä 2600, ja suuren sodan tuossa vaiheessa he olivat suurelta osin paikallisia talonpoikia ja talopojan renkejä. Tali-Ihantala ei tule lähellekään. Wikipedian ilmoittamat tappiot ovat summittaisia lukuja mutta oikeansuuntaisia.

Suomen sota 1808-1809 tahtoo unohtua ja Runebergin luultavasti tietoisesti valheellinen propagandakirjanen ”Vänrikki Stoolin tarinat” sivuuttaa jokseenkin kaikki tosiasiat.

Ruotsin armeija menetti 10 000 miestä, ja se on paljon. Oravaisten taistelu oli ihan oikeaa sotaa, kaatuneita lähes 800 kerralla. Haavoittuneiden olot ja siviilien kärsimykset olivat erittäin pahat etenkin sodan loppuvaiheessa.

Kaksi armeijaa kulki kumpikin kahteen kertaan Pohjanmaan poikki; ruotsalaiset, joka tarkoittaa siis enimmäkseen suomalaisia, kävivät Oulun lähellä kääntymässä, etenivät takaisin Alavudelle.

Gerillasota on jäänyt historiateoksissa suhteellisen vähälle. Venäläisetkin valittivat ”kiihotettujen talonpoikien” toimista ja kostivat sen siviiliväestölle.

Jos Pohjanmaalla oli havaittavissa vielä 50 vuotta (tai 150 vuotta) myöhemmin tiettyä välinpitämättömyyttä viranomaisista ja epäilyä heidän toimintansa tehosta, siemenet ovat kenties tässä.

Elleivät puukkojunkkarit itse, heidän isänsä ja äitinsä olivat opiskelleet valtio-oikeutta lähietäisyydeltä katsellessaan armeijoiden menoa ja menettelyä.

Ajatus maalaisväestön jonkinlaisesta oikeussuojasta ei ollut vielä syntynyt. Talonpoika oli paljon arvottomampi kuin hänen sikansa.

Kurittomuus ja jatkuva epäjärjestys pani keksimään esimerkiksi Lapualla erityisen kyläjärjestyksen, joka oli aika ankara.

Mikä merkitys syvällä turvattomuudella oli herännäisyyden syntymiseen sotaväen raastamalla alueella Pohjois-Savossa ja Pohjanmaalla, sitä en mene sanomaan. Herännäisyyden ydinaate oli joka tapauksessa oman ja lähimpien ihmisten ymmärryksen (ns. omantunnon) etusija verrattuna erilaisten pappien, piispojen ja kuvernöörien käskyihin. Ilmiöllä ei oikein ole eurooppalaisia vastineita, vaikka liikettä nimitettiin ruotsiksi pietismiksi.

Hyvin monet omia aikojaan syntyneet kansalaisliikkeet aloittivat suuntautumalla tapojen raakuutta ja siveettömyyttä vastaan. Muutaman ylioppilaan, seminaarilaisten ja valistuneiden kansanmiesten Kauhavalla perustama Nuorisoseura oli alkujaan hyvin aatteellinen. Minulle Nuorisoseura merkitsi pelkästään tanssipaikkaa, mutta heti sotien jälkeen perheeni ja sukuni puuhasi erittäin innokkaasti purjelentokerhossa, seuranäyttämöllä ja ties missä.

Nuorisoseuran välillinen vaikutus oli hyvin suuri. Maa- ja metsätalous muuttuivat hyvin nopeasti viljanviljelystä karjatalouteen ja järkiperäiseen metsänhoitoon. Pitäjät olivat pullollaan erilaisia seuroja, jotka hankkivat vakavissaan apuun osaajia perustaessaan meijereitä, siirtyessään järkevästi suunniteltuihin auroihin ja äkeisiin ja hyvin pian käytännön toimiin, kuten ojitukseen ja sitten sähköistämiseen.

Väestön ja virkakunnan välimiehinä toimivat kansakoulunopettajat. Pelkästään Pohjanmaalla näyttää vaikuttaneen samanaikaisesti joka pitäjässä tuon ammatin edustajia, jotka uhrasivat vuosikymmeniä kaiken liikenevän aikansa erittäin konkreettisten parannusten ajamiseen.

Maininnan ansaitsevat raittiusliike, joka todellisuudessa aloitti toppuuttelemalla keskenkasvuisten lasten ja odottavien äitien kirkkaan viinan käyttöä, kansanopistot jotka vähensivät maalaismiesten syvää vihamielisyyttä ja epäluuloa kirjoja ja lukemista kohtaan, ja kaikki ne hankkeet, joiden tuloksena oli erittäin menestyvä kotiteollisuus eli siis pitkäjänteinen ja etenkin naisten asemaa kohottanut keino ansaita rahaa. Aatteelliselta pohjalta nousivat myös kansanpankit säästökassa ja osuuskassa, ja palovakuutustoiminta. Ja maakuntalehdistö oli sosiaalinen media. Nuo opettajat kirjoittivat avustuksia kynät savuten, ja ammattitoimittajat välillä kirpeästikin nurkkakuntien ja korpiloukkojen oloista.

Suomenselkä on suuri vedenjakaja. Vielä suurempi vedenjakaja oli rautatie, joka lopetti Pohjanmaalla kurittomuusliikehdinnän kerrasta. Äkkiä Vaasan ja Tampereen kasakat olivat ajassa mitaten kovin lähellä. Ja sitten rautatie määritteli kansalaissodan rintamalinjoineen ja kuljetuksineen ja oli suojeluskuntien rakennetekijä.

Seuraava maakunnan viranomaisvihan symboli olikin sitten musta henkilöauto. Sellaiset alkoivat kulkea korpiteillä 30-luvun alussa. Ajoneuvokanta oli hyvä spriin salakuljetuksen takia. Työväenaate jäi menestyksettä, koska työläisillä ei ollut autoja.